suuri paljastus

Tämä 60 -litraiseen ihanaa kalastoa suunnitellut akvaariokauppias on:Petri
Viskari...todennäköisesti.

onkohan juttu edes totta? itse olen aina luottanut tähän lähellänisijaitsevaan kauppaan
eikä epäilyksiä ole tullut mieleen. Nyt alkaa vähän epäilyttää. pidän HYVIN
epätodennäköisenä että hän aikoi tikrua 60 -litraiseen, kun itse aloittelijana mietin samaa
kalaa sadan litran tankkiin, kysyinpä neuvoa: vastaus oli että ei tirkuja alle kolmesataseen.

onkohan perättömän tarinan kirjoittaja kokenut mielihyvää haukkuessaan liikettä, jos se
tämä liike on, vai onko itkettänyt kun fisut kuoli ja sitten lietsotaan vihaa kaikkialle
akvaariokeskuksesta?
8805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On minullekkin kerrottu että kyseinen kauppias on
minun ja kaverini kasvattamia kaloja haukkunut
minun tutuille, useille tietämättä että he
tuntevat minua. Meidän kalat ovat kuulema
venäjältä kotoisin, sisäsiittoisia jne...
Mutta so what. Käyn henkilökohtaisesti häntä
seuraavalla helsingin reissulla jututtamassa.
Olen kuullut tämän jutun kolmelta eri kaverilta
ja hesingin akvaariokeskukseen en eläissäni
yhtään kalaa ole myynnyt enkä omistajaa
milläänlailla tunne. Jos joku on minulta huonoja
kaloja saannut niin pistäköön tälle palstalle
nimensä ja markkamäärän jonka kaloista on
maksanut niin palautan rahat.

Trv.

Äänestä
  • Tuntuu kyllä aika oudolta Akvaariokeskuksen
    kauppiaalta. Mä olen saanut sieltä vain ns.
    oikeita neuvoja, tai sitten olen sinisilmäinen
    nuija. Timpan kommenttikin oli mielenkiintoinen,
    mutta hyvinkin uskottava.
    Kirjoitelkaapa tänne, jos olette käyneet
    Akv.keskuksesta kysymässä tikrujen ja
    lehtikalojen sopimista 60l pyttyyn. Uskoni ko.
    liikkeeseen ei kuitenkaan vielä ole mennyt
    kokonaan...

    Äänestä

  • fermee kirjoitti:

    Tuntuu kyllä aika oudolta Akvaariokeskuksen
    kauppiaalta. Mä olen saanut sieltä vain ns.
    oikeita neuvoja, tai sitten olen sinisilmäinen
    nuija. Timpan kommenttikin oli mielenkiintoinen,
    mutta hyvinkin uskottava.
    Kirjoitelkaapa tänne, jos olette käyneet
    Akv.keskuksesta kysymässä tikrujen ja
    lehtikalojen sopimista 60l pyttyyn. Uskoni ko.
    liikkeeseen ei kuitenkaan vielä ole mennyt
    kokonaan...

    Tahdon vielä lisätä sen ettei yhtään kalaamme ole
    koskaan ostettu venäjältä eikä virosta.

    Äänestä

  • Timppa kirjoitti:

    Tahdon vielä lisätä sen ettei yhtään kalaamme ole
    koskaan ostettu venäjältä eikä virosta.

    Just tänään kävin kyseisessä liikkeessä. Ja oon
    käyny siellä jo monta vuotta saamassa hyviä (?)
    neuvoja. Oonkohan ite ollu vaan tyhmä...
    Ei vaan tollasta on tosi vaikee uskoo. Mua on
    aina neuvottu siellä ja selitetty kärsivällisesti
    kaikki jutut. Vuosia sitte just Viskari selitti
    mulle miksei kirsikkabarbeja voi ottaa yhtä tai
    kahta akvaarioon.

    Äänestä

  • Sokea? kirjoitti:

    Ja kävin siellä tänään ja tuota ostin kaloja, ruokia, kasveja yms. Isäni kysyi siellä
    sivumennen minulta miksen ottaisi lehtikaloja ja vastasin, ettei minun akvaarioon mahdu
    (mulla on 128l ja lehtikalat pitäis olla 200l). Senpä kuuli yks myyjä ja vakuutti isälleni, että
    olin oikeassa. Niin, et siinä on ollu pakolla joku erehdys. Jos ne ei tienny mihin akvaarioon
    kalat oli. Luulivat akvaarion tulevan vaikka kutuakvaarioksi ja että kotona oisi iso akvaario.
    Kävin vasta ensimmäistä kertaa ko. liikkeessä, mutten varmastikaan viimeistä. Olin todella
    otettu palvelusta!

    Äänestä

  • elainrakas kirjoitti:

    Keksin ton otsikkoni ihan itse.
    No joo, hyviä kokemuksia koko joukko
    Akv.keskuksesta muillakin kuin mulla. Eiköhän se
    luottamus säily edelleen.

    Äänestä

Siis koko keskustelu on juoruihin ja spekulaatioihim perustuvaa. Herää ainoastaan yksi
kysymys, se, että kenellä on intressejä lähteä juoruja levittelemään ja kauppiasta
mustamaalaamaan?

Itse olen asiakkaana todennut Helsingin Akvaariokeskuksen myyjineen erittäin
vastuuntuntoiseksi ja asiantuntevaksi.

Kokeilkaa itse ja todetkaa palvelun taso! Ei juoruiluihin kannata tosiaankaan luottaa.

Äänestä
  • Oon samaa mieltä. Petrin liike on ehdottomasti Helsingin parhaimmistoa, eikä Petri
    todellakaan suosittelis tollaista. Kaikki ne jotka on käyttäneet Petrin palveluja, tietävät
    varmasti tällaiset väitteet vääriksi.

    Mä teen usein kiertokäyntejä Helsingin liikkeissä ja tästä kyseessä olevasta liikkeestä en
    oo IKINÄ saanut vääriä neuvoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

akvaarion omistaja kirjoitti:

Tämä 60 -litraiseen ihanaa kalastoa suunnitellut akvaariokauppias on:Petri
Viskari...todennäköisesti.

onkohan juttu edes totta? itse olen aina luottanut tähän lähellänisijaitsevaan kauppaan
eikä epäilyksiä ole tullut mieleen. Nyt alkaa vähän epäilyttää. pidän HYVIN
epätodennäköisenä että hän aikoi tikrua 60 -litraiseen, kun itse aloittelijana mietin samaa
kalaa sadan litran tankkiin, kysyinpä neuvoa: vastaus oli että ei tirkuja alle kolmesataseen.

onkohan perättömän tarinan kirjoittaja kokenut mielihyvää haukkuessaan liikettä, jos se
tämä liike on, vai onko itkettänyt kun fisut kuoli ja sitten lietsotaan vihaa kaikkialle
akvaariokeskuksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu