käytöskoulu

ensin se tuntui loisto idealta ja siitä tuntui olevan suunnattomasti hyötyä; kun joku sanoo ja neuvoo miten pitää käyttäytyä, puhua tai olla puhumatta, ollakseen kuin muut. Koska sitten asiat sujuvat paremmin jne.

Mutta...sitten sitä yrittää ja yrittää oppia olemaan kuin muut, tahtoisi ihan hirveästi käyttäytyä kuin muutkin, ja mitä enemmän yrittää, sen enemmän huomaa ettei olekaan.

Ja kun yrittää ja yrittää ja epäonnistuu, sitä tulee kiukkuiseksi itselleen ja itseinho. Ja mitä enemmän yrittää, sen enemmän huomaa miten omituinen on ja sitä enemmän tahtoisi olla joskus edes vähän aikaa joku muu kuin aina se omituinen höpöttäjä ja huvitus.

Jos teet niin tai näin, sanotaan, niin voit saada sitä ja tätä. Ehkä, mutta sisältä tuntuisi silti samalta kuin nyt.

Joskus tieto lisää tuskaa: ennen kun ei ymmärtänyt ja tiennyt olevansa niin friikki kuin todellisuudessa onkaan, ei ollut mitään mitä kaivata tai mihin pyrkiä, mitään sellaista miksi pitäisi koittaa olla jotain muuta kuin mitä on.
191052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

mieltä. Minä en koskaan tajunnut erilaisuuttani, ennenkuin lähes nelikymppisenä. Muut kyllä tajusivat, ja jotkut käyttivät sitä hyväkseen. Uskoisin, että olisin hyötynyt näiden asioiden - assiuden ja käyttäytymisrituaalien - tajuamisesta. Vaikka se kuinka olisi ollut aluksi hankalaa. Nyt onnellisen tietämättömänä olen saattanut itseni moneen moneen tilanteeseen, jonka olisin osannut välttää, jos olisin ymmärtänyt itseäni paremmin.

Kaikki oppiminen on aluksi hankalaa. Ja me assit opimme parhaiten älyllisesti. Teemme pikku asioista älyllisiä ongelmia, ja siksi näytämme taviksista hölmöiltä. Toisaalta monet meistä ovat hyvin taitavia vaativampaa ajattelua vaativissa tilanteissa, joissa taviksilta menisi sormi suuhun.

Asioissa on niin monta puolta. Meissä on hyvät puolemme. Oppiminen sosiaaliseksi helpottaa elämää. Sellaisen elämäntilanteen etsiminen, jossa voimme olla oma itsemme, on sekin hyväksi. Sovimme yksikseen työskentelyyn. Jonkun nekin työt on tehtävä. Moni kärsisi tehtävissä, joista assit usein nauttivat. Anetaan kaikkien kukkien kukkia. Opitaan parhaamme mukaan. Ollaan kärsivällisiä itseämme kohtaan. Rakastetaan itseämme. Elämä on kallisarvoinen, kaikkine erilaisuuksineen.

Äänestä

Useimmille meistä sosiaaliseen vuorovaikutukseen ei tarvitse panostaa. Opimme joka päivä uusia asioita alitajuisesti sen enempää tietoisesti panostamatta tai kiinnittämättä huomiota siihen mitä oppimme. Autistisen ihmisen arki on erilainen. Hänen täytyy olla jatkuvasti aktiivisesti valppaana ja tiedostaa ympäristöään. Varsinkin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa pitää yrittää tulkita erilaisia kasvon ilmeitä ja eleitä ymmärtääkseen millä mielellä henkilö puhuu. Muille on tämä on arkipäiväistä ja itsestään selviää.

Äänestä

"käytöskoulu"

Provosoi neuroosia ja ajaa psykoosiin. Sellainen laitos voidaan kehittää vain joukkopsykoosissa, tai hyväksikäyttötarkoituksessa.

Äänestä
  • tarkoitin tässä tilanteessa terapiaa, jossa terapeutti tahtoisi että oppisin käyttäytymään kuten ns normaali-ihmiset. Koska sitten hänen mielestään elämä olisi niiin paljon helpompaa.
    On ja ei.

    Äänestä

  • kettu.nen kirjoitti:

    tarkoitin tässä tilanteessa terapiaa, jossa terapeutti tahtoisi että oppisin käyttäytymään kuten ns normaali-ihmiset. Koska sitten hänen mielestään elämä olisi niiin paljon helpompaa.
    On ja ei.

    tarkoitin jotain sellaista. Ideana tuollainen on täysin älytön. Yhtä hyvin tämä terapeutti voisi opettaa, kuinka ajatellaan oikein, tai tyydytetään itseä oikealla tavalla.
    Ne asiat, mitä hän muka opettaa, on sellaisia, mitkä jokainen itse oman logiikkansa seurauksena oppii päättelemällä asioita, eikä niitä voi kukaan muu opettaa.
    En tietenkään tiedä, mitä olette siellä käyneet läpi, mutta kuulostaa hieman siltä, että terapeutti oli pikkurahan puutteessa.

    Jos jotain käytösterapiaa alettaisiin enemmänkin käyttää, niin ainakin 99% ihmisistä on akuutissa terapian tarpeessa.

    Assin käytökselliset ongelmat johtuvat sellaisista muista asioista, joihin keskittymällä niitä voidaan vähentää.
    On myös huomattava, että assi ei käyttäydy pahuuttaan omituisesti, miksi assin käytös usein tulkitaan.
    Myönnän, että vaikeammin assinen ihminen voi sanoa minulle asioita, jotka hämmentävät, mutta koska tarkoitus ei ole paha, eivät ne pahoita mieltä, tai haittaa minua mitenkään.

    Käytösterapialla käyttäytymisen oppiminen on pakonomaista, eikä varsinaista oikeaa oppimista tapahdu. Nämä käytökselliset opit siis opitaan pakkotoiminnoiksi.
    Pakkotoiminnot taas ovat syynä siihen, miksi assin käytös on, mitä on.

    onko se sellaista, että kun joku sanoo jotain, niin vastaa siihen että...jne. Vai onko se sellaista, että on jotain kikkoja, millä pärjää hankalassa tilanteessa. Esim. sinun käytöstäsi vaikka videoitaisiin jossain ja sulle osoitettaisiin pahimmat mokasi.

    No itselläni tiedän että se olisi hymyily ja höpöttäminen ja hätäily. Otan liikaa vastuuta sosiaalisesta tilanteesta ja alan höpöttää tai tehdä jotain älytöntä. Kun minun pitäisi odottaa ja yrittää tajuta mitä tilanne oikeasti merkitsee minulle. Jos sen sijaan, että sisäisesti hätääntyneenä alan horista jotain käsittämätöntä niin yrittäisin tulkita tilanteen itselleni, se auttaisi kovasti. On vaikea muuttaa omaa käytöstään, todella vaikeaa, olen huomannut.

    Äänestä

  • juttu, mutta kirjoitti:

    itseään juttelemassa kaverin kanssa. Kuvitella olevansa jossain tilanteessa, jossa yleensä tulee tuo 'konseptien sekaisin meno'. Itseään on kenen tahansa opettavaista katsella viedeolta.

    Alan Pearsen kirja ilmeistä ja eleistä oli hyvin opettavainen, varsinkin asseille, mutta varmaan kenelle tahansa. Siksi siitä tuli bestselleri.

    Äänestä

  • videoida kirjoitti:

    itseäni kun halusin harjoitella johonkin esiintymiseen tai haastatteluun, niin omasta mielestäni minun elekieleni tai lähinnä silmänliikkeet olivat ihan hullun näköisiä. Tai siis näytin ihan hullulta. Koska käännän pois katseeni aina kun puhun ja katson jonnekin yläviistoon.

    Mitä se sitten tositilanteessa auttaa, se tieto. Että yritän olla ilmeetön, mutta jos tilanne on paha, unohdan kaikki aikomukset. On vähän vaikea kontrolloida itseään kauhun vallassa. Täytyykin tutustua tuohon kirjaan. Tosin tosielämässä en usko sen auttavan ketään assia, kuten ei mitkään muutkaan oppaat varmaan auta.

    Äänestä

  • juttu, mutta kirjoitti:

    onko se sellaista, että kun joku sanoo jotain, niin vastaa siihen että...jne. Vai onko se sellaista, että on jotain kikkoja, millä pärjää hankalassa tilanteessa. Esim. sinun käytöstäsi vaikka videoitaisiin jossain ja sulle osoitettaisiin pahimmat mokasi.

