Haluaisin kysyä, että milloin kerroitte ensimmäistä kertaa jollekin homoudestanne? Millaista kertominen oli ja millaisia olivat ihmisten reaktiot? Olivatko reaktiot hyviä vai saitteko pelkkää paskaa niskaanne? Vai olivatko reaktiot sellaisia, että "kyllähän tuon nyt arvasikin?"
Ei muuten, mutta kun itse olen parikymppinen homopoika, joka haluaisi tulla ulos kaapista aivan lähiaikoina ja siksi kysynkin muiden homojen kokemuksia kaapista ulos tulosta. Tiedän kyllä, että minun olisi pitänyt tulla ulos kaapista jo ainakin pari vuotta sitten, mutta olen pelännyt ihmisten (erityisesti sukulaisteni) reaktioita. Sukulaisille homouteni tulee varmaankin järkyttävänä yllätyksenä, koska en omasta mielestäni ole mikään "neitihomo", vaan aivan tavallinen nuori mies (tiedän kyllä, että homoja on erilaisia, mutta monella heterolla on edelleenkin se tiedotusvälineiden luoma kuva stereotyyppisestä "neitihomosta"). Sukulaiseni (erityisesti vanhempani) ovat melko konservatiivista porukkaa ja koska olen halunnut pitää heihin hyvät välit, niin siksi olen suosiolla elänyt kaksoiselämää (elän yhdessä poikaystäväni kanssa "salasuhteessa" ja se ymmärrettävästikin vituttaa poikaystävääni). Nyt olen kuitenkin päättänyt tulla ulos kaapista poikaystäväni ja oman mielenrauhani takia, maksoi mitä maksoi.
Kirjoitelkaapa kokemuksianne kaapista ulos tulosta. Jos haluatte, voitte kertoa myös nykyisestä elämäntilanteestanne (minkä ikäisiä olette, seurusteletteko jne.).
Asiallisesti, kiitos!
Ei muuten, mutta kun itse olen parikymppinen homopoika, joka haluaisi tulla ulos kaapista aivan lähiaikoina ja siksi kysynkin muiden homojen kokemuksia kaapista ulos tulosta. Tiedän kyllä, että minun olisi pitänyt tulla ulos kaapista jo ainakin pari vuotta sitten, mutta olen pelännyt ihmisten (erityisesti sukulaisteni) reaktioita. Sukulaisille homouteni tulee varmaankin järkyttävänä yllätyksenä, koska en omasta mielestäni ole mikään "neitihomo", vaan aivan tavallinen nuori mies (tiedän kyllä, että homoja on erilaisia, mutta monella heterolla on edelleenkin se tiedotusvälineiden luoma kuva stereotyyppisestä "neitihomosta"). Sukulaiseni (erityisesti vanhempani) ovat melko konservatiivista porukkaa ja koska olen halunnut pitää heihin hyvät välit, niin siksi olen suosiolla elänyt kaksoiselämää (elän yhdessä poikaystäväni kanssa "salasuhteessa" ja se ymmärrettävästikin vituttaa poikaystävääni). Nyt olen kuitenkin päättänyt tulla ulos kaapista poikaystäväni ja oman mielenrauhani takia, maksoi mitä maksoi.
Kirjoitelkaapa kokemuksianne kaapista ulos tulosta. Jos haluatte, voitte kertoa myös nykyisestä elämäntilanteestanne (minkä ikäisiä olette, seurusteletteko jne.).
Asiallisesti, kiitos!
Vastaukset 13
Vanhimmat
olen kertonut läheisimmille ihmisille, siis en tarkoita mitään sukulaisia koska rehellisesti sanotutna he eivät ole minulle läheisiä, mutta siis kaikille kavereille joiden kanssa olen eniten yhteyksissä, useimmat eivät reagoineet siihen mitenkään ihmeellisesti, koska kuuluvat itsekin seksuaalivähemmistöön (biseksuaaleja jne) mutta pari vähän yllättynyttä reaktiota tuli vastaan sillä ns. neitihomo en ole minäkään. en oikein tiedä miten paljon olen tullut kaapista tai kuinka moni ja ketkä tietävät, sillä mm. parilla tunnetulla nettisivustolla jossa on tunnus ja kysytään suuntautumistani, olen kertonut niihin olevani homo. yleensä kuitenkin olen tullut kaapista siten, että joku on kysynyt suoraan ja olen kertonut miten asia on.. ja tämä tapa tuntuu mieluisimmalta, tiedän että muutama entisen koulun kaverini katkaisisi välit minuun jos tietäisivät ja tiedän myös että ne eivät ole kaveruuteni arvoisia, mutta tykkään silti jutella heidän kanssa, joten en myöskään aio kertoa ihmisille joiden tiedän suhtautuvan siihen tosi negatiivisesti. ja niin, olen kohta 18 vuotias enkä ole vielä koskaan seurustellut. :/
Mä taisin olla 16 kun kerroin siskolle, sit vuosia myöhemmin parhaille ystäville, äidille ja veljille. :) Ei kaikki sukulaiset ei tiedä mut ei niille muutenkaan paljoa mitään kerrota. :)
Kannattaa aloittaa jostain jonka tietää suvaitsevaiseksi...ei sitä kaikille tarvitse sanoa paitsi jos kysyy suoraan.
Tsempiä ja kerro vain miten asia on..sulla on tietysti hyvä kun poikakaveri on tukena
Kertarysäyksellä tulin ulos. Olin muuttamassa yhteen poikakaverin kanssa ja silloin oli sopiva hetki. Nyt jälkeenpäin (siitä on jo yli 10 vuotta) ajatellen kaikki meni enemmän kuin hyvin. Kaverit otti asian ihan hyvin vastaan ja vanhemmatkaan ei ole negatiivisesti kommentoineet. Ainoastan äiti välillä voivottelee, kun niitä lapsenlapsia ei sitten olekaan tulossa. Tsemppiä sulle ja ulostulon jälkeen on kaikki helpompaa :-)
Itse tulin 17v ja kyllä pelkäsin pirusti sukulaisten ja tuttujen reaktiota mutta päätin kävi miten kävi niin nyt se katsotaan ja eihän siinä muuta kun alkuun kuulin pientä kuiskuttelua siinä kaikki nyt oon 19v ja niinkuin ei olisi mitään tapahtunut kaikki unohdetaan hetkessä,muistui silloin mieleen iskelmät.Jari Sillanpää joka tunusti julkisesti,ei muuta kun tuu reippaasti ulos kaapistasi,huomaat ei tässä mitään ihmeelistä ollut.ET OLE AINOA JOKA PELKÄÄ IHMISTEN REAKTIOTA-MUTTA TURHAAN.
Itse olin 14v kun huomasin ettei minua todellakaan tytöt kiinnosta,kuljin jatkuvasti poikaporukoissa,olin 16 ikäinen kun faija ja mutsi alkoivat kysellä tytöasioista,vastasin vaan ei kiinnosta kamut ja sen jälkeen on ollut kovin hilj.nyt sen tietävät,oon 18 sukulaiset on kyselleet työistäni oon vaan sanonut ei oo eikä tuu,siihen se on kaikki jäänyt,minun kohdallani ei todellakkaan ole ollut mitään ongelmaa,rohkeutta toivon sinullekin että kyllä se siitä.
ongelmia. en oo koskaan kokenut olevani kaapissa, eihän heterotkaan ole. porukoille kerroin joskus päältä parikymppisenä, mutta uudemmat tuttavuudet kuulevat kyllä poikaystävästä yms perusjutuista ihan normaalin peruskeskustelun lomassa jos asia esiin nousee. tähän mennessä ei ole kukaan pannut välejä poikki tai suhtautunut muutenkaan vaikeasti ja oon nyt siis 28. en mikään neiti itsekään. isän kanssa välit itse asiassa lähenivät kertomisen jälkeen. osa sanoo arvelleensa jotain, osa ei. mulla on aika tiivis tuttavapiiri, eli ei näitä kokemuksia kaihean paljon ole, mutta ylipäänsä aika myönteisiä kokemuksia siis. useinhan se vain lähentää ihmisiä: he kokevat voivansa luottaa sinuun ja sinun ei tarvitse enää pakoilla omaa itseäsi.
Olen 5-kymppinen mies ja vieläkin kaapissa. Toivon, että olisin uskaltanut tulla ulos jo 2-kymppisenä. En kuitenkaan uskaltanut. Silloin homoihin suhtauduttiin ihan eri tavalla kuin nykyisin.
Ehkä eniten kaduttaa se, että en ole uskaltanut kertoa edes parhaalle ystävälleni (heteromies). Olen pelännyt, että ystävyytemme päättyisi siihen. Tiedän: onhan se naurettavaa. Jos päättyisi, niin olisiko se ystävä oikea ystävä ollenkaan. Mutta kuitenkin... Toisaalta jotenkin tuntuu, että ystäväni tietää jo. Tai ainakin aavistaa. Hän ei ole kysynyt emmekä ole asiasta puhuneet.
Neuvoksi antaisin: tule rohkeasti kaapista. Mitä nuorempana teet sen sitä helpompaa se on.
Tulin kaapista ensimmäisenä parhaalle ystävälleni, joka (käsittämätön ja mahtava sattuma) tuli ensin kaapista minulle. Silti se oli tosi vaikeaa, mutta hyvä harjoituskappale. Sen jälkeen kerroin vanhemmille ja he olivat jälkikäteenkin ajateltuna vaikein pala. He eivät oikein vieläkään (6 vuoden päästä) osaa suhtautua asiaan järkevästi, vaikka siis eivät yritä minua muuttaakaan ja välit ovat päällisin puolin ok. En silti tarkoita, että missään tapauksessa katuisin kertomistani. En enää millään jaksaisi salailla suurta osaa elämästäni - sellaisia asioita, joita ei ole sinänsä mitään tarvetta salailla. Sitäpaitsi uskon, että ehkä jo toisten 6v päästä asiat voivat alkaa olla heillekin helppoja ;)
Kavereiden kanssa (niin pojat kuin tytöt) ei taas ole ollut yhtään ongelmia. Kukaan ei ole reagoinut oudosti, joskus olen ollut jopa (ainakin leikillään) hiukan pettynyt, kun juttu on ollut niin samantekevä. Kun itse aina jaksaa kuvitella sitä, miten se olisi muka niin ihmeellistä kuultavaa.
Viimeisenä kerroin mummolle vähän aikaa sitten, eikä sekään mennyt erityisen huonosti. Hän ymmärsi asian, mutta käsittääkseni on sitä hiukan surrut jälkikäteen (lähinnä siis huolissaan siitä, että voinko tulla onnelliseksi tällaisena).
Kerroin reilut 10 vuotta sitten ja oon nyt 30w. Ekana oli äiti, sit hiukan myöhemmin pari tuttua ja lopuksi isä. Hiukan yllättäen isä otti sen aika rennosti ja olikin asiaa jo hiukan aavistellut, kun taas äidille se oli kauhea yllätys ja hän yritti käännyttää mua useaan kertaan. Näin myöhemmin on sitten tunnustanut, että poti huonoa omaatuntoa tästä asiasta, koska koki, että oli jollain tavalla epäonnistunut kasvatuksessa ja siten mukamas tuhonnut mun elämän... Hohhoh.
Mulla oli muuten eka kokemus miehistä sen kaverin kanssa, jolle kerroin ekaksi asiasta. Sitä kiinnosti kokeilla,,, Kannattaa siis miettiä kahteen kertaan, kelle kerrot ;)
Itse tulin 16 kesäsenä ulos kaapissa, sitten koko suvulle kerralla. Meillä on tapana viettää isoa suku joulua. Suvun kartanolla,niimpä sitten nousin ruokpöydästä ja ilmoitin kohteliaasti, että olen homo ja bf.fäni (joka on vieläkin sama) tulee hakemaan minut huomenna, joten minulla on ilo ja kunnia esitella hänet teille. Käänsin txt vielä ruotsiksi, että kaikki varmasti ymmärtää. Tosin äidilleni se ei ollut yllätys kun se oli jo kerran yllättänyt housut kintoissa ja m... suussa. Et kannattaa tulla ulos... hetken se kirpasee kuin mut auttaa... oletpahan ainekin oman elämäsi herra sen jälkeen.
Kiitos asiallisista vastauksistanne! Olen jo päättänyt päivän, milloin räväytän kaikille, mikä olen ja viesteistänne oli kovasti apua. Haluan kuitenkin esittää joitakin tarkentavia lisäkysymyksiä:
Missä vaiheessa huomasitte ensimmäisen kerran, että olette kiinnostuneita pojista ettekä tytöistä? Oliko huomaaminen shokki ja oliko itsensä hyväksyminen vaikeaa? Aiheuttiko se esim. masennusta ja itseinhoa vai oliko se enemmänkin pelkoa ihmisten reaktioista?
Itse olin 11-vuotias, kun huomasin, että pojat kiinnostavat. Yritin olla ajattelematta asiaa, mutta eihän siitä mitään tullut, joten aloin inhota itseäni ja sairastuin masennukseen, josta nyt olen pikku hiljaa alkanut päästä eteenpäin. Minun kohdallani itsensä hyväksymistä olisi voinut helpottaa se, jos vanhempani ja sukulaiseni eivät olisi niin riivatun konservatiivisia. En ole koskaan kertonut heille todellista syytä masennukseen sairastumiseeni, mutta nyt kerron, vaikka pitäisi katkaista välit kaikkiin sukulaisiini. Kavereille olen kertonut tällä viikolla ja ainoastaan muutaman kanssa välit menivät poikki (no, sellaisia kavereita en edes kaipaa, joten menkööt).
Samalla kun kerron vanhemmilleni, mikä olen, niin aion esitellä myös poikaystäväni. Aion esitellä hänet myös sukulaisille, kun tapaan heidät kaikki aivan lähiaikoina. Tietävätpä ainakin, kenen kanssa olen eikä tarvitse enää antaa epämääräisiä vastauksia kyselyihin tyttöystävistä. Oppivat (tai ainakin toivottavasti oppivat), ettei homous ole kauhistus, vaan olen täysin onnellinen yhdessä poikaystäväni kanssa. Tapasin hänet 15-vuotiaana ja olemme olleet yhdessä jo 5 vuotta, joten uskoisin, että kyse ei tosiaankaan ole mistään "kokeiluhomoudesta", sillä tyttöjä en ole ikinä edes vilkuillut "sillä silmällä".
Kirjoitelkaa kaikin mokomin lisää!
olin syksyllä 2005 15-vuotias. Ennen sitä seurustelu tai mikään muukaan ei ikinä edes käynyt mielessä, ja siitä lähtien aloin miettiä poikia, aina ja aina vain enemmän. Aluksi en välittänyt koska luulin sen menevän ohi.
Vuotta myöhemmin, syksyllä -06 16-vuotiaana tajusin että se jää päälle, ja olin hieman alamaissa, lähinnä sen takia että mietin kuka nyt on suvunjatkaja. Mutta sain selville että minulla on pikkuserkkuja. Asian salaaminen ei ollut vaikeaa, koska seurusteluni eivät koskaan ole kiinnostaneet ketään.
Ja sitten tämän vuoden syksyllä kirjoittelin yhden SETA:n työntekijän
ja myöhemmin toisenkin kanssa, kun minua kiinnosti että mitä tästä nyt seuraa. He olivat
tosi kilttejä. Kerroin sähköpostitse tädille ja serkulle. Jotkut ovat voineet arvata jo.
Puheen päätteex täräytin koko perheelle.
Siinä se tieto makas pöydällä kun räkä,näin kuvainnollisesti.
Sisaret ja veljet häipy, äiti meni tiskaamaan, ja isä ilmoitti n 2 min hiljaisuuden jälkeen että viikon saan olla.
4 pv:n jälkeen lähdin Hesaan, pikkusisko sano heihei, ja äiti kerran heilautti kättä keittiön ikkunasta.
4 vuotta on menny ja vaan pikkusisko on soittanu jouluaattona.
Sellasta meillä Pohjanmaalla.