- - -
käsi liikkuu lasipöydällä
kynttilän tuottamien heijastusten lomassa
ajatus etsii muotoa
kävelevien ihmisten hahmot
aamupäiväisessä kaupungissa muistuvat helposti mieleen
kun kohotan katseen pöydän pinnasta
nämä ovat vain sanoja
joita lisään aiemmin kirjoittamaani runoon
muokatessani sitä
kuule
--
istuessamme vastapäätä
lähekkäin
en kuuntele sanoja
joilla kerrot elämästäsi
kuinka se on mennyt
ja miltä tuntuu
ikäänkuin sanat itsessään
voisivat kertoa jotakin
sinua minä tahdon kuunnella
sielua
joka sanojen takana
yrittää tehdä itsensä ymmärrettäväksi
eikä minulla ole muuta
instrumenttia
ei mitään muuta välinettä
jolla ymmärtäisin sanoissa ja niiden läpi
soljuvan äänesi
ainoastaan tämä sielu
jolla kuuntelen
sinua
--
istuessamme lähekkäin
en tahdo jäädä kiinni kielioppiin
enkä edes siihen mitä tahdot sanoa
aion kuulla syvemmälle
ajatuksiin jotka ehkä tahtoisit
sanoa
ja koska minulla on
vain tämä sielu
ainoa instrumentti jolla kuulen
ja ymmärrän
tiedän että voin kuulla niin väärin
monetkin asiat
kun istumme vastapäätä
lähekkäin enkä kuuntele sanoja
tahtoessani kuunnella
vain sielujamme
vapisevia ja haavoitettuja
ylpeitä
ajattelen ihmisten askelia
kopinaa asfaltilla
niin nopeita katseita että niitä ehtii
tuskin havaita
hapuilevia ja eksyksissä
tulinko rekisteröidyksi ja huomatuksi
miltä takapuoleni näytti
ja kävelinkö juuri oikealla tavalla
itsetietoisia
omahyväisiä ja vaatimattomia
nöyriä ja kipeitä
kerskailevia
ja rakkautta huutavia
sielujamme
jäämättä kiinni mihinkään sellaiseen
tahtoisin koskettaa sitä mihin en aio jäädä kiinni
aikomuksia
tarkoituksiamme
päälleliimattuja selvityksiä
yrityksiä näyttää tietynlaiselta
sillä vaikka ne eivät ole todellisin
ovat ne myös todellisia
ja vain silloin kun pinnallinen todellisuus hyväksytään
voidaan kaikessa siinä ja sen läpi kuulla
myös todellisin
--
istuessamme vastapäätä
lähekkäin
en kuuntele pelkästään sanoja
joilla kerrot elämästäsi
tahdon havaita ja nähdä
asiat mitkä estävät minua näkemästä
ja kuulemasta
kaikki ne määritelmät
joilla suojaan itseäni pelottavalta
kohtaamiselta
alastomaksi joutumiselta
toisen edessä
--
tämän humisevan kaikkeuden keskellä
aion nyt luovuttaa itseni kaikkeuden käsiin
uskaltaakseni
todella istua sinua vastapäätä
lähekkäin
sielussani hyväksyä
sinut aivan riippumatta siitä
ymmärränkö vai en
ja onko ymmärrykseni oikeaa
tai ehkä väärää
--
sinä itsessäsi olet paljon arvokkaampi
kuin yksikään vajavainen tulkintani
jonka muodostan
vaikutelmien soljuessa
tajuntaan
äänenpainot ja ilmeet
kaikki ne sävyt
tulvillaan kauneutta
joka on niin paljon enemmän kuin
minussa syntyvät tunteet
tunnen
--
nyt kun olemme kaukana toisistamme
ja tahtoisin lähestyä
minulla on vain nämä sanat
vain nämä sanat käytettävissäni
ja ikäänkuin sanat itsessään voisivat
kertoa jotakin
puhun yötä vasten
liikkuva kaupunki vaikenee
eikä ole mitään muuta kaupunkia
kuin sinun sykkivä sydämesi
kaukana tai lähellä
yritän sanoa
tietämättä ymmärrätkö vai et
jotain mitä en itsekään ymmärrä
ja hapuilen
--
lasipöydällä liikkuvien heijastusten lomassa
äänenpainoja ja ilmeitä
yritän ehkä näyttää jonkinlaiselta
tehdä haluamani vaikutelman
--
tässä tämä nyt on
kaikki minkä pohjalta ja mukaan
hahmotat minut
ihmisenä
kynttilän liekki liikahtelee
sanat jäävät näyttöpäälle kuin ilma
meidän välillämme
kaikki mikä ilmassa värähtelee
kopisee
asfaltilla aamupäiväisessä kaupungissa
kiirehtiessämme
on nämä nopeat katseet
nämäkin häivähtävät ajatukset
ymmärrätkö kuinka paljon haluaisin sanoa
ja kuinka vähään pystyn
istuessamme vastapäätä
lähekkäin
--
ehkä olen tyytyväinen tähän runoon
pitkähän tästä tuli
ehkä kohta menen lukemaan
aiempiin runoihin saamani palautteen
tyytyväinen tai en
tiivistää en osaa
heitän rönsyilevät ajatukset
katkoviivoin pätkittynä ne on ehkä
helpompi lukea
hyvää yötä
käsi liikkuu lasipöydällä
kynttilän tuottamien heijastusten lomassa
ajatus etsii muotoa
