-sä osa-aikaiselle vapaalle)
Voimme vain kuvitella sen yksinäisyyden, jonka maamme puolustajat kokivat rintamalla. Kuinka moni vielä unissaankin käy läpi niitä kauheuksien kauheuksia, ennen viimeistä lepoaan. Minulla oli kunnia saada kuulla erään herran omat kokemukset siitä ajasta. Hän poistui keskuudestamme keväällä. Ei meistä ehtinyt tulla lähimpiä ystäviä, mutta sain tältä parilta paljon eväitä elämääni ja toivon, että antamani aika oli heille myös mukavaa. Olen kolmesti käynyt etsimässä miehen hautaa, mutta en ole onnistunut löytämään. Sovimme erään toisen herran kanssa, että menemme joskus yhdessä ja hän näyttää haudan sijainnin.
Kunpa mekin yksinäiset taistelijat saisimme elämästämme paremman. Ehkä se päivä päivältä on lähempänä, ainakin minä tunnen tulevani vähän eheämmäksi. Tänään kohtasin supermarketin kassajonossa todella merkityksellisen eläkeikäisen pariskunnan. Siitä sain jotenkin kipinää jatkaa tätä hyvin alkanutta matkaani kohti sosiaalisempaa ja avoimempaa elämää. Siinä tilanteessa jotenkin oli niin helppo olla ja rupatella tulevan pyhän ohjelmat yms. jouluhössötykset :). Mitä sillä on väliä, että tosi moni tuijotti meitä ja kassanainenkin hymyili hieman hassusti :).
Lisäksi olen onnistunut saamaan tästä kaupungista hyvän kaverin. Etenkin nyt syksyn aikana kaverisuhteemme on tullut yhä merkityksellisemmäksi. Voin sanoa, että olemalla avoin, otat riskin, mutta voit myös saada ystäviä.
Seurustelukumppania ei vaan löydy Yleiselle vuodattajalle. Mutta eipä tule pakkejakaan, kun ei ehdota mitään kenellekään... :/. Tässä lähistöllä olen kyllä taas vaihteeksi ihastunut erääseen valkoista koiraa taluttavaan nuoreen naiseen. Kaksi kertaa on kohdattu ja tämä on vain napittanut minua silmiin ja hymyillyt... :/. Tai ehkä vain kuvittelen kaiken, tässä hieman pipissä päässäni :). Mutta sitä kun on niin herkkä huomaamaan pidemmät katseet ja toivoo, että ne pitäisivät sisällä hyväksyntää ja muuta positiivista latausta. Ehkä elämäni nainen kävelee minua useinkin vastaan, mutta valitettavasti hän vain kävelee ohitseni :/.
Nyt sain pyörän lampunkin taas loistamaan. Kyseinen halogeenipolttimo maksoi vajaat 7 euroa, mutta kannatti hankkia. Eipähän tarvi tyytyä huonompitehoiseen perinteiseen polttimoon. Mulla on pyöräillessä syyllinen olo jos valo ei toimi. Olis kyllä hyvä sijoitus, jos hankkisin sellaisen napadynamolla varustetun etuvanteen. Tykkään valaista tien itse tuotetulla sähköllä, joten verkkovirralla ladattavaa trendilamppua en hanki. Näissä traditionaalisissa dynamoissa tahtoo olla vain se ongelma, että ne eivät pyöri kunnolla lumisateessa. Laitoin siihen dynamon "rullan" päälle ja sen kiinnitysmutterin alle sellaisen kumitutin, jonka leikkasin ylimääräisestä fillarin kahvakumista. Ainakin näyttää nyt hyvin olevan kitkaa sen kumin ja pyörän renkaan välissä, eli eipä sudi enää :). Sillä napadynamolla pääsisi tuostakin ongelmasta ja niiden aiheuttama vastus on kuulemma aika minimaalista. Vaikka mitäpä pienistä vastuksista. Pysyypähän jalat lihaksikkaina kun on sellaista päivittäistä hyötyliikuntaa.
Huomenna vielä koulua ja sitten on taas vapaa mies. Jes! Se on taas Akkari-päivä huomenna! Saas nähdä, joutuuko käymään kovan taistelun uudesta Ankasta jonkun tenavan kanssa... (vitsi vaan...) Ajateltiin kaverin kanssa katsoa torstaina Tarjan bileet töllöttimestä. Minä olen niin köyhä, ettei minulla ole edes varaa maksaa lupamaksua. Tosin tv:stä luopuminen on ollut yksi isoista elämänlaatua parantavista tekijöistä.
Tänään illalla sain itketyksi tosi pitkän tauon jälkeen. Itkun laukaisi eräs radiosta kuulemani tosiohjelma. Ja yleensä tuijotan naamaani vessanpeilistä, kun kyyneleet valuvat pitkin poskia. Sillä saa jotenkin itkusta enemmän irti. Ehkä se perustuu siihen, että oman naaman näkeminen on niin järkyttävää... :/. Ja lisäksi tunteet ovat taas aidompia, sillä pari viikkoa sitten puolitettu venlafaxine ( 1-[2-dimethylamino-1- (4-methoxyphenyl)- ethyl]cyclohexan-1-ol) -määrä ei enää niin voimakkaasti latista tunteita.
Nyt tässä vielä istun ja raapustan tätä tositarinaani. Langattomista kuulokkeista kuuluu nyt ANNE MATTILA:n "Meri ikuinen"
Voimme vain kuvitella sen yksinäisyyden, jonka maamme puolustajat kokivat rintamalla. Kuinka moni vielä unissaankin käy läpi niitä kauheuksien kauheuksia, ennen viimeistä lepoaan. Minulla oli kunnia saada kuulla erään herran omat kokemukset siitä ajasta. Hän poistui keskuudestamme keväällä. Ei meistä ehtinyt tulla lähimpiä ystäviä, mutta sain tältä parilta paljon eväitä elämääni ja toivon, että antamani aika oli heille myös mukavaa. Olen kolmesti käynyt etsimässä miehen hautaa, mutta en ole onnistunut löytämään. Sovimme erään toisen herran kanssa, että menemme joskus yhdessä ja hän näyttää haudan sijainnin.
Kunpa mekin yksinäiset taistelijat saisimme elämästämme paremman. Ehkä se päivä päivältä on lähempänä, ainakin minä tunnen tulevani vähän eheämmäksi. Tänään kohtasin supermarketin kassajonossa todella merkityksellisen eläkeikäisen pariskunnan. Siitä sain jotenkin kipinää jatkaa tätä hyvin alkanutta matkaani kohti sosiaalisempaa ja avoimempaa elämää. Siinä tilanteessa jotenkin oli niin helppo olla ja rupatella tulevan pyhän ohjelmat yms. jouluhössötykset :). Mitä sillä on väliä, että tosi moni tuijotti meitä ja kassanainenkin hymyili hieman hassusti :).
Lisäksi olen onnistunut saamaan tästä kaupungista hyvän kaverin. Etenkin nyt syksyn aikana kaverisuhteemme on tullut yhä merkityksellisemmäksi. Voin sanoa, että olemalla avoin, otat riskin, mutta voit myös saada ystäviä.
Seurustelukumppania ei vaan löydy Yleiselle vuodattajalle. Mutta eipä tule pakkejakaan, kun ei ehdota mitään kenellekään... :/. Tässä lähistöllä olen kyllä taas vaihteeksi ihastunut erääseen valkoista koiraa taluttavaan nuoreen naiseen. Kaksi kertaa on kohdattu ja tämä on vain napittanut minua silmiin ja hymyillyt... :/. Tai ehkä vain kuvittelen kaiken, tässä hieman pipissä päässäni :). Mutta sitä kun on niin herkkä huomaamaan pidemmät katseet ja toivoo, että ne pitäisivät sisällä hyväksyntää ja muuta positiivista latausta. Ehkä elämäni nainen kävelee minua useinkin vastaan, mutta valitettavasti hän vain kävelee ohitseni :/.
Nyt sain pyörän lampunkin taas loistamaan. Kyseinen halogeenipolttimo maksoi vajaat 7 euroa, mutta kannatti hankkia. Eipähän tarvi tyytyä huonompitehoiseen perinteiseen polttimoon. Mulla on pyöräillessä syyllinen olo jos valo ei toimi. Olis kyllä hyvä sijoitus, jos hankkisin sellaisen napadynamolla varustetun etuvanteen. Tykkään valaista tien itse tuotetulla sähköllä, joten verkkovirralla ladattavaa trendilamppua en hanki. Näissä traditionaalisissa dynamoissa tahtoo olla vain se ongelma, että ne eivät pyöri kunnolla lumisateessa. Laitoin siihen dynamon "rullan" päälle ja sen kiinnitysmutterin alle sellaisen kumitutin, jonka leikkasin ylimääräisestä fillarin kahvakumista. Ainakin näyttää nyt hyvin olevan kitkaa sen kumin ja pyörän renkaan välissä, eli eipä sudi enää :). Sillä napadynamolla pääsisi tuostakin ongelmasta ja niiden aiheuttama vastus on kuulemma aika minimaalista. Vaikka mitäpä pienistä vastuksista. Pysyypähän jalat lihaksikkaina kun on sellaista päivittäistä hyötyliikuntaa.
Huomenna vielä koulua ja sitten on taas vapaa mies. Jes! Se on taas Akkari-päivä huomenna! Saas nähdä, joutuuko käymään kovan taistelun uudesta Ankasta jonkun tenavan kanssa... (vitsi vaan...) Ajateltiin kaverin kanssa katsoa torstaina Tarjan bileet töllöttimestä. Minä olen niin köyhä, ettei minulla ole edes varaa maksaa lupamaksua. Tosin tv:stä luopuminen on ollut yksi isoista elämänlaatua parantavista tekijöistä.
Tänään illalla sain itketyksi tosi pitkän tauon jälkeen. Itkun laukaisi eräs radiosta kuulemani tosiohjelma. Ja yleensä tuijotan naamaani vessanpeilistä, kun kyyneleet valuvat pitkin poskia. Sillä saa jotenkin itkusta enemmän irti. Ehkä se perustuu siihen, että oman naaman näkeminen on niin järkyttävää... :/. Ja lisäksi tunteet ovat taas aidompia, sillä pari viikkoa sitten puolitettu venlafaxine ( 1-[2-dimethylamino-1- (4-methoxyphenyl)- ethyl]cyclohexan-1-ol) -määrä ei enää niin voimakkaasti latista tunteita.
Nyt tässä vielä istun ja raapustan tätä tositarinaani. Langattomista kuulokkeista kuuluu nyt ANNE MATTILA:n "Meri ikuinen"
Vastaukset 11
Vanhimmat
Moi
Luen aina välillä juttujasi mutta yleensä en ehdi itse kirjoitella. Vaikutat tosi fiksulta ja ihanalta ihmiseltä ja kirjoitat elävästi.
Nyt teki mieli sanoa, että 50 % tilanteissa SINÄ kävelet ohi elämäsi naisesta, ei aina päin vastoin...
Minusta yrität haukata liian suuren palan! Onnistumisen mahdollisuudet ovat pienet.
Et uskalla jutella koiranulkoiluttajatytölle, koska sinulla on liikaa menetettävää - koska yrität haukata kerralla liian ison palan.
"Onkohan hän elämäni nainen?" = Liian iso pala.
"Saako tuota koiraa rapsuttaa?" = Sopiva pala.
Oletko huomannut että yrität nielaista kolmen lajin illallisen 200 g pihveineen yhdellä kertaa? Ymmärrätkö ottaa sopivia suupaloja? Tarvitaan monta suupalaa, että saadaan ateria syödyksi.
Olet yksinäinen ja ujo ja alemmuudentuntoinen. Sinulle sopivia suupaloja voisi olla esim. että hankit rupattelurutiinia. Hankit varmuutta ehdottaa ihmisille jotain. Ja hankit näitä taitoja suunnitelmallisesti aluksi sellaisten ihmisten kanssa, joihin et ole ihastunut etkä voisi kuvitellakaan ihastuvasi.
Mitä mieltä olet näistä ajatuksista? Onko sinulla suunnitelmaa itsesi kasvattamiseksi?
ps. Toivottavasti uskallat jutella sille tytölle! (Sano vaikka että onpa hauska koira, saako sitä silittää? Mikä tän nimi on? Ja sitten toivotat mukavaa ulkoilulenkkiä ja poistut. Se olisi sopiva kerta-annos. Näätte varmaan toistekin ja juttu voi siitä syvetä. Ota selvää syveneekö!)
asiat liian vakavasti. Tunteet ovat tunteita, ei niitä pysty kontrolloimaan. Ne voidaan ainoastaan hyväksyä. "Okei, tunnen tuohon naiseen suurta vetoa ja ajattelen joka päivä, jospa hänestä tulisi kumppanini.." ja lisään: "hyväksyn asian". Jos tuntee johonkin ihmiseen suunnatonta vetoa, ei voi mennä hänelle noin vain juttelemaan. Itse en ainakaan voisi. Ja siihen ei sosiaalisilla taidoilla ole osuutta eikä arpaa! Jos on tunteikas ja jännittää, todella myös tekee niin.
Haukata liian iso pala.. etkö itse sitten ikinä mistään innostu vai? Se on vain hyvä juttu, että välillä fantasioi, haukkoo henkeään ja jännittää. Muutenhan elämä kävisi todella tylsäksi.
Moi!
Kiitos Sinulle. Haluaisin olla fiksu ja ihana ihminen... Olen ujouteni takia ollut aina sellainen, etten ole uskaltanut jutututtaa (= muodostaa tutustumista) kiinnostaviin naisiin. Eli näin sitä on vain kävellyt niiden kiinnostavienkin ohitse. Kirjoitit osuvasti 'alemmuudentuntoinen'. Koen niin voimakasta allemmuudentunnetta ja epävarmuutta, etten osaa jutella tuntemattomien kanssa. Tai kyllä aika helposti saattaa juttua muodostua sellaisten kanssa, joihin ei voi muodostua miehen ja naisen välistä kipinää. Eli ikäihmisten kanssa on helppo jutella. Mutta olen kai opettelemassa kokoajan varmuuden hankkimista. Saatan välillä vaihtaa muutaman sanan esim. myyjän tai virkailijan kanssa. Mutta ei sellaista minulla voi muodostua tavallisessa kohtaamisessa. Miellyttävännäköiset naiset tulevat vastaan ja menevät ohitse. Ja sitäpaitsi todennäköisesti menevät omien kultiensa luokse.
Vähän on morkkista kun tällä viikolla olen ratkennut kahdesti kapakkareissulle. Yksinäisyyttä sinne pakenen ja elättelen toiveita, että siellä voisi tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Mutta en minä sielläkään oikein osaa tutustua. Ja tuntuu että baarissa meno on niin pinnallista ja hektistä, etten ole siellä "kuin kotona". Eli eipä ole mitään paikkaa, missä voisin tavata kiinnostavia naisia. Ja tahtoo olla niin, että fiksut ovat varrattuja, ja miksipä ei! Kyllähän se ongelmista viestii jos nuori ok-näköinen ei tavoita tyydyttäviä ihmissuhteita. Onneksi kaikkien tilanne ei ole näin lohduton. Olen kuulemma fyysisesti väliltä: normaali-kivannäköinen ja urheilullinen. Kenties minun voisi kuvitella osaavan helposti saada ihmissuhteet (parisuhde) kukoistamaan. Mutta "MINÄONGELMIEN" vuoksi olen saakutin estynyt ja siis ns. ongelmatapaus. Se selittää yksin jäämiseni.
kenestäkään millään tapaa! Olet yksi suomalainen mies muiden joukossa. Miksi sätit itseäsi? Luuletko, että muut miehet ovat sitten jotain hirveän avoimia ja sanavalmiita..? Hehe. He ovat ihan samanlaisia kuin sinäkin, ujonpuoleisia. Suomalaiset ovat sellaisia. Ei kannata itseään syyttää typerästä kulttuuristamme.
Osut kommenteissasi ihan oikeaan monessa kohdassa! Viestistäni voi saada juuri tuollaisen kuvan, koska en jaksanut kirjoittaa tarpeeksi opitkästi selitellen.
Joo, tunteita ei saa kieltää tai tukahduttaa vaan ne kannattaa ottaa vastaan. Ehdottomasti samaa mieltä! Isot tunteet, myös jännittämiset, on minustakin elämän suola.
Mutta - kyllä tunne-elämäänsä voi kehittää (ehkä vähän eri asia kuin tunteen kontrollointi). Ja sosiaaliset taidotkin voivat liittyä tähän.
Esim. jos ihminen pelkää kauheasti koiria tai hämähäkkejä, asiaa voi treenata niin, että ne eivät enää laukaise sellaista pelkoreaktiota kuin aikaisemmin.
Tai jos alemmuudentuntoisella ihmisella on suppea ihmissuhdeverkko, saattaa kaukoihastus aiheuttaa kohtuuttoman suuren tunnemyrskyn. Mutta itsetuntoa voi vahvistaa, samoin sosiaalista piiriä ja taitoja (ja nämä vielä vahvistavat toisiaan), jonka jälkeen kaukoihastus ei ole enää niin tramaattinen asia. Eikä se johda tunne-elämän kaventumiseen ja siihen että ei muka enää mistään asiasta tuntisi niin suurta ihastusta.
Olin nuorempana monessa asiassa aika samanlainen kuin Yleinen vuodattaja. En uskaltanut jutella kellekään kiinnostavalle pojalle enkä edes oikeastaan katsoa silmiin, jos joku lähestyi minua. Nykyään heitän läppää ja jopa flirttailen kivojen miesten kanssa.
"Tai jos alemmuudentuntoisella ihmisella on suppea ihmissuhdeverkko, saattaa kaukoihastus aiheuttaa kohtuuttoman suuren tunnemyrskyn. Mutta itsetuntoa voi vahvistaa, samoin sosiaalista piiriä ja taitoja (ja nämä vielä vahvistavat toisiaan), jonka jälkeen kaukoihastus ei ole enää niin tramaattinen asia. Eikä se johda tunne-elämän kaventumiseen ja siihen että ei muka enää mistään asiasta tuntisi niin suurta ihastusta."
Minulla ja M1978:lla kun on kummallakin ollut ihastuminen vanhempaan naiseen sairaanhoitajaan/psykologiin ja meille on tullut pakkomielle näistä ihastumisista. Tunnemyrsky on niin osuva sana kuin voi vain olla. Minulla on hyvin hyvin pieni sosiaalinen verkosto, suurimman osan ajastani käytän omassa mielikuvitusmaailmassani, ja kaukoihastukseni ajoi minut itsemurhan partaalle. Onneksi olen toipumassa siitä päivä päivältä enemmän.
Jos oikea luonteesi on olla kaikkialla rohkea ja avoin, flirttailla vieraille/puolitutuille vastakkaisen sukupuolen edustajille ja heittää sitä läppää, niin ok. Ennen et uskaltanut olla oma itsesi, mutta nyt uskallat. Selvä.
Mutta minä itse olen sellainen ihminen, etten oikein nauti läpänheitosta vieraiden ihmisten kanssa. Ne ovat ne inside-jutut perheen ja lähisuvun kesken, jotka naurattavat minua. Huumorintajuinen kyllä olen (omaan huumorintajun), mutten kuitenkaan niin huumorintajuinen. Jos alkaisin toimia vaikkapa huomisesta lähtien niinkuin sinä, olisin silloin joku toinen ihminen, en oma itseni.
On aivan totta, että kavereiden hankkiminen ja itsetunto vahvistavat toinen toisiaan. Mitä parempi itseluottamus, sitä helpompi on tutustua muihin, ja mitä helpompi on tutustua muihin, sitä varmemmaksi olonsa tuntee. Aivan.
Haaste on juuri siinä, että tutustuu muihin omana itsenään. Minulla on vaikeuksia tutustua vieraisiin ihmisiin sellaisena kuin olen, vaan vetelen tekohymyjä joka väliin ja naurankin aivan liikaa verrattuna siihen, mitä normaalisti. Tuollaiset tilanteet näin ollen rasittavat enkä jaksakaan niissä paljoa olla.
Ainakin hahmotat tilanteesi hyvin, se on hyvä.
Haastetta on myös siinä, että erottaa, mikä on ominta itseä ja mikä on jotain ympäristön aiheuttamaa arkuutta tms.
Turhasta arkuudesta kannattaa opetella eroon, mutta ei tietenkään saa luopua tempperamentistaan ja perusluonteestaan.
Entä jos se arkuus on osa perusluonnetta?
Yötä riittää taas..
Lauantai-iltana (eilen) kävin kahden tunnin lenkin. Sitten pesin 60 asteen pyykit ja kokkasin uunissa "lasagnen". Tulee muuten ihan hyvää kun korvaa jauhelihan parilla purkillisella tonnikalaa.
Siinä lähempänä 23 minulle vain tuli ajatus lähteä (taas) kaupungin yöhön. Mutta se oli hyvä juttu. Ei mitään kännäystä (jota en yleensäkään harrasta). Otin vain neljä lonkeroa, koska pidän sen mausta. Mutta mikä hienointa, juttelin aika monen tuttavan kanssa. Tästä siis huomaa, etten todellakaan ole aivan epätoivoisen yksinäinen. Parissa vuodessa olen oikeastaan onnistunut saamaan huimasti tuttavia uudesta kaupungista. Mutta sitä seurustelukumppania ei ole löytynyt. PRKL!
Tuskinpa siellä ravintolassa kohtaisinkaan sellaista aika rauhallista nuorta naista. Luulen että hakemani nainen ei kovin usein käy edes baarissa. Itse asiassa en todellakaan haluaiskaan sellaista kumppania, jolle olisi tärkeää käydä kovin usein yöelämässä. Tiedän että "etsin" unelmieni naista aivan väärästä paikasta, eli juuri yöelämästä(kin). Totta puhuakseni, olisi hieman hassua, jos kohtaisin tulevan seurustelukumppanin pienessä hiprakassa. Mulla jotenkin alkoholi ei oikein tuo mukanaan sellaista vapautuneisuutta tai rohkeutta. Joten ihan ilman alkoholin apua olisi kyllä kiva tutustua johonkin tiettyyn neitoon. MUTTA MISSÄ JA MILLÄ KYVYILLÄ?
Piirit kun on niin pienet. En ole mikään huippusosiaalinen (omasta mielestäni), joten eipä vaan ole sellaista verkostoa, että "tässä on muuten neiti-x ja hän on muuten sinkku.." EI, EI, EI.. Olen kuullut, että moni parisuhde on alkanut kavereiden kavereiden kautta, mutta esim. minun ongelmani on tämä erakkomaisuus ja epäsosiaalisuus. Tosin olen muutaman viime vuoden aikana kehittynyt huimasti, jos vertaan tätä aikaa aikaisempiin vuosiin. Kuitenkaan en ole tavoittanut sellaista "ystäväverkostoa".
Ehkä pistän nyt näppäimistön lepoon ja lopetan nämä yölliset kotkotukseni. Ehkä unta odotellessani luen taas Hellstenin kirjaa.
-Yleinen vuodattaja
"MUTTA MISSÄ JA MILLÄ KYVYILLÄ? "
Kerroit edistyneesi viime vuosina, mutta harjoitteletko tietoisesti niitä kykyjä?
Miten olis tanssikurssi? Niillä on aina pukaa miehistä. Voisit ottaa asian vaikka etupäässä itsetunnonvahvistusharjoitteluna ja läpänheittotreeninä. Voisi sillä oli muitakin kivoja sivuvaikutuksia... joko jo kurssin aikana tai myöhemmin.