minä,sinä & hän

Miksi mietin sitä että ónko poikaystäväni rakastanut eksäänsä enemmän kuin minua nyt?Miten tästä voisi päästä eroon?Häiritsee itseä hirveästi,kun epäilee eikä pysty luottaan täysiä.Joistain pienistä asioista on vain saanut sellaisen kuvan että ukko on ollut ja osoittanut enempi kiinnostusta silloin häneen kuin minuun nyt.Ja heidän erosta ei ole vielä kovin pitkää aikaa. Help me!!
41653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuolla ajattelutavalla aiheutat vain suhteellesi ongelmia. Mennyt on mennyttä. Keskity tähän hetkeen.

Jos mietit menneitä, se tulee käytöksenä suhteeseen. Älä lähde syyttelemään toista sellaisesta, mihin toinen ei ole syypää. Mieti tätä. Lopulta voi tulla tilanne, että omalla sietämättömällä käytöksellä pilaat suhteen.

Äänestä

Ihmettelen suuresti varsinkin naisia, jotka peilaavat kumppaninsa tunteita toista naista kohtaan. Onko se niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että muillakin kuin sinulla voi olla menneisyys. Tätä sinun ajattelumalliasi pidän pikkutytön prinsessa ilmiönä eli: sinun pitää olla toiselle se ainoa, ainutlaatuinen ja ensikertainen ihminen toisen elämässä. Sinun kannattaisi ottaa joku peräkammarin poika, jolla ei ole ollut muita suhteita kuin oma käsi ja ehkä ainoa rakkaus suhde elämässään omaan äitiinsä. Nyt asiaan.. Oletko ehkä ajatellut, että tämä miehesi haluaa tehdä kanssasi kaiken toisin ja ehkäpä varovaisemmin ja harkitummin. Rakentaa kanssasi tulevaisuuden pikkuhiljaa ja vankemmalle pohjalle. Kato elämä jos jokin koulii ja opettaa. Mitä luottamiseen tulee, niin en ymmärrä pointtiasi, koska et kerro sen enempää mistä luottamisen puute johtuu. Mutta jos poikakaverisi ei ole tehnyt mitään sinua kohtaa, mikä veisi luottamuksen(ainoastaa tunteesi rakastaako hän sinua enemmän tai vähemmän) Niin relaa vähän ja lopeta toi isin pikkutyttö syndrooma. Ehkäpä myös poikakaverisi käy läpi eroa, mene ja tiedä. Silloin ehkä paras vaihtoehto ei ole alkaa seurustelemaan. Yleensä silloin voi käydä niin, että olet vain ylimenosuhde. Tarkkaile tilannetta ja anna miehellesi aikaa, ota vaikka aikalisä jotta saa käytyä läpi eronsa.

Äänestä
  • naisella menee, naisilla joista ei ole kasvanut naisia.
    Itse olen menneenä suhteena ollut suoraan miehen uuden naisen hampaissa, ja tosi kivuliaasti. En ymmärrä sitä ihmistä ollenkaan, kun ei minun puoleltani ainakaan mitään uhkaa pitäisi olla, silti tuntuu että minua ei olisi koskaan saanut olla olemassakaan. Tosi outoa.

    Äänestä

Mies on silläviisiin tyhmä olento, että aina etsii ex:nsä huonomman tilalle. Tästä seuraa, että ex on aina vaan mielessä ja parempi. Se on vaan elämän realiteetti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


merkku000 kirjoitti:

Miksi mietin sitä että ónko poikaystäväni rakastanut eksäänsä enemmän kuin minua nyt?Miten tästä voisi päästä eroon?Häiritsee itseä hirveästi,kun epäilee eikä pysty luottaan täysiä.Joistain pienistä asioista on vain saanut sellaisen kuvan että ukko on ollut ja osoittanut enempi kiinnostusta silloin häneen kuin minuun nyt.Ja heidän erosta ei ole vielä kovin pitkää aikaa. Help me!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu