koiran pukeminen

vaatteet niskaan

minulla on erään rotuinen seisoja, jolla on todella ohut turkki. ei siis aluskarvaa ja alavatsassa on karvaton/todella vähäkarvainen kohta. kivekset ja penis ovat myös lähes turkittomat.

osaattekö sanoa mikä on se lämpötila suunnilleen jossa koira tulee pukea ettei se palele? koirani ei siis ole mikään ulkokoira, ei siis tottunut kylmyyteen muuten kuin päivittäisen (runsaan) lenkkeilyn kautta. -15 pakkasella ja siitä eteenpäin olen koiralle aina takin (ja tänä talvena fleecehaalarin) laittanut päälle. -10:ssä myös, jos on ollut vaikkapa tuulista. Tulisiko tällainen ohutkarvainen koira pukea jo -5 pakkasella? tuntuu itsestä pahalta kun toisella ei pakkasella ole vaatetta...
toisaalta koira ei näytä palelevan ellei pysähdytä. se ei siis alle 10 pakkasella mitenkään tärise kylmyydestä kun kävellään. toisaalta pitäisikö koiran tottua kylmyyteen? että ei vaatteita niskaan kuin kovalla pakkasella? tätä kysyn, koska mieheni ei suhtaudu koiran pukemiseen kovinkaan suopeasti. hän siis saattaa viedä koiran kovallakin pakkasella vaatteetta ulos, kun minä en ole paikalla. sitten on nuo kivekset yms. mitä ei oikein voi pakkasella suojata kylmyydeltä... ahdistaa että vielä paleltuvat.

13

1396

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omistajana

      Itse puen koiralle fleecehaalarin, kun lämpötila lähenee nollaa. Koira on on pieni kooltaan, joten jo muutaman plus asteenkin kelillä palelee, jos on tuulista. Kyllä tuo -10 on aika hyvä raja pistää isollekin koiralle takkia päälle, jos turkki on ohut.

    • donjoni

      Kannattaa varmaan ottaa selvää missäpäin koiraa on jalostettu. itse en menisi pukemaan mitään koiran päälle, ellei kyseessä ole tosiaan joku lyhytkarvainen rotu.
      Koirat kyllä selviää kovistakin pakkasista, jos ovat sellaisiin olosuhteisiin rodultaan sopivat.

    • polkko

      No yhtään ohutturkkista eläintä ei Pohjolan luonnosta löydy, kyllä sellainen palelee. Vapiseminen on ainakin selvä merkki. Se on sitä perinteistä ajattelua että kyllä eläin tarkenee. Kehota miestäsi lähtemään lenkille pakkasella pelkissä sisävaatteissa! Ja koiralle semmoinen sporttisen näköinen talvimantteli ettei miestä hävetä. Se fleecehaalari on miehistä vähän nolon näköinen niinkuin joku pyjama.

    • chihustiina

      Meillä chihut palelevat jo muutamalla plusasteella, varsinkin jos on märkää tai tuulee. palelu on yksilöllistä, jos koirasi tärisee ulkona, on hyvä laittaa takki (ja ehkä tossut) päälle. meidän chihut eivät tosin pelkällä takilla pärjää, vaan takin alle tulee villahaalari, jalkoihin tossut ja vielä kauluri.

      • diipadaijaa

        Mitä tuollaisilla koirilla tekee, jotka puetaan kuin nuket..


      • Anonyymi
        diipadaijaa kirjoitti:

        Mitä tuollaisilla koirilla tekee, jotka puetaan kuin nuket..

        No voi hyvää päivää. Mee sinä ilman vaatteita pakkaseen meinaatko että kukaan ei saisi ottaa lyhytkarvaista koiraa


    • aluskarvaton

      Meillä aluskarvaton lyhytturkkinen puetaan jo lokakuussa. Selkä on ongelmakohta joka ei saa saada kylmää, lähinnä sen takia. Myöhemmin ehkä -5 laittaisin muuten, kun tuntuu nauttivan enempi ulkoilusta ja ei ole hätä kotiin. Meillä kun lenkit ei ole mitään puolen tunnin pätkiä.

    • luomuhurtta

      Pitäisin jotain -5 astetta poudalla rajana ja sateella jo 1 astetta, koska kylmyys syö lämpöä. Eikä koira totu kylmään lenkkien aikan, kun suurimman osan ajasta on lämpimässä huoneessa. Käske ukkos alasti ulos, jos naputtaa koiran vaatteista!.Oma hurttani, 35kg, mutta surkean huono turkki, tärisee 0-asteessa auton kyydissä, eli saa toppatakin päälleen jo parilla plussalla.

    • sofi

      Meillä on portugalinvesikoira, jolla turkki on aina 0.5-2 cm pitkä ja ulkona käytetään kovimmillakin pakkasilla ilman takkia. Lämmin mantteli on kyllä ostettu, mutta ei sillä tunnu olevan kylmä ja ei pidä manttelista niin en nää syytä miksi lähtisin sitä kiusaamaan. Välillä kyllä tekee pahaa katsoa, kun se kävelee melkein 20 asteen pakkasessa niin lyhyellä karvalla, mutta neiti ei palele edes paikallaan seistessä. Kai portugalinvesikoirat ovat sitten tottuneet uimaan kylmässä meressa, tai jotain? Sillä välillä tuntuu, että se pärjää melkein paremmin ulkona kun puoliksi siperianhusky ja puoliksi setterimme.

    • fghjke

      Olen hankkimassa kääpiövillakoiran pentua talvea vasten. On sen verran pieni koira ja pohjavillatonkin, että tarttee kait jotain lämmikettä pakkasilla. Elikkäs... Millaisella vaatetuksella mahtaisi tarjeta suomen talvesta ja mikä mahtaa olla sopiva lämpötila aloittaa pukeminen?

    • perussetti4

      Syksyksi sademantteli, kun tulee sateet ja tuulet ja vain pari lämpöastetta.
      Miksei kurahaalarikin.
      Talveksi lämmin talvimantteli, fleecehaalari tai villapaita vielä lisäksi kaikkein kylmimpiä päiviä varten.
      Kenkiä en ole koiralla käyttänyt. lenkki tehdään pakkasella ripeästi eikä seisoksita.

    • koira kertoo

      Meillä puetaan koiralle fleece -10 asteen paikkeilla ja paksumpi takki -15. Jos nyt on oikein kylmä tuuli niin silloin paksumpi jo lämpösemmillä asteilla sillä pitää tuulta paremmin.
      Omani osaa kyllä ilmaista hyvin milloin on kylmä. Lenkillä hyytyy aavistuksen verran ja alkaa vilkkuilla taakseppäin, kotipihassa hakeutuu itse ovelle.

    • tärinä ja vapina

      Meillä on ollut kaksi samanrotuista lyhytkarvaista koiraa, joista toinen ei tarvinnut mitään vaatteita kuin kovilla pakkasilla ja toinen raukka palelee jo syyskuisissa sateissa ja on edelleen viisi- vuotiaana herkkä kylmälle. Tällä käytän myös sadeviittaa ja jos mökillä lämpö laskee yöllä lattian tasolla syys/talvella alle 20 niin yönuttu on koiralla.

      Metsäriehunnassa vaatteita ei tarvita mutta kävelyt on liian hitaita tälle isohkolle koiralle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1581
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1204
    3. 85
      1068
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      877
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      804
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      769
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      725
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      725
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      691
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      622
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      621
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      567
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      548
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      541
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe