No, olen yksityisyrittäjä ja kärsin jonkinasteisesta huonosta omatunnosta.
Olen jäänyt äitiyslomalle jo pari viikkoa sitten, mutta firman ja työntekijöiden puolesta on vielä paljon asioita hoidettavana. Rv 37 6 eli vauvahan voi periaatteessa syntyä koska vaan.
Nyt ahdistaa niin paljon, kun en ole hirveästi ajatellut synnytystä, vauvan hoitoa jne. Nyt on mielessä ollut, että miten liike pyörii ilman mua. Olen yrittänyt ottaa sen asenteen, että kävi miten kävi, vauva on tärkein. Mutta siis, en ole paljon ehtinyt vauvaakaan ajatella. Enkä vauvan hoitoa.
Nyt siis hieman ennen laskettua aikaa on alkanut tosissaan pelottaa, että osaanko varmasti hoitaa vauvaani? Kerran tuli jo varaslähtö viikko sitten, mutta pääsin kotiin eli synnytys ei alkanutkaan. Siinäkin vaan mietin, että apua, ei saa syntyä nyt kun mitään ei ole valmiina vielä tai vaikka onkin, en ole ehtinyt pestä kaikkia vauvan vaatteita jne. Me myös muutimme uuteen kotiin yli 2 kk sitten ja täällä on vieläkin kaaos. Firma muutti samaan aikaan paikkaa. Oli niin monta asiaa mietittävänä että mietin, josko sain jonkinasteisen burn-outinkin... Alkoi vähän masentaakin.
Onko siis nää tuttuja tunteita? Vaikka ehkä tilanteeni on hieman erikoinen enkä voi ns. nauttia äitiyslomasta täysin. Pelkääkö muut ihan tosi paljon, että osaako hoitaa vauvaa ja kuinka paljon se muuttaakaan elämää? Mitä te kaikki muut pelkäätte? Onko kellään muulla ollut huonoa omatuntoa siitä, että ei välttämättä ole ajatellut pelkkää "vauvaa" ja tulevaa koko ajan?
Kiitti vastauksista.
Olen jäänyt äitiyslomalle jo pari viikkoa sitten, mutta firman ja työntekijöiden puolesta on vielä paljon asioita hoidettavana. Rv 37 6 eli vauvahan voi periaatteessa syntyä koska vaan.
Nyt ahdistaa niin paljon, kun en ole hirveästi ajatellut synnytystä, vauvan hoitoa jne. Nyt on mielessä ollut, että miten liike pyörii ilman mua. Olen yrittänyt ottaa sen asenteen, että kävi miten kävi, vauva on tärkein. Mutta siis, en ole paljon ehtinyt vauvaakaan ajatella. Enkä vauvan hoitoa.
Nyt siis hieman ennen laskettua aikaa on alkanut tosissaan pelottaa, että osaanko varmasti hoitaa vauvaani? Kerran tuli jo varaslähtö viikko sitten, mutta pääsin kotiin eli synnytys ei alkanutkaan. Siinäkin vaan mietin, että apua, ei saa syntyä nyt kun mitään ei ole valmiina vielä tai vaikka onkin, en ole ehtinyt pestä kaikkia vauvan vaatteita jne. Me myös muutimme uuteen kotiin yli 2 kk sitten ja täällä on vieläkin kaaos. Firma muutti samaan aikaan paikkaa. Oli niin monta asiaa mietittävänä että mietin, josko sain jonkinasteisen burn-outinkin... Alkoi vähän masentaakin.
Onko siis nää tuttuja tunteita? Vaikka ehkä tilanteeni on hieman erikoinen enkä voi ns. nauttia äitiyslomasta täysin. Pelkääkö muut ihan tosi paljon, että osaako hoitaa vauvaa ja kuinka paljon se muuttaakaan elämää? Mitä te kaikki muut pelkäätte? Onko kellään muulla ollut huonoa omatuntoa siitä, että ei välttämättä ole ajatellut pelkkää "vauvaa" ja tulevaa koko ajan?
Kiitti vastauksista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
samoja tuntemuksia, että miten ihmeessä osaan hoitaa vauvaa, miten tulen sen kanssa toimeen jen. kunei ole aiempaa kokemusta vauvoista ollenkaan! saatiin juuri tänään muutto tehtyä entisestä kerrostalo kaksiosta kerrostalo kolmioon ja täällä on aivan järkyttävä kaaos! ahdistaa kun pitäisi kuulema levätä ja nauttia raskaudesta, mutta en voi, kun pitää kokoajan duunailla jotain :/ et ole ainut joka pelkää, varmasti kaikki ensimmäistään odottavat tuntevat samoja tuntemuksia :) onnea odotukseen :)
Ihan tuttuja tunteita nuo, minäkin venytin äitiysloman alkua ja itseasiassa mulla se kaaostunne ja paniikki melkein paheni siitä kun sitten lopulta jäin kotiin "hömöttämään" ennen synnytystä. Kas kun ei sitä kokemusta ollut niin siitä kelaamisesta ja "kuivaharjoittelusta" ei kyllä juuri iloa ja lohtua saanut...Nyt vauva on 3kk ja hyvin on äitiä opettanut! Ja oikeesti, siellä sairaalassa neuvottiin kädestä pitäen ja neuvolassa loput, en mä olisi ainakaan osannut edes kysellä oikeita asioita etukäteen. Ja sitten kun vauva syntyy niin ehditte hyvin tutustua puolin ja toisin :) Miten jossakin sanottiinkaan..."on loppuikä aikaa rakastaa".