Jäähalleja ja

jutussa aamun Kalajokilaaksossa otetaan kantaa niiden tarpeellisuuteen ja hankevetäjien antamiin katteettomiin lupauksiin.

Jutussa kerrotaan Nivalan ja Oulaisten jäähallista varottavana esimerkkinä.
Kun nyt Haapajärvellä puuhataan omaa
hallia.

Mutta meille haapavetisille tärkein asia on jäänyt jutusta pois.
Eli Haapaveden Luistelukeskus on toiminut jo yli 10 vuotta aivan itsenäisesti tuottaen läpi vuoden laajalle alueelle luistelumahdollisuudet.
Ja toimien taloudellisesti.
Niin ylivieskan , Nialan kuin Oulaistenkin luistelijat kulkevat suuren osan vuotta Haapavedellä, kun oma halli ei toimi.

Vasuri-Esko on kyllä kertonut, että talous on hyvin tiukka.
Eikä välistävetäjiä saa hyväksyä.

Olisi kohtuuden nimissä pitänyt jutussa kertoa myös Vasuri-Eskon eli Haapaveden mallista .
4433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

juuri huomioi Vasuri-Eskon liikunta- ja terveystyötä.
Hän kun ei ole vallasväen nuoleskelija,
vaan hyvin itsenäinen toimija.

Äänestä
  • huomioi vain Vasuri-Eskoa käräjöimällä.
    Eli johtajan kunnia kärsinyt .

    Äänestä

  • sivistysjohtajakin kirjoitti:

    huomioi vain Vasuri-Eskoa käräjöimällä.
    Eli johtajan kunnia kärsinyt .

    porukalla luistimet, meinaan alakas hommat luistaa...

    Äänestä

  • ah-ahille kirjoitti:

    porukalla luistimet, meinaan alakas hommat luistaa...

    ah-ahti saisi päästellä Vasuri-Eskon nahalla , siis jäällä, viiltojaan himojesa mukkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulttuuritaloja kirjoitti:

jutussa aamun Kalajokilaaksossa otetaan kantaa niiden tarpeellisuuteen ja hankevetäjien antamiin katteettomiin lupauksiin.

Jutussa kerrotaan Nivalan ja Oulaisten jäähallista varottavana esimerkkinä.
Kun nyt Haapajärvellä puuhataan omaa
hallia.

Mutta meille haapavetisille tärkein asia on jäänyt jutusta pois.
Eli Haapaveden Luistelukeskus on toiminut jo yli 10 vuotta aivan itsenäisesti tuottaen läpi vuoden laajalle alueelle luistelumahdollisuudet.
Ja toimien taloudellisesti.
Niin ylivieskan , Nialan kuin Oulaistenkin luistelijat kulkevat suuren osan vuotta Haapavedellä, kun oma halli ei toimi.

Vasuri-Esko on kyllä kertonut, että talous on hyvin tiukka.
Eikä välistävetäjiä saa hyväksyä.

Olisi kohtuuden nimissä pitänyt jutussa kertoa myös Vasuri-Eskon eli Haapaveden mallista .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu