Nuorta voimaa

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala puhui Etnisten suhteiden neuvottelukunnassa Helsingissä 26.11.2007 mm. seuraavaa:
Rajat ovat rakkautta

Rajat ovat rakkautta, keskitie on kultainen - monikulttuurisuutta painottava maahanmuutto ja politiikka on lyhytnäköistä.

Demokratian ydin on kansanvalta. Demokratia edellyttää siis kansaa. Kansa taas edellyttää suhteellisen yhtenäistä kulttuuria.

Pohjoismainen hyvinvointivaltiomme perustuu ennen kaikkea yhteisille arvoille, kulttuurille ja totta kai työnteolle ja verotukselle. Pohjolassa veroja on voitu pitää maailmanlaajuisesti tarkasteltuna korkealla, koska verotettava joukko on ollut arvomaailmaltaan suhteellisen yhtenäinen. Ei ole tarvinnut kiistellä, käytetäänkö yhteisiä verovaroja ympärileikkauksiin ja maahanmuuttajien erityisopetukseen vai lapsilisiin ja peruskoulun tuntikehyksen lisäämiseen.

Kansalaiset ovat olleet siis samoilla linjoilla asioista, mikä on edesauttanut sitä, että valtaosa päätöksistä tapahtuu julkisissa päätöksentekoelimissä ääni per henkilö -periaatteella eikä markkinoilla ääni per euro -periaatteella tai luonnontilassa ääni per nyrkinisku -periaatteella. On siis säästytty luonnonvalinnalta eli darwinismilta ja yhteiskunnallisesti ohjatulta luonnonvalinnalta eli sosiaalidarwinismilta. Molemmissa heikot sortuvat. Vähävaraiset äänestäjät, jotka vielä ennen kävivät uurnilla, takasivat, että verotus on ollut oikeudenmukaista. Sittemmin maksukyky verotuksen periaatteena on unohtunut, vaikka köyhyys on alkanut lisääntyä.

Pohjoismainen järjestelmä on ollut köyhän ja keskiluokan turva. Ehkä sen turvallisuus on estänyt ottamasta kovimpia riskejä ja siten huippuyksilöitä on vähemmän. Toisaalta tunne turvallisuusverkon olemassaolosta mielestäni myös lisää riskinottomahdollisuuksia ja siten kannustaa menestymään. Lisäksi turvaverkko luo turvallisuutta vauraillekin: meillä köyhän käsi ei ole kurottanut kiveä kuin 1918, aikana ennen hyvinvointivaltiota.

Nyt Suomessa on vallalla monikulttuurisuusajattelu, jossa kansalaisia kehotetaan häpeämään ja väheksymään omaa suomalaista kulttuuria ja tapoja. Sen sijaan pitäisi ottaa oppia esim. islamilaisesta kulttuurista, jolla on kuulemma meille paljon annettavaa. Siis poliittisuskonnollisella liikkeellä, jonka ajanlasku on 500 vuotta meitä jäljessä!

Näin meitä kehottavat tekemään ihmiset, joilla on itsellä paljon pääomia. Siis raharikkaat ja lukeneet. Ihmiset, joilla on tarpeen vaatiessa varaa ostaa vaikka omat henkivartijat väijymään selän taakse, kun käyvät kahvilassa cappuchinolla. Itse en usko näitä ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät siivoa koskaan itse eivätkä vie itse roskiaan ulos. Ainoa asia, minkä he varmuudella tekevät itse, on oman takamuksensa pyyhkiminen, mutta siihenkin he varmasti ostaisivat palvelijan, jos markkinat sellaisia tarjoaisivat. Ajamallaan politiikalla sekin päivä saattaa tulla joskus vielä eteen. He itse eivät ole sen politiikan sotkuja siivoamassa, vaan seuraavat menoa linnoistaan, kuin kuninkaalliset turnajaisia konsanaan.

Kun nämä ihmiset puhuvat asiakaslähtöisyydestä, tarkoittavat he sitä, että julkiset palvelut olisi syytä ulkoistaa eli ostaa yksityiseltä yrittäjältä, jonka tavoite on aina tehdä voittoa vaikka sitten ihmisten sairauksilla. Kun he puhuvat yrittäjyydestä, tarkoittavat he sitä, että olisi siirryttävä kansanvallasta rahanvaltaan. Kun nämä ihmiset kaipaavat valinnanvapautta, toivovat he sitä, etteivät ihmiset olisi tekemisissä toistensa kanssa, jotteivät he pystyisi sopimaan asioista keskenään. Massaa on helpompi hallita, kun se on riidoissa keskenään ja rahan rengit vertaavat paremmuuttaan ostamalla isänniltään toinen toistaan upeampia hyödykkeitä, joilla ihmisarvo mitataan. Kun nykypäivän isännät haluavat turvallisuutta, haluavat he lisää turvatarkastuksia, kameroita ja tietoja tavallisten ihmisten arkipäivästä. Se on kyttäyskapitalismin resepti turvallisuusvajeeseen.

Kun vanhat kommunistit ja sosialistit, jotka ennen hakivat mallia Moskovasta, puhuvat yhdessä vihreiden kanssa siitä, että EU:sta on kehitettävä rajat ylittävä valtio, jotta demokratia lisääntyisi, ovat rötösherrat samaa mieltä. Miksiköhän näin? Koskahan kansa huomaa, mihin meitä viedään. Vasemmiston punakaapu muistuttaa päivä päivältä enemmän satua "Keisarin uudet vaatteet". Mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsisi: solidaarisuus ja vapaus ovat molemmat täällä tänään. Pahoinvointi lisääntyy, vaikka yksilöllistymisen piti olla positiivinen missio, joista herroilla ja hipeillä oli jo valmis visio. Ihmiset huomaavat yhtäkkiä olevansa vapauden vankeja, kuten kartanonherra Hanna Ekolan kappaleessa "Vieläkö on villihevosia?"
3294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mutta tähän kun laittaisi nimen alle,ja julkaisisi Ankkurissa,Kymärissä ja Etelä-Saimaassa.Vai pitäisikö odottaa vaikka puoli vuotta?

Äänestä

papupata porisee kusi päässä lorisee, ei tuossa ole mittää järkee alkaa vaan päätä särkee.

yhtä nyhjäämistä koko juttu, ei häntää ei päätä.
enkä äänestä ketään, nyt pilasit senkin asian. sun takia meni ääni perussuomalaisiltakin nyt, että silviisii.....

Äänestä
  • äänestänyt muutenkaan. Tuohan oli harvinaisen fiksua tekstiä sen puolueen edustajalta. Ihme että valtakunnan tasolla kerrankin joku muu kuin Soini. Noita kylähullujahan nyt on tietysti joka kaupungissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perussuomalaisista! kirjoitti:

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala puhui Etnisten suhteiden neuvottelukunnassa Helsingissä 26.11.2007 mm. seuraavaa:
Rajat ovat rakkautta

Rajat ovat rakkautta, keskitie on kultainen - monikulttuurisuutta painottava maahanmuutto ja politiikka on lyhytnäköistä.

Demokratian ydin on kansanvalta. Demokratia edellyttää siis kansaa. Kansa taas edellyttää suhteellisen yhtenäistä kulttuuria.

Pohjoismainen hyvinvointivaltiomme perustuu ennen kaikkea yhteisille arvoille, kulttuurille ja totta kai työnteolle ja verotukselle. Pohjolassa veroja on voitu pitää maailmanlaajuisesti tarkasteltuna korkealla, koska verotettava joukko on ollut arvomaailmaltaan suhteellisen yhtenäinen. Ei ole tarvinnut kiistellä, käytetäänkö yhteisiä verovaroja ympärileikkauksiin ja maahanmuuttajien erityisopetukseen vai lapsilisiin ja peruskoulun tuntikehyksen lisäämiseen.

Kansalaiset ovat olleet siis samoilla linjoilla asioista, mikä on edesauttanut sitä, että valtaosa päätöksistä tapahtuu julkisissa päätöksentekoelimissä ääni per henkilö -periaatteella eikä markkinoilla ääni per euro -periaatteella tai luonnontilassa ääni per nyrkinisku -periaatteella. On siis säästytty luonnonvalinnalta eli darwinismilta ja yhteiskunnallisesti ohjatulta luonnonvalinnalta eli sosiaalidarwinismilta. Molemmissa heikot sortuvat. Vähävaraiset äänestäjät, jotka vielä ennen kävivät uurnilla, takasivat, että verotus on ollut oikeudenmukaista. Sittemmin maksukyky verotuksen periaatteena on unohtunut, vaikka köyhyys on alkanut lisääntyä.

Pohjoismainen järjestelmä on ollut köyhän ja keskiluokan turva. Ehkä sen turvallisuus on estänyt ottamasta kovimpia riskejä ja siten huippuyksilöitä on vähemmän. Toisaalta tunne turvallisuusverkon olemassaolosta mielestäni myös lisää riskinottomahdollisuuksia ja siten kannustaa menestymään. Lisäksi turvaverkko luo turvallisuutta vauraillekin: meillä köyhän käsi ei ole kurottanut kiveä kuin 1918, aikana ennen hyvinvointivaltiota.

Nyt Suomessa on vallalla monikulttuurisuusajattelu, jossa kansalaisia kehotetaan häpeämään ja väheksymään omaa suomalaista kulttuuria ja tapoja. Sen sijaan pitäisi ottaa oppia esim. islamilaisesta kulttuurista, jolla on kuulemma meille paljon annettavaa. Siis poliittisuskonnollisella liikkeellä, jonka ajanlasku on 500 vuotta meitä jäljessä!

Näin meitä kehottavat tekemään ihmiset, joilla on itsellä paljon pääomia. Siis raharikkaat ja lukeneet. Ihmiset, joilla on tarpeen vaatiessa varaa ostaa vaikka omat henkivartijat väijymään selän taakse, kun käyvät kahvilassa cappuchinolla. Itse en usko näitä ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät siivoa koskaan itse eivätkä vie itse roskiaan ulos. Ainoa asia, minkä he varmuudella tekevät itse, on oman takamuksensa pyyhkiminen, mutta siihenkin he varmasti ostaisivat palvelijan, jos markkinat sellaisia tarjoaisivat. Ajamallaan politiikalla sekin päivä saattaa tulla joskus vielä eteen. He itse eivät ole sen politiikan sotkuja siivoamassa, vaan seuraavat menoa linnoistaan, kuin kuninkaalliset turnajaisia konsanaan.

Kun nämä ihmiset puhuvat asiakaslähtöisyydestä, tarkoittavat he sitä, että julkiset palvelut olisi syytä ulkoistaa eli ostaa yksityiseltä yrittäjältä, jonka tavoite on aina tehdä voittoa vaikka sitten ihmisten sairauksilla. Kun he puhuvat yrittäjyydestä, tarkoittavat he sitä, että olisi siirryttävä kansanvallasta rahanvaltaan. Kun nämä ihmiset kaipaavat valinnanvapautta, toivovat he sitä, etteivät ihmiset olisi tekemisissä toistensa kanssa, jotteivät he pystyisi sopimaan asioista keskenään. Massaa on helpompi hallita, kun se on riidoissa keskenään ja rahan rengit vertaavat paremmuuttaan ostamalla isänniltään toinen toistaan upeampia hyödykkeitä, joilla ihmisarvo mitataan. Kun nykypäivän isännät haluavat turvallisuutta, haluavat he lisää turvatarkastuksia, kameroita ja tietoja tavallisten ihmisten arkipäivästä. Se on kyttäyskapitalismin resepti turvallisuusvajeeseen.

Kun vanhat kommunistit ja sosialistit, jotka ennen hakivat mallia Moskovasta, puhuvat yhdessä vihreiden kanssa siitä, että EU:sta on kehitettävä rajat ylittävä valtio, jotta demokratia lisääntyisi, ovat rötösherrat samaa mieltä. Miksiköhän näin? Koskahan kansa huomaa, mihin meitä viedään. Vasemmiston punakaapu muistuttaa päivä päivältä enemmän satua "Keisarin uudet vaatteet". Mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsisi: solidaarisuus ja vapaus ovat molemmat täällä tänään. Pahoinvointi lisääntyy, vaikka yksilöllistymisen piti olla positiivinen missio, joista herroilla ja hipeillä oli jo valmis visio. Ihmiset huomaavat yhtäkkiä olevansa vapauden vankeja, kuten kartanonherra Hanna Ekolan kappaleessa "Vieläkö on villihevosia?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu