Kukaan ei tunnu ymmärtävän maailmalla (ja täälläkin) tapahtuneisiin koulusurmiin johtaneita syitä. Olenko siis jotenkin sosiopaatti tai häiriintynyt, koska kuvittelen kykeneväni ymmärtämään mitä näiden tekijöiden päässä on liikkunut? En mene yksityiskohtiin enkä kommentoi tässä erityisesti mitään näistä tapauksista, puhun siis vain yleisellä tasolla.
Kiusaaminen, varsinkin pitkäaikainen sellainen, herättää aggressioita. Toisissa vähemmän, toisissa enemmän. Jotkut jälkimmäiseen ryhmään kuuluvista pääsevät purkamaan niitä jollain tavoin, toiset taas jäävät hautomaan niitä ja tuntevat pakonomaista tarvetta miettiä suunnitelmaa millä laittaa kiusaaja kärsimään. Suurin osa jättää suunnitelmansa toteuttamatta, mutta on joitain joille sen toteuttamiseen on pakonomainen, ylitsepääsemätön tarve.
Ajatellaan syrjäänvetäytyvää ja omissa ajatuksissaan viihtyvää heppua A, jonka joku isompi ikätoveri B huomaa olevan oiva välikappale kasvattamaan omaa egoaan. Niinpä hän piikittelee ja tönii oppilasta A jatkuvasti. Opettajat huomaavat silloin tällöin että "käytävällä on jotain kähinää" ja ottaa molemmat puhutteluun järjestyssääntöjen rikkomisen takia. Opettajia ei kuitenkaan todellisuudessa kiinnosta pätkääkään tapahtuuko asian selvittelyssä oikeus - he vain haluavat saada tapauksen pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman vaivatta ja sujuvasti. Kiusaaminen jatkuu, vaikka A yrittää välttää kohtaamasta B:tä käytävällä.
Oppilas A ei saa iltaisin nukutuksia ja hautoo tuntikausia mielessään kostoa oppilasta B kohtaan. Poliisisarjasta näki että maksan lävistävä laukaus antaa hitaan mutta varman kuoleman. Internetistä ja TV-uutisista saa malleja siitä miten kiusaajat laitetaan matalaksi. Tuntuu mukavalta herkutella ajatuksella, jossa pitää pistoolia polvillaan olevan oppilaan B otsalla, kun hän tihruttaa epätoivoisena alahuuli väpättäen. Ja sitten ajatella kun vetää liipaisimen pohjaan asti.
Erilaisia käyttöön sopivia tappoaseita löytyy vaikka mistä kun viitsii nähdä vaivaa. Jos ei muualta niin keittiöstä.
Tässä tapauksessa varsinaisen syyn tapaukselle antaa pitkään jatkunut kiusaamisen kohteeksi joutuminen ja vahva tunne siitä että opettajat eivät välitä, ei saa oikeutta, korkeintaan sympatiaa. Toteuttamismalliin tulee vahvoja vaikutteita median kautta. Ja tässä on selkeä ero.
Kyseessä on ketju, jonka yhdenkin lenkin katkaiseminen jättäisi tapahtuman toteutumatta.
Kiusaamista on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan. Siitä ei varmaan vallitse epäselvyyttä. Internetistä ja muista medioista löytyy loputtomasti vaikutteita, siihenkään ei pääse puuttumaan. Ja tappamiseen sopivia aseita löytyy mistä vain.
Ainoa lenkki johon voi kunnolla puuttua on tiukka linja kiusaamiseen. Joka ikinen tapaus on selvitettävä, jatko ehkäistävä ja syylliset tuomittava. Koska ymmärrän että opettajien voimavarat eivät riitä sellaiseen, esitän että kouluissa muodostettaisiin oppilaista koostuva lautakunta joka selvittää tapaukset perinpohjaisesti. Tästä laaditaan rehtorille yhden A4-arkin mittainen selvitys, jonka pohjalta rehtori päättää, ratkaistaanko asia koulun sisäisesti vai täyttääkö se sellaisen rikoksen tunnusmerkit että se on poliisiasia. Tällöin uhrilla on myös oikeus hakea vahingonkorvauksia. Koulun sisäisenä kurinpitotoimena voidaan käyttää koulusta erottamista määräajaksi. Koulutoimella on oltava myös ääripään suunnitelma siitä mihin muihin kouluihin kiusaajat voidaan hajasijoittaa.
Tämä vaatii suurta muutosta opettajien ja koulutoimen virkamiesten ajattelutapaan. Kiusaamisen nimittäminen järjestyshäiriöksi on vähättelyä. Oikeudenmukaisuuden pitää olla ehdoton johtotähti. Uhrien on saatava tuntea että he saavat oikeutta.
Kiusaaminen, varsinkin pitkäaikainen sellainen, herättää aggressioita. Toisissa vähemmän, toisissa enemmän. Jotkut jälkimmäiseen ryhmään kuuluvista pääsevät purkamaan niitä jollain tavoin, toiset taas jäävät hautomaan niitä ja tuntevat pakonomaista tarvetta miettiä suunnitelmaa millä laittaa kiusaaja kärsimään. Suurin osa jättää suunnitelmansa toteuttamatta, mutta on joitain joille sen toteuttamiseen on pakonomainen, ylitsepääsemätön tarve.
Ajatellaan syrjäänvetäytyvää ja omissa ajatuksissaan viihtyvää heppua A, jonka joku isompi ikätoveri B huomaa olevan oiva välikappale kasvattamaan omaa egoaan. Niinpä hän piikittelee ja tönii oppilasta A jatkuvasti. Opettajat huomaavat silloin tällöin että "käytävällä on jotain kähinää" ja ottaa molemmat puhutteluun järjestyssääntöjen rikkomisen takia. Opettajia ei kuitenkaan todellisuudessa kiinnosta pätkääkään tapahtuuko asian selvittelyssä oikeus - he vain haluavat saada tapauksen pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman vaivatta ja sujuvasti. Kiusaaminen jatkuu, vaikka A yrittää välttää kohtaamasta B:tä käytävällä.
Oppilas A ei saa iltaisin nukutuksia ja hautoo tuntikausia mielessään kostoa oppilasta B kohtaan. Poliisisarjasta näki että maksan lävistävä laukaus antaa hitaan mutta varman kuoleman. Internetistä ja TV-uutisista saa malleja siitä miten kiusaajat laitetaan matalaksi. Tuntuu mukavalta herkutella ajatuksella, jossa pitää pistoolia polvillaan olevan oppilaan B otsalla, kun hän tihruttaa epätoivoisena alahuuli väpättäen. Ja sitten ajatella kun vetää liipaisimen pohjaan asti.
Erilaisia käyttöön sopivia tappoaseita löytyy vaikka mistä kun viitsii nähdä vaivaa. Jos ei muualta niin keittiöstä.
Tässä tapauksessa varsinaisen syyn tapaukselle antaa pitkään jatkunut kiusaamisen kohteeksi joutuminen ja vahva tunne siitä että opettajat eivät välitä, ei saa oikeutta, korkeintaan sympatiaa. Toteuttamismalliin tulee vahvoja vaikutteita median kautta. Ja tässä on selkeä ero.
Kyseessä on ketju, jonka yhdenkin lenkin katkaiseminen jättäisi tapahtuman toteutumatta.
Kiusaamista on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan. Siitä ei varmaan vallitse epäselvyyttä. Internetistä ja muista medioista löytyy loputtomasti vaikutteita, siihenkään ei pääse puuttumaan. Ja tappamiseen sopivia aseita löytyy mistä vain.
Ainoa lenkki johon voi kunnolla puuttua on tiukka linja kiusaamiseen. Joka ikinen tapaus on selvitettävä, jatko ehkäistävä ja syylliset tuomittava. Koska ymmärrän että opettajien voimavarat eivät riitä sellaiseen, esitän että kouluissa muodostettaisiin oppilaista koostuva lautakunta joka selvittää tapaukset perinpohjaisesti. Tästä laaditaan rehtorille yhden A4-arkin mittainen selvitys, jonka pohjalta rehtori päättää, ratkaistaanko asia koulun sisäisesti vai täyttääkö se sellaisen rikoksen tunnusmerkit että se on poliisiasia. Tällöin uhrilla on myös oikeus hakea vahingonkorvauksia. Koulun sisäisenä kurinpitotoimena voidaan käyttää koulusta erottamista määräajaksi. Koulutoimella on oltava myös ääripään suunnitelma siitä mihin muihin kouluihin kiusaajat voidaan hajasijoittaa.
Tämä vaatii suurta muutosta opettajien ja koulutoimen virkamiesten ajattelutapaan. Kiusaamisen nimittäminen järjestyshäiriöksi on vähättelyä. Oikeudenmukaisuuden pitää olla ehdoton johtotähti. Uhrien on saatava tuntea että he saavat oikeutta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vulkan, sinä toit täydellisesti koulujen ongelman esiin ja päätit sen mainioon ehdotukseen. Tämä täytyisi esittää opetusvirastolle/hallinnolle välittömästi.
Nykypäivän opettajista 90% pelkää oppilaiden reaktioita joten he eivät puutu esitettyyn ongelmaan. Ne jotka siihen tarttuvat voivat odottaa ajoneuvojensa renkaiden puhkeutumista tai maalipintojen vaurioitumista. Usein uhataan myös fyysisellä väkivallalla.
Siispä opettajien puolella kyse on yhtenäisten käytäntöjen puutteesta. Vaikeaa on ratkaista opettajien pelkoja suhteessa oppilaiden hyvinvointiin. Oma nahkahan se useimmilla on tärkein. Onneksi on ihmisiä jotka kaikesta huolimatta eli uhkailuista piittaamatta ovat valmiita puolustamaan herkempää oppilasjoukkoa.
tän jutun vaikka helsingin sanomiin! oli kyl viisasta puhetta. mieti asiaa, se vois auttaa oikeesti monia :)
Kiusaamisen ehkäisy pitäisi aloittaa niin aikaisin kuin mahdollista, silloin kun kiusaamistapauksia ei vielä edes ole syntynyt, eli viimeistään ensimmäisen luokan alussa. Mielestäni lapsia saisi jonkin verran järkyttää videoin ja kertomuksin siitä, kuinka kamalaa se voi olla.
Jos kiusaamistapauksia esiintyy lasten keskuudessa, siihen pitäisi puuttua heti. Kiusaamisesta pitäisi tehdä oikeastaan ikävämpi kokemus, kuin kiusatuksi tulemisesta. Sen seuraukset pitäisi olla kiusaajalle niin epämiellyttävät, että hänen ei todellakaan tekisi mieli toistaa tekojaan enää missään muodossa. Olisi hyvä opettaa lapsille rohkeutta astua kiusatun puolelle ja paheksuntaa kiusaajaa kohtaan. Lapsien voisi antaa harjoitella tätä esimerkiksi erilaisin roolileikein, joissa kovempiluonteiset asetettaisiin kiusatun rooliin ja vähän herkemmät kiusaajiksi. Leikin varjolla ja usein toistoin ajatus ehkä iskostuisi lapsien mieliin.
Lisäksi lapsille pitäisi antaa neuvoja, miten kertoa ystävällisesti, jos ei pidä jostakusta.
Bravo! Ymmärrät sen miten kaikki toimii.
Ihminen menee äärimmäisyyksiin kriisin aikana.
Jokainen ihminen on itsellensä se tärkein ja sen takia juuri kukaan ei jaksa välittää siitä mitä toiselle tehdään. Ja sitten kun ahdistunut ihminen ei enään jaksa kaikkea järjettömyyttä hän tekee sen minkä parhaaksi näkee. Näissä tapauksissa tovereitten murha ja sitten itsensä. Toisin on tapauksissa joissa ahdinko viedään vain itseensä. Kouluissa kiusaamiseen puututaan, muttei auteta kiusattua. Kiusattu on uhri hän tuhotaan on hänen vikansa, että häntä kiusataan. Kun tämä maailma ei rakasta toistansa vaan vihaa kaikkea olemme kaikki itsekkäitä. Kaikkien on syytä miettiä mitä he tekevät kiusaamisen eteen (ööö en mitään koska se ei kuulu minulle, ei hän ole ytäväni jne. on normaali nyky maailman ajatus tapa) Kiusattu ottaa nopeasti roolin jossa hän on lannistettuna. Jos ei ole kunnon ihmisiä elämässään niin mitä hän silloin voi jäädä huoneeseensa pelamaan. Ja ajan mittaa menee äärimmäisyyksiin tehdäkseen jotain elämällänsä.