Jotain ihmeellistä alkoi tässä joitakin kuukausia sitten tapahtua, jotain sellaista, mihin en aiemmin uskaltanut uskoakaan.
Eräs luokkamme tytöistä alkoi joskus jutella kanssani, ilman että edes tein aloitetta. Kyseenalaistin ensimmäistä kertaa aiemmin syvälle viiltyneen uskomukseni siitä, ettei kukaan voisi juuri minusta välittää kaverina. Kerta kerralta tämän arvoituksellisen neitokaisen lähestyessä minua aloin kiinnostua hänestä.
Kukaan ei silloisessa koulussani tuntunut olevan minua kohtaan yhtä huomaavainen, joka sai minut pohtimaan ¨olenko tosiaankin näin kiinnostava?¨ Aloin olla varma, että tämä tyttö piti minusta jollain tavalla, eikä siitä varmistumiseen tarvittu sanoja. Myöhemmässä vaiheessa juuri hänen näkeminen sai minut kankeaksi, enkä voinut olla hetkeäkään katsomatta häntä. Ja mikä hänen olemuksessa minua viehättikään, hän oli minusta hyvin suloinen. Olin ihastunut, jonka myötä hänestä alkoi tulla osa jokapäiväistä ajatusmaailmaani.
Vähitellen ¨magneetin¨ vaikutus alkoi kuitenkin voimistua. Joka kerta hänen näkemisensä sai minut tässä vaiheessa niin hyvälle mielelle, että tunteeni ylipäänsä jotain ihmistä kohtaan alkoivat kasvaa syvemmiksi kuin koskaan elämässäni. ¨Tuota tyttöä minä suojelisin vaaran uhatessa¨ aloin tuossa vaiheessa ajatella hänestä. Olin nyt kaukorakastunut.
Se koulupäivä jolloin tämä tyttö sitten pyysi minulta meseä ja osoitti selvää tutustumisen halua, olin mennä tolaltani.
Luontevuuteni katosi joksikin aikaa, enkä todellakaan olisi siinä jännityksessä pystynyt puhumaan normaalisti.
Kotona lisäsin hänet sitten innoissani, vaikkakin kädet täristen yhteystietolistaani. Vain muutaman minuutin päästä alkoi ensimmäinen ikimuistoinen mesekeskustelumme. Varhaisin kommunikointimme oli ymmärrettävästi varsin takertelevaa, mutta päivä päivältä opittuamme tuntemaan toisemme yhä paremmin myös sananvaihto alkoi käydä helpommin. Jännitykseni tätä toista sukupuolta edustavan ¨ihmeellisen olennon¨ kanssa puhumisesta hiipui tietenkin myös ennen pitkää.
Mutta nyt siitä ei enää ollut epäilystäkään, elämäni ensimmäinen pojan ja tytön välinen suhde oli alkanut.
Vaihdoimme nyt aivan sujuvasti mesen välityksellä ajatuksia ihmisyyteen, elämänkatsomuksiin, musiikkiin, piirtämiseen, luonnonilmiöihin yms. liittyvistä puheenaiheista. Jossain vaiheessa saattoi tuntua, että olisimme jopa olleet joltain osin ¨samalla aaltopituudella.¨
Noin muutaman viikon kuluttua suhteemme alkamisesta oli kuitenkin miltei koko ajatusmaailmani pysynyt suhteemme ympärillä, jolloin jatkuva ¨tykkääkse musta?¨-pohtiminen uuvutti minut lähes joka välitunti miltei keskittymiskyvyttömäksi.
Aloin uskoa, että minun olisi aika näyttää todelliset välittämisen halun tunteeni tälle rakastetulle, jotta hän ymmärtäisi miltä minusta on suhteemme tuntunut. Enkä todellakaan olisi tuossa valtavassa tunteiden vuoristoradassa enää voinut kuvitella jaksavani piilottaa rakkauttani, sillä aloin henkisellä tasolla tuntea itseni kuin etanaksi, jonka päälle oli ripoteltu suolahappoa.
Lopulta eräänä kohtalokkaana päivänä harkitsin mesessä jokaista näppäimistön painallusta yhteensä tunnin! Nyt minun täytyi ihan vain itseni pelastamisen vuoksi tehdä varovaisella kiertoilmaisulla hänelle selväksi, että rakastin häntä. Ja myönnettäköön, oli minulle suorastaan kamala hetki, kun viimein uskalsin painaa lähetyspainiketta! Tyttö kuitenkin suhtautui lopulta vastattuaan ymmärtäväisesti ja lohdutti, kun olin todella pahoillani tunteitteni esiin tuomisesta.
Vaikka sittemmin paljastui, että olinkin siihen asti ollut hänelle ¨vain¨ kaveri, oli kuitenkin suuri helpotus päästä ¨suolahapolla läikytetyn etanan¨ kärsimyksistä.
Nyt oli minun kuitenkin ¨opeteltava toisenlainen tapa rakastaa.¨ Se olisi sitä, että pitäisin häntä omana ¨rakkaanani¨ tavalla, jolla kuitenkin antaisin hänelle tilaa olla täysin oma entinen itsensä. Vähitellen sopeuduin olemaan paljon aiempaa pyytteettömänpi, ja opin iloitsemaan pelkästä kaveruudesta.
Omat tunteeni tuota ihmistä kohtaan ovat tosin edelleen hyvin voimakkaat, mutta osaan loistavasti tyytyä siihen, että juttelemme kasvotusten kenties ehkä kerran tai pari viikossa, jos joskus sitäkään. Minun tehtäväni on kuitenkin häntä fyysisesti isompana poikana suojella häntä, jos hän minun apua vähääkään tarvitsee. Välillämme on siis paljon ¨hengitysilmaa,¨ mutta se ainakin takaa, että saamme rakkaudestani huolimatta jatkaa huoletta entisiä harrastuksiamme.
Eri asia sitten on, kuka tässä lopulta rakastaa ja ketä, enkä oikeastaan enää välitä siitä vittuakaan. Ihana ihminen hän kuitenkin minusta on, ja aion häntä tukea kuin rakastaja rakastettuaan hänen tarvitessaan lohtua tai apua, kunnes/jos hän myöhemmin mahdollisesti kiinnostuu enemmän jostain toisesta pojasta ja alkaa tämän kanssa seurustella oikein kunnolla.
Eräs luokkamme tytöistä alkoi joskus jutella kanssani, ilman että edes tein aloitetta. Kyseenalaistin ensimmäistä kertaa aiemmin syvälle viiltyneen uskomukseni siitä, ettei kukaan voisi juuri minusta välittää kaverina. Kerta kerralta tämän arvoituksellisen neitokaisen lähestyessä minua aloin kiinnostua hänestä.
Kukaan ei silloisessa koulussani tuntunut olevan minua kohtaan yhtä huomaavainen, joka sai minut pohtimaan ¨olenko tosiaankin näin kiinnostava?¨ Aloin olla varma, että tämä tyttö piti minusta jollain tavalla, eikä siitä varmistumiseen tarvittu sanoja. Myöhemmässä vaiheessa juuri hänen näkeminen sai minut kankeaksi, enkä voinut olla hetkeäkään katsomatta häntä. Ja mikä hänen olemuksessa minua viehättikään, hän oli minusta hyvin suloinen. Olin ihastunut, jonka myötä hänestä alkoi tulla osa jokapäiväistä ajatusmaailmaani.
Vähitellen ¨magneetin¨ vaikutus alkoi kuitenkin voimistua. Joka kerta hänen näkemisensä sai minut tässä vaiheessa niin hyvälle mielelle, että tunteeni ylipäänsä jotain ihmistä kohtaan alkoivat kasvaa syvemmiksi kuin koskaan elämässäni. ¨Tuota tyttöä minä suojelisin vaaran uhatessa¨ aloin tuossa vaiheessa ajatella hänestä. Olin nyt kaukorakastunut.
Se koulupäivä jolloin tämä tyttö sitten pyysi minulta meseä ja osoitti selvää tutustumisen halua, olin mennä tolaltani.
Luontevuuteni katosi joksikin aikaa, enkä todellakaan olisi siinä jännityksessä pystynyt puhumaan normaalisti.
Kotona lisäsin hänet sitten innoissani, vaikkakin kädet täristen yhteystietolistaani. Vain muutaman minuutin päästä alkoi ensimmäinen ikimuistoinen mesekeskustelumme. Varhaisin kommunikointimme oli ymmärrettävästi varsin takertelevaa, mutta päivä päivältä opittuamme tuntemaan toisemme yhä paremmin myös sananvaihto alkoi käydä helpommin. Jännitykseni tätä toista sukupuolta edustavan ¨ihmeellisen olennon¨ kanssa puhumisesta hiipui tietenkin myös ennen pitkää.
Mutta nyt siitä ei enää ollut epäilystäkään, elämäni ensimmäinen pojan ja tytön välinen suhde oli alkanut.
Vaihdoimme nyt aivan sujuvasti mesen välityksellä ajatuksia ihmisyyteen, elämänkatsomuksiin, musiikkiin, piirtämiseen, luonnonilmiöihin yms. liittyvistä puheenaiheista. Jossain vaiheessa saattoi tuntua, että olisimme jopa olleet joltain osin ¨samalla aaltopituudella.¨
Noin muutaman viikon kuluttua suhteemme alkamisesta oli kuitenkin miltei koko ajatusmaailmani pysynyt suhteemme ympärillä, jolloin jatkuva ¨tykkääkse musta?¨-pohtiminen uuvutti minut lähes joka välitunti miltei keskittymiskyvyttömäksi.
Aloin uskoa, että minun olisi aika näyttää todelliset välittämisen halun tunteeni tälle rakastetulle, jotta hän ymmärtäisi miltä minusta on suhteemme tuntunut. Enkä todellakaan olisi tuossa valtavassa tunteiden vuoristoradassa enää voinut kuvitella jaksavani piilottaa rakkauttani, sillä aloin henkisellä tasolla tuntea itseni kuin etanaksi, jonka päälle oli ripoteltu suolahappoa.
Lopulta eräänä kohtalokkaana päivänä harkitsin mesessä jokaista näppäimistön painallusta yhteensä tunnin! Nyt minun täytyi ihan vain itseni pelastamisen vuoksi tehdä varovaisella kiertoilmaisulla hänelle selväksi, että rakastin häntä. Ja myönnettäköön, oli minulle suorastaan kamala hetki, kun viimein uskalsin painaa lähetyspainiketta! Tyttö kuitenkin suhtautui lopulta vastattuaan ymmärtäväisesti ja lohdutti, kun olin todella pahoillani tunteitteni esiin tuomisesta.
Vaikka sittemmin paljastui, että olinkin siihen asti ollut hänelle ¨vain¨ kaveri, oli kuitenkin suuri helpotus päästä ¨suolahapolla läikytetyn etanan¨ kärsimyksistä.
Nyt oli minun kuitenkin ¨opeteltava toisenlainen tapa rakastaa.¨ Se olisi sitä, että pitäisin häntä omana ¨rakkaanani¨ tavalla, jolla kuitenkin antaisin hänelle tilaa olla täysin oma entinen itsensä. Vähitellen sopeuduin olemaan paljon aiempaa pyytteettömänpi, ja opin iloitsemaan pelkästä kaveruudesta.
Omat tunteeni tuota ihmistä kohtaan ovat tosin edelleen hyvin voimakkaat, mutta osaan loistavasti tyytyä siihen, että juttelemme kasvotusten kenties ehkä kerran tai pari viikossa, jos joskus sitäkään. Minun tehtäväni on kuitenkin häntä fyysisesti isompana poikana suojella häntä, jos hän minun apua vähääkään tarvitsee. Välillämme on siis paljon ¨hengitysilmaa,¨ mutta se ainakin takaa, että saamme rakkaudestani huolimatta jatkaa huoletta entisiä harrastuksiamme.
Eri asia sitten on, kuka tässä lopulta rakastaa ja ketä, enkä oikeastaan enää välitä siitä vittuakaan. Ihana ihminen hän kuitenkin minusta on, ja aion häntä tukea kuin rakastaja rakastettuaan hänen tarvitessaan lohtua tai apua, kunnes/jos hän myöhemmin mahdollisesti kiinnostuu enemmän jostain toisesta pojasta ja alkaa tämän kanssa seurustella oikein kunnolla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sun ei kannattais liikaa takertua häneen tai saattaa joku päivä olla aika moinen shokki ku sillä onkin joku toinen jätkä kainalossaan. Joku toinen joka suojelis häntä ja joku toinen joka rakastaa häntä varmasti/toivottavasti yhtä paljon kuin sinäkin.
Mutta älä nyt vielä luovuta! On hieno juttu, että sun itseluottamukses ei kärsinyt moisesta takapakista. Sulla on vielä mahdollisuus! Voita sen rakkaus! Go on tiger >:)