Allergian vahvuus?

Pojalla todettiin prick-testeissä allergiaa kissalle ja koiralle. Koiran aiheuttama "paukama" oli 10 mm ja kissan 8 mm. Meillä oli pari vuotta sitten koira, kissaa ei ole ollut koskaan. Kertooko nuo tulokset voimakkaasta allergiasta? Voiko poika oireilla kissalle pelkästään sen takia, että on päivähoidossa ja tarhakavereilla eläimiä?
2563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kissalle vaikkei olisi kotona ollut koskaan lemmikkinä kissaa. Kun itse kävin allergiatesteissä, oireilin vahvasti mm. hevoselle ja marsulle, vaikka olin nähnyt sellaisia tosi harvoin ja hevosenkin selässä istunut varmaan kaksi kertaa silloisen parinkymmenen vuoden elämäni aikana.

Äänestä

kun kerrostalossa samassa rappukäytävässä (opiskelija-asuntola, siksi ei tiukkoja sääntöjä) luuhaili koko ajan kissoja .Pölyt tulivat asuntoon käytävästä, ja poika sairastui astmaan parin vuoden altistuksen jälkeen. Sai astamkohtauksen esim. junassa, jossa samassa vaunussa oli kissoja kuljetushäkissä. Oman allergiani vuoksi ei meillä ole ollut itsellä kissaa. Allergiatesteissä ainut positiivinen reaktio tuli kissasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kissa-allergia kirjoitti:

Pojalla todettiin prick-testeissä allergiaa kissalle ja koiralle. Koiran aiheuttama "paukama" oli 10 mm ja kissan 8 mm. Meillä oli pari vuotta sitten koira, kissaa ei ole ollut koskaan. Kertooko nuo tulokset voimakkaasta allergiasta? Voiko poika oireilla kissalle pelkästään sen takia, että on päivähoidossa ja tarhakavereilla eläimiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu