Katsoin äsken

islam-Euroopassa ohjelmaa. Siinä haastateltiin nuorta naista Hollannisa, joka oli repäissyt itsensä irti vanhoista islamin käsityksistä ja muuttanut pois kotoa 15-vuotiaana saadakseen tehdä musiikkia.
Vaikeuksia oli ollut, mutta hän teki kuten tahtoi. Teki musiikkia, pukeutui länsimaalaisesti ja oli itsenäinen.

Eräs hänen lauseensa pisti miettimään. Hän kertoi, että erään televisioesiintymisen jälkeen hänelle oli tultu sanomaan, että hän on rohkea. Hän sanoi, että hänen ei pitäisi tarvita olla rohkea. Niin totta, niin totta!
611880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Mietiskelin juuri yhtä suomalaista musliminaista joka halusi repäistä itsensä irti oman perhepiirinsä uskonnosta.

Hän laittoi huivin päähänsä ja alkoi rukoilemaan 5 kertaa päivässä ja kävi itsenäisesti edelleen työssä niinkuin ennenkin.

Vaikeuksia tuli.Kaikki läheiset alkoivat epäilemään että hän on Al Quidan jäsen ja saatananpalvoja.

He alkoivat arvostelemaan sitä ettei hän juo alkoholia. He alkoivat kertoa hänelle että sika on väärinymmärretty eläin eikä sen syömistä tulisi välttää.

Ongelmat eivät jääneet vain kotipiiriin vaan mihin tahansa hän meni häntä usein tuijotettiin vihaisesti ja pidettiin rikollisena.

Jos hän keskusteli internetissä muiden kanssa häntä pidettiin vajaaälyisenä ja mitään hänen sanomaansa ei uskottu.

Vaati rohkeutta häneltä tehdä OMA valintansa. Niin totta , niin totta ,mutta uskooko kukaan?

Äänestä
  • jotka saavat nallekarhun ärsytettyä sellaiseen raivoon, että se uhkaa vääräuskoisen henkeä?

    Miksi ihmisen on niin suunnattoman vaikea ymmärtää muslimien ajatusmaailmaa?

    Äänestä

  • mitään sanottavaa tuosta hollantilaistytöstä. Tulee huomenna uusintana klo. 23.30 ykköseltä.

    Äänestä

  • täysiälyisiä, kirjoitti:

    jotka saavat nallekarhun ärsytettyä sellaiseen raivoon, että se uhkaa vääräuskoisen henkeä?

    Miksi ihmisen on niin suunnattoman vaikea ymmärtää muslimien ajatusmaailmaa?

    Ärsytetty nallekarhu uhkaa raivokkaasti vääräuskoisen henkeä ???

    Taisit herätä kesken päiväunien.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    mitään sanottavaa tuosta hollantilaistytöstä. Tulee huomenna uusintana klo. 23.30 ykköseltä.

    En katso televisiota joten katson ensi viikolla areenasta kunhan ehdin.

    Äänestä

  • Submitter kirjoitti:

    Armeija, uskonto, puolue, lahko, media =

    Vallan instrumentteja vain kaikki tyynni...

    Äänestä

  • täysiälyisiä, kirjoitti:

    jotka saavat nallekarhun ärsytettyä sellaiseen raivoon, että se uhkaa vääräuskoisen henkeä?

    Miksi ihmisen on niin suunnattoman vaikea ymmärtää muslimien ajatusmaailmaa?

    ylipäätään ymmärtää uskontoja.

    Täälläkin eri palstoilla käyneenä, niin on jotenkin todella kummallista, että aikuiset, luku-ja kirjoitustaitoiset ihmiset, jotka osaavat käyttää nettiä ja hakea tietoa, ovat niin tajuttoman epärationaalisia suhteessa uskontoon.

    Kysellään saako tehdä sitä saako tehdä tätä, eikä juurikaan kyseenalaisteta mitään.

    http://www.tsv.fi/ttapaht/597/lindema.html

    No kai ihmiset sitten vain ovat sellaisia. Uskotaan auktoriteetteihin ja heidän käskyihinsä vaikka ne olisivat miten järjettömiä tahansa. Onneksi kaikki eivät ole samanlaisia.

    "Uskotaan auktoriteetteihin ja heidän käskyihinsä vaikka ne olisivat miten järjettömiä tahansa. Onneksi kaikki eivät ole samanlaisia."

    Auktoriteettejä tulee olla, että yhteiskuntajärjestys pysyy siedettävällä tasolla.
    Liikenteessä tulee olla säännöt ja sääntöjen laatija ja valvoja tulee olla auktoriteetti.

    Jos näin ei olisi, jokainen ajaisi vapaasti niin kuin ITSE haluaa.

    Sama pätee puolustusvoimissa, lainsäädännössä jne.

    Auktoriteettejää tulee olla, ilman niitä yhteiskuntajärjestys on heikolla pohjalla.

    Mutta.. se jolla on valta tulee käyttää valtaansa yhteisen edun mukaisesti.

    >> Uskotaan auktoriteetteihin ja heidän käskyihinsä vaikka ne olisivat miten järjettömiä tahansa. Onneksi kaikki eivät ole samanlaisia.

    Ateistit eivät tajua asioita oikein. He luulevat olevansa älykkäitä, kun luottavat vain tieteesen.
    Heitä on harhaanjohdettu. Esimerkkeinä voi sanoa vanhat heput Hitler ja Stalin. Hekin luottivat tieteeseen, ja mitä he saivat aikaan?
    Ihmisillä täytyy olla myöskin tunteet mukana ratkaisuissaan. Uskonto voi tarjota oikean moraalin. Tiede ei tarjoa mitään moraalia.

    Olet siis perusteellisesti väärässä, kun sanot uskovaisen uskovan auktoriteetteihin vaikka olisi miten järjetöntä tahansa. Se sopii hyvin islaminuskoisiin, mutta ei ollenkaan kristittyihin. Kristinusko vaatii tutkimaan asioita tunteet huomioon ottaen.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    ja ehkä nyt sitten itse sorruit nostamaan itsesi jalustalle...

    no hihhulointihan on maailman suurinpia hyveitä

    Äänestä

  • N. Itse kirjoitti:

    Armeija, uskonto, puolue, lahko, media =

    Vallan instrumentteja vain kaikki tyynni...

    Pikkulapset täällä pyrkii näyttämään itseään suuremmalta.

    Äänestä

  • ta-dah kirjoitti:

    ja ehkä nyt sitten itse sorruit nostamaan itsesi jalustalle...

    no hihhulointihan on maailman suurinpia hyveitä

    enkä sortunut nostamaan itseäni jalustalle.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    enkä sortunut nostamaan itseäni jalustalle.

    ja mitä juuri väitit ateisteista? Liitit heihin vielä maailmankaikkeuden kaksi hirvittävintä ihmistä pönkittämään omaa ajatustasi.

    kertoo vähän maailmankuvasta mitä hihhulin päässä liikkuu.

    Äänestä

  • ta-dah kirjoitti:

    ja mitä juuri väitit ateisteista? Liitit heihin vielä maailmankaikkeuden kaksi hirvittävintä ihmistä pönkittämään omaa ajatustasi.

    kertoo vähän maailmankuvasta mitä hihhulin päässä liikkuu.

    Tiedetään aivan hyvin, että Hitler ja Stalin uskoivat tieteeseen. Heiltä puuttui myös aivan selvästi myötätunto kärsiviä ihmisiä kohtaan.
    Eikö tässä tule selväksi, ettei pelkästään tieteeseen luottaminen ole järkevää? Ihmisellä täytyy olla myös tunneajattelu mukana ratkaisuissaan. Sen skepsis on unohtanut.

    Äänestä

  • Mutta ei sinun,tai kenenkään muun joka on islamiin kääntynyt, tarvi pelätä että isäsi tai veljesi tappaa sinut, koska olet kääntynyt islamiin.

    Omituista että sinulla ei näytä olevan minkäänlaista empatiaa niitä kohtaan, jotka elävät uskonnollisen sorron alla.

    Äänestä

  • Sona kirjoitti:

    Mutta ei sinun,tai kenenkään muun joka on islamiin kääntynyt, tarvi pelätä että isäsi tai veljesi tappaa sinut, koska olet kääntynyt islamiin.

    Omituista että sinulla ei näytä olevan minkäänlaista empatiaa niitä kohtaan, jotka elävät uskonnollisen sorron alla.

    ,,,jotka ovat muslimeja eivätkä halua tappaa ketään? Suurin osa muslimeista kuten muistakin in sellaisia ihmisiä.

    Tai onko nsinulla empatiaa niitä kohtaan, jotka saavat erilaisen värinsä

    Äänestä

  • tarvitaan. kirjoitti:

    "Uskotaan auktoriteetteihin ja heidän käskyihinsä vaikka ne olisivat miten järjettömiä tahansa. Onneksi kaikki eivät ole samanlaisia."

    Auktoriteettejä tulee olla, että yhteiskuntajärjestys pysyy siedettävällä tasolla.
    Liikenteessä tulee olla säännöt ja sääntöjen laatija ja valvoja tulee olla auktoriteetti.

    Jos näin ei olisi, jokainen ajaisi vapaasti niin kuin ITSE haluaa.

    Sama pätee puolustusvoimissa, lainsäädännössä jne.

    Auktoriteettejää tulee olla, ilman niitä yhteiskuntajärjestys on heikolla pohjalla.

    Mutta.. se jolla on valta tulee käyttää valtaansa yhteisen edun mukaisesti.

    älyttömäksi. Mitä tekemistä uskonnollisilla auktoriteeteilla on yhteiskuntajärjestyksen kanssa?

    Suomessa on melko hyvä yhteiskuntajärjestys, toisin kuin esim. Lähi-idässä, joissa on uskonnollisia auktoriteetteja, jotka vievät kansaa kuin pässiä narussa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tiedetään aivan hyvin, että Hitler ja Stalin uskoivat tieteeseen. Heiltä puuttui myös aivan selvästi myötätunto kärsiviä ihmisiä kohtaan.
    Eikö tässä tule selväksi, ettei pelkästään tieteeseen luottaminen ole järkevää? Ihmisellä täytyy olla myös tunneajattelu mukana ratkaisuissaan. Sen skepsis on unohtanut.

    mene lääkäriin jos olet kipeä. Sehän olisi sokeaa tieteeseen luottamista. Rukoile vaan, niin kyllä se siitä.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ,,,jotka ovat muslimeja eivätkä halua tappaa ketään? Suurin osa muslimeista kuten muistakin in sellaisia ihmisiä.

    Tai onko nsinulla empatiaa niitä kohtaan, jotka saavat erilaisen värinsä

    empatialla niitä kohtaan, jotka saavat erilaisen värinsä? Jokainen on jonkun näköinen, kokoinen ja ikäinen, miksi sinä tähän empatiaa sotket?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    mene lääkäriin jos olet kipeä. Sehän olisi sokeaa tieteeseen luottamista. Rukoile vaan, niin kyllä se siitä.

    Ala ajattelemaan järkevästi. Olet lapsenuskolla luottanut skepsikseen. Tutustu viisauteen. Viisautta sinulta puuttuu. Sitä voidaan kyllä myös opettaa. Löytyy myös kirjekursseina. En nyt tässä kuitenkaan sano nimiä. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

    Jos sinä sanot viisaudeksi sitä, että uskoo jumalan siittäneen neitsyelle pojan, joka on oikeastaan hän itse plus pyhä henki, ja sitten tämä jumala tappaa tämän pojan eli itsensä ja sitten tämä kolmasosajumala nousee taivaisiin ja on kuitenkin elävä jumala ja ja ja... Mites se stoori jatkuikaan. No anyway, minä jätän väliin. tattista vaan.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    empatialla niitä kohtaan, jotka saavat erilaisen värinsä? Jokainen on jonkun näköinen, kokoinen ja ikäinen, miksi sinä tähän empatiaa sotket?

    Ei kopioitunut kunnolla viestiin.

    Piti olla:

    Onko sinulla empatiaa niitä kohtaan juotka ovat muslimeja eivätkä halua tappaa ketään? Suurin osa muslimeista kuten muistakin on sellaisia ihmisiä.

    Tai onko sinulla empatiaa niitä kohtaan, jotka saavat erilaisen värinsä ja/tai uskontonsa vuoksi jatkuvasti kärsiä solvauksia ja väkivallan uhkaa rauhallisessa Suomessa?

    PS. Sain juuri tätä kirjoittaessani eräältä tuttavaltani ulkosalle liimatun tarran, jossa palstan uskonsankareiden aatetoverit hyökkäävät muslimeja ja maahanmuuttajia vastaan. Ilmeisesti taas kerran etniset pizzeriat vaarassa.

    Että silviisiin.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Jos sinä sanot viisaudeksi sitä, että uskoo jumalan siittäneen neitsyelle pojan, joka on oikeastaan hän itse plus pyhä henki, ja sitten tämä jumala tappaa tämän pojan eli itsensä ja sitten tämä kolmasosajumala nousee taivaisiin ja on kuitenkin elävä jumala ja ja ja... Mites se stoori jatkuikaan. No anyway, minä jätän väliin. tattista vaan.

    ja skepsismiä. Siinä käsitellään uskonnollista kertomusta niinkuin laskuopin mukaan. Kristityt ajattelevat sen tunteella. Toinen elementti siinä on mysteeri. Kristityt uskovat ihmeisiin. Kristittyjen Jumala on ihmeitä tekevä Jumala. Nämä ovat sellaisia ajattelun perusteita joita tiede ei käytä, eikä skeptikot hyväksy. Inhimillinen tieto on vielä kuitenkin vajavaista, eikä johda hyviin tuloksiin ilman tunteiden huomioon ottamista.
    Pitäisi olla supertietokoneet laskemaan onko hyvyys, rehellisyys, rakkaus ym. hyveet kannattavia, mutta sitä ei ole tehty. Ihmisillä on kuitenkin sellainen supertietokone aivoissaan, ja itse voi päättää mikä on kannattavaa tehdä.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Ei kopioitunut kunnolla viestiin.

    Piti olla:

    Onko sinulla empatiaa niitä kohtaan juotka ovat muslimeja eivätkä halua tappaa ketään? Suurin osa muslimeista kuten muistakin on sellaisia ihmisiä.

    Tai onko sinulla empatiaa niitä kohtaan, jotka saavat erilaisen värinsä ja/tai uskontonsa vuoksi jatkuvasti kärsiä solvauksia ja väkivallan uhkaa rauhallisessa Suomessa?

    PS. Sain juuri tätä kirjoittaessani eräältä tuttavaltani ulkosalle liimatun tarran, jossa palstan uskonsankareiden aatetoverit hyökkäävät muslimeja ja maahanmuuttajia vastaan. Ilmeisesti taas kerran etniset pizzeriat vaarassa.

    Että silviisiin.

    Minulla on tietysti empatiaa niitä kohtaan, jotka joutuvat kärsimään uskontonsa,- ihonvärinsä tai seksuaalisuutensa takia. Mutta ilmeisesti suomalaisilla islamiin kääntyneillä ei ole empatiaa uskonnon uhreja kohtaan.

    ...jossa muslimit ilmaisisivat myötätuntoa niitä kohtaan, jotka joutuvat kärsimään heidän uskonveljiensä/sisartensa pahoista töistä, olisi todennäköisempi silloin, kun heitä itseään kohtaan osoitettaisiin edes hiukan sitä empatiaa, jota sanot tuntevasi.

    Äskeisessä viestissäsi sinä et osoittanut tippaakaan empatiaa Submitterin kuvailemaa suomalaista muslimiksi kääntynyttä henkilöä kohtaan. Sen sijaan vähättelit kuvaillun henkilön kärsimyksiä ja aloit syyttää Submitteriä empatian puutteesta.

    Muutenkin koko palsta on täynnä kaikkea muuta kuin empatiaa osoittavia hyökkäilyjä muslimeja ja heidän uskonnollista vakaumustaan vastaan. Lienetkö osoittanut empatiaa näiden hyökkäilyjen kohteeksi joutuneita muslimeita kohtaan? Vai oletko osallistunut samaan hyökkäilyyn osana hyökkäilijöitä?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    ja skepsismiä. Siinä käsitellään uskonnollista kertomusta niinkuin laskuopin mukaan. Kristityt ajattelevat sen tunteella. Toinen elementti siinä on mysteeri. Kristityt uskovat ihmeisiin. Kristittyjen Jumala on ihmeitä tekevä Jumala. Nämä ovat sellaisia ajattelun perusteita joita tiede ei käytä, eikä skeptikot hyväksy. Inhimillinen tieto on vielä kuitenkin vajavaista, eikä johda hyviin tuloksiin ilman tunteiden huomioon ottamista.
    Pitäisi olla supertietokoneet laskemaan onko hyvyys, rehellisyys, rakkaus ym. hyveet kannattavia, mutta sitä ei ole tehty. Ihmisillä on kuitenkin sellainen supertietokone aivoissaan, ja itse voi päättää mikä on kannattavaa tehdä.

    juuri näin! Tämä on sitä tyypillistä ateismia, että ei uskota henkiolentoihin eikä ihmeisiin.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Ei kopioitunut kunnolla viestiin.

    Piti olla:

    Onko sinulla empatiaa niitä kohtaan juotka ovat muslimeja eivätkä halua tappaa ketään? Suurin osa muslimeista kuten muistakin on sellaisia ihmisiä.

    Tai onko sinulla empatiaa niitä kohtaan, jotka saavat erilaisen värinsä ja/tai uskontonsa vuoksi jatkuvasti kärsiä solvauksia ja väkivallan uhkaa rauhallisessa Suomessa?

    PS. Sain juuri tätä kirjoittaessani eräältä tuttavaltani ulkosalle liimatun tarran, jossa palstan uskonsankareiden aatetoverit hyökkäävät muslimeja ja maahanmuuttajia vastaan. Ilmeisesti taas kerran etniset pizzeriat vaarassa.

    Että silviisiin.

    minulta löytyy empatiaa sorrettuja kohtaan. Ei se ole ihonväristä kiinni. En ole koskaan ollut rasisti.

    Mutta vastustan sellaisia uskontoja, jotka sortavat ja alistavat, eikä sillä ole mitään tekemistä rasismin kanssa.

    Mitä tarkoitit palstan uskonsankareiden aatetovereilla. Joskus sinun teksteistäsi on todella vaikea saada selvää.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...jossa muslimit ilmaisisivat myötätuntoa niitä kohtaan, jotka joutuvat kärsimään heidän uskonveljiensä/sisartensa pahoista töistä, olisi todennäköisempi silloin, kun heitä itseään kohtaan osoitettaisiin edes hiukan sitä empatiaa, jota sanot tuntevasi.

    Äskeisessä viestissäsi sinä et osoittanut tippaakaan empatiaa Submitterin kuvailemaa suomalaista muslimiksi kääntynyttä henkilöä kohtaan. Sen sijaan vähättelit kuvaillun henkilön kärsimyksiä ja aloit syyttää Submitteriä empatian puutteesta.

    Muutenkin koko palsta on täynnä kaikkea muuta kuin empatiaa osoittavia hyökkäilyjä muslimeja ja heidän uskonnollista vakaumustaan vastaan. Lienetkö osoittanut empatiaa näiden hyökkäilyjen kohteeksi joutuneita muslimeita kohtaan? Vai oletko osallistunut samaan hyökkäilyyn osana hyökkäilijöitä?

    kykyä empatiaan niitä tyttöjä kohtaan, joita silvotaan islamin nimissä, jotka pakkonaitetaan, jotka eivät saa seurustella kuin sellaisten kanssa, jotka miespuoliset sukulaiset hyväksyvät, joiden pitää peittää itsensä päästä varpaisiin, jotka tapetaan "kunnia"murhissa?

    Löytyykö sinulta näille ihmisille empatiaa?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    juuri näin! Tämä on sitä tyypillistä ateismia, että ei uskota henkiolentoihin eikä ihmeisiin.

    tavoittanut lopullisia ratkaisuja. Kukaan ei tiedä mitä vielä saattaa löytyä. Siksi ateismin päätelmät eivät ole varmasti oikeita.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...jossa muslimit ilmaisisivat myötätuntoa niitä kohtaan, jotka joutuvat kärsimään heidän uskonveljiensä/sisartensa pahoista töistä, olisi todennäköisempi silloin, kun heitä itseään kohtaan osoitettaisiin edes hiukan sitä empatiaa, jota sanot tuntevasi.

    Äskeisessä viestissäsi sinä et osoittanut tippaakaan empatiaa Submitterin kuvailemaa suomalaista muslimiksi kääntynyttä henkilöä kohtaan. Sen sijaan vähättelit kuvaillun henkilön kärsimyksiä ja aloit syyttää Submitteriä empatian puutteesta.

    Muutenkin koko palsta on täynnä kaikkea muuta kuin empatiaa osoittavia hyökkäilyjä muslimeja ja heidän uskonnollista vakaumustaan vastaan. Lienetkö osoittanut empatiaa näiden hyökkäilyjen kohteeksi joutuneita muslimeita kohtaan? Vai oletko osallistunut samaan hyökkäilyyn osana hyökkäilijöitä?

    Minä kirjoitin vain että ei hänen tarvitse pelätä henkensä vuoksi koska hän on kääntynyt islamiin. Jos joku kääntyy muslimimaissa johonkin muuhun uskoon niin siitä saattaa joutua maksamaan hengellään. Tarkoitatko että et tunne empatiaa uskonnon uhreja kostomielessä?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    tavoittanut lopullisia ratkaisuja. Kukaan ei tiedä mitä vielä saattaa löytyä. Siksi ateismin päätelmät eivät ole varmasti oikeita.

    tiedemiehiä ollakaan. En usko jumaliin enkä ihmeisiin. Olen siis ei-uskovainen, uskonnoton ateisti, miten vaan.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    tiedemiehiä ollakaan. En usko jumaliin enkä ihmeisiin. Olen siis ei-uskovainen, uskonnoton ateisti, miten vaan.

    mutta on turhaa siitä asemasta pilkata uskovaisia niinkuin vähemmän ymmärtävinä ihmisinä. Todellisuudessa uskovainen on hankkinut tai hankkimassa aikalailla enemmän sivistystä kuin ateisti. Ateisti jättäytyy sen viisauden ulkopuolelle, joka uskonnoissa kuitenkin löytyy.

    nostitkohan jälleen itsesi jalustalle?

    hassua "tiedettä"

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    kykyä empatiaan niitä tyttöjä kohtaan, joita silvotaan islamin nimissä, jotka pakkonaitetaan, jotka eivät saa seurustella kuin sellaisten kanssa, jotka miespuoliset sukulaiset hyväksyvät, joiden pitää peittää itsensä päästä varpaisiin, jotka tapetaan "kunnia"murhissa?

    Löytyykö sinulta näille ihmisille empatiaa?

    Sekä niitä tyttöjä kohtaan, joita muslimit silpovat että niitä kohtaan joita kristityt ja animistit silpovat läntisessä Afrikassa. Mitä ikivanhaa tapaa sekä kristityt papit että muslimiuskonoppineet ja papit ovat asettuneet vastustamaan. Tunnen empatiaa myös sorrettuja naisia kohtaan - ihan riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan sorretut ja sortajat kuuluvat. Samoin niitä naisia kohtaan, joita syyrialaiset, iranialaiset, intialaiset ja vaikkapa suomalaiset miehet tappavat ns. kunniansa vuoksi. Sekä niitä naisia kohtaan, joita kidnapataan tai houkutellaan ja kaupataan esimerkiksi Eurooppaan seksiorjiksi.

    Mutta minulta löytyy empatiaa myös näihin asioihin täysin viattomia ihmisiä kohtaan, joita palstan sankarit pyrkivät leimaamaan stereotyyppisten vihakuvien avulla. Siksi en missään tapauksessa hyväksy, että tällaisia tapauksia käytetään tuottamaan kärsimystä täysin viattomille ihmisille.

    Olet kertomasi mukaan nähnyt tapauksen, jossa muslimin ylläpitämä pizzeria pantiin remonttiin moottorisahan ja auton avulla.

    Minä tiedän myös polttopullotapauksista. Ja erinäisistä muista taqpauksista.

    Sellaista tuo vihastereotypioiden rakentelu on saanut aikaan ihan omassa rauhallisessa maassammekin. Jokainen, joka sellaiseen osallistuu, on omalta osaltaan syyllinen seurauksiin.

    Äänestä

  • Sona kirjoitti:

    Minä kirjoitin vain että ei hänen tarvitse pelätä henkensä vuoksi koska hän on kääntynyt islamiin. Jos joku kääntyy muslimimaissa johonkin muuhun uskoon niin siitä saattaa joutua maksamaan hengellään. Tarkoitatko että et tunne empatiaa uskonnon uhreja kostomielessä?

    ..."vain". Jo toisessa kohtaa muuta vastaavaa "vain".

    Missähän se empatia viipyy topista uskontokokuntaa kohtaan?

    Omasta asenteestani kerroin tässä:

    "Tottakai.
    Kirjoittanut: Aabra-ham 2.12.2007 klo 16.53

    Sekä niitä tyttöjä kohtaan, joita muslimit silpovat että niitä kohtaan joita kristityt ja animistit silpovat läntisessä Afrikassa. Mitä ikivanhaa tapaa sekä kristityt papit että muslimiuskonoppineet ja papit ovat asettuneet vastustamaan. Tunnen empatiaa myös sorrettuja naisia kohtaan - ihan riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan sorretut ja sortajat kuuluvat. Samoin niitä naisia kohtaan, joita syyrialaiset, iranialaiset, intialaiset ja vaikkapa suomalaiset miehet tappavat ns. kunniansa vuoksi. Sekä niitä naisia kohtaan, joita kidnapataan tai houkutellaan ja kaupataan esimerkiksi Eurooppaan seksiorjiksi.

    Mutta minulta löytyy empatiaa myös näihin asioihin täysin viattomia ihmisiä kohtaan, joita palstan sankarit pyrkivät leimaamaan stereotyyppisten vihakuvien avulla. Siksi en missään tapauksessa hyväksy, että tällaisia tapauksia käytetään tuottamaan kärsimystä täysin viattomille ihmisille.

    Olet kertomasi mukaan nähnyt tapauksen, jossa muslimin ylläpitämä pizzeria pantiin remonttiin moottorisahan ja auton avulla.

    Minä tiedän myös polttopullotapauksista. Ja erinäisistä muista taqpauksista.

    Sellaista tuo vihastereotypioiden rakentelu on saanut aikaan ihan omassa rauhallisessa maassammekin. Jokainen, joka sellaiseen osallistuu, on omalta osaltaan syyllinen seurauksiin."

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Sekä niitä tyttöjä kohtaan, joita muslimit silpovat että niitä kohtaan joita kristityt ja animistit silpovat läntisessä Afrikassa. Mitä ikivanhaa tapaa sekä kristityt papit että muslimiuskonoppineet ja papit ovat asettuneet vastustamaan. Tunnen empatiaa myös sorrettuja naisia kohtaan - ihan riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan sorretut ja sortajat kuuluvat. Samoin niitä naisia kohtaan, joita syyrialaiset, iranialaiset, intialaiset ja vaikkapa suomalaiset miehet tappavat ns. kunniansa vuoksi. Sekä niitä naisia kohtaan, joita kidnapataan tai houkutellaan ja kaupataan esimerkiksi Eurooppaan seksiorjiksi.

    Mutta minulta löytyy empatiaa myös näihin asioihin täysin viattomia ihmisiä kohtaan, joita palstan sankarit pyrkivät leimaamaan stereotyyppisten vihakuvien avulla. Siksi en missään tapauksessa hyväksy, että tällaisia tapauksia käytetään tuottamaan kärsimystä täysin viattomille ihmisille.

    Olet kertomasi mukaan nähnyt tapauksen, jossa muslimin ylläpitämä pizzeria pantiin remonttiin moottorisahan ja auton avulla.

    Minä tiedän myös polttopullotapauksista. Ja erinäisistä muista taqpauksista.

    Sellaista tuo vihastereotypioiden rakentelu on saanut aikaan ihan omassa rauhallisessa maassammekin. Jokainen, joka sellaiseen osallistuu, on omalta osaltaan syyllinen seurauksiin.

    tekstistäsi paistaa jopa sellainen kuva, että olet melkein humanisti (paitsi viha kristittyjä ja isoa pahaa amerikkaa kohtaan).

    Ajattelinkin kysyä (vaikka vastausta en saakkaan), että oletko koskaan miettinyt mistä jonkun viha kumpuaa? Siihenhän täytyy olla syy esim. että tämä pitsanpaistaja on tehnyt jotain tätä toista ihmistä loukkaavaa? No mutta sehän on toissijaista... eikö juu?

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...jossa muslimit ilmaisisivat myötätuntoa niitä kohtaan, jotka joutuvat kärsimään heidän uskonveljiensä/sisartensa pahoista töistä, olisi todennäköisempi silloin, kun heitä itseään kohtaan osoitettaisiin edes hiukan sitä empatiaa, jota sanot tuntevasi.

    Äskeisessä viestissäsi sinä et osoittanut tippaakaan empatiaa Submitterin kuvailemaa suomalaista muslimiksi kääntynyttä henkilöä kohtaan. Sen sijaan vähättelit kuvaillun henkilön kärsimyksiä ja aloit syyttää Submitteriä empatian puutteesta.

    Muutenkin koko palsta on täynnä kaikkea muuta kuin empatiaa osoittavia hyökkäilyjä muslimeja ja heidän uskonnollista vakaumustaan vastaan. Lienetkö osoittanut empatiaa näiden hyökkäilyjen kohteeksi joutuneita muslimeita kohtaan? Vai oletko osallistunut samaan hyökkäilyyn osana hyökkäilijöitä?

    islamilaisesta empatiasta. Osoittiko Muhammed empatiaa? Missä Koraanissa mainitaan empatia?
    Sopiiko verrata kristinuskoa ja islamia keskenään empatian suhteen?

    Äänestä

  • ta-dah kirjoitti:

    nostitkohan jälleen itsesi jalustalle?

    hassua "tiedettä"

    Täytät palstaa tyhjällä roskalla. Ajattele, onko se välttämätöntä, mitä sanot.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    mutta on turhaa siitä asemasta pilkata uskovaisia niinkuin vähemmän ymmärtävinä ihmisinä. Todellisuudessa uskovainen on hankkinut tai hankkimassa aikalailla enemmän sivistystä kuin ateisti. Ateisti jättäytyy sen viisauden ulkopuolelle, joka uskonnoissa kuitenkin löytyy.

    on uskontunnustuksessa? Mitä sivistystä siinä on? Sehän on teidän uskontonne kulmakivi, eikö niin?

    Sinä siis uskot trangeliolentoon ja nielet kaikki mahdottomuudet kakistelematta ja sitten väität ateisteja sivistymättömiksi. Just joo!

    Äänestä

  • ta-dah kirjoitti:

    tekstistäsi paistaa jopa sellainen kuva, että olet melkein humanisti (paitsi viha kristittyjä ja isoa pahaa amerikkaa kohtaan).

    Ajattelinkin kysyä (vaikka vastausta en saakkaan), että oletko koskaan miettinyt mistä jonkun viha kumpuaa? Siihenhän täytyy olla syy esim. että tämä pitsanpaistaja on tehnyt jotain tätä toista ihmistä loukkaavaa? No mutta sehän on toissijaista... eikö juu?

    Ei tämä palsta ole Aabraham-palsta. Aabrahan esittelee omaa erinomaisuuttaan ja syyttää toisia.
    Virhe on se entinen, että siirretään keskustelu uskonnosta ihmisiin. Annatte Aabrahamin taluttaa itseänne minne vain.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Sekä niitä tyttöjä kohtaan, joita muslimit silpovat että niitä kohtaan joita kristityt ja animistit silpovat läntisessä Afrikassa. Mitä ikivanhaa tapaa sekä kristityt papit että muslimiuskonoppineet ja papit ovat asettuneet vastustamaan. Tunnen empatiaa myös sorrettuja naisia kohtaan - ihan riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan sorretut ja sortajat kuuluvat. Samoin niitä naisia kohtaan, joita syyrialaiset, iranialaiset, intialaiset ja vaikkapa suomalaiset miehet tappavat ns. kunniansa vuoksi. Sekä niitä naisia kohtaan, joita kidnapataan tai houkutellaan ja kaupataan esimerkiksi Eurooppaan seksiorjiksi.

    Mutta minulta löytyy empatiaa myös näihin asioihin täysin viattomia ihmisiä kohtaan, joita palstan sankarit pyrkivät leimaamaan stereotyyppisten vihakuvien avulla. Siksi en missään tapauksessa hyväksy, että tällaisia tapauksia käytetään tuottamaan kärsimystä täysin viattomille ihmisille.

    Olet kertomasi mukaan nähnyt tapauksen, jossa muslimin ylläpitämä pizzeria pantiin remonttiin moottorisahan ja auton avulla.

    Minä tiedän myös polttopullotapauksista. Ja erinäisistä muista taqpauksista.

    Sellaista tuo vihastereotypioiden rakentelu on saanut aikaan ihan omassa rauhallisessa maassammekin. Jokainen, joka sellaiseen osallistuu, on omalta osaltaan syyllinen seurauksiin.

    Kyllä, tulin lenkiltä juuri kun porukka riehui pizzerian ulkopuolella. Täytyy vielä korostaa, että en tiedä oliko hän muslimi ja jos oli niin minkälainen. Muistaakseni kurdistanista kotoisin. Ja todella mukava ihminen, kuten myös hänen vaimonsa.

    Ja kuten olen useaan otteeseen sanonut, niin en ole rasisti, mutta vastustan uskontojen nimissä alistamista. Ihan kaikenlaista.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    on uskontunnustuksessa? Mitä sivistystä siinä on? Sehän on teidän uskontonne kulmakivi, eikö niin?

    Sinä siis uskot trangeliolentoon ja nielet kaikki mahdottomuudet kakistelematta ja sitten väität ateisteja sivistymättömiksi. Just joo!

    että Jumalassa on kaikki hyvät asiat. Jumala on siis parasta ja ihanteellisinta, mitä voi olla. Ihminen pyrkii tätä ihannetta kohti. Jumala on neuvonantaja ja iankaikkinen isä. Sellaista ei ole tiede. Tiede on perässäseuraaja. Ensin tapahtuu jotain ja sitten tiede tutkii, miten se on tapahtunut. Jumala on toimii tiennäyttäjänä. Myöskin eräät ihmiset toimivat joskus tiennäyttäjinä toisille tai koko ihmiskunnalle.
    Uskontunnustuksessa ihminen tunnustaa uskovansa sellaisen ohjavaan Jumalan olemassaoloon.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Kyllä, tulin lenkiltä juuri kun porukka riehui pizzerian ulkopuolella. Täytyy vielä korostaa, että en tiedä oliko hän muslimi ja jos oli niin minkälainen. Muistaakseni kurdistanista kotoisin. Ja todella mukava ihminen, kuten myös hänen vaimonsa.

    Ja kuten olen useaan otteeseen sanonut, niin en ole rasisti, mutta vastustan uskontojen nimissä alistamista. Ihan kaikenlaista.

    Tunnen erään kurdisiskon jonka perhe lakkasi puhumasta hänelle kun hän päätti laittaa hijabin päälleen.
    Monet muslimit ovat hyvin maallisia eivätkä halua että naiset käyttävät huivia.Eikä tämäkin ole alistamista jos nainen itse haluaa pukeutua hijabiin?

    Kaikki ei ole niin mustavalkoista.

    Sen kun piiloutuu maailmalta. Mutta se, että nainen pakotetaan pukeutumaan noihin säkkeihin on väärin.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Sen kun piiloutuu maailmalta. Mutta se, että nainen pakotetaan pukeutumaan noihin säkkeihin on väärin.

    Mistä ihmeen säkeistä sinä puhut?Tuskin kukaan säkkiin pukeutuu.

    Ihan mielenkiinnosta kysyn onko sinun mielestäsi oikein että monet ei muslimit haluavat kieltää musliminaiselta hijabin joissain maissa?

    Äänestä

  • Submitter kirjoitti:

    Mistä ihmeen säkeistä sinä puhut?Tuskin kukaan säkkiin pukeutuu.

    Ihan mielenkiinnosta kysyn onko sinun mielestäsi oikein että monet ei muslimit haluavat kieltää musliminaiselta hijabin joissain maissa?

    pitäisi pukeutua toisin kuin miesten. Miksi naisten ei anneta pukeutua miten he itse haluavat. Jos sinä haluat pukeutua säkkiin (tiedät kyllä mitä tarkoitan)niin miksi naiset joissain islamilaisissa maissa ruoskitaan jos he eivät siihen suostu? Kerro toki, kun kerran islaminuskoa puolustat!

    No jos näin on että naisia ruoskitaan niin paljon niin miksi netissä pyörii aina vain samat kuvat afganistanista vuodesta toiseen.Varmaan tiedätkin miten köyhä maa Afganistan on ja miten ihmiset ovat kouluttamattomia siellä.Olisiko syy siinä eikä Islamissa ?

    Totta kai puolustan Islamin uskoa.Olenhan muslimi.

    En aio istua hiljaa katsomassa kun uskontoani vastaan käydään propaganda sotaa median välityksellä.Levitetään väärää tietoa ja yritetään demonisoida meidät.

    Oletan että olisit iloinen jos hijab kiellettäisiin lailla kun et kysymykseeni halunnut vastata.

    köyhä maa?

    http://uskonto.blogspot.com/

    http://ihmisoikeus.blogspot.com/2007/08/saudi-arabia-on-yksi-maailman.html

    http://www.kauppapolitiikka.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=58905

    Syy naisten alistamiseen ei ole kouluttautumisessa tai köyhyydessä vaan islaminuskossa. Tässä täysin järjettömässä alistususkonnossa. Menepä sinä käymään autollasi Saudi-Arabiassa ja kerro sitten miten kävi. Jos olet enää kertomassa.

    en halunnut vastata? Sen kun pukeudut säkkiin jos siltä tuntuu, mutta siihen ei saa ketään pakottaa.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    köyhä maa?

    http://uskonto.blogspot.com/

    http://ihmisoikeus.blogspot.com/2007/08/saudi-arabia-on-yksi-maailman.html

    http://www.kauppapolitiikka.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=58905

    Syy naisten alistamiseen ei ole kouluttautumisessa tai köyhyydessä vaan islaminuskossa. Tässä täysin järjettömässä alistususkonnossa. Menepä sinä käymään autollasi Saudi-Arabiassa ja kerro sitten miten kävi. Jos olet enää kertomassa.

    Saudi-arabia on wahhabien vallassa.He ovat ihan omaa luokkaansa..
    Tunnen muutaman shian sieltä ja heitä ei järin tasaarvoisesti kohdella siellä kuten ei myöskään köyhiä vierastyöläisiä.

    Syy naisten alistamiseen ei ole Islamin uskossa.

    Äänestä

  • Submitter kirjoitti:

    Saudi-arabia on wahhabien vallassa.He ovat ihan omaa luokkaansa..
    Tunnen muutaman shian sieltä ja heitä ei järin tasaarvoisesti kohdella siellä kuten ei myöskään köyhiä vierastyöläisiä.

    Syy naisten alistamiseen ei ole Islamin uskossa.

    islamilaisissa maissa on nimenomaan islaminusko. kai sinä idolisi Muhammedin kirjoitukset olet lukenut. Selaile koraania ja lue sieltä.

    Äänestä

  • Submitter kirjoitti:

    En katso televisiota joten katson ensi viikolla areenasta kunhan ehdin.

    Kiinnitin huomiota kommenttiisi telsun katselusta, oletko tehnyt periaatepäätöksen asiasta? Kuunteletko muuta musiikkia kuin koraanin resitointia?

    Äänestä

  • Garibp kirjoitti:

    Tv:n katsomisen lopetin jo ennen kuin muslimiksi käännyin.Syynä oli kyllästyminen.

    Musiikki oli hyvin suuri osa elämääni mutta annoin kaikki cd:ni tyttärelleni .Joten kyllä meillä vielä musiikki soi , nyt vaan tyttäreni stereoista :)

    Itse käyn kerran viikossa tanssitunnilla joten kuuntelen musiikkia siellä luonnollisesti.

    Koraanin resitointiakin kuuntelen harvoin, mieluummin luen Koraania hiljaisuudessa.Töissä joskus kyllä taustalla kuuntelen.

    kun tuo mieheni on kuitenkin aikas harras muslimi. Ei jätä rukoilujakaan väliin kuin korvatakseen ne myöhemmin, mutta on ihastunut kovin rap-musiikkiin ja moneen muuhun. Jos ei koneelta, levyltä tai radiosta meillä poppi soi niin sitten on koraani tausta äänenä.

    Aikas moni käännynnäinen taitaa olla musiikista luopunut, olen ollut laittaneeni merkille...

    Minun mieheni on myös harras muslimi .Muuten hän ei musiikkia kuuntele kuin moottoritiellä huristellessaan.Teknoa ja täydellä voluumilla.Kahjo mies : )

    Minulla on sama tilanne kuin sinulla , mieheni on nyt toisella mantereella,usa:ssa.

    Minä olen jo vähän vanhempi joten ehdin kuunnella aika kauankin musiikkia.Siksi se ei tuntunut suurelta uhraukselta luopua siitä.

    Musiikista on niin monta mielipidettä että vaikea sanoa kuka on oikeassa ja ei se minusta ainakaan niitä tärkeimpiä asioita ole.

    on minusta yksi elämän parhaimmista asioista. Soitan ja tanssin ja rakastan tosi paljon vaikka minkälaista musiikkia! Minusta musiikin pitäminen syntinä on yksi islamin julmimpia kieltoja. Siitä huolimatta jatkoin musliminakin musiikin kuuntelua. Ja tulen aina jatkamaan.

    Äänestä

Eiks tuo kössönöm vähän toisella tavoin kirjoitettuna ole unkarin kieltä ja tarkoittais kiitoksia? En oo kyllä varma, onko se kiitos, mutta jotain unkarin kielellä se tarkoittaapi?

Sano persze on unkariksi tietenkin!!!

Äänestä
  • ja unkariksi se kirjoitetaan köszönöm. Oliko sinulla jokin pointti kysymyksessäsi?

    Ja illanistujaisissa voikin sitten sanoa "Egészségedre!" (lausutaan: ägeeššeegädrä) = "Terveydeksi!" (vastaa suomalaista "kippistä"), jonka minä suomennan ägäsägädrä. Metka on unkarinkieli.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    ja unkariksi se kirjoitetaan köszönöm. Oliko sinulla jokin pointti kysymyksessäsi?

    Ja illanistujaisissa voikin sitten sanoa "Egészségedre!" (lausutaan: ägeeššeegädrä) = "Terveydeksi!" (vastaa suomalaista "kippistä"), jonka minä suomennan ägäsägädrä. Metka on unkarinkieli.

    Kiitos! Niin tuli mieleen vaan kysästä, kun en ollut ihan varma.? Nyt sen tiedän.. Joo, ompa se aika metka kieli tosiaan

    Äänestä

  • mieleen kysästä kirjoitti:

    Kiitos! Niin tuli mieleen vaan kysästä, kun en ollut ihan varma.? Nyt sen tiedän.. Joo, ompa se aika metka kieli tosiaan

    Kunhan ajattelin, että sinulla oli joku pointti kysymyksessäsi.

    Olen usein käynyt Unkarissa. Enimmäkseen kuitenkin Budapestissa. Kerran Balatonilla ja korvat kärventyi helteessä.

    Siellä on kiva olla suomalainen. Unkarilaiset tuntevat yhteenkuuluvuutta suomalaisten kanssa. Kielen intonaatiokin on samantapainen.

    Jos menet Budapestiin, niin älä mene turistikatujen ravintoloihin, sillä hinnat ovat Suomen luokkaa. Käy pikkukujilla. Ei niin pientä ravintolaa olekaan, ettei hyvää ruokaa saisi. Ja halvalla.

    Sinun vikasi, että aloin katsella matkaesitteitä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kössönöm kirjoitti:

islam-Euroopassa ohjelmaa. Siinä haastateltiin nuorta naista Hollannisa, joka oli repäissyt itsensä irti vanhoista islamin käsityksistä ja muuttanut pois kotoa 15-vuotiaana saadakseen tehdä musiikkia.
Vaikeuksia oli ollut, mutta hän teki kuten tahtoi. Teki musiikkia, pukeutui länsimaalaisesti ja oli itsenäinen.

Eräs hänen lauseensa pisti miettimään. Hän kertoi, että erään televisioesiintymisen jälkeen hänelle oli tultu sanomaan, että hän on rohkea. Hän sanoi, että hänen ei pitäisi tarvita olla rohkea. Niin totta, niin totta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu