Tällä palstalla valietaan, ettei lapseen ole varaa...kurjistetaan ja leikataan... Täytyy katsoa, mistä on kyse.
Vuonna 2003 sosiaalimenot jokaista kansalaista kohti olivat 7417 €. Tätä pottia erikoisesti kohdistetaan mm. lapsiin, jolloin esim. 186 000 lasta on -jopa käyttäjälle ilmaisessa- päivähoidossa. Lisäksi maksetaan lapsilisää. Jos oikeasti on vaivaa, sairautta tai vaikeutta autetaan erikseen... Siten jokainen kansalainen "tienaa" sosiaalirahaa keskimäärin reilut 600€/kk pelkällä hengitämisellä.
Lisäksi yhteiskunta investoi lasten koulutukseen, joka jälleen on käyttäjälle ilmaista. Peruskoululainen käytti vuonna 2001 julkisia varoja keskimäärin 4600€/vuosi. Ilmainen opiskelupaikka toi korkeakouluopiskelijalle subvention vuonna 2003 n. 6200€/vuosi jne. Siten valtion tuki vielä lapsen kouluttamisessa on suuri ja pitkäaikainen. Jos lapsi esim. opiskelee 16 vuotta saaden keskim. 5000€/vuosi, kertyy valtion lahjoittamaksi kouluttautumisrahaksi 80000€. Melkoinen potti!
Jos esim. kasvatat kaksi lasta varhaiseen aikuisuuteen, saat sinä ja lapsesi yhteiskunnalta ainakin n. 300 000 € rahaa ja palveluita lapsiesi hoitoon ja koulutukseen. EIKÖ RIITÄ???? PITÄÄKÖ LAPSI YHÄ ABORTOIDA TUKIAISTEN PUUTTEESSA?
Siis:
Moni palstan synkistelijöistä ja lapsensa töiden tai mukavuuksien vuoksi hylänneistä "tienaa" vähemmän kuin lapsi olemassaolollaan "tienaisi".
Moni lapsi "tienaa" enemmän kuin sosiaalitoimea syyttävät synkistelijät.
Yhteiskunnan tukien vähäisyys ei voi olla aborttien syy.
Yhteiskunnan jakamien tukien ylenpalttisuus tulisi olla hyvä syy pitää jokainen lapsi ja huolehtia hänestä.
Vuonna 2003 sosiaalimenot jokaista kansalaista kohti olivat 7417 €. Tätä pottia erikoisesti kohdistetaan mm. lapsiin, jolloin esim. 186 000 lasta on -jopa käyttäjälle ilmaisessa- päivähoidossa. Lisäksi maksetaan lapsilisää. Jos oikeasti on vaivaa, sairautta tai vaikeutta autetaan erikseen... Siten jokainen kansalainen "tienaa" sosiaalirahaa keskimäärin reilut 600€/kk pelkällä hengitämisellä.
Lisäksi yhteiskunta investoi lasten koulutukseen, joka jälleen on käyttäjälle ilmaista. Peruskoululainen käytti vuonna 2001 julkisia varoja keskimäärin 4600€/vuosi. Ilmainen opiskelupaikka toi korkeakouluopiskelijalle subvention vuonna 2003 n. 6200€/vuosi jne. Siten valtion tuki vielä lapsen kouluttamisessa on suuri ja pitkäaikainen. Jos lapsi esim. opiskelee 16 vuotta saaden keskim. 5000€/vuosi, kertyy valtion lahjoittamaksi kouluttautumisrahaksi 80000€. Melkoinen potti!
Jos esim. kasvatat kaksi lasta varhaiseen aikuisuuteen, saat sinä ja lapsesi yhteiskunnalta ainakin n. 300 000 € rahaa ja palveluita lapsiesi hoitoon ja koulutukseen. EIKÖ RIITÄ???? PITÄÄKÖ LAPSI YHÄ ABORTOIDA TUKIAISTEN PUUTTEESSA?
Siis:
Moni palstan synkistelijöistä ja lapsensa töiden tai mukavuuksien vuoksi hylänneistä "tienaa" vähemmän kuin lapsi olemassaolollaan "tienaisi".
Moni lapsi "tienaa" enemmän kuin sosiaalitoimea syyttävät synkistelijät.
Yhteiskunnan tukien vähäisyys ei voi olla aborttien syy.
Yhteiskunnan jakamien tukien ylenpalttisuus tulisi olla hyvä syy pitää jokainen lapsi ja huolehtia hänestä.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Kun nyt lähdit googlettamaan, niin olisit hoitanut homman loppuun asti. Nuo samat lukemat ovat niitä, joita poliitikot mielellään esittelevät silloin, kun lyödään faktoja pöytään lapsiperheiden köyhyydestä. Ne näyttävät hyvältä, mutta eivät poista sitä tosiasiaa, että Suomessa yhä suurempi määrä lapsiperheistä elää köyhyysrajan alla.
Mietitään vaikka päivähoitoa. On totta, että päivähoitoon käytetään valtavat määrät rahaa vuosittain, ja määrä on koko ajan kasvussa.
Mistä se johtuu? Päivähoidon hintaa nostavat kolme seikkaa: suuret ryhmäkoot (kallis byrokratia, korkea sairastavuus jne.), pienten lasten hoito (1-vuotiailla pitää olla enemmän hoitajia kuin 4-vuotiailla) ja lasten pitkät hoitopäivät (5 tuntia maksaa enemmän kuin 10 tuntia).
Siis kaikkein kalleinta YHTEISKUNNALLE on sellainen, että hyvin pieniä lapsia viedään pitkiksi päiviksi hoitoon suuriin päiväkoteihin. Sattumalta juuri lasten hoidon ulkoistaminen mahdollisimman varhain ja mahdollisimman pitkäksi aikaa on perheelle edullisinta: äiti (yleensä) pääsee tekemään uraa ja tienaamaan rahaa.
Päivähoito hyödyttää siis eniten niitä, joilla menee muutenkin kivasti. Päivähoitoon syydetyt valtavat rahamäärät eivät hyödytä sentin vertaa niitä perheitä, jotka esim. haluavat hoitaa pienet lapsensa itse kotona. Kotihoidon motiivina on usein halu hoitaa olemassa olevat lapset mahdollisimman hyvin, mikä tietenkin on abortin vastustajille kuin punainen vaate. Mitäpä väliä niillä syntyneillä...
Ilmainen koulutus on toki hyvä asia ja hyödyttää kaikkia. Se on investointi tulevaisuuteen: (laskennallisesti) jokainen lapsi tuo aikuistuttuaan häneen investoidun potin moninkertaisena takaisin veroina.
Mutta ilmainen peruskoulu ei maksa kenenkään vuokraa eikä tuo ruokaa pöytään. Jos perheellä ei oikeasti ole varaa vielä yhteen lapseen, niin turhaan sinä siellä heiluttelet veropottia heidän nenänsä edessä.
Lapsilisän ja muiden suorien tulonsiirtojen laskeminen on yksinkertaista matematiikkaa, samoin yleensä perheen menojen. Ne ovat niitä lukuja, joita perhe tarvitsee arvioidessaan, miten oikeasti tulisi toimeen.
Jos lasket, että olisit "tienannut" ilmaisen peruskoulun avulla 240 000 euroa hankkimalla kolme lasta nykyistä enemmän, olet todella pihalla tilastomatematiikasta. Kai sinä sentään ymmärrät, että et OIKEASTI saa sitä rahaa mistään? Eikä saa kukaan muukaan.
Kuulehan tarkkaan: SEN RAHAN SAA IHAN OIKEASTI!
"SEN RAHAN" SAA PALVELUINA ELI JUURI SINÄ ASIANA JA LOPPUTUOTTEENA, JOTA LAPSI TARVITSEE. TERVEYDENHOITO TAI KOULUTUS ON EDULLISEMPAA JA KÄYTTÄJÄLLE DEMOKRAATTIMSEPAA JAKAA PALVELUNA. VAIHTOEHTO OLISI ANTAA RAHA, JOLLA SITTEN OSTETAAN PALVELU.
Edellisessä jutussa ei ole kyse tilastosta, vaan valtion budjetista. On 100-varmaa, että mainitut rahat on jaettu ja jaetaan edelleen, jos valtio pysyy tolpillaan.
Nuo luvut näyttävät hyvältä, koska ovat sitä.
Ilmeisesti elämänkokemuksesi eikä tietosi ulotu aikaan, jolloin valito EI jakanut sosiaalisia tulonsiirtoja, jolloin julkista terveydenhuoltoa tai koulutusta ei ollut.
Mitä tulee lapsien hoitoon kotona, niin se on hyvin kannatettavaa. Se on myös kannattavaa. Kas silloin perhe tuottaa enemmän itse tarvitsemiaan palveluita eli työskentelee itselleen. Todelliset, lopputuotteisiin ja palveluihin liittyvät tulot kasvavat.
Ps. jos olisit selvillä "tilastomatematiikasta" et toisi sitä juttusi yhteydessä esille;D
Olet säälittävän pihalla!
"Kuulehan tarkkaan: SEN RAHAN SAA IHAN OIKEASTI!"
Niinkö? No, missä se on? Missä on se raha, kylmä käteinen, joka kohentaa elintasoani sitä enemmän, mitä enemmän teen lapsia?
"SEN RAHAN" SAA PALVELUINA ELI JUURI SINÄ ASIANA JA LOPPUTUOTTEENA, JOTA LAPSI TARVITSEE.
Melkein oikein. Palveluita saa, jos sattuu tarvitsemaan niitä palveluita, joihin sitä on kohdennettu. Päivähoitoon käytettävästä rahasta ei hyödy se, joka hoitaa lapsensa itse. Terveydenhoitoon käytetystä rahasta ei hyödy (merkittävästi se), jolla on terveet lapset. Ja kukaan - korostan: EI KUKAAN - ei saa näistä KÄTEISTÄ RAHAA (jota tarvitaan elämiseen).
"Ilmeisesti elämänkokemuksesi eikä tietosi ulotu aikaan, jolloin valito EI jakanut sosiaalisia tulonsiirtoja, jolloin julkista terveydenhuoltoa tai koulutusta ei ollut."
Eipä ulotu, ei. Onneksi asioista voi ottaa selvää muutenkin kuin elämällä itse. Suosittelen sinullekin.
Kun olet noin kiinnostunut valtion budjetista, niin tutkipa huviksesi, paljonko siitä suhteellisesti suunnattiin lapsiperheille Suomessa esim. sotien jälkeen. Ja vielä pieni vinkki: sosiaalisia tulonsiirtoja on muitakin kuin ne, jotka meillä nyt ovat käytössä.
"Mitä tulee lapsien hoitoon kotona, niin se on hyvin kannatettavaa. Se on myös kannattavaa. Kas silloin perhe tuottaa enemmän itse tarvitsemiaan palveluita eli työskentelee itselleen. Todelliset, lopputuotteisiin ja palveluihin liittyvät tulot kasvavat."
Tämä on jo niin paksua huttua, että tekisi melkein mieli itkeä. Kehtaatkin esiintyä asiantuntijana kun et edes tiedä, miten huonosti lasten kotihoitoa Suomessa tuetaan! Kun olet niin hyvä teilastoissa, niin esitä edes yksi luotettava laskelma, jossa lasten kotihoito osoitetaan KANNATTAVAKSI. Itse asiassa epäluotettavampikin laskelma riittää, koska tämä väitteesi on niin puhdasta paskapuhetta, että et sellaista taatusti löydä.
Joopa joo, voihan sitä äiti siinä jasten hoidon lomassa pyöräyttää sämpylät itse jauhamistaan jauhoista ja ommella lapsilleen vaatteet, mutta jostain ne jyvät ja kankaatkin on hankittava. Ja tiedätkös mitä? Suomessa ASUMINENKIN MAKSAA!
Sanon tämän nyt oikein painokkaasti siinä toivossa, että edes pieni osa siitä menisi perille:
LAPSIA EI VOI KASVATTAA JA HOITAA SUOMESSA ILMAN RAHAA! SITÄ RAHAA EI TULE AUTOMAATTISESTI ENEMPÄÄ KUIN LAPSILISÄN VERRAN, JA LAPSILISÄ EI EDES ALHAISIMMALLA KULUTUSTASOLLA KORVAA KAIKKIA LAPSISTA AIHEUTUVIA KUSTANNUKSIA.
Sanohan - tilastomatematiikkaa - tiedätkö esim. mikä on "normaalijakauma"?
Äimän käkenä lukee juttuasi "rahasta ja käteisestä". Ilmeisesti olet tosissasi kun uhoat, mutta kukapa viitisi lähteä oikomaan mielipiteitäsi, jotka lepattavat tuulessa?
Etkö näe, että "laskelmani" jo edellisessä viestissä ylittävät huimasti sen, mitä haluat esittää?
Jos tarkoituksesi on sanoa, ettei valtio maksa lapsilisien, asumistukien ja muiden tulonsiirtojen lisäksi - toimeentulonorimien ylittävää - rahaa käteesi, niin se on vain veronmaksajien onni. Ymmärryksestäsi päätellen palvelut ovat juuri oikea tuote sinulle. Suurempi raha taitaisi hukkua saman tien...
Et vastannut kysymyksiini, mutta se ei nyt ei ole mikään ihme. Millään matematiikalla et saa väännettyä lasten kotihoitoa Suomessa KANNATTAVAKSI touhuksi, ja siksi yrität ohjata keskustelua sivuraiteille. Ottaako koville huomata jääneensä ns. housut kintuissa kiinni valehtelusta?
Palataanpa perusteisiin. Minä väitän, että jokainen syntyvä lapsi, jokaisessa suomalaisessa perheessä, aiheuttaa enemmän menoja kuin tuloja. Jokaisen lapsen myötä perheellä on käytettävissään entistä vähemmän rahaa per nokka. Jokainen syntyvä lapsi laskee perheen elintasoa. Ja jokaisella perheellä on olemassa oma "kipupisteensä", jonka alle elintasoa ei haluta laskea. Tämähän on yksi perhesuunnittelun perusasioita.
Jotta voisit luotettavasti väittää, että lasten saaminen on taloudellisesti kannattavaa tai edes nollasummapeliä (ts. lisälapsi ei vaikuta perheen talouteen mitenkään), sinun pitää todistaa tämä väitteeni vääräksi.
Ole hyvä. Estradi on sinun. Saat vapaasti käyttää vaikkapa normaalijakaumaa laskelmiesi tukena jos tuntuu siltä, että Gaussin käyrästä voisi olla apua. Tosin epäilen, että edes se ei pelasta "laskelmiasi" (Lainausmerkit omiasi, mutta olen niistä samaa mieltä.)
Oikestiko? Eikö köyhyysraja ole jos elää alle euron päivä? Oikeasti yksikään Suomalainen ei elä alle köyhyysrajan...
Moni lapsi "tienaa" paremmin tulonsiirtoina kuin lapsen tuottamia kuluja valittavat vanhempansa. Tulonsiirtoina tulee ainakin 150 000 € /lapsi. Sellaisen summan riihikuivaa rahaa verojen ja muiden kulujen jälkeen vahemmat joutuisivat satsaamaan, jos lapsellensa koulutusta ja terveydenhoitoa haluavat. Katso aloituksesta ja laske, paljonko tienaat. Päättele itse mihin ryhmään kuulut.
Pienten lasten kotihoito kannattaa pienipalkkaiselle taloudellisesti eli parantaa elintasoa. Kaikille se lisää elämän laatua.
SE onko tämä "kannattavaa" riippuu arvostuksista. Jos haluaa dumpata lapsensa sairaalan roskiin (tai ei muusta ymmärrä), ei lasten hoito ole tietenkään kannattavaa kotona eikä muualla millään tulonsiirtojen tasolla.
Kaikkiaan edellisen kirjoittajan viestissä avautuu aborttiväen ajatusmaalima: Lapsi on kustannus. Jos valtio ei täysin korvaa tai jopa ylikompensoi lapsen elämää, kuuluu valitus ja parku. Jos omasta joutuisi antamaan lapselle, ylittyy kipupiste ja sairaalan roskapönttö saa kolista.
Miksi aborttiväki ottaisi vastuuta lapsesta, jos valtiota voi syyttää heitteillejätöstä? Aborttiväki haluaisi kirjoittajan mukaan hyötyä lapsesta myös taloudellisesti tai ainakin saada 100% kompensaation.
Tosiasia on että valtio siirtää lapsiin merkittävän suuren rahasumman. Se ylittää monen valittajan tienestin.
Jutun pointti on se, että vuorenvarmasti taloudellinen puute ei ole abortin todellinen syy.
Jos lasten kasvattamista, hoitoa ja kouluttamista ei Suomessa tuettaisi verovaroin, täällä ei kenelläkään olisi varaa hankkia edes sitä ensimmäistäkään lasta. Kyseessä on yksinkertaisesti yhteiskunnallinen välttämättömyys: lapsia on synnyttävä, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin veronmaksajia.
Mutta edelleenkään et joko osaa tai halua ymmärtää varsinaista pointtia: jokainen lapsi alentaa perheen elintasoa. Väität päinvastaista mutta ilman todisteita, joten sanoillasi ei ole mitään painoarvoa. Kotihoidontuen perusosa on 294,28 euroa kuukaudessa. Mikä on se pienipalkkainen duuni, josta saa vielä huonompaa palkkaa?
"SE onko tämä "kannattavaa" riippuu arvostuksista."
Ahaa, nyt puhutaankin arvostuksista ja kannattavuus onkin "kannattavuutta". Ilmeisesti se raha, jota aloituksessa rouheasti paukutettiin, ei sitten ollutkaan jutun pointti?
"Kaikkiaan edellisen kirjoittajan viestissä avautuu aborttiväen ajatusmaalima: Lapsi on kustannus."
Lapsi ON kaiken muun lisäksi perheelleen myös taloudellinen kustannus, ja sen tosiasian sivuuttaminen tai - kuten aloittaja yrittää tehdä - suoranainen valheellinen vääristely ei muuta tosiasiaa miksikään.
"Aborttiväki haluaisi kirjoittajan mukaan hyötyä lapsesta myös taloudellisesti tai ainakin saada 100% kompensaation."
Mitä viestiketjua olet mahtanut lukea? Aloittaja väitti, että lapsista saatavat yhteiskunnalliset tulonsiirrot ovat niin ruhtinaallisia, että taloudellisten seikkojen vuoksi ei kenenkään tarvitse tehdä aborttia. Pyysin todisteita sen poskettoman valheen tueksi. Niitä ei ole tullut. Sen sijaan väität nyt minun vaativan lapsista taloudellista hyötyä.
Tidätkö, miksi tuollaista käytöstä sanotaan? VALEHTELUKSI.
"Tosiasia on että valtio siirtää lapsiin merkittävän suuren rahasumman. Se ylittää monen valittajan tienestin."
Esitä laskelma edes yhdestä esimerkkiperhestä, jossa lapsen tulo kohentaa elintasoa. Jutellaan sitten lisää.
"Jutun pointti on se, että vuorenvarmasti taloudellinen puute ei ole abortin todellinen syy."
Jutun pointti on se, että vuorenvarmasti tämä on silkkaa valhetta.
Köyhyyttä voidaan mitata joko absoluuttisesti tai suhteellisesti. Suhteellinen mittaustapa (jota Suomessa käytetään) vertaa köyhän väestönosan tulotasoa muuhun väestöön. Muistaakseni köyhyysraja lasketaan niin, että sen alle jäävillä on käytössään vähemmän kuin 60% kansan mediaanituloista.
Tämän köyhyysrajan alla olevissa on lapsiperheisen osuus kasvanut koko ajan 90-luvulta lähtien.
Venkoilusi on imeellistä.
Saat sosiaalipottia n. 600€ joka kuukausi pelkällä Suomen paissilla. Koulutukseen valtio jakaa n. 5000€:vuosi:oppilas. Jos olet suuremmassa tarpeessa saat sen mitä tarvitset esim. huippukalliin leikkauksen vaikeaan tapaturmaan tai tautiin. Muualla maailmassa tällaiseen köyhät kuolevat.
Puhuit itse kannattavuudesta, se jos mikään on arvostusten varainen asia. Sinulle lapsen käyttämä raha näyttää olevan sietämätön kustannus.
Et käsitä, että (ilmeisesti) saat kovin monenlaista tukea, vaikka rahaa ei suoraan käteesi (onneksi) ladota. Saat palveluna valmiin lopputuotteen vieläpä räätälöitynä tarpeesi mukaan.
Vedä henkeä ja keskity ja ymmärrä: taloudellisten seikkojen vuoksi ei kenenkään tarvitse tehdä aborttia.
(eikä ole edes lähellä että tarvitsisi.)
Juuri näin ja "muistaaksesi"...
Suhteellista köytyyttä em. tavavalla mitaten esiintyy tulotasoilla 100€/vuosi 10000£/vuosi ja 100 000€/vuosi jne.
Oikeaa taloudellista köyhyyttä ei Suomessa nykyisin enää ole (henkistä köyhyyttä piisaa ja taitaa vain lisääntyä). Juuri siksi taloudelliset syyt eivät ole abortin okeita syitä, Ne ovat verukkeita.
Aborttiven juurtunut menetelmä on synkkyyden ja puolitotuuksien lietsominen. "Suhteellinen köyhyys" (vaikka se olisi aineellista rikkautta) on mitä sopivin keino synkistelyyn ja tappiomielialan lietsomiseen..
Tartun vielä yhden kerran tähän koko ketjun varsinaiseen pointtiin siinä (hiipuvassa) toivossa, että se lopulta menisi perille:
"taloudellisten seikkojen vuoksi ei kenenkään tarvitse tehdä aborttia.
(eikä ole edes lähellä että tarvitsisi.)"
Ainut mahdollinen tilanne, jossa tuo väite voisi olla totta, on se, että lapsen tulo perheeseen ei heikennä perheen toimeentuloa. Eikö niin?
Anna nyt tulla niitä laskelmia siitä, miten lapsi ei heikennä tai mahdollisesti jopa kohentaa perheen taloutta. Jutellaan sen jälkeen asiaa.
"Juuri näin ja "muistaaksesi"... "
Ole hyvä, googleta itse. En viitsi vaivautua tarkistamaan tietoja, jotka täällä kuitenkin yritetään mitätöidä perusteettomilla mutuilla.
"Oikeaa taloudellista köyhyyttä ei Suomessa nykyisin enää ole"
Todista väitteesi. Aloita vaikka leipäjonoista - varmaan ne ovat tarpeettomia?
"Juuri siksi taloudelliset syyt eivät ole abortin okeita syitä, Ne ovat verukkeita."
Tätä tukevat laskelmasi voit mielellään esittää edellisen viestini perään.
"Aborttiven juurtunut menetelmä on synkkyyden ja puolitotuuksien lietsominen."
Ja mistähän ne puolitotuudet ja suoranaiset valheet tässä ketjussa ovatkaan tulleet..?
Missaat pointin, Olet itse kehittänyt väitteen siitä, että mikä hyvänsä kulu tai kulutustason lasku tai laspseen kohdistuva vanhempien maksama kustannus olisi abortin syy. Sehän on järjetöntä.
Väitän juuri päin vastoin.
Elintaso on niin korkea ja niin turvattu ja yhteiskunnan tuki lapselle ja lapsiperheille niin massiivinen, ettEI ABORTTIIN OLE VÄHÄISINTÄKÄÄN TALOUDELLISTA SYYTÄ. Eiko esim. 150 000€ riitä?
Jos olet sitä mieltä että lapsi voidaan abortoida sen perustella, että hän syö tarvitsee vaatteita siten, että jopa äiti ja isä niitä ostavat, niin valitan, olen eri mieltä ja olen pahoillasi paitsi järkesi varsikin moraalisi puolesta. (poistettiinko nekin abortin yhteydessä?)
Leipäjonossa on monenlaista väkeä. Osa on henkisesti sairaita, vanhuksia, velkaantuneita, osa muutoin oikeasti tarpeessa, osa alkoholisteja, osa elämäntapa-keräjälisiä osa ajaa leipäjonoon autolla, johon hyväpalkkaisellakaan ei ole varaa. Aborttiväki vertaantuu enenemmän jälkimmäisiin vaihtaessaan lapsensa tavaraan.
Toiseksi,
normaali ihminen seisoisi vaikka millaisessa leipäjonossa, jos voisi siten pelastaa lapsensa. Tämä on koko totuus.
Taloudellista syytä lapsen abortoitintiin ei Suomessa 2007 ole. Tämä on totuus.
Et siis pysty todistamaan, että Suomessa ei tänä päivänä olisi huonosti toimeen tulevia ihmisiä. Et myöskään pysty todistamaan, ettei lapsen syntyminen tällaiselle ihmiselle kurjistaisi hänen tilannettaan entisestään.
Tätä keskustelua on turha jatkaa. Olet omasta mielestäsi oikeassa, eivätkä mitkään reaalimaailman tosiasiat horjuta harhaista maailmankuvaasi.
Onnea vaan valitsemallesi tielle.
"normaali ihminen seisoisi vaikka millaisessa leipäjonossa, jos voisi siten pelastaa lapsensa. --- Taloudellista syytä lapsen abortoitintiin ei Suomessa 2007 ole. Tämä on totuus."
Jos leipäjonossa seisominen on mielestäsi merkki siitä, että mitään hätää ei ole, niin olet oikeassa; silloin Suomessa ei todellakaan ole taloudellisia syitä abortteihin.
Useimmat ihmiset (myös minä) kuitenkin haluavat tarjota itselleen ja lapsilleen muutakin kuin leipäjonon satunnaiset eväät. Useimmille meistä se, että ihmisten täytyy jonottaa leipäalmuja, on merkki siitä, että toisilla tässä yhteiskunnassa menee tosi huonosti.
Jotenkin veikkaan, että et itse ole koskaan jonottanut leipäjonossa? Tulee niin sujuvasti nuo leimat hädänosaisten otsaan.
En toivo sinulle köyhyyttä, mutta toivon silmien avautumista. Muiden ihmisten ymmärtäminen avartaa maailmankuvaa.
Miten Suomessa ei pysty elättämään yhtä lasta, kun afgaaniäiti kasvattaa keskimäärin 6,7 lasta ilman pienintäkään yhteiskunnan tukea? Tästä pitäisi vetää sellainen johtopäätös, että elintaso Afganistanissa on vähintään 7 kertaa korkeampi kuin Suomessa.
Ellei asia ole niin, kysymys on ihan jostain muusta. Olisiko moraali hukkunut jonnekin.
lapsen hyvinvoinnin mittarina?
Useimmat ihmiset haluaa tarjota lapselleen mieluummin vaikka vähemmänkin ylellisen elämän kuin kuoleman..
Olet oikeassa. Koyhyyttä ei ole. Leivän saa vaikka leipäjonosta, ellei muuta keksi. Maailman köyhät pitäisivät leipäjonoa taivaan lahjana. Siksi leipäjonoki on huutomerkki sen puolesta, ettei kukaan lastaan rahasta tappaisi.
Leipäjonossa en ole seisonut. Silloin, kun olin (suomalaisittain) köyhä, ei leipäjakelua ollut. Lapset hoidettiin, vaikka toimeentulominimien alla elettiinkin. En hakenut sossustaakan rahaa vaikka sitä olisi saanut. Nykyään on lapsillakin rahaa kaikkiin tarpeisiin. Köyhyyden kokeneena kiukuttaa ja vihastuttaa aborttiväen narina rahanpuutteesta abortin syynä.
siis:
"normaali ihminen seisoisi vaikka millaisessa leipäjonossa, jos voisi siten pelastaa lapsensa. --- Taloudellista syytä lapsen abortoitintiin ei Suomessa 2007 ole. Tämä on totuus."
Kiitos tästä valaistuksesta.
Olen kuullut köyhyysrajasta yleensä puhuttavan vain, kun puhutaan köyhyydestä koko planeetan mittakaavassa...
Ja näistä tosiasioista koostuu ajatus siitä, että on lottovoitto syntyä Suomeen.
Afganistanissa aborttia ei varmaan saa tehdä? Mutta kun miettii olisiko se yksi lapsi per afganistalais perhe (tai niin monta kuin perhe pystyy elättämään) onnellisempi elämässään? Vai onko niiden 6,7 lapsen elämä laadukasta, kuten ihmisten elämän toivotaan olevan kaikinpuolin laadukasta...
viitsi omia harhaluulojasi totuudeksi ja vielä koko totuudeksikin julistaa.
Olet vähän hassu, noissa jutuissasi!!;))
Minun talouteni ei ole sieltä huonommasta päästä, mutta saadessani kolmannen lapseni pahasti keskosena, jouduin hetkellisessä rahapulassa kartoittamaan sosiaalitoimelta saamiseni.
Talouteeni kuuluu 3 lasta ja minä, äitiyspäivärahani on (käteen) 1350e yhden kerran lapsilisä koskapa muut lapseni ovat opiskelijoita ja ohittaneet juuri tuon maagisen 18v rajan, syövät ja kuluttavat silti.
Pienen lapsen isä maksaa 200 kuussa.
Emme olleet oikeutettuja toimeentulotukeen, joten mitenkä tuo 600e tienataan per nenä? Kerroppa minullekkin ihan noin tulevaisuutta varten? Sillä kyllä meillä kaikki vielä hengittävät.
Kun et ollut oikeutettu toimeentulotukeen, sinulla oli aivan riittävät tulot muutenkin.
Lapsesi "tienaavat" koulutuksessa vielä nuorina aikuisinakin ilmaista opetusta ilman, että sinun tarvitsisi sitä maksaa. Taitavat saada opintorahaakin.
Mitä rahaa luulet äitiyspäivärahan olevan? Eivätkö ne ole samoja euroja kuin muilla?
Tienaatte paljonkin yli 600€ / henkilö, pelkällä Suomen passilla.
Kas, jutun pointti ei ole se, mitä tienaaat tai paljon miehesi sanoo (sossun lomakkeessa) maksavansa lapsensa kuluja. Pointti on se, että kaikki tienaavat aivan tarpeeksi lapsen pitämiseen ja kasvattamiseen aivan säällisesti.
Pointti on se, ettEI talouden puute OLE abortin syy.
lapsesi tienaavat vielä nuorina aikuisina ilmaista koulutusta. Kerro miten ilmaisella koulutuksella maksetaan vuokraa ja ostetaan ruokaa?
ihan hyvin. Ei ole tarkoituksenmukaista, että aikuistuneet lapsesi ovat sinun elätettävinäsi.
Kuulehan tarkkaan, sillä koulutuksella, usein juuri sillä, joskus vain sillä, maksetaan ruoka ja vaatteet ja muutkin asiat.
Palkkio koulutuksesta tulee työelämässä. Siksi valtio antaa opintorahaa, asumistukea jne jne jne jotta koulutus saavutettaisiin.
Valtio tukee kansalaisia, jotta he voisivat saavuttaa hyvän elämän.
Tämän palstan otsikkoon liittyen: Taloudelliset syyt eivät ole abortin todellisia syitä. Ne ovat pelkkiä verukkeita.
Olen aina ihmetellyt, miten paljon ihmiset tarvitsevat kuussa rahaa. Mihin se kaikki uppoaa?
Sinä tienaat siis 1350-200-n.100e=1650e/kk! Itse olen jo palannut töihin hoitovapaalta. Tuloni käteen ovat nyt 1100e n.100e lapsilisää=1200e/kk. Minulla ei todellakaan ole ongelmia pärjätä.
Asuntolainaa maksan 600e kuukaudessa, vastikkeeseen ym. menee 200e. Asumisen jälkeen jää siis elämiseen 300 euroa kuukaudessa. Ruokaan menee suunnilleen 150e, puhelimeen ja vakuutukseen 50e. Jäljelle jää vielä 100 euroa kuussa vaatteisiin ym. Se riittää hyvin! Jos tingin ruokamenoissa tai sattuu tulemaan isompi tili, veronpalautuksia tms, niin saan säästöönkin. Pidänkin AINA hätävarana tilillä ainakin kolmea tonnia, joihin en koske, ellei ole akuutti tarve tai isompi hankinta.
Lapsen päivähoitoa minun ei tarvitse maksaa, koska hänen mummonsa haluaa välttämättä hoitaa. Se on tietysti plussa.:)
Sitten kun sellaiset pariskunnat valittavat ettei rahat riitä, kun tuloja on yhteensä 4000e, niin en voi kun ihmetellä. Itse asun leppoisasti vajaan 100 neliön asunnossa enkä koe kituuttavani.:)
vuokran ja ruuan ennen valmistumista ja ensimmäistä palkkaa. Itse opiskelujani juuri päättäessäni en juttujasi käsitä. Vaikka opetus onkin ilmaista minulle niin mikään muu ei ole. Minä en ainakaan ole perheeni taloudellista tilannetta helpottanut syntyessäni, päin vastoin. Ja vuonna 1980 tilanne oli vielä hyvä...
mistä päästä lapseni hylkään, ja heitteille jätän...?
Mihin se uppoaa, ihan noin arkena, työmatkani on 100 km, suunta. Se tarkoittaa etten ilman autoa pärjäisi mitenkään täällä missä ei ole bussiliikennettä. Kaikki eivät voi asua kaupungissa. Lisäksi meillä maksetaan sähköstä, vedestä, kiinteistöverosta, jätteistä, opiskelusta,(autokoulu yokiroitusten osallistumismaksut) lääkkeistä, (pelkkä vauvan rauta lääkkeen kun lunastin puolet reseptistä oli 100e) telkkariluvasta ja paljosta muusta joka ei nyt yhtäkyytiä edes juolahda mieleeni, mutta ei meillä kyllä ylimääräistä juuri juhlita, eikä tuhlailla. Normaalisti toki raha riittääkin kaikkeen, ainoastaan odottamaton ylimääräinen vastus saattaa talouttani heiluttaa, mielestäni lapsen ennenaikainen synnytys on kyllä yksi, jota ei kykene ennalta arvaamaan.
Kerro mulle miten syömättä elää?
Edelleenkin puheesi on täyttä paskaa, taidat itse siihen kuitenkin uskoa, naivi kun olet.
Ja aika kiva oli tuo hylkää aikuiset lapsesi kommentti.
Täällähän logiikka toimiikin niin, että alkio on se tärkein, kaiken johtotähti. Sitä suojellaan oli olosuhteet, tilanteet ihan mitä hyvänsä. Siinä uhrataan ihan kaikki, että viaton alkio saa elää.
Sitten kun lapsi syntyy ja kasvaa ei olekaan enää niin väliä. Teinityttö pakotetaan synnyttämään raiskaamalla alkunsa saaneen lapsen, ettei vaan alkiolle käy kuinkaan. Viis siitä omasta tyttärestä, kun ei vaan aborttia. Ja sitte titysti aikuistumassa olevillahan ei ole mitää sanottavaa, menkööt vaikka katuojaan pois kotoa. Kun se alkio on kuitenkin saatu "pelastettua"
tosiaan.. ajatella nyt, haluavat TAPPAA jonkun viattoman pikkuihmisen vaikkeivät ole itse edes hengenhädässä!!!
Minä kun luulin lukiessani viestiä, että tässähän on mitä parhain aborttien puolustuspuhe, kunnes alkoi olemaan jotain tyyliin: ...
Jokainen lapsi maksaa yhteiskunnallemme niin paljon verovaroina. Eikö silloin ole toivottavaa, että näin kallis sijoitus on myös toivottu/ sitä arvostetaan? Onko sen yhteiskunnan sijoituksen arvo vain rahassa mitattavissa tosissaan?
Oletko tosissasi? Vai pidätkö meitä pilkkanasi?
Siltä varalta, että olet vakavissasi vastaan;
Totta kai lapsi "maksaa". Ihminen ei taloudellisessa mielessä kuitenkaan ole kustannus vaan investointi. Koulutus ja hyvinvointi tuottavat taloudellisesti investointia suuremman hyödyn.
Tämän lisäksi ja tätä tärkeämpää on se, että elämä mittaamattoman arvokas - ei sitä voi arvoida rahassa.
Arvosta siis lasta.
Toivo siis lasta.
Suojele siis lasta.
- Siihen on kaikki syy.
Suomessa noin 11 tuhatta naista vuosittain ei tahdo lastaan.
Miten siis tämä käy siihen?
Puhut kuitenkin siitä, että koska lapsi on investointi, pitäisi kaikkien tehdä myös ne lapset joita ei halua. Millainen hyvä elämä ja tulevaisuuden tuottava kasvaa ihmisestä, jota edes omat vanhemmat eivät ole halunneet?
Jos nämä kaikki lapset tehtäisiin, niin kustannuksethan nousisivat ihan muihin lukuihin. Lastenkodit tulisivat nostamaan keskiarvoisia kustannuksia hirveästi. Kasvaako lastenkodeista ja muuten ongelmaisista perheistä juuri niitä yksilöitä, jotka ovat yhteiskunnalle tuottavia veronmaksajina tulevaisuudessa?
Kirjoituksesi ajatusrakennelma on ihan älytön. Lapsilisä on 100€/kk ja se on ainoa sosiaalietu yhteiskunnalta jonka perhe rahana saa. Siis sellaisena rahana, jolla on ostovoimaa, joka käy kaupassa, pankissa, liikkeissä, maksunvälineenä. Kaikki loput kuvailemasi etuisuudet ovat "hengitysilmassa". Yhteiskunnan tarjoamat palvelut, mm terveys-, päivähoito-, koulutuspalvelut eivät käy luoton lyhennykseen tai kauppalaskun maksuun.
Suomessa voi olla todellisessa köyhyydessä eläviä perheitä, jolle ei enää yhtään suuta voi synnyttää ruokittavaski. Kyllä lapsi perheelle niin kalliksi tulee, että se voi olla oikea este synnyttämiselle. Itselläni on useampi lapsi, ja jokainen lapsi lisää kuukausittaisia menoja, mitä isommaksi kasvavat sitä enemmän kuluttavat. Tätä hetkeä ei yhtään taloudellisesti helpota tieto siitä että "hengittämällä" tienaan 600€/kk??!! ( älytön väite)
mä ainakin oon saanu lapsikorotukset myös työmarkkinatukeen ja toimeentulotukeen perusosan henkilömäärää kohti.. ja vielä 36,60e yh-korotuksen lapsilisään.
Vie lapsesi seuraavan kerran yksityisvastanotolle kun sairaus yllättää. Mene leikkaukseen yksityissairaalaan.
Ota selvää mitä maksaa lasten koulutus - hyvätasoisessa - yksityiskoulussa niissä maissa, joissa ei julkisia (tai ainakaan laadukkaita) ole tarjolla.
Arvaan, että jäisit portin ulkopuolelle luottokorttisi katteen vähyyden vuoksi. Siinä sinun on sitten hyvä miettiä ja vetää keuhkoihisi ilmaista ilmaa.
Kun vielä pistät lapsesi yksityiseen subventoimattomaan päivähoitoon, niin arvaan, että kaipaat niitä hyvä aikoja kun valtio antoi sinulle "ilmaisia" palveluita.
Tienaat pelkällä Suomen passilla arvattavasti enemmän kuin muuten saat rahaa kasaan.
Sinulla on nähtävästi vaikeuksia ymmärtää kirjoitettua tekstiä, joten katsotaan, josko matematiikka uppoaisi vähän helpommin.
Oletetaan, että yhden lapsen hoitaminen ja kasvattaminen aikuiseksi maksaa miljoona euroa. Oletetaan lisäksi, että yhteiskunta tukee kasvatustyötä 700 000 euroa per lapsi. Tarkoittaa siis ilmaista koulutusta, terveydenhuoltoa, subventoitua päivähoitoa, suoria tulonsiirtoja yms.
Perusmatematiikalla laskemme, että perheen "omavastuu" lapsen kasvattamisessa aikuiseksi on 300 000 euroa. Kaksi lasta maksaa siis 600 000 euroa, viisi lasta 1 500 000 euroa ja kymmenen lasta 3 000 000 euroa.
Kysymys kuuluu: kun perheeseen tulee yksi lapsi lisää, nostaako vai laskeeko se perheen kulujen määrää?
Vastausvaihtoehdot:
a) Nostaa kulujen määrää
b) Laskee kulujen määrää
c) Olisitte kiitollisia kun saatte niin paljon tukea
d) En osaa laskea noin isoja lukuja
(Vinkki: vaihtoehto c on väärin)
henkeen, jos vaikka saisit 2x600....
Käytän ainoastaan yksityislääkärin palveluja. Kaikilla lapsillani on vakuutukset! Ei kovin kallista.
En ole ajatellut laittaa lapsiani muihin maihin yksityiskouluun. Saavat sitten aikaan itse päättää, jos haluavat opiskella ulkomailla.
Päivähoidosta olen aina maksanut kalleinta maksuluokkaa. Se aika kuitenkin jo ohitse.
Aika kevyelle se mainostavasi ilmainen ilma tuntuukin!! Ja suomen passi on minulla ihan matkustusharrastustani varten.
Juuri näin. Nautit "ilmaisista" koulutuspalveluista ja "lähes ilmaisista" päivähoitopalveluista. Se korkein maksuluokkasi ei vastaa likikään todellisia kustannuksia.
Näin sinulle jää aikaa ja varaa mukavaan elämään ja matkustelun harrastuksiin, kun tienaat "Suomen passilla" hyvin. Yksityislääkärinkään palvelut eivät ole sinulle kalliita. Mainiota.
Tässä näemme, että taloudelliset syyt lapsen abortointiin ovat poistuneet ja ovat nykyisin valhetta. Valtio tukee jopa varakkaita ja mukavaan elämään tottuneita ihmisiä, kunhan he vain "suostuvat" omia lapsiaan pitämään ja malttavat jättää ainakin jonkun abortoimatta - taloudellisissa ahdingoissa.
Hoh-hoijaa.............
Tässäpä näemme ihka elävän aborttihemmon, joka pyrkii määrittelemään lapsien hinnan, jotta saisi perusteita abortointiin-
Jokainen lapsi saa mahtavan subvention. Se ylittää monissa tapauksissa vanhempien kyvyn tai halun sijoittaa omaan lapseensa "rahaa".
Jos lapsista huolehtii kasvavat menotkin. Lasten määrän kasvaessa kasvavat tulonsiirrot ylikompensoituna. Useamman lapsen "kustannukset" (asuminen, vaateet, tavarat) alikompensoituu eli jokainen seuraava lapsi on sisartaaan "halvempi" (saiturin näkökulmasta).
Mikä mahtaa olla tämänkin kirjoittajan kipupiste, jolloin hän vaihtaa lapsen hengen setelitukkuun?
minulla.
Perheeni todellakin pärjää hyvin, olemme hyvätuloisia. Eli en puhu itsestäni.
Kaikki ei katsos pyöri oman navan ympärillä. Pitää nähdä vähän sen aidan toiselle puolellekin. Tunnen, tiedän ihmisiä, perheitä, jotka elävät erittäin niukkaa elämää. Heille yhdenkin ylimääräsien suun ruokkiminen olisi hyvin vaikeaa, puhumattakaan myöhemmistä kuluista. Kaikki mahdolliset yhteiskunnalliset tuet ovat käytössä. Näillä perheillä ei ole varaa edes sitä "suomen passia" hommata, kun sekin perhana maksaa. Ja kyllä he hengittelevät, ihan koko perheen voimin, joka päivä", mutta tienestit vaan ei lisäänny.
Mutta jatka sinä vaan noita päiväunelmia. On toisaalta ihan hupaisaa lukea kaikenlaisia hullujakin juttuja täältä....Jäänpä odottelemaan lisää tarinoitasi!!:))
Vaikka teksit on kirjoitettu pääosin suomen kielelle, ei kaikki silti näytä ymmärtävän.
Missään viestissä ei kukaan ole yrittänyt hankkia aborttia vaan perustella ap.kirjoittajan väitteet huuhaaksi. Siis en kannata aborttia, en tyrmää sitä, mutta sitä että joku väittää pokkana, että mitä enemmän on perheessä lapsia, sitä rahakkaampaa ilmaa hengittää ja sitä enemmän on perheellä rahaa käytössä täällä protestoidaan!!
Olisin hämmästynyt, jos sinusta olisi löytynyt sen verran rehellisyyttä, että olisit vastannut kysymykseen. No, yritetään uudelleen. Annan toisen vihjeen: myös b on väärä vastaus. Jos et vieläkään osaa, niin kokeillaan helpommilla luvuilla, jooko?
Jatkoviestisi sisälsi myös lähes kokonaan perusteetonta ja valheellista tietoa, mutta en jaksa lähteä sitä korjaamaan, jos et todella pysty edes esittämääni laskua laskemaan. Turha on raha-asioista vängätä sellaisen ihmisen kanssa, jonka ymmärrys matematiikasta on esikoululaisen tasolla.
Niin että miten on? Osaatko laskea vai vaan valehdella ja haukkua?
kauppaan, lastaa kärry täyteen ruokatarvikkeita ja tarjoa maksuksi passiasi. Kuinka monta tuotetta luulisit sillä mukaasi saavasi? Tai käy näyttämässä sitä passiasi vuokraisännällesi ja katso kelpaako se hänelle vuokranmaksuksi...
Tämä nyt on valitettavasti se todellisuus, että ne mahtavat summat, jota passillani tienaan, eivät tule minulle suorana valuuttana, eivätkä tämän hetkistä ostovoimaani lisää mitenkään. Jollei minulla ole varaa ruokaan, ei passi siinä mitään auta, valitettavasti.