Syövän sairastettuani olen ollut tosi yksinäinen.Olkoonkin terapeutteja tai muita auttajia kuinka paljon tahansa, niin tätä ainaista pelkoa uudelleen sairastumisesta ei voi kukaan ottaa pois tai ylipäätänsäkkään ymmärtää..joo joo sanotaan että toinen sairastanut ymmärtää,mutta kun ei jaksa puhuakkaan enää koko taudista,vaikka kuinka pelkäänkin sitä.Väsynyt ja peloissani olen.
MINÄ
kohtuutonta
5489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko sairastumiestasi pitkä aika?
Niin, kumma juttu, vaikka minulla oli lehvinnyt ja jouduttiin laittamaan tavallista paljon rankempi syöpähoito ja sain pahoja hoitovaurioita, niin silti minulle ei jäänyt pelkoa, eikä yksinäisyyttä.
Teen kaiken voitavani sen uusiutumisen vastustamiseksi, sillä jos se uusii, minun mahdollisuuteni ovat jo sitten käytetty. Siitä minä en enää selviäisi, silla sain niin pahat hoitokombligaatiot.
Mutta pelkoa siitä ei ole, että uusiutuisi. Jotenkin vaan olen ajatellut niin, että sitä on turha etukäteen surra, siitä ehtii surua kantaa sittenkin, jos se uusii. Hyvässä lykyssä ei uusi koskaan, niin turhaan on elämäänsä pilannut pelkäämisellä sillä uusiutumisen pelolla.
Sitä en todella osaa sanoa, miten minä olen tällaiseen olotilaan päässyt, vain onko se vaan sellainen persoonallisuus, luottavainen persoonallisuus.
Oletko Sinä päässyt puhumaan asiasta kenenkään kanssa?
Millaiset olivat hoitosi aikoinaan, jäikö niistä pahoja pelkoja?
Minullakin ovat lapset maailmalla ja yksi lapsenlapsi,en ole vielä vanhakaan,elämää pitäisi olla vielä.Sairastuin 43-vuotiaana..sanoisinko ,että avioelämä kariutui myös sen myötä,olemme yhdessä,mutta tiedän mieheni olevan onneton,silti hän on kanssani,ehkä lasten vuoksi.Tämä on helvettiä.Sairaus vei myös kyvyn yhdyntään ja ymmärrätte sisaret mitä se merkitsee avioelämässäni.Olen varmasti tehnyt kaikkeni että mieheni olisi tyytyväinen.Tulee vuosi ,että olisimme harrastaneet seksiä,mieheni sanoo ettei kykene.Itseltäni ei halut ole hävinneet.Tunnen syyllisyyttä kun mieheni on alkanut käyttää alkoholia sekä on agressiivinenkin.Kyllä tässä itsemurhakin käy mielessäni aika usein.Uutta sairastumista en jaksasi,en halua tuskaa enää omaisille.Mainittakoon että sairastumisestani on 8 vuotta,mutta vaarana on koko ajan saada suolistosyöpä,sillä sädehoito vaurioitti paljon tervettäkin kudosta.Kipuja on vielä paljon ja jatkuvat suolisto-ongelmat.Haluaisin vielä rakastaa ja rakastellakkin.
Niin, tuon kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut äkkikäänteitä.
Edessäni on luustokarttatutkimus, juuri sen saanut, ja siinä sanotaan, että kylkiluussa on merkkiainekertymää. Etiolotia? Metastaasi?
Niin, nyt sitä sitten saa pelätä, ei tosin vielä ole varmaa, onko metastaasi, tai jokin muu, minkä tähden varjoaine kertyy. Tämä tietää kyllä rankkoja jatkotutkimuksia.
Tuosta seksuaalimaailmasta olisi paljon keskusteltavaa, mutta sen teksin kahden kesken vaikka anonyyminä.
Ei auta vaikka olen yrittänyt selittää tuon yksinäisyyden tunteen poiskin. Enkä edes asu yksin vaan olen naimisissa ja on lapsiakin. He tosin ovat hetki sitten muuttaneet pois kotoa. Tunnen vain olevani yksin tämän sairauden kanssa. Ja kummallisesti olen yksinäinen muutenkin ja ennen sairastumistani en tuntenut näin. Olen myös aivan nääntyneen väsynyt. Se tuntuu välillä luonnottomalta.
Voimia sinulle... näytät sinäkin valvovan...
voivat ehkä laskea immuniteettiämme ja antaa syövälle mahdollisuuden kehittyä. Lasten lähteminen pois kotoa on iso asia. Jos olet tuntenut itsesi heidän kaitsijakseen, nyt sinun on aika kehitellä uutta sisältöä elämääsi.
Anteeksi, jos kiirehdin johtopäätöksiin. En tietysti tiedä sinusta paljon mitään. Surulliselta vain kuulostaa, että olet avioliitossasi yksinäinen. Oletko harkinnut avioeroa? Miten voi jaksaa elää ihmisen kanssa, jonka kanssa ei pysty jakamaan niin mullistavia tunteita kuin syövästä johtuvat tunteet ovat.
Jokaisen elämä on lopulta yksinäinen. Muut ovat mukana matkalla osan aikaa. Itsemme meillä on kumppaninamme aina. Jos opimme rakastamaan itseämme, meillä on hyvä pohja onellisuudelle, terveydelle ja muille suhteillekin.
Olen toisella aikavyöhykkeellä..