Se näkyy jo. Vähintään teidän, jotka näillä palstoilla pyöritte, tulisi huomioida ihmisten ajatustapojen muuttuminen. Niin varmasti teettekin.
Itsekeskeinen ajatusmalli on muuttumassa hyvän tuottamiseen lähimmäiselle. Tietoisuus, että kaikella on tarkoituksensa ja hyvän näkeminen kaikessa. Kauneusarvojen näkeminen pienimmissäkin yksityiskohdissa. Tietoisuus siitä, että olemme yhtä.
Tietoisuus siitä, että nykyinen toimintamme ja elämäntapamme planeetallamme ei ilmennä todellista olemuspuoltamme. Jne, jne.
Eli kaikki "lässytykset" mitä olemme saaneet kuulla tietyiltä henkisiltä kanavilta ovat muuttumassa todellisuudeksi, niin kuin pitikin.
Nykyään kuulee monen kertovan kuinka tämä nykyinen malli ei oikein kiinnosta häntä enää, mutta pakko kai tässä on mukana pyristellä.
Juuri näin se tapahtuu. Kuvitelkaa tilanne jossa joka ikinen ihminen palaneetalla ajattelee näin. Tai ainakin suurin osa. Siirtyminen seuraavalle tasolle on siis lähellä.
Ja jotkut vielä väittävät, että mitään ei tapahdu vaikka koko ajan on käynnissä henkinen evoluutio.
Maailma muuttuu ajatuksen voimalla.
Itsekeskeinen ajatusmalli on muuttumassa hyvän tuottamiseen lähimmäiselle. Tietoisuus, että kaikella on tarkoituksensa ja hyvän näkeminen kaikessa. Kauneusarvojen näkeminen pienimmissäkin yksityiskohdissa. Tietoisuus siitä, että olemme yhtä.
Tietoisuus siitä, että nykyinen toimintamme ja elämäntapamme planeetallamme ei ilmennä todellista olemuspuoltamme. Jne, jne.
Eli kaikki "lässytykset" mitä olemme saaneet kuulla tietyiltä henkisiltä kanavilta ovat muuttumassa todellisuudeksi, niin kuin pitikin.
Nykyään kuulee monen kertovan kuinka tämä nykyinen malli ei oikein kiinnosta häntä enää, mutta pakko kai tässä on mukana pyristellä.
Juuri näin se tapahtuu. Kuvitelkaa tilanne jossa joka ikinen ihminen palaneetalla ajattelee näin. Tai ainakin suurin osa. Siirtyminen seuraavalle tasolle on siis lähellä.
Ja jotkut vielä väittävät, että mitään ei tapahdu vaikka koko ajan on käynnissä henkinen evoluutio.
Maailma muuttuu ajatuksen voimalla.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Toivon että kaikki pystyvät tämän Marcelin hyvän tekstin opastuksella huomaamaan tämän evoluutinon jokapäiväisessä elämässä.
Tuotanoin, pikemminkin tällä aikakaudella jolla Demi yms. ovat totuus, niin sanoisin että ollaan lähempänä raamatun harmageddonia kuin ikinä, eli toisin sanoen mielestäni kaikki on päin ******** nykyään. Ihmiset nykyään viis veisaavat kaikesta älyllisestä...
Harmageddonpa hyvinkin. Tässä juuri ilmenee se ihmiskunnan henkinen jakautuminen. Osa on jo herännyt, mutta koettaa sopeutua elämään täällä "normaalisti". Se ei ole helppoa.
Heräämistä koetetaan estää pitämällä "uudet ihmiset" jatkuvassa opiskelukierteessä, tai työelämän oravanpyörässä. Osa pidetään television, ym. viihteen orjina, huumeissa tai muuten kännissä, jottei heillä olisi aikaa ajatella mitään sen syvällisempää.
Mutta kuten sanoit: "kaikki on mielestäni päin ******** nykyään". Näin ajattelee jo yhä suurempi osa ihmiskuntaa. Osa heistäkin jotka pakotetaan hyökkäämään Irakiin.
Harmageddonilla testataan kummalla puolella henkisesti olet. Näin tapahtuu jakautuminen.
Tässä ihmettelen, kun en tiedä opiskelisinko vielä vai menisinkö töihin. Jotenkin ei löydy mistään omaa paikkaa mulle. Yleensä kaikki mitä olen tarvinnut on tullut mulle kuin itsestään, mutta nyt ei mitään tapahdu. Olen eksyksissä ja en tiedä mitä elämältä haluan. Orpo olo.
En juo, en käytä huumeita ja pohdin aina elämän ihmeellisyyksiä ja maailman menoa. Onko tämä sitten sitä heräämistä? *huokaus* Taidan olla vaan omituinen.
Itsekkään en ollenkaan tiedä mitä aion lukion jälkeen tehdä. Noh..olen vasta menossa ysille ja kaikki voi vielä muuttua...mutta mitenkään ei kiinnosta mennä töihin eikä oikein kinnosta opiskellakkaan.
Tekee mieli vain elää. Hakea tietonsa kirjoista, toisilta ihmisiltä ja maailmaa kierrellen. Mutta tiedän että tässä maailmassa ei pysty elämään jos ei ole työtä jolla sais palkkaa.
Kaikki on varmaankin tahallaan suuniteltua.
Kaikki ihmiset erityisesti ne jotka haluavat kasvattamaan itseään eläen vapaasti, on ovelasti pakotettu työskentelemään jotta heidän kasvunsa tyrehtyisi.
Hyvää kesää sinulle=)
Itseäni ei kiinnosta enää oikeastaan mikään tämän maailmamme ihmisen aikansaannoksista. Kyse ei ole masennuksesta, tai muusta vastaavasta. Ei sinne päinkään.
Mielestäni terve ihminen ei pidä tällaisesta yhteiskunnasta. Jotka pitävät, ovat siihen koulutetut ja eräänlaisessa unessa.
Siis he tarvitsevat hoitoa, jotta heräisivät harhastaan. Tätä heräämistä tapahtuu koko ajan.
Tottakai siihen saakka, kunnes suurin osa ihmiskuntaa on herännyt, kannattaa koettaa olla esim. työelämässä mukana.
Itse en ole merkittävästi edes opiskellut, mutta olen ikäänkuin vain "lahjaksi saanut" mielestäni hyvän aseman työelämässäkin. Mutta, kuitenkaan minua ei kiinnosta kiivetä alalla eteenpäin, sillä sellainen ei anna minulle mitään.
Mielestäni olet harvinaisen hereillä oleva uuden ajan ihminen, eli siis terveempi kuin moni muu. Täytyyhän täällä koettaa elantonsa hankkia, mutta uskon, että sinutkin ohjataan oikeaan suuntaan. Pysy kuitenkin tietoisena koko ajan, äläkä lähde mukaan harhaan.
Sehän on hyvä=)
Eli minua ei voi syyttää laiskuudesta mennä töihin ja yhteyskunnan palvelemattomuudesta.
Mitä kuuluu Marcel?
... työpaikka ois kiva saada, mutta sopivaa ei vaan tunnu löytyvän. Joten älä sitten laske mua tohon laiskat jotka eivät mene töihin!
Hyvää kesää :)
OK=)
olen taas päässyt takaisin energiavirtaan vai miten sitä sanoisi. Kun kerroin, että asiat ovat aina sujuneet vähän itsestään ja yhtäkkiä olinkin ihan jumissa tuo toimeentulon ja työn kanssa. En löytänyt mistään sellaista työtä joka natsais ja arvaa mitä!! Mulle soitettiin ja pyydettiin töihin! Työpaikka kuulosti tosi hyvältä ja mä en edes hakenut sinne, vaan sieltä otettiin yhteyttä muhun. Olen niin onnellinen!!
Taas kerran asiat tulevat itsestään mun luokse. Onko sulla sama homma? Jos jotain tarvitsee niin se kyllä tulee :) Vai olenko vain onnekas?
muukin nousee kun tarpeeksi hinkkaa.
homma kuin homma - harjoitus tekee mestarin...
Mutta siis teillä ei nouse ja meillä nousee. Siinähän se ihmiskunnan jakautuminen juuri näkyykin.