Voi itku tätä häpeän määrää minkä kaupunki/yritykset tuottivat tänäkin vuonna. Saa siinä ihmetellä että millä saataisiin vetovoimaa lisää kun on tuollainen asenne joka ikisessä asiassa. Ei edes vaivauduta korjaamaan niitä kävelykadun rumia valoja jotka pitäisi ilmentää että kyseessä on jonkinasteinen joulukatu... Paikallislehti vaikeroi että euro ei ole muuttolintu mutta eipä vaikeroi sitä mitä kauppiaiden pitäisi asian eteen tehdä. Pistinkin nettiin äänestyksen suomen surkeimmasta joulukadusta ja arvatkaa mikä kaupunki johtaa ylivoimaisesti?
Joulunavaus
Wiisseli
4710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Taas näitä oman pesän likaajia, jotka ovat kiertäneet kaikki joulukadut Suomessa kun niin varmasti esittää mielipiteensä. Vai mikä lienet ?
Aika paljon olen kierrelyt suomenmaata, jouluiseenkin aikaan. Ja voin sanoa samaa kuin aloittajakin, surkeimmat löytyy varmasti Raahesta. Valitettavasti=(
Valitettavasti näin on, ei tarvitse kauas mennä niin löytyy jouluista tunnelmaa myös ns. jouluvalojen suhteen, asiakas lienee melkein aina oikeassa. Kannattanee miettiä alaslangin termiä katu-uskottavuus vietynä yritysmaailmaan, ja taas euro matkaa Ouluun.
oululaiset eivät ole tyytyväisiä omiin valoihinsa ? Ei ne kyllä kovin häävit ole. Taas katkerat panettelijat vauhdissa. Kaltaisianne lienee mahdotonta miellyttää mitenkään, viekää sitten euronne Ouluun, tuskin siinä Raahe mitään menettää.