Onko kenellekään käynyt koskaan niin, että joku ihminen alkaa karttamaan teitä ihastuksenne vuoksi?
Eräs henkilö, johon en vielä silloin ollut ihastunut, moikkaili ja tervehti minua aina ystävällisesti kun törmättiin jossain. En tunne tätä henkilöä sen paremmin, vaan oli vetäjänä eräällä kurssilla jonka kävin. Silloin tällöin siis vaihdettiin muutama sananen liittyen tähän kurssiin ja sen sisältöön. Noh, sitten kävi niin, että ihastuin tähän kurssin vetäjään. Taisin unohtua katselemaan häntä vähän liian usein ja vähän liian pitkäksi aikaa, sillä olen varma, että hän taisi tajuta ihastukseni. Kurssi loppui, ja meni tosi pitkä aika, ennen kuin näin häntä taas. Nykyään näen häntä vilaukselta päivittäin, ja ihmettelen hänen muuttunutta käytöstään. Hän ei katsoa minua ollenkaan, ei tervehdi, ei siis noteeraa millään tavalla. Ennen tervehti kaupungillakin, nykyään vain kääntää selkänsä.
Onko tämä vetäjä jotenkin homokammoinen, vai mikä ihme on selityksenä? Mitään suoraa en häntä kohtaan koskaan yrittänyt, ainoastaan unohduin katselemaan. Toisaalta häpeän myös itse tunteitani, ja mun on vaikea olla jos hän on jossain näköetäisyydellä. Saatan siis itsekin käyttäytyä kylmemmin, kun yritän vaikuttaa siltä, etten ole hänestä kiinnostunut. Ihmettelen vain, voiko joku olla niin homokammoinen, että ei uskalla edes tervehtiä?
Eräs henkilö, johon en vielä silloin ollut ihastunut, moikkaili ja tervehti minua aina ystävällisesti kun törmättiin jossain. En tunne tätä henkilöä sen paremmin, vaan oli vetäjänä eräällä kurssilla jonka kävin. Silloin tällöin siis vaihdettiin muutama sananen liittyen tähän kurssiin ja sen sisältöön. Noh, sitten kävi niin, että ihastuin tähän kurssin vetäjään. Taisin unohtua katselemaan häntä vähän liian usein ja vähän liian pitkäksi aikaa, sillä olen varma, että hän taisi tajuta ihastukseni. Kurssi loppui, ja meni tosi pitkä aika, ennen kuin näin häntä taas. Nykyään näen häntä vilaukselta päivittäin, ja ihmettelen hänen muuttunutta käytöstään. Hän ei katsoa minua ollenkaan, ei tervehdi, ei siis noteeraa millään tavalla. Ennen tervehti kaupungillakin, nykyään vain kääntää selkänsä.
Onko tämä vetäjä jotenkin homokammoinen, vai mikä ihme on selityksenä? Mitään suoraa en häntä kohtaan koskaan yrittänyt, ainoastaan unohduin katselemaan. Toisaalta häpeän myös itse tunteitani, ja mun on vaikea olla jos hän on jossain näköetäisyydellä. Saatan siis itsekin käyttäytyä kylmemmin, kun yritän vaikuttaa siltä, etten ole hänestä kiinnostunut. Ihmettelen vain, voiko joku olla niin homokammoinen, että ei uskalla edes tervehtiä?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Satuin ehkä vähän liiaksi tuojottelemaan erään kurssin vetäjää. Tämä vetäjä oli niin lepakon näköinen ja oloinen kuin vain olla voi, mutta kuitenkin useasti toitotti omaa heterouttaan. Sitten jossain vaiheessa tämä henkilö ei enään puhunut minulle mitään, saatikka moikannu. Useesti törmättiin, mutta ei tullut enään puhumaan, vaikka aikaisemmin heitettiin paljonkin läppää.
Musta tuntuu, että tämä kyseinen ihminen jotenkin varmaan pelästy sitä, että huomasin hänen todellisen minänsä.
Minun seksuaalisella suuntauksellani ei ole tässä mitään väliä, mutta eräät ihmiset jotka tuntuivat hirmuisen läheisiltä, kun olin heidän kanssaan tekemisissä heidän ammattinsa puolesta. Ja soittelimme ja keskustelimme mukavia asioita jotka eivät edes liittyneet ollenkaan kyseisten henkilöiden ammattiin. Kun sitten ammatillinen yhteys loppui, niin loppui kaikenlainen ystävällisuyyys ja keskusteluja ei myöskään käyty, eikä keretty keskustelemaan myöskään puhelimessa.
Että ei kannata kuvitella liikoja. henkilö ei vaan ole muuten kiinnostunut teistä jos ammatillista yhteistyötä ei ole.
Ei kannata ajatella mitä toinen ajattelee, varsinkaan kun siihen ei pysty.
Ei sitä mikään katseleminen paljasta eikä lepakkoa voi helposti tunnistaa. Minä en ainakaan tunnista.
No enhän minä sitä tietenkään aivan varmaksi pysty sanomaan, tietääkö vai ei. Mutta jäin kiinni katselemisesta ihan rysän päältä, joten luulen että tajusi mun jollain tavalla olevan häneen ihastunut.
Tuon jälkeen kun "jäin kiinni" , teki sitten kerran niin, että kun kävelin viimeisenä sisälle kurssiluokkaan, katsoi ihan suoraan kohti pitäessään ovea auki. En uskaltanut silloin vilkaistakaan. Ja tämä nainen on niin tarkkanäköinen, että luulen ettei siltä pysty mitään peittelemään.
Itsekin mietin joskus tuota, että ehkäpä tervehtimiset loppu siihen koska kurssi oli ohi, mutta satunpa tietämään että tervehtii kuitenkin joitain muita kurssilaisia, vaikkeivat olleet hänen kanssaan sen enempää tekemisissä kuin minäkään.
Ehkä typerää tulla tänne tätä miettimään, ja taidan tehdä kärpäsestä härkäsen. Ehkä parempi unohtaa koko homma ja keskittyä muihin asioihin.
Jaaha ! 70% lesboista on sellaisia joidenka otsaan on tulikirjaimin kirjoitettu. OLEN LESBO. Se näkyy jo sadanmetrin päähän.
Eli tosiaan, itselläni on kovin samanlainen ongelma. Eräs työkaveri, jonka kanssa aina on ollut tosi hauska, ja josta pidän todella paljon ja arvostan todella paljon, on muuttunut jotenkin kylmäksi. Häneen olinkin ehkä alussa hieman ihastunut, mutta se meni ohi jo aikoja sitten ja tämä kylmä suhtautuminen taas alkoi ihastumisen jo loputtua. Kyseinen nainen on kyllä tarkkanäköinen ja hänellä on silloin tällöin tapana lukea minua kuin avointa kirjaa, joten mistä sitä tietää vaikka hän "salaisuuteni" tietäisi. Ärsyttää sinänsä, koska tosiaan haluaisin väliemme palaavaan entiselleen. Pari kolme kertaa olen ainakin kuvitellut hänen kommenttejaan aavistuksen verran homofobisiksi, vaikka en olisi ikinä kuvitellut, että hän ei suvaitsisi erilaisuutta. Harmittaa sekin, että täytyy peitellä omaa lesbouttaan, mutta työpaikalla voi käydä elämä tosi inhottavaksi, jossei siellä ihmiset asiaa hyväksyisi, joten olen siitä hissuksiin ollut. Nyt ei tiedä mitä tekisi, en tiedä onko "vika" minussa, ja liikaa ei viitsi yrittää olla ystävällinen ja läheinen, sillä sitten voitaisiin tulkita, että olen hänestä kiinnostunut. Vaikka en ole. Ja juttu menee tai on jo mennyt sellaiseksi, että henkinen ikä taitaakin olla viisi, eihän tällaisessa ole mitään järkeä! :D
pakene pikaisesti vuorille. Eihän sitä nyt kiinnikään voi mitenkään jäädä.
että täällä on joku elämäänsä katkeroitunut lepakko vastaillut.. Ei kyse ole siitä, ettenkö uskaltaisi oma itseni olla ja muussa elämässä toteutankin sitä sääntöä, että niitä ihmisiä en elämääni kaipaa, ketkä eivät minua hyväksy ja olen avoimesti oma itseni. En nyt kuitenkaan kuuluta lesbouttani, sillä pidän erittäin typeränä sellaista ylenpalttista homo-kulttuuria, jonka mukaan heterot ovat pahoja ja me-henki on liiankin voimissaan. Jos kerran me homot haluamme tulla hyväksytyikse tällaisina kuin olemme, miksi sitten haluamme kuitenkin koko ajan erottua muista ja olla niin vitun HOMOJA? Typerää. Minulle riittää se että olen oma itseni, ja vaikka työpaikalla en sitä olekkaan, niin en koe sitä miksikään häpeäksi. En kaipaa ylimääräistä draamaa.
Edellisen viestin lähettäjä voisi kipittää kotiin kasvamaan vähäksi aikaa. :/
pakenemaan et selvästikään pysty. Eivät ne sun monet ongelmat muuten katoa, kyllä ne siellä pysyvät. Älä pelkää…
Minä koen aika vaikeaksi sen, jollen voi olla työpaikalla oma itseni. Mulle omana itsenäni oleminen tarkoittaa sitä, että voin mainita omista siviiliasioistani ihan samoin kuin muutkin työtoverini. Eli jos joku kertoo asioita omasta perhe-elämästään tai parisuhteestaan, voin minäkin puhua vastavuoroisesti omista asioistani. Tai vastaavasti vastata avoimesti kysymyksiin, jotka koskevat siviilisäätyäni.
Nyt tilanteeni on sellainen, että työpaikallani on pari avoimesti homofobista persoonaa ja pari sellaisen uskonnollisen lahkon jäsentä, jotka eivät hyväksy homoseksuaalisuutta lainkaan. Monet muut työkaverini tietävät minusta ja asioistani, mutta näiden henkilöiden seurassa yritän vältellä omista asioistani puhumista... Se on mielestäni rasittavaa.
Minulla ei ole mitään tarvetta julistaa omia asioitani, mutta työni on sen luontoista, että voin käydä työkavereiden kanssa hyvinkin pitkiä keskusteluja. Siksi sen miettiminen, kenen läsnäollessa voin avata suuni, on tuskastuttavaa. Varmasti myös nämä henkilöt, joille välttelen puhumasta omista asioistani, ihmettelevät sitä miksen luota heille mitään siviiliasioitani.
Tietenkin voisin räjäyttää potin ja julistaa näille lopuillekin asioiden oikean laidan. Se on kuitenkin melko vaikeaa, sillä työpaikka on työpaikka ja siellä olisi tultava toimeen ja kyettävä kommunikoimaan kaikkien kanssa. Toki minä en ole se ihminen, jolla olisi mitään hävettävää, mutta... Asiat eivät ole niin yksinkertaisia.
Oletan, että asia tulee tavalla tai toisella loppujenkin työkavereiden tietoon ennemmin tai myöhemmin, joten usein tuntuu siltä, että olisi helpompi kohdata ne reaktiot heti ja omasta aloitteestani, kuin jotenkin yllättäen.
kieltämättä.
Mä tosi pitkään jo erilaisissa työpaikoissa olleena olen toiminut aina hieman eri tavoin. Yhteistä on se ilmapiirin nuuskiminen ekana, mutta senhän olet jo tehnyt. Sulla on selvillä ketkä ovat kammoisia, ketkä vakaumuksellisia ja ketkä eivät. Totuus on se, että kammoisille et voi yhtään mitään, MUTTA eivät hekään sinulle! Lisäksi vaikka olisit heteroista heteroin, eivät kaikki koskaan pidä sinusta. Tai sinä heistä. Silti pitää kaikkien kanssa luovia, kuten sanoitkin.
Mikäli koet ahdistusta siitä että et voi kertoa luontevasti kotioloistasi ja perheestäsi suosittelen pankin räjäyttämistä sopivassta tilanteessa ja mahdollisimman sivulauseessa sekä muina naisina. Ja jatkat aivan normaalia toimintaasi duunissa. Eivät ihmiset, fobisetkaan, KAUAA jaksaa koko asiaa vatvoa ja kauhistella, mikäli itse suhtaudut coolisti ja pidät ohjakset käsissäsi. Ketään ei loppujen lopuksi kuitenkaan kiinnosta kuplan puhkaisen jälkeen koko asia.
Sinulla on kuitenkin tasavertainen oikeus olla omaa mieltäsi kuten uskiksilla tai fobisillakin.
Mikäli et ole vahva asiassa, suosittelen kiertoilmaisujen käyttöä sekä puheen ohjaamista aina siihen toiseen takaisin - itsestäänhän ihmiset haluavat aina puhua! Toimii takuulla. Puolisosi äitihän ON anoppi, isä appiukko ja puoliso puoliso, perhe perhe ja sitä rataa... androgyynistikin voi puhua! Siihen oppii, muuten!
Sopivasti sekoittelemaan.
Kolmas tapa on vaan olla hiljaa tiukasti omista asioistaan, siihenkin ihmiset tottuvat... ne tottuvat ylipäänsä kaikkeen kun vaan sinnikkäästi vie omaa linjaansa eteenpäin, eikä ITSE niin kamalasti välitä suhtautumisista....
Rohkeutta!
sieltä korkeuksista, jonne olet itsesi asettanut, ja olet sieltä mielestäsi oikeutettu tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. JOKAINEN saa toimia oman persoonallisuutensa mukaisesti, jotkut huutaa asiansa kaikkiin ilmansuuntiin, toiset mieluiten vaikenevat ja osa valikoi, mitä kertoo ja keille. Näin saa olla - ja on.
Niin, se on vaikea sanoa, mitä ihmiset osaavat toisesta lukea. Voihan olla, että on huomannut sun lämpimän suhtautumisen ja ottanut sitten jalat alleen kun on tehnyt omat johtopäätöksensä. Vai oletko itse käyttäytynyt huomaamattasi kylmemmin ihastuksen loputtua, jonka jälkeen työkaverisikin on ottanut etäisyyttä?
Eniten kai ärsyttää juuri se, kun ei voi kertakaikkiaan tietää, mistä hommassa on kyse. Toisaalta ihmettelen niitä ihmisiä, joilla on homokammo. Mitä pelättävää heillä on, jos ovat sinut oman seksuaalisuutensa kanssa, ja tietävät mitä ovat itse? Luulisi, että ihmisellä joka tuntee itsensä, ei pitäisi olla mitään "pelättävää" vaikka sinänsä eivät hyväksyisikään homoseksuaalisuutta ja haluaisi niihin ympyröihin. Joillakin heteroilla taitaa olla jotain ihme kuvitelmia siitä, että lesbona sitä saa kiksejä kenestä tahansa naisesta.
Olisihan se kiva ihan oman mielenrauhan takia selvittää, mikä on homman nimi.
...mä vähän ihmettelen tällaisen kurssinvetäjän ammattitaitoa! Kun tommosella postilla pitää tottua ties minkälaisiin tuijottelijoihin ja opeen-ihastujiin oli ne nyt mitä sukupuolta hyvänsä! Mikäli häntä vaan pikkuisen tiirailit, niin onpahan erikoinen reaktio!
Älä sillä päätäsi enempää vaivaa! Ajatteleppa sillee, että NO EI SITTEN, pidä...öööh...varpaasi, ei helmiä sioille ja mene eteenpäin, naisia piisaa! Sitäpaitsi HÄNHÄN tässä oudosti käyttäytyy, et sinä ainakaan kirjoituksesi perusteella hyvänenaika!
