EclipsElle

Keskusteluhierarkian syvyyden takia laitan vastineet uuteen ketjuun.

>>"Jos sinä sanot, että jokin tarkoittaa, että ei ole ja minä sanon, että ei tarkoita, että ei ole, osoittaa se minun puoleltani järjestelmällisyyttä ja loogisuutta. Valitettavasti mikään logiikka ei näytä toimivan sinun päässäsi."

>Niin tietenkin, sillä on loogista että sinä olet automaattisesti oikeassa?
Islamin piirille ominaista retoriikkaa, joka perustuu puhtaasti kehäpäätelmille.

Et näytä tietävän, mitä kehäpäätelmä tarkoittaa, joten siitä on turha jatkaa.

>>Eli sinulla ei ole todistetta siitä, että Islamin mukaan Allah(SWT) ei näe pimeässä ja olet syylistynyt valehteluun."

>Höpisistä, se oli olettavakysymys, johon sinä et ole antanut vastausta, esim. kohtaa missä sanottaisiin allahin näkevän aina ja kaiken.

Vastasit siihen jo itse aikoja sitten täällä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000730807

>Se voisi riittää. Mutta nyt sen sijaan taikauskoisuudelta vaikuttava paastominen minkä perustelut olivat aika mielenkiintoiset (kun nyt löytäisin ne jostain;) osoittaa että valvova silmä nukkuu öisin.

Esität väitteen, jonka todisteena käytät vastaväitettä. Hohhoijjaa…

>>"Sanotaanko Koraanissa, että Allah(SWT) on luodussa? Ei. Valehtelet taas tai olet vaan todella tyhmä."

>Etkös sinä juuri tunnustanut panteismin? Panteismissa jumala on kaikessa, ja kaikki. Siinäkään ei ole käsitettä pyhä ja epäpyhä, maallinen ja henkinen.
Panteismi = uskoa jonka mukaan jumaluutta on kaikkialla.

Et ole vieläkään todistanut, että Koraanin mukaan Allah(swt) on kaikkialla tai että minä olisin niin sanonut. Mikset todista sitä? Koska et pysty.

>>"Sinä tuot mieleen helluntailaisen hihhulin, jonka lääkkeet ovat piirongin alla."

>Sinä tuot mieleen pilvenpiirtäjiä päin lentevät talebanit. Joskin sinulle on annettu aseen sijasta, tietokone. Et ilmeisesti usko rakentavaan keskusteluun, vaan minkäs teet kun et pysty päästämään vastapuolta päiviltä, kuten Islam opettaisi?

Rakentava keskustelu on sitä, että vastapuolen esittämät argumentit tutkitaan. Tämä kyllä edellyttäisi sitä, että sinä ymmärtäisit suomea...

>>"Eli sinun mielestäsi Koraani on se kirja, joka on julkaistu 80-luvulla ja jossa puhutaan "kirjanomistajista". Onko hullumpaa kuultu?"

>80-luvullakin on painettu, julkaistu ja myyty koraaneja. Ei siinä mitään hullua ole, jollet sitten usko 80-lukuun. SE oli kieltämättä rumaa aikaa. Tosin, koraani tuntuisi olevan hyvä esimerkki kunnon tripeistä, joihin sekoitettu teologista runoutta ja pohdintaa.

Painovuosi ja julkaisuvuosi ovat kaksi eri asiaa, mutta mistä sinä sen tietäisit...

>>"En tiedä, onko niissä nahkakannet, mutta alkuperäisestä on kolme kopiota."

>Ai kolme, eli niissä ei ole virheitä?

Ne ovat identtisiä ja minulla on muutama kopio niistä. Eikä niissä puhuta ”kirjanomistajista”.

>>"Sanon, että Allah(SWT) on yläpuolellamme ja että Koraani on ote Kirjojen Äidistä."

>Eli taivaallinen äiskä, eli taulu on sama kuin allah. Ainakaan määritelmät eivät eroa.

Älytön päättelyketju, mutta mitä muuta sinun älynlahjoilla varustetulta helluntaihihhulilta, vai ellet käy jopa siiloalaisten kokouksissa(?), voi odottaa.

>"Ulkomaalaisen huonon kielitaidon pilkkaaminen kertoo sinusta todella paljon."

>Höh, sinähän sen aloitit.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000731238
(kts. otsikko.)

Vetosit tähän: ”Hoono soomi? Onko kielitaidossasi puutteita vai oletko vain ajattelurajoitteinen?” Se on kysymys, ei lausunto, mutta mistä sinä voisit tunnistaa kysymysmerkin...

>Jos vitsini kohdituvat vähemmistöihin, en kerro niitä sen takia että ne ovat rasistisia, vaan koska ne ovat hauskoja. Pilkkaan tarvittaessa näet jokaista rotua tasapuolisesti.

Kerrot niitä sen takia, että et muuhun pysty.

>>"Riippuu siitä, mitä täydellisyys on."

>Eikö yksi ainoa, kaiken yllä oleva täydellisyys ja Totuus ole Jumala? Näin se on minulle.
Minulle epätäydellinen ei ole täydellinen, kuten panteisteille esim.

Käsi ylös, jolle epätäydellinen on täydellinen! Pitäisikö sinun muotoilla lausuntosi uudestaan tai tarkistaa "epä"-etuliitteen merkitys?

>>"Koska kyseessä ovat eri tasot, kahden täydellisen olemassaolo on mahdollista."

>Entä kun kyseessä on taivaassa oleva, täydellinen, virheetön ja ikuinen? Se taas on polyteismia.

Valitettavasti ”taivaassa oleva”, ”täydellinen”, ”virheetön” ja ”ikuinen” eivät ole toistensa synonyymejä, joten teoriasi kaatuu mm. siihen.
7270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

:-)

::-))

:::-)))

::::-))))

Äänestä

minä jo ihmettelin, että mihinkäs se hilpeä banjoveikkonen hukkui suivaantuneen raivonsa kera. ;D

"Et näytä tietävän, mitä kehäpäätelmä tarkoittaa, joten siitä on turha jatkaa."

:D
Olet väärässä, katoa.

"Vastasit siihen jo itse aikoja sitten täällä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000730807"

Juu, eli minkä takia jotkut ovat saaneet päähänsä että se ei näkisi? Ehkäpä se on kaikkinäkevä tietyin ehdoin. Tästä päästäänkin kysymykseen, että kuin luotu, ja ristiriidoista koostuva opus voi olla kuten Luoja?

"Et ole vieläkään todistanut, että Koraanin mukaan Allah(swt) on kaikkialla tai että minä olisin niin sanonut. Mikset todista sitä? Koska et pysty."

Etkö myönnä panteismia? Oletko kenties huomaamatta kieltänyt sen jossain?

Tämä perustuu mm.hyvin yksinkertaiselle päätelmälle.
Eikö allah ole kaikessa luodussa= panteismia. Kun kerran allah on kaikessa luodussa, ja Islamhan ei tunne käsitettä maallinen, sen takia islam on panteistinen. Panteistisuus taas on epäsuoraa polyteismia.

"Rakentava keskustelu on sitä, että vastapuolen esittämät argumentit tutkitaan. Tämä kyllä edellyttäisi sitä, että sinä ymmärtäisit suomea..."

Niin ja sitä että ei oletettaisi että paskasta tulisi pilkkomalla kultaa, aivan kuten heittelet mottipäisiä väittämiäsi tavutettuina kun ne eivät oikein mene läpi.

"Painovuosi ja julkaisuvuosi ovat kaksi eri asiaa, mutta mistä sinä sen tietäisit..."

Eli sinun mukaasi, se kirja joka tunnetaan koraanina, ei olekkaan koraani? Hurkasta valehtelua, kun vielä itse sanot omistavasi montakin koraania.
Tai ehkäpä kaikki sinun koraanisi ovat aitoja? Ja sattumalta vastapuolelle on aina eksynyt se väärä?
Sinä olet samankaltainen tarinan iskijä kuin pedofilian, ja terrorismin uskonnollisen toteuttamisen perustaja Muhamed?

"Ne ovat identtisiä ja minulla on muutama kopio niistä. Eikä niissä puhuta ”kirjanomistajista”.

No tämä vastaakin jo edelliseen, sinulla on siis aidot käsillä.
No mitähän sanaa ne käyttävät kirjanomistajien tilalla?

"Älytön päättelyketju, mutta mitä muuta sinun älynlahjoilla varustetulta helluntaihihhulilta, vai ellet käy jopa siiloalaisten kokouksissa(?), voi odottaa."

En muuten ole helluntailainen. En tunnusta oikein mitään lahkoa. Itse asiassa Islamkin on yksi lahko, aivan kuten mormoonit.
Osaisitko kuitenkin perustella muulla kuin hypoteettisellä helluntailaisuudella että miksi kyseessä on "älytön päättelyketju?"

"Vetosit tähän: ”Hoono soomi? Onko kielitaidossasi puutteita vai oletko vain ajattelurajoitteinen?” Se on kysymys, ei lausunto, mutta mistä sinä voisit tunnistaa kysymysmerkin..."

Selityksesi ovat hirveän huonoja.

"Käsi ylös, jolle epätäydellinen on täydellinen! Pitäisikö sinun muotoilla lausuntosi uudestaan tai tarkistaa "epä"-etuliitteen merkitys?"

Sinä voisit nostaa. AIniin, sinullahan on kaksi ikuista, täydellistä ja pyhää. Toinen on kirja, ja toinen on Hubalin-allah.

"Valitettavasti ”taivaassa oleva”, ”täydellinen”, ”virheetön” ja ”ikuinen” eivät ole toistensa synonyymejä, joten teoriasi kaatuu mm. siihen. "

No millä tavalla esim. täydellinen ja virheetön eroavat toisistaan?
Entä kun siihen lisätään esim. ikuinen?

Äänestä
  • >Olet väärässä, katoa.

    Rinnastat logiikan kehäpäätelmään. Se kertoo sivistystasostasi.

    >Juu, eli minkä takia jotkut ovat saaneet päähänsä että se ei näkisi?

    En tiedä. Mutta koska uskontoni on Islam, heidän sokea jumalansa ei kuulu uskontooni.

    >Tästä päästäänkin kysymykseen, että kuin luotu, ja ristiriidoista koostuva opus voi olla kuten Luoja?

    "Kuten luoja"? Mikä luodusta tekee luojan kaltaisen? Kannattaisiko tarkistaa sanakirjasta "luotu" ja "luoja"?

    >Etkö myönnä panteismia? Oletko kenties huomaamatta kieltänyt sen jossain?

    Sinä olet vetänyt Islamin panteistisuuden hatusta; ei minun tarvitse sitä kieltää ennen, kuin se on edes perusteltu islamilaiseksi dogmiksi.

    >Eikö allah ole kaikessa luodussa= panteismia. Kun kerran allah on kaikessa luodussa, ja Islamhan ei tunne käsitettä maallinen, sen takia islam on panteistinen. Panteistisuus taas on epäsuoraa polyteismia.

    Et vieläkään ole ilmaissut, millä perusteella muslimi uskoisi Allah'in(SWT) olevan kaikessa luodussa, joten "päättelykejusi" on puhtaasti spekulatiivinen.

    Kaiva ensin Koraanista aya, joka väittää Allah'in(SWT) olevan luodussa, niin jatketaan aiheesta.

    Ja tämän lisäksi polyteismi ei välttämättä ole panteismia.

    >Eli sinun mukaasi, se kirja joka tunnetaan koraanina, ei olekkaan koraani?

    En tiedä mihin "koraaniin" viittaat mutta se Koraani, jota muslimit pitävät jumalallisena ilmestyksenä ilmestyi n. 1400 vuotta sitten ja on arabiaksi.

    >Osaisitko kuitenkin perustella muulla kuin hypoteettisellä helluntailaisuudella että miksi kyseessä on "älytön päättelyketju?"

    Väitteesi siitä, että taivaallinen äiskä, taulu ja Allah ovat samoja asioita, koska niillä on samat ominaisuudet on puppua. Pupusta tehty päättelyketju on älytön.

    >AIniin, sinullahan on kaksi ikuista, täydellistä ja pyhää. Toinen on kirja, ja toinen on Hubalin-allah.

    Milloin vedit hatusta, että Koraani on ikuinen?

    >No millä tavalla esim. täydellinen ja virheetön eroavat toisistaan? Entä kun siihen lisätään esim. ikuinen?

    Jos täydellisyys sisältää virheen, se on silloinkin täydellinen virheelliseksi luotuna ja jos täydellinen ja virheelliseksi luotu on luotu väliaikaiseksi, se ei ole ikuinen, mutta silti täydellinen ja virheelliseksi luotu. Selvää suomea.

    Äänestä

  • Taha Islam kirjoitti:

    >Olet väärässä, katoa.

    "innastat logiikan kehäpäätelmään. Se kertoo sivistystasostasi."

    No mutta enhän minä niin ole tehnyt..Toisaalta onhan se äärimmäisen loogista, 'punainen auto on punainen, sillä se on punainen.'
    Mutta tässä tapauksessa puhuinkin hieman hypoteetisimmistä asioista, joissa sinun muslimikehäpäätelmät jyllää. Se on itsepetosta, jota kartan kuin ruttoa. Toisaalta, sitähän se Islam henkisellä tasolla on.

    "En tiedä. Mutta koska uskontoni on Islam, heidän sokea jumalansa ei kuulu uskontooni."

    Samael on muuten sokea jumala. Mutta kun heiltä kysytään, on heidänkin uskontonsa Islam.
    Vai?

    ""Kuten luoja"? Mikä luodusta tekee luojan kaltaisen? Kannattaisiko tarkistaa sanakirjasta "luotu" ja "luoja"?"

    Ei sillä se on jo tiedossa. Mutta jos kerran koraanikin on ikuinen, ei se silloin ole luotu. Ikuisella ei näet ole alkua. Jos se kuitenkin on ikuinen siten, että on syntynyt samaan olemukseen, voimme puhua, koraanista tukea ottaen, eräänlaisesta "pyhästä" kaksinaisuudesta. Ilmankos koraani käyttää me-muotoa kun puhuu allahina.

    "Et vieläkään ole ilmaissut, millä perusteella muslimi uskoisi Allah'in(SWT) olevan kaikessa luodussa, joten "päättelykejusi" on puhtaasti spekulatiivinen."

    No esim. seuraava suura:
    "Jumalalle kuuluu Itä ja Länsi, ja mihin käännyttekin, ovat Jumalan kasvot siellä; katso, Jumala sulkee olemukseensa kaiken ja tietää kaiken." (Koraani 2:116)
    Sekä tässä hieman sinne päin:
    "Totisesti Me olemme luonut ihmisen ja tiedämme, mitä hänen sielunsa hänelle kuiskaa, ja olemme lähempänä häntä kuin hänen oma elinsuonensa." (Koraani 50:16)

    "En tiedä mihin "koraaniin" viittaat mutta se Koraani, jota muslimit pitävät jumalallisena ilmestyksenä ilmestyi n. 1400 vuotta sitten ja on arabiaksi"

    Eli mistä sinä tiedät koraanin tahdon jos sinulla ei ole sitä?

    "Milloin vedit hatusta, että Koraani on ikuinen?"

    Eikö koraani, ole taivaassa oleva, ikuinen, virheetön taulu?

    "Jos täydellisyys sisältää virheen, se on silloinkin täydellinen virheelliseksi luotuna ja jos täydellinen ja virheelliseksi luotu on luotu väliaikaiseksi, se ei ole ikuinen, mutta silti täydellinen ja virheelliseksi luotu. Selvää suomea."

    Mutta täydelliseksi virheelliseksi luoduksi, ei voi sikäli luoda, jos on kyse objektista itsestään, sen sijaan objektilla on yksi olemus, siitä poikkeva, ja puutteellinen on virheellinen.
    Virheellinen on suhteellinen käsite.
    Jos allahisi on luonut maailman täydelliseksi, ei silloin voi olla virheitä, eikä täydellinen voi olla samaan aikaan epätäydellinen, ja täydellinen. Se kumoaisi itsensä. Eli allahin luomus, ei_ole_täydellinen.
    Joku voi sanoa että monikulmio on virheelliseksi luotu ympyrä, vaikka kyseinen objekti on oma entiteettinsä.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    >Mutta tässä tapauksessa puhuinkin hieman hypoteetisimmistä asioista, joissa sinun muslimikehäpäätelmät jyllää.

    Viitasit suorittamaani päättelyketjuun, joka oli looginen, muuta ei kehäpäätelmä.

    Sinussa ei näköjään ole miestä tunnustamaan, kun olet tehnyt virheen.

    >Samael on muuten sokea jumala. Mutta kun heiltä kysytään, on heidänkin uskontonsa Islam.
    Vai?

    Mikä ihmeen "samael"?

    >Mutta jos kerran koraanikin on ikuinen, ei se silloin ole luotu. Ikuisella ei näet ole alkua.

    Taas keksit asioita tukeman teorioitasi. Kuka on sanonut, että Koraani on ikuinen, aluton ja loputon?

    >No esim. seuraava suura:

    Ei lue. Siellä sanotaan että Hänen _läsnäolonsa_ ulottuu kaikkialle ja kaikki kuuluu Hänelle.

    >"Totisesti Me olemme luonut ihmisen ja tiedämme, mitä hänen sielunsa hänelle kuiskaa, ja olemme lähempänä häntä kuin hänen oma elinsuonensa." (Koraani 50:16)

    Aika ja tila ovat luotuja eikä Allah(SWT) ole riippuvainen luodusta.

    >Eli mistä sinä tiedät koraanin tahdon jos sinulla ei ole sitä?

    Minulla on useta kopioita, mutta yksikään niistä ei ole julkaistu 80-luvulla. Ne ovat kaikki satoja vuosia vanhan kirjan tekstikopioita.

    >Virheellinen on suhteellinen käsite.

    Alat päästä jäljille. Sanoin jo tämän keskutelun alussa, että epätäydellisyys on ymärryksessäsi. Se, minkä sinä vajavaisuudessasi tulkitset virheelliseksi on täydellinen juuri sellaisena, koska sen on luonut Luoja, joka on täydellinen.

    >Jos allahisi on luonut maailman täydelliseksi, ei silloin voi olla virheitä, eikä täydellinen voi olla samaan aikaan epätäydellinen, ja täydellinen.

    Virhe voi olla täydellinen.

    hauska nähdä että täällä on muitakin minunkaltaisia.....

    "Viitasit suorittamaani päättelyketjuun, joka oli looginen, muuta ei kehäpäätelmä."

    Millä perusteella se ympärypyöreä änkytyksesi oli looginen? Tavutuksenko?

    "Mikä ihmeen "samael"?"

    Paha enkeli. Lyhyesti. Myöskin nimenä ihmisen pahalle puolelle.

    "Taas keksit asioita tukeman teorioitasi. Kuka on sanonut, että Koraani on ikuinen, aluton ja loputon?"

    No jos asia on siten, että koraani on virheellinen aka. epätäydellinen, ajallinen, kuten liha, niin asia on selvä.

    "Ei lue. Siellä sanotaan että Hänen _läsnäolonsa_ ulottuu kaikkialle ja kaikki kuuluu Hänelle."

    No niin, nyt sitten alkoi tämä käännöksillä pelleily. :P Tosin, kyllä tuokin on käsitettävissä panteistisena.

    "Aika ja tila ovat luotuja eikä Allah(SWT) ole riippuvainen luodusta."

    Toki, mutta jos kerran islamissa ei ole käsitettä maallinen, niin eikö allah sitten ole tämä luotu olemassaolo? Jos hänen luontonsa on ikuinen, niin miten hän loi ajallisen, ilman että itse kuuluisi siihen?
    Tosin antamaani jakeeseen tuo ei anna selitystä, päinvastoinen tuo jae oli osoitus panteismista.

    "Minulla on useta kopioita, mutta yksikään niistä ei ole julkaistu 80-luvulla. Ne ovat kaikki satoja vuosia vanhan kirjan tekstikopioita."

    Eli 80-luvun koraanilla kelpaa pyyhkiä perseensä?

    "Alat päästä jäljille. Sanoin jo tämän keskutelun alussa, että epätäydellisyys on ymärryksessäsi. Se, minkä sinä vajavaisuudessasi tulkitset virheelliseksi on täydellinen juuri sellaisena, koska sen on luonut Luoja, joka on täydellinen."

    Eli tämä on mahdollista panteismissa. Silloin olemuksessa kaikki objektit jakavat eri muodoissa täydellisyyden. Mutta tämä myöskin vaatisi sen että kaikki on yksilöitä, eikä lajiin kuuluvia (sehän taas sotisi koraania vastaan). Jos esim. joltain olennolta joka edustaa esim. hännällistä, ja tämän lajitoverilta puuttuu häntä, on silloin toinen epätäydellinen.

    "Virhe voi olla täydellinen."

    Mutta täydellinen on virheetön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Taha Islam kirjoitti:

Keskusteluhierarkian syvyyden takia laitan vastineet uuteen ketjuun.

>>"Jos sinä sanot, että jokin tarkoittaa, että ei ole ja minä sanon, että ei tarkoita, että ei ole, osoittaa se minun puoleltani järjestelmällisyyttä ja loogisuutta. Valitettavasti mikään logiikka ei näytä toimivan sinun päässäsi."

>Niin tietenkin, sillä on loogista että sinä olet automaattisesti oikeassa?
Islamin piirille ominaista retoriikkaa, joka perustuu puhtaasti kehäpäätelmille.

Et näytä tietävän, mitä kehäpäätelmä tarkoittaa, joten siitä on turha jatkaa.

>>Eli sinulla ei ole todistetta siitä, että Islamin mukaan Allah(SWT) ei näe pimeässä ja olet syylistynyt valehteluun."

>Höpisistä, se oli olettavakysymys, johon sinä et ole antanut vastausta, esim. kohtaa missä sanottaisiin allahin näkevän aina ja kaiken.

Vastasit siihen jo itse aikoja sitten täällä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000730807

>Se voisi riittää. Mutta nyt sen sijaan taikauskoisuudelta vaikuttava paastominen minkä perustelut olivat aika mielenkiintoiset (kun nyt löytäisin ne jostain;) osoittaa että valvova silmä nukkuu öisin.

Esität väitteen, jonka todisteena käytät vastaväitettä. Hohhoijjaa…

>>"Sanotaanko Koraanissa, että Allah(SWT) on luodussa? Ei. Valehtelet taas tai olet vaan todella tyhmä."

>Etkös sinä juuri tunnustanut panteismin? Panteismissa jumala on kaikessa, ja kaikki. Siinäkään ei ole käsitettä pyhä ja epäpyhä, maallinen ja henkinen.
Panteismi = uskoa jonka mukaan jumaluutta on kaikkialla.

Et ole vieläkään todistanut, että Koraanin mukaan Allah(swt) on kaikkialla tai että minä olisin niin sanonut. Mikset todista sitä? Koska et pysty.

>>"Sinä tuot mieleen helluntailaisen hihhulin, jonka lääkkeet ovat piirongin alla."

>Sinä tuot mieleen pilvenpiirtäjiä päin lentevät talebanit. Joskin sinulle on annettu aseen sijasta, tietokone. Et ilmeisesti usko rakentavaan keskusteluun, vaan minkäs teet kun et pysty päästämään vastapuolta päiviltä, kuten Islam opettaisi?

Rakentava keskustelu on sitä, että vastapuolen esittämät argumentit tutkitaan. Tämä kyllä edellyttäisi sitä, että sinä ymmärtäisit suomea...

>>"Eli sinun mielestäsi Koraani on se kirja, joka on julkaistu 80-luvulla ja jossa puhutaan "kirjanomistajista". Onko hullumpaa kuultu?"

>80-luvullakin on painettu, julkaistu ja myyty koraaneja. Ei siinä mitään hullua ole, jollet sitten usko 80-lukuun. SE oli kieltämättä rumaa aikaa. Tosin, koraani tuntuisi olevan hyvä esimerkki kunnon tripeistä, joihin sekoitettu teologista runoutta ja pohdintaa.

Painovuosi ja julkaisuvuosi ovat kaksi eri asiaa, mutta mistä sinä sen tietäisit...

>>"En tiedä, onko niissä nahkakannet, mutta alkuperäisestä on kolme kopiota."

>Ai kolme, eli niissä ei ole virheitä?

Ne ovat identtisiä ja minulla on muutama kopio niistä. Eikä niissä puhuta ”kirjanomistajista”.

>>"Sanon, että Allah(SWT) on yläpuolellamme ja että Koraani on ote Kirjojen Äidistä."

>Eli taivaallinen äiskä, eli taulu on sama kuin allah. Ainakaan määritelmät eivät eroa.

Älytön päättelyketju, mutta mitä muuta sinun älynlahjoilla varustetulta helluntaihihhulilta, vai ellet käy jopa siiloalaisten kokouksissa(?), voi odottaa.

>"Ulkomaalaisen huonon kielitaidon pilkkaaminen kertoo sinusta todella paljon."

>Höh, sinähän sen aloitit.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000731238
(kts. otsikko.)

Vetosit tähän: ”Hoono soomi? Onko kielitaidossasi puutteita vai oletko vain ajattelurajoitteinen?” Se on kysymys, ei lausunto, mutta mistä sinä voisit tunnistaa kysymysmerkin...

>Jos vitsini kohdituvat vähemmistöihin, en kerro niitä sen takia että ne ovat rasistisia, vaan koska ne ovat hauskoja. Pilkkaan tarvittaessa näet jokaista rotua tasapuolisesti.

Kerrot niitä sen takia, että et muuhun pysty.

>>"Riippuu siitä, mitä täydellisyys on."

>Eikö yksi ainoa, kaiken yllä oleva täydellisyys ja Totuus ole Jumala? Näin se on minulle.
Minulle epätäydellinen ei ole täydellinen, kuten panteisteille esim.

Käsi ylös, jolle epätäydellinen on täydellinen! Pitäisikö sinun muotoilla lausuntosi uudestaan tai tarkistaa "epä"-etuliitteen merkitys?

>>"Koska kyseessä ovat eri tasot, kahden täydellisen olemassaolo on mahdollista."

>Entä kun kyseessä on taivaassa oleva, täydellinen, virheetön ja ikuinen? Se taas on polyteismia.

Valitettavasti ”taivaassa oleva”, ”täydellinen”, ”virheetön” ja ”ikuinen” eivät ole toistensa synonyymejä, joten teoriasi kaatuu mm. siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu