Feikkikuva Tarjasta

Tarja entisenä SETAn puheenjohtajana sekä yhtenä SETA järjestön perustajana, epäilemättä keräs pressan vaaleissa SETA.laisten äänet itselleen.
No ei kait siinä mitään pahaa, mutta välittömästi pressaksi päästyään, hän alkoi esittämään heteroa.
Näin hän pettää äänestäjänsä. Tällä toiminnallaan Tarja antaa kuvan, homoudessa on sittenki jotain pahaa, se kantsii salata.

Pitää muistaa, homoja on noin 10% ihmisistä ja SETAan kuuluu muutki seksuaaliseen vähemmistöt joten se ei todellakaan ole pieni ääni määrä jonka SETAn kautta on Tarja saanu.
21019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

90% suomalaisista ei ole homoja, joten se on iso äänimäärä minkä Tavja menetti.

Äänestä
  • Loput tarvittavat äänet hän sai puolue uskollisilta vasemmistolaisilta.
    Ja niiltä jotka vastustaa keskustaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


A24 kirjoitti:

Tarja entisenä SETAn puheenjohtajana sekä yhtenä SETA järjestön perustajana, epäilemättä keräs pressan vaaleissa SETA.laisten äänet itselleen.
No ei kait siinä mitään pahaa, mutta välittömästi pressaksi päästyään, hän alkoi esittämään heteroa.
Näin hän pettää äänestäjänsä. Tällä toiminnallaan Tarja antaa kuvan, homoudessa on sittenki jotain pahaa, se kantsii salata.

Pitää muistaa, homoja on noin 10% ihmisistä ja SETAan kuuluu muutki seksuaaliseen vähemmistöt joten se ei todellakaan ole pieni ääni määrä jonka SETAn kautta on Tarja saanu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu