minkä ikäinen olet? Tiedät niin paljon, että mietin, minkä ajan sisällä tuo tieto on sinuun tullut?
Anteeksi, että menen henkilökohtaisuuksiin...
Anteeksi, että menen henkilökohtaisuuksiin...
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen 40 wee ja akvaarioharrastusta minulla on
yhteensä noin 15-17 vuotta, ei kaikki
yhteenputkeen olin välissä yli 5 vuotta
helsingissä töissä sinä aikana minulla ei ollut
silakaakaan muuta kuin joskus paistinpannulla.
Ensimmäinen akvaario minulla oli alle
kymmenvuotiaana mutta pääasiassa se silloin
hoidetiin vanhempien kanssa yhdessä. Kerran
vuodessä "suursiivous" hiekat pestiin ja
keitettiin vaihdetiin vuorokauden seisonut
tuore vesi kaloille, "kyllä kalat olivat varmasti
iloisia puhtaassa kodissaan !." Mutta se oli sen
aikaista akvaarion hoitoa silloisella opilla,
onneksi nyt olaan jo viisampia. Mutta täytyy
todeta että miljoonakalat, miekkapyrstöt,
rihmakalat jne olivat silloin sitkeämpiä kuin
nykyään. Toivottavasti selvisi jotakin. Kiekkojen
kanssa olen peuhannut vuodesta -92