Olen niin yksinäinen,vaikka olen naimissa ollut jo 28vuotta ja pitäisi olla onnellinen perhe,mutta kun ei mielestäni ole!En saa kaipaamaani kosketusta ja hellyyttä,olen vai kone,joka tekee päivän rutiinit automaattisesti. Olen masentunut nainen ja hoidossa käyn kerran viikossa...juttelemassa. Mieheni ei välitä minusta enää,menee omia menojaan....minulla ei ole merkitystä enää kenellekkään.
Haudon itsemurhaa ja psykiatrinikin tietää sen...joku päivä teen sen...sitten saan unohtaa kaiken,en ole kenellekkään taakkana..pääsen kaipaamaani lepoon....
Haudon itsemurhaa ja psykiatrinikin tietää sen...joku päivä teen sen...sitten saan unohtaa kaiken,en ole kenellekkään taakkana..pääsen kaipaamaani lepoon....
Vastaukset 9
Vanhimmat
perheesi jäsenten ollessa siinä lähelläsi ja huudahtaisit että auttakaa minua, minä kaipaan syliä ja hellyyttä, tahdon itkeä kaipuuni ulos
Mutta mistä se voima? Ja uskallus tehdä niin?
Nytkin mies on menossa omia menojaan ja poika tyttöystävänsä luona.Olen niin arka,pelkään että siitä tulee riitaa ja sitä en kestä yhtään!!
käyntiäsi puhe terapiassa äläkä höpötä mistään elämän lopettamisesta. Minä luulen että sinulla on vaihde vuodet ja olet masentunut ja silloin tuntuu kaikki niin turhalta. Jos olet yksin avioliitostasi hulimata niin tee kuten minä tein kymmenen vuotta sitten. Minä olin samassa tilanteessa kun sinäkin ja olin niin helkkarin yksin. Otin ja erosin ja sitä en ole koskaan katunut, totta kai oli vaikea jättää mies joka ei ollut tehnyt mitään pahaa minulle ja oli aina kiltti, mutta me olimme ilmeisesti kasvaneet eri suuntiin siitä se yksinäisyys tulee kun ei ole toisilleen mitään annettavaa. Vastuu elämästä on aina omissa käsissä ja silloin kun jokin ei luista ei voi syyttää hellyyden puutteesta ketään silloin pitää muuttaa rutiinit omassa elämässään eikä hautoa mitään itsemurhia se ei ole mikään ratkaisu vaan heikon ihmisen pako. Nyt otat ja kirjoitat paperille mitä haluat elämältä ja näytät sen miehellesi jos hänkin voisi kirjoittaa mitä hänen toivomuksensa ovat niin voisitte keskustella asiasta. Muista että matalatkin kaudet on vaan elämää, se ei ole kellekkään helppoa. Lykkyä tykö.
En ole niin rohkea kuin sinä olet ollut!Minä olen heikko,olen ollut aina,liian kuuliainen!
Ei se ole niin yksinkertaista erota.
Kyllä tiedän,että jokaisella on varmaankin huonoja jaksoja elämässään,toiset selviää siitä,toiset ei!
Kiitos kuitenkin kannustuksestasi.
Näin pohdin? Jos et koskaan uskalla asettaa rakkauttasi koetukselle tai toivoa ja vaatiakin joskus jotain, niin kyllä sinä siten vieraannutat itsesi jonnekin hyvin kauas. "Arkuutesi" koituu kohtaloksesi jota jo nyt elät ?
...ei ole ratkaisu...onko sinulla lapsia? He kaipavat varmasti äitiään ja jokainen lapsi haluaa, että omilla lapsilla on isovanhemmat. Itsemurhassa työnnät vain oman surusi muille, äitinä sinun tulisi ajatella ettet halua samaa lapsillesi tai kenellekään. Olisiko sinulle hyvä ratkaisu miettiä avioeroa ennen kuin on satutat itseäsi enemmän, aloittamalla alusta voit löytää onnen uudestaan...
Se olet sinä ???
Syynä näyttäisi täysin olevan vain sosiaalisen verkoston puuttuminen (vertaisryhmä keskustelu).
Miksi roikkua pelkästään ajatuksessa, että"miksei mies", "miksei kukaan", miksi minä".
Niinhän mieskin hakee sosiaalisia kontakteja muualta (miksi), poika hakee kontakteja muualta,.
Miksi et sinä hae kontakteja, tukea muualta?
Tässä vaiheessa "vertaistukiryhmäkeskustelusta".
Siellä voi avautua(ei pakko) ja kuulla että toisilla on samanlaisia vaikeuksia , ei pelkästään sinulla.
Ihmettelen noita naisten juttuja, että ero olisi ratkaisu. Julkkisten "hörhöilyä", josta on otettu malli, jotka eivät tiedä arkielämän tasolla elämisestä mitään?
Ero ei todellakaan ole ratkaisu tässä. Silloin jäät täysin tyhjänpäälle (arka). Seuraava paikka on laitoshoito. Vai mitä tekisit yksin? kun et nytkään muka osaa tehdä mitään?
Hae konakteja muualta ja huomaat että perheelämäkin alkaa kukoistaa siinä sivutuotteena
kun saa uusia näköaloja elämälleen ,sosiaalisia kontakteja. Täytyy vain löytää se oikea paikka?
http://www.mtkl.fi/index.php
oikea ratkaisu.
Voisitko aloittaa jonkun uuden harrastuksen joka veisi ajatukset pois itsemurhasta.
Onko tuttavapiirissäsi ketään ikäistäsi naista, jota voisit pyytää kanssasi vaikka lenkille, kuntosalille, uimaan, näyttelyihin, teatteriin. Tai onko kunnassanne sellaista lenkkeilykaveriporukkaa kuten meillä täällä on. Eli teemme joka maanantai-ilta erilaisia liikunnallisia juttuja. Se on kunnan järjestämä ja siihen kuuluu nimenomaan yli 50 vuotiaita. Tai hanki koira ja lähde sen kanssa kaikkiin koiraihmisille tarkoitettuihin tapahtumiin. Ennenkaikkea lähde ulos sieltä kotontasi. Seurakunnilla on paljon myös vapaaehtoistyötä. Voisitko mennä kyselemään, samoin eri järjestöillä. Meidän vanhustenpalvelukodilla esimerkiksi tarvitaan vanhusten ulkoiluttajia, kun henkilökunta ei ehdi. Toivottavsti näistä neuvoista oli apua. Hyvää jatkoa sinulle.