erikoista

Ja samalla tylsää, kun ottivat sen juttusi pois.
Jääköön aihe samalla unholaan tältä erää.
5969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joo, parempi keskittyä kalajuttuihin, kuin
riitelyyn.

Äänestä

Niin, ehdin lukea vain vastaukset ja vaivaamaan
tietysti jäi että mistä oikeen oli kysymys.
Viikonloppuna ensimmäistä kertaa kyseisessä
liikkeessä käyneenä ja hyvän vaikutelman saaneena
jään nyt pohtimaan että jatkanko ko. liikkeen
käyttöä vai en.

Äänestä
  • Pohdittiin vaan kauppiaiden moraalia jne. Jos
    sait sieltä hyvää palvelua niin sittenhän asia on
    sun kohdalta ok. Jatka vaan siellä käymistä ja
    tee omat johtopäätökset liikkeen tasosta. Eikä
    täällä kukaan ole riidellyt, kyllä asioista voi
    keskustella kiivaastikin, kuitenkaan riitelemättä.

    Äänestä

  • fermee kirjoitti:

    Pohdittiin vaan kauppiaiden moraalia jne. Jos
    sait sieltä hyvää palvelua niin sittenhän asia on
    sun kohdalta ok. Jatka vaan siellä käymistä ja
    tee omat johtopäätökset liikkeen tasosta. Eikä
    täällä kukaan ole riidellyt, kyllä asioista voi
    keskustella kiivaastikin, kuitenkaan riitelemättä.

    Kyllä olen valitettavasti itsekin törmänny
    akvaariokauppiaiden välinpitämättömyyteen. Asun
    kaakkoissuomes ja kaupungis on yx ainoa liike
    joka myy kaloja. Joka kerta kun asioin siel ni
    löytyy kuolleita kaloja akvaarioista. Tulee vaan
    mieleen, et ne ei tarkkaile ollenkaan kuinka ne
    kaverit siel voi! Kauheinta on tietysti se et oma
    laps hätäänty ku näki kuolleita. Kävin Stokal
    Hesas viikko sit ja paikat lemmikkiosastol tosi
    siistit. Ajattelin eläinsuojeluyhdistykselle
    ilmottamista. Ottakaa kantaa.

    Äänestä

  • Timpalle ihan vihjeeksi; samoja kiekkojuttuja
    kertovat kyllä muutkin kauppiaat.

    Täälläpäin on viime aikoina ollut menossa erään
    Viskarin asiakkaan ja entisen ystävän aloittama
    mustamaalauskampanja, jossa Viskarin sanomisista
    on levitelty mitä oudoimpia juttuja. En jaksa
    uskoa niistä yhtäkään, sillä eräskin näistä
    juoruista oli tosiasiassa minun letkautukseni,
    joka oli laitettu Viskarin suuhun.

    Ihan kaikkea ei kannata uskoa.


    Maiju Ruismäki

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fermee kirjoitti:

Ja samalla tylsää, kun ottivat sen juttusi pois.
Jääköön aihe samalla unholaan tältä erää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu