Normaalia

Yllättävästi tällä palstalla on loukkaannuttu suomen kielen käytöstä. Mukavuusabortteja tekevät ja niitä puolustavat ja edistävät ovat aborttiväkeä. Normaalissa kielenkäytössä talossa x asuvat ovat talonväkeä, toisella puolella asuvat ovat naapuriväkeä, varusmiehet ja upseerit ovat sotaväkeä jne.

Mielenkiintoinen kysymys aborttiväen osalta on aborttien edistäminen. Edistäjäksi ei kukaan halua myöntyä. Mistä ihmeestä on kyse?

Aborttiväki hyökkää kiivaasti jopa raivolla lapsen ihmisyydestä puhuvia kohtaan. Jo yrityksiä lapsen ja hänen äitinsä tilanteen analysointiin pilkataan ja sensuroidaan. Eikö tämä ole aborttikynnyksen alentamista ja abortin edistämistä?

Yleisin aborttiväen argumentti on se, että he puolustavat aborttioikeutta. Käytännössä aborttioikeus tarkoittaa sitä, että lapsen äiti saa halutessaan surmata lapsen kohtuunsa.

A-kellokkaat viittaavat usein abortin teettäjän "haluamiseen" ja "ei-haluamiseen". Tällöin lapsi on olematon tai ainakin merkityksetön ja hänen elämänsä ja kuolemansa riippuu julmasta oikusta. Siten aborttioikeuden puolustaminen osoittautuu 100%:sesti aborttien estettömäksi mahdollistamiseksi. Eikö mahdollisuuksien luonti ja esteiden poistaminen olisi juuri aborttien edistämistä.

Lapsen oikeuksien täydellinen kieltäminen ja teettäjän oikun nostaminen korkeimmaksi hyveeksi, johtaa lapsen täysin suojattomaan tilaan. Tämä on puhdasta aborttien edistämistä.

(Useaan otteeseen on käsitelty lapsen häpäisy ja muut "temput" aborttikynnyksien alentamiseen.)

Aborttiväkeen ei ole luettava sitä vähäistä määrää aborttien teettäjistä, joilla on toimenpiteeseen todellinen äidin terveyttä uhkaava tms. lääketieteellinen syy. Heidän osaltaan aborttiin ei ole pyritty eikä abortin avulla ole kohtuuden rajoissa pyritty väistämään vanhemmuuteen liittyvää vastuuta. Juuri tässä kulkee rajalinja aborttiväen ja lapsenkin elämää kunnioittavien välillä.

Hämmästyttävin aborttiväen ja varsinkin abortti-kellokkaiden piirteistä on se, etteivät he myönnä tekojaan, puheitaan ja tavoitteitaan edes itselleen. Palstalla vaahdotaan, ettei lapsella ole mitään tekemistä abortin kanssa, lapsi on vain solukasa, sontakasa tai että kyse on mielipiteistä, oikeuksista eikä lainkaan konkreettisesta asiasta: lapsen surmaamisesta äitinsä kohtuun. Kukapa sellaista oikeutta kehtaisikaan puolustella?
1062547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 106

Vanhimmat

"aborttiväen" käyttöä ovat kritisoineet mm. monet aborttien vastustajat, jotka on tuohon kastiin myös muiden kirjoittajien (sinun?) toimesta ristitty.

Aborttiväkeen kuuluvat siis kaikki kanssasi jostain asiasta eri mieltä olevat, riippumatta heidän kannastaan aborttioikeuteen tai siihen, ovatko he itse abortin tehneet.

Äänestä
  • Kuulehan, en kuulu jumaliin, toisin kuin muutamat abortti-asiamiehet. Siksi en määrittele maailmaa itseni kautta. (kokeile joskus)

    pyyn-nös-tä-si ker-taam-me ja hel-po-tam-me pon-nis-tus-ta-si:

    Aborttiväkeen kuuluvat.
    - mukavuusaborttien tekijät
    - mukavusaborttien eli mukavuusaborttioikeuksien edistäjät

    Joko pääset asiaan?

    Äänestä

  • hi-taam-min kirjoitti:

    Kuulehan, en kuulu jumaliin, toisin kuin muutamat abortti-asiamiehet. Siksi en määrittele maailmaa itseni kautta. (kokeile joskus)

    teorian tasolla olet sen voinut tuolla tavalla lokeroida, mutta käytännössä toimit kultaseni ihan muuten.

    Sinä tosiaan määrittelet toiset aborttipalstalla keskustelevatkin itsesi ja oman mielikuvituksesi kautta. Kuten aloituksesta näki.

    Vielä kun näytät jonkin virallisen lähteen, missä on määritelty mukavuusabortit ja kuka niitä tekee.

    En siis ole kiinnostunut tietämään sinun kantaasi, vaan jotain virallisempaa. On nimittäin aika älytöntä, että selität yhtä omaa kehittämääsi termiä "aborttiväki" toisella omakehittämälläsi termillä "mukavuusabortit".

    0 0=0

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Eikö keskustelua voi käydä ja mielipiteitä muodostaa ilman virallista määritelmää ja lähdettä?
    Mukavuusaborttihan on ihan tiedetty juttu, se on 99% aborteista joka tehdään sosiaalisin syin.

    kaikki (97%) jotka tehdään ilman selkeää lääketieteellistä perustetta.

    Sosiaaliset ja myös iästä tai lapsiluvusta johtuvat (joita siis ei kai lueta jostain syystä noiden sosiaalisten alle).

    Äänestä

  • Lähteen? kirjoitti:

    Eikö keskustelua voi käydä ja mielipiteitä muodostaa ilman virallista määritelmää ja lähdettä?
    Mukavuusaborttihan on ihan tiedetty juttu, se on 99% aborteista joka tehdään sosiaalisin syin.

    "Mukavuusaborttihan on ihan tiedetty juttu, se on 99% aborteista joka tehdään sosiaalisin syin."

    Just :D No, ei voi kuin nauraa.

    Siis näin ollen kumpainenkin sinun väittämistäsi on täysin perusteeton ja vain sinun oman näkökantasi varassa.

    Siis keskustelun lähtöaskel on aika pahasti kuopassa, jos halusit oikeasti jotain keskustelua saada aikaiseksi. No onhan nähty tosin, että ennenkin sinä keskustelet vain niiden pääsi sisällä olevien kanssa.

    Keskustelun tasoksihan ei muodostu siten kuin seuraava:

    Aborttiväkeä ei ole olemassa muualla kuin sinun päässäsi.

    Mukavuusabortit ovat olemassa vain sinun päässäsi.

    Kiitos, keskustelu on käyty ja aloituksesi aika älyttömäksi siten todettu.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    teorian tasolla olet sen voinut tuolla tavalla lokeroida, mutta käytännössä toimit kultaseni ihan muuten.

    Sinä tosiaan määrittelet toiset aborttipalstalla keskustelevatkin itsesi ja oman mielikuvituksesi kautta. Kuten aloituksesta näki.

    Vielä kun näytät jonkin virallisen lähteen, missä on määritelty mukavuusabortit ja kuka niitä tekee.

    En siis ole kiinnostunut tietämään sinun kantaasi, vaan jotain virallisempaa. On nimittäin aika älytöntä, että selität yhtä omaa kehittämääsi termiä "aborttiväki" toisella omakehittämälläsi termillä "mukavuusabortit".

    0 0=0

    Kuulehan, ei kieli ole sanakirja eikä diaario, josta löytyvät viralliset määritelmät virallisiin asioihin. Viralliset lauseet löydät "Alivaltiosihteerin" sketseistä.

    Jos olisit selvillä vakavasta ja asioita edistävästä keskustelusta, tietäisit, että käsittelyn kohteena olevat asiat ensin määritellään ja sen jälkeen tarkastellaan niiden ominaisuuksia.

    Aborttiväki huutaa täällä suuna-päänä ja sitten kertoo, ettei sitä itseään ole olemassakaan....

    Äänestä

  • hi-taam-min kirjoitti:

    Kuulehan, en kuulu jumaliin, toisin kuin muutamat abortti-asiamiehet. Siksi en määrittele maailmaa itseni kautta. (kokeile joskus)

    pyyn-nös-tä-si ker-taam-me ja hel-po-tam-me pon-nis-tus-ta-si:

    Aborttiväkeen kuuluvat.
    - mukavuusaborttien tekijät
    - mukavusaborttien eli mukavuusaborttioikeuksien edistäjät

    Joko pääset asiaan?

    Mukavuusabortti? Jopas olet hauska ihminen. En tiedä yhtään naista ,joka olisi mennyt aborttiklinikalle hauskaa pitämään. Todella mukavaa. Ajattele nyt vähän mitä suustasi (sori, näppikseltäsi) päästelet.

    Pitääkin muuten tilata aika mukavuushammaslääkäriin, yäks.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Kun lukee tätä palstaa, niin moni kertoo menevänsä aborttiin viettääkseen hauskaa elämää tai ainakin hauskempaa elämää kuin se lapsen kanssa olisi. Aborttiin riittää kuulema perusteekesi "en halua".

    Jos tämä ei ole mukavuuden tavoittelua niin mikä sitä on...

    Äänestä

  • lukemasi? kirjoitti:

    "En halua" on aivan hyvä ja pätevä syy aborttiin. Siitä huolimatta abortti ei ole hauska kokemus, oli sen syy mikä tahansa. Siksi osoittaa melko outoa huumorintajua kutsua niitä mukavuusaborteiksi.

    Äänestä

  • aborttiväki kirjoitti:

    Kuulehan, ei kieli ole sanakirja eikä diaario, josta löytyvät viralliset määritelmät virallisiin asioihin. Viralliset lauseet löydät "Alivaltiosihteerin" sketseistä.

    Jos olisit selvillä vakavasta ja asioita edistävästä keskustelusta, tietäisit, että käsittelyn kohteena olevat asiat ensin määritellään ja sen jälkeen tarkastellaan niiden ominaisuuksia.

    Aborttiväki huutaa täällä suuna-päänä ja sitten kertoo, ettei sitä itseään ole olemassakaan....

    tosiaan ensin katsastetaan ne termit.

    Sen jälkeen päästään keskustelemaan.

    Niin kauan kuin sun termit on aivan puuta heinää, ei kukaan voi keskustella oikeasta asiasta.

    Me kun emme edelleenkään aborttipalstalla ole keskustelemassa aborttiväestä, vaan abortista.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    teorian tasolla olet sen voinut tuolla tavalla lokeroida, mutta käytännössä toimit kultaseni ihan muuten.

    Sinä tosiaan määrittelet toiset aborttipalstalla keskustelevatkin itsesi ja oman mielikuvituksesi kautta. Kuten aloituksesta näki.

    Vielä kun näytät jonkin virallisen lähteen, missä on määritelty mukavuusabortit ja kuka niitä tekee.

    En siis ole kiinnostunut tietämään sinun kantaasi, vaan jotain virallisempaa. On nimittäin aika älytöntä, että selität yhtä omaa kehittämääsi termiä "aborttiväki" toisella omakehittämälläsi termillä "mukavuusabortit".

    0 0=0

    äitinsä kohtuun surmataan 11 000 lasta.

    Kaiken tämän jälkeen aborttiväki haluaa väittää, ettei näiden tekojen tekijöitä, edistäjiä ja puolustelijoita olisi edes olemassa!!! He ovat kadonneet kuin surmatut lapset.

    Ei myöskään ole näiden tekojen motiiveita?

    Ei myöskään ole selityksiä näille teoille tavoitteille?

    Eikö?? Taitaa sittenkin olla...

    Äänestä

  • vuosittain kirjoitti:

    siis aborttiväkeä ovat kaikki suomalaiset.

    Koska juuri minkäänlaista aktiivista abortinvastustusta ajavaa liikettä valtakunnan tasolla ei ole käynnissäkään. Ja yleiset käsitykset aborttioikeuden sallimisesta ovat kaiken aikaa menossa vain sallivampaan suuntaan.

    Siis jokainen abortinvastustajakin, joka vain käyttää aikansa netissä toisten haukkumiseen, liittyy yhtäläisesti tähän aborttiväkeen ja on aikaansaamassa näiden 11 000 lapsen kuoleman. Koska ettehän tee valtakunnan tasolla mitään sitä ehkäistäeksenne. Tyhjä huutelu netissähän ei saa kuin osan porukasta vielä varmemmin aborttioikeuden puolustajien leiviin kuin ei teidän sakkiinne kehtaa tunnustautua :D

    Ilmankos kaikkia kutsutkin aborttiväeksi. Sitähän tosiaan siinä tapauksessa koko Suomen kansa on. Siis myös sinä itse.

    Edelleenkään vaan aborttipalstalla ei pitänyt keskustella siellä kirjoittajista, vaan itse aiheesta.

    Onko sinulla ABORTISTA yhtään mitään sanottavaa? Siis ei aborttiväestä, vaan abortista.

    Siis sinusta kaikkien aborttilain sallivien motiivit ovat yhdistettävissä ja niistä voitaisiin puhua kuin kyseessä olisi yhden ihmisen motiivit? Siis tämän "aborttiväen" motiivit. Jotka sinä sitten kehität eri ihmisten puolittaisista lauseista, ilman että olet miettinyt mitä he sillä lauseellaan ovat edes tarkoittaneet :D

    Ei voi kuin nauraa :D

    Ajatteletko sinä ihan tosissasi, että voit liittää yhteen edes kaikkien suomalaisten motiivit ja syyt pitää yllä aborttilakia?

    Etkö sinä tiedä eettisistä jutuista mitään?

    Sinun juttujesi taso on seuraavaa:

    Otetaan 1000 ihmistä, joista jokainen kertoo tarinan, jossa on jokin moraalinen opetus. (kuten "paha saa aina palkkansa") Kuten yleensä tarinoissa on.

    Otetaan jokaisesta näistä tarinoista 1 lause. Sekoitetaan ne ja mielivaltaisesti yhdistetään ne tarinaksi, jonka yhdistäjä maustaa omalla tarinallaan ja omalla opetuksellaan.

    Väitetään, että niiden kaikkien 1000 tarinan opetus oli tuon yhdistäjän tarinan moraalinen opetus.

    Yllättäen ne 1000 alkuperäistä tarinankertojaa eivät suostu ottamaan niskoilleen vastuuta tuon yhdistäjän tarinan opetuksen moraalista.

    Keskustelet itsesi kanssa sekä muiden edestä, mutta valitettavasti teidän molemmat (kaikki?) puolenne ovat ymmärrettävyyden ulottumattomissa.

    Koetahan kerran vielä:

    ...äitinsä kohtuun surmataan 11 000 lasta.

    Kaiken tämän jälkeen aborttiväki haluaa väittää, ettei näiden tekojen tekijöitä, edistäjiä ja puolustelijoita olisi edes olemassa!!! He ovat kadonneet kuin surmatut lapset.

    Ei myöskään ole näiden tekojen motiiveita?

    Ei myöskään ole selityksiä näille teoille tavoitteille?

    Eikö?? Taitaa sittenkin olla...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    siis aborttiväkeä ovat kaikki suomalaiset.

    Koska juuri minkäänlaista aktiivista abortinvastustusta ajavaa liikettä valtakunnan tasolla ei ole käynnissäkään. Ja yleiset käsitykset aborttioikeuden sallimisesta ovat kaiken aikaa menossa vain sallivampaan suuntaan.

    Siis jokainen abortinvastustajakin, joka vain käyttää aikansa netissä toisten haukkumiseen, liittyy yhtäläisesti tähän aborttiväkeen ja on aikaansaamassa näiden 11 000 lapsen kuoleman. Koska ettehän tee valtakunnan tasolla mitään sitä ehkäistäeksenne. Tyhjä huutelu netissähän ei saa kuin osan porukasta vielä varmemmin aborttioikeuden puolustajien leiviin kuin ei teidän sakkiinne kehtaa tunnustautua :D

    Ilmankos kaikkia kutsutkin aborttiväeksi. Sitähän tosiaan siinä tapauksessa koko Suomen kansa on. Siis myös sinä itse.

    Edelleenkään vaan aborttipalstalla ei pitänyt keskustella siellä kirjoittajista, vaan itse aiheesta.

    Onko sinulla ABORTISTA yhtään mitään sanottavaa? Siis ei aborttiväestä, vaan abortista.

    "Siis jokainen abortinvastustajakin, joka vain käyttää aikansa netissä toisten haukkumiseen, liittyy yhtäläisesti tähän aborttiväkeen ja on aikaansaamassa näiden 11 000 lapsen kuoleman."

    Niii?? Ai näinkö se nyt sitten onkin..?! :DDD

    Onko puoltajilla joku aktiiviliike, vai katsotaanko feministijaostot sellasiks?

    Vastustajilla on ainakin se Pro-life suomi.

    Väitteillesi sallivasta yleisen tason suuntauksesta ei ole mitään katetta. Vain puolet hyväksyy sen niillä syin kuin sen nykylailla saa, itseasiassa suunta on hitusen alaspäinkin.

    Lait ovat hitaita muuttumaan, ja niin kauan on yritettävä vaikuttaa siihen mihin voidaan (ja mihin päätös laittomassakin abortissa perustuisi) eli jokaisen omaantuntoon.

    Aborttiväki liittyy itse aborttiin siten että tehneissä havainnollistuu abortin huolestuttavia, henkisiä jälkiseuraamuksia. Lisäksi tämän saman porukan toiminta täällä palstalla on arveluttavaa ja epäeettistä silloin kun "vertaistukevat" lisää porukkaa liittymään synkkiin valheellisuuksien ja seli-selitysten säestämiin riveihinsä.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Mukavuusaborttihan on ihan tiedetty juttu, se on 99% aborteista joka tehdään sosiaalisin syin."

    Just :D No, ei voi kuin nauraa.

    Siis näin ollen kumpainenkin sinun väittämistäsi on täysin perusteeton ja vain sinun oman näkökantasi varassa.

    Siis keskustelun lähtöaskel on aika pahasti kuopassa, jos halusit oikeasti jotain keskustelua saada aikaiseksi. No onhan nähty tosin, että ennenkin sinä keskustelet vain niiden pääsi sisällä olevien kanssa.

    Keskustelun tasoksihan ei muodostu siten kuin seuraava:

    Aborttiväkeä ei ole olemassa muualla kuin sinun päässäsi.

    Mukavuusabortit ovat olemassa vain sinun päässäsi.

    Kiitos, keskustelu on käyty ja aloituksesi aika älyttömäksi siten todettu.

    en ole aloittanut keskustelua, enkä kirjoittanut ennenkuin kysyin sinulta edellistä asiaa.
    Ilmeisesti oletat että kaikki aborttia vastustavat ihmiset ovat yksi ja sama.
    Oli miten oli, sosiaalinen syy on yhtä kuin laiskuus, mukavuus, "ei nyt jaksa", "ai niin joo unohtu ehkäsy", jne, eli mukavuussyitä.

    Äänestä

  • minuuksillesi kirjoitti:

    Keskustelet itsesi kanssa sekä muiden edestä, mutta valitettavasti teidän molemmat (kaikki?) puolenne ovat ymmärrettävyyden ulottumattomissa.

    Koetahan kerran vielä:

    ...äitinsä kohtuun surmataan 11 000 lasta.

    Kaiken tämän jälkeen aborttiväki haluaa väittää, ettei näiden tekojen tekijöitä, edistäjiä ja puolustelijoita olisi edes olemassa!!! He ovat kadonneet kuin surmatut lapset.

    Ei myöskään ole näiden tekojen motiiveita?

    Ei myöskään ole selityksiä näille teoille tavoitteille?

    Eikö?? Taitaa sittenkin olla...

    edelleen sinulla viiraa päässä ja pahasti.

    Minä keskustelen ihan vain oman itseni puolesta. En kenenkään muun. En tunne näitä muita ihmisiä täällä, enkä tiedä heidän tekojensa motiiveja. Tunnen vain omani, joten voin puhua vain omista motiiveistani.

    Omat motiivini tällä palstalla oloon olen kertonut jo monesti.

    "Aborttiväen" motiiveja en tunne, koska sellaista ei ole olemassa. Se on vain sinun keksintöäsi.

    Äänestä

  • Vaan joo kirjoitti:

    en ole aloittanut keskustelua, enkä kirjoittanut ennenkuin kysyin sinulta edellistä asiaa.
    Ilmeisesti oletat että kaikki aborttia vastustavat ihmiset ovat yksi ja sama.
    Oli miten oli, sosiaalinen syy on yhtä kuin laiskuus, mukavuus, "ei nyt jaksa", "ai niin joo unohtu ehkäsy", jne, eli mukavuussyitä.

    En tosiaan uskonut, että näitä harhaisia noin keskustelijoita olisi useita, jotka kuvittelevat, että jokainen aborttioikeuden puolustaja on vastuussa kaikkien muiden puolustajien puheista, ja että meidän kaikkien motiivit olisivat samat :D

    En nyt siis tarkoittanut sinua, vastauksesihan oli ihan aiheellinen.

    "Oli miten oli, sosiaalinen syy on yhtä kuin laiskuus, mukavuus, "ei nyt jaksa", "ai niin joo unohtu ehkäsy", jne, eli mukavuussyitä."

    Sosiaalinen syy on myös esimerkiksi masennuksen/jaksamattomuuden riski tai sikiölle turmiollinen lääkitys sekä tuhannet muut.

    Ehkä ne sinulle ovat mukavuussyitä, mutta asioita paremmin tuntevien puolesta voin sanoa, ettei syillä ole mukavuuden kanssa mitään tekemistä. Tuo lauseesi kertoi, kuinka vähän sinä aiheesta tiedät. Toivottavasti haluat oppia ymmärtämään toisia ihmisiä paremmin ja myös kuuntelet ja kyselet heidän syitään vähän paremmin, ennen kuin väläytät "mukavuusabortteja" uudestaan.

    masennus (todellinen, ei oletettu) menee terveydellisiin syihin (oletettu seli-seliin) ja sikiölle haitallinen lääkitys myös!

    Äänestä

  • perseellään kirjoitti:

    "Siis jokainen abortinvastustajakin, joka vain käyttää aikansa netissä toisten haukkumiseen, liittyy yhtäläisesti tähän aborttiväkeen ja on aikaansaamassa näiden 11 000 lapsen kuoleman."

    Niii?? Ai näinkö se nyt sitten onkin..?! :DDD

    Onko puoltajilla joku aktiiviliike, vai katsotaanko feministijaostot sellasiks?

    Vastustajilla on ainakin se Pro-life suomi.

    Väitteillesi sallivasta yleisen tason suuntauksesta ei ole mitään katetta. Vain puolet hyväksyy sen niillä syin kuin sen nykylailla saa, itseasiassa suunta on hitusen alaspäinkin.

    Lait ovat hitaita muuttumaan, ja niin kauan on yritettävä vaikuttaa siihen mihin voidaan (ja mihin päätös laittomassakin abortissa perustuisi) eli jokaisen omaantuntoon.

    Aborttiväki liittyy itse aborttiin siten että tehneissä havainnollistuu abortin huolestuttavia, henkisiä jälkiseuraamuksia. Lisäksi tämän saman porukan toiminta täällä palstalla on arveluttavaa ja epäeettistä silloin kun "vertaistukevat" lisää porukkaa liittymään synkkiin valheellisuuksien ja seli-selitysten säestämiin riveihinsä.

    jossa 67% vastanneista vastusti aborttia, ja loput jakautuivat niin, että niitä, jotka eivät osanneet sanoa, oli enemmän kuin abortin sallivia; eli sallijia oli todella vähän. Pistän linkkiä, jos löydän vielä.

    Äänestä

  • satuan satuihin kyllästynyt kirjoitti:

    jossa 67% vastanneista vastusti aborttia, ja loput jakautuivat niin, että niitä, jotka eivät osanneet sanoa, oli enemmän kuin abortin sallivia; eli sallijia oli todella vähän. Pistän linkkiä, jos löydän vielä.

    Jep, tuossa on tosiaan KIRKKOMME tiedotuskeskusken kanta suomalaisten aborttimyönteisyyttä tutkivan tutkimuksen tulkintaan:

    "Aborttia syntinä pitää vajaa neljännes, mutta yli puolet ei pidä sitä syntinä, kolmannes on jopa sitä mieltä, että abortti ei ole koskaan syntiä."

    Eli vain vajaa neljännes pitää aborttia syntinä.

    ""Suomalaisten käsitykset siitä, että jokin asia on syntiä ovat hyvin samansuuntaisia kuin käsitykset siitä, että jokin asia ei ole koskaan hyväksytty. Perinteiset syntilistat elävät vain hyvin pienen ryhmän keskuudessa. Monien asioiden kohdalla syntikäsitykseen liittyy samanlaista harkintaa kuin moraalipohdintoihin yleensä", toteaa Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen."

    http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/huh2001/synti2.htm

    Annetaan tosiaan tulkintavapaus tuloksista tutkimuksen tehneille ja sen teeettäjille. Ei mielivaltaisille nettitulkitsijoille.

    Äänestä

  • satuihisi kyllästynyt kirjoitti:

    masennus (todellinen, ei oletettu) menee terveydellisiin syihin (oletettu seli-seliin) ja sikiölle haitallinen lääkitys myös!

    Voit toki USKOA, että ne menisivät terveyssyihin, MUTTA EIVÄT MENE!

    Sinun SATUIHISI tosiaan voi kyllästyä, kun et osaa sanomaasi mistään varmistaa. Sekä masennus, että lääkitys, jonka haitallisuus todetaan jo varhaisessa vaiheessaa (ei siis sikiödiagnostiikan avulla), menevät sosiaalisiin syihin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Abortti
    "Raskaudenkeskeytyksen syyt Suomessa

    Joitakin harvoja raskaudenkeskeytyksiä tehdään raskauden komplikaatioiden takia, kun äidin henki on vaarassa (0,4 % aborteista), mutta useimmiten raskaudenkeskeytys tehdään kuitenkin sosiaalisista syistä (90 %). Suomessa toiseksi tavallisin syy on alle 17 vuoden ikä. Joskus raskaudenkeskeytys tehdään nykyisin myös, jos ultraäänikuvaus paljastaa sikiöllä kehitysvamman (2,5 %)."

    Eli terveydelliset syyt pitävät sisällään VAIN äidin hengenuhan vaaran, ei muita terveyssyitä!

    Etsi faktatietoa väitteellesi, jos et tuota usko.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Jep, tuossa on tosiaan KIRKKOMME tiedotuskeskusken kanta suomalaisten aborttimyönteisyyttä tutkivan tutkimuksen tulkintaan:

    "Aborttia syntinä pitää vajaa neljännes, mutta yli puolet ei pidä sitä syntinä, kolmannes on jopa sitä mieltä, että abortti ei ole koskaan syntiä."

    Eli vain vajaa neljännes pitää aborttia syntinä.

    ""Suomalaisten käsitykset siitä, että jokin asia on syntiä ovat hyvin samansuuntaisia kuin käsitykset siitä, että jokin asia ei ole koskaan hyväksytty. Perinteiset syntilistat elävät vain hyvin pienen ryhmän keskuudessa. Monien asioiden kohdalla syntikäsitykseen liittyy samanlaista harkintaa kuin moraalipohdintoihin yleensä", toteaa Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen."

    http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/huh2001/synti2.htm

    Annetaan tosiaan tulkintavapaus tuloksista tutkimuksen tehneille ja sen teeettäjille. Ei mielivaltaisille nettitulkitsijoille.

    VAIN kolmasosa sitä ei pidä lainkaan syntinä, kaikki loput vähintäänkin joskus syntinä.

    "Annetaan tosiaan tulkintavapaus tuloksista tutkimuksen tehneille ja sen teeettäjille. Ei mielivaltaisille nettitulkitsijoille."

    Joojoo, toki kun se tukee sun mielipidettäs!
    Jokainen voi tehdä kuitenkin omat päätelmänsä niiden todellisten / tarkempien lukujen pohjalta.

    Äänestä

  • toitotusta kirjoitti:

    siis miksi et antanut edes niitä todellisia lukuja, vaan väitit OMAA OLETUSTASI ja VÄITETTÄSI oikeaksi VASTOIN KIRKKOMME KANTAA?

    Se on tosiaan sitä omaneduntavoittelua.

    minä sentään linkitin tutkimukseen ja sen tekijän ja tiedottajan tietoihin, enkä väittänyt vain omiani virallisista tuloksista.

    En siis väitä omaa oletustani, vaan jaan sitä yleistä tietoa sen tutkimuksen tulkinnasta.

    Äänestä

  • hi-taam-min kirjoitti:

    Kuulehan, en kuulu jumaliin, toisin kuin muutamat abortti-asiamiehet. Siksi en määrittele maailmaa itseni kautta. (kokeile joskus)

    pyyn-nös-tä-si ker-taam-me ja hel-po-tam-me pon-nis-tus-ta-si:

    Aborttiväkeen kuuluvat.
    - mukavuusaborttien tekijät
    - mukavusaborttien eli mukavuusaborttioikeuksien edistäjät

    Joko pääset asiaan?

    "mukavuusabortti", muuten keskustelulla ei ole mitään merkitystä...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    siis miksi et antanut edes niitä todellisia lukuja, vaan väitit OMAA OLETUSTASI ja VÄITETTÄSI oikeaksi VASTOIN KIRKKOMME KANTAA?

    Se on tosiaan sitä omaneduntavoittelua.

    minä sentään linkitin tutkimukseen ja sen tekijän ja tiedottajan tietoihin, enkä väittänyt vain omiani virallisista tuloksista.

    En siis väitä omaa oletustani, vaan jaan sitä yleistä tietoa sen tutkimuksen tulkinnasta.

    koitat ilmeisesti vääristellä tulosta linkittämällä jatkuvasti tuota kirkon tiivistettyä tulosesitystä.
    Linkitä mieluummin siihen alkuperäseen tutkielmaan niin kaikki voi tehdä sen perusteella oman eikä johdatellun arvionsa.

    Äänestä

  • on. kirjoitti:

    kun siinä linkissäni on myös viite sinne siihen oikeaan tutkimustietoon :D

    Katso, vaikka itse, jos et usko :D Kannattaa lukea linkit, ennen kuin yrittää toisille kommentoida :D

    http://www.evl.fi/kkh/ktk/kuvat/ktsynti29.gif

    Äänestä

Unohdit kirjoituksestasi yhden olennaisen tärkeän asian.

Raskaudenkeskeytys on suomesssa laillinen toimenpide.

Se, että itse koet sikiön jollakin tavalla "pyhänä olentona" jota täytyy suojella kaikin keinoin ja että haluat poistaa naisilta tältä osin itsemääräämisoikeuden (nyt kun se meillä viimein on) on sinun kantasi asiaan ja sinulla on siihen oikeus. Minulla on täysin samankaltainen oikeus nähdä sikiö pelkkänä solumöykkynä jonka halutessani lain minulle suomalla oikeudella saan ruumistaani poistaa.

Äänestä
  • Juuri näin: laki antaa sinulle oikeuden -halutessasi- surmauttaa lapsesi kohtuusi ja poistattaa hänen ruumiinsa "ruumiistasi".

    Juuri tästä oli kyse. Juuri näin aborttiväki ja aborttiväen tavoite määriteltiin. Eihän se toki unohtunut, vaan juuri sitä korostettiin.

    Juuri ilmaisemallasi tavalla (esittämälläsi asenteella ja termillä: solumöykky) kuvasin aborttiväen lapselle antamaa arvoa.

    Joko olemme yksimielisiä käsitteestä: aborttiväki?

    Joko olemme yksimielisiä aborttiväen yleisistä ja erityisistä tavoitteista lapsien suhteen?

    Äänestä

  • vai pussissa? kirjoitti:

    Juuri näin: laki antaa sinulle oikeuden -halutessasi- surmauttaa lapsesi kohtuusi ja poistattaa hänen ruumiinsa "ruumiistasi".

    Juuri tästä oli kyse. Juuri näin aborttiväki ja aborttiväen tavoite määriteltiin. Eihän se toki unohtunut, vaan juuri sitä korostettiin.

    Juuri ilmaisemallasi tavalla (esittämälläsi asenteella ja termillä: solumöykky) kuvasin aborttiväen lapselle antamaa arvoa.

    Joko olemme yksimielisiä käsitteestä: aborttiväki?

    Joko olemme yksimielisiä aborttiväen yleisistä ja erityisistä tavoitteista lapsien suhteen?

    "Juuri ilmaisemallasi tavalla (esittämälläsi asenteella ja termillä: solumöykky) kuvasin aborttiväen lapselle antamaa arvoa. "

    Miksi minun pitäisi antaa sille lapselle joku erityinen arvo? Mikä siitä sikiöstä/lapsesta tekee niin ihmeellisen?

    Mitä taas tulee tuohon aborttiväkeen sanana niin täytyy sanoa, että se kuulostaa hieman joltain sadun kansalta joka asuu Mörkömetsässä.

    Äänestä

  • Maaginenkasipallo kirjoitti:

    Etkö tunnista omia tekstejäsi.

    Juurihan sanoin, ettei aborttiväki tunnusta lapsen oikeutta elämäänsä ja ruumiiseensa.

    Minustakin aborttiväki on "Mörkömetsästä". Se johtuu edellisestä toteamuksesta.

    Äänestä

  • juuri... kirjoitti:

    "Juurihan sanoin, ettei aborttiväki tunnusta lapsen oikeutta elämäänsä ja ruumiiseensa."

    Millä tavalla tämä oli vastaus kysymykseen Mikä tekee sikiöstä ihmeellisen?

    Lapsesta tekee ainutkertaisen ja ihmeellisen hänen elämänsä.

    Elämässä on jokaisen oikeus, kaikki mahdollisuudet, kokemuset, kasvu, kohtaamiset...

    Elemme kunnoita ja suojele toisen ihmisen elämää, ei meillä itsellämmekään ole arvoa..

    Äänestä

  • on ihme kirjoitti:

    "Elemme kunnoita ja suojele toisen ihmisen elämää, ei meillä itsellämmekään ole arvoa.."

    Ellemme kunnioita ja toteuta ihmisten oikeuksia, ei ihmisen elämällä ole arvoa eikä ihminen tunne itseään arvokkaaksi.

    Ellemme kunnioita ja toteuta jo syntyneiden ihmisten oikeuksia, ei ihmisen elämällä ole arvoa, joten ei tänne kannata syntyä.

    Eli jos emme kunnioita ja noudata jokaiselle ihmiselle kuuluvia oikeuksia, ei tänne kannata syntyä, koska elämä ei olisi enää elämisen arvoista.

    Se on myös peruste aborttilain olemassaololle.

    "Ellemme kunnioita ja toteuta ihmisten oikeuksia, ei ihmisen elämällä ole arvoa eikä ihminen tunne itseään arvokkaaksi."

    Juuri niin, abortoiva tekee täten itsensä arvottomaksi.

    "Ellemme kunnioita ja toteuta jo syntyneiden ihmisten oikeuksia, ei ihmisen elämällä ole arvoa, joten ei tänne kannata syntyä."

    Mikä arvo nostaa syntyneiden elämän syntymättömiä arvokkaammaksi?
    Mikä arvo saavutetaan toisia tappamalla?

    "Eli jos emme kunnioita ja noudata jokaiselle ihmiselle kuuluvia oikeuksia, ei tänne kannata syntyä, koska elämä ei olisi enää elämisen arvoista."

    Jollei ole saanut edes tärkeintäkään ihmisoikeutta, ei voi hyötyä niistä vähemmänkään tärkeistä.

    Abortissa toteutetaan sairaalloisella vahvemman oikeudella yhden vähemmän tärkeä etuus toisen tärkeimmän eli koko elämänoikeuden kustannuksella.

    Äänestä

  • arvokkuus? kirjoitti:

    ""Ellemme kunnioita ja toteuta ihmisten oikeuksia, ei ihmisen elämällä ole arvoa eikä ihminen tunne itseään arvokkaaksi."

    Juuri niin, abortoiva tekee täten itsensä arvottomaksi."

    Olen pahoillani, mutta sinä yrität tehdä diktatuurityylilläsi muiden ihmisoikeudet merkityksettömiksi ja heidän elämänsä arvottomaksi. Koska elämällä ei ole arvoa, jos ei ole mahdollisuutta edes omaan uskoon ja mielipiteeseen ja ruumiiseensa.

    Siis jos saisit tahtosi läpi, kukaan ei haluaisi synnyttää lapsia tänne kärsimään samaa arvottomuutta ja ihmisoikeudettomuutta, johon sinä syntyneitä ja kanssasi täysin tasavertaisia ihmisiä yrität hirmuvallallasi ajaa.

    Katsos kun jokainen niistä "lapsista", joita sinä niin arvokkaiksi muka väität, tulevat sitten sinun tavallasi syntymään ja tuntemaan itsensä arvottomaksi syntymänsä jälkeen. Koska et ymmärrä, ettei elämä ole vain syntymisen arvoa, vaan myös elämisen arvoa ja ihmisoikeuksien toteutumista sen syntymisen jälkeisen elämämme pitämiseksi ihmisen arvoisena.

    Kyse on siis munakanaongelmasta. Unohtamalla kumman tahansa tyystin, emme voi saada onnellisia ihmisiä aikaiseksi. Tarvitsemme siis kompromisseja taataksemme elomme arvon eri elämänvaiheissa. Ja sitä on aborttilaki. Suojaa ihmiselle koko sen elinkaaren aikana. Yhtäläisesti jokaiselle ihmiselle.

    vai tuntee joku ittensä arvottomaksi ilman murhaoikeutta!! (vai oliko se pelkästään ihan SUN oma illuusios..)

    Juu, täällä on vallalla itsekkyyden, materiapalvonnan ja mielihyvähakuisuuden diktatuuri joka koituu 11000 kuolemaksi joka vuosi.

    "Suojaa ihmiselle koko sen elinkaaren aikana. Yhtäläisesti jokaiselle ihmiselle."

    Ja taas lopussa väistelet ja suorastaan kumoat omaa kantaasi tälläisellä ristiriitasuudella?

    Äänestä

  • hellanlettas.. kirjoitti:

    "vai tuntee joku ittensä arvottomaksi ilman murhaoikeutta!! (vai oliko se pelkästään ihan SUN oma illuusios..) "

    mikä "murhaoikeus"? En ole koskaan lukenut lakikirjastamme sellaista.

    Minä olen puhunut loukkaamattomasta oikeudesta OMAAN ruumiseensa sekä oikeudesta mielipiteen- aatteen ja uskon vapauteen. JA olen pahoillani, mutta nuo pitävät sisällään oikeuden määrittää, onko naisen alkio vähemmän arvokas kuin tuo nainen itse omasta mielestään.

    Hellanlettas meinaan, jos sinä olet valmis luopumaan noista oikeuksistasi, kuten muiden käsket tehdä.

    Entä jos sinä et saisi ajatella alkiosi olevan arvokas? Hyväksyisitkö tuollaisen ihmisoikeusloukkauksen omalle kohdallesi? Jos sinut pakotettaisiin oma sisälläsi kasvava alkio luovuttamaan tieteen käyttöön, hyväksyisitkö?

    Miksi et ole valmis muille antamaan samaa mielipiteen vapautta, jota itse käytät?

    ""Suojaa ihmiselle koko sen elinkaaren aikana. Yhtäläisesti jokaiselle ihmiselle."

    Ja taas lopussa väistelet ja suorastaan kumoat omaa kantaasi tälläisellä ristiriitasuudella?"

    Ei kannata kommentoida ja näyttää omaa tietämättömyyttään, jos ei ymmärrä :D

    Ihmistä (kohdussa olevaa lasta ja niistä myöhemmin muodostuvia naisia) suojataan aborttilailla. Sillä suojataan alkion/sikiön oikeuksia raskauden aikana ja sillä suojataan naisen oikeuksia raskauden aikana. Siis suojataan ihmisen oikeuksia koko sen elinkaaren aikana, jo ennen syntymää ja myös silloin kun hän itse on omasta ruumiistaan päättämässä.

    onko naisen mielihalu tärkeempi kuin alkion oikeus elää?

    Kiemurtele miten päin vaan, mutta abortissa murhataan pikkuihmisiä joten se ON murhaoikeus.

    Enimmälle osalle on itsestäänselvyys että alkiot ja ihmiset on arvokkaita elämänsä alusta (hedelmöityksestä) lähtien.

    "Miksi et ole valmis muille antamaan samaa mielipiteen vapautta, jota itse käytät? "

    En silloin kun sen seurauksena tapetaan ihmisiä.

    Kun sulle asiat menee liian vaikeeks niin toinen on 'tietämätön'.
    Kerropa mitä oikeutta suojataan hengenriistolla? Eikö se ollukaan niin ettei alkioilla ole oikeuksia?

    Äänestä

  • kai... kirjoitti:

    enemmistölle on itsestään selvää, että syntynyt nainen menee alkionsa edelle, jos hän niin itse tahtoo.

    älä siis väitä sellaista "yleistä" tietoa, mitä et pysty perustelemaan mitenkään.

    Nythän ei ole kyse siitä, kuinka monet ovat aborttiin jossain tilanteessa omalla kohdallaan joutuneet päätymään, vaan siitä, kannattaako naiselle oikeutta päättää raskaana olemisestaan ja omasta tärkeydestään suhteessa omaan alkioonsa. Ja enemmistö suomalaisista antaa naiselle tuon oikeuden. Eikä vastustusta lain olemassa oloa kohtaan esiinny juuri lainkaan. Ei etenkään lain muutoshalukkuutta, mikä kertoo siitä, ettei vastustajien argumentit yleensä riitä asian tarkastelemiseen myös naisten ihmisoikeusten toteuttamisen kannalta.

    "Enimmälle osalle on itsestäänselvyys että alkiot ja ihmiset on arvokkaita elämänsä alusta (hedelmöityksestä) lähtien."

    Nyt meni jo pahasti hutiin. Enemmistö suomalaisista kannattaa jäljkiehkäisynkin käyttöä, joten olisi aika noloa väittää, että enemmistölle hedelmöityshetkestä lähtien alkio olisi jo täysivertainen ihminen. Silloinhan se tarkoittaisi, että enemmistön mielestä ihmisiä saa tappaa ihan rauhassa. Enemmistö ei siis aseta hedelmöitystä tärkeimmäksi rajapyykiksi ihmiselämän "pyhyyden" kannalta.

    Perusteles siis uudestaan väitteesi niin, että saat sille jonkin enemmistön tuen.

    naisen MIELIHALUT (sos. syyt) EIVÄT mene alkion elämän edelle.

    Ei se muuttumattomuus mistään argumenteista johdu vaan puhtaasti rahasta, kun maksetaan mieluummin steriiliabortteja ku laittomien jälkikuluja.

    Mistähän tän jälkiehkäsy jutun oot repässy, onko siitäkin tehty joku tutkimus?

    No, siinä kuitenki tosiaan silläkin MAHDOLLISELLA yksilöllä on tilaisuus kiinnittyä.
    Abortissa revitään irti JO OLEMASSAOLEVA ja kiinnittyny yksilö.
    Hiukan eroa, mutta enää en oletakaan että sitä kykenisit näkemään.

    Äänestä

  • mielestä kirjoitti:

    perustelet omalla uskollasi? :D

    "naisen MIELIHALUT (sos. syyt) EIVÄT mene alkion elämän edelle."

    Jo 20 vuotta sitten puolet kansasta oli sitä mieltä, että jo mikä tahansa naisen itse määrittämä syy menee alkion elämän edelle lain suomin rajoituksin.

    Mihin perustat väitteesi, että kannatus olisi laskenut? Minä voin sen sijaan osoittaa, että sinä aikana yleinen abortinvastustus on vähentynyt.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf
    s.236. Niiden osuus, jotka eivät hyväksy aborttia koskaan on laskenut 30 %:sta 11 %:iin vuosien 1981 ja 2000 välillä.

    Osaatko sinä perustella väitettäsi mihinkään faktatietoon pohjautuen?

    "Mistähän tän jälkiehkäsy jutun oot repässy, onko siitäkin tehty joku tutkimus?"

    Jälkiehkäisyn käyttöä SUOSITELLAAN yhteiskuntamme tasolla eikä sitä kohtaan esiinny juuri lainkaan krittiistä keskustelua. Vaan sen käyttöä jopa tälläkin palstalla pidetään itsestään selvänä kaikkien ehkäisytapauksien pettämsiten varalle. Jälkiehkäisynhän saa apteekista JOPA ILMAN RESEPTIÄ!

    "Abortissa revitään irti JO OLEMASSAOLEVA ja kiinnittyny yksilö.
    Hiukan eroa, mutta enää en oletakaan että sitä kykenisit näkemään."

    Onhan sillä eroa, mutta ei yhteiskuntamme tasolla selkeästi suurta moraalista eroa, koska pääosa kansalaisistamme hyväksyy sekä ehkäisyn käytön,e ttä aborttilain. Sinun on vissiin vaikea tätä myöntää, kun haluat keskittyä vain tuohon, että SINUN MIELESTÄSI se on niin kovin kovin tärkeä ja ehoton raja, minkä takia SINUN MIELESTÄSI kaikkien mudienkin olisi noudatettava sitä SINUN RAJAA, koska sinä vain tahdot niin! :D

    Äänestä

  • juuri... kirjoitti:

    Etkö tunnista omia tekstejäsi.

    Juurihan sanoin, ettei aborttiväki tunnusta lapsen oikeutta elämäänsä ja ruumiiseensa.

    Minustakin aborttiväki on "Mörkömetsästä". Se johtuu edellisestä toteamuksesta.

    että vaikka kuinka pyrit määrittelemään sanoja mielesi mukaan niin ne ovat silti vain sinun määritelmiäsi. Niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Tällä lamseeraamallasi aborttiväellä on samat ongelmat kuin erään hullun keksimällä abortti-asiamiehelle. Kumpikään näistä ei ole oikeita termejä ja näin ollen ne eivät kuvaa mitään. Ei edes sitä miten sinä termit määritttelet.

    Äänestä

  • on ihme kirjoitti:

    Lapsesta tekee ainutkertaisen ja ihmeellisen hänen elämänsä.

    Elämässä on jokaisen oikeus, kaikki mahdollisuudet, kokemuset, kasvu, kohtaamiset...

    Elemme kunnoita ja suojele toisen ihmisen elämää, ei meillä itsellämmekään ole arvoa..

    "Lapsesta tekee ainutkertaisen ja ihmeellisen hänen elämänsä."

    Siis mitä tämä on tarkoittavinaan. Ihme on ihme on ihme jne.

    Elämä on raadollista ja täysin sattumanvaraista. Tusinatavaraa joka alkaa ja päättuu joka silmänräpäyksellä. Mitä ihmeellistä tässä on?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    perustelet omalla uskollasi? :D

    "naisen MIELIHALUT (sos. syyt) EIVÄT mene alkion elämän edelle."

    Jo 20 vuotta sitten puolet kansasta oli sitä mieltä, että jo mikä tahansa naisen itse määrittämä syy menee alkion elämän edelle lain suomin rajoituksin.

    Mihin perustat väitteesi, että kannatus olisi laskenut? Minä voin sen sijaan osoittaa, että sinä aikana yleinen abortinvastustus on vähentynyt.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf
    s.236. Niiden osuus, jotka eivät hyväksy aborttia koskaan on laskenut 30 %:sta 11 %:iin vuosien 1981 ja 2000 välillä.

    Osaatko sinä perustella väitettäsi mihinkään faktatietoon pohjautuen?

    "Mistähän tän jälkiehkäsy jutun oot repässy, onko siitäkin tehty joku tutkimus?"

    Jälkiehkäisyn käyttöä SUOSITELLAAN yhteiskuntamme tasolla eikä sitä kohtaan esiinny juuri lainkaan krittiistä keskustelua. Vaan sen käyttöä jopa tälläkin palstalla pidetään itsestään selvänä kaikkien ehkäisytapauksien pettämsiten varalle. Jälkiehkäisynhän saa apteekista JOPA ILMAN RESEPTIÄ!

    "Abortissa revitään irti JO OLEMASSAOLEVA ja kiinnittyny yksilö.
    Hiukan eroa, mutta enää en oletakaan että sitä kykenisit näkemään."

    Onhan sillä eroa, mutta ei yhteiskuntamme tasolla selkeästi suurta moraalista eroa, koska pääosa kansalaisistamme hyväksyy sekä ehkäisyn käytön,e ttä aborttilain. Sinun on vissiin vaikea tätä myöntää, kun haluat keskittyä vain tuohon, että SINUN MIELESTÄSI se on niin kovin kovin tärkeä ja ehoton raja, minkä takia SINUN MIELESTÄSI kaikkien mudienkin olisi noudatettava sitä SINUN RAJAA, koska sinä vain tahdot niin! :D

    perustit sen että suurin osa hyväksyy (ja käyttää?) jälkiehkäsyn.

    Niin kyse 11%ssa oli kai niiden harvinaisesta joukosta jotka ei hyväksy sitä ollenkaan?

    Toisin on sosiaalisten syiden jos aletaan laskea suhteellista kannatusta.

    SINUN mielestäsi toki suurin osa hyväksyy tekosi, haluat elätellä laillisuuden suomaa illuusiota oman psyykesi suojana.

    Äänestä

  • mutuusi siis kirjoitti:

    "perustit sen että suurin osa hyväksyy (ja käyttää?) jälkiehkäsyn."

    Juu ihan siihen perustin, että sitä SUOSITELLAAN joka ikiselle suomalaiselle käytettäväksi, jos ehkäisy pettää!

    Onko siis ihan minun omaa mutuani, että sitä Suomessa kehoitetaan käytettävän? Eiköhän siis yleinen mielipide sitä kohtaan ole erinomaisen salliva, jos siihen kerran kehoitetaan ja sen saantia on helpotettu? Enhän minä ole väittänyt, että kaikki sitä käyttäisivät itse.

    "Niin kyse 11%ssa oli kai niiden harvinaisesta joukosta jotka ei hyväksy sitä ollenkaan?

    SINUN mielestäsi toki suurin osa hyväksyy tekosi, haluat elätellä laillisuuden suomaa illuusiota oman psyykesi suojana."

    Oletko sinä sama, joka tulkitsee "kaikkien vastanneiden suhteellisia osuuksia" ihan miten sattuu?

    Tosiaan sieltä on nähty, että ihan jokainen niistä listatuista "sosiaalisistakin syistä" (huimat 3 vaihtoehtoa) VÄHINTÄÄN puolet olisi abortin niillä syillä hyväksynyt. Siis jo enemmistö.

    Tulkitse tosiaan taulukkoja oikein, jos niitä haluat käyttää. nyt nostit sen esiin minun hyväkseni.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf s.246

    tosian se 'kaikki' on laskettu.. on vaan hammästyttävän lähellä niitä lukuja joita tulee ihan normaali keskiarvo laskemalla.

    Voidan laskee myös siten että halutaan ensin tietää yhden uskontoryhmän hyväksynnät sos. syille (lasketaan 3n syyn keskiarvo). Sitten suhteutetaan se ryhmän suuruus koko porukkaan, esim. ei-uskonolliset 16%, jaetaan se vielä sadalla (mielipide %) ja saadaan suhteellinen kannatus koko väestöön.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "perustit sen että suurin osa hyväksyy (ja käyttää?) jälkiehkäsyn."

    Juu ihan siihen perustin, että sitä SUOSITELLAAN joka ikiselle suomalaiselle käytettäväksi, jos ehkäisy pettää!

    Onko siis ihan minun omaa mutuani, että sitä Suomessa kehoitetaan käytettävän? Eiköhän siis yleinen mielipide sitä kohtaan ole erinomaisen salliva, jos siihen kerran kehoitetaan ja sen saantia on helpotettu? Enhän minä ole väittänyt, että kaikki sitä käyttäisivät itse.

    "Niin kyse 11%ssa oli kai niiden harvinaisesta joukosta jotka ei hyväksy sitä ollenkaan?

    Toisin on sosiaalisten syiden jos aletaan laskea suhteellista kannatusta.

    SINUN mielestäsi toki suurin osa hyväksyy tekosi, haluat elätellä laillisuuden suomaa illuusiota oman psyykesi suojana."

    Oletko sinä sama, joka tulkitsee "kaikkien vastanneiden suhteellisia osuuksia" ihan miten sattuu?

    Tosiaan sieltä on nähty, että ihan jokainen niistä listatuista "sosiaalisistakin syistä" (huimat 3 vaihtoehtoa) VÄHINTÄÄN puolet olisi abortin niillä syillä hyväksynyt. Siis jo enemmistö.

    Tulkitse tosiaan taulukkoja oikein, jos niitä haluat käyttää. nyt nostit sen esiin minun hyväkseni.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf s.246

    "tosian se 'kaikki' on laskettu.. on vaan hammästyttävän lähellä niitä lukuja joita tulee ihan normaali keskiarvo laskemalla."

    Miten sinä teet yksinkertaisista prosenttilaskuista noin monimutkaisia?

    KAIKKI on kaiken järjen mukaan laskettu niin, että jos kysymykseen olisi vastannut YHTEENSÄ 2500 ihmistä ja heistä abortin tuolla kyseisellä syyllä hyväksyi 1375 kpl, silloin hyväksyntäprosentti kaikista vastanneista on 55 %. Siis ei tarvitse siinä laskussa huomioida mitenkään, miten he kukin vastasivat kysymykseen omasta uskontoryhmästään.

    "Voidan laskee myös siten että halutaan ensin tietää yhden uskontoryhmän hyväksynnät sos. syille (lasketaan 3n syyn keskiarvo). Sitten suhteutetaan se ryhmän suuruus koko porukkaan, esim. ei-uskonolliset 16%, jaetaan se vielä sadalla (mielipide %) ja saadaan suhteellinen kannatus koko väestöön."

    Älä tee noin monimutkaiseksi äärettömän simppeliä asiaa :D Usko nyt vaan ihan huviksesi.

    Kun kyseessä on suhteellisen suuri satunnaisesti valittu ryhmä suomalaisia, on sen tulokset siten verrattavissa koko väestöön. Siihenhän perustuu kaikenlaiset gallupitkin esimerkiksi televisio-ohjelmien katsojamääristä tai vaalikannatuksesta.

    Nuo erikseen merkatut uskontoryhmät antava lisätietoa, miten eri ryhmiinkuuluvat ihmiset ovat prosenttuaalisesti vastanneet, mutta ei niitä tarvitse huomioida tuossa kaikkien vastanneiden hyväksynnässä.

    Menikö jo lopulta perille?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "perustit sen että suurin osa hyväksyy (ja käyttää?) jälkiehkäsyn."

    Juu ihan siihen perustin, että sitä SUOSITELLAAN joka ikiselle suomalaiselle käytettäväksi, jos ehkäisy pettää!

    Onko siis ihan minun omaa mutuani, että sitä Suomessa kehoitetaan käytettävän? Eiköhän siis yleinen mielipide sitä kohtaan ole erinomaisen salliva, jos siihen kerran kehoitetaan ja sen saantia on helpotettu? Enhän minä ole väittänyt, että kaikki sitä käyttäisivät itse.

    "Niin kyse 11%ssa oli kai niiden harvinaisesta joukosta jotka ei hyväksy sitä ollenkaan?

    Toisin on sosiaalisten syiden jos aletaan laskea suhteellista kannatusta.

    SINUN mielestäsi toki suurin osa hyväksyy tekosi, haluat elätellä laillisuuden suomaa illuusiota oman psyykesi suojana."

    Oletko sinä sama, joka tulkitsee "kaikkien vastanneiden suhteellisia osuuksia" ihan miten sattuu?

    Tosiaan sieltä on nähty, että ihan jokainen niistä listatuista "sosiaalisistakin syistä" (huimat 3 vaihtoehtoa) VÄHINTÄÄN puolet olisi abortin niillä syillä hyväksynyt. Siis jo enemmistö.

    Tulkitse tosiaan taulukkoja oikein, jos niitä haluat käyttää. nyt nostit sen esiin minun hyväkseni.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf s.246

    laskeskelin vielä sen tuollakin tavoin mitä sen 'kaiken järjen mukaan' ja yksinkertasimmin pitäs mennä.. ei täsmää vieläkään.
    Tuo 'kaikki' on lähempänä sitä prosenttien keskiarvoo kun mitä henkilömäärällisesti tulee, sellasenaan siis harhaanjohtava.

    Esim. jos henkilöitä on tuhat, siitä saadaan helposti laskemalla eri ryhmien osuuksilla ja hyväksymisprosenteilla henkilömäärä, niin noiden kolmen sos.syyn hyväksyjiä on prosentuaalisesti 50, 47 ja 45 (kaks viimesintä on vieläpä pyöristetty ylöspäin).
    Itseasiassa tämäkin tulos on lähempänä sitä toista laskutapaa, jonka edeltävässä selitin.

    Ja onhan tosiaan aika huima nousu tapahtunu siinä ei lainkaan hyväksyjissä, jos se oli sillon vuoskymmen aiemmin max 5%?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "perustit sen että suurin osa hyväksyy (ja käyttää?) jälkiehkäsyn."

    Juu ihan siihen perustin, että sitä SUOSITELLAAN joka ikiselle suomalaiselle käytettäväksi, jos ehkäisy pettää!

    Onko siis ihan minun omaa mutuani, että sitä Suomessa kehoitetaan käytettävän? Eiköhän siis yleinen mielipide sitä kohtaan ole erinomaisen salliva, jos siihen kerran kehoitetaan ja sen saantia on helpotettu? Enhän minä ole väittänyt, että kaikki sitä käyttäisivät itse.

    "Niin kyse 11%ssa oli kai niiden harvinaisesta joukosta jotka ei hyväksy sitä ollenkaan?

    Toisin on sosiaalisten syiden jos aletaan laskea suhteellista kannatusta.

    SINUN mielestäsi toki suurin osa hyväksyy tekosi, haluat elätellä laillisuuden suomaa illuusiota oman psyykesi suojana."

    Oletko sinä sama, joka tulkitsee "kaikkien vastanneiden suhteellisia osuuksia" ihan miten sattuu?

    Tosiaan sieltä on nähty, että ihan jokainen niistä listatuista "sosiaalisistakin syistä" (huimat 3 vaihtoehtoa) VÄHINTÄÄN puolet olisi abortin niillä syillä hyväksynyt. Siis jo enemmistö.

    Tulkitse tosiaan taulukkoja oikein, jos niitä haluat käyttää. nyt nostit sen esiin minun hyväkseni.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf s.246

    "laskeskelin vielä sen tuollakin tavoin mitä sen 'kaiken järjen mukaan' ja yksinkertasimmin pitäs mennä.. ei täsmää vieläkään.
    Tuo 'kaikki' on lähempänä sitä prosenttien keskiarvoo kun mitä henkilömäärällisesti tulee, sellasenaan siis harhaanjohtava."

    Hyvä ihminen, mistä sinä edes noita "henkilömääriä" vedät, joita laskuissasi käytät? Eihän siellä ole sanottu, kuinka monta kuhunkin kysymykseen on vastannut. Vai löydätkö ne tiedot jostain? Tuossa taulukossahan vain sanotaan, että kuhunkin ryhmään vastanneista tuo tietty prosenttiosuus ei koskaan hyväksy. Jos katsot uskonnollisuusosuuksia kaikista vastanneista (aiempaa dokumentissa, s.213), voit nähdä, ettei 10 % vastanneista kuulu noista mihinkään ryhmään s.213, vaan jäävät ulkopuolelle. Siitä huolimatta hekin ovat voineet vastata aborttikysymykseen, tietenkin, ja heidät on myös huomioitu "kaikki" kohdassa.

    Voisitko sinä nyt ystävällisesti selittää, mitä sinä edelleen et ymmärrä.

    "Esim. jos henkilöitä on tuhat, siitä saadaan helposti laskemalla eri ryhmien osuuksilla ja hyväksymisprosenteilla henkilömäärä, niin noiden kolmen sos.syyn hyväksyjiä on prosentuaalisesti 50, 47 ja 45 (kaks viimesintä on vieläpä pyöristetty ylöspäin).
    Itseasiassa tämäkin tulos on lähempänä sitä toista laskutapaa, jonka edeltävässä selitin."

    Ja jos lasketaan noille 2 ensimmäiselle tuolla taktiikalla (henkilöitä 1000, +eri uskontoryhmät osuuksineen s. 213), saamme "kaikille" näissä 84% ja 62% kun annetut ovat 94 ja 70. Arvaa mistä johtuu? Johtuiskohan siitä, että nuo uskontoryhmät eivät ole yhteensä 100 %, vaan 90 %, kuten on tosiaan suoraan sanottu. Lisäksi kaikkien ei varmaan ole ollut lainkaan pakko vastata joka kysymykseen.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf

    "Ja onhan tosiaan aika huima nousu tapahtunu siinä ei lainkaan hyväksyjissä, jos se oli sillon vuoskymmen aiemmin max 5%?"

    ? Häh? Mitähän nyt yhdistelet? Yhdistätkö jo nyt täysin eri tutkimukseen eli siihen 80-90-lukujen taitteen kysymyksiin?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "perustit sen että suurin osa hyväksyy (ja käyttää?) jälkiehkäsyn."

    Juu ihan siihen perustin, että sitä SUOSITELLAAN joka ikiselle suomalaiselle käytettäväksi, jos ehkäisy pettää!

    Onko siis ihan minun omaa mutuani, että sitä Suomessa kehoitetaan käytettävän? Eiköhän siis yleinen mielipide sitä kohtaan ole erinomaisen salliva, jos siihen kerran kehoitetaan ja sen saantia on helpotettu? Enhän minä ole väittänyt, että kaikki sitä käyttäisivät itse.

    "Niin kyse 11%ssa oli kai niiden harvinaisesta joukosta jotka ei hyväksy sitä ollenkaan?

    Toisin on sosiaalisten syiden jos aletaan laskea suhteellista kannatusta.

    SINUN mielestäsi toki suurin osa hyväksyy tekosi, haluat elätellä laillisuuden suomaa illuusiota oman psyykesi suojana."

    Oletko sinä sama, joka tulkitsee "kaikkien vastanneiden suhteellisia osuuksia" ihan miten sattuu?

    Tosiaan sieltä on nähty, että ihan jokainen niistä listatuista "sosiaalisistakin syistä" (huimat 3 vaihtoehtoa) VÄHINTÄÄN puolet olisi abortin niillä syillä hyväksynyt. Siis jo enemmistö.

    Tulkitse tosiaan taulukkoja oikein, jos niitä haluat käyttää. nyt nostit sen esiin minun hyväkseni.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf s.246

    ei ole oleellinen vaan se täsmääkö prosentit toisiinsa. Sama vastavuushan saadaan millä tahansa lukumäärillä..
    en tiedä oliko siellä missään ilmotettu tutkittavien lukumäärää. Jos niitä oli sunnilleen sama määrä (noin 1000) kuten 2005 tutkimuksessa niin eipä tuo satunnaisotos ole todellakan 'koko kansa'!!

    Ja jos ei keran tiedetä edes moniko noihin kysyyksiin on vastannu mistäkin ryhmästä niin siitä koko tuloksestahan putoo pohja!! Eli täysin vääristynyhän se on sillon jos vaikka ateisteista ois vastannu lähes jokainen ja peruskristityistä vaikka vaan joka kymmenes! Eli kaikista ryhmistä osan kanta on voinu jäädä epäselväks. 'Kaikki' on siis pekästään ne jotka siihen on vastannu ja lopuista (ties miten monesta) ei tiedetä.

    Tulipas tosiaan tämäkin huomioitua.

    "Ja jos lasketaan noille 2 ensimmäiselle tuolla taktiikalla (henkilöitä 1000, +eri uskontoryhmät osuuksineen s. 213), saamme "kaikille" näissä 84% ja 62% kun annetut ovat 94 ja 70."

    Tä???
    Mitkä kaks ensimmäistä? Ryhmää vai syytä?
    Mitkä 94 ja 70?

    ""Ja onhan tosiaan aika huima nousu tapahtunu siinä ei lainkaan hyväksyjissä, jos se oli sillon vuoskymmen aiemmin max 5%?"

    ? Häh? Mitähän nyt yhdistelet? Yhdistätkö jo nyt täysin eri tutkimukseen eli siihen 80-90-lukujen taitteen kysymyksiin?"

    Kyllä. Eikö se tuota luokkaa silloin ollut?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "perustit sen että suurin osa hyväksyy (ja käyttää?) jälkiehkäsyn."

    Juu ihan siihen perustin, että sitä SUOSITELLAAN joka ikiselle suomalaiselle käytettäväksi, jos ehkäisy pettää!

    Onko siis ihan minun omaa mutuani, että sitä Suomessa kehoitetaan käytettävän? Eiköhän siis yleinen mielipide sitä kohtaan ole erinomaisen salliva, jos siihen kerran kehoitetaan ja sen saantia on helpotettu? Enhän minä ole väittänyt, että kaikki sitä käyttäisivät itse.

    "Niin kyse 11%ssa oli kai niiden harvinaisesta joukosta jotka ei hyväksy sitä ollenkaan?

    Toisin on sosiaalisten syiden jos aletaan laskea suhteellista kannatusta.

    SINUN mielestäsi toki suurin osa hyväksyy tekosi, haluat elätellä laillisuuden suomaa illuusiota oman psyykesi suojana."

    Oletko sinä sama, joka tulkitsee "kaikkien vastanneiden suhteellisia osuuksia" ihan miten sattuu?

    Tosiaan sieltä on nähty, että ihan jokainen niistä listatuista "sosiaalisistakin syistä" (huimat 3 vaihtoehtoa) VÄHINTÄÄN puolet olisi abortin niillä syillä hyväksynyt. Siis jo enemmistö.

    Tulkitse tosiaan taulukkoja oikein, jos niitä haluat käyttää. nyt nostit sen esiin minun hyväkseni.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf s.246

    "Ja jos ei keran tiedetä edes moniko noihin kysyyksiin on vastannu mistäkin ryhmästä niin siitä koko tuloksestahan putoo pohja!! Eli täysin vääristynyhän se on sillon jos vaikka ateisteista ois vastannu lähes jokainen ja peruskristityistä vaikka vaan joka kymmenes! Eli kaikista ryhmistä osan kanta on voinu jäädä epäselväks. 'Kaikki' on siis pekästään ne jotka siihen on vastannu ja lopuista (ties miten monesta) ei tiedetä."

    Huoh, sun kanssas. Siis yrität vain väkisin vängätä tehdyn tutkimuksen arvottomaksi, vaikkei sulla ole mitään käsitystä nähtävästi edes tekotavoista...

    Oletko tietoinen, miten gallupit yleensä tehdään? Juuri siten, että otetaan isohko ryhmä satunnaisesti valittuja tietyn ryhmän (suomalaiset) edustajia, ja sitten tietyin virherajoin sitä voidaan tapauksesta riippuen verrata koko kansaan. siis tuloksista ei voi vetää tulkintoja miten itse tykkää (kuten sinä ilmeisesti haluat tehdä?), vaan niiden tutkimustulosten ja -kysymysten valossa.

    Sekin, jos jättää kysymykseen vastaamatta, on tulos. Tässä tapauksessa myös vastausvaihtoehtoihin kuului kohta "ei osaa sanoa". Siis jos ei ole osannut sanoa, hyväksyykö abortin "ei koskaan", yleensä ei koskaan" yleensä aina" tai "aina".

    Katsos, kun jos joku ei ole halunnut vastata, on hän sen tehnyt todennäköisesti siksi, ettei kysymykseen "osaa" vastata. Koska tässä tapauksessa vaihtoehdot ovat olleet aika selkeät, eiköhän tuohon aborttikysymykseen ihmiset ole osanneet vastata, kun vain omaa mielipidettä kysytään ja vielä erikoistapauksissa. Sen sijaan, kuten siellä sanotaan suoraan, nuo uskontoryhmien jaot on tehty useampien kysymysten vastausten perusteella (rukoileeko, käykö kirkossa jne.) ja nuo 10 % ei ole kuulunut mihinkään noihin "keinotekoisiin" ryhmittymiin.

    Tietenkin nuo vastaukset uskonnollisuudesta ovat linkitettyjä siihen, kuka mitäkin oli sitten noissa muissa kysymyksissä vastannut.

    ""Ja jos lasketaan noille 2 ensimmäiselle tuolla taktiikalla (henkilöitä 1000, +eri uskontoryhmät osuuksineen s. 213), saamme "kaikille" näissä 84% ja 62% kun annetut ovat 94 ja 70."

    Tä???
    Mitkä kaks ensimmäistä? Ryhmää vai syytä?
    Mitkä 94 ja 70?"
    Huoh, no noille siinä samaisessa taulukossa, jossa oli ne sosiaaliset syyt, jotka itse käsittääkseni laskit ja kyseenalaistit (s.246). Siis kysymykset: äidin henki on vaarassa, ja on todennäköistä, että lapsi syntyy vammaisena (hyväksyvät "kaikki" 94 % ja 70%.

    Osoitin vain, ettei nekään sinun laskutavallasi olisi paikkaansapitäviä, vaikka annoitkin ymmärtää, että vain nuo "sosiaaliset syyt" ja niiden prosentit oli "pieleenlaskettu" ja "vääristelty".

    """Ja onhan tosiaan aika huima nousu tapahtunu siinä ei lainkaan hyväksyjissä, jos se oli sillon vuoskymmen aiemmin max 5%?"

    ? Häh? Mitähän nyt yhdistelet? Yhdistätkö jo nyt täysin eri tutkimukseen eli siihen 80-90-lukujen taitteen kysymyksiin?"

    Kyllä. Eikö se tuota luokkaa silloin ollut?"

    Oli. JA huomaatko eron näiden kahden tutkimuksen kysymyksenasetteluissa? Kannattaa huomioida, jos jotain eri tutkimuksia vertailee. Tuossa
    http://www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu.NaytaArtikkeli?p_artikkeli=nak02946
    tutkimuksessa ilmeisesti vaihtoehdot olivat hyväksytkö abortin a) ei koskaan b) vain "jos raskaus aiheuttaisi naiselle terveysvaaran tai jos lapsesta tulisi poikkeava, vammainen tai sairas" tai c) nykyisen lain mukaan eli myös sosiaalisilla syillä.

    Tämän johtopäätöksen vedin siitä, että noin ne oli tuloksissa esitelty.

    Koska kysymyksen sanamuodoistahan ja ryhmityksestä todella riippuu, miten ihmiset kysymykseen vastaavat. Tässä Kirkkomonitorin tekemässä tutkimuksessahan on paljon spesifisemmät vaihtoehdot. Ei tosiaan käytetä mitään epämääräistä käsitettä "sosiaaliset syyt", jotka näyttävät olevan ihan pimennossa useimmilta ihmisiltä tämän palstan lukemisen perusteella, vaan on todellakin annettu tietty yksityiskohtainen tilanne ja hyväksyisikö vastaaja abortin siinä tilanteessa.

    Katsos, jos katsot näitä tilastoja erikseen, voisit tulkita, että toisen mukaan 95 % pitää vammaisen lapsen abortoimista hyväksyttävänä ja toisessa vain 70 %. Hirmuinen ero! Tämähän on kuitenkin kysytty täysin eri tavalla, koska tuossa edellisessä vammaisuus oli linkitetty yhteen mm.naisen hengenvaaran uhan kanssa ja toisessa sitä kysyttiin erikseen. Jos vielä olisi tarkennettu, hyväksyisikö a) Downin syndroman takia b)vakavan henkisen kehitysvamman tai c) vakavan ruumiillisen kehitysvamman (=liikuntavamman) takia, vastausskaala olisi vielä paljon laajempi. Koska ihmiset oikeasti joutuvat miettimään niitä tilanteita enemmän tilannekohtaisesti, mitä tarkemmin asiaa kysytään.

    Jos tosiaan haluat verrata eri tutkimusten tuloksia keskenään, kannattaa tässäkin tapauksessa kiinnittää huomio tuloksiin, jotka on tehty samana ajankohtana. Kirkkomonitorihan on tehnyt omilla kysymyksillään asenteiden muuttumisen tutkimusta viime vuosikymmeninä, jolloin (s.236) voit seurata noihin kysymyksiin vastaamisen muuttumista selvästi hyväksyvämpään suuntaan (muidenkin kuin abortin suhteen).

    Mutta tosiaan kun katselee näitä tutkimuksia, näkee, kuinka hirmuisen suuri merkitys uskonnolla ja sen harjoittamisen aktiivisuudella on etenkin tähän abortin hyväksyntään. Siis koska itse kuulun tuon tutkimuksen jaottelutavan mukaan joko ryhmään (s.214) passiiviset myönteiset tai ehkä jopa ennemmin vielä ei-uskonnolliset, kanssani samaan "uskonnontasoon" kuuluvista vastaajista vain(!) 8 tai 4% (s.245 taulukko) ei hyväksy aborttia lainkaan ja yli 70 % oli valmiit hyväksymään abortin kaikissa noissa tilanteissa (s.246).

    Enhän minä tosiaan pidä homouttakaan ei-hyväksyttävänä, vaikka tosiaan 28 kaikista suomalaisista niin tekee ja jopa puolet aktiiviseurakuntalaisista (s.239)...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "perustit sen että suurin osa hyväksyy (ja käyttää?) jälkiehkäsyn."

    Juu ihan siihen perustin, että sitä SUOSITELLAAN joka ikiselle suomalaiselle käytettäväksi, jos ehkäisy pettää!

    Onko siis ihan minun omaa mutuani, että sitä Suomessa kehoitetaan käytettävän? Eiköhän siis yleinen mielipide sitä kohtaan ole erinomaisen salliva, jos siihen kerran kehoitetaan ja sen saantia on helpotettu? Enhän minä ole väittänyt, että kaikki sitä käyttäisivät itse.

    "Niin kyse 11%ssa oli kai niiden harvinaisesta joukosta jotka ei hyväksy sitä ollenkaan?

    Toisin on sosiaalisten syiden jos aletaan laskea suhteellista kannatusta.

    SINUN mielestäsi toki suurin osa hyväksyy tekosi, haluat elätellä laillisuuden suomaa illuusiota oman psyykesi suojana."

    Oletko sinä sama, joka tulkitsee "kaikkien vastanneiden suhteellisia osuuksia" ihan miten sattuu?

    Tosiaan sieltä on nähty, että ihan jokainen niistä listatuista "sosiaalisistakin syistä" (huimat 3 vaihtoehtoa) VÄHINTÄÄN puolet olisi abortin niillä syillä hyväksynyt. Siis jo enemmistö.

    Tulkitse tosiaan taulukkoja oikein, jos niitä haluat käyttää. nyt nostit sen esiin minun hyväkseni.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf s.246

    Itsehän teit tyhjäksi tutkimuksen jos ei kaikkiin ole kaikkien tarvinnu edes vastata, eikä tiedetä todella miten suuri osuus on niitä joiden kantaa ei tiedetä!
    Miksei siellä oo sitten myös mainittu sitä ryhmiin kuulumattomia 10%a jos nekin on noihin ollu vastaamassa? Eikö se oo mieluumminkin tutkimuksesta pois jätetty joukko kun ei oo osannu määritellä itteensä mihinkään niistä?

    Ja siellä oli tosiaan vain kolme erilaista "sosiaalista" tilannetta arvioitavana, joista vähiten hyväksyttävä oli se jossa pariskunta ei vaan halua enempää lapsia. Oletaen siis että heillä on jo kokonainen lauma niitä! Mitenhän ois mahtanu käydä jos kysymyksenä ois ollu vakaa parisuhde (naimisissa), molemmilla hyväpalkkainen työ mutta eivät haluakaan sitä ensimmäistä lasta ihan sillä hetkellä vielä!! Tai jos kyse ois yhdestä niistä 38%n tapauksesta kun raskautta ei edes viitsitty ehkäistä!

    Yrität esittää absoluuttisena totuutena omalta kannaltas edullisen tutkimuksen, etkä tietenkään halua kritisoida/kyseenalaistaa sitä mistään kohtaa.

    "Siis kysymykset: äidin henki on vaarassa, ja on todennäköistä, että lapsi syntyy vammaisena (hyväksyvät "kaikki" 94 % ja 70%."

    Niin, on nekin sitten varmaan yhtä väärin laskettu, jos samanlailla kun muutkin. Mutta noistahan ei oo ollu epäilystäkään etteikö ois melko korkeet eli suurin osa hyväksys terveyssyitä.

    "JA huomaatko eron näiden kahden tutkimuksen kysymyksenasetteluissa? Kannattaa huomioida, jos jotain eri tutkimuksia vertailee."

    No eikö se oo aika selkee kysymys että hyväksyykö sitä koskaan, missään tilanteessa vai jossain.. ja sitten lueteltu niitä tilanteita (esim. terveyssyyt).

    No eipä se muutos kovin hurjaa ole ollut jos reilu vuoskymmen sitten se sosiaalisten syiden hyväksyntä oli suunnilleen puolet, kuten edelleen. Ja ne erot mitä sitten kaypahoidon ja kirkkomonitorin tutkimuksissa on (jollei toi kaypahoidon sitten ole se sama!) puhuu vaan sen puolesta että eri satunnaisella otantaryhmällä ne tulokset voi vaihdella suurestikin.

    Uskontoryhmä ei sitten omalla kohdallani ainakaan pidä paikkaansa, jos kuulun siihen toisiksi vähiten uskonnolliseen (25% ryhmään) ja silti mielipide abortista on mikä on.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "perustit sen että suurin osa hyväksyy (ja käyttää?) jälkiehkäsyn."

    Juu ihan siihen perustin, että sitä SUOSITELLAAN joka ikiselle suomalaiselle käytettäväksi, jos ehkäisy pettää!

    Onko siis ihan minun omaa mutuani, että sitä Suomessa kehoitetaan käytettävän? Eiköhän siis yleinen mielipide sitä kohtaan ole erinomaisen salliva, jos siihen kerran kehoitetaan ja sen saantia on helpotettu? Enhän minä ole väittänyt, että kaikki sitä käyttäisivät itse.

    "Niin kyse 11%ssa oli kai niiden harvinaisesta joukosta jotka ei hyväksy sitä ollenkaan?

    Toisin on sosiaalisten syiden jos aletaan laskea suhteellista kannatusta.

    SINUN mielestäsi toki suurin osa hyväksyy tekosi, haluat elätellä laillisuuden suomaa illuusiota oman psyykesi suojana."

    Oletko sinä sama, joka tulkitsee "kaikkien vastanneiden suhteellisia osuuksia" ihan miten sattuu?

    Tosiaan sieltä on nähty, että ihan jokainen niistä listatuista "sosiaalisistakin syistä" (huimat 3 vaihtoehtoa) VÄHINTÄÄN puolet olisi abortin niillä syillä hyväksynyt. Siis jo enemmistö.

    Tulkitse tosiaan taulukkoja oikein, jos niitä haluat käyttää. nyt nostit sen esiin minun hyväkseni.
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf s.246

    Siis sinulle kaikki on "seli seliä", jonka pystyy perustelemaan muullakin kuin pelkällä omalla mutulla :D

    Oletko sinä nyt ihan varma, että haluat "keskustella" tästä aiheesta, kun minä sentään puhun ihan tuosta tutkimuksesta ja etsin sieltä tietoa, enkä vain heitä omaa mutuani niin kuin ilmeisesti sinä? Siis minähän koko ajan ihan tiedolla sinua ja väitteitäsi oion ja se on ihan sinunkin luettavissasi kuten muidenkin...

    Kaiken lisäksi sulla oli kovin voimakkaat mielipiteet, kuinka "väärin" noi oli laskettu, etkä silloin puhunut "seliselistä" yhtään mitään, mutta heti, kun osoitin sun laskevan ihan omias, alkoi taas tuo "seliselistä" puhuminen :D

    "Itsehän teit tyhjäksi tutkimuksen jos ei kaikkiin ole kaikkien tarvinnu edes vastata, eikä tiedetä todella miten suuri osuus on niitä joiden kantaa ei tiedetä!"

    :D

    Eihän herran tähden tuonkaan taulukon tuloksen kannalta ole penninkään vertaa väliä, kuinka moni ei kannastaan ollut selvä, koska siinähän taulukoitiin niitä, JOTKA EIVÄT HYVÄKSY ABORTTIA NOISSA TILANTEISSA! Siis se osuus KAIKISTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUNEISTA, jotka niin vastasivat. Ei siis niitä, jotka ei ole varmoja kannastaan tai jotka sivuuttivat koko kysymyksen. Hehän kuuluivat silloin siihen "kaikki"-osuuden jäljelle jäävään ryhmään! (Siis 100 % miinus se ilmoitettu %-osuus)

    "Miksei siellä oo sitten myös mainittu sitä ryhmiin kuulumattomia 10%a jos nekin on noihin ollu vastaamassa? Eikö se oo mieluumminkin tutkimuksesta pois jätetty joukko kun ei oo osannu määritellä itteensä mihinkään niistä?"

    Lue herran tähden, mitä sulle kirjoitetaan! Juuri selitin sulle, miten noi ryhmät oli muodostettu "keinotekoisesti" useamman kysymyksen vastauksien perusteella. Ja vielä kerroin kohdan, jotta olisit itsekin saanut sen käydä lukemassa. Lähtien s.212. Vastaajat eivät siis ole valinneet kuhunkin ryhmään kuulumistaan, vaan heidät on niihin "tyypitelty" vastauksiensa perusteella. Ja kaikki eivät niihin sopineet, vaikka heidän mielipiteensä onkin listattu. Kuten juuri sinulle kerroin asian selvitettyäni ja vielä viitteiden kanssa!

    "Ja siellä oli tosiaan vain kolme erilaista "sosiaalista" tilannetta arvioitavana, joista vähiten hyväksyttävä oli se jossa pariskunta ei vaan halua enempää lapsia. Oletaen siis että heillä on jo kokonainen lauma niitä! Mitenhän ois mahtanu käydä jos kysymyksenä ois ollu vakaa parisuhde (naimisissa), molemmilla hyväpalkkainen työ mutta eivät haluakaan sitä ensimmäistä lasta ihan sillä hetkellä vielä!! Tai jos kyse ois yhdestä niistä 38%n tapauksesta kun raskautta ei edes viitsitty ehkäistä!"

    Herran tähden, enhän MINÄ ole väittänytkään noiden perusteella yhtään mitään. Muuta kuin, että noissa tapauksissa yli puolet syyt hyväksyi. Sinähän tässä kaikkea keksit. MINÄ tulkitsen vain niitä asioita, jotka tutkimuksessa on kysytty ja miten ne on kysytty. Kaikki tuo sinun loppujuttusi on pelkkää mutuspekulaatiota. Katsos kun jokainen voi lisätä niihin kysymyksiin nuo omat lisätietonsa lapsien lukumäärästä jne. mutta ne eivät kuulu kysymykseen, eikä niihin olla vastattu. Siellä on vastattu kysymykseen "jos pariskunta ei halua lisää lapsia". Riippumatta lasten lukumäärästä tai taloudellisesta tilanteesta, sterilisaatioista, ehkäisystä jne. Eihän niitä tiedetä. Kuten ei tilanteen muitakaan tietoja, kuten vaikka äidin elintärkeää lääkitystä tai vastaavaa. Sitä ei kysytä. Kysytään, onko tuo tietty syy kenenkin mielestä YKSINÄÄN riittävä. Yleisesti.

    "Yrität esittää absoluuttisena totuutena omalta kannaltas edullisen tutkimuksen, etkä tietenkään halua kritisoida/kyseenalaistaa sitä mistään kohtaa."

    Anteeksi mitä? Absoluuttisena totuutena? Tutkimuksen, johon koko ajan olen viitannut ja vieläpä näyttänyt sielä suoraan kohtia, joista puhun? Oletteko te lukutaidottomia? Sinä siis "kyseenalaistat" heittämällä tutkimustuloksesta, josta et pidä, ihan mitä sattuu sylki suuhun tuomaan? Ja kovin tuota itse vääristämääsi tutkimustulosta yritit viljellä monissa keskusteluissa, kun kuvittelit sen sinun juttujasi tukevan :D Nyt se onkin enää seliselittelyä, kun se tukeekin minun kantaani ja etenkin minä näytän siitä enemmän ymmärtävän :D

    ""Siis kysymykset: äidin henki on vaarassa, ja on todennäköistä, että lapsi syntyy vammaisena (hyväksyvät "kaikki" 94 % ja 70%."

    Niin, on nekin sitten varmaan yhtä väärin laskettu, jos samanlailla kun muutkin. Mutta noistahan ei oo ollu epäilystäkään etteikö ois melko korkeet eli suurin osa hyväksys terveyssyitä."

    "väärin"? :D Siis sinun ainoa syysi epäillä tuloksia oli oma mielipiteesi ja se, ettet halua uskoa niiden olevan totta, joten sun on pakko keksiä joku laskutapa, miten ne olis laskettu väärin, vaikka olet jo osoittanut ihan tämänkin viestisi alussa, kuinka pihalla kyseisestä tutkimuksesta, sen laatimisesta ja prosenttien laskemisesta ja niistä "ylimääräisistä" olet :D

    ""JA huomaatko eron näiden kahden tutkimuksen kysymyksenasetteluissa? Kannattaa huomioida, jos jotain eri tutkimuksia vertailee."

    No eikö se oo aika selkee kysymys että hyväksyykö sitä koskaan, missään tilanteessa vai jossain.. ja sitten lueteltu niitä tilanteita (esim. terveyssyyt)."

    :D Aivan :D On tosiaan selkeä :D Ihan niin kuin sanoin :D Ja tosiaan niin hyväksyikin :D Kuten myös noissa, joissa tarkempia syitä eroteltiin :D "terveyssyytkin" on tosiaan laaja aihe, kuten jo nähtiin :D

    "No eipä se muutos kovin hurjaa ole ollut jos reilu vuoskymmen sitten se sosiaalisten syiden hyväksyntä oli suunnilleen puolet, kuten edelleen. Ja ne erot mitä sitten kaypahoidon ja kirkkomonitorin tutkimuksissa on (jollei toi kaypahoidon sitten ole se sama!) puhuu vaan sen puolesta että eri satunnaisella otantaryhmällä ne tulokset voi vaihdella suurestikin."

    Aha :D No, sehän selvisi, kun sinä niin kerran nyt väität. Tiedätkö, molemmissa on kyllä ihan tutkimuksen laatijataho kirjattuna :D Siitä voi siis etsiä lisätietoa omille väitteilleen, eikä vain arvailla, kuten nähtävästi sinä teet.

    "Uskontoryhmä ei sitten omalla kohdallani ainakaan pidä paikkaansa, jos kuulun siihen toisiksi vähiten uskonnolliseen (25% ryhmään) ja silti mielipide abortista on mikä on."

    TÄH? Mitä ihmettä? Miten niin, "pidä paikkaansa"? Eihän tuo lukema kerro mitään muuta kuin, että sen ryhmän jäsenistä näin suuri osuus teon näillä syillä hyväksyi. Siis esimerkkinä, jos puhumme kohdasta "63 % passiivismyönteisistä hyväksyy abortin, jos nainen ei ole naimisissa", sinä kuulut siihen jäljelle jäävään 37 %:n ryhmään, jotka sitä aborttia eivät hyväksyneet. Etkä ole tosiaan edes yksin käsityksinesi siinäkään "uskontoryhmässä". Aivan kuten en ole minäkään.

    Äänestä

“Yllättävästi tällä palstalla on loukkaannuttu suomen kielen käytöstä. Mukavuusabortteja tekevät ja niitä puolustavat ja edistävät ovat aborttiväkeä. Normaalissa kielenkäytössä talossa x asuvat ovat talonväkeä, toisella puolella asuvat ovat naapuriväkeä, varusmiehet ja upseerit ovat sotaväkeä jne. ”

Jätät tässä kokonaan käsittelemättä asiayhteyden. Jos olet uskovainen ja kutsun sinua hihhuliksi koet sen varmasti loukkaavana vaikka kuinka yrittäisin sanaa kieliopillisesti perustella. Sinäkin selkeästi haluat käyttää aborttiväki nimitystä vain ja ainoastaan negaationa etkä suinkaan neutraalina nimityksenä ihmisryhmälle joka kannattaa abortin laillisuutta ns tahtoperusteisesti.

”Mielenkiintoinen kysymys aborttiväen osalta on aborttien edistäminen. Edistäjäksi ei kukaan halua myöntyä. Mistä ihmeestä on kyse? ”

Abortin edistäminenhän olisi käytänössä kampanjointia abortin puolesta. Että abortti esitettäisiin kaikissa raskauksissa varteenotettavana ja kenties jopa raskauden loppuunsaattamista houkuttelevampana vaihtoehtona. Voisitko ystävällisesti linkittää yhdenkin sellaisen viestin jossa tosissaan aborttia ensisijaisesti suositellaan (ei kuitenkaan linkkejä teiniprovoihin kiitos)

”Aborttiväki hyökkää kiivaasti jopa raivolla lapsen ihmisyydestä puhuvia kohtaan. Jo yrityksiä lapsen ja hänen äitinsä tilanteen analysointiin pilkataan ja sensuroidaan. Eikö tämä ole aborttikynnyksen alentamista ja abortin edistämistä? ”

Lapsen ihmisyyttä tuskin kukaan kiistää. Siitä onko sikiö katsottavissa lapseksi keskustellaan kiivaasti. Yksittäisten kirjoittajien (sinun armaan aborttiväkesi) näkemys siitä, että sikiö ei ole, ei pitäisi olla, oikeuksiltaan verrattavissa syntyneeseen lapseen tuskin on tulkittavissa järjestäytyneeksi yritykseksi alentaa ”aborttikynnystä”.

”Yleisin aborttiväen argumentti on se, että he puolustavat aborttioikeutta. Käytännössä aborttioikeus tarkoittaa sitä, että lapsen äiti saa halutessaan surmata lapsen kohtuunsa.”

Useimmat kirjoittajista puoltavat aborttioikeutta vain välillisesti. Ensisijaisesti valtaosa kannattaa aborttioikeutta naisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta. Abortti ei siis itseisarvoltaan ole se mitä kannatetaan.

”A-kellokkaat viittaavat usein abortin teettäjän "haluamiseen" ja "ei-haluamiseen". Tällöin lapsi on olematon tai ainakin merkityksetön ja hänen elämänsä ja kuolemansa riippuu julmasta oikusta. Siten aborttioikeuden puolustaminen osoittautuu 100%:sesti aborttien estettömäksi mahdollistamiseksi. Eikö mahdollisuuksien luonti ja esteiden poistaminen olisi juuri aborttien edistämistä. ”

Se, että kaikilla teillä ei ole suojakaiteita siis sinun logiikkasi mukaan on ojaan ajamisen edistämistä? Haluminen ja ei-haluaminen taas tiivistyy melko hyvin jo tuohon edellä mainittuun itsemääräämisoikeuteen.

”Lapsen oikeuksien täydellinen kieltäminen ja teettäjän oikun nostaminen korkeimmaksi hyveeksi, johtaa lapsen täysin suojattomaan tilaan. Tämä on puhdasta aborttien edistämistä. ”

Tämä siis olettaen, että näkee sikiön lapsena? Ja oikun suhteen vetäsisin aasinsillan taas tuohon itsemääräämisoikeuteen.

Loput taisikin sitten olla sitä samaa huttua hieman eri muodossa.

Äänestä
  • Juttusi oli kehnoa väistely-yritystä. Asetit vastakkain "itsemääräämisoikeuden" ja määräämisoikeuden toisen ihmisen elämästä. Olet riittävän älykäs nähdäksesi mistä on kyse, mutta aborttiväen tapaan rehellisyytesi ei riitä ristiriidan myöntämiseen.

    Lapsi on sinulle "mielipide". Muuta ei aborttiväki yleensä myönnä.

    Oli jutussasi mielenkiintoinenkin kohta:

    "Sinäkin selkeästi haluat käyttää aborttiväki nimitystä vain ja ainoastaan negaationa etkä suinkaan neutraalina nimityksenä ihmisryhmälle joka kannattaa abortin laillisuutta ns tahtoperusteisesti"

    Aborttiväki on täysin neutraali ilmaus, joka on edellä määritelty jokseenkin kuvaamallasi tavalla. Oleellista on intentio eli tavoite lapsen surmaamiseen abortissa.

    On mielenkiintoista, että aborttiväki ei ensikädessä halua lainkaan myöntää olemassaoloaan ja toiseksi pitää omaa kuvaansa negatiivisena.

    Äänestä

  • pointti... kirjoitti:

    Juttusi oli kehnoa väistely-yritystä. Asetit vastakkain "itsemääräämisoikeuden" ja määräämisoikeuden toisen ihmisen elämästä. Olet riittävän älykäs nähdäksesi mistä on kyse, mutta aborttiväen tapaan rehellisyytesi ei riitä ristiriidan myöntämiseen.

    Lapsi on sinulle "mielipide". Muuta ei aborttiväki yleensä myönnä.

    Oli jutussasi mielenkiintoinenkin kohta:

    "Sinäkin selkeästi haluat käyttää aborttiväki nimitystä vain ja ainoastaan negaationa etkä suinkaan neutraalina nimityksenä ihmisryhmälle joka kannattaa abortin laillisuutta ns tahtoperusteisesti"

    Aborttiväki on täysin neutraali ilmaus, joka on edellä määritelty jokseenkin kuvaamallasi tavalla. Oleellista on intentio eli tavoite lapsen surmaamiseen abortissa.

    On mielenkiintoista, että aborttiväki ei ensikädessä halua lainkaan myöntää olemassaoloaan ja toiseksi pitää omaa kuvaansa negatiivisena.

    "Asetit vastakkain "itsemääräämisoikeuden" ja määräämisoikeuden toisen ihmisen elämästä."

    Entäs oman porukkasi, eli murhaajaporukan tavoitteet?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000030932949

    Kyseisestä linkistä käy hyvin ilmi oman porukkasi halukkuus määrätä toisten ihmisten elämästä tappamalla ihmisiä, jotka eivät teitä miellytä. Teille toiset ihmiset ovat vain mielipide, ja te katsotte oikeudeksenne murhata toisia tuohon mielipiteeseenne nähden. Teillä ei kyse ole edes itsemääräämisoikeudesta tai oikeudesta omaan kehoonne, vaan yksinkertaisesti toisten ihmisten kuolemaan jättämisestä eli murhaamisesta, vaikka voisitte valita toisinkin ja vaikka nämä ihmiset eivät teitä ja läheisiänne kosketa mitenkään.

    Varmasti myönnät mielelläsi itse kuuluvasi murhaajaporukkaan ja kyseessä olevan vieläpä täysin neutraali ilmaus, joka vain kuvastaa tavoitettanne murhata abortin tekijöitä. Vai et suinkaan loukkaannu siitä, että sinua ammutaan omilla aseillasi?

    Äänestä

  • omalle porukallesi kirjoitti:

    Jopa oli kummallinen rinnastus. Rinnastat sairaanhoitajan ammatin harjoittamisen lapsen abortointiin. Edellinen pyrkii pitämään jopa abortin tekijän hengissä ja terveenä ja jälkimmäinen haluaa surmata lapsensa tämän sairaanhoitajan ja muun terveydenhuollon avustuksella.

    Yhtäkään abortin teettäjää ei ole jätetty "lammikkoonsa" menehtymään. Kaikki aborttien teettjät ovat jättäneet lapsensa sairaalajätteen sekaan - yleensä jo menehtyneinä. Lapsia dumpataan jätteisiin 11000 joka vuosi pelkästään rikkaassa Suomessa. Onhan pelkkää kohteliaisuutta, että tällaista väkeä kutsutaan aborttiväeksi - moni voisi keksiä aivan muita määreitä tällaiselle "toiminnalle".

    Sitten väität _hoitajaa_ "murhaajaaksi".

    Istu hiljaa paikallesi... mieti ja oivalla kuka on "murhattu"... mieti ja oivalla kuka tämän sai aikaan...

    Abortti aiheuttaa traumoja. Olemme nähneet täällä harhaisuutta ja pakoa todellisuudesta. aborttiväki seilaa liian usein järjen valon ulottumattomissa.

    En toivoisi mitään muuta, kuin että minua ammuttaisiin omilla argumenteilla. Ts. että niitä käytettäisiin oikein ja että ne osuisivat. Silloin olisimme jotakin oppineet. Koeta siis, please... uudelleen.

    Äänestä

  • on mairittelua kirjoitti:

    Ai sairaanhoitajat ihan vain päättävät sinun mukaasi, ketä viitsivät hoitaa ja ketkä jättävät kuolemaan? Ja tämän he tekevät ihan vain sen perusteella, ovatko potilaat toimineet koko elämänsä ajan tämän sairaanhoitajan mielestä moraalisesti oikein?

    Oletko sä tosissasi? Tuoko on sairaanhoitajien "ammattietiikkaa"?

    Edellinen kirjoittaja ei muuten puhunut sairaanhoitajista, vaan abortinvastustajasta tällä palstalla.

    "Yhtäkään abortin teettäjää ei ole jätetty "lammikkoonsa" menehtymään."

    Sinun väkesi eli ilmeisesti siis tuo murhaajaväki oli valmis jättämään abortintekijät verilammikkoonsa kuolemaan ja vielä kehuivat nauttivansa siitä ja sen katselemisesta. Et kai ala peräytymään oman väkesi tekojen ja motiivien vastuusta? Sinua on siis ammuttu oman väkesi argumenteilla.

    yritystä vierittää syy paitsi lapsensa, myös omavalintaisesta ITSEmurhasta jonkun muun kuin lapsensurmaajan itsensä harteille!! Kukaan muu ei sitä abortoijaa verilammikkoonsa ole pakottanut!

    Yhtään aborttien teettäjää ei ole jätetty kuolemaan. Sen sijaan aborttitraumaattisten yms. hoito on selvästi jätetty retuperälle. Tämäkin palsta on kuin h.....n huone. On kaikesta "huvittuneita",jopa jumalia ja itse itsensä päivittäin luovia jumalia...

    Kaikki 11 000 aborttien lapsiuhria on surmattu äitinsä kohtuun tai viimeistään sairaalajätteen sekaan.

    On kaunista ja imartelevaa ja kohtuuttoman mielistelevää puhua "aborttiväestä".

    Yksi abortti-asiamies nimitti lasta taannon "sontaläjäksi". Mikä mahtaisi olla sattuva nimitys aborttiväelle?

    "valmis jättämään abortintekijät verilammikkoonsa kuolemaan ja vielä kehuivat nauttivansa siitä ja sen katselemisesta."

    Oliko jossain sanottu näin?

    Äänestä

  • "huvittuneelle" kirjoitti:

    Miksi sinä juokset karkuun?

    Oma murhaväkesi on tuolla selvin sanoin sanonut, että jättäisi mieluusti abortintehneen verilammikkoon kuolemaan. Ja vielä pitäisi sitä oikeudenmukaisena, koska joku on hänen mielestään moraalittomia tekoja tehnyt.

    Siinä on sinulle oman väkesi veritekojen ihannoimista ja murha- ja kostoviettiä. Miksi et ota vastuuta väkesi motiiveista ja kostoaikeista?

    Äänestä

  • kärjistelyä? kirjoitti:

    "valmis jättämään abortintekijät verilammikkoonsa kuolemaan ja vielä kehuivat nauttivansa siitä ja sen katselemisesta."

    Oliko jossain sanottu näin?

    mene lukemaan sairaanhoitajalakkokeskustelua.

    Siellä on noin sanottu ihan suoraan ja vieläpä sanottiin, että tuon naisen syntyneiden lastenkin on parempi olla ilman äitiään, koska verilammikkoon jättävän mielestä niiden lasten on parempi ilman sitä. siis hän oli valmis aiheuttamaan kärsimystä naisen vanhemmille ja siis olemassa oleville lapsille ihan surutta.

    Eihän toki siinä vaiheessa enää kysellä lasten tahtoa, vaikka alkioita pitäisikin kuunnella.

    Ja nämä oli vielä rauhallisesti sanottuna niihin viesteihin verrattuna.

    Siis jos puhumme "aborttiväestä", ottakaa toki oman väkenne jutut vastuulleenne.

    Äänestä

  • "huvittuneelle" kirjoitti:

    Yhtään aborttien teettäjää ei ole jätetty kuolemaan. Sen sijaan aborttitraumaattisten yms. hoito on selvästi jätetty retuperälle. Tämäkin palsta on kuin h.....n huone. On kaikesta "huvittuneita",jopa jumalia ja itse itsensä päivittäin luovia jumalia...

    Kaikki 11 000 aborttien lapsiuhria on surmattu äitinsä kohtuun tai viimeistään sairaalajätteen sekaan.

    On kaunista ja imartelevaa ja kohtuuttoman mielistelevää puhua "aborttiväestä".

    Yksi abortti-asiamies nimitti lasta taannon "sontaläjäksi". Mikä mahtaisi olla sattuva nimitys aborttiväelle?

    "Yhtään aborttien teettäjää ei ole jätetty kuolemaan. Sen sijaan aborttitraumaattisten yms. hoito on selvästi jätetty retuperälle. Tämäkin palsta on kuin h.....n huone."

    Totta - hullujenhuone tosiaan. Huomannet että ne kaikista "harhaisimmat" tekstit tulevat abortin vastustajilta?

    Jos yksittäinen aborttioikeuden kannataja näkee lapsen sontaläjänä mitä sillä on tekemistä muiden aborttioikeuden kannattajien kanssa. Jos olet sillä kannalla, että yksittäisen aborttioukeuden puolustajan kanta edustaa kaikkia tarkoitat myös, että koska jenkkilästä löytyy prolife ryhmittymä joka murhaa abortoivia lääkäreitä myös sinä abortin vastustajana olet murhaaja.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Miksi sinä juokset karkuun?

    Oma murhaväkesi on tuolla selvin sanoin sanonut, että jättäisi mieluusti abortintehneen verilammikkoon kuolemaan. Ja vielä pitäisi sitä oikeudenmukaisena, koska joku on hänen mielestään moraalittomia tekoja tehnyt.

    Siinä on sinulle oman väkesi veritekojen ihannoimista ja murha- ja kostoviettiä. Miksi et ota vastuuta väkesi motiiveista ja kostoaikeista?

    Juttusi ovat omalaatuisen mielipuolisia jopa aborttiväen päästä lasketeltuina. Esiintymisesi ja "huvittumisesi" tällä palstalla puhuu puolestaan.

    On sinulla positiivinenkin puoli. Aborttia harkitsevat voivat jutuistasi päätellä millainen henkinen ja inhimillinen kaivo saattaa odottaa tällaista tekoa.

    Äänestä

  • esimerkille kirjoitti:

    Mikä on, ettet pysty itsekään siihen, mitä aloituksessasi "aborttiväeltä" vaadit?

    Miten et pysty tarkastelemaan oman väkesi motiiveja?

    Alatko jo taas syödä omia sanojasi ja "analyysejäsi"?

    Äänestä

  • on mairittelua kirjoitti:

    Jopa oli kummallinen rinnastus. Rinnastat sairaanhoitajan ammatin harjoittamisen lapsen abortointiin. Edellinen pyrkii pitämään jopa abortin tekijän hengissä ja terveenä ja jälkimmäinen haluaa surmata lapsensa tämän sairaanhoitajan ja muun terveydenhuollon avustuksella.

    Yhtäkään abortin teettäjää ei ole jätetty "lammikkoonsa" menehtymään. Kaikki aborttien teettjät ovat jättäneet lapsensa sairaalajätteen sekaan - yleensä jo menehtyneinä. Lapsia dumpataan jätteisiin 11000 joka vuosi pelkästään rikkaassa Suomessa. Onhan pelkkää kohteliaisuutta, että tällaista väkeä kutsutaan aborttiväeksi - moni voisi keksiä aivan muita määreitä tällaiselle "toiminnalle".

    Sitten väität _hoitajaa_ "murhaajaaksi".

    Istu hiljaa paikallesi... mieti ja oivalla kuka on "murhattu"... mieti ja oivalla kuka tämän sai aikaan...

    Abortti aiheuttaa traumoja. Olemme nähneet täällä harhaisuutta ja pakoa todellisuudesta. aborttiväki seilaa liian usein järjen valon ulottumattomissa.

    En toivoisi mitään muuta, kuin että minua ammuttaisiin omilla argumenteilla. Ts. että niitä käytettäisiin oikein ja että ne osuisivat. Silloin olisimme jotakin oppineet. Koeta siis, please... uudelleen.

    Lienet lukutaidoton? Siinä linkissä oli selvällä suomen kielellä oman väkesi toiveista jättää abortin tekijät vuotamaan kuiviin verilammikkoonsa. Ota vastuu oman murhaajaporukkasi motiiveista, kun kerran yleistät yhden abortin puolustajan jutut kaikkiin puolustajiin! Samalla tavalla minä nyt yleistän. Miltä tuntuu kuulua murhaajaporukkaan? Yhtään abortin tekijää ei ole jätetty varmaan vuotamaan kuiviin, mutta 11000 joka ikinen vuosi jätettäisiin, mikäli teidän murhaajaporukkanne toive toteutuisi! Tuon linkin viesteistä löydät selvät todisteet oman porukkasi julmista ja raaoista tarkoitusperistä!

    Älä toki pakene vastuutasi osana murhaajaporukkaa. Se olkoon teidän abortin vastustajien uusi yhteinen ryhmänimenne kun kerran itse toisten lokeroimisen aloititte.

    Äänestä

  • -murhia- kirjoitti:

    yritystä vierittää syy paitsi lapsensa, myös omavalintaisesta ITSEmurhasta jonkun muun kuin lapsensurmaajan itsensä harteille!! Kukaan muu ei sitä abortoijaa verilammikkoonsa ole pakottanut!

    että ryhtyy seksiin on omavalintainen itsemurha?? Kukaan ei seksiin ryhtyessään kuvittele tulevansa jätetyksi vuotamaan kuiviin. Ja faktaa on se, ettei tässä maassa edes abortintekijöille lain mukaan niin saa tehdä, joten tuollaista ei yksikään heistä itse valitse. Pointti on se, että sinä yrität nyt puolustella sitä, että haluat jättää ihmisiä kuolemaan eli murhata heitä. Oletteko te murhaajaporukka todella noin sokeita ettette näe omien motiivienne kamaluutta ja kykene vastaamaan sanoistanne??

    Kukaan ei abortin tekijää verilammikkoonsa pakota paitsi se joka hänet siihen kuolemaan jättää.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    mene lukemaan sairaanhoitajalakkokeskustelua.

    Siellä on noin sanottu ihan suoraan ja vieläpä sanottiin, että tuon naisen syntyneiden lastenkin on parempi olla ilman äitiään, koska verilammikkoon jättävän mielestä niiden lasten on parempi ilman sitä. siis hän oli valmis aiheuttamaan kärsimystä naisen vanhemmille ja siis olemassa oleville lapsille ihan surutta.

    Eihän toki siinä vaiheessa enää kysellä lasten tahtoa, vaikka alkioita pitäisikin kuunnella.

    Ja nämä oli vielä rauhallisesti sanottuna niihin viesteihin verrattuna.

    Siis jos puhumme "aborttiväestä", ottakaa toki oman väkenne jutut vastuulleenne.

    kukaan siellä ei siis ollut nauttimassa katselusta, toisin ku koitit vääristellä!!

    Lasten on turvallisempaa olla kaukana naisista jotka ovat osoittaneet julmuutensa ja raakuutensa jollain niin alhaisella teolla kuin syntymättömän sisaruksen murhalla.

    Äänestä

  • oikein sekoilet??? kirjoitti:

    Lienet lukutaidoton? Siinä linkissä oli selvällä suomen kielellä oman väkesi toiveista jättää abortin tekijät vuotamaan kuiviin verilammikkoonsa. Ota vastuu oman murhaajaporukkasi motiiveista, kun kerran yleistät yhden abortin puolustajan jutut kaikkiin puolustajiin! Samalla tavalla minä nyt yleistän. Miltä tuntuu kuulua murhaajaporukkaan? Yhtään abortin tekijää ei ole jätetty varmaan vuotamaan kuiviin, mutta 11000 joka ikinen vuosi jätettäisiin, mikäli teidän murhaajaporukkanne toive toteutuisi! Tuon linkin viesteistä löydät selvät todisteet oman porukkasi julmista ja raaoista tarkoitusperistä!

    Älä toki pakene vastuutasi osana murhaajaporukkaa. Se olkoon teidän abortin vastustajien uusi yhteinen ryhmänimenne kun kerran itse toisten lokeroimisen aloititte.

    abortintekijä tappaa ihan ITSE ITSENSÄ siihen verilammikkoonsa, kukaan muu ei sitä siihen ole pakottanut!!!!!!!!!

    Sitä paitsi ei se siihen lammikkoonsa edes todennäkösestikään kuole, lapsi sen sijaan kuolee abortissa VARMASTI.

    Äänestä

  • mielestäsi se kirjoitti:

    että ryhtyy seksiin on omavalintainen itsemurha?? Kukaan ei seksiin ryhtyessään kuvittele tulevansa jätetyksi vuotamaan kuiviin. Ja faktaa on se, ettei tässä maassa edes abortintekijöille lain mukaan niin saa tehdä, joten tuollaista ei yksikään heistä itse valitse. Pointti on se, että sinä yrität nyt puolustella sitä, että haluat jättää ihmisiä kuolemaan eli murhata heitä. Oletteko te murhaajaporukka todella noin sokeita ettette näe omien motiivienne kamaluutta ja kykene vastaamaan sanoistanne??

    Kukaan ei abortin tekijää verilammikkoonsa pakota paitsi se joka hänet siihen kuolemaan jättää.

    Voikohan seksin harrastaminenkin johtaa kuiviinvuotamiseen? No, aborttiin ryhtymisen kanssa sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä.

    "Kukaan ei abortin tekijää verilammikkoonsa pakota paitsi se joka hänet siihen kuolemaan jättää."

    Voi äly hoi.. no KUKAHAN siitä abortista/verilammikon tekemisestä yleensä päättää ja siihen ryhtyy jollei se lammikossaan olija ihan ITSE??!!!
    Yritä nyt keksiä edes jotain vähän parempia perusteluja vierittää syy ITSEmurhasta jonkun muun niskoille.. toi on todella säälittävää.

    se, että menee sairaalaan tekemään täysin laillisen toimenpiteen, jotain menee pieleen ja ihminen jätetään vuotamaan kuiviin kun pelastaakin voisi. Miten toinen tekee itsemurhan silloin kun hänet jätetään kuolemaan?? Oletko noin tyhmä???? Etkö tajua, että jos jättäisit toisen ihmisen vuotamaan kuiviin, TEKISIT RIKOKSEN SUOMEN LAKIEN MUKAAN??!!?? mene sitten selittelemään tuomarille että se teki itsarin senkin älypää... Oletko tosiaan noin sairaan tyhmä, ettet edes tajua suomen lain alkeitakaan????

    Äänestä

  • miten on itsemurha kirjoitti:

    alunperin kyseessä miten joku vois/haluais tehdä ilman laillista velvotetta murhaajan hoitoon...ja siitä periaatteesta että joku tosiaan ihan itse hankkiutuu siihen lammikkoonsa, joten ei kuolema ois muiden aiheuttamaa, aktiivisesta murhasta nyt puhumattakaan.

    Mutta tosiaan, heikolta näyttää jollet enää kykene muuhunkaan verukkeeseen kuin lakiin vetoomaan.

    vastustajien hävyttömään ihmisenmurhaviettiin ihan vain omavaltaisen oikeuden perusteella.

    On todellakin järkyttävää, etteivät vastustajat kunnioita yhteiskunnan sääntöjä ja yleisiä moraaliperiaatteita, vaan ovat valmiita niitä loukkaamaan JÄRKYTTÄVÄLLÄ tavalla, jättämällä ihmisiä kuolemaan verilammikkoon ja vielä kehumalla nauttivansa siitä. Tuollaista sairasta epäinhimillisyyttä ja omankäden oikeutta ei todellakaan voi enää "elämän puolustajana" puolustella, joten ei ihme, ettei sinullakaan mitään puolustuksia ole esittää motiiveillenne.

    Sairaasta mielestä ja itsekkyydestähän tuollainen yleisen moraalin vastainen toiminta ja kostomentaliteetti kertoo.

    Olemme siis vetoneet peruskristilliseen inhimillisyyteen ja ihmisten oikeuksiin, jotka ovat valtakuntamme yhteiseen moraaliin perustuvia, ja joita teidän väkenne on järkyttävällä tavalla ja vielä viattomien lasten kärsimyksen kustannuksella valmiita rikkomaan EPÄINHIMILLISESTI toisten kärsimyksestä vieläpä nauttien.

    Esitä tosiaan perusteesi tuollaiselle täysin moraalittoman ja lasten hädästä piittaamattoman teon oikeutukselle.

    Äänestä

  • eli.. kirjoitti:

    kukaan siellä ei siis ollut nauttimassa katselusta, toisin ku koitit vääristellä!!

    Lasten on turvallisempaa olla kaukana naisista jotka ovat osoittaneet julmuutensa ja raakuutensa jollain niin alhaisella teolla kuin syntymättömän sisaruksen murhalla.

    "kukaan siellä ei siis ollut nauttimassa katselusta, toisin ku koitit vääristellä!!

    Lasten on turvallisempaa olla kaukana naisista jotka ovat osoittaneet julmuutensa ja raakuutensa jollain niin alhaisella teolla kuin syntymättömän sisaruksen murhalla."

    Eli sinäkin olet järkyttävällä tavalla valmis viemään lapsilta äidin, koska SINÄ, ventovieras ja faktoista mitään tietämätön epäinhimillinen ihminen niin päätät.

    Järkyttävää omankäden oikeutta, joka on kyllä sairaan kaukana viattomien lasten elämän puolustamisesta.

    Siis sinä olet valmis laittamaan tuntevat ja kärsimykseen kykenevät lapset äidittömiksi, koska SINÄ et hänen laillista tekoaan hyväksy! Ihan sairasta itsekkyyttä ja vielä kehtaat sitä puolustella.

    Mikä on,e tteivä't ne lapset saa päättää itse, halauvatko he oman äitinsä pitää? Miten joku voi olla noin raakalaismainen, että on valmis aiheuttamaan PALJON pahaa ja kärsimystä viattomille lapsille?

    Ei voi kuin ihmetellä tosiaan tuollaista itsekkyyttä ja musita ihmisistä piittaamattomuutta. JA vielä kehtaatte täällä moralisoida muita, kun itse olette noin äärettömän murhanhimoisia ja kostohalukkaita, PELKÄSTÄÄN OMAN MIELIPITEENNE takia vastoin yhteiskunnan yleistä arvomaailmaa.

    Äänestä

  • -murhia- kirjoitti:

    abortintekijä tappaa ihan ITSE ITSENSÄ siihen verilammikkoonsa, kukaan muu ei sitä siihen ole pakottanut!!!!!!!!!

    Sitä paitsi ei se siihen lammikkoonsa edes todennäkösestikään kuole, lapsi sen sijaan kuolee abortissa VARMASTI.

    teidän oman väkenne juttuja.

    Kyllä tuo kirjoittaja oli ihan valmis sen kuolevan sinne verilammikkoon JÄTTÄMÄÄN ja vieläpä vierestä katsomaan ja se on tyystin lainvastaista toimintaa Suomessa ja siitä joutuu edesvastuuseen.

    Siis miten tuota laittomuutta puolustelet? Saati sitten sitä järjetöntä moraalittomuutta, jolla aiheutetaan tahallisesti ja tieten tahtoen kärsimystä viattomille lapsille vieden heiltä vastoin heidän omaa tahtoaa äitinsä. Niinhän te olitte viemässä ja vieläpä kehutte sillä ja väitätte sen olevan hyväksi niille lapsille.

    Siis teistä on hyvä aiheuttaa kärsimystä niin viattomille lapsille kuin myös aikuisille, ihan vain oman mielivaltaisuutenne perusteella. Todella moraalitonta toimintaa, jota et ole onnistunut perustelemaan mitenkään moraalisesti.

    Aborttihan ON Suomessa laillinen teko, eikä siihen ole muutosta nähtävästi tulossakaan, joten ainoa yleisen moraalitason vastainen teko on sen vastustajan moraaliton tappamishalu ja tahto aiheuttaa tahallaan lapset äidittömiksi.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "kukaan siellä ei siis ollut nauttimassa katselusta, toisin ku koitit vääristellä!!

    Lasten on turvallisempaa olla kaukana naisista jotka ovat osoittaneet julmuutensa ja raakuutensa jollain niin alhaisella teolla kuin syntymättömän sisaruksen murhalla."

    Eli sinäkin olet järkyttävällä tavalla valmis viemään lapsilta äidin, koska SINÄ, ventovieras ja faktoista mitään tietämätön epäinhimillinen ihminen niin päätät.

    Järkyttävää omankäden oikeutta, joka on kyllä sairaan kaukana viattomien lasten elämän puolustamisesta.

    Siis sinä olet valmis laittamaan tuntevat ja kärsimykseen kykenevät lapset äidittömiksi, koska SINÄ et hänen laillista tekoaan hyväksy! Ihan sairasta itsekkyyttä ja vielä kehtaat sitä puolustella.

    Mikä on,e tteivä't ne lapset saa päättää itse, halauvatko he oman äitinsä pitää? Miten joku voi olla noin raakalaismainen, että on valmis aiheuttamaan PALJON pahaa ja kärsimystä viattomille lapsille?

    Ei voi kuin ihmetellä tosiaan tuollaista itsekkyyttä ja musita ihmisistä piittaamattomuutta. JA vielä kehtaatte täällä moralisoida muita, kun itse olette noin äärettömän murhanhimoisia ja kostohalukkaita, PELKÄSTÄÄN OMAN MIELIPITEENNE takia vastoin yhteiskunnan yleistä arvomaailmaa.

    kun itse täällä ylpeilee ja tekee jopa hupia oman lapsensa tappamisesta.. huh, kieroutunutta...että suna oisin hyvinki hiljaa vaan ITSEKKYYDESTÄ!!

    Etkö tosiaan ite edes huomaa kuinka oot sairastuttanu ittes sillä abortilla?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    vastustajien hävyttömään ihmisenmurhaviettiin ihan vain omavaltaisen oikeuden perusteella.

    On todellakin järkyttävää, etteivät vastustajat kunnioita yhteiskunnan sääntöjä ja yleisiä moraaliperiaatteita, vaan ovat valmiita niitä loukkaamaan JÄRKYTTÄVÄLLÄ tavalla, jättämällä ihmisiä kuolemaan verilammikkoon ja vielä kehumalla nauttivansa siitä. Tuollaista sairasta epäinhimillisyyttä ja omankäden oikeutta ei todellakaan voi enää "elämän puolustajana" puolustella, joten ei ihme, ettei sinullakaan mitään puolustuksia ole esittää motiiveillenne.

    Sairaasta mielestä ja itsekkyydestähän tuollainen yleisen moraalin vastainen toiminta ja kostomentaliteetti kertoo.

    Olemme siis vetoneet peruskristilliseen inhimillisyyteen ja ihmisten oikeuksiin, jotka ovat valtakuntamme yhteiseen moraaliin perustuvia, ja joita teidän väkenne on järkyttävällä tavalla ja vielä viattomien lasten kärsimyksen kustannuksella valmiita rikkomaan EPÄINHIMILLISESTI toisten kärsimyksestä vieläpä nauttien.

    Esitä tosiaan perusteesi tuollaiselle täysin moraalittoman ja lasten hädästä piittaamattoman teon oikeutukselle.

    MISSÄ on nautittu verilammikkoon jättämisestä?!!!!

    Lopeta naurettava vääristely jollet kykene asioita todeks osottaan!

    Katsos kun kukaan muu ei sille mitään voi että se abortintekijä on ihan ITSE itsensä siihen lammikkoon hankkinu!!

    Ja kristillisyyteen ei lapsentappajan kannattas vedota yhtään mitenkään.. JÄRKYTTÄVÄLLÄ tavalla myrkytit lapses ja vedit alas viemäriin..

    Äänestä

  • kerran, kirjoitti:

    Siis hetkinen. Mitä tätä palstaa nyt on tullut seurattua, niin hyvin usein aborttia vastustetaan sillä perusteella, että alkio on ihminen ja sen elämää tulee suojella sen ihmisyyden takia. Nyt kuitenkaan raskaana olevan naisen elämää ei suojella, jos hän ei suojele toisen ihmisen elämää.

    Tästä nyt väkisin saa sen käsityksen, että ihmisyys ei ole tärkeää (miksi ihmeessä siitä sitten kinataan täällä päivästä toiseen?), vaan elämä arvotetaan sen mukaan, miten kukin henkilö on sen päättänyt elää ja miten paljon kukin tekee syntiä (millä perusteella se synti sitten määritelläänkin). Näinhän se menee kristinuskossakin, mutta siellä tuomitsija on vähän eri kaliiberia kuin me perustallaajat täällä.

    Elämänpuolustaminen ja kuolemantuomion kannattaminen eivät sovi minun mielessäni samaan lauseeseen. Samahan se on, että eliminoiko raskaana oleva nainen sen ihmisen (sikiön), joka ei hänen maailmaansa sovi vai eliminoiko abortin vastustaja sen raskaana olevan naisen, joka ei hänen maailmaansa sovi. Eli jättää elämän suojelematta/elämänoikeuden puolustamatta. Ihminen se tässäkin kuolee sen seurauksena, että elämää ei puolustettu tai sitä ei yritetty ylläpitää.

    Yhtä syyllisiä tai syyttömiä kaikki.

    Äänestä

  • vielä.. kirjoitti:

    kun itse täällä ylpeilee ja tekee jopa hupia oman lapsensa tappamisesta.. huh, kieroutunutta...että suna oisin hyvinki hiljaa vaan ITSEKKYYDESTÄ!!

    Etkö tosiaan ite edes huomaa kuinka oot sairastuttanu ittes sillä abortilla?

    Emmehän me keskustele tässä kohtaa minun teostani. Minun tekoni on Suomessa yleisesti ja yleisen moraaliperiaatteen mukaisesti sallittu.

    Sen sijaan teidän tekonne, toisen ihmisen kuolemaan jättäminen tahallisesti ja äidin surmaaminen lapsiltansa, koska sinä, ventovieras, mielivaltaisesti päätit, että niiden lasten on parempi olla ilman äitiänsä.

    Se on moraalitonta kohtelua paitsi sille naiselle, joka tekee yleisesti moraalisesti ja laillisestikin hyväksytyn teon, mutta etenkin se on moraalitonta käytösä niitä viattomia lapsia kohtaan, joilta heiltä kysymättä olet valmis äidin oman mielitekosi ja oman moraalittoman päätöksesi takia riistämään. Ja ihan vain koska SINÄ niin satut tyystin meilivaltaisesti haluamaan vastoin yleistä moraalikäsitystä Suomessa.

    Se on tosiaan sairasta itsekkyyttä ja kaikkien muiden elämään itsekästä puuttumista VASTOIN yhteiskuntamme moraalinormeja.

    Eiköhän sairain ole se, joka on valmis toimimaan maamme yleisiä lakeja ja KAIKKIA moraalisääntöjä vastaan ja katselemaan vierestä toisen kuolemaa ja riistämään tarkoituksellisesti lapsilta äidin.

    Ei voi kuin ihmetellä tuollaista sairasta itsekkyyttä ja omanedunpyyntiä KAIKKIEN muiden ihmisten kustannuksella.

    Millä puolustelet omaa moraalitonta tekoasi ja kostosi tarvetta?

    Äänestä

  • tappaa? kirjoitti:

    Siis hetkinen. Mitä tätä palstaa nyt on tullut seurattua, niin hyvin usein aborttia vastustetaan sillä perusteella, että alkio on ihminen ja sen elämää tulee suojella sen ihmisyyden takia. Nyt kuitenkaan raskaana olevan naisen elämää ei suojella, jos hän ei suojele toisen ihmisen elämää.

    Tästä nyt väkisin saa sen käsityksen, että ihmisyys ei ole tärkeää (miksi ihmeessä siitä sitten kinataan täällä päivästä toiseen?), vaan elämä arvotetaan sen mukaan, miten kukin henkilö on sen päättänyt elää ja miten paljon kukin tekee syntiä (millä perusteella se synti sitten määritelläänkin). Näinhän se menee kristinuskossakin, mutta siellä tuomitsija on vähän eri kaliiberia kuin me perustallaajat täällä.

    Elämänpuolustaminen ja kuolemantuomion kannattaminen eivät sovi minun mielessäni samaan lauseeseen. Samahan se on, että eliminoiko raskaana oleva nainen sen ihmisen (sikiön), joka ei hänen maailmaansa sovi vai eliminoiko abortin vastustaja sen raskaana olevan naisen, joka ei hänen maailmaansa sovi. Eli jättää elämän suojelematta/elämänoikeuden puolustamatta. Ihminen se tässäkin kuolee sen seurauksena, että elämää ei puolustettu tai sitä ei yritetty ylläpitää.

    Yhtä syyllisiä tai syyttömiä kaikki.

    ansaitsee elämänsuojelua, ei ne jotka oman arvonsa syyllisyydellään alensivat.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Emmehän me keskustele tässä kohtaa minun teostani. Minun tekoni on Suomessa yleisesti ja yleisen moraaliperiaatteen mukaisesti sallittu.

    Sen sijaan teidän tekonne, toisen ihmisen kuolemaan jättäminen tahallisesti ja äidin surmaaminen lapsiltansa, koska sinä, ventovieras, mielivaltaisesti päätit, että niiden lasten on parempi olla ilman äitiänsä.

    Se on moraalitonta kohtelua paitsi sille naiselle, joka tekee yleisesti moraalisesti ja laillisestikin hyväksytyn teon, mutta etenkin se on moraalitonta käytösä niitä viattomia lapsia kohtaan, joilta heiltä kysymättä olet valmis äidin oman mielitekosi ja oman moraalittoman päätöksesi takia riistämään. Ja ihan vain koska SINÄ niin satut tyystin meilivaltaisesti haluamaan vastoin yleistä moraalikäsitystä Suomessa.

    Se on tosiaan sairasta itsekkyyttä ja kaikkien muiden elämään itsekästä puuttumista VASTOIN yhteiskuntamme moraalinormeja.

    Eiköhän sairain ole se, joka on valmis toimimaan maamme yleisiä lakeja ja KAIKKIA moraalisääntöjä vastaan ja katselemaan vierestä toisen kuolemaa ja riistämään tarkoituksellisesti lapsilta äidin.

    Ei voi kuin ihmetellä tuollaista sairasta itsekkyyttä ja omanedunpyyntiä KAIKKIEN muiden ihmisten kustannuksella.

    Millä puolustelet omaa moraalitonta tekoasi ja kostosi tarvetta?

    olet halunnut esiin tuoda.

    "Minun tekoni on Suomessa yleisesti ja yleisen moraaliperiaatteen mukaisesti sallittu."

    Jaksat vieläkin jankuttaa tätä haperoo illuusioos vaikka miljoonaan kertaan on osotettu ettei laillisuus kerro yhtikäs mitään yleisestä moraalista / hyväksynnästä??

    Ikävältä tuntuvat jutut (lasten turvaaminen itsekeskeisen ja ailahtelevan hirviön mielivallalta) tehdään ja koituvat lopulta heidän parhaakseen.

    Äänestä

  • tekoasi kirjoitti:

    Kultarakas, mikä on, ettet sinä uskalla ollenkaan omaa moraalittomuuttanne ja kaksinaamaisuuttanne edes tunnustaa?

    Yrität vain koko ajan kääntää puheen minuun. Etkö uskalla tunnustaa itsellesi tekojesi ja motiiviesi moraalittomuutta ja itsekkyyttä?

    Mikä on, ettet kykene tunnustamaan toivovanne kaikkein pahinta ventovieraille ja myös täysin viattomille LAPSILLE?

    Miten ette ota vastuuta OMISTA TEOISTANNE JA HALUISTANNE?

    Äänestä

  • -murhia- kirjoitti:

    alunperin kyseessä miten joku vois/haluais tehdä ilman laillista velvotetta murhaajan hoitoon...ja siitä periaatteesta että joku tosiaan ihan itse hankkiutuu siihen lammikkoonsa, joten ei kuolema ois muiden aiheuttamaa, aktiivisesta murhasta nyt puhumattakaan.

    Mutta tosiaan, heikolta näyttää jollet enää kykene muuhunkaan verukkeeseen kuin lakiin vetoomaan.

    Alunperin tosiaan oli kyse siitä, mitä joku haluaisi tehdä ilman laillista velvoitetta. Kyse on siis toisen moraalista, sinunkin moraalistasi. Tämä on se pääpointti: millä perusteella voit haukkua toisia murhaajiksi kun itse HALUAISIT JÄTTÄÄ TOISEN IHMISEN KUOLEMAAN SIIS HALUAISIT MURHATA??? Etkö näe olevasi itse tasan yhtä moraaliton kuin ne jotka abortin tekevät, koska heillä siihen laillinen oikeus olisi? Jättäisithän itsekin kuolemaan toisen ihmisen jos sinu8lla siihen laillinen oikeus olisi!

    "että joku tosiaan ihan itse hankkiutuu siihen lammikkoonsa, joten ei kuolema ois muiden aiheuttamaa"

    Alunperin ko. viestiketjussa kyse oli siitä, että sairaalaan myöhäisaborttiin tulleet jätettäisiin vaan yksinään ponnistelemaan ja vaikka vuotamaan kuiviin verilammikkoonsa jos jotain menis vikaan. Alunperin kyse oli siis siitä, että nämä ihmiset ovat tulleet aborttiin laillisena toimenpiteenä! Ja te murhaajaporukka haluatte siellä jättää heidät kuolemaan! Jos lailliseen toimenpiteeseen sairaalaan tulleen jättää tahallaan ja tietoisesti hoidotta, jonka seurauksena hän vuotaa kuiviin, niin eikö muka kuolema ole muiden aiheuttama?? Jos sinut vaikka umpparileikkauksessa jätetään vuotamaan kuiviin, niin itsemurhaako mielestäsi olit tullutkin tekemään?? Kaiketi kyse ei olisi suorastaan murhasta, mutta vähintäänkin kuolemantuottamuksesta. Luultavasti taposta, koska pystyttäisiin osoittamaan toisen kuolemaan jättäminen tahalliseksi ja harkituksi teoksi.

    "Mutta tosiaan, heikolta näyttää jollet enää kykene muuhunkaan verukkeeseen kuin lakiin vetoomaan."

    Ja ensisijaisesti juuri sitä moraalista puolta olen yrittäny käsitellä ja just siihen on moni muukin yrittäny vedota. Syytön mä siihen oon josset ymmärrä mitä luet...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    teidän oman väkenne juttuja.

    Kyllä tuo kirjoittaja oli ihan valmis sen kuolevan sinne verilammikkoon JÄTTÄMÄÄN ja vieläpä vierestä katsomaan ja se on tyystin lainvastaista toimintaa Suomessa ja siitä joutuu edesvastuuseen.

    Siis miten tuota laittomuutta puolustelet? Saati sitten sitä järjetöntä moraalittomuutta, jolla aiheutetaan tahallisesti ja tieten tahtoen kärsimystä viattomille lapsille vieden heiltä vastoin heidän omaa tahtoaa äitinsä. Niinhän te olitte viemässä ja vieläpä kehutte sillä ja väitätte sen olevan hyväksi niille lapsille.

    Siis teistä on hyvä aiheuttaa kärsimystä niin viattomille lapsille kuin myös aikuisille, ihan vain oman mielivaltaisuutenne perusteella. Todella moraalitonta toimintaa, jota et ole onnistunut perustelemaan mitenkään moraalisesti.

    Aborttihan ON Suomessa laillinen teko, eikä siihen ole muutosta nähtävästi tulossakaan, joten ainoa yleisen moraalitason vastainen teko on sen vastustajan moraaliton tappamishalu ja tahto aiheuttaa tahallaan lapset äidittömiksi.

    ei mainittu.

    Tässä juuri näkyy selkeimmillään lain ja moraalin eriäväisyys.

    Jonkun on laitonta valita moraalinsa mukaan ja toinen tekee lain voimalla moraalittomuutta.. että silleen.

    Äänestä

  • MORAALISTA OLI KYSE!!! kirjoitti:

    Alunperin tosiaan oli kyse siitä, mitä joku haluaisi tehdä ilman laillista velvoitetta. Kyse on siis toisen moraalista, sinunkin moraalistasi. Tämä on se pääpointti: millä perusteella voit haukkua toisia murhaajiksi kun itse HALUAISIT JÄTTÄÄ TOISEN IHMISEN KUOLEMAAN SIIS HALUAISIT MURHATA??? Etkö näe olevasi itse tasan yhtä moraaliton kuin ne jotka abortin tekevät, koska heillä siihen laillinen oikeus olisi? Jättäisithän itsekin kuolemaan toisen ihmisen jos sinu8lla siihen laillinen oikeus olisi!

    "että joku tosiaan ihan itse hankkiutuu siihen lammikkoonsa, joten ei kuolema ois muiden aiheuttamaa"

    Alunperin ko. viestiketjussa kyse oli siitä, että sairaalaan myöhäisaborttiin tulleet jätettäisiin vaan yksinään ponnistelemaan ja vaikka vuotamaan kuiviin verilammikkoonsa jos jotain menis vikaan. Alunperin kyse oli siis siitä, että nämä ihmiset ovat tulleet aborttiin laillisena toimenpiteenä! Ja te murhaajaporukka haluatte siellä jättää heidät kuolemaan! Jos lailliseen toimenpiteeseen sairaalaan tulleen jättää tahallaan ja tietoisesti hoidotta, jonka seurauksena hän vuotaa kuiviin, niin eikö muka kuolema ole muiden aiheuttama?? Jos sinut vaikka umpparileikkauksessa jätetään vuotamaan kuiviin, niin itsemurhaako mielestäsi olit tullutkin tekemään?? Kaiketi kyse ei olisi suorastaan murhasta, mutta vähintäänkin kuolemantuottamuksesta. Luultavasti taposta, koska pystyttäisiin osoittamaan toisen kuolemaan jättäminen tahalliseksi ja harkituksi teoksi.

    "Mutta tosiaan, heikolta näyttää jollet enää kykene muuhunkaan verukkeeseen kuin lakiin vetoomaan."

    Ja ensisijaisesti juuri sitä moraalista puolta olen yrittäny käsitellä ja just siihen on moni muukin yrittäny vedota. Syytön mä siihen oon josset ymmärrä mitä luet...

    se laillisuus siihen kuuluu? Älä nyt kuitenka sekota pelkkää teoriaa toteen..

    murhaaminen vaatii aktiivista toimintaa, joten en ois ketään murhannu varsinkaan kun en ole sille sitä lammikkotilannetta aiheuttanu.
    Jos kävisin hukuttaan senn siihen lammikkoon niin juttu ois eri.

    Umpparileikkauksessa tulin saamaan hoitoa sairauteen enkä tietääkseni ole toimenpiteeni myötä tappanut ketään.

    Eikö se sinun umpisuolesi ollut ihan yhtä lailla elävää solukkoa joka päätyi kuolemaan kun se sinusta poistettiin?
    Jos mielestäsi sikiö solukasana täytyy kaikin keinoin säilyttää siinäkin vaiheessa kun se on täysin riippuvainen naisen ruumista niin eikö sama logiikka päde umpisuoleen.

    ei kasva uutta ihmistä vaikka kuinka odottelisin.. sillä solukolla on myös mun geenit joten se ei ole edes mikään toinen yksilö vaan todella kuuluu mun elimistöön.

    Äänestä

  • -murhia- kirjoitti:

    ansaitsee elämänsuojelua, ei ne jotka oman arvonsa syyllisyydellään alensivat.

    Ymmärsin homman niin, että se joka on alkion/sikiön poistanut (joidenkin mielestä siis murhannut), voidaan moraalisesti oikeutetusti jättää kuolemaan vuotamalla kuiviin. Mutta missä se moraalisen kostotappamisen raja sitten kulkee: oletetaan että abortti sujuu mahdollisimman tuskattomasti ja siististi, ts. ei tarvetta jäädä verilammikkoon makaamaan, saako sen naisen käydä murhaamassa vaikka ensi viikolla kotisohvalleen tv:n ääreen? Tai jos moinen lynkkausreissu tuntuu turhan suunnitellulta, niin jos paha tappajanainen vaikka jää vahingossa auton alle ja on vuotamassa kuiviin, onko moraalisesti ok katsella vierestä myhäillen? Nainenhan teki jo edellisellä viikolla teon, jonka vuoksi hän ei enää ole oikeutettu elämänsä suojeluun? Entä jos auton alle jää 30 vuotta myöhemmin?

    Että onko asiassa jokin raja, vai ihanko on kerrasta poikki -tyyppinen juttu?

    Äänestä

vastahedelmöittynyt munasolu ei mielestäni ole vielä lapsi, vaikka siitä varmaan sellainen saadaankin sanoilla taiteilemalla. En osaa sanoa, missä kehitysvaiheessa ihminen saavuttaa kaikki ihmisoikeudet, mutta ainakin ne menetetään, kun aivot lakkaavat toimintansa.
Siinä on varmaan jotain tekemistä tietoisuuden kanssa.
Olen vielä erittäin syvästi pahoillani, että olen eri mieltä kanssasi. Sinulla on varmasti kaikki mahdollinen tieto ja kokemus, mitä tarvitaan abortin moraalista oikeutusta arvioidessa.

Äänestä
  • Palstalla on myös älykästä ja traumatisoitumatontakin väkeä, joka kykenee tiedon ja kokemuksen keräämiseen. Kaikkea mahdollista ei ole kenelläkään. Kaikkea mahdollista emme tarvitse, sillä emme voi sitä saavuttaa ja silti meidän tulee ymmärtää ja ylläpitää elämää.

    Ihmisen olemassaolo alkaa elämän alkaessa ja lakkaa kun hänet surmataan tai kun hän muutoin kuolee. Mahdollisuus (nukkuvan, sairaan, nuoren, vanhan tai jollakin muulla tavalla tietoisen) ihmisen surmaamiseen kohdistuu -aina- ihmisyyttä vastaan.

    Toisen ihmisen surmaaminen on paha teko. Vielä pahempi, jos se tehdään oman voiton pyynnistä.

    Useimmille elämän arvostamiseen riittää tieto elämän olemassaolosta.

    Äänestä

  • tosiasiat riittävät kirjoitti:

    Palstalla on myös älykästä ja traumatisoitumatontakin väkeä, joka kykenee tiedon ja kokemuksen keräämiseen. Kaikkea mahdollista ei ole kenelläkään. Kaikkea mahdollista emme tarvitse, sillä emme voi sitä saavuttaa ja silti meidän tulee ymmärtää ja ylläpitää elämää.

    Ihmisen olemassaolo alkaa elämän alkaessa ja lakkaa kun hänet surmataan tai kun hän muutoin kuolee. Mahdollisuus (nukkuvan, sairaan, nuoren, vanhan tai jollakin muulla tavalla tietoisen) ihmisen surmaamiseen kohdistuu -aina- ihmisyyttä vastaan.

    Toisen ihmisen surmaaminen on paha teko. Vielä pahempi, jos se tehdään oman voiton pyynnistä.

    Useimmille elämän arvostamiseen riittää tieto elämän olemassaolosta.

    "Ihmisen olemassaolo alkaa elämän alkaessa ja lakkaa kun hänet surmataan tai kun hän muutoin kuolee"

    Mutta meillä erehtyväisillä on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä nämä käsitteet ihminen ja elämä tarkoittavat? Taitavat olla jo tuttuja juttuja, joten mitä niitä kertaamaan. Ihan siellä on tohtoreita ja nobel-palkittujakin aborttiväen seurassakin, joten ei kai tuo erimielisyys ihan tietämättömyydestä ja pelkästä murhanhimosta voi johtua, luulisin.

    Äänestä

  • abortti-agentti kirjoitti:

    Ihmisen elämän arvostaminen ei riipu akateemisista oppiarvoista tai ihmisen saamista palkinnoista. Moni professori oli stalinin ja hitlerin palveluksessa.

    Elämän arvostaminen riippuu oivalluksesta ja motiiveista sekä henkisestä selkärangasta.

    Moni "oppinut" on typerää typerämpi ja itsekäs. Moni elämän koulima on elämän edessä nöyrä ja rikas. Toki myös päinvastaista sattuu.

    Selkeän ajattelun alkeista ei sen sijaan ole haittaa vaan hyötyä. Siihen auttaa koulutus jonkin verran...

    Äänestä

  • tärkeää.. kirjoitti:

    lääkäri on maailmaa kiertäessään kääntänyt kelkkansa tässä aborttikysymyksessä juuri tämä elämän arvostus mielessä.
    Useimmiten jyrkät ja oikeat mielipiteet löytyvätkin niiltä, joilla ei ole syystä tai toisesta tuota elämänkokemusta vielä kertynyt.

    Äänestä

Mita mita mita sina sanoa....

Hyvä pizza sulle paistelee
Myöskin kebab leikkaa leivälle
Pihvi sekä hjuva leikkele
Kaikki maistuu sama kakalle

Äänestä
  • taitaapa näemmä olla jälleen aborttiväen argumentit pussin pohjalla pizzamössön höysteenä...?

    Äänestä

Koko ketjun lukeneena ei voi kuin todeta, että tätä keskustelua käy (muiden muassa) selkeästi kaksi aborttinsa takia mielenterveytensä menettänyttä tyyppiä, joiden älytön, jatkuva "väärinymmärtäminen" (tahallinen), saa jo sellaisia mittasuhteita sairaan psyyken suojelussa käytettävänä keinona, että ihan ammattiapu on selkeästi paikallaan- eikä välttämättä enää pelkkä keskusteluapu riitä...

On hyvin surullista, että tuollaiset oman psyykensä jo abortilla tuhonneet, tulevat tänne esittämään psyykensä suojaksi kehittelemiänsä juttuja, joilla ei ole mitään todenpohjaa. Surullista se on siksi, että joku tietämätön nuori voi ottaa nuo täysin perättömät ja perusteettomat, vastoin todellista faktatietoa olevat jutut ja väitteet todesta...

Ylläpito saisi keskittyä, sen sijaan, että poistelee mukavuusabortteja vastustavien esille tuomaa faktaa, siihen, että pitäisi palstan puhtaana jo mieleltään sairastuneiden valheista!!!

Äänestä
  • sen huomaa!
    toivottavasti käyvät jo jossain terapeutilla!

    Äänestä

  • Hmmmm, kun katsoo tuota ketjua niin näyttäisi siltä, että abortin kannattajiin kuuluvat kommentoivat pääsääntöisesti yhdellää nimimerkillä eivätkä huutele puskista muuttuvalla nickillä.

    Abortin kannattajien teksti pysyy enimmäkseen asialinjoilla, abortinvastustajilla taas lipsahtaa argumentointi aika nopeasti murhaajamurhaajaverilammikko -hokemiseksi.

    On hyvin surullista, että tuollaiset psyykensä lapsettomuuden takia menettäneet tulevat tänne esittämään psyykensä suojaksi kehittelemiänsä juttuja joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

    Äänestä

  • Maaginenkasipallo kirjoitti:

    Hmmmm, kun katsoo tuota ketjua niin näyttäisi siltä, että abortin kannattajiin kuuluvat kommentoivat pääsääntöisesti yhdellää nimimerkillä eivätkä huutele puskista muuttuvalla nickillä.

    Abortin kannattajien teksti pysyy enimmäkseen asialinjoilla, abortinvastustajilla taas lipsahtaa argumentointi aika nopeasti murhaajamurhaajaverilammikko -hokemiseksi.

    On hyvin surullista, että tuollaiset psyykensä lapsettomuuden takia menettäneet tulevat tänne esittämään psyykensä suojaksi kehittelemiänsä juttuja joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

    Huonopa oli puolustuksesi. Sinusta kumpuava viha ja katkeruus näkyy sen psyykesi suojaksi kehitetyn kuplan takaa erittäin hyvin. Katkeruudessasi haluaisit selvästi, että muutkin joutuisivat samaa kuoppaan kanssasi. Joillakin on sellainen kuvitelma, että jos muutkin tekevät saman pahan teon, jonka on itse tehnyt, oma teko jotenkin paranee. Voin kertoa, että tekosi ei enää muuksi muutu!

    Äänestä

  • ysipallo kirjoitti:

    Voisitko tarkentaa mikä kohta jossain kirjoituksistani kumpuaa vihaa ja katkeruutta. Löydät ne helposti koska kirjoitan aina samalla nimimerkillä.

    Pahan teon? Minkä ihmeen pahan teon. Jos viittaat ei toivotun raskauden keskeyttämiseen niin päästään taas känkkäämään mielipide eroista.

    Äänestä

  • yhden lapsettomuushoidoissa seonneen, tiedät varmaan kenestä puhun...

    Äänestä

  • Nämä onnettomat ihmiset ovat harhoineen valitettavan traagisia.

    Heidän heidän tuottamansa vahinko kohdistuu myös siihen, että järjettömyyksien latelu ja vaahtoaminen karkoittavat asialliset puheenvuorot ja keskustelijat.

    Hysteeristen kanssa "keskustelu" johtaa harhaan ja parhaimmillaankin pelkkään jankutukseen. Osaltaan tämä on heidän tarkoituksensakin, sillä tosiasioiden kuvaaminen ja analysointi sekä analyyttinen keskustelu tekee kipeää pimeään tottuneille silmille ja karvastelee omassa mielessä kiellettyjä tekoja ja tavoitteita. Juuri siksi he huutavat niin kovaa, etteivät itsekään kuulisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

äidinkieltä kirjoitti:

Yllättävästi tällä palstalla on loukkaannuttu suomen kielen käytöstä. Mukavuusabortteja tekevät ja niitä puolustavat ja edistävät ovat aborttiväkeä. Normaalissa kielenkäytössä talossa x asuvat ovat talonväkeä, toisella puolella asuvat ovat naapuriväkeä, varusmiehet ja upseerit ovat sotaväkeä jne.

Mielenkiintoinen kysymys aborttiväen osalta on aborttien edistäminen. Edistäjäksi ei kukaan halua myöntyä. Mistä ihmeestä on kyse?

Aborttiväki hyökkää kiivaasti jopa raivolla lapsen ihmisyydestä puhuvia kohtaan. Jo yrityksiä lapsen ja hänen äitinsä tilanteen analysointiin pilkataan ja sensuroidaan. Eikö tämä ole aborttikynnyksen alentamista ja abortin edistämistä?

Yleisin aborttiväen argumentti on se, että he puolustavat aborttioikeutta. Käytännössä aborttioikeus tarkoittaa sitä, että lapsen äiti saa halutessaan surmata lapsen kohtuunsa.

A-kellokkaat viittaavat usein abortin teettäjän "haluamiseen" ja "ei-haluamiseen". Tällöin lapsi on olematon tai ainakin merkityksetön ja hänen elämänsä ja kuolemansa riippuu julmasta oikusta. Siten aborttioikeuden puolustaminen osoittautuu 100%:sesti aborttien estettömäksi mahdollistamiseksi. Eikö mahdollisuuksien luonti ja esteiden poistaminen olisi juuri aborttien edistämistä.

Lapsen oikeuksien täydellinen kieltäminen ja teettäjän oikun nostaminen korkeimmaksi hyveeksi, johtaa lapsen täysin suojattomaan tilaan. Tämä on puhdasta aborttien edistämistä.

(Useaan otteeseen on käsitelty lapsen häpäisy ja muut "temput" aborttikynnyksien alentamiseen.)

Aborttiväkeen ei ole luettava sitä vähäistä määrää aborttien teettäjistä, joilla on toimenpiteeseen todellinen äidin terveyttä uhkaava tms. lääketieteellinen syy. Heidän osaltaan aborttiin ei ole pyritty eikä abortin avulla ole kohtuuden rajoissa pyritty väistämään vanhemmuuteen liittyvää vastuuta. Juuri tässä kulkee rajalinja aborttiväen ja lapsenkin elämää kunnioittavien välillä.

Hämmästyttävin aborttiväen ja varsinkin abortti-kellokkaiden piirteistä on se, etteivät he myönnä tekojaan, puheitaan ja tavoitteitaan edes itselleen. Palstalla vaahdotaan, ettei lapsella ole mitään tekemistä abortin kanssa, lapsi on vain solukasa, sontakasa tai että kyse on mielipiteistä, oikeuksista eikä lainkaan konkreettisesta asiasta: lapsen surmaamisesta äitinsä kohtuun. Kukapa sellaista oikeutta kehtaisikaan puolustella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu