Sekä melliläläiset että alastarolaiset sanoivat selkeästi kiitos ei kuntaliitokselle, Alastarolla vastausprosentti huomioiden sangen selkeästi.
Miten tässä nyt edetään? Kyllä vaiko ei?
Miten tässä nyt edetään? Kyllä vaiko ei?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ellei kepu petä taas, niin molemmissa on jo sovittu jopa kylien tärkeysjärjestyskin. Voihan käydä etenkin Alastarolla, että kepu pettää ja vetää välistä?! Saavat Aaltoset ja Tunkkaiset sitten ihmetellä.
Mellilässä ei löydy enää suurtukijaisten saajia, joilla olisi niin omaa asiaa ojassa, että veräjäänsä kiinni laittavat.
Edetään kuten on kerrottu. Nyt ei tarvi valtuutettujen pelätä mitään. Mellilästä yksi valtuutettu "otetaan" leikkimään. Alastarolta kolme enemmän. Loput jäävät vain äänestaäjiksi loppu elämäkseen kylille.
En vain ymmärrä miksei sitten tehdä yhtä suurta kuntaa Loimaan kautta Saloon ja Turun kaapaten Uuteenkaupunkiin ja Raumalle. Sehän sitä onnea toisi maalliseen elämään.
Se olisi kunnon Loimaa, kun Kiinastakin olisi pari maakuntaa a'230 miljoonaa ihmistä mukana!
Totuutta ja vain totuutta ihmisille, jotka eivät tiedä.
kuntaliitokset ovat nykyaikaa ja siihen meidän kaikkien on vaan totuttava . säästöä tulee ja ei siitä haittakaan ole .
muu muutu, kuin kaupunki ajo lisääntyy!
Säästöjä ei tule ainakaan heti. Loimaiden yhdistyessä puhuttiin suurista säästöistä jotka eivät vielä ainakaan ole toteutuneet. Säästöjä saavutakseen on palveluita karsittava!
Ilmeisesti liittoutumista ei olla viellä päätetty vaan sitä ollaan selvitetty. Kun liitos selvitystä tehdään niin lopullisia päätöksiä ei olla viellä tehty. Nyt kun selvitys on tehty ja kuntalaisia kuultu niin on aika tehdä päätökset. Myös luottamusmiehillä kai on oikeus muodostaa mielipidettä asiaa valmisteltaessa.
Loimaan kunnan ja kaupungin yhdistymisestä ei ehkä ole tullut suuria säästöjä vielä tähän mennessä. Sitähän estää jo se tosiasia, että henkilöstölle turvataan työpaikat 5 vuodeksi.
Mutta kysymys kuuluukin, että miten jaksaisi vanha Loimaan kunta tänä päivänä, jos liitosta ei olisi tullut? Käsitykseni mukaan palvelut olisivat paljon huonommat kunnan alueella kuin ne nyt ovat. Liitoksen vastustajat hokivat sitä, ettei kuntalaisten pidä mennä kaupungin velkojen maksajiksi. Mutta eivätpähän ole sellaiseen joutuneetkaan. Palvelut on saatu säilytettyä hienosti eikä veroäyri ole kohonnut pilviin. Päinvastoin kiitos luottamusmiehille, että veroäyriä ei ole lähdetty korottamaan - sehän olisi loputon tie.
Säästöjä liitoksesta alkaa tulla ajan mittaan huomattavastikin, kun henkilöstö eläköityy ja muutenkin voidaan kehittää kuntaa suurempana kokonaisuutena jatkossa.Kuntaliitoksen alun muutokset söivät luonnollisesti varoja.
Suosittelen Mellilälle ja Alastarolle liittymistä Loimaaseen. Luottamusmiehillä pitäisi olla päätöksen tekoon vaadittavaa tietoa tarpeeksi. Mellilälle porkkanarahojen pois jääminen olisi katastrofi - siinä jäisivät palvelukeskukset haaveeksi ja terveyspuolen kulut nousisivat taivaisiin. Alastarolla menisi muutama vuosi ilman liitosta Mellilää mukavammin, mutta sielläkin käyttökulut ovat koko ajan tuloja suuremmat. Siis joka vuosi syödään omaisuutta pois - mitä jää vetävän käteen?
Toisaalta luulen, että jos rehellisiä ollaan, moni kaupunkilainen huokaa helpotuksesta, jos kuntaliitosta ei tule.Olen ihaillut kaupunkilaisten hienostunutta linjaa , jolla on annettu naapurikuntien itse päättää asiasta ilman , että olisi alettu manipuloimaan mielipiteitä suuntaan tai toiseen.
Saapa nähdä kuinka käy...
ja saati sitten kun ajatellaan pienen kunnan mahdollisuuksia selvitä tulevaisuuden haasteista. En tosin ole ollenkaan vertaillut nykyisen Loimaan ja lakkautettujen yhteistä taloudellista tilannetta aikoinaan. Kunnilla jokatapauksessa tiukat paikat tulevaisuudessa, niin siinä vaaditaan niitä rakenteellisiakin muutoksia. Sen saa nähdä aikanaan, kuinka paljon mittakaavatuottoja ja esim. tukipalvelujen keskittämisestä saatuja säästöjä hyödynnetään.
Ja onhan se tosiaan aivan luonnollista, että kun kaksi kuntaa lakkautetaan ja perustetaan uusi tilalle ja pyritään muodostamaan hallinnollisesti yhtenäinen alue, niin siinä vaaditaan joitakin investointeja, joista hyödyt saadaan vasta myöhemmin.
Tuo viiden vuoden sääntö on tiedossa yleisesti ja se ei kennellekkään tullut yllätyksenä. Viestini sisältö oli, että suurin osa kunnan menoista tulee palvelujen tuottamisesta ja jos halutaan saada säästöjä niin ne tulisi tuottaa halvemmalla.
Hallintoa tietysti pyritään yhdistämään ja sieltä yritetään karsia löysiä pois, mutta suuressa yksikössä taas tuppaa olemaan johtajienkin palkat suuremmat.
Luottamusmies puolelta tulevien säästöjen varaan ei kannata laskea mitään. Ne säästöt ovat minimaallisia. Ja kuitenkin kolikon kääntöpuolella on kuntalaisten osallisuus mahdollisuuksien väheneminen ja päätöksen teko karkaa entistä kauemmaksi meistä tavallisista pulliaisista.
kun kansa sanoo jotain, niin sitä pitää kuunnella.
Liitokset ovat edessä joka tapauksessa niin Mellilän kuin Alastaronkin vastustajien mielestä. Parempi on toimia hyvän sään aikana.
Sekä Mellilä, että Alastaro joutuvat siirtämään yhteistoiminta-alueen (siis isäntäkunta Loimaan) hoidettavaksi keskeisen perusterveydenhuoltoon liittyvän sosiaalitoimen, siis vähintään kotihoito/kotipalvelun, vanhainkodin ja palveluasumisen (Tammikodin Mellilässä ja Ilokakodin Alastarolla) Siellä on jo terveyskeskus siihen liittyvine palveluineen. Mitä sen jälkeen on näiden kuntien niin kutsuttu itsenäisyys?? Miksi meidän veronmaksajien pitäisi kustantaa turhaa päällekkäistä hallintoa?