kävelevien ihmisten hahmot
aamupäiväisessä kaupungissa muistuvat helposti mieleen
kun kohotan katseen pöydän pinnasta
nämä ovat vain sanoja
joita lisään aiemmin kirjoittamaani runoon
muokatessani sitä
kuule
--
istuessamme vastapäätä
lähekkäin
en kuuntele sanoja
joilla kerrot elämästäsi
kuinka se on mennyt
ja miltä tuntuu
ikäänkuin sanat itsessään
voisivat kertoa jotakin
sinua minä tahdon kuunnella
sielua
joka sanojen takana
yrittää tehdä itsensä ymmärrettäväksi
eikä minulla ole muuta
instrumenttia
ei mitään muuta välinettä
jolla ymmärtäisin sanoissa ja niiden läpi
soljuvan äänesi
ainoastaan tämä sielu
jolla kuuntelen
sinua
--
istuessamme lähekkäin
en tahdo jäädä kiinni kielioppiin
enkä edes siihen mitä tahdot sanoa
aion kuulla syvemmälle
ajatuksiin jotka ehkä tahtoisit
sanoa
ja koska minulla on
vain tämä sielu
ainoa instrumentti jolla kuulen
ja ymmärrän
tiedän että voin kuulla niin väärin
monetkin asiat
kun istumme vastapäätä
lähekkäin enkä kuuntele sanoja
tahtoessani kuunnella
vain sielujamme
vapisevia ja haavoitettuja
ylpeitä
ajattelen ihmisten askelia
kopinaa asfaltilla
niin nopeita katseita että niitä ehtii
tuskin havaita
hapuilevia ja eksyksissä
tulinko rekisteröidyksi ja huomatuksi
miltä takapuoleni näytti
ja kävelinkö juuri oikealla tavalla
itsetietoisia
omahyväisiä ja vaatimattomia
nöyriä ja kipeitä
kerskailevia
ja rakkautta huutavia
sielujamme
jäämättä kiinni mihinkään sellaiseen
tahtoisin koskettaa sitä mihin en aio jäädä kiinni
aikomuksia
tarkoituksiamme
päälleliimattuja selvityksiä
yrityksiä näyttää tietynlaiselta
sillä vaikka ne eivät ole todellisin
ovat ne myös todellisia
ja vain silloin kun pinnallinen todellisuus hyväksytään
voidaan kaikessa siinä ja sen läpi kuulla
myös todellisin
--
istuessamme vastapäätä
lähekkäin
en kuuntele pelkästään sanoja
joilla kerrot elämästäsi
tahdon havaita ja nähdä
asiat mitkä estävät minua näkemästä
ja kuulemasta
kaikki ne määritelmät
joilla suojaan itseäni pelottavalta
kohtaamiselta
alastomaksi joutumiselta
toisen edessä
--
tämän humisevan kaikkeuden keskellä
aion nyt luovuttaa itseni kaikkeuden käsiin
uskaltaakseni
todella istua sinua vastapäätä
lähekkäin
sielussani hyväksyä
sinut aivan riippumatta siitä
ymmärränkö vai en
ja onko ymmärrykseni oikeaa
tai ehkä väärää
--
sinä itsessäsi olet paljon arvokkaampi
kuin yksikään vajavainen tulkintani
jonka muodostan
vaikutelmien soljuessa
tajuntaan
äänenpainot ja ilmeet
kaikki ne sävyt
tulvillaan kauneutta
joka on niin paljon enemmän kuin
minussa syntyvät tunteet
tunnen
--
nyt kun olemme kaukana toisistamme
ja tahtoisin lähestyä
minulla on vain nämä sanat
vain nämä sanat käytettävissäni
ja ikäänkuin sanat itsessään voisivat
kertoa jotakin
puhun yötä vasten
liikkuva kaupunki vaikenee
eikä ole mitään muuta kaupunkia
kuin sinun sykkivä sydämesi
kaukana tai lähellä
yritän sanoa
tietämättä ymmärrätkö vai et
jotain mitä en itsekään ymmärrä
ja hapuilen
--
lasipöydällä liikkuvien heijastusten lomassa
äänenpainoja ja ilmeitä
yritän ehkä näyttää jonkinlaiselta
tehdä haluamani vaikutelman
--
tässä tämä nyt on
kaikki minkä pohjalta ja mukaan
hahmotat minut
ihmisenä
kynttilän liekki liikahtelee
sanat jäävät näyttöpäälle kuin ilma
meidän välillämme
kaikki mikä ilmassa värähtelee
kopisee
asfaltilla aamupäiväisessä kaupungissa
kiirehtiessämme
on nämä nopeat katseet
nämäkin häivähtävät ajatukset
ymmärrätkö kuinka paljon haluaisin sanoa
ja kuinka vähään pystyn
istuessamme vastapäätä
lähekkäin
--
ehkä olen tyytyväinen tähän runoon
pitkähän tästä tuli
ehkä kohta menen lukemaan
aiempiin runoihin saamani palautteen
tyytyväinen tai en
tiivistää en osaa
heitän rönsyilevät ajatukset
katkoviivoin pätkittynä ne on ehkä
helpompi lukea
hyvää yötä
Vastaukset 1
Vanhimmat
oli hienoa luettavaa taas. Siitä löytyi ihania taiten rakennettuja ajatuksia, kuten:
"eikä ole mitään muuta kaupunkia
kuin sinun sykkivä sydämesi "
Kiitos lukuhetkestä/hetkistä : )