Olen rapunainen, ja tunnen olevani turhautunut suhteessani vesimies mieheen.
Rakastan häntä yli kaiken, mutta olen hyvin huomion kipeä. minun vesimies on aika oman polun kulkija. pitää siitä että on omaa rauhaa ja viihtyy siellä usein. kotona mieheni tekee jotain omaa juttua ja menen välillä hänen seuraansa, mutta hän ei huomaakkaan minua, johtuu kait siitä että hän on niin uppoutunut siihen hommaan mitä hän tekee.
Olen kyllä kertonut hänelle että minulla on yksinäinen olo välillä ja vaivautunut.kyllä hän antaa huomiota välillä, ja hän on kyllä todella tosissaan meidän suhteessa. mutta tuntuu että se ei riitä.olo on usein aika masentunut ja yksinäinen.Olen myös todella mustasukkainen.Alussa ei ollut tämmöistä ongelmaa,mutta nyt myöhemmin se on ilmennyt. Millaisia te muut rapunaiset olette suhteessa? onko teille tullut samanlaista ns. ongelmaa eteen?
turhautunut
2
847
Vastaukset
- Elämänsä valloittanut
Kun olet noin eriparia miehesi kanssa, niin ota itsestäsi selvää mitkä asiat Sinua itseäsi kiinnostaa. Kukaan toinen ihminen ei voi eikä jaksa olla elämäsi tarkoitus. Itse elin vuosia sitten suhteessa jossa olin enemmän yksin kuin kaksin.
Nykyisessä suhteessani molemmilla on oma aikansa, ja olen hankkinut itselleni miellyttäviä harrastuksia kuten Pilatesharjoittelun sekä kuntopyörän fyysiselle olemukselleni, öljyvärimaalauksen sieluni hyvinvoinnille, sekä lukemisen älyllisten virikkeiden takaamiseksi. Ei koskaan ole tylsää, aina haluan tehdä jotain näistä kolmesta. Sitten tämän kaiken välillä olen kultani kainalossa.
Eli neuvoni Sinulle, etsi elämässäsi tarkoitusta ja mielihyvää antavaa puuhaa, niin kun miehesi huomaa ettet olekaan takiainen vaan iloinen itsestäsi huoltapitävä nainen, tulet hänellekin enemmän kiinnostavammaksi.- rrapu
Tuo oli kyllä viisaasti kirjoitettu.
kiitos neuvosta, yrittaa paremman asenteen arkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam2335860Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.394698KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa104276Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on123021Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni1192977Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,772463Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu1212406Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/1901669- 461639
Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna
Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:231296