Käytättekö

akvaariokaupasta ostettuja mm. tavallisia
kuukkaruukkuja, patsaita ja lasiesineitä.
Vinkkejä kaivataan
7388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joku hyvin piilotettu ruukku kalojen luolana
vielä menettelee. Mutta kaiken maailman
lasitalot, uponneet laivat ja aarrearkut kannella
keikkuvine luurankoineen ovat kyllä sellasta
kitchiä, etten niitä suostu mistään hinnasta
altaaseeni laittamaan. Ne ovat kerrassaan törkeän
näköisiä. Tämä on subjektiivinen mielipiteeni.
Joku toinen voi olla toista mieltä ja sen
hänelle sallin.

Luonnollisuus on valttia.

Äänestä
  • Ostin vuosia sitten akvaariooni piilopaikaksi
    hiirelle tehdyn "luolan". Materiaali on
    samanlaista keramiikkaa kuin akvaarioihin
    tarjolla olevat himpsuttimetkin. Luolan suosio on
    ollut partaimumonnien keskuudessa huikea, sen
    suojissa on muutamat poikueetkin väännetty.
    Mitään haittaa en ole huomannut esineestä olevan
    (en siis usko siitä liukenevan mitään).

    Pönttönsä visuaalisen ilmeen tietty kukin itse
    päättää. En minäkään laittaisi luurankoja
    kalojeni kolisteltavaksi. Tosin täytyy myöntää
    että joskus olen haaveillut vaaleansinisestä
    hiekasta ja pinkeistä muovikasveista... Hassuksi
    haaveeksi sen kyllä jätänkin.

    Äänestä

meillä ongelma on ratkaistu niin, että toiseen
akvaarioon laitetaan lapsen iloksi hänen
haluamiaan lasikuulia ja värillisiä
muovisimpukoita. Toinen on
muka "luonnonmukainen". Näin kaikki ovat
tyytyväisiä.

Äänestä
  • Iso olkkari-akvaario ja toinen pikkuakvaario on
    naturel, toisessa pikkuakvaariossa on muovinen
    laivanhylky ylösalaisin. En olis ostanut mutku
    tuli valmiina niin olkoon nyt käytössä.

    Äänestä

ihan omasta kodista löytyneet kelpa pese kunnolla
tai keitä niin ei mee sairauksia

Äänestä

itselläni on muutama ihan tavallinen
luonnonsaviruukku. Hyvä piilopaikka vaikka
monnisille, jos muuten ei piilopaikkoja löydy.

Luulusi että kalat pitävät enemmän luonnon-
materiaaleista kuin esim. muovisista "No Fishing"-
kylteistä.

Äänestä

saviruukkuja on 3 kpl ja kanto. Korallit poistin altaasta ja nyt seurailen laskevatko
vasiarvot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uu kirjoitti:

akvaariokaupasta ostettuja mm. tavallisia
kuukkaruukkuja, patsaita ja lasiesineitä.
Vinkkejä kaivataan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu