Akvaariossamme näyttää olevan jokin monnikirous.
Omistamme pienen 63 litraisen tankin, jossa eleli
4 vuotta mm. noin 5 senttinen monni (mallia en
muista). Kalan kuoleman jälkeen saimme ystävältä,
joka kasvattaa monneja kaksi monnia, jotka elivät
kolmesta neljään päivää. Seuraavaksi ostimme
albiinomonnin Stockmannilta, mutta sekin kuoli
päivän jälkeen. Nyt kokeilimme taas onneamme
uudella albiinomonnilla, mutta se eli vain noin
12 tuntia. Akvaariosta ei ole kuollut muita
kaloja pitkään aikaan. Mistä tämä monnien
kuoleminen voi johtua? Voiko hiekassa olla
jotakin, joka vaikuttaa monneihin muttei muihin
kaloihin?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kummallista on kieltämättä.........mutta
kannattais lapota se pohja huolellisesti...en
tiedä mitä liian likanen pohja vaikuttaa
monnisiin, mutta kuvittelisin ettei se tee
hyvääkään jos pohja on täynnä moskaa.
Sitten on se että monniset tykkäis olla parvessa
että voi olla että se oli liian suuri shokki
joutua isosta parvesta yksin olemaan.
Olettteko mitanneet vesiarvoja? Meinaan vaikka
muita kaloja ei ole kuollut niin se ei tarkota
sitä etteikö vesiarvoissa voi olla jotain
pahastikkin vialla.....vanhat kalat ovat saaneet
hitaasti totutella huonoihin oloihin, mutta
sitten kun laitat kalan hyvistä oloista samaan
soppaan niin se saa shokin ja kuolee. Ehdottaisin
mittaamaan kaikki vesiarvot!
Vedessä ei saa olla metalleja. Jos akvaarion
alumiini- tms. metallireunat ovat veden kanssa
tekemisissä, ne myrkyttävät veden. Monniset ovat
erityisen herkkiä kuparille. Eihän vain teidän
vesiputkenne ole kupariset, entä vedenvaraaja?
Jotain vikaa akvaariovedessä selvästi on.
Ensinnäkin albiinot ovat varmaan herkkiä koska
ovat geeneiltä erilaisia "oikean" värisiin
verrattuna.
Toiseksi ystävältä saadut ovat todennäköisesti
saman sisarusparven poikasia eli vähän
niinkuin "ristiinnaituja". Tämäkään ei kuulemma
tuota hyvää perimää.
Joskin varmaankin oikeampi vastaus on juuri ne
vesiarvot. Niissä on altaaseen muuttaneilla liian
kova totutteleminen kaupan "puhtaisiin" ja
tuoreisiin vesiin tottuneille kaloille.