1½ vuotta sitten otin yhteyttä biologiseen isoäitiini ja lopulta hän vastasi minulle ja myös äidilleni(jonka hän oli antanut adoptoitavaksi) ja nyt he ovat kirjeenvaihdossa keskenään ja tulevat hyvin juttuun. :)
Kirjoitin siitä silloin täällä ja sain paljon asiallisia vastauksia. Nyt tarina jatkuu ja taas nyt tulin tänne kysymään mielipidettänne.
On selvinnyt, että äidilläni olisi sisko, mutta tämä sisko ei tiedä asiasta mitään!!! Hän on perheen ainoa lapsi (tai siinä uskossa hän elää) ja tämä isoäiti ei halua sanoa mitään tyttärelleen äidistäni, koska äiti-kuva muuttuisi tms.
Mutta eikös tällä siskolla ole oikeus tietää?? Eikö jokainen ihminen haluaisi tietää, jos tuolla jossain on sisko/veli?? Varsinkin jos olisi ainokainen lapsi?! Mitä tässä voi tehdä?
Tottakai pitää kunnioittaa isoäidin mielipidettä, mutta eikö hänen päätään saisi käännettyä jollain? Eikö hänen tyttärensä ole parempi saada tietää häneltä itseltään, kuin joskus äitinsä kuoleman jälkeen? Mitä tapahtuu, jos tämä tytär löytää äitinsä kuoleman jälkeen kirjeitä ja valokuvia, mutta ei tunnista valokuvien henkilöitä..? Eikö asia jäisi vaivaamaan häntä?
Lisäksi äidilläni on toinen sisko isänsä puolelta. Hänellä on tämän osoite ja ei tarvitsisi muuta kuin kirjoittaa, mutta ei äiti taida uskaltaa... Pitäisikö minun vähän patistaa äitiä vai jopa kirjoittaa itse?
On nää adoptioasiat monimutkaisia... Mutta kaipaisin mielipiteitä, neuvoja, omia kokemuksia.
Kirjoitin siitä silloin täällä ja sain paljon asiallisia vastauksia. Nyt tarina jatkuu ja taas nyt tulin tänne kysymään mielipidettänne.
On selvinnyt, että äidilläni olisi sisko, mutta tämä sisko ei tiedä asiasta mitään!!! Hän on perheen ainoa lapsi (tai siinä uskossa hän elää) ja tämä isoäiti ei halua sanoa mitään tyttärelleen äidistäni, koska äiti-kuva muuttuisi tms.
Mutta eikös tällä siskolla ole oikeus tietää?? Eikö jokainen ihminen haluaisi tietää, jos tuolla jossain on sisko/veli?? Varsinkin jos olisi ainokainen lapsi?! Mitä tässä voi tehdä?
Tottakai pitää kunnioittaa isoäidin mielipidettä, mutta eikö hänen päätään saisi käännettyä jollain? Eikö hänen tyttärensä ole parempi saada tietää häneltä itseltään, kuin joskus äitinsä kuoleman jälkeen? Mitä tapahtuu, jos tämä tytär löytää äitinsä kuoleman jälkeen kirjeitä ja valokuvia, mutta ei tunnista valokuvien henkilöitä..? Eikö asia jäisi vaivaamaan häntä?
Lisäksi äidilläni on toinen sisko isänsä puolelta. Hänellä on tämän osoite ja ei tarvitsisi muuta kuin kirjoittaa, mutta ei äiti taida uskaltaa... Pitäisikö minun vähän patistaa äitiä vai jopa kirjoittaa itse?
On nää adoptioasiat monimutkaisia... Mutta kaipaisin mielipiteitä, neuvoja, omia kokemuksia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja tunteellista hömppää. Minä en ainakaan haluaisi tietää, jos asianomaiset eivät aikoinaan minun halunneet saavan tietää.
Ei aikuisajan sisaruussuhteilla ole merkitystä, elleivät ne ole muodostuneet lapsesta asti, rinnan kasvettaessa. Ei pelkkä verisukulaisuus tee läheisiä suhteita ihmisten kesken. Ei todellakaan.
Mummosi käyttäytyy ihan ymmärrettävästi, kun otetaan huomioon hänen ikäluokkansa ajatukset adoptioon liittyen. En tiedä, onko hänen päänsä käännettävissä ainakaan jankkaamalla. Minä varmaan äitinäsi tekisin niin, että kertoisin avoimesti halustani tavata mummon toista tytärtä. Se tietenkin tarkoittaa sitä, että äitisi pitäisi olla siihen valmis. Äitiäsikin asia ilmeisesti mietityttää ja jännittää, kun hän ei toiseen siskoon saa otettua yhteyttä tiedosta huolimatta. Nämä asiat ovat ihan oikeasti todella vaikeita etenkin, jos siskot eivät tiedä äitisi olemassa olosta. Varmasti yhteydenotto mummoonkin oli hankala, mutta sen suhteen asiat ovat ilmeisesti menneet hyvin.
Muistelen sinun olleen se, joka kirjoitti mummolle kirjeen. Voisihan se olla tälläkin kerralla hyvä keino. Jos siis sinua kiinnostaa tutustua täteihisi sekä mahdollisiin serkkuihisi, niin mikset sinä voisi ottaa yhteyttä siihen tätiin, jonka tiedot teillä jo on sekä pyytää mummolta mahdollisuutta tavata hänen tyttärensä.
Se on ihan totta, että viimeistään mummosi kuoleman yhteydessä äitisi ja hänen siskonsa äidin puolelta kuulevat toisistaan. Se voisi olla mummolle menetyskin, jos hän ei saisi nähdä tyttöjään yhdessä. Jos kuvitellaan esimerkiksi sellainen tilanne, jossa mummosi olisi sairaalassa kuoleman hetkillä, niin voisi olla kamalaa vielä silloinkin järjestää vierailuja niin, että tyttäret eivät törmää toisiinsa. Mummostasi voisi myös viimeisillä hetkillä olla vaikea salata totuutta eli valehdella sille toiselle tyttärelleen.
Ymmärrän kyllä hyvin sen, että mummosi on salannut asiaa näihin päiviin asti, sillä niinhän naisia on neuvottu tekemään.
Verisukulaisuudesta olen muuten ihan eri mieltä kuin tuo toinen tähän mennessä vastannut. Verisukulaisuus ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmisistä tulisi henkisesti läheisiä ihmisiä, mutta useimmille verisukulaisuus kuitenkin merkitsee paljon.
Muistin vasta nyt, että äitisi ja mummosi ovat kirjeenvaihdossa. Ovatko he suunnitelleet tapaamista esim. jossain vieraassa kaupungissa, jos omat nurkat tuntuvat liian vaikeilta. Kuten viestisi lopussa kirjoitit, nämä adoptioasiat ovat todella mutkikkaita. Aikaa, ajattelemista, asiaan panostamista ja monenlaisten tunteiden käsittelemistä tämä vaatii. Ajattelen kuitenkin, että äitisi ja mummosi tai vaikka sinun ja mummosi tapaaminen pitäisi ehkä tapahtua ennen mummon toiselle tyttärelle kertomista. Toisaalta voisihan asiat tapahtua toisessakin järjestyksessä. Kuulostaan kuitenkin siltä, että äitisi ja mummosi käsittelevät kovin vaikeita asioita kirjeissään. Sinulle kirjeenvaihto voi tuntua liian hitaalta ja etäiseltä yhteydenpidolta, mutta älä vielä luovuta äläkä hermostu.
Kiitos todella asiallisesta ja kannustavasta vastauksesta. Minäkin olen ollut siinä uskossa, että suurelle osalle se verisukulaisuus on tärkeää.
Minusta ainakin on hienoa tietää, että suvussani on ollut maineikkaita ihmisiä ja olisihan se vähän sääli, jos tätini (joka ei olemassaolostani tiedä) ei esim. siitä saisi tietää tai ei tietäisi mitään minusta... Minusta olisi hienoa tutustua häneen. Mutta isoäidin mielipidettä on kunnioitettava.
Äitini ja isoäitini ovat jo tavanneet. Äitini matkusti hänen luokseen varta vasten. Itsekin haluaisin tavata hänet, mutta olen niin kiireinen etten ole kerennyt.
Tämä on niin vaikea asia, että siksi tänne kirjoitin. Olen muuten se sama, jonka muistelet tänne kirjoittaneen. :)
Ei tästä oikein tiedä mitä ajatella. Nämäkin vastaukset on niin ristiriitaisia... Mutta selväähän se on, että isoäitiä on kunnioitettava, ja jos hän ei kerro, niin emme mekään.
Halusin vain auttaa äitiäni. Onnistuin siinä kerran ja olisi hienoa, jos hän saisi tavata siskonsa. Sitä hän toivoisi kovasti, mutta toiselle ei voi kirjoittaa ilman lupaa ja toiselle ei taida uskaltaa. Minäkin niin haluaisin tutustua heihin...
Mutta onhan sekin jo upeaa, että äiti on jo yhteydessä omaan äitiinsä. :) Minäkin olen kirjoitellut isoäidilleni silloin tällöin ja lähetellyt myös kuvia.
Eihän sitä varmasti osaa kuvitella millainen pommi se on, jos saa kuulla, että tuolla jossain on veli/sisko...
Tarkoituksenani ei nyt ole olla epäkohtelias, mutta kirjoitan kuitenkin ajatukseni tänne näkyviin. Mielestäni on siis hienoa, että äitisi ja isoäitisi ovat pitäneet yhteyttä sekä tavanneet. Sinä olit aloitteentekijänä merkittävässä roolissa. Toivoisit varmaan, että äitisi voisi tutustua muihinkin verisukulaisiinsa ja minusta se on erittäin luonnollinen toive. Minä kuitenkin ajattelen, että nämä sukulaisiin tutustumiset ovat aikaa ja vaivaa vaativia asioita. Siinä joutuu käymään läpi monenlaisia tunteita vaaleanpunaisista unelmista torjumisen ja hylätyksitulemisen pelkoon asti. Sinä vaikutat kovin innokkaalta järjestämään muiden tapaamisia/yhteydenottoja, mutta minua hieman jäi harmittamaan tuo, että sinä itse olet kokenut itsesi liian kiireiseksi esimerkiksi isoäitisi tapaamiseen. Millaisen vaikutelman ajattelet sen antavan esim. isoäidillesi sinun todellisesta halustasi tutustua näihin erossa olleisiin verisukulaisiisi? Tarkoitan tässä nyt sitä, että myös sinun puheiden ja tekojen olisi hyvä olla johdonmukaisia. Suhteiden luominen vieraaksi jääneisiin sukulaisiin on iso urakka, jossa kielteiset tunteet helposti tulevat mukaan kuvaan. Isoäitisi ei siis ehkä uskalla/halua edes ottaa seuraavaa askelta eteenpäin ennenkuin on riittävästi tutustunut äitiisi ja äitisi elämään, johon myös sinä kuulut. Ainakin minä olisin isoäitisi roolissa varmaan niin arka, että haluaisin varmistua äitisi sekä sinun hyväksynnästä ja kiintymisestä ennenkuin uskaltaisin kohdata seuraavan vaaran eli toisen tyttären (äitisi siskon) mahdolliset reaktiot.
älä sekaannu
asia on äitisi ja hänen äitinsä välinen asia
anna heidän päättää.
jos asia sinua todella kaivertaa, niin kyse äidiltäsi.