Lopun aika on ollut ja mennyt. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, kun sanotaan että maailma muuttuu pahemmaksi ja pahemmaksi kokoajan. Joka sellaista väittää, ei tunne historiaa. Nykyajan ihmisillä ei ole suhteellisuuden tajua.
Ajatelkaapa hieman ajassa taaksepäin. Vaikkapa keskiajalle, jolloin ihmisiä poltettiin rovioilla noitina, tai katkottiin päitä giljotiinilla. Tuo oli silloin parasta viihdettä, joten lapsetkin vietiin toreille katsomaan mestausta.
Tai vielä kauemmas esim. keisari Neron aikaan, joka sytytteli kristittyjä palamaan "ihmissoihduiksi" puutarhajuhliinsa. Ajatelkaa kaikkia sotia, joita Eurooppakin on historiassa kokenut. Ajatelkaa mustaa surmaa sun muita ruttoja, nälänhätiä, punatautiepidemiaa, pula-aikaa. Ajatelkaa Hitlerin kaasukammioita, Stalinin joukkomurhia...jne jne.
Kyllä minä sanon, että elämme nyt melko hyvää aikaa. Jos tämä on lopun aikaa, niin mitä nuo tuhatkertaisesti pahemmat ajat sitten olivat?
Maailma on kehittynyt ja sivistynyt kokoajan. Parempaan suuntaan ollaan menossa. Ja lestadiolaisissa piireissä paljon puhuttu maallistuminenkin on oikeastaan keksitty ongelma. Rahanahneita paskiaisia on ollut maailma täynnä aina. Mammonaa on tietyt tahot keränneet ja haalineet aina, usein heikompien kustannuksella. Sitä tapahtuu vieläkin. Myös vl-piireissä. Olen kuitenkin sitä mieltä, nettä ainakin länsimaisissa kulttuureissa on menty parempaan suuntaan kokoajan.
Joten. Lopetetaan nyt se höpötys lopunajan merkeistä ym. bullshitistä. Kiitos.

Vastaukset 9
Vanhimmat
jos et kärsi seurata mielen kiintoissii keskusteluja!
tarkoittaa: "Jos et kärsi seurata"?? Jos et osaa edes suomenkieltä, senkin pullossa kasvanut hihhuli, voit mennä itse vaikka ensi töiksesi puhe-/kirjoitusterapiaan. Tai mee vaikka ompeluseuroihin... (Aikuset miehet käy ompeluseuroissa...)
Mutta se on hupaisaa viihdettä kun toiset ennustelee maailmanloppuja sitten ei mitään tapahdu vaan kaikki elämä jatkuu ja tekniikka ja elämäntavat kehittyvät, pelottelijat saavat pitkän nenän, kun suotta viattomia ihmisiä pelottelevat.
ilmastonmuutos saa aikaan, jos ei elämäntyylin kelkkaa käännetä tarpeeksi pian ja tehokkaasti? Siinä ovat sitten vitsit vähissä. Sitä lopunaikaa eivät saarnaa mitkään höynähtäneet uskovaiset (kun saarnaisivatkin!).
Siksipä pitäisikin lailla kieltää tuo vanhoillislestadiolaisten lasten tehtailu. Jokainen energiaa tuhlaaviin Pohjoismaihin syntyvä lapsi on hirvittävä ekologinen haitta.
ei enää ihmisvoimin käännykään. Maapallon historia on täynnä ilmastonmuutoksia. On ollut jääkausia ja jättitulvia ennenkin. Ilmastonmuutos tulee kyllä ilman ihmisten apuakin. Ollaan me ehkä vähän nopeutettu sitä, mutta väistämätöntä ei voi väistää. Ilmastonmuutoksella ei ole "lopun ajan" kanssa mitään tekemistä. Kukaan ei tiedä kuinka monta ilmastonmuutosta maapallo on kokenut. Ilmeisesti aika monta, mutta "maailmanloppua" niistä ei ole koskaan seurannut.
ovat olleet luonnollisia, ei saastutuksen seurausta. Tästä nykyisestä ei tiedetä, kuinka suurelta osin se on luonnollinen, ja kuinka suurelta osin ihmisen aikaansaannosta. Sillä ei sinänsä ole merkitystä, koska tällä saastutusvauhdilla ihminen saa tuhon aikaan, vaikka luonnollakin olisi siinä osuutensa mukana.
Arkkipiispa Paarma sanoi helmikuussa: "Se, mitä nyt teemme tai jätämme tekemättä, vaikuttaa tulevien sukupolvien, lastemme ja lastenlastemme, samoin Jumalan luomakunnan elämään. Meillä on enää kymmenen vuotta aikaa kääntää tuhoisaa kehityksen suuntaa ja ryhtyä toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi."
että ihminen on ehkä saattanut hieman nopeuttaa ilmastonmuutosta saastuttamisellaan. Tosiasia on kuitenkin se, että ilmastonmuutos olisi tullut ilman saastuttamistakin. Kenties pari tuhatta vuotta myöhemmin kuin nyt, mutta yhtä väistämättömästi. Voimme toimillamme EHKÄ hidastaa ilmastonmuutosta vähän, mutta tulossa se taas on.
Tiede on ollut selvillä maapallolla tapahtuneista ilmastonmuutoksista jo kauan. Niitä on ollut, ja tulee olemaan. Sanottakoon sitä vaikka sitten luonnon kiertokuluksi tai miksi vain, mutta se vaikuttaa ikäänkuin automaattiselta.
On hyvä, että toimiin ryhdytään nyt, mutta vaikka saisimmekin sitä hidastettua, se vaikuttaa silti jälkipolviimme. Jos e ihan lähitulevaisuudessa, niin ainakin satojen, tuhansien tai miljoonien vuosien kuluttua. Ja kai täällä ihmisiä asuu silloinkin. Onko ilmastonmuutos sitten Jumalan tahto? Kaipa se on, kun on kerran kaikkivoipa...
eivät ole yksimielisiä. Jotkut tutkijat väittävät, että ihmisen toimilla ei ole ollut vaikutusta, mutta useimmat ovat sitä mieltä, että se on kokonaan tai osaksi ihmisen aiheuttama.
Ei ole kysymys siitä, tuleeko se vai ei, koska tuleehan se, tämä nyt ainakin tiedetään jo varmasti. Kysymys on siitä, että täytyy tehdä se minkä voi, ettei se kävisi liian tuhoisaksi elämälle. Ei ole tietoa, voidaanko tässä onnistua, mutta olisi moraalitonta olla yrittämättä.
Näyttää siltä, ettet ota ollenkaan huomioon, ettei maapallo ja sen ilmakehä ole luonnontilassa niinkuin edellisten ilmastonmuutosten aikana, vaan se on ihmisen saastuttama, ja lisää saastaa suolletaan hirvittävällä vauhdilla taivaalle koko ajan. Ei se minnekään häviä, vaan kaikki jää vaikuttamaan.