Kun on niin vaikea keksiä lahjoja toisille, ajattelin, että olisi kiva tehdä ketju siitä, mitä kukin haluaisi itselleen lahjaksi. Ehkä muutkin voisivat saada niistä vinkkejä. Viestiin siis ikä, sukupuoli ja lahjatoiveet.
Itselläni on aika paljonkin tavaroita, joista ilahtuisin, en siis tietenkään kaikkea oleta saavani.:) Niin ja ikää minulla on 23 vuotta ja olen nainen.
-risteilylahjakortti
-lahjakortti hierojalle/kasvohoitoon/kampaajalle
-jalkakylpy-"laite"
-popcorn-kone
-alusvaatteita
-glögilaseja
-tarroja (ei ehkä yleisin toive omanikäisille, mutta käytän niitä paljon kirjeisiin:))
-toimistotarvikkeita; luentopaperia, hyviä kyniä jne.
-laadukkaat hiustenhoitotuotteet (kampaajalta)
-videokamera
-digikamera
-suklaata ym. herkkuja
-kalevalan Lumikukka- kaulakoru ja korvikset
-kello
Eli tässä näitä nyt oli. Luettelin nyt oikeastaan kaikki asiat, joita ylipäätänsä haluaisin saada, voi olla ettei ihan kaikkia tule jouluna tai edes ensi vuonna, mutta saahan sitä unelmoida.:)
Itselläni on aika paljonkin tavaroita, joista ilahtuisin, en siis tietenkään kaikkea oleta saavani.:) Niin ja ikää minulla on 23 vuotta ja olen nainen.
-risteilylahjakortti
-lahjakortti hierojalle/kasvohoitoon/kampaajalle
-jalkakylpy-"laite"
-popcorn-kone
-alusvaatteita
-glögilaseja
-tarroja (ei ehkä yleisin toive omanikäisille, mutta käytän niitä paljon kirjeisiin:))
-toimistotarvikkeita; luentopaperia, hyviä kyniä jne.
-laadukkaat hiustenhoitotuotteet (kampaajalta)
-videokamera
-digikamera
-suklaata ym. herkkuja
-kalevalan Lumikukka- kaulakoru ja korvikset
-kello
Eli tässä näitä nyt oli. Luettelin nyt oikeastaan kaikki asiat, joita ylipäätänsä haluaisin saada, voi olla ettei ihan kaikkia tule jouluna tai edes ensi vuonna, mutta saahan sitä unelmoida.:)
Vastaukset 186
Vanhimmat
Moih :)
Itse olen 18v prinsessa ;D
ja "unelmoin" seuraavista :
-Hajuvesiä
-Guess by marcianon ja Chanelin laukun ja lompakon
-hienoja alusvaatteita
-suklaata.mmm..
-Laadukkaita meikkejä mm. Dior,chanel,nars.. jne.. ;)
-rahaa
-matka jonnekkin Espanjaan,Kreikkaan,Dubaiin tai Italiaan.... =D
siinä taisi olla kaikki ?
Muuten mikä tahansa lahja kelpaa :)
Haluaisin rinnalleni miehen jolta saisin rakkautta ja ystävyyttä ja haleja ja suukkoja =)
Mies, joka ei tarvi lahja. Ruoka joulun riittä, joululahja ei kiinnosta, kun on aikunen ihminen tarvi.
Kun on tarpeseksi lahjakas muttekin.
Hyvä joulua
toivotta: Joulu rauha rakkasta ihminen
Kemikaaleja itseensä tuputtava nainen (ja mieskin)
on tyhmä. Ei ole ihme, että on paljon mm. rintasyöpää ja äidinmaidossa on paljon
kaikenlaisia kemikaaleja, jotka ovat haitallisia
vauvan terveydelle.
Vanha eukko ei enää jaksa kiinnostaa.
Haluaisin sänkyyn nuoren naisen kanssa.
Ota minut niin saat kaiken tuon haluamasi mutta toimi nopeasti, tarjous voimassa vain rajoitetun ajan. Hyvää joulua sinulle.
Kemikaalivaaralle: kemikaaleja on valitettavasti nykymaailmassa joka paikassa, jopa niissä sinun ja minun luomukaurahiutaleissa. Kuluttajana voi tehdä viisaita valintoja, ja koittaa minimoida altistuksen. Esimerkiksi nykyään löytyy oikeasti laadukasta luonnonkosmetiikkaa, joka ei enää tarkoita jotakin kasvoille röhvättävää mummon yrttimössöä. Myös herkälle ja allergiselle iholle alkaa luonnonkosmetiikasta löytyä vaihtoehtoja, hyvä asia myös allekirjoittaneelle atoopikolle!
Itse olen "kohtuus kaikessa" linjalla. Eli osa käyttämistäni tuotteista on luonnollista ja "luomua", mutta tuskin siihen kuolen, jos ostan käsisaippuan ja hammastahnan ihan tavallisesta marketista.
Itse siis voisin toivoa Joululahjaksi laadukasta luonnonkosmetiikkaa, esim. Lavera, Themis tai Sante. Ja jonkun ihanan pehmeän hieronnan tai hoidon. Ah, tasapainoa keholle ja mielelle :)
Terveellistä ja kohtuullista Joulua kaikille! Muistakaa silti vähän herkutella ;)
pistä viesti sähköpostiin [email protected]. niin jutellaan lissää. Siinä olis mullekin hyvä joululahja. Toivottavasti asut Tampereella päin ;) Ja oot ikäluokkaa 25-35 :p
OLen 16 tyttö ja haluaisin lahjaksi
-sovitusnuken
-hajuvesiä
-pyjama
-kameran
-ja jotain mikä on kauniisti paketoitu =)
Olen siis 17 vuotias tyttö..
-bändi t-paidat kelpaa aina
-cd/dvd:itä
-piirustustarvikkeita(paperia, kyniä, tusseja kun piirtelen paljon)
-hiustenhoitotuotteita yms. hiusmönjiä.. : D
-skanneri ois aika tarpeellinen.. :"DD
-puman tai espritin "hajuvesiä"
semmosia miulle.. : D
edelliseen listaan
-joku kiva peli, esim. Alias
-Hugo Bossin hajuvesi
-sammutuspeite
-joku jouluinen kukkajuttu tai joku muu kasvi
-sinkkuelämää- DVD paketti
-Aalto kynttilälyhty
-tehosekoitin
lisäys oli siis aloittajalta, n23.
haluan plasmatelevision 50"gaultierin dödö,nokia kommari9200i,ferrarin läppäri,chrysler 300c-bilikan.t:60cent.
ja hyödyllinen ketju, mutta olisi kiva saada miestenkin vastauksia. Ja eri ikäisten. Laittakaahan nyt, ei vaadi paljon vaivaa ja jollekin voi olla vastauksestanne suuri hyöty.
Nainen 28v.
Haluaisin:
-Yömekon,sellasen mustan satiinisen
-Sukkia
-Alusvaatteita
-Koruja,hopeakoruja.
-Hiustuotteita (kampaamo)
-Villasukat
-Iittalaa tai oliivi-sarjaa
-No kamera ois kiva=D
-Lahjakortti johonkin vaateliikkeeseen
Juu,tässä nää onnii=)
olen nainen 19 ja toivon
kotiruoka- keittokirjaa
yöpaitaa kuhan vaan ei ole jouluinen
pörrösukat ei jouluinen
muutama cd-levy
kultaketju
suklaata
astioita sarjaan jota kerään
Olen N28v Ja joululahja toiveet on
- pölynimuri jonka tiiän saavani
- flafonki lamppu.
-dvd soitin.
(16v tyttö)
-Hiustenhoito tuotteita, hyvän tuoksuisia kylpyvaahtoja ja öljyjä
-Escada Sentiment
-Vaatteita
-Yhdet korkokengät (tais olla joku "Natalie" merkki)
-Ison pehmolelun sängylle makaamaan
-Kauniin babydollin ja lämpimän pyjaman
-Kirjan, "Princess, story behind the veil"
-Alusvaatteita
...siinä ne, kertokaa miehetkin jotain!
