Valtimo pärjää nyt ja tulevaisuudessa. Komiat pärjää kato aina. Valtimon vaaroilta kajahtaa ja itsenäinen kylä on itsepäinen kylä.
On suurta olla pieni kunta
tyrämäen tero
91019
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jossa varotetaan kusemasta vastatuuleen!
Veto siitä että Valtimo "kahlaa paskassa" vuoteen 2013 mennessä.
Satun tietämään jotain jota keskustelun avaaja ei tiedä tai sitten ei ole tietävinään.
Se, että Valtimo yrittää ottaa Talvivaaran hankkeesta irti kaiken mahdollisen satsaamatta itse mitään, on kaiken muun hyvän (typeryyden) lisäksi lyhytnäköistä.
Suunnatessaan tulevaisuuteen pitää tietää myös historiansa!
Jaa, että 5 vuoden kuluttua on jäänyt pää vetävän käteen? Millä perustelet väitteesi?
Ja ihan vaan noin uteliaisuudesta, mitä sellaista tiedät mitä Tero ei tiedä tai ole tietävinään?
... enemmälti. Satuin vaan olemaan "kärpäsenä katossa".
Vaan jospa lyödään pieni veto!
VPK. Löytyykö vapaaehtoisia.
Naapuri kunnissa, etenkin Sotkamossa kuljetta kerjuulla. Ette osaa omaan kuntaan kehittää mitään.Aika taitaa mennä vähäsiä säästöjä vahatessa. Kunta pitää olla virkeä, ja toimiva. Haasteita.
Totta, että pohjoinen naapurimme Sotkamo on kieltämättä hoitanut leiviskänsä erittäin hyvin. Tuoreimpina esimerkkeinä Imago-tutkimuksen kärkisija, yleinen positiivisuus ja elinkeinoelämän sekä yrittäjyyden kannustaminen.
MIelestäni Valtimolla on hyvät saumat saada osansa kakusta Sotkamon eteläisenä naapurina ja kasvattaa omaa tunnettavuuttaan sekä houkuttelevuuttaan. Mutta aivan kuin kirjoittaja tuossa ylempänä viestiketjussa kirjoittaa, ilmaista lounasta ei ole. Valtimo ei voi jäädä toivomaan ja odottamaan, että kaikki putoaa ilmaisena taivaanlahjana pikkukunnan syliin. On panostettava markkinointiin ja ennenkaikkea palveluihin. Mainoslauseella tyyliin : "Meillä on kaunis kunta ja puhdas luonto", ei erotuta muista alueen kunnista, koska kyseinen määritelmä sopii periaatteessa jokaiseen Suomen kunnista.
Mitä sitten tulisi tehdä? Vastatkoon viisaammat, mutta varmaa kuitenkin on, että jos lasketaan jonkun kunnan rajojen ulkopuolella olevan hankkeen (kuten esim. Sotkamon kaivoshankkeen) tuovan mannaa taivaalta ja uusia asukkaita ilman sen kummempia satsauksia - niin väärässä ollaan. Kunnan houkuttelevuutta tulee lisätä. Syntyvistä lapsista maksettava bonus on, hyvä alku mutta summa aivan liian pieni. Mites olisi ilmaisten tonttien jako tai myyminen esim. eurolla. Ja vielä kerran ne palvelut. Palvelujen tulee olla vimpan päälle.
tällaista nyt juolahti mieleen. Valtimolla on saumaa, mutta rahaa tulee satsata.
Kaksi vuotta tämän viestiketjun aloittamisen jälkeen voi huomata, että satsaukseen on panostettu (urheilutalo, palvelutalo), joko tämä alkaa näkyä katukuvassa?
nimittäin satsaukset katukuvassa. Työttömyys P-K:n pienin, väestötappio kadonnut, yleinen henki positiivistunut, rohkeus kasvanut, uusia yrityksiä, tontit ja talot käy kaupaksi. Hienosti menee!
Hyvänä esimerkkinä Juuka, joka on käsittääkseni varsin selkeästi ilmoittanut halunsa pysyä itsenäisenä myös tulevaisuudessa ja ei näinollen halua lähteä mukaan hölmöihin Pielisen-kaupunki hankkeisiin. Hyvä Juuka!