Nythän on otollinen aika piirrellä puutarhaa varten taas uusia suunnitelmia ja siihen pyydän vinkkejä.
Minulla olisi riesana puutarhan yhdessä osassa n.500 neliön verran lähes silkkaa savimaata.
Tiivistä ja kamalaa.
Parin sentin kerros turvehiekkaa on tarkoitus siihen keväällä levittää mutta ei ruokamultaa.
(turvehiekkaa on tontin kaivauksen jäljiltä riittävä kasa mikä pitää saada levitettyä)
Onko mitään sellaisia kasveja mitä voisin istuttaa,ryhmiksi tai reunustamaan,kaikki ideat tutkin kyllä.
Vyöhyke on 4-5 joten se asettaa omat rajoituksensa.
Tiedän että savi on aikamoinen ongelma mutta nyt on pakko siihen sopeutua sillä sitä ei siitä pois saa.
Kylvänkö vain jonkin sitkeän nurmisiemenen vai olisiko ehdotuksia?
Minä pidän värikkäistä,suurista kukkasista ja pensaista joissa on kokoa/näköä mutta pahaa pelkään että istutanpa tuohon mitä hyvänsä niin tulos saattaa muistuttaa bonsaita..

Vastaukset 5
Vanhimmat
Pihlaja-angervo on varma nakki, viihtyy savisessakin maassa ja leviää itsestään. Voit laittaa sitä reunustamaan nurmialuetta. Se kasvaa noin parimetriseksi ja siinä on valkoiset töyhtömäiset kukat. Kun levität sen turvehiekan, se kannattaa sekoittaa jyrsimen avulla saveen, niin ettei se jää vaan pinnalle. Hiekka ilmastoi sitä tiivistä savea. Ja nurmikko kasvaa komeasti! Ei pala pitkilläkään poudilla, kun savikko pidättää kosteutta. Toinen kasvi mitä voisit kokeilla on rusopajuangervo.
Miten olin unohtanut koko angervot kun mietin savimaaongelmaani.
Rusopajuangervo olisi varmaan just se mikä sopisi hienosti sekä silmiäni miellyttämään että kasvupaikkaan, tai sitten teen reunusta molempia käyttäen.
Kiitos kovasti!
savimaastakin saa erinomaista maata kun uurastaa maanparannuksen parissa vuodesta toiseen. Paljon paljon hiekkaa ja kompostia ja kaikkea eloperäistä ainesta vuosi vuoden perään. Tee siitä itsellesi pitkän aikavälin projekti.
Veriapila on aika nätti maanparannuskasvi, sitä kylvän keväisin sinne sun tänne vähän taikka mättäiksi, ja myöhään syksyllä käännän maan. En tiedä olisko perempi kääntää keväällä ? Tosin sinun maasi tarvitsisi ehkä perusteellisen parannustyön, se kannattaa, jos aikoo jotain muutakin saada menestymään.
cooglaa kuvia: trifolium incarnatum
voithan tehdä istuttamiesi kukkien juurille jonkunlaisen paremman kasvuympäristön, laittamalla esimerkiksi muhevaa multaa juurten ympärille ison pläntin ja syvän. Riippuu kukasta.
Lupiiniit ja kirjolupiinit onnistuvat siten esimerkiksi ja muut helpot ja "vähään tyytyvät" kukat.
Monet pintajuuriset onnistuvat samalla systeemillä.
Parin sentin kerros turvehiekkaa pintaan ei auta yhtään mitään.