Haluaisin ite Fifa Street2 pelin sekä Formula1 2006 pelin ja dbz mangoja, myös jonkun siistin pipon.
jumppamaton, sormuksen, korvikset, kirjan, torkkupeitto(iso), jumppakeppi, pyjama, kylpytakki,
- fleecealusasun
- lämpö/villasukkia
- lautasia (punaista Teemaa)
- trangian
- untuvamakuupussin
Voisin luopua hyvillä mielin noista kaikista, jos saisin kaikkein parhaan joululahjan eli koko perheen joulun. Avioliiton aikana ei ole kertaakaan saatu viettää joulunpyhiä kokonaisuudessaan yhdessä.
Olen (nainen, 29) tässä vaiheessa vuotta niin täynnä ostamista ja tusinatavaroita, että haluaisin lahjaksi jotain
pientä
itse huolella väkerrettyä
eettistä/luontoystävällistä
aineetonta
Pienet neuleet on aina ihania. Herkkulahjoja olisi kiva saada, vaikka purkillinen itsetehtyä vaniljasokeria tai hilloa purkissa tai nätisti koristeltuja keksejä itse tehdyssä rasiassa. Joku pehmeä söpö paituli olisi kiva. Luonnonkosmetiikkaa, tuoksusaippua tm. Ja kynttilät on aina varma valinta mun kohdalla, varsinkin mehiläisvahasta tehdyt.
No jos joku kova paketti pitää mainita niin charlie chaplin dvd-boksi :)
Ainakaan en halua enää yhtään
koriste-esinettä: kalliita vaaseja, tuikkulyhtyjä tm. jotka eivät tietenkään sovi niiden kanssa joita sai viime vuonna ja sitä ennen
sisustustavaraa: kuten ed.
astiaa: on kaapeissa tarpeeksi ja liikaakin
pyyhettä: kuten ed.
lakanaa: kuten ed.
korua: vain harvat korut sopii makuun
synteettisiä hajuvesiä tm.: ahistaa henkeä ja vetistää silmiä
elektroniikkaa: haluan ostaa laitteeni itse
kuin sinäkin. En tosiaankaan halua enää mitään niitä, joita säkin luettelit. Niiden tilalle juuri niitä itse tehtyjä kivoja juttuja kuten
itse valettuja kynttilöitä,
neuleita (sukat ja lapaset tervetulleita)
pikku tauluja ym.
Ostetuista lahjoista ne tärkeimmät ovat, kuten on koko ikäni olleet:
lämmin,pehmeä puuvilla tai flanelli pyjama
pörrösukat
hyvä kirja pyhiä varten
paljon hyvää suklaata!!
Tässä ne tärkeimmät aineelliset lahjat, tärkein "aineeton" lahja on rauhallinen ja hiljainen Joulu, aaton kynttilähartaudet ja Joulupäivän aamun Jumalanpalvelus sekä levollista aikaa sen hyvän lahja kirjan lukemiseen:)
Lapsesta asti ovat nää toivomukset pysyneet samoina ja yleensä olen ne myös saanut. Olen siis aika onnellisessa asemassa oleva mummi.
RAUHALLISTA JA HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!!
34 v. haluaisin:
-uudet salivermeet
-uuden juoksuasun
-jonkin ihanan hajuveden
-nenäleikkaus lahjakortin
-oloasun
-koruja
-kalevala kaupunkisormuksen
-huonekaluliikkeeseen ISON lahjakortin
-namuja
Haluaisin lapsilleni iloisen joulun, yhdessä perheen kanssa, hyvää ruokaa ja yhteistä aikaa. En tarvitse enempää tavaroita. m35.
Siinä se on
noiden lisäksi vielä terveyttä. Nainen 44v.
Läheisyyttää, lämpöä ja rauhaa. Myös kiireetöntä aattopäivää ettei heiluta ja hosuta sen ruoan kanssa. Kyllä se järjestyy pienemmälläkin hosumisella. Riidat tietysti pois.
Vasta sitten: olisi kiva lähteä jonnekin lämpöön matkalle, kun sairastellut pari vuotta. Joulurauhaa kaikille.
vastaus. :)
Mä (nainen 21) haluisin:
- Frendit/Simpsonit/Sinkkuelämää tuotantokausi
- mankka/stereot
- kännykkä (mieluiten kameralla mutta ainakin väreillä, on kiva saada kuvaviestejä)
- digikamera
- verhot
- keittiövempeleitä, jonkin tehosekottimen tai vatkaajan tai jonkin sellasen
- hopeakoruja (korvikset ja sormukset etenkin)
- Escadan In to the blue -tuoksun ja Dolce & Gabbanan Light blue -tuoksun, nam :)
- dvd-vhs- yhdistelmän
- peikkarin
- pieniä/kokoontaitettavia tuoleja
- kaikenlaiset hemmottelujutut ois tervetulleita, esim. jokin tuoksu-dödöpakkaus tai ihonhoitopakkaus
-hieromaeläin tai mikä se on sellanen puinen hieromjuttu joka on jonkin elukan näköne :)
Jotain tollasta. :) Tosin mulle nyt kelpaa ihan mikä vaan, pääasia että muistaa toista. :)
Olen toivonut vaimoltani vyömunan, jolla laajennetaan seksuaalista kanssakäymistämme. Vaimon tarkoitus on käyttää sitä minuun. Innostui ideasta!
Isä lupasi auton joululahjaksi. VW golf tai BMW 300 sarjan mallin. Uutena, toki.
Lisäksi videotykki ja pleikka 3.
t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
tai windowsin fingerprintti
Kaalimato tai vastaava vibraattori. En vain tiedä, keneltä sitä kehtaan pyytää. Poikaystävää ei ole. Kaalimato ja kaupanpäälle komea suklaasilmä, esimerkiksi joku söde Somalimies kaupanpäälle olis namu!
olen 21 vuotias nainen.
toivon:
-pussilakanasetti
-kosmetiikkatuotteita
-läppärin
-koru,joku kaunis,herkkä (kalevala korut)
-lahjakortti kampaajalle
-villasukat
-kylpylämatka
-suklaata tai joku herkkukori
nämä saa pakettiin...
mutta toivoisin myös jouluksi LUNTA ja kaikki rakkaani lähelle!
Itse haluan Ferrarin
Isäni osti mulle luultavsti sellaisen täältä http://www.polkuautoja.fi/shop/kauppa8/products.php?&action=show&id=3322&show=all
Kaksi miljoonaa euroa ja kyvyn lentää.
Everything I have ever seen in the movies!
olen 15
Vaikka esimerkkejä:
-marimekon sukat,laukku,penali,kukkaro jne
-pyjama
-karkkia
-luistimet :D
-singstar
-seinäkalenteri
-pyyhe
-hygienia pakkaus
kyllä kaikkea löytyy
Olen 22-vuotias nainen, ja seuraavanlaisia
lahjoja ottaisin mielelläni vastaan:)
-lahjakortti vaatekauppaan
-lahjakortti kasvohoitoon
-täydennystä astiakokoelmaani
-rannekello
-jonkun hyvän lehden tilaus
Hmm...Paljon muutaki ilahduttavaa tietysti
löytyis, mutta tuossapa nyt muutama esimerkki;)
Toivoisin..
*Omille hiuksilleni sopivia kampaamo-hoitotuotteita (moni muukin oli tätä toivonut :))
*Jalkakylpyainetta
*joku hieno, vähä "erikoisempi" heijastin. Monet on ku koruja!
*Jotain itse tehtyä ja JUURI MINULLE tarkoitettua
*Pientä ja suloista :)
*Tietynlainen jättipyyhe,mieluiten kuitenki ostan itse :)
*Tykkään monista sellasista jutuista jotka jossain vaiheessa saa "kulutettua pois", kynttilät, syötävät.. En sen takia että niistä pääsee pian eroon, vaan siksi ettei jää joka paikka täytee tarpeetonta roinaa :)
En tahtoisi..
*astioita
*koriste-esineitä, ellei ole aivan erityinen ja minun tyylinen
*pyyhekeitä
*vaatteita
*joulukoristetta
Toivottavasti on apua jollekkin :)
Aika hankala enää tässä iässä keksiä itselleen lahjatoiveita... mutta tässä muutama.
-Solariumkortti
-Lahjakortit kampaajalle, kosmetologille sekä vaatekauppaan käy aina
-Salihanskat, juomapullo, hikipyyhe
-Kuntosalikortti olisi käypä lahja jokaiselle!(huom. jos naisesi ei harrasta liikuntaa, niin saattaa ottaa pahalla :D)
-Lahjakorit ovat myös hauska idea, kun niihin voi koota tavaroita liittyen johonkin teemaan. Kalastus, meikkaus, ihonhoito, kuntosali...
Muistakaa lapset vanhempianne,ja isovanhempia
KIITOS!
Muistot vain muistona vanhemmistani sekä isovanhemmistani, mutta varamummo on onneksi olemassa jonka luona käymme lasten kanssa vähintään kerran kuukaudessa (hän oli naapurimme 7-vuoden ajan, ja on minulle edelleen hyvin tärkeä, lämmin ja hyvä ihminen, kaiken kokenut 84-v vanha rouva.
Mutta mielestäni olet oikeassa et nuoret tuntuvat unohtavan vanhempansa ihan yksin jopa jouluna, mikään ei ole hirveämpää kuin olla ihan yksin joulu.
Vaikka omien vanhempien kuolemasta on jo jonkin aikaa, jouluna sytytän kynttilän pihalleni ja ajattelen heitä, miten mielelläni olisin jakanut enemmän jouluja heidän kanssaan, mutta aina ei kaikki mene tässä elämässä niin kuin ajattelee.
No ainaskin haluan:
*Marianne suklaarasian...ja sen saankin kaverilta
*Tomb Raider legend PS2 peli
*Poets of the fallin huppari
*Rahaa n. 20€
Niin ja ikää minulla on 12,5 ja olen poika.
hernekeittoa.
21 v mies...
toivon kaikille hyvää joulua
toivon että en riitelisi jostain turhasta kenenkään kanssa
äijä ei ottais viinaa jouluna.Se olisi kaikkein paras jolulahja.en tarvitse mitään materiaalia.
Minä en halua lahjaksi mitään, sillä minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja enemmänkin. Minä en myöskään halua ostaa kenellekään yhtään mitään, sillä aikuiset ihmiset saavat kaupasta itse sen mitä näkevät tarpeelliseksi. Joulu tuntuu olevan vain kauppiaitten juhla. Romua on tässä maailmassa aivan tarpeeksi ja ahneudella ei ole mitään rajaa. Muistetaan kuitenkin, että käärinliinoissa ei ole taskuja eikä ruumisautossa peräkärryä. Romun perässä juokseminen sucks!
Olen kanssasi täysin samaa mieltä!Aikuiset lapseni ovat niin kiittämättömän ahneita että esim.joku 100(sadan)euron lahja ei ole mitään..Naama mutkalla nyrpistellään vaikka lahja on ostettu Heidän mieltymyksensä mukaan.Kun olisi ollut kalliimpiakin tuotteita saatavilla....
Ja Jouluksi kun tullaan niin istutaan valmiiseen pöytään,lähdetään siitä seurustelemaan ja sitten vielä illan päälle ihmetellään että:mikä sillä äidillä on kun meni jo nyt nukkumaan eikä tule seurustelemaan Heidän kanssaan?!Eikä mitään puhettakaan siitä että joku olisi edes hieman auttanut joulun valmistelussa,vaikkapa edes salaatin tehnyt kaverina tai kattanut pöydän ja puhumattakaan siitä että edes omat lautaset kerättäisiin astianpesukoneeseen....
Olen niin kyllästynyt tuohon itserakkaaseen touhuun että riittää jo kiitos!
Juu, kyllä jo aikuisen pitäis päästä lahjahulluudesta, antaa voi vaikka suklaasydämen ja pusun. Ostaa voi itse just sen mitä tarvitsee ja haluu, yleensä kun lahjaostot menee pieleen ja jää vaan nurkkiin makoileen!
Vaikka olen tallannut miehisenä jo puolvuosisataa, on kertomasi tosi kuin vesi; yks raataa ja muut syö antimet! Eikun komentaa vaan kaikki joulusiivoukseen! Älä raada yksin, jos muut ei auta, tee arkinen juhla vaan.
Teeppä temppu ja katoa osta heidän lahjarahoillaan itsellesi joululoma jostain ihanasta hemmottelu paikasta valmiit ruuat eteen kannettais,valmiit siivot jne...ja vaikka rentouttavaa tanssahtelua tai joku hieronta ja vot voit sitten illan päätteeksi mennä suklaan ja itsellesi ostaman kirjan kanssa sänkyyn nauttimaan.Meillä vaikka vietämme joulua vanhenpienkin luona niin me lapset kannamme kortemme kekoon isoveljeni siivoaa ym...minä ja isosiskoni tuomme ruokaa tullessamme,sovimme etukäteen sulassa sovussa kuka tekee tai tuo mitä.Näin äitimme saa ottaa rennommin ja meille rakkaus ja yhdessä olo ovat aina olleet lahjoja tärkeinpiä.Sain ihanalta mieheltäni jo etukäteen pyykinkuivausrummun jota halusin ja niin iso hankinta kyllä riittää lahjoiksi meille molemmille omaan kotiimme siis satsaamme ja ne halit ja tuhannet pusut savat olla sitten kaupanpäällisiä
Riittäisi kun saisin viestin ystävältä josta en ole kuullut vuoteen.
Ja tietenkin rauhaa maailmaan ja ympäristöongelmat pois.
Hyvää Joulua Sinulle! Nauti joulusta kynttilöin, vaahtokylvystä, romanttisista leffoista telkusta ja rentoudu untuvapeittoon silkkipyjamassa suklaarasia vieressä ja mukavia lehtiä/kirjoja tai puolisokin.
Tietysti odotan myös vastalahjaa !
kuin että perheelläni olisi ihana, lämmin, rauhallinen ja kiireetön joulu! Mitään en tarvii lahjaksi kun kaikkea krääsää on, ja lahjan ostajissa ei ole roopeankkoja=)
Mitä ihmettä sinä tyttöparka POPCORNKONEELLA? Se on nimittäin ainoa vekotin jota minulla ei ole ollut(en ollut kai tiennyt koko laitteesta silloin kun olin vielä materialisti)
Haluisin rahaa, lahjakortin johonkin vaatekauppaan ja lomamatkakin olis kiva (:
Saavani mieheni Suomeen ja uuden sängyn;)
Älä ruinaa sänkyä, mene heti kauppaan ja ilahduta itseäsi niin et jää edes vastaostoa velkaa toiselle ja saat just sellasen vaneripunkan kuin haluat, mutta muista myös patjat ja ne tulee kalliimmaks kuin se sänky.
Taidan tehdäkin, ja tosiaan ne patjat tulee kalliimmaksi kuin itse sänky, joten taidankin ostaa jenkkisängyn sitten.Toivottavasti tulee se sängynlämmitäjäkin vihdoin kotiin:) Hyvää joulua.
Elikkä ikää 20 vuotta ja tyttö olen. minulla pikkuinen poika ja ihana mies=)
Elikkä olen jo saanut kaiken mitä olen aina toivonut, mutta tavarana voisin toivoa:
-epilaattori ois sellainen ykkönen
-Pojalle jotain pentä kivaa (vaatteita/leluja)
-Jotain hyvää (suklaata, toffifeeta)
-Kynttilöitä
Ja jotain muuta sen sellaista kivaa=)
Haluaisin turvalliset miehen käsivarret ympärilleni sekä koiralleni lissä elinikää.
Minä ainakin innostuin kun paikallinen K-kauppias oli ostanut ja asettanut erikseen näkösälle uuden valmistajan tai maahantuojan liuskaherkkuja läpinäkyvässä rasiassa, joka paketoitu punaisella rusettinarulla! Ostin niitä jouluksi 5 kpl hauvalle, ja kokeilin yhtä pakettia sen edessä, jota hiukan raotin ja vedin yhden lätyskän esille. Se katsoi mua kysyvästi ja lähestyi hiljaa hitaasti ja taas katsoi ja kehotin vetämään sen sieltä ja niin hetken kuluttua hitaasti veti itselleen herkkuluiskan!
KSYLITOLIPURUKUMIA JA SUKLAATA!
Haluaisin lahjaksi...että joulu olisi mahdollisimman äkkiä ohi ja seuraava vasta 10v kuluttua :)) Inhoan tällaista ostamis joulua. Joo, en lähdekkään siihen mukaan, mutta pakosta törmää paniikissa juosenteleviin perheisiin täpötäydessä kaupassa.
minulla on jo kaikkea! mutta vois sitä toivoa;työ paikan! että joulu aatona ois lunta! siunattua joulun odotusta!!!!!!!!
Toivotaan että joulutoive toteutuu,töitä löytyy Sinulle :)) Myös se lumi oli hyvä toive, minkä minä tyystin unohdin.Pitää oppia katsomaan kaupallisuuden läpi.
Joulun odotusta.
Olen Nainen 18v.
Toivoisin..
-Koruja
-Meikkejä ja Hiustenhoitotuotteita
-Lahjakortin vaateliikkeeseen tai kenkäkauppaan
-Ratian kylpytakin
-Hajuvettä
-Seinäkalenterin
-Uuden kameran
-Läppärin
-Aamutossut
Ja sitten nämä mitä todennäköisesti en saa..
-chihuahua ja auto :)
lapsenlapsilta omakätisesti tehdyt piirustukset:-)
(olen kuuskymppinen)
No yksinkertaisesti haluan miehen !
Ite toivon melko vähän lahoja, mut tosiaan aika hyödyllisiä...
- Nahkarotsi 200e
- PinUp seinäkalenteri
- Rahaa
- JA SUKLAATA TIETYSTI NJAM !;D
lahjani mutta saan loput aattona enkä halua mitään muuta kuin perheelle mukavan ja rentouttavan iloisen joulun ;)
Ja höysteeks Saarioisten herneitä.
Kun 19v tytöltä kysyttiin että mitä toivoo joululahjaksi niin iPod ja lahjakortti hierojalle :) Ja elämä jatkuu vaikka noita ei löytyisikään.
Saisin oman kullan kainaloon!
Minä toivoisin ,että kaikilla olisi rauhallinen joulu ja aikaa perheen ja ystävien kanssa.
Haluaisin joululahjaksi omenan vaikkapa paperi-pussissa , muuta en tarvi. Ei Joulu ole ostamisen eikä lahjojen takia , kauppamiehet yrittää vaan rikastua
- DVDEITÄ
- CD LEVYJÄ
- DVD-BOKSIT
- KIRJOJA
- SUKLAATA
- JOTAIN MUUTA
- LUNTA
Itse ostin vaimolleni tähtikaukoputken.
Siinä on sitten aattona ihmettelemistä kun avaruuden valloitus voi alkaa.
Mahtaako näkyä Ufoja ?
Voi kuinka hurmaava ajatus ostaa kaukoputki lahjaksi, katsella sitten yhdessä rakkaan kanssa ääretöntä avaruutta ja ihailla tähtien tuiketta, voiko romanttisempaa olla.. :) hyvää joulua..
ihan vain mulle riittää joululahjaksi, kun saa olla perheen parissa ja syödä hyvää jouluruokaa.
mutta kiva se on saada tietenkin vaikkapa pörrösukat, jotka lämmittävät jalkoja suihkun jälkeen.
Nainen 22vee
-kattovalaisin
-rahaa
-lahjakortti esim. Yves Rocheriin tai H&M:lle
-yöasu
-sukkia
-alusvaatteita
-juomalaseja
-torkkupeitto
-pata
siinä ainakin tärkeimmät, tuskin tulen kaikkia saamaan ja en ole edes osaa ääneen toivonutkaan :D
Rauhaisaa ja stressitöntä joulun odotusta kaikille!
Joululahjatoiveeni olis:
-dvd/vhs-laite
-sohvakaluste
-rahaa
-olkalaukku
-sänky
-kirjahylly
-tietokone
-taulutv
-imuri
siinähän niitä muutama.... =D
Jäi sanomatta, et oon 33v nainen
Vaikka ketä sitä kehtaisi kotiinsa päästää, jos ei ole eka siivonnut itte.
Ei oikeastaan kiinnosta tavarat: niitähän on kaupat väärällään, mitä unelmaa niissä olisi?
Hyyää pöllimettää jos joku lahjottas muutaman hehtaarin, soliski somaa. En mie rahalekhan sanos njet...mutta kun ei sitä kelhän ole, turha toivoa.
Minua ei kiinnosta enää mikhän, olen ylivanha akka. Hyvä jos on näin. mie olen tytyväinen näin.
Moninaiset ovat kansalaisten lahjatoiveet.
http://www.youtube.com/watch?v=VjUaTbPKj5E&feature=related
JA ONNELLISTA VUOTTA 2008
Samoin,SYDÄMELLÄ.
Kiitos.
Paljon on toiveita ja niistä suuri osa turhia. Kertooko ikä/sukupuolijakauma yhyiskunnastamme jotain? Vai vinkuvatko yleensäkin naiset enemmän kuin miehet?
Olen nainen 39 enkä halua lahjoja. Joululahjat vain lapsille.
krömyjä.
Eli ei saa olla niin järkevä, ettei lapsille ostaisi lahjoja.
Mikä sinä olet arvostelemaan muiden joululahjatoiveita? Jokaisella on oikeus toivoa lahjoja tai olla toivomatta, oli aikuinen tai lapsi.Et ole yhtään sen parempi kuin muutkaan. Pönttö.
kuitenkin.Materialismi on syntistä itsekkyyttä.
Matt- 6:33
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
T:Daidaih
ps. sopii kaiken ikäsille
Kaipaan todella rauhaa,elämässäni on kaikki ihan OK vain todellinen rauha puuttuu.
Minä en oikeastaan toivo yhtään mitään. Jos olisi omia lapsia jo niin varmaan joulukin maistuisi joltain.
Lahjoja on kivempi antaa kun saada. Joskin jos joku haluaa minulle jotain antaa toivoisin sen olevan esimerksiksi:
Jokin lahjakortti (koska voi käyttää sitten un siihen on tarvetta)
Jotain itsetehtyä ja merkityksellistä (esim.itse tein parhaalle ystävälleni sellaisen suuren seinätaulun jossa oli valokuvia...otteita vanhoista kirjeistä ja kirjiksistä, kaikkia muistoja yli 15 vuotisen ystävyytemme ajalta ja olisin kyllä iloinen jos itse saisin sellaisen)
Olisi ihana jos joku laittaisi oikein hyvää ruokaa ja kutsuisi syömään.
Ehkä vaikka itsevalintaisen lehden vuositilaus tms.
Mamin kisuillekkin toki saa aina tuoda jotain!!!
Tärkeintä on se lämmin tunne ja läheiset ja se että kerrankin yhtenä päivänä vuodesa kaikki ovat sovussa ja rauhassa ja mieli lepää ja on hyvä olla!
En ole kovin materialistinen ihminen, herkkusuu kylläkin, siksi toivoin lahjaksi suklaata. Ja kun vaatimalla vaadittiin että nyt pitää jotain kirjaa toivoa, niin toivoin jotain hartauskirjaa. Joululahjaksi pitää kuulemma ehdottomasti saada kirja jota voi sitten pyhinä lukea. Itse kyllä ajattelin lainata kirjan kirjastosta, mutta menköön.
Usein tulee vuoden mittaan mietittyä että tuommoisen ja tuommoisen haluaisin tai "tarvitsisin". Mutta sitten kun kysytään että mitä haluaisit, niin ei tule mitään mieleen, tuntuu että mullahan on jo kaikkea. Ja jos jotain tuleekin mieleen, ei sitä kehtaa pyytää kun tuntuu että 30 euroa on jo liikaa.
Ja sitten kun ei pyydä mitään, tulee lahjaksi rahaa, jota ei raaski käyttää kun ajattelee että se pitäisi sitten käyttää johonkin tärkeään. Vielä en ole keksinyt mitään niin tärkeää, nyt on jo satoja euroja säästössä kirjekuorissa ja purkeissa ympäri kämppää. Ajattelin että jos sitten vaikka osan häämatkaa rahoittaisi niillä, mutta nyt kun sen aika lähenee, rupeaa sekin tuntumaan turhalta törsäykseltä. Mut jos sitten vaikka lasten opiskelut rahoittaisi niillä, mikäli euro on silloin vielä käypää valuuttaa täällä Suomen maassa :P
Hieno idea on myös nämä ns. toisenlaiset lahjat, eli esim. kirkon ulkomaan avun tai World visionin kautta ostettavat lahjat joissa tavara (esim. vuohi, puuntaimia tai koulutarvikkeita) lähtee kehitysmaan köyhille ja tarvitseville ja täällä lahjansaaja saa kortin joka kertoo asiasta. Tätä ideaa olen viljellyt muutaman vuonna, mutta yhtään en ole vielä saanut.
Tässä vielä roinaa jota salaa mielessäni toivon, mutta jota en ole kehdannut pyytää:
- Tilkkutäkin viimeinen osa; Joulu Tilkkutäkki
- mp3-soitin
- Late Lammas-laukku (näin kaverilla, oli niin söpö ja hauska että rupesin ittekin haluamaan semmosta)
- uudet talvikengät ja talvitakki, vanhat on aika kamalassa kunnossa
Mut ihan hyviä lahjoja ja riittävästi oon saanut joka vuosi vaikken ole mitään toivonutkaan.
unohtui tuossa vuodatuksessa vallan ne ikä ja sukupuoli, eli nainen ja 21 v
Ei taida suomen köyhät olla tarpeeksi mediaseksikkäitä kun etusijalla tuntuu olevan kaukana kaukana olevat. Ensin kotimaan köyhät joululle ja sitte vasta muut maat!
Ihan yhtäläinen oikeus leipään on kehitysmaan köyhällä kun kotimaan köyhälläkin. Olen kyllä muistanut myös jälkimmäistä. Vaikka eipä tässä itsekään rahassa kieriskellä kun opintotuella mennään, mutta voishan sitä olla paljon paljon huonomminkin.
minä haluaisin;
- läppärin
- uuden puhelimen
- iPOD nanon
- auton
- vaatteita
- miesten hajuvettä (burberry)
"...vaan masentunut en ole, ei riitä energiat sellaiseen!"
Sinulla on ristiritainen viesti! ei voi sanoa noin! olet masentunut, muuten siniulla riittäisi sitä energiaa. Jos et olisi masentunut, et kirjoittaisi tuolla tavalla! Olet ihme tyyppi... EN TAJUA SUA, HAE APUA IHMINEN!
ghgj
f"...vaan masentunut en ole, ei riitä energiat sellaiseen!"
Sinulla on ristiritainen viesti! ei voi sanoa noin! olet masentunut, muuten siniulla riittäisi sitä energiaa. Jos et olisi masentunut, et kirjoittaisi tuolla tavalla! Olet ihme tyyppi... EN TAJUA SUA, HAE APUA IHMINEN!
gkizjglfkx
mihin ihmeeseen tarvitset tuota kaikkea?
itse haluaisin joululahjaksi saasteettoman elinympäristön.
joulupukki voisi aloittaa vaikka säilyttämällä alkuperäisen rantakasvillisuuden rakennusalueen vieressä. istutettu puisto ei koskaan korvaa tuulen vaimennushyötyjä ym. mitä pusikolla on.
Kulutusta, ahneutta, jätettä, paskaa, inhimillistä kärsimystä. Joulu on sairaan yhteiskunnan sairas juhla. Piste.
Tavaroita minulla on ihan liikaakin, varsinkin kun juuri muutin miesystäväni kanssa yhteen, hänen yksiöönsä väliaikaisesti.Juu ei ainuttakaan tavaraa lisää.:-)
Sen sijaan, joululahja jota toivon ja jonka tiedän saavani, on ensimmäinen yhteinen joulu elämäni rakkauden, kihlattuni ja tuoreen avomieheni kanssa maaseudun rauhassa, poissa Suomesta ja erossa kaikesta arkisesta. Herkuttelua, kynttilänvaloa, musiikkia, rakastelua. Parempaa lahjaa en voisi toivoa.
Niin no, jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin kyllähän tuohon joulunviettoon sopisi vaikka joku ihanan naisellinen yöpaita, tai Valentinon Rock'n rose-hajuvesi...:-))
olen 14-vuotias poika ja haluaisin lahjaksi
-bronx ja karl kani vaatteita
-playstation3
-pelejä
-tietokone
-sähkökitara
siin ne sit oli
surraavalla suulla
kaikki lolat ovat menneet.
Niin tuosta karl kani vaatteista eräs vuosi kun äiti oli jouluostoksilla. Vejeni oli pyytänyt kyseisen merkkisiä housuja lahjaksi ja äiti meni nuortenvaateliikkeeseen niitä hakemaan. Mutta sitten iski muistikatkos, hän muisti vain että se oli karl ja sitten joku nelikirjaminen eläin. Sitten välähti ja tietäväiväisesti hän asteli myyjän luo ja pyysi tätä esittelemään karl pulu housuja.
Raha.
Miksi pitää ihmistä muistaa vain jouluna? minä olen sitä mieltä että se ei ole rakkautta lähimmäistä kohtaan tai omaisiaan kohtaan jos hampaat irvessä jouluaattona mennään kylään ja paketti kainalossa!
Kyllä jokaisen pitäisi muistaa että pieniä huomaavaisuuksia ja lahjoja voi antaa ympäri vuoden niin minä teen ja jätän turhan joulu hömpän omaan arvoonsa.
Senkä takia sukulaisiin tai vanhempien luo mennään jouluna kun ei koskaan muuten käydä tai viitsitä edes yhteyttä pitää....pistää ajattelemaan jos se on vain tässä bisnes ja materia maailmassa klisee ja tapa jota jokainen noudattaa sekä kehuu kellä oli varaa ostaa kallein lahja??
Minä ostan vaimolle kukkia aikas usein ja pidän häntä hyvänä pienillä teoilla ja osoitan ympäri vuoden rakkautta hänelle ei siihen tarvii joulua odottaa tehkää tekin niin ja olkaa onnellisia koko vuoden.
Paras lahja minulle on se kun voin olla kaikille ystävällinen ja huomaavainen ympäri vuoden ja antaa myöskin muiden työlle ja saavutuksille arvon.
tv. Onnekas mies
minäkin olen täällä ihmetellyt? Tuntuu että fiksutkin ihmiset menevät mukaan tuohon älyttömään OSTAOSTA ja vielä kerran osta-karuselliin?
Kannattaisi miettiä ihan tosissaan, mikä täällä pallolla on tärkeää..
Oikein Hyvää Joulua Sinulle ja läheisillesi!
t:nainen 39
Oikein hyvä kommentti ja erittäin rauhallista ja onnellista joulua kaikille, myös heille laitapuolen kulkijoille joilla ei välttämättä ole edes lämmintä paikkaa jossa viettää joulua, mutta eihän nämä nykyajan matearilistit ymmärrä kuinka pienistä asioista joillekin tulee onnellinen olotila.
Voisin paasata näistä asioista vaikka kuinka paljon mutta en minä viitsi teitä häiritä tämän enempää näillä elämäni epäkohdilla, sillä eiköhän teillä kaikilla ole jotain kivaa tekemistä jouluna, minä kyllä muistan läheisiän omalla vaatimattomalla tavallani joihin ei kuulu suurten lahjojen ostaminen, ja kaikki jotka haluavat tehdä hyvän mielen eleen niin hymyilkää itsellenne ja läheisillenne edes jouluna sillä moni kakku päältä kaunis kuin sananlaskussa sanotaan..-...
Ja parempaa uutta vuotta kaikille.
Siis onko nuo teidän lahjatoiveeenne periaatteessa realistisia??????
Jos on, niin jo on suomalaiset rikkaita!!!!
Mieheni kanssa päätettiin, ettei osteta toisillemme mitään, opiskelijaperhe kun ollaan, rahat riittävät juuri ja juuri elämiseen.
Suu auki vain lukee täällä näitä joidenki toivomuksia.
Yritetään hei nauttia Joulusta, ilman näitä lahjahössötyksiä ja rahan tuhlauksia..
Muistetaan, mikä on alunperin Joulun oikea sanoma!???? Ja pysytään siitä viinasta erossa, mikä pilaa tänäkin vuonna arvattavasti monen monen ja taas monen lapsenkin joulun!!!!!
Rauhallista ja iloista, rakkauden täyttämää Joulua toivon kaikille! :D
No voi hitsin pimpulat sentään kun nykyaikana ei enää tota rakkautta arvosteta ja kunnioiteta vaan rakkauden hinta on mitattavissa lahjojen hinnoilla, mitä kalliimpi lahja niin sitä suurempaa on heidän rakkautensa, ja ANTEEKSI sillä tarkoitukseni ei ole yleistää, toki joukkoon mahtuu muitakin jotka eivät ajattele tällä lailla mutta hyvää joulua kaikille.
Pitäkää huolta itssestänne ja läheisistänne.
realistisia?! Eikö ketjun ideana nimenomaan ollut luetella niitä asioita, joista voisi ilahtua, eikä niitä, joita olettaa saavansa yhdellä kertaa tänä jouluna? Itsekin vain luettelin kaikki asia, jotka minulta "puuttuvat", joista kuitenkin suurimman osan ostan itse tai sitten en tule koskaan saamaan mistään.
Jouluna ilahdun toki eniten siitä, että saan viettää läheisten kanssa aikaa ja syödä hyvää ruokaa ja levähtää hetken arjen aherruksesta. Eikö ketjun ideana ollut nimenomaan AUTTAA sellaisia ihmisiä, jotka HALUAVAT ostaa toisille lahjoja?
Ihan hyviä mielipiteitä ihmisillä siitä, että nykyään monet ovat materialistisia, mutta menkää kertomaan se johonkin muuhun ketjuun, jossa jotakuta kiinnostaa. Ja mikä ihmeen mielipide sekin on, että lahjoja pitäisi ostaa mieluummin läpi vuoden? Onko se jotenkin vähemmän materialistista? Eiköhän kaikki saa tehdä asiat ihan omalla tavallaan?
Minä toivoisin ruokapaketteja. Ihan tavallista perusruokaa kuten näkkäriä, riisiä, pastaa, tonnikalaa, pähkinöitä yms Jos jotain ihan itselleni toivoisin ja mikä pitäisi mahtua lahjapakettiin ja sikäli olla realistinen toive eikä suuri unelma niin toivoisin lahjakorttia (pientäkin) johonkin tavarataloon niin että sitten taas kun on pakko hankkia jotain tai joku juttu on hajonnut niin olisi paremmat mahdollisuudet sen puuttuvan osan hankkimiseen. Edessä on ainakin pesukoneen ja pölynimurin hankinta lähitulevaisuudessa ja jos pääsen muuttamaan niin uuteen asuntoon ehkä tarvitsee jotain mitä ei vanhassa ole..
tahdo mitään. Tai no, naista ois kiva saada edes kerran vuoteen.
Lapsille kivoja juttuja, koska Joulu on lapsuuden parasta aikaa!
Toivon, että isä paranisi ja pääsisi sairaalasta eikä kuolisi.
saisi niin olisin onnellinen.. viime vuona sain kerran tänä vuonna on ollut vähän hiljaisempaa.. niin ja villa sukat olisi kova sana..
samat toiveet täältä suunnasta....
saisin minulle niin rakkaan ihmisen viereeni vielä kerran, vaikka vain jouluyöksi. Mitään muuta en niin toivo!
Niin toivoisin vain, että koko perhe olis koolla ja isä olis juopottelematta jouluna. Tuntuu aina pahalta nähdä äiti surkeena kun on muka joku juhla ja kaikki.. Eipä muuta jouluna tarvis, lunta jos tulis niin olis mukavaa :)
Juu olen siis nainen ja ikä 17 vuotta.. (varmaan aika omituiset toiveet tän ikäiselle =D)
Itse naispuolinen, 18v otus.
Onpa tullut tätäkin kysymystä taas pohdittua. Kun ostaa tarvitsemansa tavarat aina,kun niitä tarvitsee, niin mitä kummaa toivoa sitten jokskin joululahjaks. Tuntuu hölmöltä lähteä jonnekin kauppaan katselemaan yhtään mitään tavaroita, kun sydämessä on enemmän kuin mitä voi ikinä tavaralla osoittaa.
Äidilleni annan jonkinnäköisen tarvikekorin, johon laitan kaikkea mukavaa esmes kahvia, teetä, pipareita, suklaata, kynttilöitä jne jne.
"Poikaystävälleni" ajattelin antaa bokserit ja t-paidankin, jos rahat riittää. Hänellä aina vaatteet enemmän tai vähemmän rikki :P Ajattelin myös tehdä jotakin hyvää ruokaa hänelle ja viettää yhdessä mukavan illan.
Itse haluaisin..imurin. Siihen kun ei tunnu löytyvän rahaa mistään. Ja sitten tietysti jotain karkkeja. Ja äitini tekemää makaronilaatikkoa
pimppaa.
mä voisin antaa pukille pimppaa, kun se on aattona niin ahkera
Tuosta muorista tullut,niin riivatun pihi.Vaihde vuodet sillä taitaa olla, vaikka ei se ole vasta kuin 372-vuotias.Saa alanakkaa plarata monta kuukautta taakse päin viimme kerrasta.
... olen 24-vuotias nuori mies. Joululahjaksi toivoisin saavani pientä säpinää ja sutinaa sekä jotain seuraavalta listalta:
- valkoviinilaseja
- oluttuoppeja
- Aalto-kynttilälyhty (55 mm, sammalenvihreä)
- miesten tuoksu
- pöytäkalenteri
- ihonhoitotuotteita (kuten parranajogeeli, partabalsami, kosteusvoide)
Kiitos Joulupukki ;D
En ymmärrä tätä jouluhössötystä.
Ihmiset stressaa itseään ja muita kaiken maailman turhilla ostoksilla.
Miten jostain tavarasta voi olla onnellinen?
Minä ainakin olen opettanut kaikki tutut ja sukulaiset, ettei minulle osteta mitään. Enkä minäkään osta mitään.
Joulu on vain kauppiaitten juhlaa, kyllä te ihmiset olette typeriä!
Yks toinen asia mikä hämmästyttää on joulukortit.....mitä virkaa niillä on????
Aika älytöntä touhua.
Nooh.....jos ei oo muuta elämää kuin materiaalin perässä ravaaminen, mutta tuoko se roju kellekkään onnea???
Lahja toiveeni on aika kalliin puoleisia lahjoja....mutta lahjoja joita tarvitsisi muutenkin hankkia..eli tarpeeseen tulisivat..
- Uusi televisio ( vanha kun on hajoamis pisteessä )
- tallentava digiboksi ( minkä tiedän jo saavani ;O)
- PS3 ( ei niinkään tarpeellinen, mutta toivoisin miehelleni sellaista, kun se kerran sellaisen haluaisi.. )
- Itselleni vielä Jean Paul Gaultier vai millai sit kirjoitetaankin... Hajuveden....
Koriste-esineisiin, pussilakanoihin, ja muuhun tilpehöörin olen lopen kyllästynyt...muutenkin yritän kaapeista saada KAIKEN ylimääräisen hävitettyä pois....Joten niitä EN toivo saavani...
Pyrin enemmän satsaamaan laatuun kuin määrään!!
vaikka olenkin tavallinen tallaaja...säästän mieluimmmin ja ostan sitten kalliilla kuin tusinatavaraa halvalla ja mahdollisimman paljon...
vähän meni asian vierestä, mutta kuitenkin!!
Niin ja olen 26 vuotias nainen...
HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE KUITENKIN!!! */=O)
Haluaisin joululahjaksi pimpsaa
kaalimato muuta en tarvitse
en hirmu ihmeitä halua, mutta muutan haluan (:
-järjestelmä kameraan isomman objektin
- rahaa
-simpsonit DVD:itä
siinäpä ne olikin :D en tarvitse mitään ku on jo kaikki (;
Mulla on kaukkee ja liikaakin. MÄ HALUUN MIEHEN!
Entisen pistin pihalle jo vuosia sitten ja lapsetkin muuttaneet pois.
Mulla on lukihäiriö ja korjaan viestini.Hyvää joulua!
elikäs..
-pianonviritys (ikuinen toive, joka ei näemmä toteudu :D)
- koiralle kivoja juttuja, kuten luita tai ruokaa (helpottaa omaa elämää huomattavasti)
-mortician kaulakoru (mutta sen olenkin saamassa, muuten koruja on jo liikaakin....lukuunottamatta vihkisormusta)
-kosmetologille olisi tietty kiva saada manikyyri tai kasvohoito yms.
-kaikki body shopin tuotteet tai muut "eettisesti vähemmän arveluttavat" ovat myös tervetulleita
oikeastaan mä tuun onnelliseksi siitä, jos mun koirua muistetaan. turhaa krääsää on muutenkin joka paikka pullollaan!
ja listasta jäi puuttumaan, että tottahan olisi kiva saada myös esim kunnon toppapuku tai muita ulkoiluvaatteita. koiran omistajana, kun pitää ulkoilla säällä kuin säällä ja useasti päivässä.
- Joulun punaisen parrattoman(!) tonttuneidon
- hyvää musiikkia
- suklaata
- horoskooppimukeja ja muuta mystiikkaa
- kartan kaukaiseen maahan
- taikavoimat
- oman auton
haluaa:
- digikameran
- suklaata ja salmiakkia
- kinkkua
- nuorta pillua
Ystävyys on enempi kuin seksisuhde,Haluan naisen koska naiset ovat empaattisempia,älykkäämpiä,luotettavempia ja suloisempia.
Mies 44v
Onhan noita toiveita ja haaveita, mutta kaikkein tärkein olisi saada UUSI DUUNI. Nykyisessä on asiat pahasti sekaisin . . . on se jokseenkin hankalaa 54 vuotiaalta, vaikka olisi sitten kuinka dynaaminen ja ammattitaitoinen. Suomessa yritykset ovat erilaisia kuin esim. Saksassa, jossa kokemusta ja netto tuloksentekoa arvostetaan. Siinähän sitä ihmettelyä riitää . . .
voi, kun mummo eläisi vielä ja saisin hänen tekemät vili-vili villasukat - Joulurauhaa kaikille!
olen siis 18-vuotias nainen. itse haluaisin joululahjaksi:
- lahjakortin kenkä- ja vaateliikkeeseen
- (alus)vaatteita
- hiusharjan
- meikkejä
- kannettavan tietokoneen
- uuden kännykän
- iPodin
- dvd-elokuvia
- rahaa (?)
- oman tv:n
- karkkia/suklaata
Että onpas hyvä keskustelunaihe. Sain täältä bongattua monta hyvää ideaa!
Eipä tällä haavaa mitään omia toiveita annettavana..
vai monta hyvää ideaa?? Samat noissa pyörii..ajasta toiseen..vuodesta vuoteen. Noin pääpiirteittäin.
no 15v tyttö oon ja kun alkaa miettiä,sitähän haluaa vaikka mitä, mutta eniten sitä rauhaa ja rakkautta haluaisi,ja sitä että kerrankin olisi KAIKKI perheenjäsenet koolla,mutta se tuskin tulee tapahtumaan ikinä:( siitä olisi hyvä lähteä. sitten haluaisin astioita keräilemääni sarjaan.muumi sarjaan mukeja kahvilusikoita jne,ja punaiseen sarjaan leivänpaahtimen,kahvinkeittimen ja vedenkeittimen. ja kun keräilen omaa tulevaa kotiani varten tätä punaista,niin samalla mainitsenkin,että kaikenlaiset muutkin punaiset käyvät, verhot,koristeet,lakanat,lamput, ja mitä nyt ikinä mieleen tuleekaan:) ja sitten hiustuotteet ois ihan kivoja,ja meikkejä tarvii aina, ja ööh,koruja,vaatteita,hajuvettä,voiteita. ja oishan sitä kaikkea, kameroita jne,mutta eivät ole kamalan realistisia toiveita,joten niitä en edes mainitse.. ja kaikki minulle kelpaa,mitä saan mikään ei ole huonoa,vaikkapa olisi halpaakin:) vaikka jotkut luulevatkin,että minulla on se ikä,että pitäis olla parasta,mutta niin ei minun kohdallani ainakaan ole:) minulle jos lahjoja ostellaan,ei kannata ressata,koska olen iloinen siitä,että saan edes jotain,ja vaikka en saisikaan mitään,en siitä kaunaa kantaisi:) hyvää joulua kaikille.
-Pinkki pleikkari
-Kirjoja
-Joku kiva lautapeli
-Suoristusrauta ja kiharrin
-Joku kiva DVD
-Joku kiva levy
...täysin lahjavapaan joulun.Siis ei lahjoja kiitos!:)
Minusta taas on vain mukava antaa ja saada paketteja. Kerranhan täällä vaan eletään;)
Mun toiveet, tosin en kaikkia vaadi mutta jotain näistä olis kiva saada:
-kultasormus, jonka tosin saan itse valita
-lahjakortti niskahierontaan, useamman kerran lippu
-kosmetiikkaa
-sukset, jos sitä luntakin tulis:D
-jumppapallo
-alusvaatteita
-hajuvettä
-muffinssivuoka, silikoninen
-semmonenkin olis kiva lahja, et joku lupautuis tulla vaik pariksi päiväksi kattoon lapsia niin pääsis ite miehen kanssa jonnekin kahdestaan, luksusta!
Oon 14v ja en yleensä saa paljoa joululahjoja.
Yleensä kummit sun muut lähettelee ihan mukavia paitoja, tosin ne saattaa joskus olla liian isoja tai liian pieniä, siksi ois kiva ostaa vaatteet itse.
Lahjaksi ois ihan kiva saada:
*Jotakin harrastuksiini liittyvää
*Paljon piirustustarpeita
*suklaata
*hajuvesiä, tosin ne on aika kallita...
En haluaisi välttämättä:
*Kynttilöitä (ei tule ikinä käytettyä yms.)
*Just niitä vaatteita jos ei tiedetä ees kokonumeroa :D
Mutta hyvää joulua kaikille ja toivotaan että tulee valkoinen joulu!
Tässä ihan yleisesti kaikenlaista mitä haluaisin:
- Rahaa
- Vahvistin
- Oma syntikka
- Sateenkaaren värisiä rannekkeita
- Helmiverho
- Muse, t.A.T.u, Kill Hannah ja Tokio Hotel -levyt
- Uudet pillifarkut
- Bändipaita/Printtipaita
- Kampaajalle lyhentämään ja värjäämään mustaksi
- iPod
- Tiimarista tulostuskangasta
- Tryffeleitä
- Kajaali
1000.000€ $D
mustetta, sitä tarvitsen jatkuvasti kuitenkin. Ja sitten vaahtosammuttimen ja jonkinlaisen ensiapulaukun. Ja joku lelu-/herkkujuttu hamsterille olisi myös kiva. Olen 23v nainen.
No oon 13 vee tyttö/nainen ja lista toiveista:
-rahaa
-hiustenkiharrin
-uikkarit
-kylpytakki
-lahjakortti H&M
-lahjakortti Seppälä
-alusvaatteita
-talvi- takki ja housut
Nämä on mun lahjatoiveet
Minä tahtoisin JOULUpukilta
1. rannekello
2. lumikukka kalevala koru kaulaan
3. Rakkautta ja yhdessäoloa kultani kanssa
4. Terveyttä jouluksi läheisilleni
5. Aino tossut
6. Hyvän aatto illan heidän kanssaan joiden parissa meinaan aaton viettää (poikaystäväni vanhemmat) =)
Ei liene liikaa pyydetty...
olen 24v yhden lapsen yh-äiti.
-Kihlat poikakaverilta
-Spanx alusasu
-Kamera
-rahaa
-terveyttä
-rakkautta
-onnea
Minä haluaisin joululahjaksi matkan. Olisi ihanaa jos joku muu olisi tahnyt kaikki matkasuunnitelmat ja aikataulut.Lahjan antaja sisi päättää matka kohteen, ajankohdan, hotellit, keton, jne.
.. joululahjaksi saada jotain mitä rahalla ei voi saada.. Nimittäin rakkautta, aitoa välittämistä =) Joulu ilman rakkautta, läheisiä ihmisiä ja ystäviä ei ole mitään. En kaipaa kalliita lahjoja ym. hössötystä.. Riittää kun saa sen aidon tunteen välittämisestä ja rakkaudesta ja saa olla lähellä perheensä kanssa. Sitä minä toivon.. Ilmeisesti toivon liikaa!!
Rauhaisaa joulua kaikille =)
haluan vain rahaa
KUNHAN EI TIERNAPOIKIA
Mutta se on varmaan toive joka ei toteudu,ikävä kyllä!
Sanonpa vain sen,että mitä pahaa siinä on,jos kerran vuodessa annamme läheisillemme joululahjoja?!
Tämä maailma on niin rankka ja julma nykyään,että pientä iloa ja hulluttelua tarvitaan jaksaaksemme eteenpäin.
Minulle toi jouluiloa esim.tänään,kun olin laulamassa joululauluja.Siinä oli jotain yhteenkuuluvaisuuden ja sukupolvien jatkuvuuden tunnetta.Ja lauluissa toivoimme maailmalle rauhaa.
Myös läheisten tai ystävien yhdessäolo joulunaikaan ja tietysti muulloinkin on jo lahja sinänsä.
Myönnän kyllä,että toivonhan minäkin jotain konkreettista lahjaa,vaikkapa parfyymin,tai korun.
Vaikka olen yrittänyt päästä ajatuksesta,en vielä ole osannut.Mutta,yksikin lahja riittäisi.Voi se olla vaikkapa itse tehty,ei aina kaupasta ostettu.
Sitten,on eräs asia,mistä toivoisin että päästäisiin eroon.Joulukinkku,onko se pakko olla joulun pääruoka?!Annettaisiin eläimillekin joululahja;kunnioitettaisiin niiden olemassaoloa.
Joulukinkku pannaan ja jotain muuta tilalle.
Kaikesta huolimatta toivon kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua,paitsi että kaikkihan eivät edes vietä sitä,joko uskonnosta riippuen,tai muuten vain.
LUNTA!!! Ehdoton ykkönen.:D Joulumieleni ei synny ilman lunta. Enkä pääse hiihtämäänkään.
Hiihtopuku, hajuvettä, mp3, apocalyptican uusin cd, reissun tampereelle ;)XD
Jotain pientä sälää, jotain persoonallista
-Thaimaan matkan
-Digikamera
-Lahjakorttei
-Joku HYVÄN tuoksunen hajuvesi
-Rahaa
-Meijän alakerran verran karkkia
-Kannettava tietokone ja netti siihen
-Sellaset kalliit jättikuulokkeet
-hirveet bassot ja supparit
-Oma Kosmetologi kotiin(ilmaseks loppuiäks)
-Oma Kampaaja kotiin(ilmaseks loppuiäks)
-Oma Siivooja kotiin(Loppuiäks)
-Oma Mäkkäri kotiin
-Oma koomikko viihdyttämään
- ja sitten joulurauhaa ja MILJOONA EUROO ois kiva!
aikaa olla lasteni ja läheisteni kanssa-en halua tavaroita vain aikaa...tiedän et se on järjestely kysymys, mutta järjestelenkin asiat niin et se toteutuu mitä todennäköisemminin.
RAKKAUTTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kumpa saisin sen Lähihoitaja- opiskelupaikan ensi vuonna, tai ainakin saisi työpaikan jostakin hoitolaitoksesta, avustaviin hoitotöihin. Siinä se.
Jos kysytään lahjaa, niin mielestäni maailmanparantaminen pitää silloin jättää toisille areenoille.
Hiukan samaa kuin missikisojen maailmanparannus-vastaukset.
sptnikinlailla
vierasta...
Poliisi voisi antaa kansalle,kaikille mieluisan lahjan,VIEMÄLLÄ TIERNAPOJAT JOULUKSI PUTKAAN.
Ei nyt ainakaan!!!!!!
Ex tyttöystävä ihastui toiseen mieheen, ja on valmis riskeeraamaan hyvän ystävyytemme jonkun ventovieraan pojan takia. Joulupukki:
-tapa se mies
-lopeta ystäväni tunteet sitä mulkkua kohtaan
-laita minut pääsemään yli erostamme
-anna minulle voimaa luopua ystävästäni
-älä anna exäni enää koskaan nähdä sitä miestä
Kiitos.
Sinulle pettynyt x-tyttöystävääsi.Toivon sinulle anteeksi antavaa mieltä ja muista Jumalalla on sinulle jotain parempaa tarjottavaa,kuin ihminen joka on pettänyt sinua.
JEESUS ON ANTAVA SINULLEKIN TÄYDELLISEN RAKKAUDEN,KUN ELÄMME HÄNEN LÄHELLÄÄN JA HÄNEEN LUOTTAEN,VAIKKA NYT OLETKIN SURULLINEN JA PETTYNYT,NIIN HÄNELLÄ ON SINULLE PAREMPAA ANNETTAVAA,KUIN TÄMÄ "PIMEÄ"MAAILMA VOI TARJOTA.Täällä me saame kärsiä monenmoista tuskaa ja murhetta.Mutta kerran saamme iloita,kun nyt olemme uskossa kestävät ja pyydämme Jeesuksen elämmme HERRAKSI.Jeesus antaa toivon.Luota häneen.Yksinäisyydessäkin hän on rinnallamme.
Toivon,että joku yksinäinen ja surullinen ihminen tätä lukiessaan voi tuntea,että Jeesus rakastaa sinua iankaikkisella rakkaudellaan,joka ei koskaan häviä,joka ei koskaan tuota pettymyksi.
Siunattua Joulun odotusta ja Joulua kaikille.
ruokaa tahtoisin ettei tarvitsisi olla nälässä hyvää joulua kaikille
juuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu
Olen 21v nainen.
Toivoisin vaatekaappiini 2000 euron muutoksen ja samalla ostaisin vuoden kuntosalit 1000 eurolla.
Pillua
lotto voiton. jos vaikka siitä lähettäis rakentelemmaa parempaa huomista!
minä haluan ryysyrantaa tietokoneen telkkarin kännyn suklaata cd levyjä ja auton ja oman naisen ja kurmettia ja vurmettia ja keskiä ja limpparia ja alkoholoia ja vaikka mitä paskaa
Mihin vion nämä lähettää vai avataanko lahjat vasta yhteisellä lomamatkalla ? vai treffataanko ja lahjat on sun ?
Minä nainen 25 toivoisin
-kunnon keittiösakset
-uusi kylpytakki
-lämpimät tossut talveksi tai paksu pikkumatto sängyn viereen
-lahjakortin tatuointiliikkeeseen
-lahjakortin alusvaateliikkeeseen (mieskin hyötyy ;P)
-verhot
-lisää lautasia Oliivi-sarjaani
Mieheni on 20v ja olen keksinyt hänelle vasta
-sukkia ja alushousuja
-uuden nahkaisen lompakon (30€ joten pitäisi kestää..)
-glögilasit (haen tänään)
ja ainakin nämä ideat anoppi multa varasti
-Kummelin uusi dvd-leffa ja Jopen uusi cd-levy
-kylpytakki
-lannevaate
-paitoja
-farkut
-vitsikirja
Itse toivoin, ja saan ilmeisesti uuden näyttönohjaimen joululahjaksi rakkaimmaltani. Itse olin kekseliäs, ja ajattelin yllättää vaimoni keittokirjalla sekä hienolla lady shaver -paketilla. Tosin pitäisi vielä ehtiä ostamaan yksi suklaalevy, jotta makian himo saataisiin tyydytettyä.