Pilkkutauti on varmasti monille tuttu juttu,
mutta itse sain tutustua siihen vasta nyt ja
kaipaan lisätietoa.
Asiahan on niin, että kävin tässä muutama päivä
sitten ostamassa pusukalan ja siinä vaiheessa kun
laitoin sen pussin killumaan akvaariooni
lämpötilan tasaamiseksi, huomasin kalassa olevan
muutamia valkoisia pilkkuja, etenkin pyrstössä ja
evissä. Yksi oli kyljessäkin. Kivaa ostin kalan
ja sain pilkkutaudin kaupanpäälle. No, minullakun
ei ole minkäännäköistä karanteeniakvaariota,
totesin pusukalan hengittävän
labrinttielimelläänkin, lisäsin pussiin vettä,
että kalalla olisi enemmän tilaa ja tein pussista
karanteenialtaan. Toivottavasti toimii, ettei
leviäisi muihin kaloihin. Kaverillani oli
lääkettä tähän tautiin, hänellä se riehui pari
viikkoa sitten. Häneltä sitten pikaisesti myrkkyä
karanteenipussukkaan, mutta nyt sitten asiaan,
Kauanko lääkitystä jatketaan? Pilkut ovat jo nyt
neljän päivän jälkeen kadonneet, mutta onko niitä
tulossa mahdollisesti lisää? Milloin uskallan
päästää kalan muiden joukkoon? Miten pian näkyy,
jos tauti on levinnyt muihinkin kaloihin? Ovatko
jotkin kalalajit mahdollisesti alttimpia
sairastumaan/kuolemaan tähän tautiin? Kertokaa
kaikkea mahdollista tästä taudista...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni voit päästää kalan jo akvaarioon ettei
se stressaannu liikaa. Tauti näkyy muissa
kaloissa silloin kun niihin alkaa ilmestyä
valkoisia pilkkuja.Kun seuraavan kerran puhdistat
akvaarion voit laittaa muutaman millilitran
lääkettä akvaarioon ettei tauti varmasti leviä.
Katsothan että akvaariossasi ei ole kuitenkaa
lääkityksille herkkiä kaloja.
Mulla oli kanssa alkuvaiheessa pilkkutauti joka
iski lähes joka kalaan.....huomasin sen poikas
neontetroista (eli silmä kovana olin niitä sentin
kokosia rääpäleitä tuijottanut :)
Lääkitsin koko akvaarion seran lääkkeellä kolmeen
kertaan kahen viikon sisään eikä yksikään kala
kuollut tautiin.
Voit turvallisesti laskea kalan akvaarioon jos
pilkut ovat kalasta varmasti
poissa....pilkkutaudin elämänkierto on se että se
elää ensiksi akvaarion pohjalla monta päivää
ennen kuin pilkut ilmaantuvat kalaan.....sen
jälkeen se lisääntyy ja uusi sukupolvi tautia
laskeutuu akvaarion pohjalle josta ne taas
siirtyvät uusiin kaloihin. Eli jos siinä pussissa
olevasta kalasta on pilkut poissa niin sen ei
pitäisi levittää tautia akvaarioon, kunhat et
kaada pussin vettä akvaarioosi....tosin itse joka
tapauksessa pistäisin yhden kuurin lääkettä
akvaarioon.....varmuuden vuoksi, kunhan sulla ei
ole mitään älyttömän herkkiä kaloja ja noudatat
annostelu ohjetta.
Sun kannattais myös käydä sanomassa siellä
kaupassa mistä ostit kalan että sait pilkkutaudin
jotta ne osais varautua siihen.....ethän halua
että ne myy muille sairaita kaloja?