Rüdiger Von der Goltz

PappaManninen

1918 vapaussodan itämeren laivaston komentaja, joka toi hauraan itsenäisyyden turvanneet jääkärit Suomeen. Mikäli Suomen itsenäisyyteen vaikuttaneita ulkomaalaisia halutaan muistaa patsailla, niin patsaan ansaitsisi esimerkiksi hän.

Lenin ei patsaalla tee mitään Suomessa. Lenin perusti Neuvostoliittoon vankileirien saariston, kuten Robert Service on todistanut Lenin-elämänkerrassaan. Pitääkö siis Helsingin muistaa sortajaa patsaalla?

Leninin tunnustaessa ensimmäisenä itsenäisyytemme, sisältyi siihen ajatus, että Venäjästä irtautuneessa Suomessa puhkeaa kommunistinen kansannousu ja punaisten tultua valtaan Suomi liittyisi takaisin äiti-venäjään.

Toisin kävi. Totaalisen toisin. Vältyimme kohtalolta, joka odotti baltian maita myöhemmin.

Ylihuomenna on sinivalkoinen päivä Suomelle. Silloin on syytä miettiä viimeistään asioita pidemmältä ajanjaksolta, kuin Raatteen tieltä, mitä toki on mukava sitäkin muistella.

Hyvää Itsenäisyyspäivän odotusta!

19

1057

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hevon vitun kuuseen

      sinne perkeleen helsinkiin on mahdollista saada vaikka somaleille patsaat mutta tulkaapa yrittämään tänne Ouluun Leninin patsaita!

      • texkiller

        vantaalle yritettin pystyttää vaalenpunaisia betoniporsaita mutta se homma tyssäsi johonkin islamistien vastustukseen. se kuulemma loukkaa muslimeja tuollainen.

        että jos nyt helsinkiin pystytetäisiin lenin-patsas niin siinä sitten nähtäisiin, että suomalaista saa loukata. kansan vastustus lenin-patsaaseen on kova helsingissäkin, ei vain sen ulkopuolella.

        älä sinä loukkaa suomen pääkaupunkia.

        texkiller/maalaispoika täältä kehäkolmosen "väärältä" puolelta


    • Seppänen

      Isänmaa!
      Malja uhreille!

    • patsas sisseille?

      Sissit olivat aivan superäijiä, varmaan tukisit sinäkin hanketta...??? Rajan-ja komppanian sodanaikaiset sissit!

    • LiittykääYhteen

      Leninin suunnitelleen talvisodan? Ja paskan marjat se oli Stalinin keksintö! Leninillä ja talvisodalla ei ollut mitään yheistä. Olisiko Lenin ollut niin pöljä, että olisi hyökännyt Suomeen heti kun se olisi itsenäistynyt. Lenin oli idealisti ja mukava mies toisin kuin Stalin. Stalin oli juoppo ja kärsi paranoiaa. Siksi minä kehotan kiihkoilijoita tarkastamaan oma mielenterveys.

      Lenin ei halunnut Suomen liittyvän takaisin Venäjään. Hän halusi vain toteuttaa maailmanvallankumousta.

      • T Urpo

        "Lenin ei halunnut Suomen liittyvän takaisin Venäjään. Hän halusi vain toteuttaa maailmanvallankumousta."

        Suomi lienee ollut osa "sitä" maailmaa.

        Kyllä te punikit olette älyllisesti aivan sanonko
        mitä!

        Uskotte punapaskaa vaikka olette sitä vapaasta
        maasta saaneet tarkastella ilman sensuuria!!!!!

        Voi helevetin helevetti!!!!!


      • baden
        T Urpo kirjoitti:

        "Lenin ei halunnut Suomen liittyvän takaisin Venäjään. Hän halusi vain toteuttaa maailmanvallankumousta."

        Suomi lienee ollut osa "sitä" maailmaa.

        Kyllä te punikit olette älyllisesti aivan sanonko
        mitä!

        Uskotte punapaskaa vaikka olette sitä vapaasta
        maasta saaneet tarkastella ilman sensuuria!!!!!

        Voi helevetin helevetti!!!!!

        Juuri noin on asia,tuosta älyntasosta voidaan olla montaa mieltä puolin ja toisin.


      • LiittykääYhteen
        T Urpo kirjoitti:

        "Lenin ei halunnut Suomen liittyvän takaisin Venäjään. Hän halusi vain toteuttaa maailmanvallankumousta."

        Suomi lienee ollut osa "sitä" maailmaa.

        Kyllä te punikit olette älyllisesti aivan sanonko
        mitä!

        Uskotte punapaskaa vaikka olette sitä vapaasta
        maasta saaneet tarkastella ilman sensuuria!!!!!

        Voi helevetin helevetti!!!!!

        Naura vaan! Kyllä sitä totuudelle voi nauraa, mutta valheelle ja kapitalismille ei. Ne eivät ole mitään iloisia asioita. Korkeintaan liberaalejen mielestä.


      • baden
        baden kirjoitti:

        Juuri noin on asia,tuosta älyntasosta voidaan olla montaa mieltä puolin ja toisin.

        Edellinen oli tarkoitettu Urpolle,näppihäiriö.


    • mahtaako olla

      niin, että pappamanninen on valt.maist Petri Kettunen Helsingistä?

    • PappaManninen

      Kettunen, joka kirjoitti hyvän kirjoituksen päivän iltalehteen, joka minun lähteeni siis osittain
      oli. Tärkeä asia pääsi unohtumaan, mutta on nyt siis korjattu, kiitos tarkkasilmäisille!

    • Wäinä

      Minäkin luin juuri äsken jutun Golzista,en nyt muista mistä.
      Kirjoittajan ajatus kuitenkin oli,että historialla tehdään tämän päivän politiikkaa. Kirjoittaja mainitsi,ettei yksikään Venäjän tsaareista myöntänyt eikä olisi myöntänyt Suomelle itsenäisyyttä. Lenin myönsi ja se on historiallinen fakta.
      Historiasta tulee myytti kun sillä halutaan vaikuttaa tämän päivän politiikkaan. Leninin kansallisuuspolitiikan päämäärä oli tsaarinvallan heikentäminen ja siinä hän oli johdonmukainen. Sinäkin olet tällä palstalla sanonut 70-luvun Taistolaisten elätelleen myyttiä ystävällisestä Lenin-sedästä,joka hyvää hyvyyttään antoi suomalaisille itsenäisyyden. Olen ainakin kuudesti kirjoittanut tälle palstalle,että minun mielestäni se ei ole oikea tulkinta. Kysyn vähän myöhemmin,miksi te porvarit toistatte sitä.

      Tuomo Polvinen ampui jo 60-luvulla alas "Lenin-setä" -myytin. Ettekö te nyt helvetti usko edes omia historioitsijoitanne vai ettekö te yksinkertaisesti tunne heidän kirjoituksiaan?
      Olen nimenomaan niitä kuusi- ja seitsemänkummenluvun kommunisteja,jotka pitivät, Polvisesta riippumatta, teoriaa Lenin-sedästä naurettavana.
      Te puhutte edelleen 70-luvun kommunistien hyväuskoisuudesta asian suhteen. Me kommunistit olimme ripustaneet Leninin hyväntahtoisuuden naulaan jo ennen Polvista ja Polvinenkin teki sen jo kymmenen vuotta ennen 70-lukua.

      Hyvää Lenin-setää ei ollut. Lenin reaalipoliitikkona löi kapuloita Romanovien rattaisiin siellä,missä se kävi päinsä. Lenin ei toiminut pyyteettömästi. Lenin ei kuitenkaan tavoitellut Suomea,hänen intressissään oli punaisten voitto ja liitto Suomen kanssa.
      Pyyteettömästi ei toiminut myöskään Saksa lähettäessään Golzin maihinnousujoukot Suomeen. Saksan tarkoitus oli sitoa Suomi tiiviimmin vaikutuspiiriinsä. Ja siinähän se onnistui hyvin.

      Miksi siis porvarit elättävät myyttiä hyvästä "Lenin-sedästä" kieltämällä sellaisen mitä ei ole?
      Ilman teitä se olisi kuollut jo aikaa sitten.
      Minä olen kommunisti enkä suinkaan yksityisajattelija suhteessa Leniniin.Minun käsitykseni Leninistä on kotoisin Sirola-opiston lyhytkurssien historiatunneilta. Opetettiinko minulle kommunistipesässä väärä Lenin-tulkinta vai onko teidän tulkintanne tarpeellinen politiikan tekemiselle tänä päivänä?

      Golz avasi maihinnousujoukkoineen toisen rintaman,eteni ja valtasi Helsingin. Mannerheimilla oli muuta puuhaa Tampereella,Hugo Salmela. Valkoinen kenraali ei meinannut saada välejään selväksi kolme luokkaa kiertokoulua käyneen punapäällikön kanssa. Golz joutuikin odottamaan Mannerheimiä Helsingin voitonparaatiin huomattavasti kauemmin kuin ne kenraalin mainitsemat viisi päivää. Mannerheimilta meni puuhaan itse asiassa viisi viikkoa. Golzia moitittiin Helsingin valtaamisesta, Mannerheiminhan se piti tehdä.

      Suomen itsenäisyyspaperissa on Leninin nimi mutta sen itsenäisyyden,jota te juhlitte joulukuun 6. myönsi teille itse asiassa Rudiger von der Golz.
      Tähän asiaan te porvarit tarvitsette myyttiä "Lenin-sedästä". Te tarvitsette myytin jonka kieltämällä te tuotte esiin päivänpolitiikassa tarvitsemanne "oikean totuuden".

      Lenin-puistoon puuhattavan patsaan ei tarvinne olla näköispatsas. Sen ei tarvinne edustaa teidän myyttiänne. Se voinee olla yhden historian ajanjakson merkki siinä mielessä missä tsaarin patsas seisoo Suurkirkon edustalla.

      Jos historiaa tulkitaan oikein muistomerkkejä pystytettäessä niin Mannerheimintie voitaisiin perustellusti uudelleennimetä Golzintieksi ja Mannerheimin ratsatajapatsaan tilalle pystyttää patsas Rudiger von der Golzille.

      Jos Lenin ei antanut käytännössä itsenäisyyttä Suomelle niin ei sitä tehnyt Mannerheimkään. Porvarisuomelle itsenäisyyden antoi Golz ja hänen maihinnousujoukkonsa.

      • Stranius oli tuon kirjoittaja!


    • perusti

      esim.Tammisaaren vankileirin,jossa syotiin kastematoja ja ihmisen paskaa,eihän vaan valkoiset lahtarit.

      • T Urpo

        Asetta heilutelleille valtion kaatajille!

        Niille on aina perustettu vankileirejä.

        Punapaskalassa niille joutui jo sanan vapauden
        käyttämisestä.

        Aikas härskiä, siis jos olet kommunisti, puhua
        leireistä mitään.


      • baden
        T Urpo kirjoitti:

        Asetta heilutelleille valtion kaatajille!

        Niille on aina perustettu vankileirejä.

        Punapaskalassa niille joutui jo sanan vapauden
        käyttämisestä.

        Aikas härskiä, siis jos olet kommunisti, puhua
        leireistä mitään.

        Leirejä erilaisia riippuu poliittisesta katsantokannasta,kukaan ihminen jos on etes kohtuullisesti täyspäinen,ei halua ketään silmien väliin ,niinkuin täällä jotkut höyrypäät hörhöilevät. Papankin isän olisi ollut syytä saada SILLMIEN väliin niinkuin toitoittaa,olisi yksi HÖRHÖ vähemmän.


    • paskaa! Jääkärien pääjoukko saapui Vaasaan 25.2.
      (Otavan "FOKUS" s.1643)! Kreivi R.von der Golz taas
      toi Hankoon runsaat 9000 sakemannia 3.-5.4. aseiden
      (18 tykkiä, 10 miinanheitintä sekä 98 konekivääriä ja 68 pikakivääriä) kera!! (ISBN 951-859-072-9)

    • ++++++++++++++++++++++++++
      • kovin vajavainen tietolähde !


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1284
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      19
      907
    3. 68
      762
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      748
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      708
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      645
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      612
    9. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      569
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      521
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      512
    14. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      75
      498
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      445
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      441
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      437
    20. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      437
    Aihe