Luin juuri jostakin, että tutkimusten mukaan miehet ovat naisia vastuuntuntoisempia, eivätkä anna tunteen sekoittaa järkisyitä.
Kun on kyse esim. seksistä ja lasten hankkimisesta.
Tulikin mieleeni, millä ne naiset kuitenkin aina saavat tahtonsa läpi?
Kun on kyse esim. seksistä ja lasten hankkimisesta.
Tulikin mieleeni, millä ne naiset kuitenkin aina saavat tahtonsa läpi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
tuloksen allekirjoitan minäkin!
Millä saadaan tahto läpi? Tähän kysymykseen taidan olla väärä ihminen vastaamaan, sillä vihaan sitä, kun joku pakotetaan johonkin, toisen etuun vedoten. Parisuhde on kahden kauppa!
Oikein ällöttäväksi asia muuttuu, kun on kyseessä lapset!
Vanha isäni on seurannut maailmanmenoa kovin hämillään. Hän sanoi joskus näin: "Huomaatkos, Raamatussa sanotaan, että nainen vaietkoon seurakunnassa! Mutta siellä ei sanota, mikä helvetti pääsee irti, kun akalle antaa vallan!"
Se näkyy meidän jokaisen silmien alla nykyisin.
Milloinkaan ei esim. lapset ja vanhukset ole hoidettu niin huonosti kuin nykyään!
Tästä johtuen, koska emme SAA emmekä VOI itse päättää syntymästämme, meille tulisi suoda AINA mahdollisuus tulla kuulluksi itseämme koskevissa asioissa. Tämä oikeus kuuluisi myös miehelle!
Naiset vaatii tasa-arvoa itselleen, huomaamatta, että polkevat jo miesten tasa-arvoa!
Näin siinä käy, kun tunteet määrää, eikä järki sano yhtään mitään...
Kyllä näin on näreet!
Tyhmää taas tuollainen yleistäminen että naiset olisivat hirveän tunteellisia. Olen huomannut että yksinkertaisimmat naiset ajattelevat tunteillaan ja samalla ovat vastuuttomampia.
Minä olen nainen ja tunnen harvoin mitään rakkautta, vihaa, kateutta yms. En koskaan anna tunteiden vallata mieltäni. Minun mieheni on reippaasi tunteellisempi, ja melkein jokainen tuntemani mies ajattelee enemän tunteilla kuin minä. Ehkä olen tunnevammainen (kuten naiset väittää miehistäkin).
Naisia on erilaisia, mutta valitettavan moni on tuneellinen ja myös yksinkertainen.
sitten olen tunteelllinen ja yksinkertainen!
Kovin yksinkertaista yleistää tunteelliset naiset johonkin luokkaan.
Usein käy näin, että mies ja nainen alkavat seurustelemaan ja mahdollisesti jo siinä vaiheessa nainen haluaa lasta, mutta mies ei.
Sitten ollaan avoliitossa ja mennään naimisiin.
Nainen saattaa odottaa vuosia lasten hankintapäätöstä mieheltä, joka on edelleen omasta mielestään liian nuori tai kypsymätön.
Jos mies kuitenkin päätyy tekemään niitä lapsia monen vuoden jahkaamisen jälkeen, eikö silloin ole kyse tasa-arvosta ja kompromissista?
Nainen odotti vuosia ja mies alentaa vuosia?
Jos nainen tyytyisi odottamaan hiljaa miehen päätöstä lapsista, saattaisi siihen mennä, niin kauan, että nainen ei lapsia enään saisikaan.
Mieshän laskee hedelmöittymisaikansa elämänsä loppuun asti.
Siksipä näen, että tässä piilee luonnon muokkaama laki, jotta ihmiskuntamme yleensä lisääntyy.Ei naiselle huvikseen ole annettu vauvakuumetta parhaassa hedelmöittymisiässä.
unohtui.
Hän antoi naiselle vauvakuumeen, mutta ei antanut hänelle järkeä puolison valinnassa...
Mutta eihän mitään "luojaa" ole, onneksi.
Kiima-aika tulee usealle eläimelle jossain vaiheessa ja yleensä paras kumppani pyritään valitsemaan.
Naiset (eli naaraat) on usein hormonipesäkkeitä ja antaa hormonien ohjata elämäänsä.
Jos isäehdokkaiden ominaisuuksia punnittaisiin suurennuslasilla,ei taitaisi montaa ehdokasta jäädä jäljelle.
Luojalle kiitos lisääntyminen tapahtuu kuitenkin tunne- eikä järkiperustein.
Muuten olisi "allulla" suurperhe ja sisäsiittoinen jälkipolvi.
viestistäsi loistaa niin suuri järjen palo että täytyi lamppu huoneesta sammuttaa. viestisi monimutkaisuuden takia minulla meni useita tunteja ymmärtää mitä tarkoitit..ja vastuullisuus joka heijastelee viestistäsi ylitti täysin käsityskykyni, mutta hyvä että kaltaisiasi mahtuu tänne maailmaan ompahan jotain mihin pyrkiä!
Taisi osua arkaan paikkaan
juuri!!Avasit silmäni näkemään mikä minä olen, nyyh nyyh en mitään muuta kuin yksisoluinen sydämmellä ajatteleva idiootti. Tämä on hirveää että tällaisiakin sikiää tänne maailmaan tuottamaan muille murhetta tekemisillään ja valinnoillaan. Ole kiltti äläkä enää käännä veistä haavassa!!
..että miehet kuitenkin loppupelissä ajattelevat alapäällään:) Että se siitä vastuuntuntoisuudesta:
Naiset saa tahtonsa läpi ja hyvä niin. mitäs siitä tulee jos vuosia jahkaillaan lastenteon kanssa. Kaikki menee niinkuin luonto on suunnitellut. Miehellä on puntissa painetta ja äidillä hormonit hyrräävät vauvakuumetta. Kaikki sopii yksi yhteen. Nykyään kun ollaan niin mukavuudenhaluisia, että siirretään lapsentekoa yli 30 ikävuoden. Sitten pyöräytetään yksi lapsi. Mistä Suomi saa veronmaksajia ja sotilaita jos lapsia ei enää tehtailla entiseen malliin. No, onhan se lastenkasvatus vaivalloista mutta ei isällä siinä ole mielestäni juuri mitään roolia ennen lapsen 1,5 vuoden ikää. Sitä ennen lapsi ihmettelee, että tuossa on äiti mutta kuka toi äijä on? Kokemuksesta voin sanoa ettei siihen koskaan valmis ole. Äidille vain kunnon ruiskaus ja se on siinä. Ei sitä kannata liikaa pohtia. Kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää.
Onnettomimpia ovat nuo sinkut peililaseissaan rannalla frisbeetä heittelemässä. Kuinka turhaan voi ihmisen elämä kulua? Vaikka sekin perseenpyöritys tähtää vain lopulta yhteen asiaan....