Pelkään!

ennen raskautta lävitse vaikka jonkun psykologin kanssa lävitse sitä mitä pelkäät synnytyksessä tai raskaudessa.Ota selvää raskaudesta ja synnytyksestä mahdollisimman paljon,sillä ihminenhän pelkää sitä, mitä ei tunne.
Raskauden aikana sinulla on mahdollisuus puhua neuvolassa kätilön, sekä neuvolalääkärin kanssa peloistasi.Joillakin neuvoloilla on myös omia psykologeja joita vuo kysyä.He ovat perehtyneet nimenomaan raskaudenaikaiseen hoitoon.Synntyssairaaloilla on myös psykologit juuri näitä synnytyspelkoja varten.
Voit saada sairaalasta myös oman kätilön jota tapaat raskausaikanasi ja käytte lävitse pelkojasi ja toiveitasi.Tähän pakettiin kuuluu myös lääkärikäynti, jossa selvitetään vauvan vointia ja synnytystapaa sinulle sopivaksi.
Pääset myös kätilön kanssa tutustumaan synnytyssaliin ja sen varusteisiin.Nämä yhteensä helpottavat pelkoja tosi paljon, koska tiedät minne olet menossa.Keisarileikkaus on mahdollinen jos synntyspelkosi ei hälvene kuitenkaan.
Paniikkihäiriöön tarkoitettuja lääkkeitä ei saa syödä raskauden aikana, puhu niistä ainakin tarkkaan lääkärin kanssa jos sinulla sellaisia on.
Raskaus on siitä ihana ja ihmeellinen asia, että se parantaa monia asioita esim.migreeniä ja antaa mielettömiä voimia.Raskaus vielä kun kestää 40 viikkoa, antaa sen aikaa käydä lävitse tuntemuksia.Jokaista ensisynnyttäjää pelottaa ja jokainen uudelleen synnyttäjä jännittää että mites tällä kertaa kaikki menee.Näin varsinkin alussa, mutta loppua kohti olet valmis äidiksi ja odotat vain vauvan syntymää.Niin sen on luonto hoitanut, antanut aikaa kypsyä vanhemmiksi.
Toivottavasti tästä oli apua ja sait hieman lisää rohkeutta matkalla kohti äitiyttä:)

Neuvolasta saat varmasti apua asiaan kun se on ajankohtainen.Ihme kyllä kun tulee raskaaksi niin ei siinä koko aikaa synnytystä pelätä ja ajatella.Usko pois!Luonto valmistaa vasta raskauden aikana synnytykseen eikä ennen raskaaksi tuloa.Siinä tapauksessa ei kukaan varmasti olis koskaan edes seksiä halunnut raskaus riskin vuoksi harrastella jos pitäis heti alkaa synnyttämistä ajatella.Jos tulet raskaaksi (kun sekään ei ole varmaa ja monet lapsettomat olisivat valmiit "kivullakin" sen lapsen saamaan)niin ota heti yhteys äitiysneuvolaan ja mainitse paniikistasi (varsinkin jos lääkkeet).Ja muista,että tärkeintä on varmastikin se että lapsen kannalta valitaan paras mahdollinen (kuten tulevan äidinkin) tapa on se sitten leikkaus tai normaali alatie synnytys.

Mutta eihän sinun ole mikään pakko hankkia biologisia lapsia, jos synnyttäminen hirvittää. Muiden tekemiä lapsia, jotka tarvitsevat hyvän perheen, riittää maailmassa ihan tarpeeksi. Siis adoptio on oivallinen apu synnytyspelkoon.

Synnytys voi olla "kaunis" ja ihmeellinen kokemus, mutta totuus on että se sattuu. Kipuja voidaan lievittää, mutta se sattuu silti.

Olen itse kolmen ihanan muksun äiti ja viimeinen syntyi tahdostani keisarilerikkauksella. Jos miehet joutuisivat synnyttämään, olisivat synnytyskivut jo historiaa, luulen ma.

Ei ole mitään syytä miksi minun naisena pitäisi kärsiä helvetillisiä tuskia tuntitolkulla ( toinen synnytykseni kesti 17 h ). Ei mitään syytä.

Keisarileikkauksen jälkeen vain itse leikkaushaava oli kipeä, muuten olo oli paljon energisempi kuin alatiesynnytysten jälkeen, ja jaksoin hoitaa vaavia huomattavasti paremmin.

Synnytys voi olla antoisa kokemus, mutta kivuton se ei ole. Tämä ei ole pelottelua, tämä on totuus.

Älä turhaan etukäteen asioita murehdi. Itse kyllä olin 10 v sitten sitä mieltä etten iki-maailmassa tule synnyttämään.. se olisi kauheinta mitä olla voi ja sinnehän suunnilleen kuolee! Nyt olen kahden pojan äiti ja kolmas on työn alla. Raskausaika on ollut elämäni ihaninta aikaa ja kummasti kaikki pelotkin synnytystä kohtaan hävisi sen 9 kk aikana. Molemmat syntyi normaalisti alakautta. Kivutonta se ei ollut, mutta kivun lievitystä on saatavilla ja etukäteen ajattelin että onhan sitä ennen vanhaan synnytetty saunassakin ja tuolla jossain päin maailmaa vieläkin ilman lääkärin apua kuka minnekin "puskaan". Aina kun itselläni on paniikin-omainen tunne ja pelkään jotain, mitä tahansa, alan ajatella aina että mitä vielä pahempaa voisi olla. Kun esim. ajattelin synnytyskipua mietin miltä voisi tuntua olla jossain sodan jaloissa miinan räjäyttäessä käden / jalan tms. Yleensäkin olen huomannut pääseväni melko lailla paniikista eroon kun olen antanut itselleni luvan olla jännittynyt, hermostunut, yms. ja harjoittelulla päässyt eroon itsensä neuroottisesta tarkkailemisesta. Myös liikunta ja ulkoilu ja sen tuoma hyvä olo auttaa paljon. Kaikkea hyvää sinulle tulevaan elämään!

Olen itse paniikkihäiriötä sairastava, 21-vuotias pienen melkein 5-kuukautisen pojan äiti. Pelkäsin itsekin kovasti raskausaikaa ja synnytystä, mutta jälkeenpäin ajatellen turhaa. Yhteinen päätös oli miehen kanssa yrittää lasta, eikä kauaa kestänyt kun olin jo raskaana. Alkuaikoina oli tunteiden ristiriitaisuutta, vaikka tiesin haluavani vauvan, mietin välillä että voisiko vielä perua. En perunut, tietenkään ja vauva sai rauhassa kasvaa ja valmistautua syntymäänsä. odotusaika sujui loistavasti, synnytys oli koko ajan mielessäni, pelkäsin sitä kovasti, ja mitä pidemmällé raskaus eteni sitä enemmän pelkäsin. Puhuin peloista neuvolassa, aina kannattaa puhua niistä, ja sain lähetteen pelkopolille. Pääsin keskustelemaan kätilön ja lääkärin kanssa, laadimme synnytyssuunnitelmaa. Kätilön kanssa kävin salissa, ettei paikka ollut niin outo. Se käynti helpotti hetkeksi oloani, vaikka pelkäsin vieläkin kamalasti. No, laskettu aika tuli ja meni, vauva ei meinannut syntyä. Viikkoa ennen pojan syntymää alkoi supistelut, sen verran kivuliaat etten saanut kunnolla nukuttua, mutta ei mitään sietämätöntä. Perjantaina päätin, että nyt riitti, kun supistukset kävivät voimakkaammiksi. Lähdin sairaalaan sillä mielellä, että sieltä en lähde ennen kuin vauva kainalossa. Sen yön vietimme salissa mieheni kanssa, mutta synnytys ei edenny minnekään. Aamulla menin vähäksi aikaa synnyttämättömien osastolle, kun asiaa ratkaistiin mitä minulle tehdään. Lapsivesi oli mennyt aiemmin, ja oli kehittynyt infektio, sen vuoksi tuli päätös oksitosiinikäynnistyksestä, eli pahin pelkoni toteutui. Menimme suoraan saliin, vaihdoimme tukihenkilöä, oma äitini tuli mieheni tilalle, kun mies oli valvonut edellisen yön kanssani. Sitten alkoi hiljalleen tapahtua, kun kolmoisantibioottien jälkeen laitettiin oksitosiini tippumaan. Supistukset alkoivat voimistua, aika varhaisessa vaiheessa pyysin jo ilokaasua, ja imin sitä aika ahkeraan, sillä se sopi minulle ja kivut unohtui. Siitähän tulee sellainen olo kuin olis humalassa tai leijuisi pilvissä. Oksitosiinin määrää nostettiin vähän väliä, että se voimistaisi supistuksia, ja kyllä se sen sitten tekikin, kohdunsuu lähti avautumaan hyvin. Jännä juttu... en muista tunteneeni kipua, muistan vain sen että huusin niin paljon kuin ääntä lähti. Kätilö tuli kysymäänkin, että joko haluan epiduraalin. Sanoin haluavani, ja se auttoikin jonkun aikaa niin ettei tuntunut mitään. Puhuin äitini kanssa ja pystyin seuraamaan mitä ympärillä tapahtuu. Sitten kun epiduraalin vaikutus lakkasi, imin taas ilokaasua, ja jossain vaiheessa sain toisen epiduraalin. Aivan yks kaks kohdunsuu oli auki 4, sitten 7 ja lopuksi 10 cm. Ponnistusvaiheeni pitkittyi, ja poika jouduttiin auttamaan ulos imukupilla, mutta välilihan leikkaushaava oli hyvin pieni, pystyin heti istumaan ja liikkumaan. Synnytyksen kokonaiskesto 6h50 minuuttia, upea kokemus, ei kannata pelätä ollenkaan vaikka on paniikkihäiriö. Itsellä meni raskausaika loistavasti ilman lääkkeitä, tosin jouduin aloittamaan lääkityksen uudelleen kun pojallani ikää puolitoista viikkoa =( En ole imettänyt ollenkaan, mutta hyvin vauva kasvaa korvikkeilla. Eli älä pelkää, raskausaikaa ihanampaa ei olekaan, ja synnytys on myös upea kokemus! Käy puhumassa jossain peloistasi, jollet muuta keksi niin mielenterveystoimisto, tai soita sairaalaan tai jotain. Ja raskausaikana pääset pelkopolille jos niin haluat, ja varmaan lupauksen keisarileikkauksesta, jos pelkäät synnytystä niin paljon. Tsemppiä ja toivottavasti sinulla on joskus ihana tyttö tai poika