Muslimit sanovat että Jeesus on kunniotettu profeetta, mutta eivät kiinnitä sen enempää huomiota hänen opetuksiinsa tai elämäänsä. Varsinkin syntyperäisiltä muslimeilta kysyttäessä he eivät tiedä Jeesuksesta juuri muuta kuin sen mitä on Koraanissa. Se taitaa riittääkin heille.
Jeesuksen opetuksista olivat täysin päinvastaisia Muhammadin opetusten kanssa. Ovatko muslimit lopulta sitä mieltä, että Jeesuksen opetukset ovatkin vain kristittyjen myöhemmin väärentämiä / keksittyjä ja oikeasti Jeesuksen opetukset olivat yhdenmukaisia Muhammadin opetusten kanssa? Sellaisen kuvan olen asiasta saanut.
Jeesuksen opetuksista olivat täysin päinvastaisia Muhammadin opetusten kanssa. Ovatko muslimit lopulta sitä mieltä, että Jeesuksen opetukset ovatkin vain kristittyjen myöhemmin väärentämiä / keksittyjä ja oikeasti Jeesuksen opetukset olivat yhdenmukaisia Muhammadin opetusten kanssa? Sellaisen kuvan olen asiasta saanut.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Palvele vain yhtä Jumalaa, aika iso yhteneväisyys.
Sitten on monia pieniä asioita joissa muslimit seuraavat Jeesusta jopa enemmän kuin kristityt.
Ympärileikkaus, salam - tervehdys, ruokavalio (ei sianlihaa), paasto, jossain mainitaan rukoilustakin, siinä jo muutamia.
Noissa mahdollisesti samankaltaisissa asioissa muslimit eivät todellakaan seuraa Jeesusta vaan islamin oppeja. Nehän menevät aina Jeesuksen tai kenen tahansa profeetan oppien edelle.
Jeesus opetti kristityille Isä meidän- rukouksen, mitä tekemistä sillä on viiden pakollisen arabiankielisen rukouksen kanssa? Jeesus sanoi myös että ihmistä ei saastuta se, mikä menee suusta sisään vaan se mikä tulee suusta ulos. Jeesuksen mukaan ei siis ole epäpuhtaita ruokia kuten muslimit uskovat.
Salam-tervehdys oli samankaltainen muslimien tervehdyksen kanssa siksi, että Jeesuksen kieli oli aramea. Sillä ei ollut mitään tekemistä islamin arabiankielen kanssa. Myös kristityillä on paasto, josta Jeesus kertoi. Se ei kuitenkaan tarkoita yöllä ahmimista. Paastoamistaan ei myöskään saisi näyttää muille.
Jeesusta ja hänen profeetta-asemaansa, niin eivät
he olisi tuhonneet Israelissa omalla valtakaudellaan
Jeesuksen elämään liittyviä kohteita.
Miksi muslimit eivät protestoi silloin, kun Jeesusta
pilkataan ja hänestä tehdään pilakuvia?
Jeesus sanoo Luukkaan evankeliumissa luvussa 18:
8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Eurooppa islamilaistuu ja islam voimistuu. Eikö tässä ole ristiriita Jeesuksen sanojen kanssa? Kukaan ei voi sanoa, että Jeesus ei olisi sanonut noin, koska alkuseurakunnassa Jeesuksen sanoja muisteltiin ja kerrottiin eteenpäin kristillisen yhteisön laajetessa.
Ihmisen Poika on isoilla kirjaimilla?
Samassa luvussa asiaa?
18 Ja eräs hallitusmies kysyi häneltä sanoen: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
19 Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.
Luukas 12
8 "Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä.
Joh.10
27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
30 Minä ja Isä olemme yhtä."
Olla Jumala? Kun olet siis ihminen?
on niitä muslimien perus kysymyksiä että miten Jumala voi tulla ihmiseksi. Ei se mitään et ole yksin, Muhammedkaan ei ymmärtänyt kolminaisuusoppia vaan luuli että esim. Maria on yksi Jumalan persoonista kristinuskossa.
kuoli ristillä? Jumala vai Jeesuksen ruumis vai joku muu?