Kun otan 300 -litraiseeni lehtiksiä, pitääkö minun:
a.)Odottaa että pari muodostuu ja sitten luovun muista lehtiksistä
b.) Jätän parin muodostumisen jälkeen muut lehtikset niiden seuraksi?
Kumpi?
a.)Odottaa että pari muodostuu ja sitten luovun muista lehtiksistä
b.) Jätän parin muodostumisen jälkeen muut lehtikset niiden seuraksi?
Kumpi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meille otettiin 3 lehtikalaa, joista 2 muodosti
parin ajan kuluessa. Kolmas yksinjäänyt masentui
kohtalostaan pahasti ja kuoli jonkun ajan
kuluttua. Uskoisin, että olisi auttanut, jos
olisi luopunut ylimääräisestä heti kun huomasi
parin.
Mä otin neljä lehtikalaa ja kappas ne muodosti kaksi paria. Siitä on jo aikaa joten molemmat
naaraat ovat kuolleet ja epäilen urosten kuolevat pian perässä. Ota huomioon et jos aiot
kudettaa pariasi niin ne on tosi agressiivisia muita lajikumppaneitaan ja muitakin kaloja
kohtaan. Mulla on vaan 100 l ja suunnitelmani ei todellakaan ollut kudettaminen mutta niin vain
kävi. Joten ratkaisin sen niin et jaoin akvaarion isolla kasvilla kahteen "reviiriin" jonka kalat
näyttivät hyväksyvän. (PItivät tarkan huolen et oma alue säilyy). Lisäksi muodostin
pohjakasveista ja muista kasveista pusikoita jotka suojasivat platyjani ja monnejani. Lehtikset
eivät päässeet kaikkialla pohjaa sörkkimään joten muutkin kalat saivat olla rauhassa.
Kasvatuksellani oli aika surullinen loppu... Urokset keskittyivät toisilleen uhiteluun enemmän
kuin kumppaneihinsa joten loppuvaiheessa kutu ei enää hedelmöittynyt. Kasvatin kuitenkin
kuusi noin 300 poikasen poikuetta ja olen tyytyväinen kokemukseeni.
Lisäksi kutua voi haitata se et monet akvaarioliikkeen lehtikset eivät tunnu oikein tietävän miten
homma (kudun suojelu) pitäis hoitaa... Niimpä ne tulee syötyy immumonnien toimesta aika
nopeesti.
Mutta toivottavasti lykästää parin suhteen. En usko et muista kannattaa luopuu. Mutta ota
tasamäärä niin ne ei jää yksin...