Miksi mielummin säädellään lakeja jotka vaikeuttavat ja hankaloittavat satojen tuhansien elämää, sen sijaan että hoidettaisiin muutaman tuhannen ongelmaisen elämä kuntoon? Jopa siitä huolimatta että ensimmäisenä esitetty on se kalliimpi vaihtoehto?
Miksi?
Miksi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipa kerran joukko apinoita joille tehtiin tukimus.
Apinat laitettiin häkkiin jonka kattoon ripustettiin hedelmiä. Häkissä oli myös tikkaat.
Aina kun joku apinoista keksi että tikkaita käyttämällä pääsisi kiinni hedelmiin ja lähti kipuamaan suihkutettiin koko laumaa kylmällä vedellä.
Apinat oppivat nopeasti että yrityksestä seurasi rangaistus. Pian ne jotka sietivät vettä paremmin saivatkin jo kurinpalautuksia muulta laumalta siitä että edes yrittivät.
Lopulta yksikään apinoista ei uskaltanut nousta joko veden tai toistensa pelossa tikkaille.
Nyt tutkimusjoukkoon lisättiin apinoita ja vesirangaistukset lopetettiin (niitä ei jokatapauksessa tarvittu, lauma huolehti kurinpalautuksesta); uudet tulokkaat oppivat nopeasti että tikkaille kiipeäminen johti kipeään mukilointiin. Ne myös sosiaalisesta paineesta osallistuivat mukilointiin vaikkeivät tietenkään ymmärtäneet miksi.
Hiljalleen alkuperäiset vesikäsitellyt apinat poistettiin kokonaan ja jäljelle jäi vain uusia apinoita jotka olivat oppineet mukiloimaan ne jotka nousivat tikkaille. Yksikään apinoista ei voinut tietää miksi tikkaille ei saanut nousta mutta jokatapauksessa niin ei saanut tehdä ja yrittäjät mukiloitiin - vaikka vesisuihkurangaistustakaan ei enää ollut.
Näin on syntynyt tapa ja tabu.
Kiitos, tämä oli hyvä vastaus!