Tirkistelijä

Huomasin että Narck kaipaili Juhannuksen aikaan
lisää keskustelua ( "kävijöitä paljon, kirjottajia vähän siinä suhteessa" )ja haluan kirjoitaa omasta "näkökulmastani":
Oon ollu aviksessa parikymmentä vuotta miehen kanssa, joka kasvattaa (vain omaan käyttöön)kannabista kotona ja polttelee satunnaisesti, ehkä parikertaa viikossa, joskus enemmän.

Avioliiton alussa hain A-klinikalta apua omaan
alkoholinkäyttööni, mutta siellä päädyimme terapeutin kanssa keskustelemaan myös mieheni poltteluista ja sain "hyvää" ohjeistusta ja varoittelua, terapeutti sanoi ihan todella näin
"jätä se mies, ennemmin tai myöhemmin hän siirtyy VARMASTI kovempiin aineisiin ja te (lapsi ja minä) olette hänelle pelkkä KULISSI jonka hän tarvitsee voidakseen käyttää huumeita ja näyttää SILTI "kunnolliselta" Uskokaa, että silloin, parikymppisenä, tuntui että maailma romahti, tuo oli kaheaa kuultavaa "totuutena" (minä kun luulin että mieheni tykkää meistä, oikeasti...)
NO, koska meillä oli näin surkeaa, mies tuhon oma ja rakkaus pelkkää kulissia, jatkoin tuhoisaa juomistani ja piittaamattomuttani itsestäni ja elämästäni (eihän siinä ollut mitään järkeä, kaikkihan oli jo pilalla, tommoinen mies...)
ja seurauksena oli alkoholisoituminen niin, että olen kahdesti elämässäni ollut katkaisuhoidossa
ja kärsinyt kaienlaisista pelkotiloista ja masennuksista, puhumattakaan siitä, mitä mokia tein humalapäissäni. Lopulta raitistuin AA:ssa, Luojan kiitos, ja olen ollut juomatta jo kohta 14 vuotta. " Ainut" murheeni olikin sitten enää PELKO
ja salailunpakko ja häpeä mieheni "kauhean riippuvuuden vuoksi".....kuitenkin viimevuosina olen alkanut helpottaa oloani ja miettiä, mitkä ovat TOSIASIAT elämässäni.....yllättävää:mies EI ole siirtynyt kovempiin aineisiin, hän EI, tosin kuin minä, menettänyt meilenterveyttään tai ole ollut hoidossa/katkolassa pilvenpolton vuoksi (koska ei ole mitään tarvetta saada apua,
ei jää koukkuun kuten minä jäin alkoholiin)
hän EI käyttäydy sekavasti tai agressiivisesti
poltettuaan joten MITÄÄN muuta haittaa ei koko jutusta ole kuin se pelko siitä, mitä naapurit sanoisivat jos tietäisivät ja miten nuorempi poikamme tulee reagoimaan, kun joskus älyää isän polttelevan ( vanhempi, aikuinen poika jo tietääkin ) eli elän häpeässä ja pelossa hullua mutta totta tavallaan vain siitä syystä, minkäläinen ASENNE ihmisillä on "kaikkiin huumeisiin, hui..) ja siksi, että se on laitonta. Tää on niin kummalista, haitat ois yhtä pienet kun siinä jos mies ottais sillointällöin muutaman oluen tulematta karmeaan känniin
mutta se kaikki informaatio jonka nuorempana parikytvuotta sitten sain, aiheutti suunnatonta tuskaa ja epätoivoa ja turhaa (siltä nyt näyttää) pelkoa "kaiken tuhoutumisesta"....että silleen.
Luen tätä palstaa siksi että muo HELPOTTAA lukea
myös vähemmän pelottelevaa kokemusta kannabiksen käytöstä, kaikki myönteiset ja asialliset kirjotukset niiltä, jotka itse polttaa, ovat rauhoittaneet mut ja HELPOTTANEET HEMMETISTI mun turhia pelkoja, koska kirjotuksista ihan paistaa läpi se, että "polttajat" on aivan täysissä järjen ja hengen voimissa (niinkun on mun ukkokin, yhä vaan) ja suoraansanoen välillä "vastustajat" ei oo ihan samaa tasoa..

eli KIITOS asiallisista kommenteista ja informaatiosta, oon saanut valoa elämään ja turha pelottelu ei muhun enää tehoaisi samalla tavoin kuin silloin 80-luvun alussa, "kiitti" vaan, rakas terapeutti.

Oon muuten usein miettiny, eikö Suomessa ois YHTÄÄN "raivoraitista" naista tai miestä, jonka puoliso polttelis, joka myös on pelännyt (turhaan tai ei) ja joka haluais vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia...ois kiva.
Yksi asia vielä: mä poltin itsekin jonkinverran
80-luvulla, mutta alkoholiin tuli kova riippuvuus, kannaan ei ollenkaan, joten se taas porttiteoriasta

T: Miestään yhä rakastava "Ihmettelijä"
482044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Olipa hyvä kirjoitus! Siinä nähdään mitä disinformaatio saa aikaan, sinut ainakin suisti huumeVALEstus ojaan vaikket edes hUUmetta käyttänyt, paitsi alkoholia mikä muka ei huume ole.

Ihmisille pitäisi antaa oikeaa informaatiota ja vertailua eri päihteiden kesken ja sitten kumota kieltolaki kannabiksen osalta.

Kiitos itsellesi:)

Äänestä

Hyvä että olet kuitenkin uskonut itseesi ja mieheesi ja olette edelleen yhdessä ja onnellisia! Näin se on että ei pidä uskoa propagandaa, vieläköhän nykypäivänä löytyy noin jyrkkiä terapeutteja..

Oma ongelmani on omassa asenteessani, eli en pidä siitä että seurustelukumppanilleni pilvenpoltto on niin kaikki kaikessa. Aluksi ajattelin että se on satunnaista ja sitä itsekin harrastan. Hän kuitenkin kasvattaa itse ja käyttää päivittäin. Tästä on vaan mun päässä muodostunut sellainen ongelma, että kuvittelen sen menevän kaiken muun edelle ja lopulta kaatavan koko suhteen, vaikka muita ongelmia ei ole. Ei tätä ehkä kukaan muu ymmärrä..

Äänestä
  • Kyllä päivittäisestä ganjan poltosta saattaa hyvinkin ongelma koitua. Sinun tapauksessasi on jo koitunut.

    Mielestäni asenteessasi ei ole vikaa, kanna sinällään ei näytä olevan ongelma. Minun partnerini ei siedä päivittäispolttamista yhtään sen kummemmin, sanoo sen tekevän minut fletkuksi ja aikaansaamattomaksi. Minä puolestani olisin pässi jos en sitä myöntäisi.

    Neuvoisin juttelemaan miehesi kanssa aiheesta. Kerro, miltä tuntuu, millaiseksi päivittäispolttelu hänet tekee (varovasti - se saattaa olla hiukan kova paikka tunnustaa) ja näin pois päin.

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    Kyllä päivittäisestä ganjan poltosta saattaa hyvinkin ongelma koitua. Sinun tapauksessasi on jo koitunut.

    Mielestäni asenteessasi ei ole vikaa, kanna sinällään ei näytä olevan ongelma. Minun partnerini ei siedä päivittäispolttamista yhtään sen kummemmin, sanoo sen tekevän minut fletkuksi ja aikaansaamattomaksi. Minä puolestani olisin pässi jos en sitä myöntäisi.

    Neuvoisin juttelemaan miehesi kanssa aiheesta. Kerro, miltä tuntuu, millaiseksi päivittäispolttelu hänet tekee (varovasti - se saattaa olla hiukan kova paikka tunnustaa) ja näin pois päin.

    "sanoo sen tekevän minut fletkuksi ja aikaansaamattomaksi. Minä puolestani olisin pässi jos en sitä myöntäisi."

    Mikäli minä joskus yllätän sinut, niin samaa teet kyllä sinäkin. Enpä ole muiden huomannut myöntävän tuota ilmiselvää asiaa...

    Mitä taas viunaan tulee, niin alkoholismihan taitanee olla SAIRAUS, siksi on aina hienoa kuulla, että joku siitä toipuu. Sairaushan se on narkomaniakin, mutta se ei taida ilmetä ihan niin voimakkaana kannabiksen suhteen. Voisi kai verrata jatkuvaa kaljan kittaamista hampun poltteluun -ei niinkään vaikutuksiltaan, mutta tapana viettää aikaansa. Sisältänee joukon suhtautumispohjaisia kysymyksiä, kuten sanottua, niin jokainen, säännönmukaisesti yli 25 alkoholiannosta kuussa nauttiva henkilö on alkoholisti -siis tiukan tulkinnan mukaan. Asiat on kuten ne nähdään, tuolla laskutavalla minä en ole alkoholisti, mutta puolet kansasta on. Monikaan hampunpolttaja ei pidä itseään narkomaanina, mutta jos niin lasketaan, niin eipä nykyään tarjotut prosenttiluvut huimausaineiden käyttäjistä taitaisi riittää alkuunkaan.

    Narkomanian ja alkoholismin järkevämpänä määreenä voitanee pitää sitä, että riippuvuus häiritsee normaalia elämistä, aiheuttaa huomattavia ongelmia ja vie kohtuuttoman osan henkilön tuloista ja ajasta.

    Viestiketjun aloittajalle toivon tsemppiä ja kummastelen "valistajien" intoa laittaa muiden elämää kuosiin. Itse olen sosiaalipuolella törmännyt vastaavaan ymmärtämättömään hämmentämiseen ja vahingon tuottamiseen/vastuun pakoilemiseen.

    Äänestä

  • Virkamies kirjoitti:

    Alkkiksena sanon vaan että jos olisin voinut polttaa pilveä sen sijaan että myrkitin itseni viinalla, olisin monelta pahalta säästynyt. Sen tiedän kun olen pilveä aikanaan polttanut enkä siitä mitään ongelmaa saanut.

    Tietenkään en tiedä mitä se minulle tekisi jos vetäisin kannabista aamusta iltaan isoilla annoksilla päivittäin. Sen tiedän mitä vastaava läträäminen viinan kanssa teki!

    Jos vaihtoehtoisesti olisin ollut "fletku ja aikaansaamaton" niin sekin olisi ollut parempi kuin se fyysinen ja psyykinen riippuvuus mikä teki sairaaksi ja muodosti joka päivästä jonkinlaisen helvetin josta oli helvetin vaikea päästä irti.

    Rajansa kaikella, jos viinaa vetää joka päivä niin siihen kuolee ennenmin tai myöhemmin. Pilven polttaminen ei sentään tapa ja siitä pääsee halutessaan paljon helpommin irti kuin viinasta tai huumeista.

    Ketjun aloittajan puolisolla on ongelma jos kaikki pyörii hampun ympärillä ja kannattaisi alkaa ajattelmaan muitakin kuin itseään ja vähän rajoittaa sitä käryttämistä. Kohtuu kaikessa.

    Oma kohtuuteni on se että jos joskus uskallan ottaa, niin siitä seuraa taas monen päivän toipuminen ja toimintakyvyttömyys. Muuten olen lähestulkoon absolutisti. En voi päihdyttää itseäni esimerkiksi viikonloppuisin jos vaikka sille tuntuisi, koska viina ei käy, ja hampusta joutuisin vain juridisiin vaikeuksiin, kiitos tästä TYPERÄLLE lainsäädännölle. Peräänkuulutan tiettyä yksilönvapautta, mutta edellytän myös vastuuntuntoa itsestä ja muista. Että perkele...

    Äänestä

  • Virkamies kirjoitti:

    "sanoo sen tekevän minut fletkuksi ja aikaansaamattomaksi. Minä puolestani olisin pässi jos en sitä myöntäisi."

    Mikäli minä joskus yllätän sinut, niin samaa teet kyllä sinäkin. Enpä ole muiden huomannut myöntävän tuota ilmiselvää asiaa...

    Mitä taas viunaan tulee, niin alkoholismihan taitanee olla SAIRAUS, siksi on aina hienoa kuulla, että joku siitä toipuu. Sairaushan se on narkomaniakin, mutta se ei taida ilmetä ihan niin voimakkaana kannabiksen suhteen. Voisi kai verrata jatkuvaa kaljan kittaamista hampun poltteluun -ei niinkään vaikutuksiltaan, mutta tapana viettää aikaansa. Sisältänee joukon suhtautumispohjaisia kysymyksiä, kuten sanottua, niin jokainen, säännönmukaisesti yli 25 alkoholiannosta kuussa nauttiva henkilö on alkoholisti -siis tiukan tulkinnan mukaan. Asiat on kuten ne nähdään, tuolla laskutavalla minä en ole alkoholisti, mutta puolet kansasta on. Monikaan hampunpolttaja ei pidä itseään narkomaanina, mutta jos niin lasketaan, niin eipä nykyään tarjotut prosenttiluvut huimausaineiden käyttäjistä taitaisi riittää alkuunkaan.

    Narkomanian ja alkoholismin järkevämpänä määreenä voitanee pitää sitä, että riippuvuus häiritsee normaalia elämistä, aiheuttaa huomattavia ongelmia ja vie kohtuuttoman osan henkilön tuloista ja ajasta.

    Viestiketjun aloittajalle toivon tsemppiä ja kummastelen "valistajien" intoa laittaa muiden elämää kuosiin. Itse olen sosiaalipuolella törmännyt vastaavaan ymmärtämättömään hämmentämiseen ja vahingon tuottamiseen/vastuun pakoilemiseen.

    Kyllä sen verran pitää miehessä munaa löytyä että omasta käytöstään kykenee vastuun ottamaan. Eikä se päivittäispolttelun tuoma persoonallisuuden muutos (no joo, patalaiska jo luonnoltani :-) lopu aikaansaamattomuuteen.

    Siinä on kyse käyttömäärästä, -tiheydestä ja -tavasta. Savut bänditreeneissä vaikuttavat psyykeeseen eri tavalla kuin sohvablossit.

    Mitä kuosittamiseen taas tulee... lienet kuullut vanhan sanonnan, jonka mukaan toisten ongelmiin on helppo paeta omiaan...

    Äänestä

On todella mukava saada välillä kommentteja myös "maan hiljaisilta" :-)

Mieleen tulee vahvasti oma vaimoke. Suhteemme alkuaikoina hän myös joi ja rankasti, alkoholi vei työpaikan ohessa rahat niin omat, lainatut kuin varastetut. Tilanne on muuttunut huomattavasti, nykyisin hän ei polta, ei juo yleensä paria lasillista enempää (ja silloin kun ottaa, morkkikset ja mokailu on kuitenkin mennyttä aikaa), syö lähinnä raakaa kasvisravintoa, ei käytä kahvia, joogaa...

Polttaa muutamat savut vuodessa, lähinnä seksin yhteydessä (NAM!:-) ja on pitänyt muutaman vuoden minunkin päihteilyäni kurissa. Suhteen alkuaikoina suhtautui minun kannailuuni hyvinkin jyrkästi - ja valestuksen voima on niin suuri, että nykyisin on välillä hankaluuksia suhtautua omaansa.

Kaikki se kestää...

Äänestä
  • LÖYTYIHÄN siis muitakin samassa tilanteessa olevia, huh mikä tunne (luulin ett oon a i n o a )
    Kuule "Minä", mä ymmärrän mistä sä puhut; oon kipuillu saman asian kanssa "aina vaan", eli aviksen alussa yritin monta vuotta saada miestäni luopumaan polttamisesta ( ainakin kasvattamisesta, muo loukkasi syvästi ja ahdisti se, ettei voinut omaan kotiinsa kutsua kuin tiettyjä vieraita, kasvit oli esillä olohuoneessa, herrajestas) ja mies teki täysin selväksi (ja tekee yhä) että hän EI luovu polttelusta koska hänellä ei ole ongelmaa, vaan minulla. Tämän sulatteleminen on, myönnän, ollut mulle todella, todella vaikeaa.
    (On aikoja, jolloin olen ollut pettynyt, katkera, raivoissani, voimaton, avuton, väsynyt, toivoton)

    MUTTA asiat voi suhteuttaa, katsoa, mitä todellisia haittoja itseasiassa tästä polttelusta on ollut, ja , mikä tärkeintä: kuinkahan moni mies
    (tai nainen) jättää vaikkapa parin iltaoluen juonnin sen takia että puolison mielestä kaljaa EI pitäisi ottaa ????? Missä ylipäätään menee se raja, joka määrittelee sen, kuinka paljon meillä on mahdollisuus vaikuttaa ja määrätä toisista ihmisistä?
    Oon suhteuttanu asioita; mun juomisesta OLI kuitenkin enemmän ihan todellista, selkeää haittaa niin lapselle, itselleni kuin puolisollenikin.
    On kait se aika ehdollista rakkautta jos pyrkii omien skitsojensa vuoksi epätoivoisen sinnikkäästi muuttamaan toista...?
    Mutta kyllä mä myönnän, että tää asia on vaivannu muo, todella.
    Mutta jos tää on tavallaan a i n u t juttu missä hiertää, ois ihan älytöntä erota tästä syystä.
    On mullekin kyllä ihan selvää, että jos panisin äijän valitsemaan, oisin minä se, mikä(joka) sais lähteä, kyllä tää "yksilönvapaus" menee kaiken edelle. Mutta mulle riittää murut, eli se, että toinen ei pössytä päivittäin ja pitää ite homman
    hanskassa niin että suurimmaksi osaksi saan kommunikoida ihan selvän ihmisen kanssa.
    Oon mä kyllä tehny aikamoisen surutyön tän kanssa,
    kauheeta jäädä toiseksi, mutta enpä usko toisaalta
    että niin suurta rakkautta on olemassakaan että toinen luopuisi "omastaan" toisen vuoksi.. (?)
    Eikä kaikkea voi saada.
    Huomaan, että oon vähän pakittanu eilisistä puheistani mutta kaikenkaikkiaan; ei toi polttelu MITENKÄÄN oo sen kummempaa tai kamalampaa kuin alkoholinkäyttökään, se on ainakin selvinny tässä vuosien mittaan!!!!!!!

    Äänestä

Keskustelussa on aikaisemmin tullut paljon asiaa. En ole mikään ihmissuhde-ekspertti (kaikkea muuta), mutta -anteeksi jos olen väärässä- kirjoituksestasi, hyvä Tirkistelijä, värittyy kuva, ettette keskustele (Sinä ja ukkosi) asioista tarpeeksi. Sinua hiertää, että ukkosi kasvattaa kasveja ja käyttää näitä Suomen lain vastaisesti. Olisiko pöljä idea, että keskustelisitte ukkosi kanssa hampun laillisesta statuksesta Suomessa, miksi se on mikä on, mistä vaikutteet lakia varten on haettu, mitä tulevaisuudessa tulee mahdollisesti tapahtumaan. Lisäksi voisitte puhua suunne puhtaaksi hampun vaikutuksista, ja varsinkin siitä, että liikakäyttö tekee fletkuksi. Oletan että ukkosi on valmis puhumaan asioista. Uskoisin teidän voivan puhdistaa ilmaa paljonkin ihan puhumalla. Anteeksi jos suututin.

Itse kohtuukäytän kannabista. Ok, käyttöni toisinaan lipsahtaa turhankin reiluksi. Itse en tätä tähän mennessä ole pitänyt merkittävänä ongelmana. Korjaan tilanteen jos ongelmia ilmenee. Itse olen hampusta sitä mieltä, että se on jokaisen täysi-ikäisen kansalaisen oikeus. Oikeus valita päihteistä itselleen sopivin, jos haluaa päihteitä käyttää. Lisäksi hampun mahdollisuuksia teollisuudessa (sekä perinteisessä, että lääke-) ollaan dissattu tarpeettomasti hampun päihdyttävien ominaisuuksien vuoksi. Ja lopuksi, käsitykseni mukaan hamppu on lahja Jumalalta maailman kansoille, joten hampun käyttäminen hallittuun päihtymiseen ei ole mielestäni kristinuskon edessä syntiä.

Äänestä
  • Vaikka hamppu sympaattinen kasvi onkin, sitä ei liene fiksua kasvattaa olohuoneessa kaikkien nähten varsinkaan lapsiperheessä. Jos ja kun olohuonekasvatus häiritsee Sinua, olet mielestäni täysin oikeutettu vaatimaan miestäsi siirtämään projektinsa jonnekin muualle, kuten tyhjään vaatekaappiin, jossa kyllä on mahdollista kasvattaa sen verran hamppua kuin yksi mies tarvitsee. Kyllä kämppään pitää voida vieraita päästää vaikka siellä kasvatettaisiinkin hamppua.

    Äänestä

  • Mmmm, oot oikeassa, ja keskusteltu on, paljonkin
    vuosien mittaan, ja niin on käynyt, että olen aina rauhoittunut keskustelun jälkeen, ainakin joksikin aikaa. Ongelma ( ekassa kirjeessäni tosin puolustin voimakaasti polttelua, eikö vain)onkin kohdallani eniten se, että oon niin pirun arka, en luota omiin kokemuksiini ja päättelykykyyni, vaan joka kerran, kun luen "tietoiskun" ts. huumevalistuksen, ahdistun uudestaan. Alan pelätä että SITTENKIN mies on onneton riippuvaisuuskoukussa oleva tahdoton, aivoton ( huumeet vieneet ajattelukyvyn) raukka joka vielä tuhoutuu sittenkin jonain päivänä, odota vain......
    Olen lukenut sun kirjoituksia, Tapsa, ja ne ovat rauhoittaneet muo muutaman muun kirjoittajan ohessa.
    Joo, olen keskustellut mieheni kanssa ja hän tuntuu olevan täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi (voisin jopa luulla häneksi kirjoitusten perusteella joten et ole yksin mielipiteinesi ja kokemuksinesi)
    Ongelma on siis mun oma ahdistunut, ristiriitainen suhtautumiseni joka vaihtelee sen mukaan mitä isot pojat milloinkin asiasta sanovat....
    niin ja se, että haluaisin ettei kukaan vaan pidä meitä "omituisina rikollisina", oon neuroottisen huolissani siitä mitä naapurit ajattelis jos tietäisivät ja siitä, ettei vaaaaaan tule mitään selkkauksia poliisin kanssa. Mä en uskaltaisi edes maksaa jotain laskua myöhässä....Eipä ihme että join aikoinaan, tällä päällä elämä on aika kestämätöntä...
    Kiitos Tapsa. Kyllä sä ihan ihmisuhdeasiantuntijalta kuullostit. Kiitos, kun kerrot että poltat, koska vaikutat ihan täysijärkiseltä ja se auttaa muo taas pääsemään turhista peloista!

    Äänestä

  • Tapsa kirjoitti:

    Vaikka hamppu sympaattinen kasvi onkin, sitä ei liene fiksua kasvattaa olohuoneessa kaikkien nähten varsinkaan lapsiperheessä. Jos ja kun olohuonekasvatus häiritsee Sinua, olet mielestäni täysin oikeutettu vaatimaan miestäsi siirtämään projektinsa jonnekin muualle, kuten tyhjään vaatekaappiin, jossa kyllä on mahdollista kasvattaa sen verran hamppua kuin yksi mies tarvitsee. Kyllä kämppään pitää voida vieraita päästää vaikka siellä kasvatettaisiinkin hamppua.

    No, näin on toki tehtykin, tää olohuonejuttu koski avioliiton alkuvuosia 80-luvulla...nyt on kasvit kyllä visusti piilossa sekä lasten että vieraiden silmistä....kyllä me tästä ollaan päästy yksimielisyyteen, äijä on samaa mieltä, jopa, ei hänkään toki "mainosta" lapsilleen polttamista, päinvastoin!!!

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    Mmmm, oot oikeassa, ja keskusteltu on, paljonkin
    vuosien mittaan, ja niin on käynyt, että olen aina rauhoittunut keskustelun jälkeen, ainakin joksikin aikaa. Ongelma ( ekassa kirjeessäni tosin puolustin voimakaasti polttelua, eikö vain)onkin kohdallani eniten se, että oon niin pirun arka, en luota omiin kokemuksiini ja päättelykykyyni, vaan joka kerran, kun luen "tietoiskun" ts. huumevalistuksen, ahdistun uudestaan. Alan pelätä että SITTENKIN mies on onneton riippuvaisuuskoukussa oleva tahdoton, aivoton ( huumeet vieneet ajattelukyvyn) raukka joka vielä tuhoutuu sittenkin jonain päivänä, odota vain......
    Olen lukenut sun kirjoituksia, Tapsa, ja ne ovat rauhoittaneet muo muutaman muun kirjoittajan ohessa.
    Joo, olen keskustellut mieheni kanssa ja hän tuntuu olevan täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi (voisin jopa luulla häneksi kirjoitusten perusteella joten et ole yksin mielipiteinesi ja kokemuksinesi)
    Ongelma on siis mun oma ahdistunut, ristiriitainen suhtautumiseni joka vaihtelee sen mukaan mitä isot pojat milloinkin asiasta sanovat....
    niin ja se, että haluaisin ettei kukaan vaan pidä meitä "omituisina rikollisina", oon neuroottisen huolissani siitä mitä naapurit ajattelis jos tietäisivät ja siitä, ettei vaaaaaan tule mitään selkkauksia poliisin kanssa. Mä en uskaltaisi edes maksaa jotain laskua myöhässä....Eipä ihme että join aikoinaan, tällä päällä elämä on aika kestämätöntä...
    Kiitos Tapsa. Kyllä sä ihan ihmisuhdeasiantuntijalta kuullostit. Kiitos, kun kerrot että poltat, koska vaikutat ihan täysijärkiseltä ja se auttaa muo taas pääsemään turhista peloista!

    Ekassa viestissä puhuit että homma alkoi 80 luvun alussa, siis parikymmentä vuotta sitten?

    Jos miehesi olisi vetänyt viinaa päivittäin, olisi hän poistunut elävien kirjoista luultavasti jo toistakymmentä vuotta sitten. Edellyttäen ettei olisi puuttunut ryyppäämiseen millään tavalla, niinkuin et ehkä olisi sinäkään hengissä.

    Asioilla on aina kaksi puolta.

    Silloin kun oma kuppi tuli täyteen, pelkäsin oikeasti kuolevani niihin vieroitusoireisiin, jos olisin jatkanut juomista niin tuskimpa tässä enää tätäkään olisin kirjoittamassa.

    Äänestä

  • Wino kirjoitti:

    sama juttuhan se mulla on; en mä lopettanut juomista "ollakseni kunnolla" vaan siksi, että juominen ois tappanut mut ajapitkään, aika piankin
    ehkä..mutta tää vain sivujuonteena, alkoholi ei kait periaatteessa "kuulu" tänne vaan sillä on ikioma palstansa. Olispa palavereissa enemmän kaltaisiasi....

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    Mmmm, oot oikeassa, ja keskusteltu on, paljonkin
    vuosien mittaan, ja niin on käynyt, että olen aina rauhoittunut keskustelun jälkeen, ainakin joksikin aikaa. Ongelma ( ekassa kirjeessäni tosin puolustin voimakaasti polttelua, eikö vain)onkin kohdallani eniten se, että oon niin pirun arka, en luota omiin kokemuksiini ja päättelykykyyni, vaan joka kerran, kun luen "tietoiskun" ts. huumevalistuksen, ahdistun uudestaan. Alan pelätä että SITTENKIN mies on onneton riippuvaisuuskoukussa oleva tahdoton, aivoton ( huumeet vieneet ajattelukyvyn) raukka joka vielä tuhoutuu sittenkin jonain päivänä, odota vain......
    Olen lukenut sun kirjoituksia, Tapsa, ja ne ovat rauhoittaneet muo muutaman muun kirjoittajan ohessa.
    Joo, olen keskustellut mieheni kanssa ja hän tuntuu olevan täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi (voisin jopa luulla häneksi kirjoitusten perusteella joten et ole yksin mielipiteinesi ja kokemuksinesi)
    Ongelma on siis mun oma ahdistunut, ristiriitainen suhtautumiseni joka vaihtelee sen mukaan mitä isot pojat milloinkin asiasta sanovat....
    niin ja se, että haluaisin ettei kukaan vaan pidä meitä "omituisina rikollisina", oon neuroottisen huolissani siitä mitä naapurit ajattelis jos tietäisivät ja siitä, ettei vaaaaaan tule mitään selkkauksia poliisin kanssa. Mä en uskaltaisi edes maksaa jotain laskua myöhässä....Eipä ihme että join aikoinaan, tällä päällä elämä on aika kestämätöntä...
    Kiitos Tapsa. Kyllä sä ihan ihmisuhdeasiantuntijalta kuullostit. Kiitos, kun kerrot että poltat, koska vaikutat ihan täysijärkiseltä ja se auttaa muo taas pääsemään turhista peloista!

    Perheessänne siis keskustellaan, hyvä! Melko usein vaan on niin, että vaimot haluavat keskustella enemmän kuin miestä kiinnostaa...kauhun tasapaino :-) Mutta mun mielestä homma menee niin, että jos miehesi pitää oikeutenaan päihtyä kannabiksesta, Sinulla on vähintäänkin oikeus keskustella miehesi kanssa kannabiksesta aina kun Sinusta siltä tuntuu. Mielestäni tämän voisit kertoa miehellesi, vähintään tuohon Sinulla tulee olla oikeus. Eläthän samassa taloudessa ukkosi kanssa, etkä ole 100%:n samaa mieltä ukkosi kanssa hänen harrasteestaan.

    Mikäli ukkosi on käyttänyt kymmeniä vuosia kannabista, hän tuskin tulee kannabiksen käytön vuoksi enää muuttumaan siitä mihinkään. Kannabiksen riskit liittyvät lähinnä mahdollisuuteen (tästäKÄÄN ei olla yksimielisiä) puhkaista skitsofrenia siihen alttiilla yksilöillä (tämä ilmennee, jos sitä ylipäänsä ilmenee, käytön alkuvaiheilla) sekä massiivisen käytön aiheuttamaan passiivisuuteen. Ja sitten se toki on laitonta Suomessa edelleen. Maailman terveysjärjestön mukaan (minä luottaisin tuohon lähteeseen aika vankkumattomasti) kannabis ei ole yhtä haitallista kuin alkoholi ja tupakka. Tähän faktaan perustuen on hyvä rauhoittaa mielensä silloin kun oikein käy ahdistamaan. Tokihan se kannabis ei ole täysin haitatonta, ja aika harvoin suoranaisesti hyödyllistä. Silti kannabis on yksi maailman turvallisimmista nautintoaineista, ja jos sen käyttö pysyy hallussa, niin haitat ovat minimaalisia (tällöin myöskään ei tule ongelmaa virkavallan kanssa).

    Mitä tuohon valistukseen tulee, se ei ole tieteellisesti pitävää, sillä valistajat vain harvoin kertovat mihin väitteensä perustuu (tutkimusmenetelmää tai lähdeviitteitä ei mainita). Siksi valistus on mielestäni kutakuinkin yhtä luotettavaa kuin huumeenkäyttäjän oma arvio aineen vaikutuksista. Valistus tuntuu edelleen luottavan pelottelutaktiikkaan, joka entisestä hälventää valistuksen paino-arvoa tiedon lähteenä. Valistus on usein vain yksinkertaista propagandaa.

    Hmmm...Jos matkailette Euroopassa ja menette Tanskan läheltä, niin käykää ihmeessä Kööpenhaminassa Christianiassa. Siellä näette vapautunutta kannabiksen polttoa, vailla virkavallan kuumotuksesta. Siellä näette vuosikymmeniä kannabista polttaneita henkilöitä, jotka päällisin puolin eivät eroa muusta kansasta mitenkään, ainostaan että heillä on hassu sätkä suupielessä. Tai sitten toisinpäin; siistiä pukumiestä ja rastapäistä musiikkitaiteilijaa ei taas välttämättä yhdistä mikään muu kuin, että kumpikin polttaa Christianiassa jointtia. Christianian ilmapiiri oli todella vapauttava. Bevara Christiania...

    Sinullekin haluaisin vielä muistuttaa, että vaikka kannabiksen kasvattaminen omaa käyttöä varten onkin edelleen rikos Suomessa, niin Eduskunnan tahdon mukaista on silti jättää nämä tapaukset rankaisematta 50:n luvun 7:nen pykälän mukaisesti. Niinpä mielestäni on täysin kohtuullista sanoa, että vaikka kotikasvatuksesta rankaisuja annetaankin, niin silti kotikasvattaja ei riko lain henkeä. Osassa muuta Eurooppaa, vaikka sielläkin kotikasvattaminen on pääsääntöisesti rikos, ollaan herätty kuumottamisen sijaan suojelemaan kotikasvattajia, sillä heidän merkityksensä järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan taistellessa ollaan huomattu.

    Hyvä, että kirjoituksistani on ollut iloa (edes jollekin). Toivottavasti näin myös jatkossa. Lisää näitä valtakunnan hiljaisien puheenvuoroja, näkökannasta riippumatta, tänne kiitos. Avautukaa, kertokaa mielipiteenne. Aloittakaa rohkeasti uusi threadi ja kirjoittakaa ajatuksenne siihen. Maailmasta tulee parempi paikka kun ihmiset kommunikoi enemmän toisiensa kanssa. Mielestäni maailmasta tulee myös parempi paikka mitä useampi kohtuukäyttää kannabista ja mitä useampaan tarkoitukseen hamppua käytetään (niin tavallisessa kuin lääke-) teollisuudessakin.

    PS.

    Tirkistelijä kirjoitti: "Joo, olen keskustellut mieheni kanssa ja hän tuntuu olevan täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi (voisin jopa luulla häneksi kirjoitusten perusteella joten et ole yksin mielipiteinesi ja kokemuksinesi) "

    Hittolainen, tämä kannabispsykoosi ja jakomielitauti on ilmeisesti edennyt niin pitkälle, että olen oikeasti käyttänyt kannabista 10 vuotta pidempään kuin luulin, olen naimisissa ja minulla on lapsia, ja keskustelen vaimoni kanssa Internetitse alter egoni ominaisuudessa. [Naurua]

    Alkoholilla tosiaan on oma palstansa tuossa yläpuolella, joten en ole edes koskaan vilkaissut.

    Kuitenkin mielelläni ihan vertailun vuoksi haluan vetää alkoholin tänne mukaan, koska pidän sitä itse kovana huumeena joka koukuttaa ja pahasti.

    Olen vähän katkera kun en voi sattuneesta syystä pitää hauskaa alkon kanssa siinä missä muut, ja se kannabis mitä kannatan saattaa sitten muihin ongelmiin lain puolesta.

    Mm..mitä palavereita tarkoitat, AA?

    ..ja mikä sattuma; ukkoni on asunut joskus nuoruusvuosinaan Christianiassa..niin, että jos hän sattuu kupsahtamaan voisin vaihtaa Sinuun ilman että suuriakaan muutoksia tulisi....hih....näköjään tässä sekoaa selvinkin päin!

    Kiitos hyvästä keskustelusta !

    Joo, AA.

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    Joo, AA.

    Okei. Ei tuttua mulle, ihan ominpäin lopetin juomisen, päivä päivältä vähentämällä ja lopulta pystyin lopettamaan kokonaan. Kerrasta poikki metodilla olisin kuollut. Kyllä siinä monta kertaa mielessä kävi että hakeudunko klinikalle, sairaalaan vai mitä ihmettä teen kun oli voimat täysin loppu ja halusin aineesta eroon mahdollisimman nopeasti.

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    ..ja mikä sattuma; ukkoni on asunut joskus nuoruusvuosinaan Christianiassa..niin, että jos hän sattuu kupsahtamaan voisin vaihtaa Sinuun ilman että suuriakaan muutoksia tulisi....hih....näköjään tässä sekoaa selvinkin päin!

    Kiitos hyvästä keskustelusta !

    Ahah, taitaa olla melkoinen elämäntapahippi se miehesi. Varmaan hän omaa vahvat mielipiteensäkin päihteistä, etc. No, mutta keskustelkaa jos tuntuu pahalta. Minä olen melko vakuuttunut siitä, että merkittävä osa maailmalla olevasta pahasta olosta johtuu siitä, etteivät ihmiset keskustele riittävästi.

    Mutta sinänsä pahimman varalle on hyvä varautua. Kannabis tappaa aina :-)

    Äänestä

  • Tapsa kirjoitti:

    Perheessänne siis keskustellaan, hyvä! Melko usein vaan on niin, että vaimot haluavat keskustella enemmän kuin miestä kiinnostaa...kauhun tasapaino :-) Mutta mun mielestä homma menee niin, että jos miehesi pitää oikeutenaan päihtyä kannabiksesta, Sinulla on vähintäänkin oikeus keskustella miehesi kanssa kannabiksesta aina kun Sinusta siltä tuntuu. Mielestäni tämän voisit kertoa miehellesi, vähintään tuohon Sinulla tulee olla oikeus. Eläthän samassa taloudessa ukkosi kanssa, etkä ole 100%:n samaa mieltä ukkosi kanssa hänen harrasteestaan.

    Mikäli ukkosi on käyttänyt kymmeniä vuosia kannabista, hän tuskin tulee kannabiksen käytön vuoksi enää muuttumaan siitä mihinkään. Kannabiksen riskit liittyvät lähinnä mahdollisuuteen (tästäKÄÄN ei olla yksimielisiä) puhkaista skitsofrenia siihen alttiilla yksilöillä (tämä ilmennee, jos sitä ylipäänsä ilmenee, käytön alkuvaiheilla) sekä massiivisen käytön aiheuttamaan passiivisuuteen. Ja sitten se toki on laitonta Suomessa edelleen. Maailman terveysjärjestön mukaan (minä luottaisin tuohon lähteeseen aika vankkumattomasti) kannabis ei ole yhtä haitallista kuin alkoholi ja tupakka. Tähän faktaan perustuen on hyvä rauhoittaa mielensä silloin kun oikein käy ahdistamaan. Tokihan se kannabis ei ole täysin haitatonta, ja aika harvoin suoranaisesti hyödyllistä. Silti kannabis on yksi maailman turvallisimmista nautintoaineista, ja jos sen käyttö pysyy hallussa, niin haitat ovat minimaalisia (tällöin myöskään ei tule ongelmaa virkavallan kanssa).

    Mitä tuohon valistukseen tulee, se ei ole tieteellisesti pitävää, sillä valistajat vain harvoin kertovat mihin väitteensä perustuu (tutkimusmenetelmää tai lähdeviitteitä ei mainita). Siksi valistus on mielestäni kutakuinkin yhtä luotettavaa kuin huumeenkäyttäjän oma arvio aineen vaikutuksista. Valistus tuntuu edelleen luottavan pelottelutaktiikkaan, joka entisestä hälventää valistuksen paino-arvoa tiedon lähteenä. Valistus on usein vain yksinkertaista propagandaa.

    Hmmm...Jos matkailette Euroopassa ja menette Tanskan läheltä, niin käykää ihmeessä Kööpenhaminassa Christianiassa. Siellä näette vapautunutta kannabiksen polttoa, vailla virkavallan kuumotuksesta. Siellä näette vuosikymmeniä kannabista polttaneita henkilöitä, jotka päällisin puolin eivät eroa muusta kansasta mitenkään, ainostaan että heillä on hassu sätkä suupielessä. Tai sitten toisinpäin; siistiä pukumiestä ja rastapäistä musiikkitaiteilijaa ei taas välttämättä yhdistä mikään muu kuin, että kumpikin polttaa Christianiassa jointtia. Christianian ilmapiiri oli todella vapauttava. Bevara Christiania...

    Sinullekin haluaisin vielä muistuttaa, että vaikka kannabiksen kasvattaminen omaa käyttöä varten onkin edelleen rikos Suomessa, niin Eduskunnan tahdon mukaista on silti jättää nämä tapaukset rankaisematta 50:n luvun 7:nen pykälän mukaisesti. Niinpä mielestäni on täysin kohtuullista sanoa, että vaikka kotikasvatuksesta rankaisuja annetaankin, niin silti kotikasvattaja ei riko lain henkeä. Osassa muuta Eurooppaa, vaikka sielläkin kotikasvattaminen on pääsääntöisesti rikos, ollaan herätty kuumottamisen sijaan suojelemaan kotikasvattajia, sillä heidän merkityksensä järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan taistellessa ollaan huomattu.

    Hyvä, että kirjoituksistani on ollut iloa (edes jollekin). Toivottavasti näin myös jatkossa. Lisää näitä valtakunnan hiljaisien puheenvuoroja, näkökannasta riippumatta, tänne kiitos. Avautukaa, kertokaa mielipiteenne. Aloittakaa rohkeasti uusi threadi ja kirjoittakaa ajatuksenne siihen. Maailmasta tulee parempi paikka kun ihmiset kommunikoi enemmän toisiensa kanssa. Mielestäni maailmasta tulee myös parempi paikka mitä useampi kohtuukäyttää kannabista ja mitä useampaan tarkoitukseen hamppua käytetään (niin tavallisessa kuin lääke-) teollisuudessakin.

    PS.

    Tirkistelijä kirjoitti: "Joo, olen keskustellut mieheni kanssa ja hän tuntuu olevan täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi (voisin jopa luulla häneksi kirjoitusten perusteella joten et ole yksin mielipiteinesi ja kokemuksinesi) "

    Hittolainen, tämä kannabispsykoosi ja jakomielitauti on ilmeisesti edennyt niin pitkälle, että olen oikeasti käyttänyt kannabista 10 vuotta pidempään kuin luulin, olen naimisissa ja minulla on lapsia, ja keskustelen vaimoni kanssa Internetitse alter egoni ominaisuudessa. [Naurua]

    Minun ongelma on siinä, että se järkevä keskustelu asiasta tuntuu niin mahdottomalta. Toinen osapuoli ei ollenkaan ymmärrä, että hänen elämäntapansa voisi olla ongelma, varsinkaan kun en voi sitä perustella tyyliin 'muutut hirviöksi kun pajautat'.

    Toisaalta koen keskustelun ja koko tilanteen todella ahdistavaksi ja turhauttavaksi myös siksi, että tiedän etten voi siihen vaikuttaa. Hän ei muuta tapojaan minun vuokseni ja jos vaatisin sellaista, jäisin yksin. Tuntuu että mitään keskusteltavaa ei siis ole ja jää pelkkä ahdistus. Varmasti tämä ahdistuneisuus tulee myös siitä, että itsellä ei ole vastaavia kokemuksia alkoholista eikä mistään muustakaan ja kannabistakin olen poltellut vasta häneen tutustuttuani, enkä siis kovin usein nykyäänkään.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Ozzyn emäntä taannoin raitisti herran videoimalla tällaisen keskivertoillan ja esittämällä sen myöhemmin. Videointi on hiukka hankala järjestää tällä kohdalla, mutta keskustelun nauhoittaminen salaa...

    Täydellistä päihteettömyyttä on perusteetonta vaatia, poislukien väkivalta. Mikäli sitä haluat partneriltasi, on sinun etsittävä luonnostaan absolutisti. Mikäli pyydät vähentämistä ja päihde astuu suhteen edelle -

    - T H I N K ! -

    Nimimerkillä "sitä keskustelua kummankin kantilta käynyt..."

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    Mmmm, oot oikeassa, ja keskusteltu on, paljonkin
    vuosien mittaan, ja niin on käynyt, että olen aina rauhoittunut keskustelun jälkeen, ainakin joksikin aikaa. Ongelma ( ekassa kirjeessäni tosin puolustin voimakaasti polttelua, eikö vain)onkin kohdallani eniten se, että oon niin pirun arka, en luota omiin kokemuksiini ja päättelykykyyni, vaan joka kerran, kun luen "tietoiskun" ts. huumevalistuksen, ahdistun uudestaan. Alan pelätä että SITTENKIN mies on onneton riippuvaisuuskoukussa oleva tahdoton, aivoton ( huumeet vieneet ajattelukyvyn) raukka joka vielä tuhoutuu sittenkin jonain päivänä, odota vain......
    Olen lukenut sun kirjoituksia, Tapsa, ja ne ovat rauhoittaneet muo muutaman muun kirjoittajan ohessa.
    Joo, olen keskustellut mieheni kanssa ja hän tuntuu olevan täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi (voisin jopa luulla häneksi kirjoitusten perusteella joten et ole yksin mielipiteinesi ja kokemuksinesi)
    Ongelma on siis mun oma ahdistunut, ristiriitainen suhtautumiseni joka vaihtelee sen mukaan mitä isot pojat milloinkin asiasta sanovat....
    niin ja se, että haluaisin ettei kukaan vaan pidä meitä "omituisina rikollisina", oon neuroottisen huolissani siitä mitä naapurit ajattelis jos tietäisivät ja siitä, ettei vaaaaaan tule mitään selkkauksia poliisin kanssa. Mä en uskaltaisi edes maksaa jotain laskua myöhässä....Eipä ihme että join aikoinaan, tällä päällä elämä on aika kestämätöntä...
    Kiitos Tapsa. Kyllä sä ihan ihmisuhdeasiantuntijalta kuullostit. Kiitos, kun kerrot että poltat, koska vaikutat ihan täysijärkiseltä ja se auttaa muo taas pääsemään turhista peloista!

    Olen paljon miettinyt näitä valistusjuttuja, kuten puhe on ollut... Tirkistelijän puheista saa sen kuvan, että hänen miehensä on oikeasti riippuvainen hampusta. Riippuvuuden yritin aiemmin määritellä tilaksi, joka vaikuttaa henkilön jokapäiväiseen elämään sitä hankaloittavasti -niinhän "tirkistelijän" perheessä on tainnut käydä. Riippuvuus taitanee kuitenkin olla pääasiassa HENKISTÄ. Hampun voi hylätä, jos oikeasti haluaa. No, okei -minkä vaan voi hylätä, jos oikeasti haluaa, mutta hiffannette pointin.

    Kunnon nisti ei aineita jätä, ei vaikka mikä olisi. Parikin hyvää ystävääni on sortunut aineiden alle ja siitä hetkestä he eivät ole enää ystäviäni -meillä ei ole mitään puhuttavaa, koska ystävääni ei enää ole, on vain "herra heroiini". Tietenkin autan -kaikin tavoin- mutta VAIN, jos apua pyydetään hoitoon pääsemiseksi, sitten voidaan katsoa sitä ystävyyttä uudelleen.

    Tilanne on silloin hirvittävä ja sen välttämiseksi valistus on mennyt sille tielle, joka useimmille kuitenkin menee jakeluun: Kerrotaan kaikkien aineiden olevan pahoja, niin ei tule kuvaa, että suosittaisiin jotain huumetta, mutta saadaan viesti kuitenkin perille. En sanoisi, että valistus on täysin epäonnistunut, perustiedot on oltava, ennen kuin voi kyseenalaistaa. Valistaja ei voi pakottaa ajattelemaan, hän vain kertoo asiat niinkuin ne on. Silloin on helpointa niputtaa aineet samaan kastiin.

    No, minun "virallinen" kantani on: Kannabis on huumausaine ja Suomessa laiton. Kannabiksen vaikuttavat aineet eivät ole vesi- vaan rasvaliukoisia, siksi ne varastoituvat elimistöön suhteellisen pitkäksikin ajaksi, poistumatta heti esim. virtsan mukana. Aivot ovat yksi ihmisen "rasvakudoksista" ja käsittääkseni kannabiksen pitkäaikaiskäytön seurauksia aivotoimintaan ei tunneta kyllin tarkasti. Ei myöskään ole luotettavaa tietoa siitä, onko jatkuvasta kannabiksen käytöstä haittaa esim. sikiölle, altistaako se jollekkin sairaudelle vai eikö? Varmasti on ihan totta, että jatkuva kannabiksen polttelu on parempi vaihtoehto, kuin jatkuva ryyppääminen, mutta paras vaihtoehto olisi olla tekemättä kumpaakaan. Kannabiksen haittavaikutukset myöskin poistuvat elimistöstä nykytietämyksen mukaan muutamassa viikossa käytön päätyttyä. Tämähän tietenkin on mahdollista vain, jos kannabiksesta halutaan ja voidaan luopua...

    Juridisesta puolesta voisin sanoa senverta, että niitä vaikeuksia poliisin kanssa kannattaa todella kyllä pelätäkin. Miehesi syyllistyy huumausainerikokseen ja sinä avunantoon, mikäli voit näyttää toteen, että harrastus on vain miehesi, ei sinun -muuten saat huumausainerikossyytteen sinäkin. Ko. merkintä taas ei nykypäivänä helpota elämää kovastikkaan paljon -se saattaa joistain ammatteista tuottaa jopa potkut ja estää pääsyn toisiin. Itse kotietsintä, tapahtumana, ei ole mikään miellyttävä ja varsinkin lapselle se voi olla traumaattinen, on ikävää nähdä, kuinka isällä ja äidillä ei ole mitään sanomista siihen, että joukko vieraita setiä penkoo asunnon miten tahtoo. Siksi ne eivät työtehtävinäkään ole mitenkään mukavia, eivät varsinkaan silloin, kun kohteena ovat ns. "tavalliset" ihmiset.

    En halua pelotella, mutta näin se mielestäni on.

    ...jos eilen oli vähän huolettomampi olo, jysähti nyt aamulla duunissa, kun luin viestejä, TOSI rankka fiilis päälle. Mähän oon saamari sentään kauheessa umpikujassa, näinollen.
    Lähde, "Minä", pois suhteesta niinkauan kuin voit
    vielä helposti sen tehdä.
    Mä en pysty(?) , oon keski-ikäinen, vanha akka jota kukaan ei "huoli", meillä on yhteinen talo, mies on fyysisistä syistä sairaseläkkeellä, kaksi lasta, anoppi joka saa sydänkohtauksen jos me erotaan ja lisäksi mun äiti, joka asuu lähettyvillä ja on tosi riippuvainen minusta.
    Mihinkäs tästä lähdet, rikkomatta monen ihmisen elämää....ei mulla ole voimia lähteä, jättää.
    Sairaan miehen, äidin, parin lapsen ja oman alkoholismin lisäksi mulla on siis vielä uhka päällä että voin saaada syytteen huumausainerikoksesta ja menettää työpaikkani.
    Vittu, mun tekis mieli tappaa itteni. Alan olla ihan poikki, kunpa en olisi kirjotellut ja "kysellyt", tää vaan lisää avuttomuudentunnetta ja tuskaa.
    Lähde, "Minä", kun kerran voit, älä järkkää itseäs samaan suohon kuin minä.

    Hei, et sä noissa edellisissä viesteissä ole noin huolestuneelta kuullostanut! ymmärsin että teillä keskenään menee kuitenkin hyvin ja siihen kai se suhde perustuu. Älä turhaan murehdi työpaikkasi menettämisestä, kun todellista uhkaa ei ole. Rauhoitut nyt vaan ja kohta näet tilanteessa taas positiivisempiakin piirteitä.

    Minä olen tosiaan miettinyt tämän suhteeni lopettamista, mutta en osaa tehdä sitä päätöstä pelkän pössyttelyn perusteella. Ehkä niin tapahtuu kuitenkin ennen pitkää, en tiedä. En halua tehdä hätiköityjä päätöksiä, älä tee sinäkään. Liikaa ei tietenkään kannata kestää ihan itsensä vuoksi. Voimia sinulle!

    ..se on. Kiitti, "Minä", kun vastasit. Mulla tosiaan jysähti hetkeks ihan hirvee fiilis päälle, kauhee toivottomuus ja avuttomuus.

    Mulla on sama ajatus (periaate,halu)kuin sulla; mä en kertakaikkiaan kanssa pelkän pössyttelyn
    vuoksi kuitenkaan eroa, näin se on.
    Se ei kertakaikkiaan tunnu riittävältä syyltä alkaa romuttaa koko systeemiä, perhettä. Mun faija oli tuurijuoppo, muulloin tehokas, "ok", juodessa parinviikonvälein muutaman päivän ajan tosi sekopäinen, pelottava, väkivaltainen "puolihullu". Tähän verraten mun ukko on todellinen pyhimys, kultapoika kerrassaan, näin se on.
    Hassua, otin suhun mielessäni "äidillisen" asenteen ja nyt sä autoitkin ja rauhoitit m i n u a.
    Kiitos.

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    ...jos eilen oli vähän huolettomampi olo, jysähti nyt aamulla duunissa, kun luin viestejä, TOSI rankka fiilis päälle. Mähän oon saamari sentään kauheessa umpikujassa, näinollen.
    Lähde, "Minä", pois suhteesta niinkauan kuin voit
    vielä helposti sen tehdä.
    Mä en pysty(?) , oon keski-ikäinen, vanha akka jota kukaan ei "huoli", meillä on yhteinen talo, mies on fyysisistä syistä sairaseläkkeellä, kaksi lasta, anoppi joka saa sydänkohtauksen jos me erotaan ja lisäksi mun äiti, joka asuu lähettyvillä ja on tosi riippuvainen minusta.
    Mihinkäs tästä lähdet, rikkomatta monen ihmisen elämää....ei mulla ole voimia lähteä, jättää.
    Sairaan miehen, äidin, parin lapsen ja oman alkoholismin lisäksi mulla on siis vielä uhka päällä että voin saaada syytteen huumausainerikoksesta ja menettää työpaikkani.
    Vittu, mun tekis mieli tappaa itteni. Alan olla ihan poikki, kunpa en olisi kirjotellut ja "kysellyt", tää vaan lisää avuttomuudentunnetta ja tuskaa.
    Lähde, "Minä", kun kerran voit, älä järkkää itseäs samaan suohon kuin minä.

    Minullakin kyllä fiilikset vaihtelee hyvin paljon tämän asian suhteen laidasta laitaan. Välillä on aivan toivoton olo ja tuntuu täysin mahdottomalta jatkaa mitään ihmisen kanssa, jolla on niin eri elämäntyyli. Tuntuu että hän ei ymmärrä minun näkökulmaa, eikä edes yritä joustaa. Seuraavana päivänä taas työntää sen ajatuksen syrjään ja osaa olla onnellinen siitä että kuitenkin ollaan yhdessä ja rakastetaan toisiamme.

    En siis ikinä ole edellyttänyt poikaystävältäni että hänen pitäisi minun vuoksi lopettaa, enkä aio sitä yrittääkään. Toivon vain että osaisimme enemmän ottaa huomioon toinen toisiamme ja kumpikin tulla jonkin verran vastaan.

    ..kuin mun suustani. Samallalailla vaihtelee, joskus juttu ei vaivaa yhtään, en ees muista, joskus tuntuu siltä että seinä on kertakaikkiaan vastassa, pakko olis erota.
    Kyllä meillä vuosien mittaan, kun vähän ikää, kokemusta ja keskinäistä kunnioitusta karttui,
    tapahtui parannusta tänkin asian suhteen; ukko siirsi kasvattelut pois näkyvistä, meillä ei kyläile enää mitään jengiä polttelemassa kuten parikytvuotta sitten kun eka lapsi oli pieni,
    ollaan puhuttu asiasta, mun peloista siis lähinnä, ilman että ukko on suuttunut/ahdistunut, jotain kehitystä siis.

    Rehellisesti sanoen en lakkaa toivomasta että jonakin päivänä hän itse haluasi luopua koko polttelusta...sen tiedän, omasta kokemuksesta, ettei toisen painostus missään nimessä aikaansaa
    päihteestä luopumista. Mä en ois pystyny lopettamaan juomista vaikka kuka sanoi mitä ja vetosi miten paljon vaan, enkä röökinpolttoakaan,
    vasta OMA tuska ja tarve päästä eroon auttoi..itsekästä mutta totta, ikävä kyllä.

    Tässä täytyy siis vaan tehdä oma valinta, punnita edut ja haitat, ja elää elämäänsä näin valinneena.
    JOS asiat pahenee, ainahan voi sitten lähteä..mutta ei vielä.

    Lieköhän muuten eka kerta kun tällä "palstalla" on keskustelua tästä läheisen näkökulmasta......
    tämä kuulunee tänne ihan siinä missä muutkin kirjoitukset tästä aiheesta....

    Jaksellaan!

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    ...jos eilen oli vähän huolettomampi olo, jysähti nyt aamulla duunissa, kun luin viestejä, TOSI rankka fiilis päälle. Mähän oon saamari sentään kauheessa umpikujassa, näinollen.
    Lähde, "Minä", pois suhteesta niinkauan kuin voit
    vielä helposti sen tehdä.
    Mä en pysty(?) , oon keski-ikäinen, vanha akka jota kukaan ei "huoli", meillä on yhteinen talo, mies on fyysisistä syistä sairaseläkkeellä, kaksi lasta, anoppi joka saa sydänkohtauksen jos me erotaan ja lisäksi mun äiti, joka asuu lähettyvillä ja on tosi riippuvainen minusta.
    Mihinkäs tästä lähdet, rikkomatta monen ihmisen elämää....ei mulla ole voimia lähteä, jättää.
    Sairaan miehen, äidin, parin lapsen ja oman alkoholismin lisäksi mulla on siis vielä uhka päällä että voin saaada syytteen huumausainerikoksesta ja menettää työpaikkani.
    Vittu, mun tekis mieli tappaa itteni. Alan olla ihan poikki, kunpa en olisi kirjotellut ja "kysellyt", tää vaan lisää avuttomuudentunnetta ja tuskaa.
    Lähde, "Minä", kun kerran voit, älä järkkää itseäs samaan suohon kuin minä.

    Tervehdys tirkistelijä!

    Tuhannet kiitokset sinulle upean keskustelun avaamisesta, ja siitä että olet ollut aktiivinen threadin parissa! Sen verran kiirus on ollut, että vasta nyt pääsen kirjoittamaan, - lukenut olen kylläkin!

    Nyt on pakko sanoa.. vedä henkeä ystävä hyvä! Kaikki on ookoo, ja kaikki ahdistukset ovat enemmän ja vähemmän sinun oman mielikuvituksesi tuotetta.

    - miehesi on käyttänyt kannaa vuosikymmenet, ilman että ongelmia olisi esiintynyt virkavallan kanssa? eikö niin? En oikein käsitä, miten tilanne tästä voisi enää mihinkään muuttua.Miten vuokot siniset yhtäkkiä hiffaisivat että hän kasvattaa/polttaa.

    Se isoin fakta, joka kiihkeimmiltä huumeiden vastustajilta unohtuu, kun he kertovat meille kannabiksen laittomuudesta on se, että millä ihmeen resursseilla poliisit lähtisivät jahtaamaan yksittäisiä, ei myyntitarkoituksiin kannabista kasvattavia kansalaisia? Sellaisia resursseja ei ole, eikä myöskään tule. Sitä laskua eivät veronmaksajat enää suostu maksamaan.

    Toinen kysymys on yksityisyyden suoja, jota laajennetut poliisivaltuudet söisivät isolla kädellä. Voitko kuvitella maailmaa, jossa esim. yhden anonyymin ilmiannon johdosta jonkin kotiin tehtäisiin kotietsintä? -minä en voi, ja jos sellaiseksi Suomi on muodostumassa, harkitsen vakavasti muuttoa joko a) jonnekkin perähikiän korpimetsiin mummonmäkkiin, b) valtioon jossa harrastetaan oikeaa demokratiaa.

    Vaihtoehtoisesti olen jopa miettinyt sitä, että varsinkin jos tästä harrastuksestani narahtaisin, olisi ehkä syytä astua julkisuuteen ja alkaa näkyvästi ajamaan kannabismyönteisten asiaa. Ei mitään markusdrakeja, vaan aikuismaisin ottein pyrkiä rakentamaan maltillista ja varovaista kannabiksen esilletuontia yhteiskunnassa.

    Sinä rakastat miestäsi ja perhettäsi. Näen sen teksteistäsi. Vaikka ehkä olenkin hieman sinua nuorempi, haluan antaa sinulle neuvon:
    ÄLÄ LAKKAA RAKASTAMASTA!! Teillä on elämä hyvällä pohjalla, asiat kunnossa ja ihmiset ympärillä. Siinä ei kannabiksen läsnäolo ole enää mitään.

    Minä käytän kannabista. Monen mielestä runsaasti, keskimäärin 3 kertaa viikossa, joskus useamminkin. Ei päivittäiskäyttökään vierasta ole, tosin minä kontrolloin käyttöäni erittäin tarkoin, ja minun päivittäiskäyttöni on ihan eri ulottuvuudesta, kuin mitä ihmisillä jotka tähtäävät 24h/vrk päihtymystilaan.

    Alkoholi jää meidän perheessä kauppaan. Sosiaalisista syistä joudun joskus juomaan siiderin tai pari. Sen verran on geeniperintöä ja omiakin kokemuksia aiheesta että voin kokea itseni alkoholistiksi, vaikka olenkin välttynyt massaryyppäämiseltä. Jos en kärsisi hirveistä krapuloista, joisin taatusti koko ajan.

    Minulla on vaimon hyväksyntä kasvatukselleni. Koen sen tärkeänä asiana. Hän myös polttelee silloin tällöin, ja myöskään hän ei juo tämän johdosta, tosin ei myöskään omaa rapajuopon taustaa minun laillani.Lapseni ei tiedä tästä jutusta, ja pyrkimyksenä onkin pitää tilanne näin.Talossa ei savua lasten aikoina, se on tiukka ei. Kaikki järjestelyt sen suhteen että koti myös olisi normaali koti, on tehty. Meillä ei tarvitse vieraita valita.

    Ystävä hyvä, kuolema ei ratkaise mitään. Ymmärrän todellakin sen, miksi näin tunnet.Myös minä olen pohtinut elämän järkevyyttä. Jos sen pohjalta lähdetään tekemään päätöksiä siitä elääkö vaiko ei..me kaikki voimme tappaa itsemme!

    Minä haluan ROHKAISTA sinua kirjoittamaan jatkossakin. Älä jää pohtimaan asioita itseksesi.Kirjoita! Kysy! Keskustele! Väittele!
    Minulta, ja muilta kannabismyönteisiltä ihmisiltä saat takuulla vastaukset kysymyksiisi, sekä tervettä objektiivisuutta tilanteisiin.

    Mikäli sinulla on jotain sellaista kysyttävää, jota et halua palstalla kuuluttaa, mailiosoitteeni on:

    [email protected]

    Haluan toivottaa sinulle ja perheellesi hyvää kesän jatkoa, ja voimia vaikean asian edessä. Vanha sananlasku joka minut on auttanut monesta yli: "Asioilla on tapana järjestyä" ! Lippu salkoon!! :o)

    Kuten monet muutkin ovat sanoneet, niin vedä nyt hyvä ihminen hiukan henkeä! Eihän sinulla tosiaan mitään hätää ole, ei tässä nyt minkään elämän ja kuoleman -kysymyksen äärellä olla!

    Teillä on käsittääkseni ihan "oma talo", eihän niitä puskia sieltä kukaan löydä ja ihan teidän/miehesi omassa vallassa on käyttäytyä niin, että viranomaiset eivät toimintaan kiinitä huomiota -tämähän on onnistunut jo vuosikymmeniä- ei enää kannata huolestua! En tietenkään ala pitää mitään "niksinurkkaa" siitä, että kuinka voitte toimia niin, että virkavalta ei teistä kiinnostu, enkä voi kertoa, mistä toimista viranomaiset nimenomaan kiinnostuvat -luulen miehesi hyvin kyllä tietävän, koska on jatkanut näinkin pitkään. Sen voin sanoa, että vaikka maailma on täynnä kaikenmaailman "ilmiantopuhelimia", niin kotiestintää EI TEHDÄ minkään nimettömän puhelinsoiton perusteella -eikä nimelläkään tehdystä "ilmiannosta". Kotietsintä on pakkokeinolainsäädännön alainen viranomaistoimi ja edellyttää JO TAPAHTUNUTTA rikosta, viranomaisella on siis oltava jo NÄYTTÖÄ siitä, että jotain rikollista on tapahtunut ja kotietsinnällä koitetaan hakea lisätodisteita tapahtuneen rikoksen selvittämiseksi.

    Nykylainsäädännössä on määritelty tietyt ammatit, joihin ei oteta ja joissa ei anneta olla väkivalta-, seksuaali- ja huumausainerikoksista TUOMITTUJA henkilöitä ja nämä ammatit ovat lähinnä kaikki niitä, joissa työskennellään lasten parissa (päiväkodit, kerhot, koulut yms.) muissa hommissa työnanatajalla ei ole edes oikeutta vaatia työntekijäänsä selvittämään taustojaan -ja niinhän sen pitää ollakin.

    Anteeksi, jos säikäyttelin, mutta enhän minä nyt valehtelemaankaan voi ruveta -ei se ketään auttaisi.

    Äänestä

  • Virkamies kirjoitti:

    Olen paljon miettinyt näitä valistusjuttuja, kuten puhe on ollut... Tirkistelijän puheista saa sen kuvan, että hänen miehensä on oikeasti riippuvainen hampusta. Riippuvuuden yritin aiemmin määritellä tilaksi, joka vaikuttaa henkilön jokapäiväiseen elämään sitä hankaloittavasti -niinhän "tirkistelijän" perheessä on tainnut käydä. Riippuvuus taitanee kuitenkin olla pääasiassa HENKISTÄ. Hampun voi hylätä, jos oikeasti haluaa. No, okei -minkä vaan voi hylätä, jos oikeasti haluaa, mutta hiffannette pointin.

    Kunnon nisti ei aineita jätä, ei vaikka mikä olisi. Parikin hyvää ystävääni on sortunut aineiden alle ja siitä hetkestä he eivät ole enää ystäviäni -meillä ei ole mitään puhuttavaa, koska ystävääni ei enää ole, on vain "herra heroiini". Tietenkin autan -kaikin tavoin- mutta VAIN, jos apua pyydetään hoitoon pääsemiseksi, sitten voidaan katsoa sitä ystävyyttä uudelleen.

    Tilanne on silloin hirvittävä ja sen välttämiseksi valistus on mennyt sille tielle, joka useimmille kuitenkin menee jakeluun: Kerrotaan kaikkien aineiden olevan pahoja, niin ei tule kuvaa, että suosittaisiin jotain huumetta, mutta saadaan viesti kuitenkin perille. En sanoisi, että valistus on täysin epäonnistunut, perustiedot on oltava, ennen kuin voi kyseenalaistaa. Valistaja ei voi pakottaa ajattelemaan, hän vain kertoo asiat niinkuin ne on. Silloin on helpointa niputtaa aineet samaan kastiin.

    No, minun "virallinen" kantani on: Kannabis on huumausaine ja Suomessa laiton. Kannabiksen vaikuttavat aineet eivät ole vesi- vaan rasvaliukoisia, siksi ne varastoituvat elimistöön suhteellisen pitkäksikin ajaksi, poistumatta heti esim. virtsan mukana. Aivot ovat yksi ihmisen "rasvakudoksista" ja käsittääkseni kannabiksen pitkäaikaiskäytön seurauksia aivotoimintaan ei tunneta kyllin tarkasti. Ei myöskään ole luotettavaa tietoa siitä, onko jatkuvasta kannabiksen käytöstä haittaa esim. sikiölle, altistaako se jollekkin sairaudelle vai eikö? Varmasti on ihan totta, että jatkuva kannabiksen polttelu on parempi vaihtoehto, kuin jatkuva ryyppääminen, mutta paras vaihtoehto olisi olla tekemättä kumpaakaan. Kannabiksen haittavaikutukset myöskin poistuvat elimistöstä nykytietämyksen mukaan muutamassa viikossa käytön päätyttyä. Tämähän tietenkin on mahdollista vain, jos kannabiksesta halutaan ja voidaan luopua...

    Juridisesta puolesta voisin sanoa senverta, että niitä vaikeuksia poliisin kanssa kannattaa todella kyllä pelätäkin. Miehesi syyllistyy huumausainerikokseen ja sinä avunantoon, mikäli voit näyttää toteen, että harrastus on vain miehesi, ei sinun -muuten saat huumausainerikossyytteen sinäkin. Ko. merkintä taas ei nykypäivänä helpota elämää kovastikkaan paljon -se saattaa joistain ammatteista tuottaa jopa potkut ja estää pääsyn toisiin. Itse kotietsintä, tapahtumana, ei ole mikään miellyttävä ja varsinkin lapselle se voi olla traumaattinen, on ikävää nähdä, kuinka isällä ja äidillä ei ole mitään sanomista siihen, että joukko vieraita setiä penkoo asunnon miten tahtoo. Siksi ne eivät työtehtävinäkään ole mitenkään mukavia, eivät varsinkaan silloin, kun kohteena ovat ns. "tavalliset" ihmiset.

    En halua pelotella, mutta näin se mielestäni on.

    Morjens!

    Valistustyötä tekevänä virkamiehenä koen sinulla olevan ison vastuun ulosannistasi, sekä siitä mitä ja miten eri asemissa oleville ihmisille puhut.

    Kuin virtuaalisena näpäytyksenä haluan tuoda julki sen, että varsinkin puhuttaessa huumeiden käyttäjien läheisille, joille tämä käyttö on ongelma -ei uhkaavansävyisellä artikulaatiolla saavuteta mitään muuta kuin lisää hysteriaa ja epävarmuutta.

    Mietippä itse! Jos itse olisit elänyt perheessä jossa kannabis on ollut läsnä vuosikymmenet, ja vielä kun kirjoittaja on selkesti tuonut julki sen, että varsinainen ongelma asuu kirjoittajan omissa ajatuksissa, miten perustelet tarpeen uhkailla marginaalisen pienellä mahdollisuudella virkavallan sekaantumisesta tilanteeseen?

    Sinä jo työsi ja omien intressiesi puolesta katselet asioita hieman eri silmin, kuin mitä minä, tai vaikka "tirkistelijä". Minä käytän, "tirkistelijä" on käyttäjän läheinen. "Tirkistelijä" on todennut, että kannabis itsessään ei heillä ongelmia aiheuta. Minä pystyn selkä suorana sanomaan, että huolimatta polttelustani, pystyn edelleen täysipäiväiseen elämään ilman näitä hyvin pelättyjä haittavaikutuksia. Kun tähän toteamuksien sarjaan lisätään yhdeksi muuttujaksi vielä alkoholi ja se fakta että useimmat meistä kokevat tarvetta päihtyä, minä ainakin koen tehneeni sellaisen ratkaisun elämässäni jossa juridiikasta huolimatta valitsin minulle haitattomimman vaihtoehdon. Uskon vakaasti siihen, että näin on myös käynyt "tirkistelijän" miehen kohdalla.

    Älä vedä herneitä nenään minun jutuistani. Läsnäolosi tällä foorumilla on ollut hyvin iloinen asia.Perspektiiviä jota tarvitaan. Käytä silti valtikkaasi varoen, okay?

    Hyvässä hengessä, Naapurin äijä

    [email protected]

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    ...jos eilen oli vähän huolettomampi olo, jysähti nyt aamulla duunissa, kun luin viestejä, TOSI rankka fiilis päälle. Mähän oon saamari sentään kauheessa umpikujassa, näinollen.
    Lähde, "Minä", pois suhteesta niinkauan kuin voit
    vielä helposti sen tehdä.
    Mä en pysty(?) , oon keski-ikäinen, vanha akka jota kukaan ei "huoli", meillä on yhteinen talo, mies on fyysisistä syistä sairaseläkkeellä, kaksi lasta, anoppi joka saa sydänkohtauksen jos me erotaan ja lisäksi mun äiti, joka asuu lähettyvillä ja on tosi riippuvainen minusta.
    Mihinkäs tästä lähdet, rikkomatta monen ihmisen elämää....ei mulla ole voimia lähteä, jättää.
    Sairaan miehen, äidin, parin lapsen ja oman alkoholismin lisäksi mulla on siis vielä uhka päällä että voin saaada syytteen huumausainerikoksesta ja menettää työpaikkani.
    Vittu, mun tekis mieli tappaa itteni. Alan olla ihan poikki, kunpa en olisi kirjotellut ja "kysellyt", tää vaan lisää avuttomuudentunnetta ja tuskaa.
    Lähde, "Minä", kun kerran voit, älä järkkää itseäs samaan suohon kuin minä.

    Hyvä "Tirkku", noihin viimeisiin Naapurin äijän ja Virkamiehen viisaisiin ja totuudellisiin puheenvuoroihin on vähän lisättävää. Haluaisin vain sanoa, että olet onnellinen ihminen. Miksikö? Olet säilyttänyt herkkyytesi ja haavoittuvuutesi vaikeuksista huolimatta. Et ole muuttunut kyyniseksi niin kuin valitettavan monet. Sydämessäsi on paljon rakkautta. Herkkyyteesi sinut varmaan aikoinaan ajoi myös juomaan, mutta olet oppinut, että tuska on osa elämää. Ja kun sen tuskan kestää, ihminen vahvistuu, ymmärtää toisia, osaa auttaa. Sinä ihmishelmi, älä pelkää vaan anna loisteesi valaista maailma ympärilläsi.

    Äänestä

  • Pappa kirjoitti:

    "Sinä ihmishelmi, älä pelkää vaan anna loisteesi valaista maailma ympärilläsi. "

    Amen, silmät kosteina!

    Äänestä

  • Naapurin äijä kirjoitti:

    Morjens!

    Valistustyötä tekevänä virkamiehenä koen sinulla olevan ison vastuun ulosannistasi, sekä siitä mitä ja miten eri asemissa oleville ihmisille puhut.

    Kuin virtuaalisena näpäytyksenä haluan tuoda julki sen, että varsinkin puhuttaessa huumeiden käyttäjien läheisille, joille tämä käyttö on ongelma -ei uhkaavansävyisellä artikulaatiolla saavuteta mitään muuta kuin lisää hysteriaa ja epävarmuutta.

    Mietippä itse! Jos itse olisit elänyt perheessä jossa kannabis on ollut läsnä vuosikymmenet, ja vielä kun kirjoittaja on selkesti tuonut julki sen, että varsinainen ongelma asuu kirjoittajan omissa ajatuksissa, miten perustelet tarpeen uhkailla marginaalisen pienellä mahdollisuudella virkavallan sekaantumisesta tilanteeseen?

    Sinä jo työsi ja omien intressiesi puolesta katselet asioita hieman eri silmin, kuin mitä minä, tai vaikka "tirkistelijä". Minä käytän, "tirkistelijä" on käyttäjän läheinen. "Tirkistelijä" on todennut, että kannabis itsessään ei heillä ongelmia aiheuta. Minä pystyn selkä suorana sanomaan, että huolimatta polttelustani, pystyn edelleen täysipäiväiseen elämään ilman näitä hyvin pelättyjä haittavaikutuksia. Kun tähän toteamuksien sarjaan lisätään yhdeksi muuttujaksi vielä alkoholi ja se fakta että useimmat meistä kokevat tarvetta päihtyä, minä ainakin koen tehneeni sellaisen ratkaisun elämässäni jossa juridiikasta huolimatta valitsin minulle haitattomimman vaihtoehdon. Uskon vakaasti siihen, että näin on myös käynyt "tirkistelijän" miehen kohdalla.

    Älä vedä herneitä nenään minun jutuistani. Läsnäolosi tällä foorumilla on ollut hyvin iloinen asia.Perspektiiviä jota tarvitaan. Käytä silti valtikkaasi varoen, okay?

    Hyvässä hengessä, Naapurin äijä

    [email protected]

    Olen todella pahoillani, sillä huomaan itsekkin nostaneeni esille tunteita, joita ei ollut tarkoitus manata esille. Koitin kertoa asioista, kuten ne lain ja lakia valvovan ihmisen silmissä ovat. Faktojahan ei kukaan voi kiistää -minä en voi kiistää sitä, että virkavallan puuttuminen "Tirkistelijän" perheen elämään ON ÄÄRIMMÄISEN epätodennäköistä, mutta kukaan ei voi kiistää sitäkään, mitä tapahtuu, jos näin käy.

    Seuraavalla esimerkillä en halua pelotella sinua "Tirkistelijä", enkä yleensä ketään. Olisi ehkä parasta olla kertomatta, mutta koen kuitenkin tarpeelliseksi hiukan puolustautua: Porvoossa kävi n. kaksi vuotta sitten niin, että vanhassa Porvoolaisessa puutalossa syttyi tulipalo. Palokunta kantoi kadulle kiireessä, mitä käsiinsä saivat, mm. perheen Kannabis Sativa-kasvit. Tapauksessa on tiettyjä tragikoomisia piirteitä, enkä halua, että kukaan siitä saa lisää pelkoja itselleen, mutta koitan vain kertoa, että elämä on tosi "ihmejuttu" aina välillä. Lapsiperheesshän nyt kyllä pidetään muutenkin huoli siitä, että talo ei pala...

    Koittakaa nyt siis hyvät ihmiset rentoutua. En voi kehoittaa teitä suosimaan rikollista toimintaa, enkä toisaalta voi väittää, että kiinnijäädessä mitään seurauksia ei ole. Koitan puhua totta, niin hyvin, kuin osaan ja tiedän.

    Kerron taas esimerkin: Kauan sitten seurasimme henkilöautoa, jossa tiesimme olevan suuren määrän amfetamiinia (tämä on nyt siis vakavuudeltaan ihan eri juttu, kuin tuo kasvatteluhomma). Piri oli menossa levitykseen erääseen suomalaiseen kaupunkiin ja kuljettajana toimi kohtalaisen suuri tukkukauppias, joka tuossa kaupungissa vaikutti. Kauppias, joka myi kuolemaa, tuskaa ja pelkoa, sitä samaa ahdistusta, joka "Tirkistelijänkin" puheenvuoroista paljastuu -paljon pahempana vain. Hän kustansi oman elämänsä, talonsa ja rakkaidensa elämän, muiden tuskasta ja hädästä saamallaan voitolla. Ihmisrodun alhaisimpia olentoja siis ("Tirkistelijä" tässä ei ole mitään rinnastusta, tämä on irrallinen esimerkki). Tämä heppu oli sitten jatkanut toimintaa jo niin kauan, että hän oli omasta mielestään ihan vain sunnuntai ajelulla -lapset ja vaimo olivat mukana!! Autossa siis oli HUOMATTAVA määrä, kovaa huumausainetta ja koko perhe oli iloisesti kyydissä. Kuljettajan sitä tietämättä, hänen ympärillään pyöri kymmenien virkamiesten armeija, joka vain valmistautui "iskukynnyksen" ylittyessä suorittamaan nopean ja tehokkaan iskun, ennen kuin hän itse edes tajuaisi, mitä tapahtuu. Seisoessaan punaisissa valoissa, takana olevan auton etupaneleiden alla olevat sinivalot syttyivät, sivulle kurvasi toinen auto, eteen ilmestyi kolmas, radiot rätisivät, siviiliasuiset ja "narkin" näköiset poliisit tempaisivat kaikki ovet auki, huuto ja karjunta oli melkoista -tlanne oli tiukka, autossa oli paljon, kovaa ainetta ja vastarinnan mahdollisuus oli näin ollen ilmeinen. Lapset tuskin ymmärsivät, mitä tapahtui, kun isä revittiin autosta naamalleen ajotielle ja saman kohtalon koki äitikin -nopeasti, kyselemättä ja neuvottelematta, voimalla.

    Vaimo oli "täysin" tietämätön miehensä puuhista. Raha on kivaa, silloin kun sitä on, miksi siis kysellä sen alkuperää -hintana vaan on avunantosyyte ja tuomio törkeässä huumausainerikoksessa. Lapset päätyivät autostaan poliisiautoon ja sieltä sosiaaliviranomaisille.Ei menty seuraavana päivänä leffaan, ei vietetty koti-iltoja seuraavaan viiteen vuoteen...

    Tämä kertomus minun maailmastani ei kuvasta missään nimessä sitä maailmaa, jossa mm. "Tirkistelijä" elää. Teillä ei ole kyseessä niin vakavat asiat, että linnareissu olisi edes kovin lähellä. Teidän elämäänne kannabis korkeintaan hiukan häiritsee, ei tee sitä mahdottomaksi. Tämä kuitenkin kertoo siitä, miten minun maailmani rakentuu, tällaisten tapausten kautta minun maailmankuvani rakentuu -ja se maailma ei ole iloinen "hippimaailma", siksi minun on ajoittain hiukan vaikea suhteuttaa asioita, niin kuin ehkä pitäisi. En halua pelotella, vaan kertoa asiat, kuten ne oikeasti ovat. Minua koskettaa syvästi lähimmäisten hätä aina näiden asioiden yhteydessä, enkä missään nimessä halua ketään aiheetta pelotella, joskus en vain osaa asennoitua, kuten pitäisi...

    Palstalla olo ja kokemusten lukeminen on hyvin palkitsevaa ja opettavaista -jopa terapeuttista, sikäli, että huomaan "huumeiden maailmassa" olevan myös asiallisia, järkeviä ja fiksuja ihmisiä. En enää edes pidä teitä kannabiksenkäyttäjiä huumeidenkäyttäjinä. Tilanne on mikä on, johtuen lainsäädännöstä ja järki pitäisi koittaa pitää mukana aina,kun se vain on mahdollista...

    Äänestä

  • Naapurin äijä kirjoitti:

    Tervehdys tirkistelijä!

    Tuhannet kiitokset sinulle upean keskustelun avaamisesta, ja siitä että olet ollut aktiivinen threadin parissa! Sen verran kiirus on ollut, että vasta nyt pääsen kirjoittamaan, - lukenut olen kylläkin!

    Nyt on pakko sanoa.. vedä henkeä ystävä hyvä! Kaikki on ookoo, ja kaikki ahdistukset ovat enemmän ja vähemmän sinun oman mielikuvituksesi tuotetta.

    - miehesi on käyttänyt kannaa vuosikymmenet, ilman että ongelmia olisi esiintynyt virkavallan kanssa? eikö niin? En oikein käsitä, miten tilanne tästä voisi enää mihinkään muuttua.Miten vuokot siniset yhtäkkiä hiffaisivat että hän kasvattaa/polttaa.

    Se isoin fakta, joka kiihkeimmiltä huumeiden vastustajilta unohtuu, kun he kertovat meille kannabiksen laittomuudesta on se, että millä ihmeen resursseilla poliisit lähtisivät jahtaamaan yksittäisiä, ei myyntitarkoituksiin kannabista kasvattavia kansalaisia? Sellaisia resursseja ei ole, eikä myöskään tule. Sitä laskua eivät veronmaksajat enää suostu maksamaan.

    Toinen kysymys on yksityisyyden suoja, jota laajennetut poliisivaltuudet söisivät isolla kädellä. Voitko kuvitella maailmaa, jossa esim. yhden anonyymin ilmiannon johdosta jonkin kotiin tehtäisiin kotietsintä? -minä en voi, ja jos sellaiseksi Suomi on muodostumassa, harkitsen vakavasti muuttoa joko a) jonnekkin perähikiän korpimetsiin mummonmäkkiin, b) valtioon jossa harrastetaan oikeaa demokratiaa.

    Vaihtoehtoisesti olen jopa miettinyt sitä, että varsinkin jos tästä harrastuksestani narahtaisin, olisi ehkä syytä astua julkisuuteen ja alkaa näkyvästi ajamaan kannabismyönteisten asiaa. Ei mitään markusdrakeja, vaan aikuismaisin ottein pyrkiä rakentamaan maltillista ja varovaista kannabiksen esilletuontia yhteiskunnassa.

    Sinä rakastat miestäsi ja perhettäsi. Näen sen teksteistäsi. Vaikka ehkä olenkin hieman sinua nuorempi, haluan antaa sinulle neuvon:
    ÄLÄ LAKKAA RAKASTAMASTA!! Teillä on elämä hyvällä pohjalla, asiat kunnossa ja ihmiset ympärillä. Siinä ei kannabiksen läsnäolo ole enää mitään.

    Minä käytän kannabista. Monen mielestä runsaasti, keskimäärin 3 kertaa viikossa, joskus useamminkin. Ei päivittäiskäyttökään vierasta ole, tosin minä kontrolloin käyttöäni erittäin tarkoin, ja minun päivittäiskäyttöni on ihan eri ulottuvuudesta, kuin mitä ihmisillä jotka tähtäävät 24h/vrk päihtymystilaan.

    Alkoholi jää meidän perheessä kauppaan. Sosiaalisista syistä joudun joskus juomaan siiderin tai pari. Sen verran on geeniperintöä ja omiakin kokemuksia aiheesta että voin kokea itseni alkoholistiksi, vaikka olenkin välttynyt massaryyppäämiseltä. Jos en kärsisi hirveistä krapuloista, joisin taatusti koko ajan.

    Minulla on vaimon hyväksyntä kasvatukselleni. Koen sen tärkeänä asiana. Hän myös polttelee silloin tällöin, ja myöskään hän ei juo tämän johdosta, tosin ei myöskään omaa rapajuopon taustaa minun laillani.Lapseni ei tiedä tästä jutusta, ja pyrkimyksenä onkin pitää tilanne näin.Talossa ei savua lasten aikoina, se on tiukka ei. Kaikki järjestelyt sen suhteen että koti myös olisi normaali koti, on tehty. Meillä ei tarvitse vieraita valita.

    Ystävä hyvä, kuolema ei ratkaise mitään. Ymmärrän todellakin sen, miksi näin tunnet.Myös minä olen pohtinut elämän järkevyyttä. Jos sen pohjalta lähdetään tekemään päätöksiä siitä elääkö vaiko ei..me kaikki voimme tappaa itsemme!

    Minä haluan ROHKAISTA sinua kirjoittamaan jatkossakin. Älä jää pohtimaan asioita itseksesi.Kirjoita! Kysy! Keskustele! Väittele!
    Minulta, ja muilta kannabismyönteisiltä ihmisiltä saat takuulla vastaukset kysymyksiisi, sekä tervettä objektiivisuutta tilanteisiin.

    Mikäli sinulla on jotain sellaista kysyttävää, jota et halua palstalla kuuluttaa, mailiosoitteeni on:

    [email protected]

    Haluan toivottaa sinulle ja perheellesi hyvää kesän jatkoa, ja voimia vaikean asian edessä. Vanha sananlasku joka minut on auttanut monesta yli: "Asioilla on tapana järjestyä" ! Lippu salkoon!! :o)

    ..nyt muistan sinut(kin) aiemmista "tirkistelyistäni", ts. olen lukenut sinun tekstejäsi täällä aiemminkin.( ja ne ovat rauhoittaneet mieltäni, kuten nytkin.)

    Kiitos että rohkaiset minua kirjoittamaan,
    itsestä alkaa jo tuntua siltä että vähintään 800
    ihmistä ( näitä on lukenut näköjään jo yli tuhat!)
    varmasti pitää muo täysin idioottina, enkä ihmettele sitä yhtään, näen itsekin, että olen kuin pieni lapsi joka kyselee isommilta mitä pitäisi ajatella....ja kysymys on kuitenkin mun omasta elämästä, itsehän tässä pitäisi tietää mihin uskoa...
    kaikenlisäksi mun tunteet tästä asiasta menee vuoristorataa sen mukaan, mitä milloinkin joku vastaa...oon kyllä aika luuseri.
    Toisaalta, tää on eka kerta pariinkymmeneen vuoteen kun mulla on näin mahdollisuus avoimesti pohtia ja kysellä.

    Kyllä, mä haluaisin kysellä lisää, ehkä teenkin sen kunhan oon hoitanu ittelleni muun kuin duunin sähköpostiosoitteen....kysyisin kuitenkin tässä, vastaa joku tai ei, mitä/miten ootte ajatellu sitten puhua asiasta lapselle joka kuitenkin, jonkin onnettoman "lipsahduksen" tms. vuoksi jonakin päivänä hiffaa polttelun???? (taikka ihmettelee lukittua kaappia, josta valo paistaa raoista pimeässä....)
    Itse oon ajatellu, että parasta ois silloin olla kieltämättä asiaa, ettei leimaisi lasta/nuorta
    vainoharhaiseksi, ja koittaa selittää asia pohjalta "minulle tämä ei ole ollut ongelma eikä isille/äidillekään, näethän itse ettei tästä mitään kauheuksia ole koitunut, tää nyt on näin, joku käyttää alkoholia, joku pilveä..." näin mä
    tän asian suunnilleen aikoinaan kerroin pojallemme kun hän oli 15v, ja hetken nikoteltuaan hän sulatti asian!!! Nykyisin laskemme keskenämme leikkiä ( "faija pöllyytteli silmät tapillaan puutarhassa"), poika on yli kaksikymppinen ja suhtautuu asiaan alistuneen/välinpitämättömän huumorintajuisesti, eikä itse, tietääkseni, ole poltellut ollenkaan vaikka joskus ottaa olutta ja on "musiikkimiehiä", bändissä. Meidän perheessähän olisi mahdollisuus olla tässäkin asiassa avoin, joten uskon hänen puhuvan totta päihteiden käytöstään...äiti raitistunu alkoholisti, isä "vanha hippi"...

    Ai niin, yks ( tärkeä) kysymys vielä:

    Mitä näkemyksiä tästä; väitetään että polttelu aiheuttaa raivokohtauksia (!), agressiivisuutta, arvaamattomuutta, äkillisiä mielialanmuutoksia..
    kokemuksia näistä kellään ???????? ("Minä", "Narck" "Tapsa" "Naapurinäijä", "Pappa",
    mitä sanoisitte tähän)

    Jep, tämmöstä tämä. On kyllä ollu todella mielenkiintoista "tutustua", täällä on monta tyyppiä joiden kanssa on ollu hyvä keskustella.

    Kiitos, todella!

    "Mitä näkemyksiä tästä; väitetään että polttelu aiheuttaa raivokohtauksia (!), agressiivisuutta, arvaamattomuutta, äkillisiä mielialanmuutoksia..
    kokemuksia näistä kellään ????????"

    Silloin kun polttelin, minä ja kaverit: Hihittelyä ja hassuttelua erittäin hyvällä fiiliksellä. Mitään agressiivisuuteen viittaavaa en ole koskaan havainnut itsessä enkä muissa.

    Sitä paitsi eikö hippi tai rastafari kulttuuri tunneta aika rentona, rauhallisena ja letkeänä johon ei väkivalta kuulu, pilven polttelu kuuluu.

    Sen sijaan kaverin kaverin kaveri tuntee kaverin joka omasta aloitteestaan ei juo viinaa kuin pari kertaa vuodessa koska muuttuu agressiiviseksi ja vetää turpaan suunnilleen kaikkia jos naama ei mielytä. Polttaa vain pilveä ja pysyy rauhallisena.

    Äänestä

  • Virkamies kirjoitti:

    Olen todella pahoillani, sillä huomaan itsekkin nostaneeni esille tunteita, joita ei ollut tarkoitus manata esille. Koitin kertoa asioista, kuten ne lain ja lakia valvovan ihmisen silmissä ovat. Faktojahan ei kukaan voi kiistää -minä en voi kiistää sitä, että virkavallan puuttuminen "Tirkistelijän" perheen elämään ON ÄÄRIMMÄISEN epätodennäköistä, mutta kukaan ei voi kiistää sitäkään, mitä tapahtuu, jos näin käy.

    Seuraavalla esimerkillä en halua pelotella sinua "Tirkistelijä", enkä yleensä ketään. Olisi ehkä parasta olla kertomatta, mutta koen kuitenkin tarpeelliseksi hiukan puolustautua: Porvoossa kävi n. kaksi vuotta sitten niin, että vanhassa Porvoolaisessa puutalossa syttyi tulipalo. Palokunta kantoi kadulle kiireessä, mitä käsiinsä saivat, mm. perheen Kannabis Sativa-kasvit. Tapauksessa on tiettyjä tragikoomisia piirteitä, enkä halua, että kukaan siitä saa lisää pelkoja itselleen, mutta koitan vain kertoa, että elämä on tosi "ihmejuttu" aina välillä. Lapsiperheesshän nyt kyllä pidetään muutenkin huoli siitä, että talo ei pala...

    Koittakaa nyt siis hyvät ihmiset rentoutua. En voi kehoittaa teitä suosimaan rikollista toimintaa, enkä toisaalta voi väittää, että kiinnijäädessä mitään seurauksia ei ole. Koitan puhua totta, niin hyvin, kuin osaan ja tiedän.

    Kerron taas esimerkin: Kauan sitten seurasimme henkilöautoa, jossa tiesimme olevan suuren määrän amfetamiinia (tämä on nyt siis vakavuudeltaan ihan eri juttu, kuin tuo kasvatteluhomma). Piri oli menossa levitykseen erääseen suomalaiseen kaupunkiin ja kuljettajana toimi kohtalaisen suuri tukkukauppias, joka tuossa kaupungissa vaikutti. Kauppias, joka myi kuolemaa, tuskaa ja pelkoa, sitä samaa ahdistusta, joka "Tirkistelijänkin" puheenvuoroista paljastuu -paljon pahempana vain. Hän kustansi oman elämänsä, talonsa ja rakkaidensa elämän, muiden tuskasta ja hädästä saamallaan voitolla. Ihmisrodun alhaisimpia olentoja siis ("Tirkistelijä" tässä ei ole mitään rinnastusta, tämä on irrallinen esimerkki). Tämä heppu oli sitten jatkanut toimintaa jo niin kauan, että hän oli omasta mielestään ihan vain sunnuntai ajelulla -lapset ja vaimo olivat mukana!! Autossa siis oli HUOMATTAVA määrä, kovaa huumausainetta ja koko perhe oli iloisesti kyydissä. Kuljettajan sitä tietämättä, hänen ympärillään pyöri kymmenien virkamiesten armeija, joka vain valmistautui "iskukynnyksen" ylittyessä suorittamaan nopean ja tehokkaan iskun, ennen kuin hän itse edes tajuaisi, mitä tapahtuu. Seisoessaan punaisissa valoissa, takana olevan auton etupaneleiden alla olevat sinivalot syttyivät, sivulle kurvasi toinen auto, eteen ilmestyi kolmas, radiot rätisivät, siviiliasuiset ja "narkin" näköiset poliisit tempaisivat kaikki ovet auki, huuto ja karjunta oli melkoista -tlanne oli tiukka, autossa oli paljon, kovaa ainetta ja vastarinnan mahdollisuus oli näin ollen ilmeinen. Lapset tuskin ymmärsivät, mitä tapahtui, kun isä revittiin autosta naamalleen ajotielle ja saman kohtalon koki äitikin -nopeasti, kyselemättä ja neuvottelematta, voimalla.

    Vaimo oli "täysin" tietämätön miehensä puuhista. Raha on kivaa, silloin kun sitä on, miksi siis kysellä sen alkuperää -hintana vaan on avunantosyyte ja tuomio törkeässä huumausainerikoksessa. Lapset päätyivät autostaan poliisiautoon ja sieltä sosiaaliviranomaisille.Ei menty seuraavana päivänä leffaan, ei vietetty koti-iltoja seuraavaan viiteen vuoteen...

    Tämä kertomus minun maailmastani ei kuvasta missään nimessä sitä maailmaa, jossa mm. "Tirkistelijä" elää. Teillä ei ole kyseessä niin vakavat asiat, että linnareissu olisi edes kovin lähellä. Teidän elämäänne kannabis korkeintaan hiukan häiritsee, ei tee sitä mahdottomaksi. Tämä kuitenkin kertoo siitä, miten minun maailmani rakentuu, tällaisten tapausten kautta minun maailmankuvani rakentuu -ja se maailma ei ole iloinen "hippimaailma", siksi minun on ajoittain hiukan vaikea suhteuttaa asioita, niin kuin ehkä pitäisi. En halua pelotella, vaan kertoa asiat, kuten ne oikeasti ovat. Minua koskettaa syvästi lähimmäisten hätä aina näiden asioiden yhteydessä, enkä missään nimessä halua ketään aiheetta pelotella, joskus en vain osaa asennoitua, kuten pitäisi...

    Palstalla olo ja kokemusten lukeminen on hyvin palkitsevaa ja opettavaista -jopa terapeuttista, sikäli, että huomaan "huumeiden maailmassa" olevan myös asiallisia, järkeviä ja fiksuja ihmisiä. En enää edes pidä teitä kannabiksenkäyttäjiä huumeidenkäyttäjinä. Tilanne on mikä on, johtuen lainsäädännöstä ja järki pitäisi koittaa pitää mukana aina,kun se vain on mahdollista...

    Kiitokset, virkamies hyvinkin asiallisesta selvityksestäsi. Pystyn hyvin asettautumaan perspektiiviisi ja oikeasti ymmärrän sen minkälaisten kokemusten varaan näkökulmasi rakentuu.

    Oma ihmistuntemukseni antoi ymmärtää, että sinä olet ihminen jolle VOI sanoa, jos lipsumista artikulaatiossa esiintyy. Koen riemua siitä että näin asia olikin.

    Minä koen poliisin toiminnan huumausainepuolella hyvin tarpeelliseksi. En näe mitään syytä siihen, miksi heroiini, amfetamiini, kokaiini, ekstaasi ja gamma kuuluisivat olla laillisesti ostettavia tuotteita ja jokaisen saatavilla. Niinikään jokainen laittomilta markkinoilta takavarikoitu kolmiolääke on pois lasten suusta, ja tässä yhteydessä mainittakoon että tällä sektorilla on suomessa mopo lähtenyt käsistä kunnolla.

    Poiketen joidenkin muiden näkökulmista, en itke laisinkaan takavarikoitujen hashis kilojen perään. Omat, menneiden vuosien kokemukset tuosta tavarasta eivät mieltä ylennä. Siinä maistuu diilerien ahneus, siinä näkyy diilerien ahneus, ja siinä toiminnassa, siis hashiksen hankinnan hankaluudessa loistaa jälleen kerran, ahneus. Kuin kivana lisäbonuksena, ainakin minulla hengitysteiden ongelmat olivat ihan eri luokkaa silloin kun polttelin katutavaraa.Krooninen keuhkoputken tulehdus oli arkipäivää. Samalla varsinainen käyttö todellakin veltostutti. Ja jostain selittämättömästä syystä sitä teki mieli ihan liian usein.

    Kun aloin kasvattamaan, kaikki muuttui.Myös minä muutuin. Ja vielä niin paljon, että itseasiassa VIHAAN entistä minääni, sitä kaveria joka oli vielä silloin liian lähellä pulloa, liian lähellä nappeja, jatkuvasti kieltäytymässä kovista aineista, ilmaisistakin, puhumattakaan sen hetkisestä elämänkatsomuksestani.Minusta on tullut oma itseni, olen lähimpanä sitä stereotyyppiä jota haluankin olla.

    Miettiminen kannattaa aina. Siksi minä mietin. Ajattelu on minulle se tärkein asia, aivot tärkein ruumiini osa. Siinä missä minä mietin keinoja vaikuttaa maamme ummehtuneeseen narkofobiseen ilmapiiriin, lienee meillä kaikilla syytä ajatella sitä, miten pystyisimme minimoimaan riskit siihen että joko itse tai joku kanssaihmisistä sortuisi koviin huumeisiin. Miten minimoida yksilötasolla ihmisien kokema kurjuus, miten estää syrjäytyminen, miten estää ylivelkaantuminen, alkoholisoituminen, mielenterveydelliset ongelmat, loppuunpalaminen, työttömäksi joutuminen/jääminen.

    Suomessa kyllä pidetään pankit hengissä lama-aikojenkin yli, mutta juuri rikkaakaan ei olla laitettu ristiin yksityisten ihmisten elinolojen parantamiseksi. On ihan turha puhua mistään muusta silloin kun vielä 90-luvun alun laman aikaisia työttömiä on kortistossa, puhumattakaan tuhansista uusista. Sosiaalisiin palveluihin ei haluta varoja ohjata, koska nämä palvelut eivät palvele varakkaiden ja vaikutusvaltaisten suomalaisten elämää. He eivät niitä tarvitse, joten ne ovat turhia. Sempä takia on mahdollista, että persaukisen väärällä hetkellä kulutusluotolla ostama videonauhuri saattaakin maksaa ostajalleen monta kymmentä tuhatta markkaa seuraavien vuosien aikana.Eikä ketään kiinnosta."Vankila" on edessä loppuelämäksi, jos nyt ei satu olosuhteet syystä tai toisesta radikaalisti parantumaan.

    Suomen työttömyysongelma ratkeaisi yhdellä yksinkertaisella päätöksellä. Tuloverotusmuutos niin, että vasta 1500 euron ylittävältä työtulolta maksettaisiin veroa.Homma toimisi kahteen suuntaan, eli esim. PK-yritykset eivät joutuisi maksamaan työntekijästään muille kuin työntekijälle itselleen, niin kauan kun pysytään alle 1500 euron tuloissa. Töitä nimittäin on kyllä, ongelma on se, että tässä tukien luvatussa maassa ei kukaan saa tienata mitään silloin kun tukia saa. Näin ei pitäisi olla.

    Eli plain 'n simple:
    1500e/kk, 0%, ylim. osa. 40%
    PK-yritysten tyontekijämaksut/verot pois.
    Kaikki muut tuet pois, toimeentulotukea lukuunottamatta.
    Alennetut OY:n perustamiskustannukset.
    Uudelleen konfiguroitu maksuhäiriömerkintäjärjestelmä, sekä sosiaaliluototukset, konkurssimahdollisuus mkyös yksityisille USA:n mallia noudattaen (kelpaavat myös esikuvaksi jossain)

    Menipä näköjään ihan muille urille minulla tällä kertaa.Anteeksi siitä kaikille! Huumausaineista ja niiden käyttöön liittyvissä asioista puhuttaessa yleensä vain liian harvoin pohditaan PUITTEITA jotka ruokkivat aineiden käyttöä.

    KURJUUS AIHEUTTAA KÄYTTÖÄ

    Kiitos sinulle virkamies siitä että kerrot meille kantojasi. Sinä osoitat sen vääjämättömän tosiasian, että sinunkin ammattikunnassa vaikuttaa ihmisiä joilla on asenteet ja tunteet kohdallaan!

    Naapurin äijä

    Kiitän myöskin virkamiestä asiallisesta keskustelusta!

    Nyt kun keskustelu rönsyää uusille urille niin, sanonpa minäkin että kyllä osa syy huumeiden (mukaanlukien alkoholi) on kurjat oltavat, työttömyys, köyhyys, sairastelu, epätietoisuus, turvattomuus ym. syyt. Halutaan hetken vapautusta pahasta maailmasta ja hyvän olon tunnetta - päihteistä.

    Jos ihmiset voisivat henkisesti hyvin, ei olisi niin monella tarvetta käyttää päihteitä. Ongelma on globaali joka tuskin ihan näillä näkymillä mihinkään katoaa, joten sen mukaan on yritettävä elää. Niin makaa kuin petaa.

    Poislukien hollywoodin kokanokat jotka ei muutakaan keksi kuin vetää kamaa kun kaikki muu kiva on jo ostettu ja kokeiltu.

    Osa käyttää kurjuuteensa ja toinen osa käyttää viihteenä - kärjistetysti.

    Mitä sitten pitäisi tehdä? Napsauttaa sormia ja muuttaa maailma paratiisiksi jossa kaikilla olisi hyvä olla, ei kuitenkaan liian hyvä koska sitten ihmiset tylsistyisivät ja alkaisivat viihdekäyttäjiksi... Mahdoton yhtälö, täysin absurdia - vaikka mitä tekisi niin a i n a joku jotain käyttää milloin milläkin verukkeella.

    Jos pysytään maanpinnalla ja rajojen sisäpuolella kuitenkin, suomesta pitäisi poistaa työttömyys, nostaa palkkoja, lisätä lomia, parantaa terveydenhuoltoa, alentaa veroa ja mielellään lyhentää talvea muutamalla kuukaudella. Veikkaisin että noilla eväillä poistuisi iso osa päihteiden ongelmakäyttäjiä, kun ei enää olisi syytä päihteillä jos asiat olisivat reilassa ja elämä hymyilisi.

    Kuitenkin, EI koville huumeille.

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    ..nyt muistan sinut(kin) aiemmista "tirkistelyistäni", ts. olen lukenut sinun tekstejäsi täällä aiemminkin.( ja ne ovat rauhoittaneet mieltäni, kuten nytkin.)

    Kiitos että rohkaiset minua kirjoittamaan,
    itsestä alkaa jo tuntua siltä että vähintään 800
    ihmistä ( näitä on lukenut näköjään jo yli tuhat!)
    varmasti pitää muo täysin idioottina, enkä ihmettele sitä yhtään, näen itsekin, että olen kuin pieni lapsi joka kyselee isommilta mitä pitäisi ajatella....ja kysymys on kuitenkin mun omasta elämästä, itsehän tässä pitäisi tietää mihin uskoa...
    kaikenlisäksi mun tunteet tästä asiasta menee vuoristorataa sen mukaan, mitä milloinkin joku vastaa...oon kyllä aika luuseri.
    Toisaalta, tää on eka kerta pariinkymmeneen vuoteen kun mulla on näin mahdollisuus avoimesti pohtia ja kysellä.

    Kyllä, mä haluaisin kysellä lisää, ehkä teenkin sen kunhan oon hoitanu ittelleni muun kuin duunin sähköpostiosoitteen....kysyisin kuitenkin tässä, vastaa joku tai ei, mitä/miten ootte ajatellu sitten puhua asiasta lapselle joka kuitenkin, jonkin onnettoman "lipsahduksen" tms. vuoksi jonakin päivänä hiffaa polttelun???? (taikka ihmettelee lukittua kaappia, josta valo paistaa raoista pimeässä....)
    Itse oon ajatellu, että parasta ois silloin olla kieltämättä asiaa, ettei leimaisi lasta/nuorta
    vainoharhaiseksi, ja koittaa selittää asia pohjalta "minulle tämä ei ole ollut ongelma eikä isille/äidillekään, näethän itse ettei tästä mitään kauheuksia ole koitunut, tää nyt on näin, joku käyttää alkoholia, joku pilveä..." näin mä
    tän asian suunnilleen aikoinaan kerroin pojallemme kun hän oli 15v, ja hetken nikoteltuaan hän sulatti asian!!! Nykyisin laskemme keskenämme leikkiä ( "faija pöllyytteli silmät tapillaan puutarhassa"), poika on yli kaksikymppinen ja suhtautuu asiaan alistuneen/välinpitämättömän huumorintajuisesti, eikä itse, tietääkseni, ole poltellut ollenkaan vaikka joskus ottaa olutta ja on "musiikkimiehiä", bändissä. Meidän perheessähän olisi mahdollisuus olla tässäkin asiassa avoin, joten uskon hänen puhuvan totta päihteiden käytöstään...äiti raitistunu alkoholisti, isä "vanha hippi"...

    Ai niin, yks ( tärkeä) kysymys vielä:

    Mitä näkemyksiä tästä; väitetään että polttelu aiheuttaa raivokohtauksia (!), agressiivisuutta, arvaamattomuutta, äkillisiä mielialanmuutoksia..
    kokemuksia näistä kellään ???????? ("Minä", "Narck" "Tapsa" "Naapurinäijä", "Pappa",
    mitä sanoisitte tähän)

    Jep, tämmöstä tämä. On kyllä ollu todella mielenkiintoista "tutustua", täällä on monta tyyppiä joiden kanssa on ollu hyvä keskustella.

    Kiitos, todella!

    Ei kestä kiitellä, aloittamasi keskustelu on yksiä niitä ilmiöitä täällä palstalla jotka todellakin ovat ruokkineet meitä kaikkia siihen oikeaan ja tervehenkiseen keskusteluun päihdeaineista mikä muissa medioissa suomessa on käsittämättömän vaikeaa.

    Vastoin omaa käsitystäsi lukijoiden kannoista sinuun, uskaltaisin väittää sinun tuoneen helpotusta monelle, monelle huumeidenkäyttäjien läheisille jotka oikeasti ovat jumissa omien ajatustensa kanssa. En oikein jaksa uskoa että ihmiset pitäisivät sinua "luuserina", jo ihan siksi että vuosikymmenet ovat kuluneet, lapset kasvaneet ja kaikki on silti kasassa, ilman näkyviä ongelmia! Minusta siinä on luuserius kaukana.

    Sinun kuuluisi lisäksi olla ylpeä siitä, että olet uskaltanut lähteä avartamaan maailmaasi täällä keskustellen. Tämä on sinun tapasi saada itsellesi hieman muunkin tyyppistä tietoa aiheesta kuin mitä vaikka irti huumeista ry:llä on annettavana. Heillä ei olisi toimintaansa määrärahoja, jos he puhuisivat asioista ainoastaan niiden oikeilla nimillä.

    Esittämäsi kysymys siitä, miten asiassa kuuluisi edetä lasten kanssa, on varsin visainen. Se on sitä siksi, koska kyllä meidän aikuisina pitäisi pystyä tarjoamaan nuorille mahdollisimman ristiriidaton ja turvallinen kasvualusta aikuistua. Aihe on itseasiassa aika kurentti itsellenikin, ja olen ajatellut hoitaa sen jotenkin seuraavasti selittäen:

    *eli kirjoitin muotoon kuin sinä puhuisit pojallesi*

    *************************************************

    "Silloin kun me olimme nuoria, huumeista tiedettiin suomessa hyvin vähän.Likimain ainoat instanssit, josta tietoa saatiin olivat virallisia valistustahoja joiden isoimpana tehtävänä oli varmistua siitä että mahdollisimman harva ihminen päätyisi kokeilemaan huumeita. Tämän johdosta meille haluttiin muodostaa kuva, jossa väitetaan huumeiden käytön aina automaattisesti johtavan ongelmalliseen narkomaniaan.

    Näinhän ei asia todellakaan ole. Ihan kuten moni elää elämänsä tissutellen joka ilta viinaa kotonaan, ilman että sen isompia ongelmia edes tulee, on täysin mahdollista elää täysipainoista elämää myös huumeiden kanssa.Se iso ongelma on siinä, että huumeiden käyttöä on paljon hankalampaa hallita. Esimerkiksi isäsi kohdalla, jos hän niin haluaisi, hän voisi olla koko ajan pilvessä ympäri vuorokauden, päivästä toiseen. Hän ymmärtää kuitenkin sen, että niin ei ole hyvä elää.Sen sijaan hän polttaa sätkän silloin tällöin, ja lähinnä rikastuttaa elämäänsä tällä tavoin.Hän jopa kasvattaa sen kannabiksen itse, koska ei halua olla rikollisten kanssa tekemisissä kannabista hankkiessaan.

    Muistathan että sitä vaikeampaa se kohtuukäyttö on, mitä kovemmasta huumeesta puhutaan!!

    Esimerkiksi meidän mummon lääkekaapissa olevat diapamit ovat mummon niitä lääkärin ohjeiden mukaan syödessä lääkkeitä, ja siinä ei ole mitään pahaa kenenkään mielestä. Sama pilleri naapurin Eeron käsissä kadulta ostettuna on HUUME ja Eero syyllistyy pillerin nauttiessaan huumausainerikokseen.

    Isä on polttanut kannabista jo silloin kun sinua ei ole vielä edes ollutkaan olemassa. Isälle annettu valistus kannabiksesta kertoi sen tappavan.Mitä luulet isän ajatelleen aikanaan, kun hän huomasi sen olleen petkutusta?

    Varmasti monien sinunkin kavereittesi vanhemmat juovat viinaa, eikö? Kuulostaa varmasti hassulle, mutta lääkäreiden ja tutkijoiden mielestä mm. kahvi, tupakka, ja alkoholi ovat huumeita ihan siinä missä kannabiskin! Jos esimerkiksi isä olisikin kannabiksen sijaan käyttänyt alkoholia, saattaisi olla niin että hän olisi ihan hirveä juoppo nykyisin. Onneksi näin ei ole, ja ainakin minusta tuo isäsi polttelu on loppujen lopuksi aika harmiton juttu. Mutta koska kaikki suomalaiset eivät ole siitä samaa mieltä, on viisasta pitää se vain omana tietona eikä puhua siitä kenellekkään. Eikö se kuulosta sinustakin järkevälle?

    Kannabis ei ole vaaraton aine, sinulle se on ikäsi puolesta paljon vaarallisempaa kuin mitä vaikka meidän isälle. Tiedemiehet ovat todenneet että jos nuori käyttää kannabista, se menee helposti siihen että sitä käytetään ihan liikaa.Niin paljon että ihan liian moni muu asia elämässä jää taka-alalle.Jos siis olet viisas, et sitä koskaan kokeile.

    Ja muista, että teit mitä tahansa, päätät mitä tahansa ja olet sitten mitä mieltä tahansa, muista että meille voit aina puhua. Me emme halua joutua siihen jamaan, että meidän lapsi tekee kylillä asioita joista me emme tiedä.Me luotamme sinuun, ja haluamme että myös sinä voit luottaa meihin. Luotetaan toisiimme! "

    Minä en ole törmännyt sellaisiin haittavaikutuksiin kannabiksen kanssa joista minä joutuisin olemaan huolissani (omassa käytössäni). Olen aina ollut ns."räjähdysherkkä", ja kovinkin sanavalmis arsyyntyessäni. Väkivaltainen en ole ollut koskaan. Koska kannabis poistaa pelon tunteita, on käytännössä lähes selviö, että psyykkisille häiriöille alttiit ihmiset myös oireilevat jotenkin kannabisesta, eli käyttäytyvät poikkeavasti päihtymystilassa. Itselläni ei tällaisia ole ollut. Selvin päin olen ollut ajoittain masennusalttiimpi, mutta tässä on auttanut paljon, kun osaa itse tiedostaa asian. Jotkut saattavat tulla ärtyisiksi, jos joutuvat olemaan polttamatta pidempiä aikoja kuin tavallisesti. Liekö tämä sitten syy siihen miksi tuo kulunut teesi kannabisen agrressiivisuutta lisäävistä vaikutuksista elää yhä.

    Tutustumisen ilo on molemminpuolista! Toivottavasti olet seurassamme jatkossakin!

    ..sillointällöin, ainakin nyt jäin suorastaan "koukkuun" tähän! Tää on mulle ihan Taivas, oon joskus yrittänyt puhua muissa porukoissa tästä aiheesta, ja 99% on sanonut suunilleen; "mieti, kuinka pilaat lastesi ja oman elämäsi jollet lähde" taikka "heitä se äijä ulos" tai "käräytä se" ...olen hävennyt omaa "löperyyttäni", tuntenut alemmuudentunteita ja vaikka mitä pelkoja....

    Mmmmm....todentotta, tää on ollu mulle kuin uuden
    maanosan löytyminen.....eläköön keski-iän kriisi
    (vaikka oon mä ihan tyttönen, yhä) ja "etsikkoaika"...nähtävästi kuulumme sittenkin
    ihmiskunnan kirjavaan joukkoon, koko perhe!

    Rakkaudella
    Tirkistelijä, silmät kirkkaina

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    ..nyt muistan sinut(kin) aiemmista "tirkistelyistäni", ts. olen lukenut sinun tekstejäsi täällä aiemminkin.( ja ne ovat rauhoittaneet mieltäni, kuten nytkin.)

    Kiitos että rohkaiset minua kirjoittamaan,
    itsestä alkaa jo tuntua siltä että vähintään 800
    ihmistä ( näitä on lukenut näköjään jo yli tuhat!)
    varmasti pitää muo täysin idioottina, enkä ihmettele sitä yhtään, näen itsekin, että olen kuin pieni lapsi joka kyselee isommilta mitä pitäisi ajatella....ja kysymys on kuitenkin mun omasta elämästä, itsehän tässä pitäisi tietää mihin uskoa...
    kaikenlisäksi mun tunteet tästä asiasta menee vuoristorataa sen mukaan, mitä milloinkin joku vastaa...oon kyllä aika luuseri.
    Toisaalta, tää on eka kerta pariinkymmeneen vuoteen kun mulla on näin mahdollisuus avoimesti pohtia ja kysellä.

    Kyllä, mä haluaisin kysellä lisää, ehkä teenkin sen kunhan oon hoitanu ittelleni muun kuin duunin sähköpostiosoitteen....kysyisin kuitenkin tässä, vastaa joku tai ei, mitä/miten ootte ajatellu sitten puhua asiasta lapselle joka kuitenkin, jonkin onnettoman "lipsahduksen" tms. vuoksi jonakin päivänä hiffaa polttelun???? (taikka ihmettelee lukittua kaappia, josta valo paistaa raoista pimeässä....)
    Itse oon ajatellu, että parasta ois silloin olla kieltämättä asiaa, ettei leimaisi lasta/nuorta
    vainoharhaiseksi, ja koittaa selittää asia pohjalta "minulle tämä ei ole ollut ongelma eikä isille/äidillekään, näethän itse ettei tästä mitään kauheuksia ole koitunut, tää nyt on näin, joku käyttää alkoholia, joku pilveä..." näin mä
    tän asian suunnilleen aikoinaan kerroin pojallemme kun hän oli 15v, ja hetken nikoteltuaan hän sulatti asian!!! Nykyisin laskemme keskenämme leikkiä ( "faija pöllyytteli silmät tapillaan puutarhassa"), poika on yli kaksikymppinen ja suhtautuu asiaan alistuneen/välinpitämättömän huumorintajuisesti, eikä itse, tietääkseni, ole poltellut ollenkaan vaikka joskus ottaa olutta ja on "musiikkimiehiä", bändissä. Meidän perheessähän olisi mahdollisuus olla tässäkin asiassa avoin, joten uskon hänen puhuvan totta päihteiden käytöstään...äiti raitistunu alkoholisti, isä "vanha hippi"...

    Ai niin, yks ( tärkeä) kysymys vielä:

    Mitä näkemyksiä tästä; väitetään että polttelu aiheuttaa raivokohtauksia (!), agressiivisuutta, arvaamattomuutta, äkillisiä mielialanmuutoksia..
    kokemuksia näistä kellään ???????? ("Minä", "Narck" "Tapsa" "Naapurinäijä", "Pappa",
    mitä sanoisitte tähän)

    Jep, tämmöstä tämä. On kyllä ollu todella mielenkiintoista "tutustua", täällä on monta tyyppiä joiden kanssa on ollu hyvä keskustella.

    Kiitos, todella!

    Mitä kannabis mielestäni aiheuttaa?

    Päihtymystilahan siitä tulee. Hieman vastaava kuin alkoholista, mutta miedompi ja erilaisempi. Pieni annos kannabista aiheuttaa lähinnä hymyilyä. Hieman isompi annos aiheuttaa kummalisia ajatuskulkuja ja tarvetta puhua, mutta lauseista voi tulla epäjohdonmukaisia. Iso annos sitten aiheuttaa hankaluuksia kävellä, muutenkin kehon motoriikka toimii kuin 2 ... 3 promillen kännissä, ja silmät vaeltavat ja silmäluomet valuvat alas. Nukuttaa.

    Äkillisiä raivokohtauksia, agressiivisuutta, arvaamattomuutta ja äkillisiä mielialamuutoksia en ole päässyt todistamaan ganjan suhteen. Tuollaiset vaikutukset lienevät repäisty valeistustekstistä. Eli en usko niihin ollenkaan. Valistusinformaatio/propaganda kun ei ole tieteellisesti pitävää.

    Nopeassa tahdissa tapahtuva ihmisen rauhoittuminen ja empaattisuus; näitä vaikutuksia olen oikeasti päässyt todistamaan ganjan vaikutuksen alaisena olevia henkilöitä seuratessani.

    Mutta totta, paljon kannabista käyttänyt henkilö voi olla ärtyisä, jos kanna on loppu. Tästä en ole varma, että onko tuokaan todiste kannan pahuudesta, sillä tuohon lauseeseen voitaisiin laittaa sana "karkki" sanan "kannabis" tilalle, ja silti tuo lause olisi tosi.

    Äänestä

  • Tirkistelijä kirjoitti:

    ..sillointällöin, ainakin nyt jäin suorastaan "koukkuun" tähän! Tää on mulle ihan Taivas, oon joskus yrittänyt puhua muissa porukoissa tästä aiheesta, ja 99% on sanonut suunilleen; "mieti, kuinka pilaat lastesi ja oman elämäsi jollet lähde" taikka "heitä se äijä ulos" tai "käräytä se" ...olen hävennyt omaa "löperyyttäni", tuntenut alemmuudentunteita ja vaikka mitä pelkoja....

    Mmmmm....todentotta, tää on ollu mulle kuin uuden
    maanosan löytyminen.....eläköön keski-iän kriisi
    (vaikka oon mä ihan tyttönen, yhä) ja "etsikkoaika"...nähtävästi kuulumme sittenkin
    ihmiskunnan kirjavaan joukkoon, koko perhe!

    Rakkaudella
    Tirkistelijä, silmät kirkkaina

    On hyvä, että meitäkin muistutetaan välillä kolikon toisesta puolesta.

    Äänestä

  • Naapurin äijä kirjoitti:

    Morjens!

    Valistustyötä tekevänä virkamiehenä koen sinulla olevan ison vastuun ulosannistasi, sekä siitä mitä ja miten eri asemissa oleville ihmisille puhut.

    Kuin virtuaalisena näpäytyksenä haluan tuoda julki sen, että varsinkin puhuttaessa huumeiden käyttäjien läheisille, joille tämä käyttö on ongelma -ei uhkaavansävyisellä artikulaatiolla saavuteta mitään muuta kuin lisää hysteriaa ja epävarmuutta.

    Mietippä itse! Jos itse olisit elänyt perheessä jossa kannabis on ollut läsnä vuosikymmenet, ja vielä kun kirjoittaja on selkesti tuonut julki sen, että varsinainen ongelma asuu kirjoittajan omissa ajatuksissa, miten perustelet tarpeen uhkailla marginaalisen pienellä mahdollisuudella virkavallan sekaantumisesta tilanteeseen?

    Sinä jo työsi ja omien intressiesi puolesta katselet asioita hieman eri silmin, kuin mitä minä, tai vaikka "tirkistelijä". Minä käytän, "tirkistelijä" on käyttäjän läheinen. "Tirkistelijä" on todennut, että kannabis itsessään ei heillä ongelmia aiheuta. Minä pystyn selkä suorana sanomaan, että huolimatta polttelustani, pystyn edelleen täysipäiväiseen elämään ilman näitä hyvin pelättyjä haittavaikutuksia. Kun tähän toteamuksien sarjaan lisätään yhdeksi muuttujaksi vielä alkoholi ja se fakta että useimmat meistä kokevat tarvetta päihtyä, minä ainakin koen tehneeni sellaisen ratkaisun elämässäni jossa juridiikasta huolimatta valitsin minulle haitattomimman vaihtoehdon. Uskon vakaasti siihen, että näin on myös käynyt "tirkistelijän" miehen kohdalla.

    Älä vedä herneitä nenään minun jutuistani. Läsnäolosi tällä foorumilla on ollut hyvin iloinen asia.Perspektiiviä jota tarvitaan. Käytä silti valtikkaasi varoen, okay?

    Hyvässä hengessä, Naapurin äijä

    [email protected]

    naapurin äijä totesi endimmäisenä asiat. Mikke vasta keksi tuolloin nimimerkkejään..

    Äänestä

  • Pajatso palaa kirjoitti:

    Et edes yhtä lausetta saa aikaan ilman sinulle tyypillisiä kirjoitusvirheitä.

    Yritä edes. Mikkekin oppi soittamaan sinä aikana, kun sinä et saanut aikaan edes yhtä lausetta ilman kirjoitusvirheitä.

    Äänestä

  • Pajatso palaa kirjoitti:

    naapurin äijä totesi endimmäisenä asiat. Mikke vasta keksi tuolloin nimimerkkejään..

    Joku kirjoitti jossain myös, että naapurin äijä on juuri mainitsemasi mikke? Onko sinulla tähän kommentoitavaa, nyt kun tiedämme kannabiksen jo olevan maailman vähähaittaisin päihde?

    Äänestä

Hei hienoa, että tämä näinkin vanha viesti nostettu esille. " Äijä " totesi asian ensimmäisenä!! Naapurin äijä oli mukava tyyppi ja tietenkään en voi olla varma asioista, mutten usko olevan kovinkaan mahdollista, että he ovat sama tyyppi. Mikkehän on lapsellinen jankuttaja ja äijä puhui asiaa. Mikkellä ei valehtelijana riitä kykyä keksiä itse mitään järkevää,koksa käyttää energiansa haaveiluun. Siksi hän lainailee muiden juttuja ja sanoo niitä itsensä keksimäksi. Näin se vaan on.

Äänestä
  • Miksi sitten häiriköit naapurin äijän nimimerkillä niin kauan, että hän lopetti kirjottamisen? Ja sitten häiriköit mikken nimimerkillä sen aikaa, että hänestä taas tuli motorisesti yksi taitavimpia rumpaleita maailmassa häiriköintiäsi seuratessa? Outoa nyt kaivata henkilöä, jonka itse savustit ulos. Tai no ei, koska olet vain sairas ja soittotaidoton sairasbuugi.

    Mikke totesi, että kannabis on maailman valehdelluin asia, ja sekin pitää paikkansa. Vai sanoiko senkin joku muu ennen häntä?

    Äänestä

  • "Mikkellä ei valehtelijana ri"

    Tuskin tälläkään kertaa kykenet valheita osoittamaan, kun ei siitä ennenkään ole mitään tullut, kunhan ihan samaa satusedän velliäsi vispaat mitä ennenkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hämmentynyt etsijä kirjoitti:

Huomasin että Narck kaipaili Juhannuksen aikaan
lisää keskustelua ( "kävijöitä paljon, kirjottajia vähän siinä suhteessa" )ja haluan kirjoitaa omasta "näkökulmastani":
Oon ollu aviksessa parikymmentä vuotta miehen kanssa, joka kasvattaa (vain omaan käyttöön)kannabista kotona ja polttelee satunnaisesti, ehkä parikertaa viikossa, joskus enemmän.

Avioliiton alussa hain A-klinikalta apua omaan
alkoholinkäyttööni, mutta siellä päädyimme terapeutin kanssa keskustelemaan myös mieheni poltteluista ja sain "hyvää" ohjeistusta ja varoittelua, terapeutti sanoi ihan todella näin
"jätä se mies, ennemmin tai myöhemmin hän siirtyy VARMASTI kovempiin aineisiin ja te (lapsi ja minä) olette hänelle pelkkä KULISSI jonka hän tarvitsee voidakseen käyttää huumeita ja näyttää SILTI "kunnolliselta" Uskokaa, että silloin, parikymppisenä, tuntui että maailma romahti, tuo oli kaheaa kuultavaa "totuutena" (minä kun luulin että mieheni tykkää meistä, oikeasti...)
NO, koska meillä oli näin surkeaa, mies tuhon oma ja rakkaus pelkkää kulissia, jatkoin tuhoisaa juomistani ja piittaamattomuttani itsestäni ja elämästäni (eihän siinä ollut mitään järkeä, kaikkihan oli jo pilalla, tommoinen mies...)
ja seurauksena oli alkoholisoituminen niin, että olen kahdesti elämässäni ollut katkaisuhoidossa
ja kärsinyt kaienlaisista pelkotiloista ja masennuksista, puhumattakaan siitä, mitä mokia tein humalapäissäni. Lopulta raitistuin AA:ssa, Luojan kiitos, ja olen ollut juomatta jo kohta 14 vuotta. " Ainut" murheeni olikin sitten enää PELKO
ja salailunpakko ja häpeä mieheni "kauhean riippuvuuden vuoksi".....kuitenkin viimevuosina olen alkanut helpottaa oloani ja miettiä, mitkä ovat TOSIASIAT elämässäni.....yllättävää:mies EI ole siirtynyt kovempiin aineisiin, hän EI, tosin kuin minä, menettänyt meilenterveyttään tai ole ollut hoidossa/katkolassa pilvenpolton vuoksi (koska ei ole mitään tarvetta saada apua,
ei jää koukkuun kuten minä jäin alkoholiin)
hän EI käyttäydy sekavasti tai agressiivisesti
poltettuaan joten MITÄÄN muuta haittaa ei koko jutusta ole kuin se pelko siitä, mitä naapurit sanoisivat jos tietäisivät ja miten nuorempi poikamme tulee reagoimaan, kun joskus älyää isän polttelevan ( vanhempi, aikuinen poika jo tietääkin ) eli elän häpeässä ja pelossa hullua mutta totta tavallaan vain siitä syystä, minkäläinen ASENNE ihmisillä on "kaikkiin huumeisiin, hui..) ja siksi, että se on laitonta. Tää on niin kummalista, haitat ois yhtä pienet kun siinä jos mies ottais sillointällöin muutaman oluen tulematta karmeaan känniin
mutta se kaikki informaatio jonka nuorempana parikytvuotta sitten sain, aiheutti suunnatonta tuskaa ja epätoivoa ja turhaa (siltä nyt näyttää) pelkoa "kaiken tuhoutumisesta"....että silleen.
Luen tätä palstaa siksi että muo HELPOTTAA lukea
myös vähemmän pelottelevaa kokemusta kannabiksen käytöstä, kaikki myönteiset ja asialliset kirjotukset niiltä, jotka itse polttaa, ovat rauhoittaneet mut ja HELPOTTANEET HEMMETISTI mun turhia pelkoja, koska kirjotuksista ihan paistaa läpi se, että "polttajat" on aivan täysissä järjen ja hengen voimissa (niinkun on mun ukkokin, yhä vaan) ja suoraansanoen välillä "vastustajat" ei oo ihan samaa tasoa..

eli KIITOS asiallisista kommenteista ja informaatiosta, oon saanut valoa elämään ja turha pelottelu ei muhun enää tehoaisi samalla tavoin kuin silloin 80-luvun alussa, "kiitti" vaan, rakas terapeutti.

Oon muuten usein miettiny, eikö Suomessa ois YHTÄÄN "raivoraitista" naista tai miestä, jonka puoliso polttelis, joka myös on pelännyt (turhaan tai ei) ja joka haluais vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia...ois kiva.
Yksi asia vielä: mä poltin itsekin jonkinverran
80-luvulla, mutta alkoholiin tuli kova riippuvuus, kannaan ei ollenkaan, joten se taas porttiteoriasta

T: Miestään yhä rakastava "Ihmettelijä"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu