Rangaistuslaitos 4

DTi

Edellisestä pätkä alkuun..

Tytöt laittoivat Janin pienehköön häkkiin ulko-oven viereen ja lähtivät kikatellen poispäin.

Jani sai mukavahkon asennon häkissään ja ajatteli odotella tulevaa rauhassa, nukuttikin aika pahasti. Tänään hän oli päässyt aika vähällä ja tuumi sen johtuvan omasta käytöksestään. Janin ei tarvinnut kauaa miettiä, kun hän oli jo unessa.

Ja siitä jatkuu.

Jani heräsi kesken uniensa siihen, että jokin tökkii häntä kylkeen. Hän avasi silmänsä ja näki Minnan tökkivän häntä saappaansa kärjellä.

Herätys, Minna hymyili, et tainnut viime yönä paljoa nukkua.. Minna avasi häkin oven ja käski Janin ulos.

En Valtiattareni, Jani vastasi ja kömpi ulos ja jäi polvilleen odottamaan.

Minna laittoi Janin kaulapantaan ketjun ja veti Janin kädet selän taakse rautoihin. Ylös.

Jani nousi nopeasti Minnan eteen seisomaan.

Sulla oli siis jotain ongelmia Jennin kanssa viime yönä?

Kyllä Valtiattareni, Jani vastasi.

Tule perässäni, niin menemme toimistooni, haluan hieman kuulla mitä on tapahtunut, niin voin päättää jatkosta, Minna sanoi ja lähti kävelemään.

Jani seurasi Minnaa ylimpään kerrokseen ja astui suurehkoon, erittäin hienosti sisustettuun huoneeseen, jossa oli valtava musta kirjoituspöytä ja sen takana iso nahkainen tuoli.

Siihen keskelle lattiaa, Minna komensi ja Jani totteli.

Minna painoi kirjoituspöydällä olevaa nappia, Jani kuuli, kuinka jokin moottori kävi hänen yläpuolellaan ja pian katosta laskeutui kahleet.

Näitä käytämme aina keskusteluissa orjien kanssa, varotoimena. Minna sanoi.

Krista ilmaantui jostain Janin viereen ja kiinnitti kahleet Janin kyynärtaipeisiin, sekä kumartui vielä kiinnittämään Janin nilkat lattiassa oleviin lenkkeihin.

Jani pelkäsi hieman, mutta pysyi hiljaa ja katsoi lattiaan.

Minna painoi viereistä nappia ja Jani tunsi kahleiden nousevan, lopuksi hänen kätensä alkoivat myös nousemaan ja pakottivat Janin kumartumaan, siihen Minna lopetti.

No niin, kerrot mitä viime yönä tapahtui. Krista kirjaa asia ylös. Jennin toimet ovat olleet toisinaan liian rajuja, koska tarkoitus ei ole huvikseen kiduttaa asiakkaitamme.

Jani aloitti kertomuksensa ja pysyi mahdollisimman tarkasti totuudessa, koska ei halunnut jäädä kiinni pienestäkään valheesta. Jani kertoi ja Krista kirjoitti ylös kaiken.

Kun Jani lopetti, käveli Minna ja Krista molemmat hänen eteensä. Jos tuo on totta, täytyy asialle tehdä jotain, Minna sanoi Kristan nyökytellessä.

Krista kävi ovella ja palatessaan Jenni seurasi perässä.

Minna katsoi Jenniä, lue Kristan kirjoittama paperi ja anna vastineesi siihen.

Jenni mulkaisi Jania vihaisesti ja kääntyi lukemaan paperia.

Pian Jenni laittoi paperin takaisin pöydälle ja totesi, onhan tuo aika totta, jonkin verran liioiteltuna kylläkin.

Minna katsoi vuoroin Jania ja vuoroin Jenniä. Joka tapauksessa, otteesi ovat olleet liian kovat, eri asia, jos orja olisi yrittänyt tehdä sinulle jotain. Sua on pakko rangaista tästä jotenkin ja mielestäni rangaistuksen saa suorittaa vahingon kärsinyt, eli Jani.

Jenni katsoi taas Jania vihaisesti, muttei sanonut mitään.

Eli, siirrymme kaikki kellariin ja tulen valvomaan rangaistuksen. Krista voisi hoitaa orjan sinne, Jenni osaa itsekin, kunhan käyt vaihtamassa vaatteet.

Jenni lähti huoneesta samantien ja Krista irroitti Janin kahleista ja otti ketjusta kiinni. Tule perässäni, Krista sanoi ja nykäisi ketjusta.

Jani käveli Kristan perässä kellariin ja näki käytävän päässä kidutuskammion ovet, hän ajatteli jo mielessään miten Jennille kostaisi.

Krista ei kuitenkaan mennytkään samaan paikkaan, missä Jania piiskattiin, vaan vei Janin viereiseen huoneeseen.

Huone oli valoisa, siellä ei ollut mitään erikoista, paitsi nyrkkeilykehä. Krista päästi Janin kädet vapaaksi ja otti kaulapannasta ketjun pois, jättäen pannan. Sä voi lämmitellä hieman, Jenni ja Minna tulee varmaan ihan pian.

Jani ihmetteli hieman, mutta ehkä Jennin rangaistuksen laatu pian selviäisi, hän lämmitteli mäiskimällä nyrkkeilysäkkiä, koska Krista oli niin kehoittanut.

Pian Minna ja Jenni ilmaantuivat, Jennikin oli vaihtanut vaatteensa, varsin mielenkiintoisiin. Jennillä oli päällään tiukat mustat microshortsit ja musta toppi, taaskin PVC:tä jalassaan erikoisen, aika järeät saappaan tyyliset kengät, tällä kertaa ilman korkoja.

Jani käveli naisten eteen, odottamaan mitä Minna on rangaistukseksi suunnitellut.

Minna loi katseen molempiin. Homma nimi on se, että menette molemmat tuonne kehään ja toinen tulee sieltä pois vain kantamalla. Eli ottelu päättyy kun toinen ei pysy pystyssä. Päädyin tähän, koska pidän Jenniä todennäköisesti syyllisenä, mutta en voi olla aivan varma ja toisaalta, uskon Janin pärjäävän helposti Jennille, mutten voi olla aivan varma. Joten, painukaa kehään, minä ja Krista toimimme tuomareina.

Jenni loikkasi kehään ketterästi, no, voimaa Janilla olisi paljon enemmän, joten hän uskoi pärjäävänsä.

Minna sanoi vielä, ja säännöt ne perinteiset, eli ei saa tökkiä silmiin, mutta muutoksena, että vyön alle saa lyödä.

Jani nousi seisomaan kehän reunalle, hän näki Jennin olevan ilkeä hymy kasvoillaan vastapuolella. Pieksen sut, hän sanoi, hitaasti, aion nauttia vasikan hakkaamisesta..

Sopii yrittää, Jani nauroi ja katsoi Jenniä ylimielisesti ja lähti häntä kohden, hieman varuillaan.

Jenni seisoi liikkumatta Janin lähestyessä häntä, kunnes yhtäkkiä Jenni tippui alas ja Jani tunsi kuinka häneltä lähti jalat alta.

Jani mätkähti lattiaan ja ehti nähdä Jennin jo vieressä pystyssä.

Jani yritti nousta, mutta Jennin saapas löi hänet takaisin lattiaan ja samantien Jani tunsi Jennin tarttuvan hänen hiuksiinsa ja repäisevän hänet polvilleen.

Jani yritti hakea tasapainoa, kun Jenni potkaisi häntä rintaan Janin lennähtäessä selälleen..

Jani ei ehtinyt saada hartioitaan irti lattiasta kun Jenni polkaisi häntä palleaan niin että Janilta lähti ilmat pihalle.

Jenni meni hieman kauemmas ja katsoi henkeään haukkovaa Jania pilkallisesti. No lutka, milloin aloitat Jenni nauroi.

Jani kääntyi vatsalleen ja alkoi taas saada ilmaa keuhkoihinsa ja yritti nousta, Jenni oli kärppänä paikalla ja potkaisi Jania kylkeen.. Jani pyörähti kehän reunalle mahalleen ja nappasi köysistä kiinni ja alkoi nostaa itseään ylös.

Jenni tarttui Janiin nilkoista ja veti, Janin vartalo oli ilmassa Jennin kiskoessa jaloista ja Janin pitäessä köydestä kiinni. Samassa tuli armoton isku Janin kalleuksiin, Jenni potkaisi Janin haaroihin.

Jani ulvoi tuskasta ja tipahti lattialle, Jenni ei laskenut irti vaan käänsi Janin selälleen ja polkaisi uudestaan haaroihin.. Janilta tulvahti kyyneleet silmiin ja Jennin päästettyä irti Jani käpertyi lattialle voihkimaan.

Jenni palasi taas Janin viereen ja kiinnitti jotain Janin kaulapantaan ja alkoi repimään Jania perässään kehän nurkkaa kohden.

Jenni nosti Janin tolppaa vasten ja kiinnitti kaulapannan tolpan yläpäähän, Jani ei pystynyt panemaan juurikaan vastaan ja nyt hän roikkui Pannastaan polvet lattiassa, selkä tolppaa vasten Jennin edessä.

Jenni katsoi Jania tuttu julma ilme kasvoillaan. Älä luule, että menettäisit tajuasi liian pian.. Jenni nauroi ja löi Jania avokämmenellä kasvoihin.

Jenni läpsi Jania molemmin käsin jonkin aikaa, kunnes Jani nosti kätensä suojaksi, samantien Jenni potkaisi taas Jania haaroihin, Jani yritti laittaa kätensä sinne suojaksi, mutta Jenni tarttui niihin ja potkaisi vielä kahdesti..

Jani itki ja anoi armoa, Jenni tempaisi Janin irti tolpasta ja paiskasi hänet lattiaan. En tunne armoa huora. Mieti tätä kun seuraavan kerran kantelet toimistani..

Jani yritti katsoa, josko Krista tai Minna puuttuisivat peliin, mutta heitä ei näkynyt missään, hän oli taas tuon hullun armoilla..

Jenni kiersi Jania ympäri. Nouse huora, en viitsi piestä maassa makaavaa.. Jani katsoi Jenniä ja rukoili armoa..

Jenni repäisi taas Janin hiuksista pystyyn ja heitti hänet ylitseen lattiaan, päästämättä otettaan irti. Jenni jatkoi samantien kiskoen Janin uudestaan ylös ja laittoi Janin juoksemaan köysiä päin.

Köydet joustivat ja heittivät Janin takaisin Jenniä kohden, Jani ei enää kyennyt suojaamaan itseään minkään vertaa, joten Jennin potku rintaan sai Janin lentämään selälleen..

Jani ei enää yrittänyt mitään, hän vain aneli armoa.. Jenni ei anelusta vaikuttanut piittaavan vaan repi Janin hiuksistaan köysien luo.

Jani makasi lattialla ja näki Jennin pyörittävän köysiä kierteelle. Seuraavaksi Jenni venytti kierteeseen aukon ja kiskoa Janin pään aukon läpi. Samoin Jenni pujotteli Janin kädet köyden väleistä, pian Jani roikkui köysissä täysin avuttomana.

Rukoilen sua, armahda mut ja teen mitä tahdot.. Jani yritti.

Jenni katsoi Jania nauraen.. Miksi, mitä enemmän sua hakkaan, sitä nöyremmäksi tulet.. Jenni nauroi ja potkaisi Jania mahaan..

Jani haukkoi henkeään kun seuraava potku meni taas palleille.. Jani huusi, sen minkä voi.

Jennin ilme synkkeni, hiljaa huora ja Jani sai potkun palleaansa.. Jani hiljeni, koska ei saanut taas ilmaa keuhkoihinsa.

Ovi aukeni, Minna tuli taas sisään ja kiipesi kehään. Hän katsoi henkeään haukkovaa Jania ja hänen edessään seisovaa Jenniä.

Näyttää siltä, ettei ottelu ole vielä ratkennut.. Minna sanoi ja katsoi surkeaa Jania nauraen.

Jani alkoi anella armoa Minnalta, jonka Jenni keskeytti napakalla potkulla.

Minna katsoi Jania, voi olla, että Jenni haluaa hieman venyttää taitelua, tulemme aamulla katsomaan, onko tämä vielä silloin kesken..

Jani parahti rukoilemaan itkunsekaisena, ettei tätä tarvitsisi jatkaa.

Minna katsoi Jania, haluatko luovuttaa.

Jani vastasi välittömästi, kyllä Valtiattareni.

Selvä, Minna sanoi, ottelu on päättynyt, häviäjä on tästä eteenpäin voittajan omaisuutta. Minna kääntyi ja käveli pois sanoen Jennille, orja on sinun, tee mitä tahdot.

Jenni katsoi Jania voitonriemuisena ja tarttui Janin hiuksiin vääntäen Janin päätä taaksepäin. Ymmärrätkö huora, omistan sinut ja tulet kärsimään enemmän kuin voit kuvitella. Teen sinusta maailman nöyrimmän orjan ja tulet rukoilemaan mua, että ruoskin tai potkin sua kunnes lepäät hetken tajuttomuudessasi, kunnes taas anot lisää..

Jani ei tiennyt, mitä tehdä, hän tunsi maailmanlopun tulleen. Jenni laittoi hänen kätensä rautoihin selän taakse ja otti hänet irti kehän köysistä, tarttui Janin hiuksiin ja lähti taluttamaan Jania selliinsä.

Saat levätä loppuyön, mutta aamulla lähdet mukaani ja heti kun itse herään, nautintosi alkaa.. Jenni nauroi taas julmasti ja talutti Janin selliinsä.

Jenni kaatoi Janin lattialle ja sitoi Janin kädet lattiaan, seuraavaksi hän laittoi tangon Janin nilkkojen väliin levittämään haarat ja alkoi nostaa tankoa vinssillä kohti kattoa.

Jenni nosti, vaikka Jani voihki jo kivusta, Janista tuntui, että olkapäät vääntyvät pian sijoiltaan, juuri silloin Jenni lopetti

Jenni sulloi vielä jotkut mukanaan tuomat stringit Janin suuhun ja katseli Jania. Hyvää yötä kultaseni, Jenni sanoi kauniilla äänellä ja läväytti piiskalla kovan iskun Janin palleihin, näe kauniita unia, Jenni jatkoi heleällä äänellä ja käveli ulos paiskaten oven kiinni..

Jani itki itsensä uneen.. Hän mietti, onko hänellä todellakin tiedossa loppuelämäkseen pelkkää kidutusta ja nöyryytystä..

4

8628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskaa

      joku läskilortti fantasioi,ettei miehinen mies kestäisi munille potkimista.Taitaa olla joku eunukkihomppeli asialla

    • Suzzeli

      Muuten hyvä, mutta voi olla vähän kiihottavampaa, eikä pelkkää kuritusta.

    • Lisää tällaisia tarinoita!

      Juuri tällaiset tarinat ovat KINKY-palstan helmiä!

      Ne taiteelliset hiplailu ja suutelu tarinat, joita tää palsta on pullollaan, vois heittää vittuun tältä KINKY-palstalta!

      • Lisää!!

        Tähän olisi kiva saada jatkoa. Onko sitä tulossa??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ootko nainen noin mustis musta

      Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t
      Ikävä
      91
      7465
    2. Sen kerran kun siellä käyn

      Voisit olla paikalla💚💛☘️
      Ikävä
      37
      3967
    3. Kumpa tietäisin. Miehelle.

      Vieläkö toivot jotain viestiä, vai suutuitko taas...kun...🤔
      Ikävä
      45
      3510
    4. Joel Harkimo ja Janni Hussi eroavat

      Tämä on ilon päivä 😊
      Kotimaiset julkkisjuorut
      235
      2803
    5. Kauan säkin jaksoit

      Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐
      Ikävä
      40
      2652
    6. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      45
      2482
    7. Sä olet nainen kuuluisa..

      ..etkä mitenkään hyvällä tavalla.
      Suhteet
      132
      2401
    8. Miksi kaipaat

      Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?
      Ikävä
      29
      2279
    9. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      20
      2228
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      1972
    Aihe