    No itselläni tiedän että se olisi hymyily ja höpöttäminen ja hätäily. Otan liikaa vastuuta sosiaalisesta tilanteesta ja alan höpöttää tai tehdä jotain älytöntä. Kun minun pitäisi odottaa ja yrittää tajuta mitä tilanne oikeasti merkitsee minulle. Jos sen sijaan, että sisäisesti hätääntyneenä alan horista jotain käsittämätöntä niin yrittäisin tulkita tilanteen itselleni, se auttaisi kovasti. On vaikea muuttaa omaa käytöstään, todella vaikeaa, olen huomannut.

    just sellaisia kikkoja, että miten jossakin tilanteessa ehkä olisi kannattanut käyttäytyä toisin ja miten missäkin tilanteessa noin yleensä ihmiset odottavat toisen käyttäytyvän.
    Itselläni ihan sama ongelma, eli höpötän ja höpötän ja höpötän ja teen kaikkea ajattelematonta, tai sitten olen niin ajatuksiini upputunut, etten näe enkä kuule muita ympärilläni.

    Äänestä

  • ritalin kirjoitti:

    tarkoitin jotain sellaista. Ideana tuollainen on täysin älytön. Yhtä hyvin tämä terapeutti voisi opettaa, kuinka ajatellaan oikein, tai tyydytetään itseä oikealla tavalla.
    Ne asiat, mitä hän muka opettaa, on sellaisia, mitkä jokainen itse oman logiikkansa seurauksena oppii päättelemällä asioita, eikä niitä voi kukaan muu opettaa.
    En tietenkään tiedä, mitä olette siellä käyneet läpi, mutta kuulostaa hieman siltä, että terapeutti oli pikkurahan puutteessa.

    Jos jotain käytösterapiaa alettaisiin enemmänkin käyttää, niin ainakin 99% ihmisistä on akuutissa terapian tarpeessa.

    Assin käytökselliset ongelmat johtuvat sellaisista muista asioista, joihin keskittymällä niitä voidaan vähentää.
    On myös huomattava, että assi ei käyttäydy pahuuttaan omituisesti, miksi assin käytös usein tulkitaan.
    Myönnän, että vaikeammin assinen ihminen voi sanoa minulle asioita, jotka hämmentävät, mutta koska tarkoitus ei ole paha, eivät ne pahoita mieltä, tai haittaa minua mitenkään.

    Käytösterapialla käyttäytymisen oppiminen on pakonomaista, eikä varsinaista oikeaa oppimista tapahdu. Nämä käytökselliset opit siis opitaan pakkotoiminnoiksi.
    Pakkotoiminnot taas ovat syynä siihen, miksi assin käytös on, mitä on.

    täysin älytön kuitenkaan, jos itsellä on halu oppia jotakin ja minulla kyllä on.
    Ei sillä ole väliä onko käytös sitten vaikka mitään mieltä omasta mielestä, voihan sitä mielessään ajatella vaikka mitä, idea on vain siinä,että toistamalla tiettyjä normi-ihmisten kaavoja ja käytösmalleja jotkut käytännön asiat hoituvat paremmin ja nopeammin.
    Kunpa vain vielä hyväksyisi sen, että sisäisesti en voi muuttua.

    on ilmestynyt. Siinä mm. Osmo Lämsä kertoo omasta voimaantumisestaan, joka on tapahtunut vuosien kuluessa.

    On hyvä muistaa näissä keskusteluissa, että autismin kirjon oiryhtymä ei ole mikään pysyvä olotila, vaan jatkuvassa muutoksessa. Asiat, jotka nyt tuottavat vaikeuksia todennäköisesti eivät tulevaisuudessa ole niin iso riesa.

    Äänestä

  • kettu.nen kirjoitti:

    just sellaisia kikkoja, että miten jossakin tilanteessa ehkä olisi kannattanut käyttäytyä toisin ja miten missäkin tilanteessa noin yleensä ihmiset odottavat toisen käyttäytyvän.
    Itselläni ihan sama ongelma, eli höpötän ja höpötän ja höpötän ja teen kaikkea ajattelematonta, tai sitten olen niin ajatuksiini upputunut, etten näe enkä kuule muita ympärilläni.

    ...

    Ennen keskustellessani en koskaan katsonut ihmisiä silmiin. Sitten huomasin tuon puutteeni ja kun aloin tuijottaa ihmisiä silmiin, he käänsivätkin katseensa pois. Täytyi vain sitten opetella katsomaan SOPIVASTI silmiin.

    Normaaleilta ihmisiltä tuollaiset asiat sujuvat luonnostaan. Minun täytyy edelleen kiinnittää asiaan huomiota, että en lipsahtaisi jompaan kumpaan äärimmäisyyteen; katsomattomuuteen tai tuijottamiseen.

    Äänestä

  • kettu.nen kirjoitti:

    just sellaisia kikkoja, että miten jossakin tilanteessa ehkä olisi kannattanut käyttäytyä toisin ja miten missäkin tilanteessa noin yleensä ihmiset odottavat toisen käyttäytyvän.
    Itselläni ihan sama ongelma, eli höpötän ja höpötän ja höpötän ja teen kaikkea ajattelematonta, tai sitten olen niin ajatuksiini upputunut, etten näe enkä kuule muita ympärilläni.

    assista toiminnassa, vilkaiskaapa http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000001884&posting=22000000031286883

    Niin, se olen muuten minä:)

    Kuulostaako tutulta?

    Äänestä

  • kettu.nen kirjoitti:

    vinkki: ota mukaan jotain jolla pääset eroon kaikenmaailman pöntöistä, musiikkia, kirja, piirustusvälineet, käsityö....

    kuulokkeiden ja korvatulppien, valitettavasti.

    Pahinta tuossa tilanteessa on se intiimisyys vieraiden ihmisten kanssa. Joka päivä pitää paljastaa rintansa parille vieraalle. Kerran huoneessa oli kuusi ylimääräistä, jotka tuijottivat minua, ja sitten häipyivät. En huomannut kuin jälkeenpäin, että se vaivasi minua. En tiedä ketä he olivat - opiskelijoita tai sairaanhoitajia. En tiedä, onko nyt liian myöhä kysellä asiasta. Olenkohan jonkinlaisen kummajaisen maineessa? Ehkä heidät oli kutsuttu katsomaan outoa potilasta. Olen itkenyt ja raivonnut ja mutissut vihaisia syytöksiä, ja kai ollut aika kummallinen. Sietokykyäni koetellaan. ja heidän:)

    Äänestä

  • menee läpi kirjoitti:

    Minäkin olin, mutta onneksi pääsin pois 2,5 hukkaan menneen vuoden jälkeen. Kaikkeen epäinhimilliseen piti tottua. Syytettiin laitoksen "maineen" pilaamisesta, kun nauroin "vieraille" turisteille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kettu.nen kirjoitti:

ensin se tuntui loisto idealta ja siitä tuntui olevan suunnattomasti hyötyä; kun joku sanoo ja neuvoo miten pitää käyttäytyä, puhua tai olla puhumatta, ollakseen kuin muut. Koska sitten asiat sujuvat paremmin jne.

Mutta...sitten sitä yrittää ja yrittää oppia olemaan kuin muut, tahtoisi ihan hirveästi käyttäytyä kuin muutkin, ja mitä enemmän yrittää, sen enemmän huomaa ettei olekaan.

Ja kun yrittää ja yrittää ja epäonnistuu, sitä tulee kiukkuiseksi itselleen ja itseinho. Ja mitä enemmän yrittää, sen enemmän huomaa miten omituinen on ja sitä enemmän tahtoisi olla joskus edes vähän aikaa joku muu kuin aina se omituinen höpöttäjä ja huvitus.

Jos teet niin tai näin, sanotaan, niin voit saada sitä ja tätä. Ehkä, mutta sisältä tuntuisi silti samalta kuin nyt.

Joskus tieto lisää tuskaa: ennen kun ei ymmärtänyt ja tiennyt olevansa niin friikki kuin todellisuudessa onkaan, ei ollut mitään mitä kaivata tai mihin pyrkiä, mitään sellaista miksi pitäisi koittaa olla jotain muuta kuin mitä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu