Matkustin kyläilemään Espooseen. Sehän on se vauras lähiö Helsingin vieressää. Sen vauraus näkyy eimerkiksi sinne rakennetusita kevyenliikenteen väylistä. Siellä on sellainen Rantaraittikin.
Vauraus näkyy ihmisten vapaana käyttäytymisenä. Kevyenliikenteenväylilläkin saa kulkea miten vain ja muut kulkijat antavat kiltisti tilaa väistyen tilanteen mukaan sinne tai tänne. Kerrankin tuli vastaan kolme suloista äitiä rinnakkain työntäen edellään vielä suloisempia vauvojaan vaunuissaan. Kaikki vastaantulijat väistyivät tietenkin pientareille ja pyöräilijät odottivat kiltisti sopivaa ohitustilaisuutta. Täytyyhän ihmisllä olla vapaus kulkea miten vain.
Ja voitteko kuvitella, polkupyöräilijätkin saavat ajaa kummalla puolella vaan ja rinnakkainkin ja jalankulkijan ohittmisenkin saa tehdä oikealta tai vasemmalta.
Hyvin koulutetut äidit ja isit ovat opettaneet myös lapsesa elämään vapaasti niin että kun he ostavat mopon tuolle kultanupulleen, niin hän heti osaa käyttää vapauttaan hyväkseen ja ajella uudella lelullaan miten vain ja niin kovaa kuin mopolla pääseen ja pääseehän sillä kun tuo joustavuus sallii myös mopon luvattoman virityksen.
Espoon katurakennusosasto lisää ihmisten turvallisuutta kevyenliikenteen väylillä sillä tavalla, että risteyksiin jätetetään terävät kynnykset tien reunaan ja keskikorokkeeseen ja silloihan kukaan ei voi törmätä pyörällä autoväylälle kovaa, vaan ainoastaan kävelyvauhtia. Näin annetaan kääntyville, kolmion takaa tuleville tai punaisia valoja vasten ajaville vapaan ajotavan autoilijoille aikaa ohittaa risteys ensin kuten autokaupungissa tuleekin tapahtua.
Pyöräilijätkin ovat ottaneet risteyksissä lisävapauksia ja kiertävät korkean keskikkorokkeen tienpuolelta, mutta sekin on tietuysti sallittua koska he elävät hyvinvointi Espoossa.
Kyllä Espoosta kannattaa ottaa oppia. Vapaus luo hyvinvointia.
Vauraus näkyy ihmisten vapaana käyttäytymisenä. Kevyenliikenteenväylilläkin saa kulkea miten vain ja muut kulkijat antavat kiltisti tilaa väistyen tilanteen mukaan sinne tai tänne. Kerrankin tuli vastaan kolme suloista äitiä rinnakkain työntäen edellään vielä suloisempia vauvojaan vaunuissaan. Kaikki vastaantulijat väistyivät tietenkin pientareille ja pyöräilijät odottivat kiltisti sopivaa ohitustilaisuutta. Täytyyhän ihmisllä olla vapaus kulkea miten vain.
Ja voitteko kuvitella, polkupyöräilijätkin saavat ajaa kummalla puolella vaan ja rinnakkainkin ja jalankulkijan ohittmisenkin saa tehdä oikealta tai vasemmalta.
Hyvin koulutetut äidit ja isit ovat opettaneet myös lapsesa elämään vapaasti niin että kun he ostavat mopon tuolle kultanupulleen, niin hän heti osaa käyttää vapauttaan hyväkseen ja ajella uudella lelullaan miten vain ja niin kovaa kuin mopolla pääseen ja pääseehän sillä kun tuo joustavuus sallii myös mopon luvattoman virityksen.
Espoon katurakennusosasto lisää ihmisten turvallisuutta kevyenliikenteen väylillä sillä tavalla, että risteyksiin jätetetään terävät kynnykset tien reunaan ja keskikorokkeeseen ja silloihan kukaan ei voi törmätä pyörällä autoväylälle kovaa, vaan ainoastaan kävelyvauhtia. Näin annetaan kääntyville, kolmion takaa tuleville tai punaisia valoja vasten ajaville vapaan ajotavan autoilijoille aikaa ohittaa risteys ensin kuten autokaupungissa tuleekin tapahtua.
Pyöräilijätkin ovat ottaneet risteyksissä lisävapauksia ja kiertävät korkean keskikkorokkeen tienpuolelta, mutta sekin on tietuysti sallittua koska he elävät hyvinvointi Espoossa.
Kyllä Espoosta kannattaa ottaa oppia. Vapaus luo hyvinvointia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
en ole nähyt kun pelkkää peltoa ja rakentamatonta maata, varsinainen tuppukylä ja aivan helsingin kupeessa, ei käy kateeksi.
sain minäkin olla bussikyydissä Espoossa. Tehtiin aikamoinen kierros, jonka aikana kävi selväksi kaupungin monet kasvot. Siellä on ihan maaseutua ja myös taajamia, joissa talot ovat vieri vieressä. Julkinen liikenne tietyissä osissa toimii huonommin kuin täällä ykköstien tuntumassa kaukana pääkaupunkiseudulta. Onhan Espoossa pääkaupunkiseudun ainoa kansallispuistokin.
Asuimme 1950-luvulla Espoossa, Stensvikin takapajulassa. Kylän ainoassa kaupassa ei saanut edes ihmisarvoa,kun ostin suomeksi.
Eräänä lauantaina jonottelin puodissa ja kuuntelin, mitä bättre fålk osti. Kun tuli minun vuoroni, lipsahtivat mjölkit, brödit ja köttit ihan vahingossa. Sen jälkeen minusta tulikin kära lilla fru, vaikka pysyttelinkin äidinkielessä.
Nykyisin on maalaisidylli kadonnut, ja nimikin Kivenlahti. Silloin kuitenkin vajaan vuoden asumisen jälkeen palasimme synnyinsijoillemme, emmekä yhtään ole vieläkään haikailemassa Espooseen.
Grankullastakin on kokemuksia. Olimme siellä sodan aikana farmorin luona muutaman kuukauden, kun kotipihaan oli osunut pommi ja äiti menettänyt toisen silmänsä siinä rytäkässä.
Siellä hienostorouvat olivat ihan onnessaan, kun heillä oli rintamamiehen perhe hyysättävänään. Ihan pikkuleipiä ja suklaatakin saatiin - ja äitikin silkkisukat!
Uudemman kerran olin famun ja fasterin luona oppimassa ruotsia. Taisin silloinkin vielä olla alle kouluikäinen. Famu oli vanha ja sairas, ja ilmeisesti hän oli unohtanut suomen kielen koska ei koko aikana puhunut minulle mitään. På svenska hän sitten kanteli fasterille, jos olin livistänyt naapurin pihalle. Tosin visiittini eivät kauan kestäneet, koska naapurin lasten äiti kutsui heidät sisälle välittömästi minut havaittuaan.
No, se on ollutta ja mennyttä. Grankullakin on Kauniainen. Mutta näillä reissulla olisin melkein oppinut, että suomenkieliset ovat alempaa rotua.
Onneksi olen kovapäinen.
Vaikka opinhan minä sitä ruotsiakin: Nej tack, Hemmets Journal och Damernas värld!