Muutin aikoinaan PK- seudun betonihelvetistä maaseudulle, jossa kuitenkin palvelut yms. tarpeellinen on muutaman kilometrin päässä. Kokemusta on, millaista on asua bunkkerissa, jossa kukaan ei tunne toisiaan, ja jos tuntee, niin ainoastaan kyttäämällä toisiaan, jotta löytyisi syy seuraavaan valitukseen...
Ensimmäiseksi, kun kannoin tavaroitani sisään, tarjoutui rajanaapurin isäntä kantamaan sohvia ym. painavia huonekaluja kanssani sisään.
Muutaman päivän kuluttua naapurin rouva toi itse poimimiaan oman maan mansikoita maistiaisiksi... Talvella lumet luodaan samaan tahtiin kuin heidän omansakin. Tässä vaiheessa jouduin lähes pakottamaan ko. herrasmiehen ottamaan nimellisen korvauksen lumenluonnista- omatuntoni ei kertakaikkiaan enää antanut periksi vain ottaa apua vastaan.
Aina kun törmätään pihatöissä, vaihdetaan erittäin lämpimissä merkeissä kuulumiset ja kylät tapahtumat.
Lämpö ja vilpitön halu auttaa huokuu nykyisistä naapureistani, ja tämä kaikki oli minulle täysin uutta- en osannut edes uneksiakaan, että on olemassa ihmisiä, jotka auttaa vain lähimämisenrakkaudesta. Olen pyrkinyt tekemään samoin sekä heidän perheelle, että muille lähellä asuville ihmisille.
Toisinsanoen termi: "Anna hyvän kiertää", voi onnistua oikeassa elämässä.
Kontrasti on sanoinkuvaamaton verrattuna aiempaan elämääni Hki - Vantaa- akselilla, jossa en tiennyt kuin seinänaapurin, joka hänkin vanhana kapiaisena piti huolta, että esim. pesutuvan aikaa noudatettiin minuutilleen. Jos myöhästyin viisi minuuttia pyykkikorin kanssa, oli koneessa jo naapurin 2-3 lakanaa tai pyyhettä pyörimässä ja saatteena julmettu huuto siitä, kuinka sovittuja aikoja pitää noudattaa, ja että tässä taloyhtiössä toimitaan, kuten hän on asian havainnollistanut. Kyseessä ei ollut siis isännöitsijä, ei talonmies, vaan iäkkäämpi, eläkkeellä oleva kapiainen, joka piti huolta, ettei ko. taloyhtiössä varmasti viihtynyt kukaan. Hän kyllä onnistui siinä.
Muuttopäivänä pistin heidän postilaatikoonsa koosteen kaikista vuosien rienaamisista päivämäärineen, yksityiskohtaisine selvityksineen ja selvyyden vuoksi vielä saman, tulostetun kopion kaikille muillekin kärsineille naapureille. Kuulin jälkeenpäin, että tuo jyrkkä, tiukkasanainen kannanottoni havahdutti muut asukkaat ja että he pitivät epävirallisen yhtiökokouksen ja panivat lopullisesti luun kurkkuun papparaiselle. Taisi koko elämäntarkoitus kadota piruparalta kertaheitolla...
Ainut asia, mikä harmittaa näin jälkeenpäin, on, etten lopettanut hänen terrorismiaan heti kyseiseen kerrostaloon muuttaessani, koska asuminen ei olisi voinut kurjempaa olla kyseisen surkimuksen naapurina olla kuitenkaan.
Hyvä kuitenkin, että edes muut kyseiseen loukkuun jääneet asukkaat saivat mielenrauhan.
Nyt vuosien jälkeen tuntuu epätodelliselta muistella tuollaista aikaa...
Ensimmäiseksi, kun kannoin tavaroitani sisään, tarjoutui rajanaapurin isäntä kantamaan sohvia ym. painavia huonekaluja kanssani sisään.
Muutaman päivän kuluttua naapurin rouva toi itse poimimiaan oman maan mansikoita maistiaisiksi... Talvella lumet luodaan samaan tahtiin kuin heidän omansakin. Tässä vaiheessa jouduin lähes pakottamaan ko. herrasmiehen ottamaan nimellisen korvauksen lumenluonnista- omatuntoni ei kertakaikkiaan enää antanut periksi vain ottaa apua vastaan.
Aina kun törmätään pihatöissä, vaihdetaan erittäin lämpimissä merkeissä kuulumiset ja kylät tapahtumat.
Lämpö ja vilpitön halu auttaa huokuu nykyisistä naapureistani, ja tämä kaikki oli minulle täysin uutta- en osannut edes uneksiakaan, että on olemassa ihmisiä, jotka auttaa vain lähimämisenrakkaudesta. Olen pyrkinyt tekemään samoin sekä heidän perheelle, että muille lähellä asuville ihmisille.
Toisinsanoen termi: "Anna hyvän kiertää", voi onnistua oikeassa elämässä.
Kontrasti on sanoinkuvaamaton verrattuna aiempaan elämääni Hki - Vantaa- akselilla, jossa en tiennyt kuin seinänaapurin, joka hänkin vanhana kapiaisena piti huolta, että esim. pesutuvan aikaa noudatettiin minuutilleen. Jos myöhästyin viisi minuuttia pyykkikorin kanssa, oli koneessa jo naapurin 2-3 lakanaa tai pyyhettä pyörimässä ja saatteena julmettu huuto siitä, kuinka sovittuja aikoja pitää noudattaa, ja että tässä taloyhtiössä toimitaan, kuten hän on asian havainnollistanut. Kyseessä ei ollut siis isännöitsijä, ei talonmies, vaan iäkkäämpi, eläkkeellä oleva kapiainen, joka piti huolta, ettei ko. taloyhtiössä varmasti viihtynyt kukaan. Hän kyllä onnistui siinä.
Muuttopäivänä pistin heidän postilaatikoonsa koosteen kaikista vuosien rienaamisista päivämäärineen, yksityiskohtaisine selvityksineen ja selvyyden vuoksi vielä saman, tulostetun kopion kaikille muillekin kärsineille naapureille. Kuulin jälkeenpäin, että tuo jyrkkä, tiukkasanainen kannanottoni havahdutti muut asukkaat ja että he pitivät epävirallisen yhtiökokouksen ja panivat lopullisesti luun kurkkuun papparaiselle. Taisi koko elämäntarkoitus kadota piruparalta kertaheitolla...
Ainut asia, mikä harmittaa näin jälkeenpäin, on, etten lopettanut hänen terrorismiaan heti kyseiseen kerrostaloon muuttaessani, koska asuminen ei olisi voinut kurjempaa olla kyseisen surkimuksen naapurina olla kuitenkaan.
Hyvä kuitenkin, että edes muut kyseiseen loukkuun jääneet asukkaat saivat mielenrauhan.
Nyt vuosien jälkeen tuntuu epätodelliselta muistella tuollaista aikaa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Juuri noin sopuisaa on elämä täällä Helsingin Jollaksessa, meren rannalla. Asukkaat auttavat toisiaan ja antavat hyvän kiertää, kuten sanoit.
Maaseutuahan tämä on, vaikka ytimeen o matkaa 11km. En ymmärrä vouhotustasi siitä, että Helsinki olisi joku betonihelvetti.