No, ehkä sitten huomaamattani katselin vähän liikaa tai jotenkin muuten paljastin itseni. Mutta koskaan en todellakaan mitään yrittänyt tai muuten vihjaillut.
Olen kyllä itekin käyttäytynyt myöhemmin kylmemmin ja etäisemmin peitellessäni ihastusta. Koko touhu oikeastaan vaikuttaa ihan lapselliselta ja naurettavalta! Mutta oon melko varma, että välttelee mua kyl jotenkin, toisin ku muita. No mutta ihan miten vaan. Typerää kai tämmöistä tänne tulla pohtimaan.
tykkään sekä miehistä että naisista ja olen
tyytyväinen tähän. Mulla on jopa kiva mies, yksi lapsi ja lisäksi tykkään vielä yhdestä naisesta, vaikka mitään ei ole tapahtunut enkä edes halua. Kiitos tästä!
Harmi, että suomalaiset on niin jäykkää porukkaa, että pitää miettiä mitä voi tehdä ja mitä ei... ja moikkaaminenkin on joskus työn takana.
olevan, valitettavaa mutta totta, tosin hänen ammattiaan ajatellen niin ei ilmeisesti halua joutua edes epäilyksenalaiseksi etteivät kurssilaiset tyystin katoa.
Tosin luulisi nyt sen verran olevan käytöstapoja, että uskaltaisi tervehtiä, se nyt ei taida olla mikään lähestymiskehoitus kenenkään mielestä.
pitää nykyaikana käyttäytyä homofobisesti, ettei joutuisi "epäilyksenalaiseksi"? Joopa joo...
Voin sanoa ihan kokemuksesta, että kasvot unohtuvat. Hän oli sinulle uniikki, mutta sinä vain kasvot muiden joukossa. Sen ajan kun olit kurssilla, hän muisti sinut ja tervehti.. nyt olet jo unohdettu.
En itsekään mitenkään voi muistaa tai tunnistaa kaikkia opettamiani tai entisiä työntekijöitäni. Kun on työn puolesta paljon tekemisissä ihmisten kanssa, ajan myötä ei enään edes yritä muistaa kaikkia. Sen ajan kun on koulutusta, kasvot pysyvät mielessä, mutta unohtuvat pian kun niitä ei näe päivittäin/ viikoittain. Eikä millään viitsi olettaa kaikkien muistavan minua. Siksi esim. en itse tervehdi, jollen ole aivan varma, että tunnen henkilön ja muistan vielä, että mistä yhteydestä. Jos minua tervehtii joku, jota en tunnista, kysyn kohteliaasti ja selitän, että olen vähän huono kasvojen muistamisessa.
Hän ei todellakaan vaan muista sinua - ja on 99% todennäköisyydellä heterokin. Miksi siis vaivaat päätäsi tuollaisella, ala katselemaan uusia ihanuuksia ja ihastuksia.
No mä olen 100 % :n varma, että kyse ei ole kasvojen unohtamisesta. Ei siitä nyt ihan niin pitkä aika ole ja kuitenkin kävellään vastaan päivittäin.
No, eipä tällä sen suurempaa merkitystä ole. Kunhan vain ihmettelen, onko todella olemassa noin kammoisia ihmisiä.
Noo minä seurustelin melkein vuoden erään tytön kanssa. Olin hänen ensimmäinen tyttöystävä. Meidän juttu päättyi siten että hänen vanhempansa jotka eivät pitäneet siitä yhtään painostivat häntä asialla ja haukkuivat hulluksi ja vaikka miksi. Nykyään tää tyttö välttelee mua (tai ainakin kovasti yrittää koska olemme samalla luokalla koulussa niin se ei onnistu oikein) ja on muutenkin tosi tyly ja silleeeenn...mikä ei tietenkään ole kiva koska pidän hänestä vieläkin tosi paljon. En tii sit mitä asialle vois tehdä..