juominen ääntä sillä olen aina käheänä.
Miten ääni voi tulla tälläseksi,ennen oli heleä ääni.
Miten ääni voi tulla tälläseksi,ennen oli heleä ääni.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
poltan myös eli kumpihan se pilaa ääneni.
Aika monelle tulee pörpöttelyn ohessa viskibasso. Jos ei ole äänihuuulissa vikoja niin kyllä sse ajanoloon palautuu. lLuulen että ne jotenkin turpoavat savun, viinasten ja kova äänisen keskustelun jodosta.
Viskibasso tulee myös ihmisille jotka ei polta tai ei ole edes sellaisessa seurassa jossa poltetaan. Ärsyttäisköhän alko sitten niitä äänihuulia. Kovaääninen keskustelu (huutaminen) kuuluu yleensä pörpöttelyyn joten se vaikuttaa jokatapauksessa. Muistelen kyllä että olen saanut basson silloinkin kun olen ihan yksinäni pörpöttänyt enkä ole edes jutellut kenenkään kanssa.
Anna palaa vain. Ei kestä kauaa kun äänesi ei häiritse muita.
Aiheutatko muuten kaatuessasi äänen, jos kukaan ei ole sitä kuulemassa?
Huutamisesta ja meluamisesta ääni käheytyy, ja lisänä viina ja tupakka, niin variksen raakunta on valmis.
Ajan oloon korjaantuu.
erittyy naisille kun juo alkoholia ja se kyllä muuttaa ääntä matalaksi.Kun katselee ja kuuntelee ympärille niin huomaa sen kyllä selvästi.
Naurukin ei ole neää keveää vaan matalaa hekotusta.