Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivä on 4.kesäkuuta. kuitenkin tuolla kouluampuja Auvisellakin oli syntymäpäivä samana päivänä. Mannerheim täytti 140 vuotta ja tuo kouluampuja 18. hän katsoi itsensä varmaankin jumalan valituksi, koska synymäpäivä on samana päivänä. Onko Mannerheimilla tai tuolla kouluampujalla mitään yhtäläisyyttä. Ei varmaankaan, muuta kuin syntymäpäivä. Mannerheim on kuitenkin näin meidän suomalaisten silmissä sellainen "jokin" historiallinen johtaja jolle annetaan kunnia kuolemankin jälkeen. Onkohan tuo kouluampuja halunnut samaistua kutsumuksensa luomaan fantasiaan kunniasta.
Minullakin on syntymäpäivä edesmenneen presidentin Urho Kaleva Kekkosen kanssa. En minä ole kekkonen vaan ainoastaan syntymäpäivä on vaan sama.
Vaikuttaako tuommoinen asia omassa rakkaassa mielessään johonkin.
Minun mielestäni tuo kouluampuja on samaistunut yksinäisyydessään silleen johonkin ja löytänyt yhteliäisyyden Mannerheimiin ja sitäkautta hän halusi mennä samaan paikkaan esikuvansa kanssa.
Kunniottaminen on monille ihmisille selvää asiaa, mutta taas toisille vaikeaa. Oliko Mannerheim yksinäinen. Monet korkea-arvoiset ovat yksinäisiä. Jos kerrotaan Urho Kekkosesta, niin häntähän on mainittu usein Tamminiemen yksinäiseksi. Olenko minä sitten yksinäinen. Olenhan minä.
Onko varusmiespalvelukseen menijä yksinäinen. Otatko sinä aseen aj alat ampuilemaan yksinäisyydessäsi sinne sun tänne. Eihä toki. Yksinäisyys on jumalan luomaa. Jumala taivaissa, juuri se, se juuri. Mistä papit kertovat. Sekin on yksinäinen kun kukaan ei ole sitä tavannut, tai nähnyt. Sanotaan että jumalan viha on ankara, pitääkö paikkansa, kun et ole jumalia nähnyt.
Olet tietenkin nähnyt kuvissa ainakin, Mannerheimin, kouluampujankin.
Mitä tulee mieleen.
Minulle tulee mieleen se. Kun sinä lukijani juhlit mannerheimin, sen mikä on omilla järjestöillään tapattanut välittömästi ja välillisesti noin 36 00 suomalaista köyhää ihmista. Myös samana päivänä juhlit tuon kouluampujan syntymäpäivää, mikä amui satunnaisesti, kuka kohdalle vain sattui.
Onko Kesäkuun 4 päivä juhlinnan arvoinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.