Tässä netissä surfaillessa löytyi hauska juttu miten korvatulehduksia hoidettiin "ennen vanhaan"
=)))))
Käypä hoito ennen
Aikaisemmin käyvän hoidon metodit perustuivat yksittäisten asiantuntijoiden kokemuksiin. Näin jälkikäteen tarkastellen hoidot voivat vaikuttaa oudoilta mutta olen vakuuttunut, että menneen ajan ihmiset eivät olleet sen typerämpiä kuin mekään. Heillä ei vain ollut käytettävissään samaa tietoa ja tieteellisiä menetelmiä kuin meillä. Vanhojen hoitokäytäntöjen tunteminen auttaa meitä ymmärtämään kuinka tärkeää tieteellisen tutkimuksen tuloksen soveltaminen käytännön työhön on.
Keskiajalla korvakipuiselle etsittiin helpotusta pyytämällä apua Pyhältä Polykarpokselta (n. 69 – 155 jKr). Hän oli toiminut Smyrnan piispana ja sanonut ennemmin tukkivansa korvansa kuin kuuntelevansa vääriä oppeja ja väittelevänsä niitä vastaan.
Verenpoistohoidot olivat aikanaan suosittuja. Korvatulehdusta helpotettiin tekemällä suonenisku mahdollisimman kaukana korvasta. Suonenisku tehtiin isoonvarpaaseen ja pahan veren toivottiin siirtyvän korvan alueelta verenpoiston paikkaan. Kuppaus puolestaan tehtiin mahdollisimman lähellä kipeää paikkaa. Joskus lasten hoidossa saatettiin asettaa korvan taakse verijuotikkaita.
Taudin aiheuttaneiden pahojen nesteiden poistumista pyrittiin auttamaan keinotekoisen tulehduksen avulla. Korvan taakse tai niskaan saatettiin laittaa ihon rakkuloitumista aiheuttavia niittyleinikin lehtiä tai espanjankärpäsestä valmistettua rakkolaastaria.
Sontahoidot ovat aikanaan nekin olleet kovin suosittuja. Omassa maassamme on tästä hoitomenetelmästä monipuolista kokemusta.
Jäniksen virtsa oli korkealle arvostettu paikallishoitoaine (Pielavesi). Asiaan varmaan vaikutti jäniksen kookkaat korvalehdet ja tuotteen vaikea saatavuus. Usein jouduttiin tyytymään jäniksen makuupaikoilta sulatettuun lumeen.
Lämmintä kanan tai kukon (potilaan sukupuolen mukaan) ulostetta laitettiin sairaaseen korvaan (Kokemäki). Hevosen sonnasta puristettua nestettä käytettiin myös korvatippana (Parkano). Nytkin lannan luovuttaneen hevosen sukupuolen oli oltava sama kuin potilaan.
Vuorokauden ajan inkuboitu oman virtsan ja suolojen seos (Saarijärvi) tai äidinmaito olivat nekin käypiä paikallishoitoaineita.
Vielä viime sotienkin jälkeen lukemattomat suomalaislasten korvatulehdukset hoidettiin puhaltamalla korvaan tupakansavua tai laittamalla korvakäytävään lampaanvillaa.
=)))))
Käypä hoito ennen
Aikaisemmin käyvän hoidon metodit perustuivat yksittäisten asiantuntijoiden kokemuksiin. Näin jälkikäteen tarkastellen hoidot voivat vaikuttaa oudoilta mutta olen vakuuttunut, että menneen ajan ihmiset eivät olleet sen typerämpiä kuin mekään. Heillä ei vain ollut käytettävissään samaa tietoa ja tieteellisiä menetelmiä kuin meillä. Vanhojen hoitokäytäntöjen tunteminen auttaa meitä ymmärtämään kuinka tärkeää tieteellisen tutkimuksen tuloksen soveltaminen käytännön työhön on.
Keskiajalla korvakipuiselle etsittiin helpotusta pyytämällä apua Pyhältä Polykarpokselta (n. 69 – 155 jKr). Hän oli toiminut Smyrnan piispana ja sanonut ennemmin tukkivansa korvansa kuin kuuntelevansa vääriä oppeja ja väittelevänsä niitä vastaan.
Verenpoistohoidot olivat aikanaan suosittuja. Korvatulehdusta helpotettiin tekemällä suonenisku mahdollisimman kaukana korvasta. Suonenisku tehtiin isoonvarpaaseen ja pahan veren toivottiin siirtyvän korvan alueelta verenpoiston paikkaan. Kuppaus puolestaan tehtiin mahdollisimman lähellä kipeää paikkaa. Joskus lasten hoidossa saatettiin asettaa korvan taakse verijuotikkaita.
Taudin aiheuttaneiden pahojen nesteiden poistumista pyrittiin auttamaan keinotekoisen tulehduksen avulla. Korvan taakse tai niskaan saatettiin laittaa ihon rakkuloitumista aiheuttavia niittyleinikin lehtiä tai espanjankärpäsestä valmistettua rakkolaastaria.
Sontahoidot ovat aikanaan nekin olleet kovin suosittuja. Omassa maassamme on tästä hoitomenetelmästä monipuolista kokemusta.
Jäniksen virtsa oli korkealle arvostettu paikallishoitoaine (Pielavesi). Asiaan varmaan vaikutti jäniksen kookkaat korvalehdet ja tuotteen vaikea saatavuus. Usein jouduttiin tyytymään jäniksen makuupaikoilta sulatettuun lumeen.
Lämmintä kanan tai kukon (potilaan sukupuolen mukaan) ulostetta laitettiin sairaaseen korvaan (Kokemäki). Hevosen sonnasta puristettua nestettä käytettiin myös korvatippana (Parkano). Nytkin lannan luovuttaneen hevosen sukupuolen oli oltava sama kuin potilaan.
Vuorokauden ajan inkuboitu oman virtsan ja suolojen seos (Saarijärvi) tai äidinmaito olivat nekin käypiä paikallishoitoaineita.
Vielä viime sotienkin jälkeen lukemattomat suomalaislasten korvatulehdukset hoidettiin puhaltamalla korvaan tupakansavua tai laittamalla korvakäytävään lampaanvillaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.