Kuinka monesti päivässä/viikossa harrastatte seksiä? Paljon riittää, mikä on liian vähän? Kysymys lähinnä parisuhteessa oleville...suhteen kestokin olisi mukava tietää?
kuinka usein?
harrastaja ;)
4733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Keskimäärin kolme kertaa viikossa. Tuntuu sopivalta määrältä. Neljän päivän "selibaatti" tuntuu jo tosi pitkältä. Emme asu yhdessä. Olemme seurustelleet 1 v 4 kk.
Olemme muutaman vuoden päälle viiskymppisiä.
aina kun siltä tuntuu.5 kertaa viikossa.
Olemme olleet naimisissa melkein 30 vuotta. Muutama vuosi sitten vaimo sanoi, että hänelle riittää paneminen viikonloppuisin. Sen lisäksi hän haluaa, että minä sanon, kuinka usein ja miten häntä nussitaan, koska pieni salaperäisyys kiihottaa häntä. Pari kertaa viikolla ohjaan hänet imemään minua ja laukean suuhun, mutta viikonloppuisin naimme kerran ja toisen kerran teen hänelle tekokullilla. Toisinaan hän imee minulle viikonloppuna ja jätän hänet ilman seksiä. Rouva on vähän pettynyt, mutta kahden viikon tauon jälkeen valtavan kiimainen ja pitää tällaisesta leikkimisestä.
5-6 kertaa viikossa, joskus kaksikin kertaa päivässä, varsinkin vkloppuisin... joskus tulee 3-4 päivän taukoja, koska asumme aika kaukana toisistamme. olemme seurustelleet n. puoli vuotta..;)