Mitä voi enää tehdä?

Olen menettänyt elämän suhteen about kaiken toivon. En pysty ikinä tekemään "normaalia" työtä, enkä kyllä sen paremmin haluaisikaan. Viimeinen oljenkorteni oli mennä opiskelemaan sydäntä lähellä olevaa alaa, mutta sekin koulu on toisella paikkakunnalla, eikä yksin asuminen tule kysymykseen.

Tajusin, ettei elämästäni tule ikinä mitään. En voi ikinä saavuttaa unelmiani ja tulen elämään loppuelämäni tuilla, ellen saa lottovoittoa tai keksi muuta keinoa saada rahaa, suht helposti. Unelmani ovat minulle about kaikki kaikessa ja jos ne viedään, ei jää mitään.

Lisäksi olen tajunnut kuinka paska paikka maailma todella on, suurelta osin. En sen vuoksi halua elää täällä. Onneksi olen kuitenkin aina yrittänyt löytää kaikesta hyvää. Niin paljon sitä minunkin elämääni mahtuu, että jaksan nykyhetken.

Hoitava taho kuvittelee, että minulla on jotain, mitä minulla ei ole. Mutta eipä minua varsinaisesti kiinnostakaan, kunhan tuet juoksevat. On se vaan silti ikävä homma, kun omahoitajakeskusteluista ei saa irti niin paljoa, kun kuuntelemassa on henkilö, joka olettaa automaattisesti kaikki kertomani jonkun tilan tai tämänhetkisen vaiheen aiheuttamaksi. Hoitojaksoni päiväosastolla päättyy luultavasti parin viikon päästä, enkä todellakaan tiedä, mihin suohon sen jälkeen joudun. Omahoitaja kun yrittää vielä hieman manipuloida minua jäämään pois, vaikka olisi mahdollisuus jatkaa hoitoa.

Minulla on (ainakin) sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jossa vahvoja piirteitä epävakaudesta ja pakko-oireisuuteen asti vaativaa persoonallisuutta. Pakko-oireisuus on kyllä muutenkin esillä. Tietty tohon liittyy vielä muutakin, mutta pääpaino epävakauden tietyillä piirteillä ja vaativuudella, sen kaikissa muodoissa. Niin ja sitten aika tärkeänä osana määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö.

Minulla on kuitenkin paljon hyviä ystäviä, jotka ovat minulle perhettä ja osaltaan saavat jaksamaan. Muuten syyt elää ovat aika vähissä. Pääpiirteissään mielialani ei ole kovinkaan lähellä pohjaa, vaikka saattaa vaihdella todella rajustikin. Kuoren alla vellovaa pahaa oloa vastaan taistelemista ei kuitenkaan jaksa ikuisesti. Mikä neuvoksi?
261274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat
  • ei auta. Mulla on muuta ajateltavaa, sillä pärjään päiväni.

    Äänestä

  • Toivoton.. kirjoitti:

    ei auta. Mulla on muuta ajateltavaa, sillä pärjään päiväni.

    "että mikä tuo valitusvirsi sitten oli", oliko se vain purkaus tänne kaikkien masentuneitten päälle. Ja sen jälkeen ollaan niin ylimielisiä, että en minä teidän neuvojanne tarvitse, pärjään muutenkin.

    TODELLA HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ. tÄLLÄISIÄKÖ NÄMÄ KAIKKI HENKENSÄ UHKAAJAT OVAT. hALUTAAN VAIN "KRIISIYTTÄÄ" KOKO PALSTA.

    Vähemmän tulee positiivisia viestejä selviämisestä, joita on paljon. Mutta eiväthän he silloin enää tarvitse "spurku palstaa"

    todella hämmentynyt asiasta...

    Äänestä

  • kummastuttaa kirjoitti:

    Ei se mikään valitusvirsi ollut vaan kertomus elämästäni ja tilanteestani. En ole ylimielinen, tuo ei vaan auttanut. En osaa pyytää suoraa apua, koska minulla ei ole hajuakaan, mitä tehdä. Siksi jätin vastauksen noin lyhyeksi. Eikä viestissä kyllä ollut havaittavissa minkäänlaista negatiivista sävyä, se ei ollut tarkoituskaan. En osaa kysyä mitään spesifistä, mutta tiedän, mikä ei auta. Anteeksi, ei ollut tarkoitus olla tyly.

    Aikomukseni ei ole kriisiyttää koko palstaa, vaan yrittää hakea apua. En edes sen tarkemmin tiedä mitä haen... Etsin oikeastaan keinoja saavuttaa elämässäni haluamiani asioita.

    Olen miettinyt pankkiryöstöä ja muuta huijaustoimintaa, mutten usko, että omatuntoni sallisi sen.

    Mikä siis eteen?

    tuosta toisesta linkistä, minkä annoin > mtkl.fi
    Tällä palstalla vain oinennevoo toisin ja toinen tuomisee sen. Täältä ei mitään selvää tuu?

    Siis ammatti ihmisiltä kysymään apua. Kuka se paras sitten sinun kohdallasi on.
    Sen tiedät vain sinä, mikä sulle kelpaa, vai kelpaako mikään? Aamen...

    Äänestä

  • KYSYPPÄ kirjoitti:

    Kiitos, että yrität auttaa. Olen tosiaan päiväsairaalassa tällä hetkellä, eikä muutaman kuukauden hoitojaksoni ole auttanut käytännössä mitään. Käytettävissä on ollut psykiatri, psykologi ja erikoissairaanhoitaja sekä sosiaalityöntekijä.

    Mua ei voi "parantaa" kuin ulkoisten tekijöiden muuttuminen. Niitä mä nyt haluaisin omin neuvoin yrittää muuttaa, ei tästä ihmeen odottamisesta tule mitään.

    En oikein tiedä, kenen ammatti-ihmisen, ja minkä alan puoleen pitäisi, tai edes voisi kääntyä... Minkälaista palvelua ajattelit tuolta mielenterveyden keskusliitosta?

    Neuvontapuhelin>>
    Kuntoutus neuvonta
    VERTAISTUKI NEUVONTA

    Sitten voi katsella kaikki sivut, kyllä sieltä sinulle jonkinlainen "uusi tie" avautuu?

    Hyvä että ymmärsit minun "auttavan" takoitukseni.
    Ps, Täytyi, anteeksi vain; vähän potkasta ensin.

    Sairaala on vain akuuttia hoitoa varten. Itse täytyy päättää mitä yrittää sen jälkeen. Itsestä kaikki lähtee loppuviimeksi.

    Ole nyt rauhassa muutamapäivä, saahan siellä ainakin hyvää ruokaa? Tulee ravituksi.

    Hyvää / kohtuullista jatkoa sinulle.
    Kirj. Kuntoutunut

    Äänestä

  • hyvä ~~~~~~~~ kirjoitti:

    Kyllä alun alkaenkin ymmärsin, että yrität auttaa ja olen siitä kiitollinen. Käsitit viestini vain erilailla kuin se oli tarkoitettu.

    Eivätpä minua taida auttaa mitkään mielenterveyskuntoutukset. Tuo "uusi tie" on käytännössä mahdoton ajatus.

    Tosiasia on, etten "tämän paremmassa kunnossa" tule koskaan olemaan.

    Ja mitä "ole nyt rauhassa muutama päivä"? Muutaman kuukauden olen siellä jo viettänyt ja tulen vielä viettämään jonkin aikaa. Ruoka on harvoin ruokavaliooni sopivaa ja jätän usein syömättä.

    Sairaalahoidon aikana ulospäin näkyvä tilani on parantunut, mutta se ydin - kaikkien ongelmien juuri - on säilynyt samana. Akuutti oireilu on käytännössä nyt normaalitasolla, eikä se tästä parane. Olen vähän niinkun seurannassa.

    PS. Aika ylimieliseltä kuulostavat nuo viestisi. Tuollaisiako te kaikki kuntoutuneet olette tuon auttamisen kanssa? :)

    Hyvää jatkoa myös sinulle.

    Äänestä

  • Toivoton.. kirjoitti:

    Kiitos, että yrität auttaa. Olen tosiaan päiväsairaalassa tällä hetkellä, eikä muutaman kuukauden hoitojaksoni ole auttanut käytännössä mitään. Käytettävissä on ollut psykiatri, psykologi ja erikoissairaanhoitaja sekä sosiaalityöntekijä.

    Mua ei voi "parantaa" kuin ulkoisten tekijöiden muuttuminen. Niitä mä nyt haluaisin omin neuvoin yrittää muuttaa, ei tästä ihmeen odottamisesta tule mitään.

    En oikein tiedä, kenen ammatti-ihmisen, ja minkä alan puoleen pitäisi, tai edes voisi kääntyä... Minkälaista palvelua ajattelit tuolta mielenterveyden keskusliitosta?

    Niin kauvan kuin on elämää, on toivoa. Olen itse ollut samassa jamassa. Usko pois. Siksi niin "ylimielisesti?" kirjoitan, tarkoittaen vain ja vain PARASTASI....
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

    OTETTA ELÄMÄÄN PITKÄÄN -SYVENTÄVÄ KUNTOUTUSKURSSI (KELAN KURSSINRO 21489)
    Tapahtumaluokka: Kuntoutuskurssit
    Tapahtuma-aika: 03.05.2008 klo 15:00 - 09.05.2008 klo 15:00
    Tapahtumapaikka: Lappajärvi, Kylpylä Kivitippu
    Järjestäjä: Mielenterveyden keskusliitto
    Kuvaus: Kuntoutuskurssi on vaikeavammaisille mielenterveyskuntoutujille
    - jotka ovat aikaisemmin osallistuneen kaksiosaiselle "Otetta elämään pitkäänsairastaneille" -kuntoutuskurssille
    - jotka saavat Kelan maksamaa korotettu hoito- tai vammaistukea
    - joilla on huomattavia vaikeuksia selviytyä eri elämäntilanteissa
    - joilla pitkään jatkuneiden mielenterveysongelmien jälkeen on tarvetta miettiä omaa kuntoutumistaan
    - joilla on tarve löytää uusia keinoja kuntoutumisen edistämiseksi ja halua kehittää vuorovaikutustaitojaan

    Kuntoutuskurssin tavoitteena on
    - säilyttää ja parantaa kuntoutujien toimintakykyä kuntoutussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti
    - löytää uusia keinoja kuntoutumisen edistämiseksi
    - kehittää kykyä laatia omaa elämää koskevia tavoitteita
    - tarjota mahdollisuus harjoitella vuorovaikutustaitoja
    - kehittää valmiuksia toimia arkielämän eri tilanteissa
    Tapahtumaan ilmoittautuminen: Kuntoutuskurssi on osallistujalle maksuton.

    Kuntoutuskurssille haetaan täyttämällä Kelan kuntoutushakemuslomake KU 1102 ja kuntoutushakemuksen liite KU 104.

    Hakemukseen liitetään hoitavan tahon kanssa yhteistyössä tehty kuntoutussuunnitelma, josta ilmenee tarve kuntoutuskurssille.

    Kuntoutuskurssin hakuaika päättyy 8.2.2008.

    VV/SYV/08, 21 kb, Updated: 06.11.2007

    Lisätietoja kuntoutuskurssista, hakulomakkeiden täyttämisestä ja niihin liittyvistä liitteistä voit tiedustella:

    Tietopalvelu Propelli
    puh. 0203 91920 (pvm koko maa)
    tai
    kuntoutussihteeri Isko Kantoluoto
    puh. 09 - 565 77318

    -------------------------------------------------
    © Mielenterveyden Keskusliitto

    Äänestä

  • vaihtoehto kirjoitti:

    En jotenkin usko, että olet ollut samassa jamassa. Ihmiset on erilaisia. Vai koetko todella kirjoitukseni tutuiksi?

    Mulla on siis ulkopuolisia esteitä elämälleni ja sen toteuttamiselle. Nyt mä haluan tehdä jotain niiden hävittämiseksi kun oon mieleltä sellasessa kunnossa, että voisin jotain yrittääkin. En tarvitse mitään kuntoutusta tai hoitoa kun siitä ei ole mitään apua, se on jo nähty. Ydinongelma säilyy maailman tappiin, ellei joku muuta mun persoonallisuutta.

    Ainut, mikä mua auttaa, on raha. Helppo keino tienata rahaa ilman "normaalia" työtä.

    Äänestä

>Olen menettänyt elämän suhteen about kaiken toivon.

Toivolla ei kovin pitkään kukaan elä.

>Tajusin, ettei elämästäni tule ikinä mitään.

Elämästäsi tulee se minkä itse siitä teet.

Tilanteet ja asetelmat muuttuvat joka päivä
ja niistä täytyy vaan selviytyä/sopeutua.

>Unelmani ovat minulle about kaikki kaikessa ja >jos ne viedään, ei jää mitään.

Mitä sitten oli ennen unelmaa..

Minulla ei ole unelmia koska ne ovat turhia.

Toivo,unelmat ja onnellisuus kaikki ovat vain
typeryyttä jonka perässä ihminen juoksee koko
elämänsä kunnes ehkä vasta kuolinvuoteellaan tajuaa kaiken sen turhuuden mihin on tuhlannut elämänsä. Tilaisuutensa.

>Lisäksi olen tajunnut kuinka paska paikka >maailma todella on, suurelta osin.

Hyvä..olet jo oivaltanut jotain suurta.

>En sen vuoksi halua elää täällä.

Enpä minäkään sen vuoksi haluaisi elää..

Elän vain sen vuoksi että en suostu alistumaan
kohtalooni,kieltäydyn hyväksymästä sitä.

Ja vihaan tätä kaikkea niin paljon että sen
vihan voimalla selviydyn mistä tahansa.

>Onneksi olen kuitenkin aina yrittänyt löytää >kaikesta hyvää.

"Onneksi" minä en ole koskaan tuhlannut aikaa tuollaiseen.

>Niin paljon sitä minunkin elämääni mahtuu,
>että jaksan nykyhetken.

No mutta sehän on hienoa..

Minä taas en tunne "hyvää" enkä "onnea" enkä tarvitse niitä.

>Minulla on kuitenkin paljon hyviä ystäviä

Minulla niitä ei ole.

>Muuten syyt elää ovat aika vähissä.

Syy elää..onko muka sellaisiakin..

Muista että:

AINA löytyy niitä joilla asiat on huonommin
kuin sinulla ja silti he selviävät hengissä.

Äänestä
  • "Toivolla ei kovin pitkään kukaan elä."

    Millä sitten? Jos kokee pahaa oloa, eikö toivo paremmasta auta jaksamaan?

    "Elämästäsi tulee se minkä itse siitä teet."

    Mitäs sitten kun minun ei anneta tehdä siitä minkäänlaista?

    "Mitä sitten oli ennen unelmaa.."

    Ei mitään. Ne ovat olleet niin kauan kuin muistan.

    "Minulla ei ole unelmia koska ne ovat turhia.

    Toivo,unelmat ja onnellisuus kaikki ovat vain
    typeryyttä jonka perässä ihminen juoksee koko
    elämänsä kunnes ehkä vasta kuolinvuoteellaan tajuaa kaiken sen turhuuden mihin on tuhlannut elämänsä. Tilaisuutensa."

    Mikä on tämä tilaisuutesi? Mitä tehdä elämässä ellei tavoitella unelmiaan, tai edes jotain? Mitä järkeä siinä enää olisi? Elämässä on tilaisuus saavuttaa unelmansa.

    Voiko elämästä nauttia ilman tavoitteellisuutta ja saavutuksia? Onko nautinto tavoiteltavaa? Mielestäni kyllä. Yritän saada elämäni siihen pisteeseen, jossa voin nauttia siitä ilman efortteja. Siihen asti panostan siihen kaikkeni, en muutakaan voi tehdä. Pakko yrittää jotain.

    "Elän vain sen vuoksi että en suostu alistumaan
    kohtalooni,kieltäydyn hyväksymästä sitä.

    Ja vihaan tätä kaikkea niin paljon että sen
    vihan voimalla selviydyn mistä tahansa."

    Mikä on kohtalosi, voiko sitä muuttaa? Onko elämäsi mukavaa? Tavoitteletko ahdinkoa? Miksi elämässä pitäisi kärsiä koko ajan?

    "Onneksi" minä en ole koskaan tuhlannut aikaa tuollaiseen.

    Se on mun luonteessa. En tee sitä tarkoituksellisesti, vaan se tulee automaattisesti. Havaitsen positiiviset asiat siinä missä negatiivisetkin.

    "AINA löytyy niitä joilla asiat on huonommin
    kuin sinulla ja silti he selviävät hengissä."

    Muista että: Ei löydy. Jokaisen maailma on erilainen ja jokaisella on omat ongelmansa. Jos joku kokee olevansa pohjalla, on todella löytänyt OMAN pohjansa, ei kenelläkään voi asiat olla vielä huonommin. Asioiden huonoutta ei voi verrata yleisellä tasolla, vaan ne pitää nähdä yksilön näkökulmasta.

    Jos ei ole syitä elää, miksi elää. Eikö se ole turhaa. Onko elämässäsi jotain, mitä haluat, toivot vai haluatko olla loppuelämäsi vihainen?

    Äänestä

  • Toivoton.. kirjoitti:

    "Toivolla ei kovin pitkään kukaan elä."

    >Millä sitten?

    Millä tahansa muulla..vaikka vedellä ja leivällä.

    >Jos kokee pahaa oloa, eikö toivo paremmasta auta jaksamaan?

    En tiedä..ehkä se joillekin toimii.(minulle ei)

    Mutta entäs sitten kun tajuaa että
    toivo on turhaa,eikä jaksa enää uskoa?

    >Mitäs sitten kun minun ei anneta tehdä siitä minkäänlaista?

    Kuka muu loppujen lopuksi hallitsee omaa
    elämääsi niin kun sinä itse. (ei kukaan)

    "Mitä sitten oli ennen unelmaa.."
    >Ei mitään. Ne ovat olleet niin kauan kuin muistan.

    No..silti minun mielipiteeni on se että
    unelmista on enempi harmia kuin hyötyä.

    >Mikä on tämä tilaisuutesi?

    Tilaisuus etsiä tarkoitusta.

    >Mitä tehdä elämässä ellei tavoitella unelmiaan, >tai edes jotain?

    Täytyyhän sitä jotain tehdä..jotain sellaista mikä kiinnostaa,onko sillä niin väliä että mitä.

    >Mitä järkeä siinä enää olisi? Elämässä on >tilaisuus saavuttaa unelmansa.

    Hyvin subjektiivinen näkemys elämästä..jos se
    on vaan jotain missä voi tavoitella unelmiaan..

    Missä yleensäkään on mitään järkeä?

    >Voiko elämästä nauttia ilman tavoitteellisuutta >ja saavutuksia? Onko nautinto tavoiteltavaa?

    Enpä tiedä noista mitään.

    >Mielestäni kyllä.

    Aha..

    >Yritän saada elämäni siihen pisteeseen, jossa >voin nauttia siitä ilman efortteja.

    = Elämän tarkoitus..?

    >Siihen asti panostan siihen kaikkeni, en >muutakaan voi tehdä. Pakko yrittää jotain.

    No sepä on hyvä..tee sitten juuri niin.

    >Mikä on kohtalosi, voiko sitä muuttaa?

    No..niin sanottu kohtalo..eihän sitä voi tietää.
    Mutta ehkäpä sitä voi muuttaa.

    >Onko elämäsi mukavaa?

    En tiedä tuollaisesta.

    >Tavoitteletko ahdinkoa?

    En..sitä saa ilman tavoitteluakin..

    >Miksi elämässä pitäisi kärsiä koko ajan?

    Tässäpä onkin just se pointti, ei pidäkään.
    Ei pidä hyväksyä sitä.

    Kieltäydyn kärsimyksestä.
    Se saa jäädä jeesustelijoille..

    >Havaitsen positiiviset asiat siinä missä negatiivisetkin.

    No mun luonteessa taas on niin että havaitsen
    vaan ne negatiiviset asiat..mutta sitä voi hyvin olla havaitsematta mitään.

    >Jos joku kokee olevansa pohjalla, on todella olla vielä huonommin.

    Tuo on taas hyvin subjektiivinen näkemys.

    Ja sen "oman pohjan" alta voi löytyä
    vielä monta pohjaa jos vaan kaivaa..

    >Asioiden huonoutta ei voi verrata yleisellä >tasolla, vaan ne pitää nähdä yksilön >näkökulmasta.

    Niin..voisihan se olla kyllä ihan mukavaa noin.
    Mutta mailma ei toimi niin.
    Tämä yhteiskunta ei toimi niin.

    Jos nyt ollaan hieman yksinkertaisia ja lasketaan yhteen huonot asiat elämässä ja verrataan sitä toisiin niin..AINA löytyy niitä joilla asiat on huonommin kuin sinulla ja silti he selviävät hengissä.

    Elämässä on kyse selviytymisestä.

    >Jos ei ole syitä elää, miksi elää. Eikö se ole >turhaa.

    Et voi tietää tulevia syitä elämällesi.

    >Onko elämässäsi jotain, mitä haluat,
    >toivot vai haluatko olla loppuelämäsi vihainen?

    Vai että haluta ja toivoa..ne eivät
    vaan ole merkityksellisiä asioita.

    Vihainen aion olla niin kauan kun siihen on syytä.

    Ja jos todella haluan jotain niin voin sen saavuttaa.

    Äänestä

  • Darksoul kirjoitti:

    "En tiedä..ehkä se joillekin toimii.(minulle ei)

    Mutta entäs sitten kun tajuaa että
    toivo on turhaa,eikä jaksa enää uskoa?"

    Olen ollut tuossa pisteessä. Sieltä on noustu. Pakko yrittää jotain kun täällä kerta on pakko olla.

    "Kuka muu loppujen lopuksi hallitsee omaa
    elämääsi niin kun sinä itse. (ei kukaan)"

    Jos poiketaan tavanomaisista ajattelumalleista, niin: Yhteiskunta - maailman normit, muut ihmiset. Nämä tekijät rajoittavat vapautta. Ne ovat se kokonaisuus, jonka puitteissa pitäisi oma elämänsä elää. Ilman taloudellisia rajoitteita olisin onnellisempi. Maailma vaan pyörii tällä kertaa näin. -Luonnon lapsi-

    "Tilaisuus etsiä tarkoitusta."

    Olen sitä mieltä, että elämän tarkoitus on se mitä jokainen sen ajattelee/haluaa olevan. Minulla se on unelmieni toteuttaminen. Olen onnellinen sen johdosta, että olen löytänyt tarkoituksen. Moni kun saattaa koko ikänsä etsiä tarkoitusta, sitä löytämättä.

    "Hyvin subjektiivinen näkemys elämästä..jos se
    on vaan jotain missä voi tavoitella unelmiaan.."

    On se paljon muutakin, mutta minulla pääpaino on unelmilla, enkä itselleni mitään mahda.

    "Missä yleensäkään on mitään järkeä?"

    Aina on mahdollista alkaa ylifilosofoimaan, mutta oletuksena pidän kuitenkin sitä, että jossain on jotain järkeä, koska muuten missään ei olisi mitään järkeä ja elämä, kuten kaikki muukin olisi täysin turhaa ja merkityksetöntä. Kaikki voisi vain loppua, eikä sillä olisi mitään väliä, varsinkaan kun ei olisi enää mitään, mille sillä olisi mitään väliä.

    "Aha.."

    Kyllä nautinto on tavoittelemisen arvoinen asia. Se tuo tähän järkeä.

    ">Yritän saada elämäni siihen pisteeseen, jossa >voin nauttia siitä ilman efortteja.

    = Elämän tarkoitus..?"

    Osa sitä, minulle...

    "En..sitä saa ilman tavoitteluakin.."

    Täysin totta.

    "Tässäpä onkin just se pointti, ei pidäkään.
    Ei pidä hyväksyä sitä."

    Kieltäydyn kärsimyksestä.
    Se saa jäädä jeesustelijoille.."

    Eikö silloin kannatakin tehdä jotain sen eteen, ettei tarvitsisi kärsiä.

    ">Jos joku kokee olevansa pohjalla, on todella olla vielä huonommin.

    Tuo on taas hyvin subjektiivinen näkemys."

    Olenkin individualisti. Ei kukaan muu voi ymmärtää kuinka huonosti jollakulla menee, ellei itse omaa samaa taustaa, biologiaa sekä tilannetta.

    "Ja sen "oman pohjan" alta voi löytyä
    vielä monta pohjaa jos vaan kaivaa.."

    Noin ei voi sanoa kuin ihminen, joka ei ole löytänyt omaa pohjaansa.

    "Niin..voisihan se olla kyllä ihan mukavaa noin.
    Mutta mailma ei toimi niin.
    Tämä yhteiskunta ei toimi niin."

    Toimii se, yksilön näkökulmasta. Jos niin haluaa ajatella.

    "Jos nyt ollaan hieman yksinkertaisia ja lasketaan yhteen huonot asiat elämässä ja verrataan sitä toisiin niin..AINA löytyy niitä joilla asiat on huonommin kuin sinulla ja silti he selviävät hengissä.

    Elämässä on kyse selviytymisestä."

    Kyllä asiat jollakulla ovat NÄENNÄISESTI huonommin, en sitä kiellä. Kaikki pohjautuu kuitenkin ihmisten käsityksiin. Oman tilan taso perustuu ennen koettuun, ehkä totuttuunkin malliin, johon verrataan nykytilaa. Ei kukaan voi tosissaan verrata omaa tilaansa jonkun toisen tilaan. Toinen voi olla onnellinen vasta kun saa oman talon ja auton ja perheen, joku muu siitä, että saa ylipäätään elää.

    ">Jos ei ole syitä elää, miksi elää. Eikö se ole >turhaa.

    Et voi tietää tulevia syitä elämällesi."

    Juu, tämä on ollutkin lähiaikoina aikamoista odottelua. Ei syiden, mutta ihmeiden osalta.

    "Vihainen aion olla niin kauan kun siihen on syytä."

    Voiko vihan kohteelle tehdä jotain? Voiko itseään muuttaa? Onko viha turhaa energian haaskausta? Mitä tekisit jos et pitäisi sisälläsi niin paljon vihaa? Muuttaisiko se jotain?

    "Ja jos todella haluan jotain niin voin sen saavuttaa."

    Mitä järkeä on olla potentiaalia saavuttaa mitä vain, muttei haluta mitään?

    >Olen ollut tuossa pisteessä. Sieltä on noustu.

    No..mä en jaksanut sieltä nousta..

    >Jos poiketaan tavanomaisista ajattelumalleista, >niin: Yhteiskunta - maailman normit, muut >ihmiset. Nämä tekijät rajoittavat vapautta.

    No nuohan just on niitä tavanomaisia..
    Vapaudesta ei ehkä ollutkaan puhe vaan hallinnasta,
    nuo kaikki tietysti pyrkii hallitsemaan yksilöä
    mutta eri asia on että pystyykö ne siihen.

    Mutta jospa sitä ei lähde mukaan tuohon
    oravanpyörään,ei vaan hyväksy sitä.

    >Olen sitä mieltä, että elämän tarkoitus on se >mitä jokainen sen ajattelee/haluaa olevan.

    Tuopa oliskin tosi helppoa ja mukavaa.
    Jos pystyisi siihen uskomaan..

    Samalla vaan täytyisi uskoa että koko
    mailmankaikkeus pyörii oman pään ympärillä..

    En kyllä mitenkään pystyisi tuollaiseen sokerilla
    kuorrutettuun elämän tarkoitukseen uskomaan.
    Miksi tää elämä sitten olisi näin ***** vaikeeta..?
    Senkö takia että olis etes jotain haastetta..

    >Minulla se on unelmieni toteuttaminen.

    Wau...ja eiku sokeria päälle..

    >Olen onnellinen sen johdosta, että olen löytänyt >tarkoituksen. Moni kun saattaa koko ikänsä etsiä >tarkoitusta, sitä löytämättä.

    Mutta eikö sulla asiat sitten olekin tosi hyvin?

    Mäkin olen löytänyt elämääni tarkoituksen.
    Se on elämän tarkoituksen etsintä.
    Aikaa siihen olen varannut ikuisuuden..

    >On se paljon muutakin, mutta minulla pääpaino on >unelmilla, enkä itselleni mitään mahda.

    Onnea valitsemallesi tielle..onnea siinä tulet tarvitsemaankin..

    >ja elämä, kuten kaikki muukin olisi täysin >turhaa ja merkityksetöntä.

    Ehkä kaikki onkin tai sitten kaikella on jokin merkitys.

    >Kyllä nautinto on tavoittelemisen arvoinen asia. >Se tuo tähän järkeä.

    Juu..siinäpä se kaiken tarkoitus ja järki..

    Mihin on unohtunut kaikki se mikä meistä
    tekee ihmisiä,mikä erottaa meidät eläimistä..

    >Eikö silloin kannatakin tehdä jotain sen eteen, >ettei tarvitsisi kärsiä.

    Toki kannattaisi tehdä, en tiedä vaan että mitä.

    Mutta kärsimys loppuu kun vaan lakkaa kärsimästä.

    >Ei kukaan muu voi ymmärtää kuinka huonosti >jollakulla menee, ellei itse omaa samaa taustaa, >biologiaa sekä tilannetta.

    Vaikka omaisi ne kaikki niin ei voi siltikään täysin ymmärtää.
    Se kun on täysin subjektiivinen asia.

    >Noin ei voi sanoa kuin ihminen, joka ei ole >löytänyt omaa pohjaansa.

    No yhden pohjan olen kyllä jo löytänyt
    ja toista pohjaa en enää halua löytääkään.

    Kaikki on niin suhteellista.
    Tällä tiedolla mitä minulla nyt on selviäisin siitä "pohjasta" josta joskus en selvinnyt.

    >Toimii se, yksilön näkökulmasta. Jos niin haluaa >ajatella.

    Jos kaikki toimii niin kun haluat
    ajatella niin missä sitten on vika..?

    >Oman tilan taso perustuu ennen koettuun, ehkä >totuttuunkin malliin, johon verrataan nykytilaa.

    Oma tilasi perustuu vain itseesi.

    >Ei kukaan voi tosissaan verrata omaa tilaansa >jonkun toisen tilaan.

    Kaikki silti vertaavat itseään toisiin.

    Minä vertaan omaa tilaani toisiin,ennemmin
    niihin joilla asiat on huonommin kuin minulla.
    Se antaa oikean perspektiivin asioihin.

    Kyse on selviytymisestä.

    Tunnen suunnatonta kunnioitusta niitä kohtaan
    jotka selviytyvät huonommassa tilanteesta kuin omani.
    Enkä ajattele nyt mitään hienoja "saavutuksia" vaan puhdasta selviytymistä.

    >Toinen voi olla onnellinen vasta kun saa oman >talon ja auton ja perheen, joku muu siitä, että >saa ylipäätään elää.

    Ja kolmas on juossut elämänsä onnen perässä ja
    jo kolmikymppisenä on saavutettu kaikki mitä voi ikinä saada ja saavuttaa.
    Mistä sen onnen sitten enää voi löytää.

    Onnellisuus on kylllä hyvin typerä puheenaihe..

    >Juu, tämä on ollutkin lähiaikoina aikamoista >odottelua. Ei syiden, mutta ihmeiden osalta.

    Ihmeet voit kyllä unohtaa..
    No olen toki minäkin joskus nuorena poikasena odottanut vaikka mitä ihmeitä mutta eihän niitä koskaan tule.

    Syitä, merkityksiä ja tarkoituksia voit odottaa
    löytäväsi kunhan vaan mietit asioita tarpeeksi.
    Mitään täällä ei saa ilmaiseksi..

    >Voiko vihan kohteelle tehdä jotain?

    Ei..mitä nyt mailmalle yksi ihminen mahtaisi..

    >Voiko itseään muuttaa?

    Voi muuttaa,juuri sellaiseksi kun haluaa.
    Minä itse olen tehnyt itsestäni sen mitä olen.
    Ja olen jo melkein täydellinen..

    >Onko viha turhaa energian haaskausta?

    Ei..kai..mitä muuta sillä energialla tekisi?

    >Mitä tekisit jos et pitäisi sisälläsi niin >paljon vihaa? Muuttaisiko se jotain?

    Muuttaisi..todella paljon,ilman vihaa
    olisin surkein olento maan päällä..

    >Mitä järkeä on olla potentiaalia saavuttaa mitä >vain, muttei haluta mitään?

    En tiedä..missä nyt mitään järkeä yleensäkään on..
    On se ainakin mahtava tunne tietää se.

    "Mutta jospa sitä ei lähde mukaan tuohon
    oravanpyörään,ei vaan hyväksy sitä."

    Tätä mä yritän omassa elämässä toteuttaa. Se on osa mun unelmaa ja elämäni tarkoitusta.

    "Tuopa oliskin tosi helppoa ja mukavaa.
    Jos pystyisi siihen uskomaan..

    Samalla vaan täytyisi uskoa että koko
    mailmankaikkeus pyörii oman pään ympärillä.."

    No itsekö ajattelet, että kaikilla ihmisillä on sama elämän tarkoitus? Eikä se sitä tarkoita, että maailma pyörisi oman pään ympärillä.

    "En kyllä mitenkään pystyisi tuollaiseen sokerilla

    Senkö takia että olis etes jotain haastetta.."

    Mielestäni on vain turhaa etsiä jotain yleismaailmallista elämän tarkoitusta. Jos itsellä on tavoitteita, siinä on oman elämän tarkoitus. Mitä muuta tarvitaan?

    "Mutta eikö sulla asiat sitten olekin tosi hyvin?"

    Mulla on kutakuinkin mahdotonta toteuttaa elämäni tarkoitus. Ei vois paljon paremmin mennä. Olisin luultavasti onnellisempi, jos etsisin sitä vielä.

    Kiitos onnentoivotuksista. Sitä kyllä tarvitsen... Mut tähän on tyydyttävä, ehkä vielä joskus.

    "Juu..siinäpä se kaiken tarkoitus ja järki..

    tekee ihmisiä,mikä erottaa meidät eläimistä.."

    Kyllä nautinto on osatekijä. Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen. Nautintohakuisuus on muuten yksi tekijä, joka erottaa meidät eläimistä. Eläimet usein kun elävät vain selvitäkseen.

    "Toki kannattaisi tehdä, en tiedä vaan että mitä.

    Mutta kärsimys loppuu kun vaan lakkaa kärsimästä."

    Enpä minäkään tiedä, että mitä sen eteen tekisin. Oma kärsimykseni ei lopu ennen kuin pääsen lähemmäksi elämäni tarkoitusta. Juuri äskettäin löytämäni nainen on askel lähempänä. Kumppani tuo elämään tarkoitusta.

    "No yhden pohjan olen kyllä jo löytänyt

    Tällä tiedolla mitä minulla nyt on selviäisin siitä "pohjasta" josta joskus en selvinnyt."

    Pohja... Se on sitä, että lakkaa toimimasta, ei enää jaksa olla ja lakkaa olemasta. Haluaa pois ja kuolee sisäisesti kuin myös fyysisesti täysin, ei liiku, ei puhu, ei reagoi. Ei jaksa todellakaan edes päästää itseään päiviltä, eikä edes ajattele sitä, koska on kuollut. On vain vihannes. Peruselintoiminnot toimivat, mutta mikään muu ei. Ruumis on paikalla, mutta muuten on aivan täysin tyhjä, kuollut kaikilla osa-alueilla. Sitä pohja minulle merkitsee.

    Mikä siihen sitten johtaa, on asia erikseen, mutta tuon alemmas ei voi päästä.

    Tästä päästään taas siihen, kuinka toisen olojen heikkoutta ei voi verrata kenenkään muun vastaaviin. Jollakulla muulla voivat näennäisesti pienemmät ongelmat aiheuttaa samanlaisen tilan. Jos joutuisin jälleen samanlaiseen tilanteeseen, olisi olotilanikin sama, ei sitä uudella tietämyksellä parannettaisi.

    "Jos kaikki toimii niin kun haluat
    ajatella niin missä sitten on vika..?"

    Siinä, etteivät kaikki ajattele niinkuin minä.

    "Minä vertaan omaa tilaani toisiin,ennemmin

    Se antaa oikean perspektiivin asioihin."

    Joillakin auttaa, joillakin ei. Omaan elämänkatsomukseeni tuo ei sovi.

    "Ja kolmas on juossut elämänsä onnen perässä ja

    Onnellisuus on kylllä hyvin typerä puheenaihe.."

    Enpä tiedä, ehkä sitä voi olla vaan onnellinen kun on saavuttanut sen kaiken. Nauttia siitä, mitä on.

    En nyt tiedä typerä, mutta kovin vaikea aihe.

    "Ihmeet voit kyllä unohtaa..

    Mitään täällä ei saa ilmaiseksi.."

    Ihmeet ovat ainoa toivo, ei niitä voi unohtaa, niin naiivilta kuin se kuulostaakin. Syyt, merkitykset ja tarkoitukset on jo mietitty. Ehkä johonkin osa-alueeseen löytyy joskus jotain uutta.

    "Voi muuttaa,juuri sellaiseksi kun haluaa.

    Ja olen jo melkein täydellinen.."

    Täydellisyys on vain ihmisten tavoiteltavissa oleva saavuttamattomuus. Sitäpaitsi se on hyvin suhteellinen käsite. Ehkä itsellesi olet täydellinen. Se riittää.

    "En tiedä..missä nyt mitään järkeä yleensäkään on..
    On se ainakin mahtava tunne tietää se."

    Eipä tässä taida kovasti järkeä olla. Mutta on se tosiaan hieno tietää, että itsestänikin voisi tulla mitä ikinä halajan. Sitten voikin vain haaskata lahjakkuutensa omaan mahdottomuuteensa. Vielä parempaa siitä tekee se, että muut yrittävät saada minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, etten hyödynnä lahjojani. Kiitos maailma.

    Äänestä

  • toivoton.. kirjoitti:

    >No itsekö ajattelet, että kaikilla ihmisillä on sama elämän tarkoitus? >

    En todellakaan tiedä sitä..ja tiedän sen etten tiedä..

    >Mielestäni on vain turhaa etsiä jotain >yleismaailmallista elämän tarkoitusta.

    Se on sinun näkemyksesi.

    >Jos itsellä on tavoitteita, siinä on oman elämän tarkoitus. Mitä muuta tarvitaan?

    Mitä sitten valitat..?

    >Mulla on kutakuinkin mahdotonta toteuttaa elämäni tarkoitus. >

    Ja mikähän se nyt taas sattui olemaankaan..?

    >Nautintohakuisuus on muuten yksi tekijä, joka erottaa meidät eläimistä. Eläimet usein kun elävät vain selvitäkseen. >

    *****-puhetta!

    Eläin tekee kaiken sen mitä tekee vain mielihyvän vuoksi.

    >pääsen lähemmäksi elämäni tarkoitusta. Juuri äskettäin löytämäni nainen on askel lähempänä. Kumppani tuo elämään tarkoitusta. >

    Voi voi kun sulla on asiat niin huonosti...
    Kun kaikki pitäs saada mitä mailmassa vaan voi saada..

    Entäpä sitten kun kaikki mahdollinen on saavutettu.

    >Ruumis on paikalla, mutta muuten on aivan täysin tyhjä, kuollut kaikilla osa-alueilla. Sitä pohja minulle merkitsee. >

    Siihen kun vielä lisäät tunteiden
    hallinnan niin on melko täydellistä..
    Mitä muuta sitä voi haluta..

    >Tästä päästään taas siihen, kuinka toisen olojen heikkoutta ei voi verrata kenenkään muun vastaaviin. Jollakulla muulla voivat näennäisesti pienemmät ongelmat aiheuttaa samanlaisen tilan. >

    Tiedän kyllä mitä tarkoitat mutta kun joku toinen
    voi selvitä paljon pahemmasta tilasta/tunteista/olosta joka päivä kun sinä.

    Minua hävettäisi valittaa silloin omaa tilannettani.

    >Siinä, etteivät kaikki ajattele niinkuin minä.

    Niinpä kaikkien pitäisi ajatella niinkun sinä.
    Siinä se oikea ongelma onkin...

    >Joillakin auttaa, joillakin ei. Omaan >elämänkatsomukseeni tuo ei sovi.

    Joo..se elämänkatsomus alkaa tässä jo vähitellen selviämään..

    >Enpä tiedä, ehkä sitä voi olla vaan onnellinen kun on saavuttanut sen kaiken. Nauttia siitä, mitä on. >

    Jos pystyt siihen uskomaan niin hyvä sitten..

    >Ihmeet ovat ainoa toivo, ei niitä voi unohtaa, niin naiivilta kuin se kuulostaakin. >

    Sitten suosittelen kääntymään kirkon puoleen asiasi kanssa.

    >Sitäpaitsi se on hyvin suhteellinen käsite. Ehkä itsellesi olet täydellinen. Se riittää. >

    Niinpä..juuri se riittääkin.

    Ja olen aina melkein täydellinen en ihan..

    > että muut yrittävät saada minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, etten hyödynnä lahjojani. >

    Mitä ****n väliä sillä on mitä mieltä muut sinusta ovat..

    ">Mielestäni on vain turhaa etsiä jotain >yleismaailmallista elämän tarkoitusta.

    Se on sinun näkemyksesi."

    Ehkä yleismaailmallinen elämän tarkoitus on jatkaa sukua. Ehkä se on Jumala. Valmistautua tuonpuoleiseen, taivaaseen. Onnea etsintöihin.

    "Mitä sitten valitat..?"

    Eikö se nyt ole jo selvinnyt? Sitä etten voi saavuttaa elämäni tarkoitusta. Tarkoitin siis, että mitä muuta tarkoitusta tarvitaan, kuten varmaan ymmärsit.

    ">Mulla on kutakuinkin mahdotonta toteuttaa elämäni tarkoitus. >

    Ja mikähän se nyt taas sattui olemaankaan..?"

    Mm... Aika iso ja pitkä juttu, mutta kerron vähän jotain. Päätekijä on olla kaiken aluksi taloudellisesti riippumaton. Sitten voin tehdä niitä asioita mitä halajan, ilman rajoitteita, vapaasti. Haluan vain olla vapaa elämään sellaista elämää kuin haluan. Eihän ole paljon pyydetty. :) Vielä kun sen voisi ratkaista niin yksinkertainen ja helppo asia kuin raha. Pienen alkupääoman kun saisin, niin voisin alkaa pyrkimään unelmaani kohti. Nykyisellään kaikki on mahdotonta, enkä voi tehdä asialle mitään. Yritän vain keksiä keinoja. Pankkiryöstö alkaa kuulostamaan yhä houkuttelevammalta.

    "*****-puhetta!

    Eläin tekee kaiken sen mitä tekee vain mielihyvän vuoksi."

    Öö... Ei tee. Riippuu niin paljon olosuhteista ja lajista, että tästä on turha kiistellä. Kovin monet eläimet eivät edes tunne mielihyvää.

    "Voi voi kun sulla on asiat niin huonosti...

    Entäpä sitten kun kaikki mahdollinen on saavutettu."

    En minä kaikkea halua. Sitten kun olen saavuttanut "kaiken" mahdollisen, voin alkaa vapaammin toteuttamaan itseäni. Silloin olisin onnellinen. Se on suurin unelmani - päästä toteuttamaan itseäni vapaasti.

    "Siihen kun vielä lisäät tunteiden
    hallinnan niin on melko täydellistä..
    Mitä muuta sitä voi haluta.."

    Minkä tunteiden hallinnan? Tuolloin on siis kuollut, ei tunnekaan mitään.

    "Tiedän kyllä mitä tarkoitat mutta kun joku toinen

    Minua hävettäisi valittaa silloin omaa tilannettani."

    Joku toinen voi selvitä pahemmasta... En haluaisi kenenkään kokevan sitä mitä minä olen kokenut. Enkä heti keksi, että jollakulla olisi voinut mennä edes näennäisesti huonommin kun puhutaan psyykkisestä voinnista. Fyysisesti ja materialistisesti ajatellen olin kohtuullisen hyvässä asemassa.

    En tunne häpeää missään muodossa. Turhin tunne jonka yhteiskunta on keksinyt. Enkä sen koommin valita kuin aiheesta, itse asiassa hyvin harvoin verraten muihin ihmisiin.

    "Niinpä kaikkien pitäisi ajatella niinkun sinä.
    Siinä se oikea ongelma onkin..."

    Silloin yhteiskunta ei toimisi. Tai se ei ainakaan olisi nykyisenlainen. Tarvitaan erilaisia ihmisiä. Siitä ei pääse mihinkään. Kaikki voivat oppia toisiltaan.

    ">Enpä tiedä, ehkä sitä voi olla vaan onnellinen kun on saavuttanut sen kaiken. Nauttia siitä, mitä on. >

    Jos pystyt siihen uskomaan niin hyvä sitten.."

    En puhunut itsestäni sillä en ikinä pystyisi tuollaiseen. Tylsistyisin ja kuolisin turhuuteen. Mutta ehkä joku pystyy.

    "Sitten suosittelen kääntymään kirkon puoleen asiasi kanssa."

    Kokeiltu on. Tai no, Jumalan puoleen. Ei, en ole varsinaisesti uskovainen.

    "Mitä ****n väliä sillä on mitä mieltä muut sinusta ovat.."

    Ei sillä olekaan. Ei niin mitään. Se on vain hauskaa, että muut yrittävät saada minut tuntemaan syyllisyyttä aiheesta. Niinkuin lahjakkaalla ihmisellä olisi joku velvoite hyödyntää niitä, yhteiskunnan hyväksi.

    Äänestä

  • Itsensä toteuttaminen kirjoitti:

    En mitenkään pysty kuvittelemaan että elämän tarkoitus olisi itsensä toteuttaminen..

    Minusta se tarkoitus on ylimaallinen eikä
    yleismailmallinen,jotain sellaista mitä
    ihmistajunta ei ehkä koskaan pysty täysin käsittämään.

    >Ehkä yleismaailmallinen elämän tarkoitus on jatkaa sukua. >

    Siinäpä onkin jo eläimen elämäntarkoitus.

    >Ehkä se on Jumala. Valmistautua tuonpuoleiseen, taivaaseen. >

    Ja siinä sitten islamilaisen elämäntarkoitus..

    Että paljon olisi vielä miettimistä että
    voitaisiin edes puhua tietoisen olennon elämäntarkoituksesta..

    >Onnea etsintöihin.

    En usko onneen,enkä tarvitse sitä.

    >Eikö se nyt ole jo selvinnyt? Sitä etten voi saavuttaa elämäni tarkoitusta. >

    No se ei ihan vieläkään ole selvinnyt, en oikein
    meinaa ymmärtää kun sun elämänkatsomuksesi on mulle niin kovin vieras..

    >taloudellisesti riippumaton. Sitten voin tehdä niitä asioita mitä halajan, ilman rajoitteita, vapaasti. >

    Ahaa..oliskohan kyseessä siis pyhä kolminaisuus:
    Viina naiset ja raha..(järjestys vaihtelee tapauskohtaisesti)

    >mitään. Yritän vain keksiä keinoja. Pankkiryöstö >alkaa kuulostamaan yhä houkuttelevammalta.

    Kokeile ensin lottoa..kun kerran uskot onneenkin..

    Mutta hetken ihan tosissaan puhuen,
    enpä osaa sinua neuvoa näissä asioissa kun en
    itse ole tuollaisia asioita koskaan tavoitellut.

    Ehkä löydät jostain jonkun elämässä menestyneen
    henkilön jonka salaisuuksia voisit koittaa urkkia..

    >Öö... Ei tee. Riippuu niin paljon olosuhteista ja lajista, että tästä on turha kiistellä. >

    Joo turhaa kiistellä..mutta mielipiteesi on silti typerä..

    >Kovin monet eläimet eivät edes tunne mielihyvää.>

    Eikö..oletko kysynyt kuinka moneltakin..?

    Eläin kokee primitiivisesti mailman,siis se tuntee.
    Ja monet eläimet ovat kyllä viisaampia kun moni ihminen on..

    >Silloin olisin onnellinen. Se on suurin unelmani - päästä toteuttamaan itseäni vapaasti.>

    Ja nauttia asioista ilman työtä..niinpä niin..

    Muista että oma minä/minuus on hyvin vaativa herra, sille ei ikinä riitä mikään.

    >Minkä tunteiden hallinnan? Tuolloin on siis kuollut, ei tunnekaan mitään. >

    Mutta sehän on sitten Täydellistä!

    >Enkä heti keksi, että jollakulla olisi voinut mennä edes näennäisesti huonommin kun puhutaan psyykkisestä voinnista. >

    Näetkö,kuuletko,pystytkö kävelemään,pystytkö syömään,pystytkö puhumaan,pystytkö kirjoittamaan?

    Luulenpa niin että sillä jollain joka ei kaikkiin
    noihin asioihin pysty on paljon huonompi
    psyykkinen vointi kun sinulla tai minulla.

    >Fyysisesti ja materialistisesti ajatellen olin kohtuullisen hyvässä asemassa.>

    Niinpä..mutta se ei riitä..

    >En tunne häpeää missään muodossa. Turhin tunne jonka yhteiskunta on keksinyt.>

    Ilman häpeää ei ole kunniaa.
    Ilman kunniaa ei ole rehellisyyttä.

    >Enkä sen koommin valita kuin aiheesta, itse asiassa hyvin harvoin verraten muihin ihmisiin.>

    Hyvä..no se on hyvä.

    >Tarvitaan erilaisia ihmisiä. Siitä ei pääse mihinkään. Kaikki voivat oppia toisiltaan. >

    Minä en halua oppia toisilta mitään.
    Haluan ymmärtää itse.

    >Ei, en ole varsinaisesti uskovainen. >

    Ei siellä kirkossa muutkaan oikeasti ole..

    >hauskaa, että muut yrittävät saada minut tuntemaan syyllisyyttä aiheesta. >

    Eikä sekään varmasti auta asiaa kun sanot että
    haluat vaan laulaa ja tanssia..tai siis "toteuttaa itseäsi"..

    >Niinkuin lahjakkaalla ihmisellä olisi joku velvoite hyödyntää niitä, yhteiskunnan hyväksi.>

    Niin,yhteiskunta haluaa hyötyä sinusta ja sinä
    yhteiskunnasta.Eipä siinä mitään ihmeellistä ole.

    "En mitenkään pysty kuvittelemaan että elämän tarkoitus olisi itsensä toteuttaminen..

    ihmistajunta ei ehkä koskaan pysty täysin käsittämään."

    No... Menestystä etsintöihin. Ehkä joku sellainen tarkoitus on olemassa, ken tietää.

    "No se ei ihan vieläkään ole selvinnyt, en oikein
    meinaa ymmärtää kun sun elämänkatsomuksesi on mulle niin kovin vieras.."

    Juu, ei se ihan normaali tai perinteinen ole. Kaikilla on omansa ja jokaisen maailma on erilainen.

    Olen luonnonlapsi, vapaa sielu. En mitenkään sovellu yhteiskuntaan sen haluamalla tavalla. Sijoitan itseni sen ulkopuolelle. Tavoittelen kaikennäköistä senkin takia, etten olisi mitenkään sidoksissa siihen ja voisin olla ja elää omaa elämääni rauhassa miettimättä maailman menoja, jotka ahdistavat minua suunnattomasti.

    "Ahaa..oliskohan kyseessä siis pyhä kolminaisuus:
    Viina naiset ja raha..(järjestys vaihtelee tapauskohtaisesti)"

    Ei. Viinaa en mitenkään erityisen paljon nauti tai halaja, haluan yhden ainoan elämänkumppanin ja rahalla voin sitten toteuttaa itseäni, esim. taiteen muodossa.

    "Kokeile ensin lottoa..kun kerran uskot onneenkin.."

    Lottoan säännöllisesti joka viikko. :)

    "Mutta hetken ihan tosissaan puhuen,

    henkilön jonka salaisuuksia voisit koittaa urkkia.."

    Sellaisen ihmisen, joka ei ole syntynyt valmiiksi rikkaaseen perheeseen, vaurastuminen kestää kauan. Olisi minullakin omat toimivat menetelmäni, mutta niillä tavoitteisiin pääseminen kestää liian kauan. Sekin vielä, etten voi aloittaa tekemään mitään, ennen kuin minulla on riittävästi pääomaa. Sitä en saa mistään muualta kuin tuista ja ehkä vanhemmiltani. Puheeni kieltämättä kuulostavat vähän heti-kaikki-nyt-asenteelta.

    "Joo turhaa kiistellä..mutta mielipiteesi on silti typerä.."

    Monien lajien aivot eivät ole lähellekään niin kehittyneet, että voisivat tuntea mielihyvää. Useimmissa tapauksissa ainoa vietti on selviytymisvietti ja suvun jatkaminen. Mikään muu ei aja niiden toimintaa.

    "Eläin kokee primitiivisesti mailman,siis se tuntee.
    Ja monet eläimet ovat kyllä viisaampia kun moni ihminen on.."

    Kyllä monet eläimet tuntevat joitain tunteita, mutta yksikään eläin ei ole lähimainkaan niin _älykäs_ saatika viisas, kuin ihminen on. Tietty on olemassa niin tyhmiä ihmisiä, että muutamat eläinlajitkin menevät ohitse.

    "Ja nauttia asioista ilman työtä..niinpä niin.."

    Normaali työ ei minulle sovi. Se siitä. Mutta onhan taiteilijakin ammatti, työtä.

    "Muista että oma minä/minuus on hyvin vaativa herra, sille ei ikinä riitä mikään."

    Ei niin, varsinkaan kun olen niin tajuttoman vaativa persoona.

    "Mutta sehän on sitten Täydellistä!"

    Jos mielii olla vihannes ja olla elämättä. Parempi tapa olisi vain tehdä itsemurha. Sieltä ei enää voi herätä.

    ">Enkä heti keksi, että jollakulla olisi voinut mennä edes näennäisesti huonommin kun puhutaan psyykkisestä voinnista. >

    psyykkinen vointi kun sinulla tai minulla."

    Öö.. Tuo tila josta puhuin... Et tainnut täysin ymmärtää. Olen ollut siis täysin vihannes. Peruselintoiminnot ookoo, mutta mitään muuta ei tapahdu, ei pysty, eikä edes ajattele tekevänsä, koska ei ole mitään, on KUOLLUT sisäisesti. Kaikki aivotoiminta lakkaa. Piste. Pystytko kuvittelemaan tällaisen tilan?

    "Niinpä..mutta se ei riitä.."

    Ei niin jos on kuollut.

    "Ilman häpeää ei ole kunniaa.
    Ilman kunniaa ei ole rehellisyyttä."

    Mielestäni häpeän poissulkeminen ei poissulje mitään muuta. Enkä ole koskaan valehdellut muuta kuin toisen puolesta. Mitä on kunnia tai olla kunnioitettu? Onko se tavoiteltava asia?

    "Minä en halua oppia toisilta mitään.
    Haluan ymmärtää itse."

    Minäkin uskon enemmän itseoppimiseen. En ole pahemmin muilta oppinutkaan mitään elämänfilosofian kannalta tärkeää. Joskus toisten ajatuksista voi kuitenkin oivaltaa yhtä jos toista mielenkiintoista.

    "Eikä sekään varmasti auta asiaa kun sanot että
    haluat vaan laulaa ja tanssia..tai siis "toteuttaa itseäsi".."

    Haluan siis olla taiteilija ja ilmaista tätä paikoin ylitsepursuavaa luovuuttani. Nykyisillä resursseilla se ei onnistu.

    "Niin,yhteiskunta haluaa hyötyä sinusta ja sinä
    yhteiskunnasta.Eipä siinä mitään ihmeellistä ole."

    Se nyt on itsestään selvää, että yhteiskunta haluaa hyötyä minusta, mutta minä en sen pahemmin halua hyötyä yhteiskunnasta, haluaisin itseasiassa olla vapaa tästä koko yhteiskunta-ajattelusta ja vain elää omaa elämääni.

    Äänestä

  • Vapaa sielu kirjoitti:

    >Olen ollut siis täysin vihannes.

    Sitten sairaalan kooma-osasto on sinulle varmasti tuttu paikka.

    >Kaikki aivotoiminta lakkaa. Piste. Pystytko >kuvittelemaan tällaisen tilan?

    No enpä oikein pysty tuollaista.

    Mutta eikait se sitten paljoa harmitakaan
    jollei ole aivotoimintaa eikä ajatuksia.

    Minulle taas ns.tunteettomuus on tavoittelemisen
    arvoinen tila, ja olen sen saavuttanutkin.
    Silloin ei häiritse mitkään asiat ja ajatus on selkeä.

    >Mitä on kunnia tai olla kunnioitettu? Onko se tavoiteltava asia?

    No sitä joko on tai sitten ei ole..

    Kunnia sisältää monenlaisia asioita esim.
    oikeudenmukaisuuden,moitteettomuuden.

    Se kunnioitus tulee omasta itsestä silloin
    kun on saavuttanut tilan jossa rehellisen
    yksiselitteisesti tietää omaanvansa kunnian.
    Kun on oman kunnioituksensa arvoinen.

    Muitten mielipiteellä ei ole mitään väliä.

    >Joskus toisten ajatuksista voi kuitenkin oivaltaa yhtä jos toista mielenkiintoista. >

    Toki niin onkin mutta se riippuu ihan siitä ketä ne toiset ovat..

    >haluaisin itseasiassa olla vapaa tästä koko yhteiskunta-ajattelusta ja vain elää omaa elämääni. >

    Mitähän se "elämä" olisi ilman yhteiskuntaa..

    Sitten "toteuttaisit itseäsi" jossain metsässä
    puiden keskellä..senhän voit kyllä tehdä nyttenkin..

    "Sitten sairaalan kooma-osasto on sinulle varmasti tuttu paikka."

    Ei ole, vaikka minut onkin monesti viety sairaalaan maasta makaamasta. Tilat ovat niitä pahan olon huippuja, kun ei enää jaksa.

    "Mutta eikait se sitten paljoa harmitakaan
    jollei ole aivotoimintaa eikä ajatuksia."

    No eipä niin, mutta se olotila ennen ja jälkeen, huippujen väleissä on jotain niin kamalaa, ettei halua ajatella.

    "Minulle taas ns.tunteettomuus on tavoittelemisen

    Silloin ei häiritse mitkään asiat ja ajatus on selkeä."

    Itse en ikinä pystyisi olemaan yhtäjaksoisesti tunteeton. Ajatukseni kylläkin ovat selkeät.

    "No sitä joko on tai sitten ei ole..

    Muitten mielipiteellä ei ole mitään väliä."

    Nuo ovat sinun mielestäsi kunnioitettavia asioita. Itsekunnioitus on hyvä, muiden kunnioitus on kultaa. Tietenkään jos ei muiden mielipiteet kiinnosta, voi omassa yksinäisyydessään kunnioittaa itseään ja olla tyytyväinen omasta mahtavuudestaan.

    "Mitähän se "elämä" olisi ilman yhteiskuntaa..

    puiden keskellä..senhän voit kyllä tehdä nyttenkin.."

    En halua olla valtion nukke. En pidä ajattelusta, jossa yhteiskunta menee yksilön edelle. Mallista, jossa yksilön pitäisi tehdä töitä vain ja ainoastaan yhteiskunnan hyväksi. Yhteiskunta on hyvä asia olla olemassa, en vain halua kuulua siihen niin vahvasti.

    Äänestä

  • Laiva kirjoitti:

    >Itse en ikinä pystyisi olemaan yhtäjaksoisesti tunteeton. >

    Pystyisit sinäkin..kaikkeen pystyy jos on vaan tahtoa.

    >Nuo ovat sinun mielestäsi kunnioitettavia asioita. >

    Mitkäs sinun mielestäsi sitten ovat?

    >Itsekunnioitus on hyvä, muiden kunnioitus on kultaa. >

    Joo, jos ne muut vaan ovat sen kunnioituksen arvoisia.

    >voi omassa yksinäisyydessään kunnioittaa itseään ja olla tyytyväinen omasta mahtavuudestaan. >

    Niin, ja täytyykin.

    Jollei ole itsekunnioitusta ei tiedä mitä
    kunnia edes on, eikä siten voi muitakaan kunnioittaa.

    >En pidä ajattelusta, jossa yhteiskunta menee yksilön edelle. >

    Niin se kuitenkin menee..vaikkei sitä monikaan myönnä.

    Yhteiskunta vaatii paljon mutta antaa vähän..(jos mitään)

    >Yhteiskunta on hyvä asia olla olemassa, en vain halua kuulua siihen niin vahvasti. >

    No..en pysty puollustelemaan nyky-yhteiskuntaa
    kun en siitä itsekään yhtään pidä..mutta siinä on kuitenkin pakko jollain tavalla toimia mukana,olla niinkun
    kuuluvinaan siihen vaikkei ihan aidosti kuuluisikaan..
    Ns. pelata mukana muitten peleissä.

    "Pystyisit sinäkin..kaikkeen pystyy jos on vaan tahtoa."

    Olen valtavan tunneyliherkkä. Epävakaa rajatilapersoonallisuushäiriö. Ole tässä sitten tunteeton, kun tuntee niin paljon, ettei oikein jaksaisi kestää näitä kaikkia.

    "Mitkäs sinun mielestäsi sitten ovat?"

    Ovathan nuokin, mutta lista on pidempi. En tosin ymmärrä, miten, tai millainen moitteettomuus on kunnioitettava hyve. Ei kukaan ole moitteeton tai täydellinen. Paitsi ehkä itselleen.

    "Jollei ole itsekunnioitusta ei tiedä mitä
    kunnia edes on, eikä siten voi muitakaan kunnioittaa."

    Puhuin muiden kunnioituksesta itseä kohtaan. Tietenkin se on parasta jos kyseinen kunnioittaja on itsekin kunnioitettava henkilö.

    "Yhteiskunta vaatii paljon mutta antaa vähän..(jos mitään)"

    Niinpä, koettu on. Haluaisi vain pois tästä paskasta.

    "No..en pysty puollustelemaan nyky-yhteiskuntaa

    Ns. pelata mukana muitten peleissä."

    Näinhän se on. Saanhan minäkin tukia. en tosin tällä hetkellä, mutta pienellä viiveellä melkoisen könttäsumman. Ei sillä kuitenkaan elä. Että haistakaa vaan ***** minun puolestani. Hyvinvointivaltio muka. Ja voi herranjumala kuinka isänmaallinen sitä pitäisi olla. Vittu tämä paskamaa merkkaa mulle yhtään mitään.

    Tuntuu, että koko elämä on mahdotonta, pelkkää paskaa. Ei tätä maailmaa jaksa. Turrutan itseni rauhoittavilla ja viinalla pidättäytyäkseni jostain peruuttamattomasta. Joku mua täällä kuitenkin pidättelee, mutta hänkään ei nyt kommunikoi, mikä vain lisää bensaa liekkeihin.

    Äänestä

  • Minä... kirjoitti:

    > Ole tässä sitten tunteeton, kun tuntee niin paljon, ettei oikein jaksaisi kestää näitä kaikkia. >

    Joo minulla oli ihan sama tilanne joskus.
    Sitten sain siitä vaan tarpeeksi.

    En voi väittää että tunteiden hallinta olisi
    ihan helppoa..mutta täysin mahdllista se on.
    Vaikeinta siinä on hyväksyä se että itse pystyy siihen.
    Että itse voi valita mitä ajattelee ja tuntee.
    Sen kun tajuaa niin sitten se onkin hyvin yksinkertaista.

    >Ei kukaan ole moitteeton tai täydellinen. Paitsi ehkä itselleen. >

    Niinpä niin..

    Kenelleppä muulle sitä sitten pitäisi olla moitteeton..

    >Puhuin muiden kunnioituksesta itseä kohtaan.

    No joo..mutta ei sinua muutkaan kunnioita jollet itsekään.

    Mutta sillä muitten kunnioituksella
    itseä kohtaan ei ole mitään merkitystä.

    >Niinpä, koettu on. Haluaisi vain pois tästä paskasta.

    Voithan aina muuttaa mahdollisimman kauas yhteiskunnasta.

    >Turrutan itseni rauhoittavilla ja viinalla >

    Rauhoittavat ja viina ei ole hyvä vaihtoehto ainakaan pidemmän päälle..

    Ongelmallista on niiden asioiden etsiminen
    itsen ulkopuolelta mitkä voi löytää ehkä vaan
    syvältä itsestään.

    Sitä on hyvin heikoilla jäillä jos ulkopuoliset
    asiat ja henkilöt määräävät sen miltä itsestä tuntuu.

    "Joo minulla oli ihan sama tilanne joskus.
    Sitten sain siitä vaan tarpeeksi.

    En voi väittää että tunteiden hallinta olisi
    ihan helppoa..mutta täysin mahdllista se on.
    Vaikeinta siinä on hyväksyä se että itse pystyy siihen.
    Että itse voi valita mitä ajattelee ja tuntee.
    Sen kun tajuaa niin sitten se onkin hyvin yksinkertaista."

    Onhan se tunteiden hallinta mahdollista. Tai sitten ei, omalla kohdallani. Nyt on joku erikoinen maaninen vaihe menossa, enkä oikeastaan pahemmin tunne muutakuin iloa, kunhan siihen on syytä. Haluaisin sanoa, että olen tämän itse aiheuttanut siksi, etten enää jaksanut tuntea. Tosiasia on, etten tiedä, mistä tämä johtuu. Voihan tämä olla vain asioiden kulun syytä. Jotenkin kuitenkin muutin erään minuun suuresti vaikuttavan asian, joka aikaisemmin on aiheuttanut ahdistusta, iloiseksi asiaksi. Pitää tarkkailla tilannetta.

    "Niinpä niin..

    Kenelleppä muulle sitä sitten pitäisi olla moitteeton.."

    Mitä hyötyä on olla itselleen täydellinen? Ainakin itsevarmuus on huipussaan jos näin on. Mitä silläkään sitten tekee, jos muut ihmiset eivät kiinnosta. Jotkut vain ovat erakompia.

    "No joo..mutta ei sinua muutkaan kunnioita jollet itsekään.

    Mutta sillä muitten kunnioituksella
    itseä kohtaan ei ole mitään merkitystä."

    Joillekin sillä on merkitystä, kuten itselleni. Kyllä se vaan niin on, että elämä perustuu suurelta osin muihin ihmisiin. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Mutta minä en näekään perusteellisessa yksinelämisessä järkeä, elämää.

    "Voithan aina muuttaa mahdollisimman kauas yhteiskunnasta."

    Oli osaltaan mielessä elämä yleensä... Nyt en halua pois. Olen jotenkin onnistunut saamaan elämäntilanteeni niin jännäksi, että pakko katsoa, mitä tästä tulee.

    "Rauhoittavat ja viina ei ole hyvä vaihtoehto ainakaan pidemmän päälle.."

    Ne ovatkin se viimeinen hätävara.

    "Ongelmallista on niiden asioiden etsiminen
    itsen ulkopuolelta mitkä voi löytää ehkä vaan
    syvältä itsestään.

    Sitä on hyvin heikoilla jäillä jos ulkopuoliset
    asiat ja henkilöt määräävät sen miltä itsestä tuntuu."

    Itsetutkiskelu on hyve. Pidän siitä, harrastan sitä, ehkä liikaakin. Elämän tarkoituksen voi ehkä löytää vain kokeilemalla ja kokemalla, sekä tutkimalla itseään. Itsetutkiskelun perusta on tarkkailla reaktioitaan erilaisiin ärsykkeisiin.

    Sanomasi perusteella olen aika heikoilla hangilla, mutta niinhän se todellisuudessa onkin. Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Oma luonne määrää, miten reagoi asioihin. Persoonallisuus kohtaa elämän, siitä syntyvät tunteet. Että tuntisi erilailla, pitäisi muuttaa itseään. Se ei ole helppoa, eikä kohdallani toivottavaa. Mitä enää olisin, jos en olisi itseni?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toivoton. kirjoitti:

Olen menettänyt elämän suhteen about kaiken toivon. En pysty ikinä tekemään "normaalia" työtä, enkä kyllä sen paremmin haluaisikaan. Viimeinen oljenkorteni oli mennä opiskelemaan sydäntä lähellä olevaa alaa, mutta sekin koulu on toisella paikkakunnalla, eikä yksin asuminen tule kysymykseen.

Tajusin, ettei elämästäni tule ikinä mitään. En voi ikinä saavuttaa unelmiani ja tulen elämään loppuelämäni tuilla, ellen saa lottovoittoa tai keksi muuta keinoa saada rahaa, suht helposti. Unelmani ovat minulle about kaikki kaikessa ja jos ne viedään, ei jää mitään.

Lisäksi olen tajunnut kuinka paska paikka maailma todella on, suurelta osin. En sen vuoksi halua elää täällä. Onneksi olen kuitenkin aina yrittänyt löytää kaikesta hyvää. Niin paljon sitä minunkin elämääni mahtuu, että jaksan nykyhetken.

Hoitava taho kuvittelee, että minulla on jotain, mitä minulla ei ole. Mutta eipä minua varsinaisesti kiinnostakaan, kunhan tuet juoksevat. On se vaan silti ikävä homma, kun omahoitajakeskusteluista ei saa irti niin paljoa, kun kuuntelemassa on henkilö, joka olettaa automaattisesti kaikki kertomani jonkun tilan tai tämänhetkisen vaiheen aiheuttamaksi. Hoitojaksoni päiväosastolla päättyy luultavasti parin viikon päästä, enkä todellakaan tiedä, mihin suohon sen jälkeen joudun. Omahoitaja kun yrittää vielä hieman manipuloida minua jäämään pois, vaikka olisi mahdollisuus jatkaa hoitoa.

Minulla on (ainakin) sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jossa vahvoja piirteitä epävakaudesta ja pakko-oireisuuteen asti vaativaa persoonallisuutta. Pakko-oireisuus on kyllä muutenkin esillä. Tietty tohon liittyy vielä muutakin, mutta pääpaino epävakauden tietyillä piirteillä ja vaativuudella, sen kaikissa muodoissa. Niin ja sitten aika tärkeänä osana määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö.

Minulla on kuitenkin paljon hyviä ystäviä, jotka ovat minulle perhettä ja osaltaan saavat jaksamaan. Muuten syyt elää ovat aika vähissä. Pääpiirteissään mielialani ei ole kovinkaan lähellä pohjaa, vaikka saattaa vaihdella todella rajustikin. Kuoren alla vellovaa pahaa oloa vastaan taistelemista ei kuitenkaan jaksa ikuisesti. Mikä neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu